Oletko tullut petetyksi tai oletko kenties itse ajautunut koskaan tilanteeseen, jossa olet astunut luottamuksen rajan yli?
Selvisikö suhteenne pettämisestä? Paljastuiko se?
Mihin vedät pettämisen rajat? Ihastumiseen, kahvitteluun, kännipussailuun, alasti saunomiseen kaveriporukassa, salasuhteesseen?
Itse taistelen moraalini rajoilla. Elän todella pitkässä parisuhteessa, joka luutavammin ei näe ensi vuotta näiden merkkien ilmaannuttua... Samaan aikaan ajatukseni vaeltaa uudessa ihmisessä. Olemme juuri tutustuneet ja tapailemme ystävinä kahvien ja treen merkeissä. En ole tehnyt mitään konkreettisesti väärää, mutta samaan aikaan koen itseni pahimman laatuiseksi petturiksi kun sallin itseni unelmoida muusta kuin kumppanistani.
Minun tilanteeni johtaa siis todennäköisimmin ennemmin eroon vaikka syäntä särkee, ennemmin kuin salasuhteeseen. Jo nyt tuntuu kuin pettäisin, enkä pidä tästä puolesta itseäni.
Selvisikö suhteenne pettämisestä? Paljastuiko se?
Mihin vedät pettämisen rajat? Ihastumiseen, kahvitteluun, kännipussailuun, alasti saunomiseen kaveriporukassa, salasuhteesseen?
Itse taistelen moraalini rajoilla. Elän todella pitkässä parisuhteessa, joka luutavammin ei näe ensi vuotta näiden merkkien ilmaannuttua... Samaan aikaan ajatukseni vaeltaa uudessa ihmisessä. Olemme juuri tutustuneet ja tapailemme ystävinä kahvien ja treen merkeissä. En ole tehnyt mitään konkreettisesti väärää, mutta samaan aikaan koen itseni pahimman laatuiseksi petturiksi kun sallin itseni unelmoida muusta kuin kumppanistani.
Minun tilanteeni johtaa siis todennäköisimmin ennemmin eroon vaikka syäntä särkee, ennemmin kuin salasuhteeseen. Jo nyt tuntuu kuin pettäisin, enkä pidä tästä puolesta itseäni.
Vastaukset 43
Vanhimmat
ja ilmi olen kummasakin tapauksessa asian tuonut. Suhteet eivät olet sen jälkeen jatkuneet, ihan koska kun se raja on ylitetty, minä en ainakaan luota, en toiseen enkä itseeni siinä suhteessa.
Sun tapaus on aika klassinen, luulisin. Ero on päivänselvä, ja hyväkin asia. Ei suhde sinällään riitä, siinä pitää olla rakkautta, kunnioitusta, ymmärrystä ynnä muita aineksia jotta se tulisi sellaiseksi että se kestää monet ajat ja koetukset ilman että luottamuksen tarvitsee horjua.
Minä ymmärrän kyllä että sitä ajattelee että on oltu vuosia yhdessä, olisi sääli heittää kaikkea sitä pois. Mutta se jää sulle, elettynä elämänä. Ei se mene roskikseen.
Aina pitää tavoitella sitä oikeaa suhdetta, ja kun sen löytää se ero on huima. Minä monet suhteet läpi käyneenä ja siinä luulossa elänyt että kaikki on nähty, elän nyt aikaa jollaista en kuvitellut voivan ollakkaan. 10v yhdessä takana, silti olo ihan kuin vastarakastuneella, ja tuntuu vain että tunne se vain kasvaa ja vahvistuu. Se antaa elämään sellaiset voimat että kaikki on mahdollista.
Ei siis pidä tyytyä siihen minkä toivoisi olevan jotain, tähdätkää siihen aitoon.
Annoit kirjoituksellas jotenkin uskoa tähän kaikkeen!! Kiitos siitä! :)
Mäkään en halua tyytyä mihinkään, enkä niin pysty tekemäänkään, koska tunnen niin vahvasti! Haluan sen ihmisen joka sopii juurikin minulle ja SIIHEN jään - vaikka loppuelämäkseni! Olen myös monet ihmiset ja monet suhteet käynyt läpi, mutta sitä oikeanlaista ei tunnu löytyvän..! Tiedän että vikaa on myös minussa ja olen vaikeimmasta päästä oleva ihminen. Mutta ehkä juurikikn siitä syystä tarvitsen ihmisen joka minua todella ymmärtää..
suteissa vain siks että joku siin kainalossa pitää olla sit heivataan entinen veke kun vähän sopivampi olis tyrkyllä,tää on niin tätä lespojen hommaa!!!!!!!
valmistaminen tohon sun "vaikeaan herkkään moottorimalliin" on jo lopetettu?
tää kuulostaa liian tutulta,
oisit ollu mun kanssa vaan, mä kyllä ymmärsin sua, mutta en jaksanut ihan tota kaikkea vaikeutta ja ongelmointia ottaa vastaan... siis mitäs jos vähän valmistautuisit viilaamaan sitä omaa herkkää moottorimalliasiakin...
ole kuule riittämiin vikoja! Turha alkaa valittaa, että toisessa kaikki vika ja ite itse täydellisyys!! Kattokaa peiliin!!
ooh.. ei kai tossa edellisessä viestissä johon reagoit, puhuttu mitään vioista? vai puhuttiinko?
vaan kannustettiin vähän viilailemaan niitä omiakin särmiä...
jos jossain oli vikaa, niin niissä sitten kai, jotka eivät tota vaikeaa "Ymmärtäneet". on myös sellainen sana kuin "yliymmärtäminen" sen alueelle siirrytään musta siinä vaiheessa, kun sen ymmärrettävän ei tarvii tehdä elettäkään kurottaakseen toisen suuntaan, puhua, kommunikoida tai itse yrittää ymmärtää toista osapuolta...
peiliin aika moni katsoo päivittäin, ikä alkaa näkyy ainakin täällä päässä jo naamasta, heh, hee...
ja rauhaa näin joulun alla toivottelen vaan
heteroidenkin maailmassa. Olisikohan syynä: PELKO ja kykenemättömyys elää YKSIN. Kahden naisen on paljon vaikeampi löytää "se oikea" kuin miehen ja naisen. Meitä kun on kuitenkin vain murto-osa (kai)
"en jaksanut ihan tota kaikkea vaikeutta ja ongelmointia ottaa vastaan... siis mitäs jos vähän valmistautuisit viilaamaan sitä omaa herkkää moottorimalliasiakin... "
Eikös tuo vähän niinku viittaa sen toisen vikoihin, vaikeuteen?? Näin mä sen käsitin..
Kyllä mä ton ymmärrän niin, että sen "vaikean" olis pitäny kattoa, kun tää "helppo" makaa sohvalla ja kittaa viinaa ja kattoo telkkaria päivästä toiseen pää ja sydän tyhjänä - eikä missään ole mitään ongelmaa..! :D
No jooooh....
eron hetkellä, vaan kannamme niitä elettynä elämänä. Luulen, että tämä ajatus vapauttaa minut viimeinkin ottamaan sen ratkaisevan askeleen eron suhteen.
Valitettavasti ei ole helppoa tapaa erota, jos välittää toisesta. Olen pahoillani kulta, on aika mennä. Päästä irti minusta ja löydät onnesi muualta. Luoja, tästä tulee vaikeata...
mielenkiintoista, kun mulla on just kokemusta siitä, että se
übervaikea nimenomaan sulkeutuu, makaa sohvalla ja kattoo telkkaria tai kittaa viinaa paikallisessa illasta toiseen ...
siis kieltäytyy kommunikoimasta eikä uskalla kohdata asioita, itseään ja toista,ja tekee siksi kaikesta tai suhteesta vain mahdotonta...
Ikuista parisuhdetta ei näköjään ole........miksi aina kaikki ihastuu uuteen,mikä nykyisessä kumppanissa mättää...onko arki niin rutinoitua,ettei sitä enää jaksa....haluaako seikkailua...tätä ei vaan tajua.. itse en hyväksy pettämistä,en edes kännipussailua jne,miksi pitäis,ihastuminenkin johonkin toiseen on mielestäni tavallaan pettämistä,koska se kertoo jo,että nykyinen suhde mättää... mikä ihmisiä vaivaa,ensin löydetään ihana kumppani,jonka kanssa ollaan vaikka pitkään,sitten kaikki asettuu paikalleen,arki ym,sitten etsitään jo uutta...ei kerrassaan järkeä...
mutta jos ajatellaan että on olemassa yksi oikea, mahtuu siihen monta epäonnistumista väliinkin. Minä ymmärrän sen että kaikki suhteet eivät todellakaan ole luotu kestämään, jos arki alkaa mättää, on selkeetä että alunperinkän asiaan ei oltu paneuduttu asian vaatimalla ponnekkuudella. Ei siihen tarvitse jäädä vain siksi että on oltu jo muutama vuosi, ettei enään kehtaa vaihtaa.
Etsimistähän se ihmisen elämä on, kunnes löydetään se juttu jonka eteen haluaa ja näkee ja tekee ilman eri käskyä asioita.
Mikään ei tule ilmaiseksi, ei edes kestävä rakkaus. Epäonnistumisia tarvitaa siinäkin että löytää sen oikean, että oppii sen mikä on itselleen hyvä ja mihin pystyy.
Järkeä on elää ensin itselleen, sitten kun on valmis, pystyy antamaan toiselle enemmän itsestään. On hullua alkaa roikkumaan jos se ei tunnu missään.
siis sulla on sentään omatunto, kun tunnet syyllisyyttä.. Mut fakta lienee se, että eihän tuollainen toimi, et haet itsesi tietoisesti sellaiseen tilanteeseen, missä pääset uneksimaan jostain aivan muusta, kun omasta kumppanistasi.. surullista..
saako suhteessa sitten unelmoida.. mielestäni kyllä, mutta mutta.. häilyvä on tuo raja.. Lähde suhteestasi kuitenkin tyylillä, älä pettämällä.
tuskin olisit ihastunut - siltä nimittäin kuulostat - jos suhde olisi kunnossa.
itse olen tosi vanhanaikainen ja alan tehdä "eroa" ja puhua "erosta" jos alkaa siltä tuntumaan, ettei kaikki ole kohdallaan. vaisto usein vain sanoo, että suhde on menossa alamäkeä...
minusta olisi myös väärin pidätellä toista luonani, jos hän ilmiselvästi haluaa elämältään muuta. joskus on täytynyt jopa vähän auttaa toista lähtemään.
aina ei tietenkään saa erottua näin siististi keskustelemalla. mutta inhottavinta olisi, jos joku pettäisi, sen jälkeen ei voisi jatkaa enää edes ystävänä. valehtelu kun on pahinta mitä toiselle voi tehdä. se on enemmän kuin kännipussailua tai pettämistä, se on sen varsinaisen kahden ihmisen luottamuksen pettämistä... (niin taidan olla tässä asiassa moralisti) asia ei varmaankaan joka tilanteessa ole näin mustavalkoinen...
sydän kertoo kyllä mikä on oikein missäkin tilanteessa
Ei ihastumiset, kahvilatapaamiset, sattumalta törmääminen kaupoilla, notkuminen työpaikalla toisen seurassa, soittelu paukahda eteen niin ettei sitä ehtisi väistää.
Hakeutumisesta, itsensä esille laittamisesta se on kiinni.
Niin sinkuilla kuin suhteissa olevillakin.
Seuran haku on vaikeampaa kuin jo hankitusta seurasta eroon hankkiutuminen.
Myöhemmin voi omaksi tulkinnaksi kääntyä seuran menetys, kun huomaa tyrineensä.
Tylsän, sairaan, ruman, lihavan, laiskan, sen meistä vaikean tapauksen ylenkatsominen ja jokapäiväisenä itsestäänselvyytenä pitäminen on helppoa.
Miksi hakeutuu?
Ei jaksa itse tehdä mitään, se on sen tylsän duuni, mähän voin lähteä koska vaan sopivan hetken tullen. Hyvä tekosyy on hankittava ajoissa. Se tätä enemmän haluaa, roikkuu, mä vaan katson päältä. Muut kuin se tylsyyden lisäksi tyhmäkin tietää yleensä ns. eroprosessista ennen häntä. Kuinka se yllätyksenä sille fiksummallekaan osapuolelle tulisi kun näin on?
Tai sit vaan pelottaa jatkaa, vanhaksi saakka, avata itsensä ja päästää ketään omaan pimeään luolaan pölyhuikun kanssa hoipertelemaan. Ja siihen tylsään en halua tutustua, kun pitäisi sitten itsekin antaa jotain, köyhtyisin, jos antaisin. Parempi jakaa vieraille joiden kokemuksesta tietää pysyvän kaukana.
Tai ympäristö odottaa, painostaa. Kaverit pyytää hauskemman elämän menoihin mukaan. Ystäviltä satelee kannustusta vaihtaa parempaan, oikeutetusti se tylsä vuosikertaverkkari pihalle siitä. Joku heistä olisi valmis tulemaan tilalle, useampikin varmasti meikäläisen ihanuuden tuntien. Suku painostaa joukolla, vaikenee jos jatkan, riemuhumut järjestää jos ymmärrän valita kaikkien parhaaksi. Työyhteisö ahdistelee kysymyksillä, avec kyläilykutsuilla ja miltei tekee yllätysvierailuja kun oltiin tässä lähellä. Naapurit katsoo kieroon, luonnostaankin, mut jos menee sen tylsän kämppiksen kanssa samaan aikaan pihalle. Harrastaa täytyy tuntemattomien kassa, muuten meistä saatetaan ajatella mitä vain.
Parasta kehittää tilanne päälle ja hankkiutua vaikeasta puoliskosta eroon.
väittää ettei pitkässä suhteessa varsinkaan ole kehenkään toiseen ihastunut. En luokittele ihastumista pettämiseksi, niin kuin en tuota kahvitteluakaan. Olen itse suhteessa jossa toisella enemmän kavereita kun toisella, hulluksihan sitä tulisi jos noin pientä pitäisi pettämiseksi luulla.. Jokaisellahan on omat rajansa ja luulonsa, ja minun on tämä :)
naiseen. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Yhdessä saunominen ei ole mitään pettämistä, ei ole mikään yhdessä kahvittelukaan pettämistä.
Minä en ole ikinä pettänyt, enkä jättänyt. Onkohan minussa jotain vikaa?
Henkistä pettämistä on kaikenlainen tekeminen toisen naisen kanssa,josta ei kotona kerrota!
Kaikki minun toimeni ovat avoimia.
Mutta nopea pitää olla jotta ehtisi pettämään kun suhteet kaatuvat niin nopeasti ettei siinä ajassa edes ehdi.
mitä Catsy kohtaa. Lopettakaa ajoissa. Mua ei kannata kiukustuttaa. Argh...
Itse kommenttisi on ehkä sinun kohdallasi oikeassa, mutta sekin vain subjektiivinen ja erittelemätön ja aika naivistinen näkemys ihmissuhteesta. Kaikesta ei tarvitse kertoa, jokaisella on oikeus omiin salaisuuksiin, mutta jokaisessa suhteessa pitää määritellä ne rajat, mitä ei saa ylittää.
tässä nyt oli?Cee ei näyttänyt sitä ottavan vattuiluna,niin älä sinäkään ota sitä niin Ceen puolesta.Kyllä Cee itestään pitää huolen,ei sun tartte!
Prkl,viittasin vaan siihen justiinsa minkä Cee ymmärsikin.
Uskon muuten niin että jokaisessa parisuhteessa puoliso haluaa kuulla mitä ja kenen kanssa puoliso puuhaa mitäkin.En ymmärrä suhteessa salaisuuksia jotka koskee jotakuta toista naista ja sen kanssa tekemisissä olemista.
muitakin Kätsin puolustajia kuin minä. En olekaan vieraillut tällä palstalla vähään aikaan.
palleilla, jos jotakin hiukankin negatiiviseen suuntaan hänestä kirjoittaa niin johan luuta lakaisee, vaikka kaiken järjen mukaan se pystyisi itsekin itseään puolustamaan. Sen sana on täällä laki.
Samaan aikaan, tuntuu, etten haluaisi heittää 8 vuoden hyvää aikaa suhteessa hukkaan, kumpikaan ei ole toista loukannut siten, että eroamiseen olisi mitään konkreettista syytä.
Samaan aikaan kärsin hiljaa ja tiedostan itsessäni muutoksen halukkuuden. Olen puhunut kumppanilleni eron mahdollisuudesta ja olemme jälleen kerran yrittämässä uudelleen parantaa suhdettamme tosissaan. Olen murtunut, kun minut on jälleen kerran ylipuhuttu yrittämään, antamaan suhteellemme mahdollisuuden. Teen sen, ehkä tällä kertaa jaksan. Vaikka epäilen ja siksi olen surullinen.
Edellinen "kuherrusvaihe" kesti puoli vuotta,ja sen jälkeen taas aikaisempiakin pahempi taantuma. Olen jatkuvasti ihastunut johonkin muuhun kuin kumppaniini, ihastukset ovat vielä aika voimakkaita, niiden avulla olen jaksanut aamuisin raahustaa sängystä ylös suihkuun. Kotona tuntuu teeskentelyltä ja vaimennetulta huutamiselta.
Minusta tuntuu, etten kestä tätä enää pidempään. Rakastan ja välitän, ja haluan suojella häntä kaikelta enkä kestä katsoa hänen suruaan tilanteemme vuoksi. En ymmärrä, miksi hän haluaa ä minusta kiinni pitää, en ole sen arvoinen, olen p...a.
Lopun alkua, minun olisi oltava nyt kova hänenkin vuokseen. Erottava ja päästettävä hänestä irti. Hän ansaitsee parempaa kuin minut, jonka toinen jalka on jo astunut ovesta ulos. Minä ansaitsen varmaan kaiken sen yksinäisyyden, mitä vapauden vankila eteeni tuo. Silti haluan elää ja tavoitella unelmaani, rakkautta, joka pysäyttää ajan ja sydämeni. Uskon että vasta sitten kykenen rauhassa asettamaan itseni sen edessä näkymättömiin kahleisiin, jotka itse lukitsisin.
"Silti haluan elää ja tavoitella unelmaani, rakkautta, joka pysäyttää ajan ja sydämeni. Uskon että vasta sitten kykenen rauhassa asettamaan itseni sen edessä näkymättömiin kahleisiin, jotka itse lukitsisin."
Mutta entäs jos koskaan ei sellaista kaiken mullistavaa rakkautta tulekaan? Tulee vaan ihan tavallisia ihmisiä, joiden kanssa voi kokea hetken huumaa, mutta koska ei yhdessä olla valmiita tekemään kumppanuuden hyväksi töitä niin huuma vaihtuu jonkin paremman tavoitteluksi jälleen.
Tuota samaa olen mäkin miettinyt sellaisten ihmisten kohdalla jotka eivät oikein koskaan tunnu löytävän mieleistä kumppania.
Onko se vika tosiaan kaikissa niissä kierrätettävissä ihmisissä joiden kanssa jaksetaan olla jonkin aikaa, kunnes aletaan valmistautua tavalla tai toisella eroon???
Vai voiko vika olla näissä jatkuvasti pettävissä ja pettyvissä, ihmissuhteita vaihtavissa ihmisissä itsessään?
Kenen olisi hyvä hetkeksi hidastaa vauhtia. Mistä löytyisi lankavyyhdin langanpää, josta voisi aloittaa elämänhallinnan kerimisen? Millä keinoilla sen voisi aloittaa??
On ainakin ihan ensimmäisesksi tutustua itseensä ja selvittää omat tarpeensa, mitä haluaa elämältä ja mitä toiselta ihmiseltä.
tutustumisen sen verran, että tiedän etten itse pysy koko elämäni, no aikuisiän, ajan samana muuttumattomana mökäleenä. Ihmissuhteista kun nyt puhutaan, niin tiedän että tunteeni vaihtelevat niin itseäni kuin myös puolisoani kohtaan. Suhdetta on eletty jo vuosia, ja edessäpäin luotan olevan aikaamme kunnes kuolo korjaa. Tunteitteni vaihtelun vuoksi en ole pettämässä tai lähtemässä. Miksi muuttaa suhdetta, kun samanlainen muuttuva minä olisin missä tahansa tai kenen kanssa tahansa. Tätä elämä on.
Tämän verran kun olen itseeni tutustunut, niin en odota muilta ihmisiltä sen enempää tai vähempää.
ihmisestä, kenen kanssa tietää ettei halua loppuelämäänsä viettää. Joillekin tämä tulee selväksi vasta vuosien kuluessa, toiset ryhtyvät suhteeseen liian heppoisin perustein.
Ennemmin siisti ero, kuin suhdehyppely tai pettämiskierre.
itseeni. Tullut siihen tulokseen että ainakaan itse en ole muuttumaton mökäle, joka säilyisi edes tunteiltaan saman kovinkaan kauan.
Suhteessamme jossa jo vuosia takana ja mun puolesta eteenpäin vaikka kuoloon saakka, tunteeni vaihtelevat. Koskaan en tunne sen olevan este pettää tai jättää, lähteä minnekään tauoille tai lopullisesti. Tämä on elämää, kaikki kuuluu siihen ja vastaanotetaan.
Kun itseni tunnen tällä tavalla en odota mitään muuta puolisoltani. En enempää, enkä yhtään vähempää.
Eikä myöskään toinen ihminen koskaan osaa olla kuin korkeintaan hetkittäin se täydellinen kumppani; se joka täyttää toisen toiveet. Pettymyksiä väistämättä syntyy ja silloin tuntuu, että toinen on kaikkea muuta kuin rakastettava. Mutta tämä kaikki kuuluu elämään.
"Mutta se itseensä tutustuminen
saattaa vaatia eron sellaisesta ihmisestä, kenen kanssa tietää ettei halua loppuelämäänsä viettää."
Mitä nämä syyt voisi olla? Jos suuret ongelmat jätetään pois; päihteet, holtiton rahan käyttö, pettäminen, väkivalta jne. Siis kysymys on tilanteesta, jossa se toinen osapuoli haluaisi jatkaa suhdetta.
rakkauden puute. eikä minusta siinä ole mitään kiehtovaa jos toinen haluaa roikkua ihmisessä, joka ei rakasta. enkä puhu nyt mistään rakastumisen huumasta, joka olisi loppunut, vaan rakkaudesta jota ei ole.
Rakkauden puute? Mistä se syntyy? Mitä sille voi tehdä? Jos ihmiseen on alunperin rakastunut ja huuman jälkeen rakastanut, niin mikä sen rakkauden on hävittänyt? Ja mikä takaa, ettei rakkaus taas uudessakin suhteessa häviä...?
Rakkauden puute on mielestäni aivan liian helppo vastaus kaikkeen. Ja se vastapuolihan rakastaa edelleen ja haluaa jatkaa.
johonkin muuhun näkyy päälle. Open your eyes, ehkä muut ovat yrittäneet sanoa, että et vaikuta onnelliselta?
Sori. Toivottavasti tämä ei ollut liian julmasti sanottu.
Olen pettänyt kerran, tullut petetyks kerran ja ollut " se toinen nainen " kerran.. Että kaikki kolme..
Itsestään selvin vastaus olisi ehkä petetyn osa, mutta omasta kokeksesta sanoisin, että pettäjän rooli sattuu eniten, jos kuitenkin välittää kumppanistaan, jota pettää.
Kovanaaman touhua... kerran kokeilleena tajusin ettei mun mielenterveys kestä sellaista.
miksi koet, että pettäminen on kovanaaman touhua. Miten kuvailisit ihmistä, jolle pettäminen ei merkitse enää mitään. Onko hän kovanaama vai liikoja kokenut ihminen? Siis ihminen joka ei luota enää kehenkään.
että kaikki on hyvin vaikka ei olisikaan.
Kovanaamaksi voi syntyä, tai elämä kouluttaa joskus sellaiseksi, valitetti. Minua elämä on ehkä kohdellut siinä määrin silkkihansikkain, että ymmärsin etten voisi elää siten, että itsekunnioitukseni karisisi.
Yhtä lailla pettäminen on väärin pettäjää itseäänkin kohtaan, jotain siinä menee itsestäänkin rikki, mitä ei takaisin saa.
Näin uskon.
Kyllä edelliseen!!! En mäkään pysty pettämään - kokeiltu on, eikä kivaa ole. Itsekunnioitus siinä meni ja morkkis oli pahempi kuin mikään muu ikinä! Empähän tee sitä toiste..
Naiseni on pettänyt minua useasti, mutta vannoi viimeksi, että jäi viimeiseksi kerraksi, kun annoin jo sormuksen hänelle takaisin. Uskon kyllä. Jos ensikerta vielä tulee niin silloin en ota sormusta enää takaisin. Itse en ole pettänyt ikinä kumppaneitani. En nykyistä enkä edellistäkään.
Mitä tulee ihastumisiin niin sallimme ne. Itsekin olen ihastunut kerran suhteemme aikana eikä tuolloin tapahtunut mitään. Se toi pientä jännitystä arkeen, mutta siihen se jäikin. Kyseinen henkilö ei minua kiinnosta enää lainkaan.
pettäminen siihen lopu, jos on jo monesti pettänyt! Todella naiviutta uskoa niin.. Kerran voi ymmärtää, mutta jos toinen tulee niin loppua ei näy..