outoa

Olin kahden pakastealkion siirrossa 19.11., plussasin viime viikon maanantaina. Mitään "klassisia raskausoireita" ei ole ollut koko aikana. Tuorealkion siirrosta tuli kohdun ulkopuolinen raskaus, joka meni seurannalla.

Eilen illalla tuli niukahkoa vuotoa, joten ajattelin raskauden keskeytyneetn tai olevan jälleen kohdun ulkopuolinen. Tänä aamuna tuli vielä pieni hyytymä ja alle 5 mm vaalea pisaran muotoinen "mötikkä", jonka sisällä leveämmässä päässä oli pieni tumma piste ja toisessa päässä ikäänkuin haarautunut verisuoni. Näytti kyllä paljon alkiolta, vaikkä ihmettelin, voisiko sen nähdä.

Soitin klinikalle ja kuvailin näkemääni, kätilö oli vahvasti sitä mieltä, että kesken mennyttä alkiota ei voisi tässä vaiheessa nähdä paljaalla silmällä. Hän epäili, että kyseessä voisi olla kohdun kanvaan jäänyt verihyytymä (vaikka sanoin, että "mötikkä" ei ollut tumma verihyytymä vaan vaalea), joka nyt olisi poistunut, ei tarkoittaisi välttämättä keskenmenoa, kun vuoto on miltei lakannut. Hän kehotti odottamaan, verikokeeseen tai lääkäriin ei tarvitsisi mennä tässä vaiheessa, kun olo on hyvä ja ultrassa ei näy vielä mitään, jos raskaus on menossa kesken, sitä ei voi tässä vaiheessa pysäyttää.

Eihän täällä kukaan osaaa mitään pitävää diagnoosia antaa, enkä sitä odotakaan. Oli vain aika hämmentävää. Pohdiskelen, jos kyseessä oli alkio, voisiko toinen kuitenkin olla kiinnittyneenä? Ei tässä voi kuitenkaan voi muuta kuin odotella alkaako vuoto uudestaan.

Jollei vuoto ala uudestaan tai tule kovia kipuja odotellaan 19.12. ultraa, joka on kuitenkin niin aikaisin, ettei siinäkään ihan varmasti näy vielä mitään, klinikka on kuitenkin kiinni jouluviikon.
4403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko tehnyt raskaustestiä tuon verihyytymälöydöksen jälkeen? Olen ihan vihreä neuvomaan mutta varmasti piinaavaa odottaa noin kauan ennenkuin asia selviää??

Äänestä

Voisin tietysti testata, nega olisi ainakin selvä, mutta plussa voi tarkoittaa normaalin raskauden lisäksi kohdun ulkopuolista raskautta kuten viimeksi.

Äänestä

En nyt halua masentaa, mutta minulle kävi samoin tuoresiirron jälkeen ja olen edelleen vakuuttunut, että "mötikkä" oli alkio. Minulla toinen alkio tuli ulos seuraavana päivänä, joka oli täsmälleen identtinen edellisen kanssa. Testikin muuttui tämän jälkeen negatiiviseksi. Minullekin väitettiin, ettei alkiota voi nähdä.

Toivon kuitenkin, että sinulla ainakin toinen olisi kiinnittynyt. Voimia odotteluun.

Äänestä
  • Niukkaa vuotoa on taas. Testi aamulla näytti plussaa, mutta sehän ei kerro kaikkea, vaikka olisi mennyt/menossa kesken, voi virtsassa olla silti HCG-hormonia eli lähinnä halusin katsoa olisiko ollut nega, se olisi ollut selvä juttu.

    Viimeksi oli kohdun ulkopuolinen raskaus ja arvon nousun taituttua sen alaspäin menoa seurattiin seitsemän viikkoa verikokeilla. Olisi siis ainakin kuusi viikkoa näyttänyt plussaa virtsasta tehtävällä raskaustestillä.

    Ei siis muuta kuin odotellaan. Olen kyllä aika skeptinen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


odotellaan kirjoitti:

Olin kahden pakastealkion siirrossa 19.11., plussasin viime viikon maanantaina. Mitään "klassisia raskausoireita" ei ole ollut koko aikana. Tuorealkion siirrosta tuli kohdun ulkopuolinen raskaus, joka meni seurannalla.

Eilen illalla tuli niukahkoa vuotoa, joten ajattelin raskauden keskeytyneetn tai olevan jälleen kohdun ulkopuolinen. Tänä aamuna tuli vielä pieni hyytymä ja alle 5 mm vaalea pisaran muotoinen "mötikkä", jonka sisällä leveämmässä päässä oli pieni tumma piste ja toisessa päässä ikäänkuin haarautunut verisuoni. Näytti kyllä paljon alkiolta, vaikkä ihmettelin, voisiko sen nähdä.

Soitin klinikalle ja kuvailin näkemääni, kätilö oli vahvasti sitä mieltä, että kesken mennyttä alkiota ei voisi tässä vaiheessa nähdä paljaalla silmällä. Hän epäili, että kyseessä voisi olla kohdun kanvaan jäänyt verihyytymä (vaikka sanoin, että "mötikkä" ei ollut tumma verihyytymä vaan vaalea), joka nyt olisi poistunut, ei tarkoittaisi välttämättä keskenmenoa, kun vuoto on miltei lakannut. Hän kehotti odottamaan, verikokeeseen tai lääkäriin ei tarvitsisi mennä tässä vaiheessa, kun olo on hyvä ja ultrassa ei näy vielä mitään, jos raskaus on menossa kesken, sitä ei voi tässä vaiheessa pysäyttää.

Eihän täällä kukaan osaaa mitään pitävää diagnoosia antaa, enkä sitä odotakaan. Oli vain aika hämmentävää. Pohdiskelen, jos kyseessä oli alkio, voisiko toinen kuitenkin olla kiinnittyneenä? Ei tässä voi kuitenkaan voi muuta kuin odotella alkaako vuoto uudestaan.

Jollei vuoto ala uudestaan tai tule kovia kipuja odotellaan 19.12. ultraa, joka on kuitenkin niin aikaisin, ettei siinäkään ihan varmasti näy vielä mitään, klinikka on kuitenkin kiinni jouluviikon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu