Nyt on sitten laitettu kaupan seinälle ilmoitus löytyneestä tyttökissasta ja armonaikaa emä näin ollen saa ensi maanantaihin asti ja jos ei kukaan emoa siihen mennessä kysele, niin vien sen piikille.
Uutta kotia tuolle emolle en aio etsiä, koska mielestäni sen kohdalla lopetus on sitten parempi vaihtoehto, jos ei omistaja sitä tule noutamaan,eläinlääkäri oli myöskin samaa mieltä kanssani asiasta.
Pennuille yritän nyt sitten löytää uudet kodit,jos se vaan mitenkään on mahdollista, kun täälläkin kaupan seinillä noita: annetaan kissanpentuja ilmoituksia riittää...,mutta ilmoitan toki asiasta sitten ensi maanantaina kaikilla mahdollisilla löytämilläni ilmoitus palstoilla, vielä en pennuista ilmoitusta laita , kun jos vaikka sattuukin, että omistaja sitten hyvinkin löytyisi, niin en ennen sitä lähde mahdollisesti jonkun toisen kissoja antelemaan.
Kaksi ensimmäiseksi kiinni saatua pentua ovat jo niin rohkaistuneita läsnäolostani huolimatta, että leikittelevät innoissaan paperi tollosilla;) kaksi muuta ovat vetäytyneinä emon lailla nurkkiin, kun niiden lähellä olen,emo myös säännöllisesti muistaa murista matalaa uhkaavaa murinaa ja siksi en kovin kauan viitsi siellä pentuja "kesytellä" , kun emo käy kyllä aika pahasti ylikierroksilla, jos liian kauan alan tilassa viipyilemään..
Kerron kissojen kuulumisista sitten lisää, kunhan asiat taas etenevät:)
Terveisin helena:)
Ja kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä,linkeistä ja mielipiteistä!, niistä on ollut paljon apua! :)
Uutta kotia tuolle emolle en aio etsiä, koska mielestäni sen kohdalla lopetus on sitten parempi vaihtoehto, jos ei omistaja sitä tule noutamaan,eläinlääkäri oli myöskin samaa mieltä kanssani asiasta.
Pennuille yritän nyt sitten löytää uudet kodit,jos se vaan mitenkään on mahdollista, kun täälläkin kaupan seinillä noita: annetaan kissanpentuja ilmoituksia riittää...,mutta ilmoitan toki asiasta sitten ensi maanantaina kaikilla mahdollisilla löytämilläni ilmoitus palstoilla, vielä en pennuista ilmoitusta laita , kun jos vaikka sattuukin, että omistaja sitten hyvinkin löytyisi, niin en ennen sitä lähde mahdollisesti jonkun toisen kissoja antelemaan.
Kaksi ensimmäiseksi kiinni saatua pentua ovat jo niin rohkaistuneita läsnäolostani huolimatta, että leikittelevät innoissaan paperi tollosilla;) kaksi muuta ovat vetäytyneinä emon lailla nurkkiin, kun niiden lähellä olen,emo myös säännöllisesti muistaa murista matalaa uhkaavaa murinaa ja siksi en kovin kauan viitsi siellä pentuja "kesytellä" , kun emo käy kyllä aika pahasti ylikierroksilla, jos liian kauan alan tilassa viipyilemään..
Kerron kissojen kuulumisista sitten lisää, kunhan asiat taas etenevät:)
Terveisin helena:)
Ja kiitoksia kaikille hyvistä vinkeistä,linkeistä ja mielipiteistä!, niistä on ollut paljon apua! :)
Vastaukset 25
Vanhimmat
mikä ton niin tarpeelliseksi tekee että siitä ei voi kissapalstoilla puhella. Niiltä palstoilta voi kodit löytää helpommin kuin koirapalstoilta.
En vähättele ansioitasi mutta kissapalsta olisi ollut oikeampi foorumi tällaselle.
Ehkä minä nyt kuitenkin olen enemmän koiraimmeinen, vaikka kyllä omalle kissalle sydämmessä myös sijaa aina on:)
Ja villeille kissoillekkin sen verran etten niitä pakkasiin kitumaan jätä.
Ja sainhan minä jo tältä palstaltakin ihan vastaukset niihin kysymyksiin, jotka askarruttivat mieltäni:)
Ilmoituksia emokissasta tuntomerkkeineen olen parille nettisivulle myös laittanut.
Ja jos emoa ei kukaan tule hakemaan, niin laitan sitten suomi24 kissapalstallekkin ilmoituksen noista pennuista, kun ennen emon kohtalon varmistumista en pennuista ilmoitusta oikein voi laittaakkaan.
T.helena
myöskin tämän kylän kaupan seinälle olen ilmoituksen vienyt ja jos se ei kissaansa mahdollisesti kaipaavan silmiin ota, niin en sille asialle oikein mitään voi..
ja tämä on sen verran kuitenkin pieni kylä, että ilmoitus löytyneestä kissasta on varmasti viikon aikana kulkeutunut jokaisen korviin..luulenma ainakin, kun joskus täällä tuntuu, että omat asiat ovat naapurin tiedossa paremmin, kuin itsellä koskaan;)
Kyllä olet hyvin toiminut kissa-poloisten suhteeen. Kovin ovat söpöläisiä noissa kuvissasi, surku tulee.
Se on tosiaan varmaan paras vaihtoehto emolle, mitä olet suunnitellutkin, ellei omistajaa löydy.
Mietin vaan, että mitenkä saisi pentujen uudet mahdolliset omistajat velvoitettua, että veisivät steriloitaviksi ne mahdollisimman pian sitte; ettei samanlainen kierre ainakaan jatkuisi...
Täällä pidetään kuitenkin peukkuja uusien kotien puolesta; ilmoittelehan taas jotain.
Kiitos, kun välität.
Yritän ainakin kovasti paasata sen puolesta, etten pentuja anna koteihin, jotka eivät ole valmiita oitis, kun sen aika tulee, niin steriloimaan.
Mutta koskaan ei siltikään voi olla varma, että lupaus tulisi sitten käytännössä toteutumaan,on sitä sen verran kuitenkin patologisista valehtelijoistakin jo kokemusta, että osaavat olla hyvinkin vakuutavia puheissaan ja käytäntö on sitten aivan vallan muuta:(
Mutta eihän sitä aivan täydellisesti voi ihmisiin olla luottamattakaan, kun ei siitäkään oikein taas mitään tulisi.
Voi vain toivoa, että pennuille löytyy huolehtivat kodit.
Mutta nyt pitää mennä hoitelemaan välillä omiakin elukoita:), ilmoittelen kyllä jatkosta:)
kirjoittaja ei voi viedä kisua edes löytöeläinkotiin vaan mielummin antaa piikille!? Kisu palstalla teki hyvin selväksi tämän!? Haki kisut kotiinsa vain tappaakseen vaikka kuuluisi emo toimittaa löytöeläinkotiin jotta omistaja voi sen hakea! vaikka kuinka on agressiivinen ei aloittaja voi silti sitä tietää että tulisiko kisusta vielä kesy! agressiivisuus johtuu todennäköisesti nääs raskaudesta!? mikä järki on siinä että ilmaisen hoitolan sijaan tarjotaan ennemmin kallista viimeistä piikkiä!? Tekopyhyyttä tämä on! tästä mainitessani hän tarjosi kissaa minun hoitooni! hän kun ei tähän ilmeisesti rupea! Naurettavaa! täytyy todellisen kissavihaajan olla kysymyksessä kun noin tekee!
tästä pesueesta sinulla, vai tahdotko hyvää hyvyyttäsi vastata siitä ja etsiä pennuille kodit. Ajattelin vain, että oletko kääntynyt eläinsuojeluyhdistyksen puoleen.
On suurenmoista että viitsit nähdä paljon vaivaa kodittomien eläinparkojen eteen. Ja toivottavasti onnistut löytämään kisuille hyvät kodit.
Tässä eilinen ketju, nyt jo 2-sivulla
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=102&conference=4500000000001523&posting=22000000039879159
nyt koko pitkän ketjun. On siinä eräällä sydän paikallaan.
KOTI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Äläkä yritä leikkii jumalaa!
Jos emo on villiintynyt ja sairaaloisen arka on piikki ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin stressata jo ties kuinka kovan elämän elänyttä kissaparkaa lisää ...surullista mutta rakkautta on myös päästää irti ...
Kuinkahan moni kissa jäätyy taas tänäkin talvena ulos ?Katselee sisällä loistavia lämpimiä valoja pääsemättä koskaan itse lämpimään ...
tekee löytöeläinkodin hoitaja mikäli kisulle ei parempaa paikkaa löydy
LAIN mukaan löytöeläinpaikan on säilytettävä löytöeläimiä 15 vrk. Ellei sinä aikana löydy kotia, niin on oikeus viedä nukkupiikille.
kuin aloittajan 7 vrk! lisäksi omistaja on voinut jo olla yhteydessä löytöeläinkotiin! todennäköisemmin sinne kuin aloittajaan katsos löytöeläinkoteihin yleensä otetaan yhteyttä kun eläin katoaa!? eikö nimi kerro sitä!? lisäksi jos armon aikaa on ensi maanantaihin miksei aloittaja voi silloin viedä sitä löytöeläinkotiin jolloin kisu saisi vielä lisää aikaa?
.. mutta olipa hellyttävä tarina! (luin nyt vanhankin keskusteluketjun)
Hienoa, että sait pelastettua kissat ja toivottavasti pennuille löytyy ansaitsemansa, hyvät kodit!
hellyyttävä tarina mikäli kirjoittaja haluaisi todella oikeasti auttaa ja veisi emon löytöeläinkotiin eikä leikkisi jumalaa vaikka ei sellainen ole! eikä myöskään asiantuntija toisin kuin löytöeläinkodissa! joku voi sitä sieltä olla jo tavoitellutkin!
etkö ole lukenut ketjua kokonaan, sellaista löytöeläinkotia joka kissat ottaisi vastaan, ei tämän kissojen paleltumiselta pelastaneen ihmisen paikkakunnalla ole... !!!
monesti sanonut että se löytyy mutta että kissat siellä muka ammuttaisiin! tämä ei pidä paikkansa koska suomen laki sen kieltää! Hän myös ilmoitti olevansa liian laiska viemään niitä sinne!
niin eivät ota kissoja vastaan sinne muuten kuin ammuttavaksi, sitäkö haluat...minusta on paljon armeliampaa viedä kisut piikille, jos eivät koteja saa.
kuules nyt, aloittajaa ei missään nimessä voi sanoa 'laiskaksi', etkö tajua minkä työn hän nyt jo on tehnyt noiden kisujen hyväksi, kun on pyydystänyt
ne varmalta hitaalta kivuliaalta nälkä ja kylmä kuolemalta...enemmin pitäisi noin hyviä ihmisiä olla, kuin aloittaja on...
sanonut häntä laiskaksi vaan hän itse totesi näin! ja mikään löytöeläinkoti ei ammu kissojaan vaan lopettaa aina piikillä koska niille se ei mitään edes maksa! käyttäkää aivojanne! aloittaja valehtelee! en ole enää edes varma onko kissoja edes olemassa!
Tällaista olis vielä pohdinnan alla:
Eli mitenköhän pitkälle emon (mahdollinen)tiineys on edennyt, kun maha roikkuu lähes polvissa, liikkuessa höllyy raskaasti puolelta toiselle ja maatessa se muljahtelee aivan kuin pienten käpälien siellä potkiessa.
Onko huono, että emo ja nykyiset pennut ovat samassa tilassa keskenään,jos emo sattuu synnyttämään, tilaa en pysty mistään muualta noille erikseen sijoitettavaksi saamaan, niin paljon, ettei tarvitse sitten häkissä olla.
Entä mites tuon viimeisen piikin laita, voiko emon lopettaa tiineenä ollessa ihan samoin, kun eikös pennutkin emon lailla sitten kuole kivuttomasti pois...ikääväähän se on nekin lopettaa (jos nyt edes tiinenä onkaan...?), mutta en voi ruveta kovin suurta laumaa hoivailemaan, kun noissakin jo tulee seinät vastaan...
Kysy kissojen hoidosta palstallekkin pistin tästä aiheesta, massapostittaa en halunnut, vaan jos siellä ei kysymystäni huomata, niin arvelin että täällä, joku kuitenkin osaa jotain neuvoja antaa, vaikka koiramaiset pulinat palstalla ollaankin..
nyt on sitten emo ja pennut eritiloissa ja vielä ihan hyvinkin niiden alakertaan sijoittamiseen täällä suhtauduttiin:)
Isompaa tilaa kuin tämän en niille täällä pysty nyt järjestämään, korkeus 150cm,pituus150cm ja leveys 70cm, eteiseen nyt sitten tuo häkki kuitenkin sijoitettiin, eteinen on yhteydessä ilman ovia keittiöön ja olkkariin, joten jos eivät tässä ihmisiin ja ääniin ala kesyyntyä, niin ei sitten missään;) ei sillä ihan rauhallista toi kuleksinta on, kun talon väki on ihan aikuista porukkaa..paitti mitä nyt yhen noista koirista pitää käydä verkon takaa pentuja välillä töllöttämässä, kissakin siinä kävi pyörimässä, mut eipä tuo kovin kiinnostuneelta vaikuttanut loppujen lopuksi, vaikka ois aateellu, että kun se ittekkään ei ole, kuin kohta 3vuotias, että kisu kaverit vois olla kovasana, vaikka sitten vain verkon takaa tillitellen..pitää vaan nyt pikkuhiljaa järjestää sinne enempi viihdykepuolta, kun ei eilen enään perusjuttujen jälkeen muuta jaksanu väsätä, kuin istumistason ja kiipeilypuun tasolle.
Tuskin meistä kukaan on epäillytkään etteikö kissa nauttisi siitä, että se saa olla varsinkin kesäaikaan vapaana viettiensä viemänä, mutta en olis ollenkaan niinkään varma että ,kovinkaan moni kissa talven aikaan löytää niin lämpöistä ja suojaisaa paikkaa, että se silloin olostaan nauttii, nälästä kärvistellen ja kuunnellen ja katsoen, kun pentu toisensa jälkeen kuolee kylmään kangistuen..ei noi meidän vajojen aluset ole pehmusteilla vuorattuja, vaan kylmä ja routainen maa on pehfan alla siellä, vaikka oikeassahan tuo eräs kirjoittaja tietyllä tavalla tekstissään oli (se mikä oli osoitettu haukulliselle ja tietysti myös minulle, kun olen juurikin sellainen ihrapäinen hyysääjä;)) eli siis että kissa kyllä löytää lämpöä ja suojaa ja löysihän se tosiaan, meidän portailta ulko-oven edestä, ovessa kun ei ihan viimesen päälle tuo tiivistys pelaa, niin raoista ulos tullut lämpö houkutti, mutta eipä sillä jos tuo on se mukava lämpöinen, jolla kissa sitten tuolla pihalla tarkenee, niin eipä hääppöiseltä kuullosta...
emo oli ehkä pikkaisen rauhoittuneemman oloinen, kun pennut eivät sen luona ole...
siis häkin korkeus on 150cm , että saan sijoitettua sinne kiipeily tasoja..
Mökille jätetty...
Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään. Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti on jo kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi. Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.
MUISTELE LÄHDITKÖ SINÄ MÖKILTÄ PUHTAIN SYDÄMMIN?!
liikuttava kirjoitus. näin käy ikävä kyllä vieläkin vaikka ei uskoisi. mitä vanhemmat opettavat lapsilleen kun ottavat sen kissan ja sitten jättävät? surku.