Kerro minulle

Kolme kriteeriä KUNNOLLISELLE YH-VANHEMMALLE?


1. Työssäkäyvä = hyvä esimerkki
2. Vapaa-aikana enemmän lapsen ja lapsen harrastusten kanssa kuin omiensa
3. Ei irtosuhteita
2339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koska on aivan sama onko vanhempi yh vai ei, se ei tee vanhemmasta huonompaa kuin muut.
Eli vastaan vanhemmista yleensäkkin, yh tai ei yh.

- On läsnä muutenkin kuin fyysisesti, kuuntelee lasta ja tämän iloja ja suruja eikä naureskele niille.

-Lapsella on hyvä ja turvallinen olla, hänen ei tarvitse pelätä vanhempiaan/vanhempaansa.

- Lapsi menee kaiken edelle,nyt, aina ja kaikessa.

Näitä olisi vaikka kuinka mutta tuossa nyt muutama...

Äänestä

Parin vuoden takaa väiteltyä asiaa, itsestäänselvyyksiä.

" - Lasten mielestä hyvään vanhemmuuteen kuuluu viisi osa-aluetta. Hyvä vanhempi pitää lasta tärkeänä, pitää lapsesta huolen, on kiva, rajoittaa ja kasvattaa sekä ”elää ihmisiksi”, toteaa viides- ja kuudesluokkalaisten lasten käsityksiä vanhemmuudesta tutkinut Leena Valkonen.

Kolmea hyvän vanhemmuuden sisältöä lapset kuvasivat ulottuvuuksina, joissa hyvän vanhemman on sijoituttava oikein. Huolenpidon ääripäät ovat välinpitämättömyys tai sietämätön hössötys. Kiva-ulottuvuudella tasapaino haetaan liiallisen lellimisen ja tiukkapipoisuuden välillä. Kasvatusulottuvuudella ääripäät ovat liika ankaruus ja liika sallivuus.

Lapsen tärkeänä pitämistä ja ihmiseksi elämistä lapset eivät kuvanneet ulottuvuuksina. Lapsen tärkeänä pitäminen (välittäminen, rakastaminen ja ajan antaminen) sekä aikuisen vastuullinen käytös olivat lasten käsityksissä hyvän vanhemmuuden ehdottomuuksia, joissa ei sijoituta ulottuvuuksille, vaan joko ollaan tai ei olla hyviä vanhempia.

Valkosen mukaan huolenpito oli yleisin hyvää vanhemmuutta kuvaava käsite. Keskeiset huolenpidon ainekset olivat rakkaus, välittäminen, huolehtiminen, kotitöiden tekeminen, rajojen asettaminen, auttaminen ja elättäminen.

- Huolenpidon korostuminen lasten hyvän vanhemmuuden määrittelyssä haastaa ottamaan huolenpidon vakavasti sekä vanhemmuustutkimuksen kohteena että vanhemmuutta määrittelevänä käsitteenä.

Hyvä vanhempi ei ole tasavertainen lapsen kanssa

Lasten hyvän vanhemmuuden määrittelyissä korostui myös aikuisen auktoriteettiasema. Hyvä vanhempi asettaa rajat, pitää kurin ja kasvattaa. Hän laittaa lapselle rajoja esimerkiksi kotiintulo-, nukkuma- ja ruoka-ajoissa, rahankäytössä, makeisten syönnissä sekä siinä, missä ja kenen kanssa lapsi saa liikkua. Rajoista puhuttiin myös kivuuden yhteydessä. Kiva vanhempi pystyy joskus tinkimään asettamistaan rajoista. Kivuus tulee siis rajoista joustamisesta – ei rajattomuudesta.

- Koska hyvä vanhempi on myös kiva eli kiltti, reilu, antelias ja salliva, paluuta vanhaan, pelkoon ja rangaistuksiin perustuvaan auktoriteettiin ei ole. Kivuus ja rajoittavuus mahtuvat lasten käsityksissä samaan aikuiseen, Valkonen toteaa.

Vanhemmuus on kokonaisvaltaista

Ihmisiksi eläminen eli vastuullinen aikuisuus oli lasten käsityksissä tärkeä osa hyvää vanhemmuutta. Erityisesti lapset korostivat vanhemman päihteettömyyttä ja sitä, että vanhempi tulee toimeen parisuhteessaan. Vanhempi ei riitele, ei eroa, tai jos eroaa, on yhteistyökykyinen entisen puolisonsa kanssa.

- Vanhemmuudessa ei ole kyse vain lapsen ja vanhemman välisistä asioista. Lasten näkemys kytkee vanhemmuuden aikuisena elämisen kokonaisuuteen. Vanhemmuutta rakennetaan muuallakin kuin lapsen silmien alla, ja se edellyttää eettisiä ja moraalisia valintoja. "

1.välittävä, 2. oikeudenmukainen, 3. luotettava.

http://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2006/08/tiedote-2007-09-18-16-39-24-274288/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ex-tiukkis kirjoitti:

Kolme kriteeriä KUNNOLLISELLE YH-VANHEMMALLE?


1. Työssäkäyvä = hyvä esimerkki
2. Vapaa-aikana enemmän lapsen ja lapsen harrastusten kanssa kuin omiensa
3. Ei irtosuhteita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu