Kun on ollut..

Erosimme aikanaan ja ero oli vaikeaa minulle. Hän löysi heti uuden ja minä jäin yksin lasten kanssa. Olin katkera ja vihainen! Pistin tapaamisissa kampoihin senkuin kerkesin. Haukuin uuden exän naisen ja annoin köniin exälleni,kun hän oli pettänyt minut suhteessa,johon olin laittanut koko elämäni peliin. Kului aikaa..ex jätti minut ja lapset,vaikka olisi halunnut tavata lapsia.
Nyt olen jaloilleni päässyt ja järkiintynyt..
Haluaisin lasteni tapaavan isäänsä,jonka uskon haluavan myös. Mutta minua vaivaa häpeä käytöksestäni. Kuinka typerä ja lapsellinen olin. En saa tod.näk. välejä kuntoon,ja nyt se vaivaa minua,koska lapset toivoo vain,että äiti ja isä olisivat kavereita. Nyt olisin valmis siihen,mutta ..se häpeä.En kehtaa naamaani näyttää saati ottaa yhteyttä.
1242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja kerro selkeästi että ero oli sinulle aikanaan henkisesti raskas ja miten vaikea oli silloin ajatella kirkkaasti lasten asioita ja että nyt olet päässyt asioissa siihen pisteeseen että haluat laittaa asiat lapsille kuntoon ja että tapaamiset isän kanssa olisivat osa tätä. Pysy koko ajan asiassa, eli lapsissa. Älä ota puheeksi, äläkä lähde mukaan jos hän ottaa puheeksi, teidän välillänne tapahtuneita asioita. Tee selväksi että ne asiat eivät mielestäsi kuulu tähän, kun lapsista puhutaan. Yritä pysyä rauhallisena. Ne asiat selvitellään sitten erikseen jos näette tarpeelliseksi.

Voit vaikka tehdä itsellesi paperille suunnitelman jossa tavoitteina voi olla esim. kertoa lasten isälle se, että lapset itse toivovat tapaamisia, ottaa selvää kiinnostaako isää, jokin aikataulu mistä aloitetaan jne. Pidä mielessä koko ajan lapset, ettei mene tappeluksi. Exä voi vaikka miettiä asiaa ja palata asiaan mietittyään.

Uuteen naiseen sinun ei tarvitse olla yhteydessä, vain isään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmä.. kirjoitti:

Erosimme aikanaan ja ero oli vaikeaa minulle. Hän löysi heti uuden ja minä jäin yksin lasten kanssa. Olin katkera ja vihainen! Pistin tapaamisissa kampoihin senkuin kerkesin. Haukuin uuden exän naisen ja annoin köniin exälleni,kun hän oli pettänyt minut suhteessa,johon olin laittanut koko elämäni peliin. Kului aikaa..ex jätti minut ja lapset,vaikka olisi halunnut tavata lapsia.
Nyt olen jaloilleni päässyt ja järkiintynyt..
Haluaisin lasteni tapaavan isäänsä,jonka uskon haluavan myös. Mutta minua vaivaa häpeä käytöksestäni. Kuinka typerä ja lapsellinen olin. En saa tod.näk. välejä kuntoon,ja nyt se vaivaa minua,koska lapset toivoo vain,että äiti ja isä olisivat kavereita. Nyt olisin valmis siihen,mutta ..se häpeä.En kehtaa naamaani näyttää saati ottaa yhteyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu