Evoluutio ja VT

Minä olen alkanut miettiä, että olivatkohan Adam
ja Eve ihan oikeita henkilöitä. Kun nyt pukkaa
kaikkia Darwinin oppeja esille.
4253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Adam och Eva kuuluu orkideoihin. Osa kukista on keltaisia, osa violetteja.
Kasvaa Etelä-Ruotsissa ja tietääkseni myös Ahvenanmaalla.

Äänestä

...aikasi ei kulu hukkaan. Kun olet kyllästynyt, ota uusi asia mietintään. Esim. Mihin avaruus loppuu?

Äänestä

sinunhan se pitäisi tietää.Asiastahan olet saarnannut elämäsi aikana monet monituiset kerrat saarnastuolista meille seurakuntalaisille.Oletko nyt 60 alkanut epäilemään ja uskosi ruvennut horjumaan,vai.

Äänestä
  • suosittelen tutkimaan kaikkienkin. Siinä on ainakin asiaa siltä kannalta, että voi alkaa epäilemään sitä ja tätä.
    Ihminenhän on kirjoittanut muistiin vain muutamalta tuhannelta vuodelta tapahtumia. Ei varmaan Aatamin ja Eevan ajalta ole muistiinpanoja.

    Mutta kun sen kirjan lukee, siinä alkaa ajattelemaan asioita. Ja onhan siinä raamattuakin mukana, Jeesuksen elämäkin kokonaisuudessaan, kuten myös opetuslasten vaiheet.

    Lukekaapa sitä. Suosittelen kuiten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pappi... kirjoitti:

Minä olen alkanut miettiä, että olivatkohan Adam
ja Eve ihan oikeita henkilöitä. Kun nyt pukkaa
kaikkia Darwinin oppeja esille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu