Kas kummaa

Kajaanin kaupunki on siis irtisanomassa sopimustaan pakolaisten vastaanottamisesta. Ikävä juttu varmaankin niille, jotka ovat kyseisellä toiminnalla ansaintansa saaneet, mutta kokonaisuutta ajatellen touhussa ei olekaan missään vaiheessa ollut järkeä.

Lama tulee joka tapauksessa. Kajaani on vain jo muutenkin ajettu selvitystilaan mm. edellä mainituilla toimilla. Käyköhän tinkiminen myöhemmin myös kulttuurista, vai alkavatko ruumisarkkukulkueet jälleen Kauppakadulla?
191048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

muitakin kuin puolustuskyvyttömiä (lapsia, vanhuksia ja sairaita).

Äänestä
  • ollaan hakemassa lähes miljoonan euron säästöjä kulttuurisektorilta.

    Kaukametsässä on jo kulttuurikeskus, Kajaanissa on teatteri, on taidemuseo, on elokuvateatteri, lisää ja uutta ollaan kuitenkin vailla, teatterikin pitäisi saada uusi. Väliäkö sillä vaikka tehtaat kaatuu, onkohan ajoitus ihan kohdallaan?

    Äänestä

  • Maksumiehet on erikseen. Milloinka kulttuuriväelle on voinut puhua järkevästä taloudenpidosta?
    Hui, hai, hahhaa, valtion EU:n kassasta aluksi ilmaista rahhaa ja kulttuurikerma ehkä suunnittelukulut kavereillensa maksaa.

    Jatkossa rahavirrasta lisää paisuneelle kulttuurikerholle huolehtikoon sitten taas alueen veronmaksajat.
    Milloinka noustaan barrikaadeille, lasten, vanhusten ja sairaiden puolesta? Sekinkö on vielä tehtävä, Kreikasta mallia?

    Äänestä

  • löytyy UPM:ltä. Siellä sentään on katto korkealla ja seinät leveällä. Ei heti ala uudelleen ahistaa, ja KAVO:lta saa sekä lämpöä että sähköenergiaa isompiinkin performansseihin!

    Äänestä

Entinen sopimus pitää ensin irtisanoa ennenkuin voidaan uusi allekirjoittaa. Eikös juuri tästä ole kyse ?
Toisekseen koska johtajat ovat myöntäneet virheitään ?
Uskon että tehdään vain uusi sopimus ja alkaa meteli sen ylivertaisuudesta talouden pelastajana.
Vuonna 2010 on sitten veroäyrin korotus 0,5:lla suunniteltuna jo.

Äänestä

Kysehän on vasta esityksestä, nyt vasta taustavoimat alkavat miettiä vastaiskua. Teatterilaiset haetaan avuksi, vanhan ruumisarkun myötä. Olen kuulluthuhuja että kaupunginjohtaja, ja Kainuun-Sanomien päätoimittaja olisi lupautunut arkunkantajiksi.

Äänestä
  • kyllä varmaan verovaroista kustannetuista huuhaasuojatyöpaikoista huolissaan olevat nousevat barrikaadeille tukijoinaan ketkäpä muut kuin suojattinsa ja tekopyhät poliitikot.

    Äänestä

  • miten käy kirjoitti:

    kyllä varmaan verovaroista kustannetuista huuhaasuojatyöpaikoista huolissaan olevat nousevat barrikaadeille tukijoinaan ketkäpä muut kuin suojattinsa ja tekopyhät poliitikot.

    ovat tosiaankin nousseet ainoastaan "huuhaat", eräät toiset keskittyvät kadehtimaan niitä joilla menee vielä heikommin ja niitä joilla menee paremmin ja tietysti niitä jotka jotain yrittävät.

    Äänestä

  • barrikadeille kirjoitti:

    ovat tosiaankin nousseet ainoastaan "huuhaat", eräät toiset keskittyvät kadehtimaan niitä joilla menee vielä heikommin ja niitä joilla menee paremmin ja tietysti niitä jotka jotain yrittävät.

    Eihän täällä Kajaanissa huonosti mene! Ei me niin köyhiä olla! Lisää kulttuuria! Ei saa kadehtia, paskokoot vain vanhukset housuunsa ja lapset homehtukoot kouluihin!

    Äänestä

  • varmaankin? kirjoitti:

    Eihän täällä Kajaanissa huonosti mene! Ei me niin köyhiä olla! Lisää kulttuuria! Ei saa kadehtia, paskokoot vain vanhukset housuunsa ja lapset homehtukoot kouluihin!

    kaikesta kateelliset pukevat aivopierunsa "ylevään" kaapuun.

    Äänestä

  • aina nämä kirjoitti:

    kaikesta kateelliset pukevat aivopierunsa "ylevään" kaapuun.

    "ei me niin köyhiä olla"

    On se niin ylevää!

    Äänestä

Kajaani irtisanoo pakolaissopimuksen kertoo Kainuun sanomat!

Äänestä

Se oli historiaa se. Nyt on nyt, vaikka tuuleet ei oo tyyntynyt.
YLE tänään:
Ylen toimittaja lähtee Välimerelle seuraamaan Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten pelastamista – kerro, mitä sinä haluaisit tietää
........,...

Saammekohan lukea Ylen totuuksia Välimeren ylittäjien kaluston kehittymisestä.
Ei siellä juuri pelastustoimia tarvita kun ihmissalakuljettajat hurauttelevat esim. Italian Lambedusan ja Espanjankin hiekkarannoille uusilla tehokkailla " RIB boat " veneillä ihan rantaan asti 30-50 afrikkalaisen poikanuorison lasteissa.
Vauhdin takaa 3x300hv perämoottoorit, jolloin matkakesto isoilta laivoilta jää 1-2 tuntiin. Lasti hyppii rantahietikolle ja RIB kipaisee hakemaan uutta lastia.
Tulokset ovat näkyneet Kajaaninkin katukuvassa 2023 selvästi.
Samoin uutisista ei tarvitse enää lukea kokoomuksen itkuja tyvoimapuutteesta.

Toivottavasti Yle-toimittelijatkin ottavat hurukyytejä RIBeillä Välimeren helteissä ja ilahduttavat jutuillaan meitä räntäsateessa synkisteleviä.

Äänestä

Ohhoh. Jos näin on niin miten käy valtion avustusten? Ja eikö tällä ole myös peitelty maakunnan muuttotappiolukuja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joskus järkeäkin kirjoitti:

Kajaanin kaupunki on siis irtisanomassa sopimustaan pakolaisten vastaanottamisesta. Ikävä juttu varmaankin niille, jotka ovat kyseisellä toiminnalla ansaintansa saaneet, mutta kokonaisuutta ajatellen touhussa ei olekaan missään vaiheessa ollut järkeä.

Lama tulee joka tapauksessa. Kajaani on vain jo muutenkin ajettu selvitystilaan mm. edellä mainituilla toimilla. Käyköhän tinkiminen myöhemmin myös kulttuurista, vai alkavatko ruumisarkkukulkueet jälleen Kauppakadulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu