Kas kun

Tämä on kopio viestistäni eräällä toisella palstalla. Laitanpa tännekin, niin katsotaan miten käy :D

Provotaanpa vähän

On ollut keskustelua aiheesta lastenteko ja tekemättömyys.
Jotkut ovat ihmetelleet, miksei lapsia tehdä ja toiset taas että miksi pitäisi tehdä.

Ajatellaanpa asiaa siltä kannalta kenen lapsia tulisi tehdä ja kenen ei.

Mielestäni ainakaan yksin asuvien henkilöiden ei pitäisi ryhtyä lasten hankintaan. Perustelen tätä sillä,että lapsen oikeuksiin mielestäni kuuluvat molemmat vanhemmat. Tästä seuraa, että esimerkiksi yksin asuville naisille, ei tulisi antaa hedelmöitys hoitoja tms.

Myöskään alempiin sosioekonomisiin (onpa hieno sana :D) luokkiin kuuluvien parien tulisi pidättäytyä lasten hankinnasta, koska käsittääkseni suurin osa tämän hetken ongelmaisista lapsista tulevat nimenomaan perheistä joissa on köyhyyttä, työttömyyttä ja muita vastaaia ongelmia.

Lapsia tulisi tehdä parien joiden voidaan olettavan pystyvän turvaamaan lapsen toimeentulo pitkällä tähtäimellä. Eli vakiintuneet parit joiden elämä on jokseenkin kunnossa, siten että he voivat tarjota lapsilleen turvallisen kasvuympäristön.
331126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Ihan ensiksi,
lapsia ei tehdä ;)

Toiseksi,
nykyajan häirikkönuoret ovat useimmiten
"hyvästä" perheestä.

Kolmanneksi,
saakoot hän/he, jotka osaavat ja jaksavat rakastaa,
lapsia tähän maailmaan :)

Äänestä
  • "nykyajan häirikkönuoret ovat useimmiten
    "hyvästä" perheestä."

    Ihanko totta? Olisiko sinulla jotain tilasto tietoa väitteesi tueksi?

    Ihan heti en ole valmis väitettäsi nielemään.

    Eiköhän asia ole niinkin, että lapsille pitäisi pystyä tarjoamaan jotain muutakin kuin pelkkää rakkautta ja kahenkympin saldoraja.

    Väitän, että suurin osa ns. hyvien perheiden lapsista ovat kuitenkin paremmin menestyviä ja onnellisempia kuin yh. äitien sossunrahoilla kasvattamat kakarat, jotka vielä valitettavan usein ovat ns. 'vahinkoja'

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    "nykyajan häirikkönuoret ovat useimmiten

    Mielestäni olen lukenut jonkun kasvatuspsykologin kirjoittaman kirjan, jossa sanottiin, ettei hyvästä perheestä koskaan tule häirikkölasta. Hyvällä hän tarkoitti nimenomaan hyvää perhettä.

    Jos taas kirjoittaja tarkoitti pelkkää rahallista menestymistä ja puhuu siitä "hyvänä", se on toinen juttu ja kertoo varmaan eniten hänen omasta arvomaailmastaan. Mutta en usko minäkään, että sieltä suurin osa kriminaaleista tulee.

    Äänestä

  • aliisa kirjoitti:

    Niin, eiköhän se 'hyvä' perhe kuitenkin ole sellainen, jossa on sekä raha että rakkaus tasapainossa.

    Onhan totta, että ei rahalla saa rakkautta, mutta tiettyä turvallisuutta se tuo.

    En oikein usko, että köyhyysrajalla kituuttava yh-äiti jaksaa olla kovin rakastava äiti lapsilleen, kun on koko ajan taisteltava saadakseen edes hernekeittoa lapsille.

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    "nykyajan häirikkönuoret ovat useimmiten
    "hyvästä" perheestä."

    Ihanko totta? Olisiko sinulla jotain tilasto tietoa väitteesi tueksi?

    Ihan heti en ole valmis väitettäsi nielemään.

    Eiköhän asia ole niinkin, että lapsille pitäisi pystyä tarjoamaan jotain muutakin kuin pelkkää rakkautta ja kahenkympin saldoraja.

    Väitän, että suurin osa ns. hyvien perheiden lapsista ovat kuitenkin paremmin menestyviä ja onnellisempia kuin yh. äitien sossunrahoilla kasvattamat kakarat, jotka vielä valitettavan usein ovat ns. 'vahinkoja'

    ja kuuntelet, sekä katselet vaikkapa tv:n
    ajankohtaisohjelmia,
    niin kuulet saman kuin moni muukin:
    nykyajan häirikkönuoret ovat vaihtuneet/vaihtumassa
    ns. hyvistä perheistä tulleisiin nuoriin.

    Olen istunut monet palaverit parin viime vuoden aikana, samat asiat ovat tapetilla.
    (80-luvulla vielä puhuttiin palavereissa alemman sosiaaliluokan häirikkölapsista).

    Ystäväni, (kasvatustieteiden maisteri, nuorten sosiaalikasvattaja, tietää jo työnsäkin puolesta mistä puhuu) ja sanoi juuri, että
    nykyajan "trendi" on mainitsemani asia.

    En kiellä, etteikö häiriöitä olisi
    myös alemmassa sosiaaliluokassa,
    mutta jos yleistetään ja katsotaan tilastojen valossa tuleviin vuosiin, niin asia on kuten sanoin.

    Eli niin se maailma muuttuu :))

    -Tottakai, enhän muuta ole väittänytkään. Rakkaus vain on sellainen kumma asia, että
    kun sitä on, oli köyhä tai rikas,
    niin monet asiat ovat toisin.

    -Tämä väite on aika paksua!
    "Paremmin menestyviä ja onnellisempia".. No jaa,
    omat lapseni ovat menestyneet hyvin maailmalla,
    kaksi vanhinta toimivat yhteiskunnallisesti
    korkeassa asemassa, johon ovat kouluja käymällä päässeet. Ja aika onnellisiakin nuo ovat,
    vaikka vaatimattomasti jouduttiin elämään :))
    Uskallanpa jopa väittää,
    että ovat emotionaalisesti, sekä empaattisesti
    "rikkaita" ystäviään kypsempiä. Osaavat myös
    antaa arvoa pienille asioille :))

    Äänestä

  • 3:n äiti kirjoitti:

    No

    Onneksi olkoon, olet siis onnistunut kasvattamaan lapsesi oikein.

    Heidän menestksestään saamme kiittä suomalaista koulutus järjestelmää, jolle suuri kiitos myös omalta osaltani.

    Niin se sosioekonominen luokitus nousee koulutuksen ansiosta.

    PS.
    Omatkin vanhempani olivat ns. Duunareita :D

    Äänestä

  • 3:n äiti kirjoitti:

    ja kuuntelet, sekä katselet vaikkapa tv:n
    ajankohtaisohjelmia,
    niin kuulet saman kuin moni muukin:
    nykyajan häirikkönuoret ovat vaihtuneet/vaihtumassa
    ns. hyvistä perheistä tulleisiin nuoriin.

    Olen istunut monet palaverit parin viime vuoden aikana, samat asiat ovat tapetilla.
    (80-luvulla vielä puhuttiin palavereissa alemman sosiaaliluokan häirikkölapsista).

    Ystäväni, (kasvatustieteiden maisteri, nuorten sosiaalikasvattaja, tietää jo työnsäkin puolesta mistä puhuu) ja sanoi juuri, että
    nykyajan "trendi" on mainitsemani asia.

    En kiellä, etteikö häiriöitä olisi
    myös alemmassa sosiaaliluokassa,
    mutta jos yleistetään ja katsotaan tilastojen valossa tuleviin vuosiin, niin asia on kuten sanoin.

    Eli niin se maailma muuttuu :))

    -Tottakai, enhän muuta ole väittänytkään. Rakkaus vain on sellainen kumma asia, että
    kun sitä on, oli köyhä tai rikas,
    niin monet asiat ovat toisin.

    -Tämä väite on aika paksua!
    "Paremmin menestyviä ja onnellisempia".. No jaa,
    omat lapseni ovat menestyneet hyvin maailmalla,
    kaksi vanhinta toimivat yhteiskunnallisesti
    korkeassa asemassa, johon ovat kouluja käymällä päässeet. Ja aika onnellisiakin nuo ovat,
    vaikka vaatimattomasti jouduttiin elämään :))
    Uskallanpa jopa väittää,
    että ovat emotionaalisesti, sekä empaattisesti
    "rikkaita" ystäviään kypsempiä. Osaavat myös
    antaa arvoa pienille asioille :))

    sinua kohtaan, mutta itse olen saanut tietoa uudesta tutkimuksesta joka kertoo, että ns. nuorisorikollisuus on vähenemässä. Ainoastaan huumausaine rikokset ja vakavat pahoinpitelyt ovat olleet nousussa. Ns. valtanuoriso on ollut kiltimpää jo vuosia. Ja aina vain suurempi osa siirtyy kiltiksi.
    Eikö ole hyvä kehitys? :)

    En osaa tarkasti sanoa tutkimatta materiaalia, kuinka suurta osaa pidetään ns. parempien perheiden lapsina tai nuorina. En edes tiedä onko minulla ko. tilastoa. Mutta jos niin sanot, uskon sinua.

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Niin, eiköhän se 'hyvä' perhe kuitenkin ole sellainen, jossa on sekä raha että rakkaus tasapainossa.

    Onhan totta, että ei rahalla saa rakkautta, mutta tiettyä turvallisuutta se tuo.

    En oikein usko, että köyhyysrajalla kituuttava yh-äiti jaksaa olla kovin rakastava äiti lapsilleen, kun on koko ajan taisteltava saadakseen edes hernekeittoa lapsille.

    kyselepä vanhemmilta äideiltä miten ennen asiat tehtiin kun tolkkua oli vielä lapsenteossa ja kasvatuksessakin ja rakastettiin tehtyjä pienimmästä isoimpaan
    osoituksena yömyöhällä annettu suukko nukkujan otsalle

    vaikka isoäidiltäsi

    sitä aikaa kun jäisiä pottuja pellosta nostettiin ja mansikkikin meni umpeen ja pumpulitehtaalla meni 18 tuntia ja isi oli taistoissa naapurin pistintä vastaan lapiolla

    ja sakemannisetä antoi korvausta vastaan nylonit lahjaksi

    ;D

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Niin, eiköhän se 'hyvä' perhe kuitenkin ole sellainen, jossa on sekä raha että rakkaus tasapainossa.

    Onhan totta, että ei rahalla saa rakkautta, mutta tiettyä turvallisuutta se tuo.

    En oikein usko, että köyhyysrajalla kituuttava yh-äiti jaksaa olla kovin rakastava äiti lapsilleen, kun on koko ajan taisteltava saadakseen edes hernekeittoa lapsille.

    Tuo hiukan kummastuttaa.
    Tiedän itse omasta kokemuksesta mitä on kituuttaminen todella pienillä tuloilla lasten kanssa.
    En tiedä mihin perustat väitteesi, ettei siinä asemassa oleva vanhempi "jaksa" olla rakastava henkilö lapsilleen.

    Voisin melkeinpä väittää asian olevan toisinpäin.
    Silloin kun perhe on ahtaalla esim. taloudellisista syistä, perheen sisäinen sosiaalinen yhteenkuuluvaisuus lisääntyy.
    Äiti tai isä taistelee lapsensa puolesta pahaa vastaan, ja pienillä tuloilla se paha voi olla köyhyys. Miten ihmeessä siinä tilanteessa ei jaksaisi muka rakastaa?

    Taisit puhua tuossa omiasi, mutta provoilemaanhan tulitkin, niinkuin itse ilmoitit.
    Minusta kuitenkin on mautonta vakavilla tosiasioilla provoilla, vaikka kuinka olisi itsellä hyvä yhteiskunnallinen asema ja sen myötä kyky olla rakastava vanhempi.

    Äänestä

  • mette kirjoitti:

    sinua kohtaan, mutta itse olen saanut tietoa uudesta tutkimuksesta joka kertoo, että ns. nuorisorikollisuus on vähenemässä. Ainoastaan huumausaine rikokset ja vakavat pahoinpitelyt ovat olleet nousussa. Ns. valtanuoriso on ollut kiltimpää jo vuosia. Ja aina vain suurempi osa siirtyy kiltiksi.
    Eikö ole hyvä kehitys? :)

    En osaa tarkasti sanoa tutkimatta materiaalia, kuinka suurta osaa pidetään ns. parempien perheiden lapsina tai nuorina. En edes tiedä onko minulla ko. tilastoa. Mutta jos niin sanot, uskon sinua.

    että nuorisorikollisuus olisi kasvamassa,
    vaan "tekijät" ovat vaihtumassa
    ns. hyvien perheiden nuoriksi.

    Yksi ystäväni on nuorisokodissa työssä
    ja hän kesällä jutteli samaa,
    että rikollisuus olisi vähenemässä, mutta
    huumausainerikokset, vakavat pahoinpitelyt ja jopa ryöstömurhat ovat kasvussa.
    (Nuoret hakkaavat uhrin tuntematta katumusta ja
    näppituntumalla ovat jutelleet kollegojen kanssa,
    että yhä harvempi "paremman perheen" nuori
    tuntee katumusta).

    Myös heidän osastonsa nuoret ovat muuttuneet
    nimenomaan "paremmista perheistä" tulleiksi.
    Mukana on anoreksiaa, itsetuhoisuutta jne.
    sekä pikkurikollisuutta ja
    pahoinpitelyjä.
    Tavallinen "köyhällistömuksu" alkaa olla enää
    joka kolmas sisään otetuista.
    Köyhässä perheessä asuvalla nuorella on myös
    pienempi mahdollisuus hankkia huumeita.

    Onneksi nuoret ovat nykyään niin kehittyneitä
    ja oman arvonsa tuntevia, että yhä useammat
    osaavat olla erossa hankaluuksista :))

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Niin, eiköhän se 'hyvä' perhe kuitenkin ole sellainen, jossa on sekä raha että rakkaus tasapainossa.

    Onhan totta, että ei rahalla saa rakkautta, mutta tiettyä turvallisuutta se tuo.

    En oikein usko, että köyhyysrajalla kituuttava yh-äiti jaksaa olla kovin rakastava äiti lapsilleen, kun on koko ajan taisteltava saadakseen edes hernekeittoa lapsille.

    rakastaa lastaan, joka köyhyysrajalla elää.
    Silloin tunnutaan rakkaimmilta koko poppoo
    ja puhalletaan yhteen hiileen :)

    Osataan myös nauttia niistä pienistä asioista
    joista varakkaampi ei tiedä mitään :))

    Turvallisuutta tuo muukin kuin mainitsemasi raha!
    Esimerkiksi kotona olevan äidin turvallinen syli
    ja lapsen tietoisuus, että kyllä me pärjätään :)

    Kummastuttaa Kurren lausuma köyhyydestä ja äidin jaksamisesta rakastaa.
    Kannattaisi lukea vaikkapa Kalle Päätalon kirja "Kunnan jauhot", jossa Hermanni-isän terveyden pettämisen myötä Päätalon perhe joutui todella ahtaalle taloudellisesti.
    Kunnaassakin alettiin tätä perhettä jo ylenkatsoa ja perheen hajottaminen ei ollut kaukana.
    Ihan tippa tulee silmään äiti-Riitun taistelusta
    perheensä puolesta. Missähän kohdassa silloin Riitun rakkaus olisi ollut vähäistä lapsiaan kohtaan?
    Eikä tämä tarina ole suinkaan ainoa maailmassa, eikä ehki koko suomessa.
    Ilmeisesti Kallestakin olisi pitänyt tulla kriminaali rakkauden puutteen ja köyhyyden vuoksi???

    Kurre-rukka ei tiedä vielä elämästä oikein paljoa, ja silloin hän on oikeassa pidättäytyessään lapsien hankinnasta.
    Siinä mielessä hattua nostan.

    P.S. Sitäpaitsi minä keitän hernekeittoa lapsilleni ja itselleni, vaikka nippanappa pitsankin kykenisin ostamaan....

    Äänestä

  • yh-isä kirjoitti:

    Lupasin poistua, mutta mutta...

    Ensinnäkin Kurre-rukka tietää sen verran köyhyydestä, että ei halua sitä omilleen, tosin vasta ehkä tuleville lapsilleen.

    Kurre-rukka myöskään ei tule joutumaan keittämään hernesoppaa lapsilleen muusta syystä kuin että hernesoppa on hyvää.

    Kurre-rukan ei myöskään tarvitse kaupassa pohtia onko kyljykset tarjouksessa vai ei.

    Kurre-rukka ja rouva Orava eivät tee lapsia juuri nyt koska rouva Orava opiskelee uutta ammattia.

    Että sillai. :)

    Aikaisemmin tuossa väitit kirkkain silmin, ettet edes harrasta seksiä ja silloin syyt olivat toiset.
    Muistatko vielä?
    Vai muuttuuko mielesi näin pian?

    Äänestä

  • MMM kirjoitti:

    Aikaisemmin tuossa väitit kirkkain silmin, ettet edes harrasta seksiä ja silloin syyt olivat toiset.
    Muistatko vielä?
    Vai muuttuuko mielesi näin pian?

    Siis väitän edelleen, että emme harrasta seksiä siksi, että lapset eivät juuri nyt mahdu maailmaamme.

    Syy, miksi lapset eivät mahdu maailmaamme on se, että puolisoni opiskelee.

    Tokihan voisimme harrastaa seksiä, mutta kun ehkäisy keinot ovat joko epäterveellisiä tai epävarmoja.

    Äänestä

  • MMM kirjoitti:

    Aikaisemmin tuossa väitit kirkkain silmin, ettet edes harrasta seksiä ja silloin syyt olivat toiset.
    Muistatko vielä?
    Vai muuttuuko mielesi näin pian?

    Mutta olet tarkkaavainen.
    Eli siis vielä kerran:

    Vahingossa ???
    Kirjoittanut: Kurre, 5.11.2003 klo 21.45

    Seksiä ei ole tarkoitettu ihmisten huvittelu muodoksi vaan siitä on luonto viisaudessaan tehnyt niinkin kiinnostavaa varmistaakseen, että laji lisääntyy. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että yhteikunnassa on kontrolloitava lisääntymistä, jonka pitäis siis tarkoittaa sitä, että seksiä kontrolloidaan.

    Joten, jos ei ole valmis saamaan lapsia, niin älkää nussiko, kukaan ei tule raskaaksi jos pystyy osoittamaan sen verran harkinta kykyä, että jättää naimatta.

    Eli, jos vähänkin tuntuu siltä, että perhe ei pysy pystyssä / rahat ei riitä, niin älkää ...lauta nussiko !

    Ihan turha tulla itkemään, että se oli vahinko... Voitko muka väittää, etet tiennyt että seksi saattaa aiheuttaa raskauden :P

    Äänestä

  • Kurre kirjoitti:

    Siis väitän edelleen, että emme harrasta seksiä siksi, että lapset eivät juuri nyt mahdu maailmaamme.

    Syy, miksi lapset eivät mahdu maailmaamme on se, että puolisoni opiskelee.

    Tokihan voisimme harrastaa seksiä, mutta kun ehkäisy keinot ovat joko epäterveellisiä tai epävarmoja.

    Hmm
    Kirjoittanut: Kurre, 5.11.2003 klo 21.56

    Itse asiassa elän kuten opetan.

    Elän avioliitossa ja olemme päättäneet, että emme ole vielä valmiita saamaan lapsia.

    Toisaalta vaimolleni eivät ehkäisypillerit sovi, aiheuttavat vaivoja yms. Kondomi taas on epävarma ja epämukava.

    Joten olemma ratkaisseet asian päättämällä olla harjoittamatta seksiä.

    Ainakin päätöksemme on opettanut, että parisuhde voi toimia ilman seksiäkin kunhan se perustuu johonkin muuhun kuin seksiin. :)

    Äänestä

  • 3:n äiti kirjoitti:

    että nuorisorikollisuus olisi kasvamassa,
    vaan "tekijät" ovat vaihtumassa
    ns. hyvien perheiden nuoriksi.

    Yksi ystäväni on nuorisokodissa työssä
    ja hän kesällä jutteli samaa,
    että rikollisuus olisi vähenemässä, mutta
    huumausainerikokset, vakavat pahoinpitelyt ja jopa ryöstömurhat ovat kasvussa.
    (Nuoret hakkaavat uhrin tuntematta katumusta ja
    näppituntumalla ovat jutelleet kollegojen kanssa,
    että yhä harvempi "paremman perheen" nuori
    tuntee katumusta).

    Myös heidän osastonsa nuoret ovat muuttuneet
    nimenomaan "paremmista perheistä" tulleiksi.
    Mukana on anoreksiaa, itsetuhoisuutta jne.
    sekä pikkurikollisuutta ja
    pahoinpitelyjä.
    Tavallinen "köyhällistömuksu" alkaa olla enää
    joka kolmas sisään otetuista.
    Köyhässä perheessä asuvalla nuorella on myös
    pienempi mahdollisuus hankkia huumeita.

    Onneksi nuoret ovat nykyään niin kehittyneitä
    ja oman arvonsa tuntevia, että yhä useammat
    osaavat olla erossa hankaluuksista :))

    et sanonutkaan, enkä minä sitä edes väittänyt, vaan yritin sanoa että nuoret ovat nykyisin PALJON kunnollisempia kuin vielä 90-luvun alussa.
    Mutta kyllähän sinä sen ymmärsit.

    En vieläkään löytänyt tilastoitua tietoa siitä, minkälaisista oloista tulee nykyisin ns. nuorisorikolliset. Mutta näppituntuma on minulla sama, keskituloisten perheitten lapsien lukumäärä joukossa on varmaan kasvussa. Monestakin syystä.
    Kaikenkaikkiaan tilanne kuitenkin nuorien kohdalla paranee, ja se on tosi hyvä juttu. Ja nuorisorikollisuus on jälleen marginaaliryhmän asia, joka ei jokaista äitiä koske. Se, että on yh ja vähävarainen ei tee lapsesta rikollista.

    Ei rikkaus eikä köyhyys estä lasta erehtymästä kaidalta tieltä. Sen tekee aivan muut seikat elämässä.
    Luin tuossa juttua eräästä julkaisusta, että lapselle ajan/huomion antaminen on kaikkein tärkeitä. Jo ala-asteikäinen lapsi kaipasi vanhemman aikaa enemmän kuin omia harrastuksiaan. Mielenkiintoinen pointti.

    Pettymyksiä pitäisi myös lapselle "järjestää". Muuten hänestä tulee helposti masentunut ja itsetuhoinen.
    Voisin kuvitella, että lapsi joka aina saa kaiken, ei koe niitä pettymyksiä ja masentuu helpommin kuin lapsi, jolle ei voida rahan puutteen takia ostaa kaikkea, mitä hän pyytää.
    Jatkuva "juhlan" eläminen ei ole terveellistä kenellekään. Ja jotta voisi kokea juhlaa, täytyy kokea arkeakin. Mistä ne muuten edes erottaa :)

    Kommentoin nyt vain tuohon lapselle ostamiseen;
    alkuviikosta meillä oli mielenkiintoinen keskustelu nuoreni kanssa.
    Hän on ystäväpiiristään lähes ainut "köyhemmän" perheen kasvatti, eikä näin ollen saa mitään
    uutuuksia tai hienouksia.
    (Eipä paljon silti pyydäkään). :)
    Niin, olin ostanut osamaksulla yhdistelmäkaapin ja kun se tuli,
    purimme sen paketista ja lähes koko illan tyttö
    ihasteli sitä ohi mennessään -voi äiti kun se on IHANA jne.
    Sanoin sitten pimulle, että aika harva 15-vuotias varmaankaan ihastelee jääkaappia niin kovasti, ymmärtäisin kyllä että dvd:tä tai digiboxia, mutta että jääkaappia!
    Tyttö hiljentyi hetkeksi ja sanoi,
    niin mutta kun se on uusi ja meillä harvoin
    on mitään uutta ;)

    Eli tuossahan piilee jutun juuri.
    Kun harvakseltaan jotakin hankkii, siitä myös
    osaa nauttia aivan eritavalla kuin että
    uusi jääkaappi olisi itsestään selvyys. ;)

    Puheltiin myös rikkaiden kokemattomista hetkistä,
    kuten viimeisen osamaksuerän suorituksesta jne.
    Todettiin yhteen ääneen, että meillä on hyvin
    asiat. Niin paljon huonomminkin voisi olla. :)

    Äänestä

Olen yhden lapsen yksinhuoltaja. Yksinhuoltaja vasten tahtoani, koska kuolema joskus omiaan korjaa. En ole köyhä enkä kipeä, lapsellani on rakkautta, rajoja ja kohtuullisesti rahaa käytettävissään. Hän on saanut koulusta stipendit ja maininnat hyvästä käytöksestä ja koulumenestyksestä kuin myös urheilussa kavereiden konkreettista tunnustusta hyvästä kaveruudesta ja reilusta pelistä. En missään vaiheessa ole kokenut, että lapseni olisi jotenkin toisarvoinen suhteessa kahden vanhemman perheen lapsiin. Paremminkin koen että meillä asiat ovat usein paremmalla tolalla kuin monella muulla. Muutamia häirikköjäkin löytyy lähikoulupiiristä, mutta heillä onkin molemmat vanhemmat. Kaikki ei aina ole mustavalkoista...

Äänestä
  • Valitettavasti, en kirjoituksessani huomioinut teidän tapausta.
    Kuitenkin luulen, että perustit perheen ihmisen kanssa, jota rakastit (ehkäpä rakastat vieläkin).

    Ehkä juuri se näkyy lapsissasi ja elämässäsi.

    Äänestä

Kiitän tähän mennessä kommettejaan antaneita, ja totean, että aiheesta syntyi keskustelua, kuten oli tarkoituskin.

Nyt poistun mellastamaan takaisin omille palstoilleni, ja toivotan tämän palstan keskustelijoille hyvää jatkoa ja miellyttävää elämää.

kiitos kaikille osallistuneille. :)

Äänestä

Etkö ole vielä sellaista kuullut, että ne pahimmat ongelmakersat ovat ylerensä näitä rikkaiden lellipentuja. Pahimpia terroristejä esim. koulussa. Kovia ovat yleensä myös juhlimaan ja riehumaan. (Omakohtaista kokemusta löytyy lukioajoilta)

Ja sitten niitä ongelmakersoja syntyy myös näissä ns "normaaleissa perheissä", normaali = isä, äiti, 2 lasta ja koira? Lapsilla äiti ja isukki, jotka paiskivat töitä 8-16 ja illat muristaan kumppanille ja pennuille. Viikonloput juhlitaan kuppilassa ja lykätään pennuille 10 euroa karkkirahaa.

Joo elikkä lässyn lässyn. Mitähän vielä keksisi? No siis aikakaan niitä lapsia ei saa tehdä köyhät, eikä rikkaat, ei yksin asuvt eikä perheelliset. Ei ketkään sillä jokuhan voisi mennä pieleen ja lapsesta tulla vaikka huligaani.

T: Työttömän yh-äidin tytär, joka on vuoden 2002, 4 ällän ylioppilas. Tuleva kielten opetteja.

Äänestä
  • Ainiin muuten. Minä unohdin mainita. Vaikka äitini on yh, se ei tarkoita suinkaan ettäkö meiltä lapsilta olisi puuttunut jotain, kuten vaikka rakkautta, ruokaa tai puhtaat vaatteet ja mitä nyt vielä... Äitini kun pisti meille lapsille joka ainoan pennin mitä hän sai. Kotona ei opetettu törsäämään rahaa turhanpäiväiseen esimerkiksi minun äitini ei äiti ole koko elämäni aikana käynyt baarissa, ei ikinä. Sossusta ei olla kuulemma manguttu rahaa kertaakaan. Kelalta on tullut ne tuet mitä kuuluu tulla. Isä on avustanut meitä lapsia antamalla vaaterahaa tai esim. minun opiskeluaikanani kirjarahaa. Niillä me olemme pärjänneet ja vallan mainiosti. Kyllähän sitä nyt pienemmälläkin pärjää jos laittaa rahat oikeisiin asioihin. Ei sitä ollut varmaan 50 vuotta sittenkään kovin rikkaita ihmisiä, ei ollut varaa ostella humpuukkia ja varaa pistää kurkusta alas puolet tilistä (mistä tilistä?Suuri osahan oli maanviljelijöitä) mutta silti heidän lapsensa ovat pärjännyt elämässään.

    Muistelen lapsuuttani ja silloista lapsuuden ystävää (olkoon nimi tässä vaikka Pia) Asuttiin Pian kanssa samassa kerrostalossa, hän pari kerrosta ylempänä. Pialla on työssäkäyvät vanhemmat ja 3 veljeä. Koskaan ei siinä perheessä ollut lapsille uusia talvitakkeja tai polkupyöriä. Isä ja äiti tuntuivat laittavan rahaa mieluummin johonkin muuhun kuin lapsiinsa. He istuivat ensinnäkin baarissa 3-7 iltaa viikossa. (Kyllä, vaikka kävivät töissä niin silti oli kova hinku heti ensimmäisenä baariin istumaan ja viikonloppu ilman viina... ei olisi tullut kuuloonkaan) Pia myös leikki aina meillä, koska joko a) heillä ei ollut ketään kotona tai b) vanhemmt rähisivät toisilleen väsyneenä, eikä hän ensinnäkään viihtynyt siellä saati kehdannut kutsua kavereitaan "kotiaan". (Pia vietti meillä aikaansa varmasti enemmän kuin kotonaan)
    Ja kun tämä Pia oli pieni, äitini kertoi kuinka hänen vanhemmat veljensä ulkoiluttivat 2-3 vuotiasta Piaa kesäisin puistossa. Harvemmin äitini näki samaisessa puistossa Pian äitiä, saati isää sitten. (Olisiko kerran kesässä ollut tai jotain=) Surkeaa, mutta totta.

    Nykyään en ole enää ollut tekemisissä lapsuuden ystäväni kanssa. Hän ajautui jo yläasteella tyttöporukkaan, joka viikonloput litki kaljaa lähi puistossa ja hyppivät vanhempien amisten kyydissä.

    Ja voi voi. Näitä tapauksia on niin paljon. Tämä ei ole edes ainoa, mutta yksi kuvaus tuhansista muista. Ei se, että sinulla on töissä käyvät vanhemmat, molemmat kotona takaa sinusta tasapainoista ihmistä. Ja se on muutenkin niin hysteeristä suunnitella kaikkea elämässään valmiiksi, kuten vaikka sitä, että teenkö minä nyt lasta kun elämäni on siinä ja siinä pisteessä. Lapset tulee kun on tullakseen, jos liikaa aletaan pohtimaan ja harkitsemaan, käydään jo hysteeriseksi niin eipä niitä lapsia aina tahdo sitten tullakaan niin vain. Silloin kun muka itsestä tilanne olisi sopiva. Ja mitä vaan voi sattua,, vanhemmat voivat kuolla ja lapsi jäädä orvoksi. Heille voi tulla ero, jolloinka toinen jää yh-ksi. Jompikumpi voi jäädä työttömäksi jne... Turha on miettiä kaikkea aina valmiiksi ja turvalliseksi. Sama kun lukkiutuisi huoneistoonsa, ettei vaan sattuisi mitään tapaturmia. Mutta voi ei! -Jokuhan voi vaikka räjäyttää talon.

    Äänestä

Nyt on oikeesti pahan kapitalisti oravan nukkumaan menoaika. :D

Toivotan kaikille hyvää yötä ja kasvattakaa lapsenne kunnioittamaan toisia ihmisiä ja ajattelemaan omilla aivoillaan. Ja pitäkää huolta itsestännekin...

Äänestä

Kurre aloittaa: "Myöskään alempiin sosioekonomisiin (onpa hieno sana :D) luokkiin kuuluvien parien tulisi pidättäytyä lasten hankinnasta, koska käsittääkseni suurin osa tämän hetken ongelmaisista lapsista tulevat nimenomaan perheistä joissa on köyhyyttä, työttömyyttä ja muita vastaaia ongelmia."

3:n äiti vastaa: "nykyajan häirikkönuoret ovat useimmiten "hyvästä" perheestä."

Tähän kurre: "Ihanko totta? Olisiko sinulla jotain tilasto tietoa väitteesi tueksi? "

Kuulehan Kurre, kerropa sinäkin lähteesi omien väitteittesi tueksi.

Äänestä

Koitahan tehdä kunnolla töitä ideologiasi eteen! Palaathan kuitenkin 50 vuoden päästä kertomaan , miten täydellisen vaimosi kanssa kasvatit täydelliset lapset, rakastaen ja huomioiden muutkin ihmiset. Muistattehan käydä monta kertaa ultrassa, ettei vaan tule hieman poikkeavaa lasta! Toivon onnea, rauhaa ja rakkautta, koska halusit tai et, niin kaikkia meitä tarvitaan.

Äänestä

Kovimpas näsäviisaasti Kurre täällä kirjoittelee lapsen tekemisestä. Ei se niin vaan ole ihmisen päätettävissä. Monta tapausta tiedän, että lapsen saamista on estetty vanhempien milloistenkin tilanteiden mukaan kuten opiskelun, asunnonhankkimisen ym. paljon, paljon muiden ja kun sopiva ajankohta on tullut niin eipä lasta ole saatukaan.

Äänestä
  • ja se, ettei ehkäisyt sovi heille.
    Jossakin yhteydessä hän myös totesi,
    etteivät ole vielä valmiita.

    No niin, asiaan.
    Minun lähipiirissäni on myös pariskunta,
    joka lykkäsi (naisen toivomuksesta) lapsen hankintaa sopivampaan
    ajankohtaan ja nyt ovat muutaman vuoden jo
    käyneet hedelmöityshoidoissa. Turhaan.
    Adoptiorumba alkaa alkuvuodesta.
    Eli lapsia ei tehdä, niitä saadaan. =D

    Äänestä

  • 3:n äiti kirjoitti:

    ja se, ettei ehkäisyt sovi heille.
    Jossakin yhteydessä hän myös totesi,
    etteivät ole vielä valmiita.

    No niin, asiaan.
    Minun lähipiirissäni on myös pariskunta,
    joka lykkäsi (naisen toivomuksesta) lapsen hankintaa sopivampaan
    ajankohtaan ja nyt ovat muutaman vuoden jo
    käyneet hedelmöityshoidoissa. Turhaan.
    Adoptiorumba alkaa alkuvuodesta.
    Eli lapsia ei tehdä, niitä saadaan. =D

    Minun tyttäkaverille kävi niin, että oli tavannut miehensä jo 17-kesäisenä ja rakastivat täydestä sydämestä toisinaan. Menivät kuitenkin naimisiin vasta kolmekymppisinä, koska silloin katsoivat vasta olevan sopivan ajan lapselle. Vuosien ehkäisy oli kuitenkin aiheuttanut muutoksia kohtuun, joten lopulta se jouduttiin leikkaamaan pois. Parisuhde onneksi kesti, mutta tiukka paikka se oli. Siinä vaiheessa ihminen joutuu laittamaan päässään rajusti ajatuksia uuteen malliin, kun koko elinikäinen haave omasta lapsesta menee murskaksi.

    Mutta mitä Kurren viestejä olen lukenut, niin seksittömyys tekee tuolla tavalla nyrpeäksi.

    Ihmiselle seksi ei ole tarkoitettu pelkästään lapsen saamiseen. Biologisena todisteena siinä on, että seksistä voi nauttia, vaikka otollinen lapsen saantiaika ei olekaan.

    Äänestä

  • miija kirjoitti:

    Kurren tapauksessa olin lukevinani rivien
    välistä sen päätökseen olleen hyvin yksipuolisesti vaimon.

    Koska Kurre alkoi puhumaan nu**imisesta,
    niin taisi se asia olla siellä korvien välissä.
    Seksittömyydestä nauttiva ihminen ei tiemmä
    käyttäisi sitä sanontaa, tiedä häntä ;)

    Äänestä

olen itse ottolapsi ja kun kerran adoptiovanhemmiksi pyrkivien soveltuvuus isäksi ja äidiksi sekä tulot tarkistetaan, niin miksei niin tehtäisi kaikille vanhemmiksi aikoville?! adoptiovanhemmat joutuvat jonottamaan lasta nelisen vuotta (suomalaista syntyperää olevaa lasta), niin miksei jokaiselle lasta biologisin menetelmin hankkivalle parille määrättäisi myös tuollainen neljän vuoden harkinta-aika :), jonka jälkeen lapsen vasta saisi laittaa alulle?!

menisivät kyllä kaikkien luonnonlakien ohi. köyhilläkin täytyy olla oikeus lapsiin ainakin tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kukaan ei sentään nälkäkuolemaa joudu kokemaan. joudumme kukin jatkossakin tekemään omat ratkaisumme lasten hankkimisesta ja siihen sopivasta ajankohdasta/elämäntilanteesta.

se on kyllä ehdottoman väärin, että yksin elävälle naiselle tehdään hedelmöityshoitoja! päättäjillä ei ole ollut omakohtaisia kokemuksia isättömyydestä/äidittömyydestä ja näin ollen eivät ole olleet oikeita ihmisiä noiden asioiden ratkaisuihin. eduskuntakin pitäisi uusia aina eri asioiden käsittelyn yhteydessä ja päättäjiksi valita aina vain ne, joita asia omakohtaisesti koskettaa. esim. adoptiolakia säädettäessä päättäjiksi vain adoption kokeneita lapsia ja adoptiovanhempia! :) mahdoton yhtälö toteuttaa!

Äänestä

..lapsista, jotka äiti hankkii tietoisesti yksin? Mitään tilastoja minulla ei ole sinulle tarjota, mutta uskoisin, että valtaosa yksinhuoltajista on tehnyt lapsensa vakituisessa parisuhteessa - joko avioliitossa tai avoliitossa - eläessään. Elämä kuitenkin heittelee, eikä koskaan voi etukäteen tietää, milloin ero tulee. Olisi kyllä aika hienoa, jos miehistä/naisista saisi edes jonkinlaisen "valtion takuun", etteivät he 5, 10, 15 tai 20 vuoden päästä päätä häipyä kuvioista ja jättää naista/miestä lapsineen pärjäämään miten parhaiten taitaa. Puhumattakaan, että miehistä/naisista saisi etukäteen jonkin sortin takuun edessä olevien elinpäivien lukumäärästä. Tosin, jos nuo tiedot ihmisillä olisivat, niin eipä tässä maassa syntyisi sitäkään vähää lapsia kuin nyt.

Mitä tulee noihin sosioekonomisiin luokkiin, niin sekin on vähän kaksipiippuinen juttu. Itse olen sitä mieltä, että jos perheessä on vaikkapa 2 lasta, molemmat vanhemmat työttöminä, työpaikoista ei ole toivoakaan ja jo nyt haetaan ruoka-apua seurakunnalta, niin ei kyllä ehkä pitäisi siihen tilanteeseen enää kolmatta lasta laittaa. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni, koska ei liene mitään pätevää syytä, miksi ei voisi sitä kolmatta lasta hankkia. Omat vanhempani ovat äärimmäisen köyhistä oloista, mutta tekivät paljon työtä opintojensa rahoittamiseksi ja sen jälkeen huhkivat työelämässä ja vaurastuivat. Jos isovanhempani eivät olisi olleet oikeutettuja taloudellisen tilanteensa vuoksi hankkimaan lapsia, ei olisi nyt omia vanhempiani eikä minuakaan. Tosin minä en ole mikään varakas, mutta yksilönä katson kuitenkin "ansainneeni paikkani" tässä yhteiskunnassa tekemällä työtä, maksamalla veroja nelinumeroisen summan joka kuukausi ja kasvattamalla lapseni ilman muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisä.

Vanhemmuus on jotain ihan muuta kuin rahaa. Se on huolenpitoa, välittämistä, rajoittamista, opastamista, kannustamista ja ennenkaikkea rakastamista. Itse asiassa mitään noista edellämainituista asioista ei voi ostaa rahalla. Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, sillä taloudelliset vaikeudet nakertavat vanhempia henkisesti eikä kaikille vanhemmille enää jää henkisiä resursseja kasvatustyöhön. Syrjäytyneiden vanhempien lapsilla taitaa olla suurempi riski syrjäytyä kuin muilla, näin muistan jostain lukeneeni. Mutta mitä sitten on syrjäytyminen? Liittyykö syrjäytyminen aina työttömyyteen tai pienipalkkaisuuteen ja siten rahaan? Kun syrjäydytään yhteiskunnasta, mitä silloin menetetään? Työpaikka ja taloudellinen status vai ystävät ja sosiaalinen turvaverkosto? Työtön syrjäytyy ensiksi mainituista syistä, mutta onko yhtään vähemmän "syrjäytyvää" juosta liike-elämän oravanpyörässä (omasta halusta tai olosuhteiden pakosta) ja menettää ajanpuutteen vuoksi ystävät ja sosiaalinen turvaverkosto? Kuulun itse tuohon jälkimmäiseen ryhmään ja nyt nousuvoittoisessa uraputkessani olen jo useampaan kertaan illalla nukkumaan mennessäni miettinyt, tämäkö nyt on sitä "elämää". Tätäkö minä halusin: pitkiä työpäiviä, naisihmiseksi hyvää palkkaa, vastuullista asemaa? Kolikon kääntöpuolena: vähemmän aikaa lapsilleni, sukulaisilleni aikaa todella vähän, ystävilleni ei enää lainkaan. Entäs kun nykypäivän trendin mukaisesti yt-neuvottelut naksahtavat omalle kohdalleni? No, ansiosidonnaisella pärjään sen 500 päivää taloudellisesti, mutta mitä sen jälkeen ja miten jaksan henkisesti? Olenkin jo useaan otteeseen harkinnut paluuta toisenlaisiin tehtäviin, pienemmällä palkalla, pienemmällä vastuulla, mutta lisääntyvällä vapaa-ajalla. Haluaisin nimittäin saada läheiseni ja ystäväni takaisin... rahalla en heitä voi ostaa :o(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kurre kirjoitti:

Tämä on kopio viestistäni eräällä toisella palstalla. Laitanpa tännekin, niin katsotaan miten käy :D

Provotaanpa vähän

On ollut keskustelua aiheesta lastenteko ja tekemättömyys.
Jotkut ovat ihmetelleet, miksei lapsia tehdä ja toiset taas että miksi pitäisi tehdä.

Ajatellaanpa asiaa siltä kannalta kenen lapsia tulisi tehdä ja kenen ei.

Mielestäni ainakaan yksin asuvien henkilöiden ei pitäisi ryhtyä lasten hankintaan. Perustelen tätä sillä,että lapsen oikeuksiin mielestäni kuuluvat molemmat vanhemmat. Tästä seuraa, että esimerkiksi yksin asuville naisille, ei tulisi antaa hedelmöitys hoitoja tms.

Myöskään alempiin sosioekonomisiin (onpa hieno sana :D) luokkiin kuuluvien parien tulisi pidättäytyä lasten hankinnasta, koska käsittääkseni suurin osa tämän hetken ongelmaisista lapsista tulevat nimenomaan perheistä joissa on köyhyyttä, työttömyyttä ja muita vastaaia ongelmia.

Lapsia tulisi tehdä parien joiden voidaan olettavan pystyvän turvaamaan lapsen toimeentulo pitkällä tähtäimellä. Eli vakiintuneet parit joiden elämä on jokseenkin kunnossa, siten että he voivat tarjota lapsilleen turvallisen kasvuympäristön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu