Panettaa aivan saatanasti. Viime aikoina ollut varsinainen juoksukausi, joudun turvautumaan itsetyydytykseen useita kertoja päivässä. Vakoni kostuu pienimmästäkin kiihokkeesta, ajatuksesta ja hipaisusta, ajasta tai paikasta huolimatta.
Makaan sängyssä t-paidassa ja alkkareissa. Väsyttää, mutta kiima ei anna nukkua, joten potkin peiton pois päältäni ja riisun alushousut. Paidanhelman nostan rintojen yli ja hyväilen ensin niiden kiinteää alakaarta ja kosketan sormillani nännejäni. Härnään jäykistyneitä nuppuja kunnes ne ovat arkoja, raapaisen kynnellä ja nyin ja nipistelen niitä. Tuntuu että voisin laueta pelkästään nännejäni kiduttamalla.
Käännyn mahalleni ja nostan takapuoleni pystyyn, niin että rintani roikkuvat patjan yllä. Laskeudun aavistuksen jotta arat nännini hipovat patjaa, ärsyttäen niitä yhtä aikaa. Tartun yhdellä kädellä oikeaan rintaani ja yritän saada nännini suuhuni. Se hipaisee huuliani, mutta terhakat tissini eivät ole riittävän isot, jotta saisin napattua oman nännini suuhuni.
Pettyneenä käännyn kyljelleni ja hivutan oikean käden sormen takaapäin pillulleni. Olen märkä mehuistani ja kuljetan sormeani pitkin vakoani, kiusaten klitoristani ja reikääni vuorotellen, ennen kuin työnnän etusormeni sisääni samalla kun vasen käteni härnää nännejäni.
Asento on hankala, joten käännyn selälleni ja avaan reiteni, levittäen pilluhuuliani samalla, toivoen, että paikalla olisi joku isokaluinen mies pitämässä minua aukia samalla kun työntää kyrpäänsä litisevään vakooni.
Työnnän kaksi sormea pilluuni samalla kuin raavin hellästi nännejäni, ja runkkaan itseäni hetken. Kun vedän sormeni ulos ne kiiltävät kiimalimoistani ja hieron niitä rinnoilleni. Taivuttaen niskaani ja tarttuen rintoihini nuolen omat mehuni rinnoiltani niin hyvin kuin yletyn. Kun olen puhdas, haen sormillani lisää nestettä ja teen sen uudelleen.
Pilluni huutaa täytettä, joten vedän dildon esiin ja hieron sitä pitkin tussuani, kostuttaen sen. Palan jo halusta survoa se reikääni, mutta ensin nostan sen huulilleni ja otan pään suuhuni. Teeskentelen että kyseessä olisi oikea elin, leikin vastahakoista, kuvittelen että kalun omistaja tarttuu hiuksiini ja työntää kyrpänsä väkisin suuhuni. Työnnän dildoa niin syvälle kurkkuuni kuin kakomatta pystyn ja hieron sitä kielelläni, maistellen omia mehujani. Alan nussia suutani dildolla, kuvitellen miltä tuntuisi jos ylläni olisi mies päättämässä tahdista, tunkemassa kaluaan kurkkuuni, lähes tukehduttaen minut.
Kun vedän dildon suustani, leukani tuntuu rasittuneelta ja huuleni ovat arat, ja alapääni märempi kuin aikoihin. Painan dildon pään pilluni suulle ja alan työntää sitä melkein tuskallisen hitaasti sisään, kunnes se painuu pohjaan asti. Pilluni tuntuu herkullisen venytetyltä tekokalun ympärillä.
Nännini jöpöttävät pystyssä ja jatkan niiden hyväilyä vasemmalla kädelläni. Alan nussia itseäni dildolla, ensin tasaisen hidasta vauhtia, työntäen sen aina ensin pohjaan ja vetäen sen välillä kokonaan ulos, jotta voin survoa sen takaisin kireään pilluuni.
Siirrän vasemman käteni dildolle ja oikean klitorikselleni ja alan hyväillä sitä, käyden samalla päässäni läpi suosikkifantasioitani. Kasvoton, isokaluinen mies on sitonut minut sänkyyn kiinni ja raiskaa pilluani armotta, välittämättä nyyhkäisyistäni ja pyynnöistä lopettaa. Hän puree nännejäni ja survoo elintään tahtiin, joka saa minut pelkäämään että hän nussii tiensä minun lävitseni.
Liikutan muovikyrpää nopeammin, rajummin, ja vaihdan fantasiaa. Makaan mahallani kivialttarilla, kalu suussani ja toinen pillussani. Ympärilläni seisoo parikymmentä miestä kalut jäykkinä, jokainen odottaen vuoroaan, jokainen odottaen päästäkseen käyttämään reikiäni. Pilluani nussiva mies survoo elintään yhä rajummin, kunnes tunnen hänen laukeavan sisääni. Kalun vetäytyessä ulos tunnen kuinka hänen spermansa valuvat pitkin reisiäni, eikä hän ollut ensimmäinen. Haarovälini ja perseeni on märkä minua nussineiden miesten nesteistä, ja rei'istäni ulos valuvat limat helpottavat tietä kun toinen mies astuu taakseni ja työntää yhdellä vedolla kalunsa anaaliini.
Runkkaan dildoa yhä kiihtyvään tahtiin, lähes hallitsematta ja hieron kiltoristani, tuntien orgasmini lähestyvän. Siirryn fantasiassa kohtaan jossa joku tunkee kalua suuhuni samalla kun kaksi miestä nai minua takaapäin, yksi vittuani ja toinen suoltani. Kolmas liittyy heihin ja yrittää tunkea kaluaan pilluuni ensimmäisen viereen ja huudan kun reikäni venyy uskomattomiin mittoihin. Asento on hankala, mutta hetken ajan kaikki kolme kalua liikkuvat litisevässä vitussani samalla kun aikaisemmat spermat valuvat minusta ulos.
Kuvittelen kuinka käytetyltä haarovälini näyttää kun kaikki miehet ovat lopettaneet ja lauenneet sisääni, kuinka molemmista aukoistani valuu spermaa vapaasti, ja kuinka pilluni ja anaalini ovat löystyneet niin paljon, että niihin saisi molempiin työnnettyä nyrkin.
Mielikuva kiihottaa minua niin paljon, että tunnen tutun kihelmöinnin nänneissäni ja pian orgasmini alkaa syvällä pillussani, vavahduttaen koko kehoani. Irrotan otteeni dildosta ja siirrän vasemman käteni rinnalleni, nipistäen yhä nänniä kynsilläni, repien yhä rajumman orgasmin ruumiistani ja saaden pilluni sykkimään dildon ympärillä, työntäen sen lopulta ulos niin, että se putoaa limaisena sängylleni, jättäen tahmean vanan pakaroilleni.
Jatkan klitorikseni hieromista kunnes se muuttuu lähes tuskalliseksi, ja jään makaamaan rentona selälleni, hymynkare huulillani.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka olenkin vanha homo, niin ymmärrän Sinua! Osasit hyvin rehellisesti kertoa himoista. Nyt sitten vaan etsimään partrenia toteuttamaan. Jos löytyy avarakatseinen niin ehkäpä voi kertoa rehellisesti tämä kirjoituksen sisällön ja muistakin tuntemuksistasi hänelle! Että pääsisitte vauhtiin...
ei muuta kuin videot nettiin osoitteen kanssa
..tekstiä. Kulli pystyssä lueskelin juttuasi ja kuvittelin itteni antamaan munaa sulle..suorastaan sairaan kiihottava juttu,panettaa jumalattomasti...