rakkaampi kuin vaimo,sitä ei raski jättää yöksi ulos (koiraa)
Hyvä koira on isännälle
31
774
Vastaukset
- se taitaa
olla että koira on ihmisen paras ystävä ja toisena isännälle tulee auto ja sen jälkeen vasta vaimo ja muut, hmmmmmm?
Parempi se hopea tai pronssi kun ei mitalia ollenkaan vaikka mitalilla on aina kaksi puolta.
Ota tuosta nyt selvää:)oikee rivi on ,kissa ,polkupyörä ja sit on epäselvää sillä,aina kun ollaan lenkil vaimo istuu tarakal kissa sylis.
Laita järjestykseen.
- kaiken parasta
Koira ei elä, kuntoistakymmentä vuotta, sen jälkeen voi katsella uuden nuoren koiran.
- ent.tehtaantyttö
Meilläkin kun ollut koiria, nyt ei voi enää pitää, ikävää se oli koirat piti pois antaa, mutta kun oli pakko. Allergia iski sen verran pahaksi.
Monesti näistä koirista puhumme, ja ikävä on koko perheellä. Joskus aina tulee mieleen, että, mitäs jos, allergiasta huolimatta..
Jäljellä on valokuvat ja mukavat yhteiset muistot. Koira-ihminen kun olen aina ollut. Ja tulen olemaan. Koirista joko pitää tai sitten ei. Viisaampia koirat ovat kuin ihmiset. Ainakin minusta tuntui että, kaiken puheen nämä meidänkin kaksi koiraa ymmärsi. Ja aina olivat mukana innokkaina touhuumassa...eikä meilläkään silloin ulkoilluttajista ollut puutetta, pihan lapset kilvan näitä koiria ulos hakivat. Moni perhe kun tuota omaa koiraa ei voi myöskään itselleen monesta syystä hankkia... - kanssa, minulla
ent.tehtaantyttö kirjoitti:
Meilläkin kun ollut koiria, nyt ei voi enää pitää, ikävää se oli koirat piti pois antaa, mutta kun oli pakko. Allergia iski sen verran pahaksi.
Monesti näistä koirista puhumme, ja ikävä on koko perheellä. Joskus aina tulee mieleen, että, mitäs jos, allergiasta huolimatta..
Jäljellä on valokuvat ja mukavat yhteiset muistot. Koira-ihminen kun olen aina ollut. Ja tulen olemaan. Koirista joko pitää tai sitten ei. Viisaampia koirat ovat kuin ihmiset. Ainakin minusta tuntui että, kaiken puheen nämä meidänkin kaksi koiraa ymmärsi. Ja aina olivat mukana innokkaina touhuumassa...eikä meilläkään silloin ulkoilluttajista ollut puutetta, pihan lapset kilvan näitä koiria ulos hakivat. Moni perhe kun tuota omaa koiraa ei voi myöskään itselleen monesta syystä hankkia...on border-collie, pitäs olla maailman viisain koirarotu. Naapurin koiralle kun juoksuaika tulee, sinne sen pitäs päästä, oli vesisade, räntäsade tai kova pakkanen, ei syökkään mitään.
Silloin kyllä se viisaus näkyy, osaa kytätä juuri sen hetken, kun silmä välttää ja se hetki ei ole, kun yksi punainen sekuntti.
Muuten mukava koira, jos vielä ottaisin, samaa rotua ottaisin. - oikeesti*
se on pitkä ikä koiralle, luulisin?
Mitenkäs sen uskollisuuden laita kun se koira on koko elinikänsä uskollinen isännälleen ja sinä vaihtaisit heti nuorempaan. - eräs metsästäjä
oikeesti* kirjoitti:
se on pitkä ikä koiralle, luulisin?
Mitenkäs sen uskollisuuden laita kun se koira on koko elinikänsä uskollinen isännälleen ja sinä vaihtaisit heti nuorempaan.minulle kertoi ,että naaraskoira on kuin nainen.
Sanoi : jos narttukoiran viet metsään,vaikka kuinka korpeen niin se varmasti sen uroksen kaivaa vaikka mistä,,kuulemma nainen hänen mielestä samanlainen,,tiedä sitten :)) - metsästyskoira
eräs metsästäjä kirjoitti:
minulle kertoi ,että naaraskoira on kuin nainen.
Sanoi : jos narttukoiran viet metsään,vaikka kuinka korpeen niin se varmasti sen uroksen kaivaa vaikka mistä,,kuulemma nainen hänen mielestä samanlainen,,tiedä sitten :))kun leikkuuttaa piuhat poikki, muuten kuulema, kun metsästys alkaa, niin sillä on varmasti juoksuaika.
- minullakin tuossa
metsästyskoira kirjoitti:
kun leikkuuttaa piuhat poikki, muuten kuulema, kun metsästys alkaa, niin sillä on varmasti juoksuaika.
lattialla makoilee narttukoira jo 12 v,ja sillä tiputus aika, mä sitä nyt tippa iitaksi nimitänki:)
- otteella
oikeesti* kirjoitti:
se on pitkä ikä koiralle, luulisin?
Mitenkäs sen uskollisuuden laita kun se koira on koko elinikänsä uskollinen isännälleen ja sinä vaihtaisit heti nuorempaan.tuli tuo kirjoitettua. Minulla on ollut neljä koiraa tai tämä neljäs, ihan ne on kaikella kunniotuksella saatettu maan poveen, tätä edelliselle tehty arkkukin.
Eikä ne niitä parhaita päiviä ole, kun siitä pitkäaikaisesta kaverista joutuu luopumaan. Mutta se on elämää se. - metsään*
metsästyskoira kirjoitti:
kun leikkuuttaa piuhat poikki, muuten kuulema, kun metsästys alkaa, niin sillä on varmasti juoksuaika.
tai paremminkin metsästyksen puolelle nuo juttunne, oletteko riistanvartijoita vai muuten vaan istutte torneissanne?
Seuraava siirto > lähetti liikkeelle koska sotamiehet ovat näämmä liikkeellä jo:) - mies koira ja metsä
metsään* kirjoitti:
tai paremminkin metsästyksen puolelle nuo juttunne, oletteko riistanvartijoita vai muuten vaan istutte torneissanne?
Seuraava siirto > lähetti liikkeelle koska sotamiehet ovat näämmä liikkeellä jo:)Siihen lisättynä rantasauna ja vene, tarviiko se 50 mies muuta, tietääkö kukaan.
- se..hän tarvitse
mies koira ja metsä kirjoitti:
Siihen lisättynä rantasauna ja vene, tarviiko se 50 mies muuta, tietääkö kukaan.
muuta varsinkaan jos on erakkoluonne?
Muuten se vene ei oikein ole hyvä idea tähän aikaan vuodesta. - ent.tehtaantyttö
kanssa, minulla kirjoitti:
on border-collie, pitäs olla maailman viisain koirarotu. Naapurin koiralle kun juoksuaika tulee, sinne sen pitäs päästä, oli vesisade, räntäsade tai kova pakkanen, ei syökkään mitään.
Silloin kyllä se viisaus näkyy, osaa kytätä juuri sen hetken, kun silmä välttää ja se hetki ei ole, kun yksi punainen sekuntti.
Muuten mukava koira, jos vielä ottaisin, samaa rotua ottaisin.tuon toisen koiramme jouduimme joskus hyvälle ystävällemme Jussille antamaan hoitoon, toisen taas otti sukulainen hoitoonsa, jos jouduimme koirat jättämään pidemmäksi aikaa...no Jussin luokse tämä sekarotuinen koiranpentu aina mielellään meni hoitoon, iltalenkin jälkeen kun Jussilla ja hänen vaimollaan oli tapana että, ilta-uutisten jälkeen, iltateellä kinkkuvoileivät itselleen tekivät. No, tämä koiranpentumme oli istunut tv:n ääreessä pää kallellaan "tärkeän näköisenä", aivan hiljaa paikallaan, ja oli kuunnellut tarkkaan juontajan sanat koska tiesi että, uutisten jälkeen hänkin sitten tuo kinkkuleivän saisi...jälkeenpäin Jussia aina tämä juttu aina nauratti, kertoi meille että, ihan kuin koiranpentu olisi noista uutisista jotain ymmärtänyt. No, hyvänä kaverina Jussi oli kun vielä eli tälle koiranpennulle. Ei tarvinut kuin kysyä tältä koiranpennulta; että lähettäisikö Jussin luo, niin heti oli ulko-ovella tämä koiranpentumme. Kyllä se varmasti niin, että koira vaistoaa kuka niistä pitää ja kuka taas ei...Ikävähän meillä molempia Jussi ystäväämme että tuota koiraamme...mutta, elämä kulkee eteenpäin.
tuo border-collie on varmasti sen verran harvinainen rotu, toivottavasti löydät, eihän sitä koskaan tiedä...jos, sydämellä toivoo niin, kyllä ne toiveet sitten...colleista sen verran tiedän, että "kovin viisaita ovat". - enää koiraa
kanssa, minulla kirjoitti:
on border-collie, pitäs olla maailman viisain koirarotu. Naapurin koiralle kun juoksuaika tulee, sinne sen pitäs päästä, oli vesisade, räntäsade tai kova pakkanen, ei syökkään mitään.
Silloin kyllä se viisaus näkyy, osaa kytätä juuri sen hetken, kun silmä välttää ja se hetki ei ole, kun yksi punainen sekuntti.
Muuten mukava koira, jos vielä ottaisin, samaa rotua ottaisin.laita. Tuo on kymmenen vanha ja minä viidenkolmen. Jos tuo elää 3-4 vuottaminä olen 58. Jos vielä ottaisin koiran, ja se eläisi 13 vuotta, olisin silloin 70, jos eläisin. Parempi kun minä suren koiran haudalla, kun koira suree minun haudalla.
Border- collie on yhden isännän koira, en usko, että tuokaan muita isännäkseen huolisi. - meni väärään
ent.tehtaantyttö kirjoitti:
tuon toisen koiramme jouduimme joskus hyvälle ystävällemme Jussille antamaan hoitoon, toisen taas otti sukulainen hoitoonsa, jos jouduimme koirat jättämään pidemmäksi aikaa...no Jussin luokse tämä sekarotuinen koiranpentu aina mielellään meni hoitoon, iltalenkin jälkeen kun Jussilla ja hänen vaimollaan oli tapana että, ilta-uutisten jälkeen, iltateellä kinkkuvoileivät itselleen tekivät. No, tämä koiranpentumme oli istunut tv:n ääreessä pää kallellaan "tärkeän näköisenä", aivan hiljaa paikallaan, ja oli kuunnellut tarkkaan juontajan sanat koska tiesi että, uutisten jälkeen hänkin sitten tuo kinkkuleivän saisi...jälkeenpäin Jussia aina tämä juttu aina nauratti, kertoi meille että, ihan kuin koiranpentu olisi noista uutisista jotain ymmärtänyt. No, hyvänä kaverina Jussi oli kun vielä eli tälle koiranpennulle. Ei tarvinut kuin kysyä tältä koiranpennulta; että lähettäisikö Jussin luo, niin heti oli ulko-ovella tämä koiranpentumme. Kyllä se varmasti niin, että koira vaistoaa kuka niistä pitää ja kuka taas ei...Ikävähän meillä molempia Jussi ystäväämme että tuota koiraamme...mutta, elämä kulkee eteenpäin.
tuo border-collie on varmasti sen verran harvinainen rotu, toivottavasti löydät, eihän sitä koskaan tiedä...jos, sydämellä toivoo niin, kyllä ne toiveet sitten...colleista sen verran tiedän, että "kovin viisaita ovat".lue tuosta alempaa.
- ent.tehtaantyttö
enää koiraa kirjoitti:
laita. Tuo on kymmenen vanha ja minä viidenkolmen. Jos tuo elää 3-4 vuottaminä olen 58. Jos vielä ottaisin koiran, ja se eläisi 13 vuotta, olisin silloin 70, jos eläisin. Parempi kun minä suren koiran haudalla, kun koira suree minun haudalla.
Border- collie on yhden isännän koira, en usko, että tuokaan muita isännäkseen huolisi.täytyy ajatella jo tässä iässä sitä omaakin tulevaisuutta, jos koiran hankkii, että kuka siitä sitten huolehtii...
Meillä kun tuo Belgian paimenkoira oli ollut jo kahdessa eri kodissa, pentuna oli sitä koiraa huonosti kohdeltu. Hakattu ties millä. Meni miehelläni pari vuotta, että, sain tämän koiran luottamaan jälleen ihmiseen...ei niitä omia koiria mielellään toiselle antaisi, mekin tarkkaan mietittiin että, kenelle, luopua kun aikanaan piti..lopettaa kun kumpaakaan hyvä luonteista ja kuntoista koiraa ei tahdottu. No, hyvät kodit saivat kumpikin...
Ikävä se aina. Kun koirastaan joutuu luopumaan. Ei siitä mihinkään pääse. kanssa, minulla kirjoitti:
on border-collie, pitäs olla maailman viisain koirarotu. Naapurin koiralle kun juoksuaika tulee, sinne sen pitäs päästä, oli vesisade, räntäsade tai kova pakkanen, ei syökkään mitään.
Silloin kyllä se viisaus näkyy, osaa kytätä juuri sen hetken, kun silmä välttää ja se hetki ei ole, kun yksi punainen sekuntti.
Muuten mukava koira, jos vielä ottaisin, samaa rotua ottaisin.Olen kuullut koirista puhuttavan uskollisina kumppaneina, ihmiset kuulema pettävät ja siksi otetaan koira. Mitä tuo sitten on? Naapuriin karkaamassa heti kun silmä välttää.
- sen ymmärtäisit
PupuPuskasta kirjoitti:
Olen kuullut koirista puhuttavan uskollisina kumppaneina, ihmiset kuulema pettävät ja siksi otetaan koira. Mitä tuo sitten on? Naapuriin karkaamassa heti kun silmä välttää.
kun olet luultavasti nainen. Suvun pitää jatkua, ja uros on tehty astumaan. Tulee niitä vahinkoja ihmisillekkin, ei auta, vaikka on välihousut väärinpäin jalassa.
sen ymmärtäisit kirjoitti:
kun olet luultavasti nainen. Suvun pitää jatkua, ja uros on tehty astumaan. Tulee niitä vahinkoja ihmisillekkin, ei auta, vaikka on välihousut väärinpäin jalassa.
Alko vaan naurattaa ajatus. Voisihan se olla toki niinkin, että nainen heittää pihalle sen koko kylän nartut astuneen miehen ja ottaa tilalle koiran, joka tekee samoin. Aina paranee :) Eihän sellainen kilpailuasetelma yhdestä uroosta kauas kanna oikeassa elämässä. Jollekin tulee paha mieli.
- ent.tehtaantyttö
PupuPuskasta kirjoitti:
Olen kuullut koirista puhuttavan uskollisina kumppaneina, ihmiset kuulema pettävät ja siksi otetaan koira. Mitä tuo sitten on? Naapuriin karkaamassa heti kun silmä välttää.
itse olen lapsesta asti koirista pitänyt. Meilläkin kun oli lapsuudenkodissani koira. Kerrostalossa asuttiin. Olin jotain 1 vuotias pikkuinen tyttö, kun iso-äitini oli koiranpennun pelastanut varmalta lopettamiselta. Tämä meidän sekarotuinen koira, oli sellainen Karjalan karhukoira ja varmasti oli sataa muuta rotua tässä koirassa oli ja kovasti lapsirakas. Yöllä sitten aina tämä koira minun vieressäni nukkui. Ei päästänyt koskaan silmistään, vaan vahti tarkkaan pikkutytön puuhia. Kouluun tuli vastaan. Tarkkaan tiesi tämä koira milloin koulu loppui. Kotiin saattoi, ja sitten omille tielleen taas läksi. Silloin täällä nämä koirat saivat vapaana olla.. Kait se sieltä lapsuudesta tämä minunkin koirarakkaus juontuu...no, syitä on monia miksi tuo koira sitten hankintaan, eikä siellä aina taustalla ole pettymys ihmisiin, tai muuta. Minäkin aikana hankin pojalle koiran, juuri siksi, kun hänellä oli aivan kamala koirafobiapelko. Koirafobiapelko ei lähde muutenkuin että, koiraan saa rauhassa tutustua. No, enää ei meilläkään tuo poika koiria sillälailla pelkää eikä karkuun juoksee jos, koira tulee vastaan, täällä kaupungissakin näitä koiria aika paljon kuitenkin on...ja kyllä tuo koira on aina uskollinen isännälleen ja emännälleen. Ja inhimillinen ystävä jos, koira oikein kasvatetaan ja hyvin pidetään ja kohdellaan.. yksi perheenjäsen. Tämä meidänkin vahva koiranpentu, kun oli sellainen jykevärakenteinen urospentu, olisi minulta "väkisin" ostettu moneen kertaan, no kerrankin yksi mies tuli vastaan tuolla puistossa kun sitä pentua ulkoilutin ja kertoi tämä mies olevansa armeijassa raivauskoirien kouluttaja, olisi tämän pennun halunut ostaa ja kouluttaa tähän armeijan tarpeisiin...mutta, sen verran jo kiintynyt tähän kaveriin olin, että ei sitä perheenjäsentä noin vain myydä...varmasti olisin itkenyt lopun elämääni, jos myynyt tämän pennun silloin olisin....ja karkaavathan ne koirat..susi kun koirakin pohjimmiltaan, vaikka vuosituhansien aikana ihmiset ovat koiraa jalostaneet ihmisen tarpeisiin. Paimenkoirarodut ovat siitä ehkä poikkeuksia, että meilläkin nuo koirat vaikka ilman hihnaa aina sieni- ja mustikkaretkillä olivat mukana, niin kovin kauaksi eivät silti lähettyviltä lähteneet juoksentelemaan, vaan aina siinä lähettyvillä kuitenkin pysyivät. Ja kutsusta tulivat molemmat paikalle.
- tai näin,
PupuPuskasta kirjoitti:
Alko vaan naurattaa ajatus. Voisihan se olla toki niinkin, että nainen heittää pihalle sen koko kylän nartut astuneen miehen ja ottaa tilalle koiran, joka tekee samoin. Aina paranee :) Eihän sellainen kilpailuasetelma yhdestä uroosta kauas kanna oikeassa elämässä. Jollekin tulee paha mieli.
Paha mieli jollekin kuitenkin tulee. Tähän ikuiseen parisuhdeongelmaan, siihen olis yksinkertainen ratkaisu. Toisen sukupuolen, vaikkapa miesten nimet lappuun ja laput hattuun, siitä naiset jonossa hakemaan lappuja, se on tuurin peliä kua kenenkin saa, toisessa päässä huonetta sitten satraappi, joka lyö nuijalla pöytään ja nimet alle, siinä se. Aina kun nuija kolahtaa, tulee uusi onnellinen pari uunista ulos.
Ei tämäkään ole naurun asia, minä oon vakavahenkinen mies. - kertoi
ent.tehtaantyttö kirjoitti:
täytyy ajatella jo tässä iässä sitä omaakin tulevaisuutta, jos koiran hankkii, että kuka siitä sitten huolehtii...
Meillä kun tuo Belgian paimenkoira oli ollut jo kahdessa eri kodissa, pentuna oli sitä koiraa huonosti kohdeltu. Hakattu ties millä. Meni miehelläni pari vuotta, että, sain tämän koiran luottamaan jälleen ihmiseen...ei niitä omia koiria mielellään toiselle antaisi, mekin tarkkaan mietittiin että, kenelle, luopua kun aikanaan piti..lopettaa kun kumpaakaan hyvä luonteista ja kuntoista koiraa ei tahdottu. No, hyvät kodit saivat kumpikin...
Ikävä se aina. Kun koirastaan joutuu luopumaan. Ei siitä mihinkään pääse.kun hänen koransa tuli vanhaksi ja alkoi olla halvausoireita, niin siinä piti se päätös tehdä. Hän varasi pienoiskiväärin valmiiksi piiloon johonkin pensaaseen.
Lähti sitten koiran kanssa lenkille, niinkuin normaalisti. Koira oli ollut niin hyvänä, niin kuin ei milloinkaan, oli nuollut kädet ja muutenkin liehakoinut.
Tämä tuttuni arveli, että koira varmaan tajusi, että eron hetki on käsillä. Kun hän itse oli yrittänyt olla niinkuin ei olisi mitään poikkeavaa.
Se on hirvittävän vaikea paikka tehdä, mitä pitää tehdä, mutta kun on vanha koira, kipuja ja halvausoireita, olisi eläinrääkkäystä pitkittää koiran elämää.
Samanlaisia juttuja saisi omalta kohdaltakin.
- T-muna
Kukapa isäntä sitä nyt eläintään ei rakastaisi, oikein todella ja silleen.
Vaimoani toiseen, saati koiraan, mutta hän saa olla, oman harkintansa mukaan myös yö/öitä pois kotoa!
Tarkoitan, että myös puoliso tarvitsee oman vapaan elämän, ei mitään juoksunaruja, aitauksia, ei edes moitteita valinnoistaan.Tietysti voisin vaimon lisäksi ottaa muutaman taiteilijan jakamaan eloa.
Vaikkapa Patricia Kaas ja nuoremmista Dido kelpais kyllä.:)
- Otto-:
Hyvä Isäntä on koiralle rakas.
- Hömppähullu Joulupukki
on noinki.
Minun koira nukkuuki vieresä, se on ottanu semmosen tavan. Sitte mie nukun kahen armastuksen välisä.
Sillä on oma tyyny ja kaikki. Eikä oikheen tykkää jos muut sitä siitä siirtää kö minä. Muuten se on säysee ja leikkisä. Ei lapsillekhaan tee mittään muuta ko tykkää niijen kanssa värkätä sillonko niitä käypi. Joilekki toisile koirile se on muka ärhäkkä talutettaesa mutta muuten tullee kaikkien kansa toimheen.
Mie päätin kun mejän eellinen koira kuoli, että mie en enhään halua vetistellä koiran takia, mutta kyllä se vaan uusi tuli hankittua.
Sillä on tilaa niin sisälä kö ulukonaki touhuta.
Muuten mie en olis koiraa ottanu ikinä. On meilä ollu kissojaki pari kappaletta, ennen koiria.
Sillonko molemmat kävimä töisä, niin kissa oli parempi, ko se oli päivät ulukona tai missä liekhään. Oli silläki oma koppi, mihin se sai mennä, jos tuli koiranilima.
Liiterin oviki ko oli auki, niin kyllä se pärijäs, kun jätti ruokaa ja juomaa kophiin tai sen vierheen.
Kyllä se koira isäntänsä valittee, jos on suinki vaihtoehtoja. Muuten se saattaapi kärsiä, ja jopa karata.
Molemmin pulinen tunne se pittää olla koiranki, ninkö muunkin elukan kansa. Vaimonki.
- HTZA
Kokille ja Sudelle rakas.
Molemmat arvostavat kasvattajia.
Metsästäjä arvostaa lämpöisiä rukkasia, Susi jättää nahan rauhaan.
Vain Susi arvostaa eläintensuojelijaa.
Ja varhaisteinit.- ent.tehtaantyttö
kyllä meillä kaikkea muuta syödään, kun koiranlihaa, harvoin edes kiinalaiseen ravintolaan syömään mennään, mies kun pidä tätä kiinalaista keittiötä oikein minään...lihakin kun aina sitä samassa soijakastikkeessa valmistettua ja usein huonoista liha osista ja paloista tehty...
Äläkä sinä ihan kaikkia varhaisteinejä samaan muottiin... - HTZA
ent.tehtaantyttö kirjoitti:
kyllä meillä kaikkea muuta syödään, kun koiranlihaa, harvoin edes kiinalaiseen ravintolaan syömään mennään, mies kun pidä tätä kiinalaista keittiötä oikein minään...lihakin kun aina sitä samassa soijakastikkeessa valmistettua ja usein huonoista liha osista ja paloista tehty...
Äläkä sinä ihan kaikkia varhaisteinejä samaan muottiin...niin en puhunut koiranlihan syömisestä, vaan siitä että liha maistuu ja kasvattajia arvostetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129096Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883692- 202163
- 861357
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661112- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1061046
- 551043