FEMINISMIN UHRIT

Talvisota

HIEMAN TILASTOFAKTAA FEMINISMIN ÄÄRIMMÄISEN
PROPAGANDAN SAIRAISTA TULOKSISTA , OMAN MAANSA
MIEHIÄ JA POIKALAPSIA KOHTAAN :

Suhteessa solmittuihin liittoihin eroja tehtiin
jo 1999 vuonna lähes 60% - siis v.1999 solmittiin
avioliittoja 24 923 ja eroja oli 14 030 . Luku
kasvaa jatkuvasti , kiitos rappiofeminismin.

Vastaavat luvut olivat 1980 luvulla , liittoja 28
828 ja eroja siitä 9 464. Eli noin 35 %. Ja aikaa
vain 20 vuotta historiassa.

Avioeron alkuun laittajista ja ajajista on jo nyt
4 / 5 naisia. Myös tämä kasvaa , jos enää
mahdollista.

Jos nyt tästä 60% eroja otamme tämän otoksen 4/5
naisten ajamia - lähentelee luku aika tarkkaan
puolta kaikista Suomen miehistä, jota tätä menoa
ajan mittaan , naisten ajama ja hakema ero
koskettaa. Siis jo nyt. Ja miettikääpä lapsia
sekä yleistä vaikutusta koko yhteiskuntaan.

Puhumattakaan kun otetaan miehet jotka eivät
pääse lainkaan suhteeseen , ei ainakaan
avioliittoon asti huolita rappiofeminismin
aikakaudella (40% talouksista yhden ihmisen
talouksia ja tämäkin kasvaa jatkuvasti ) - niin
EI , EI – TAJUATTEKO MISSÄ MENNÄÄN. PYSÄHTYKÄÄ
NYT MIETTIMÄÄN JA LUKEKAA VAIKKA UUDESTAAN
NÄMÄKIN FAKTAT.

Onko siis ihme että miehet tekevät 4* kertaa
enemmän itsemurhia ?
Ja kuolevat 8 vuotta nuorempana ennen aikojaan ?

Rukoilen – herätkää Suomen miehet ”turtuneesta”
elämänunestanne ja ruvetkaa taistelemaan
poikalasten ja veljienne , nykyisyyden ja
tulevaisuuden puolesta. Tämäkö meille kuuluu,
ketä tämän maan hyvinvoinnin selkänahastamme
revimme . Tätäkö veteraanitkin halusivat
kuollessaan 40 asteen pakkasessa juoksuhaudoissa
veljiänsä jättämättä – tulevat lasten kuvat
viimeisinä motivaattoreina silmissään ? Meillä
on oma vastuu , veljet , omassa ajassamme
kannettavana ja uhka on maan sisällä –
valitettavasti. Hirvittävä totuus , mutta
karkuruus ei auta. Uhreja on jo nyt hirvittävät
määrät.

442

26092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?

      ...ratkaisuksi?

      • yx karju savosta

        Historiassa muutokset tapahtuvat aaltomaisesti:
        aluksi olla syvällä ja sieltä mennään
        aallonharjalle mahdollisimman vastakkaiseen
        suuntaan. Ajatellaanpa vaikka Neuvostoliiton
        muuttumista liian nopeasti kapitalistiseksi
        valtioksi, tulos: Venäjän ryöstökapitalismi ja
        mafia. Analogiana avioeroihin: 1900-luvun
        alkupuolella akka ei päässyt eroon ei sitten
        millään, koska sitä ei sallittu. Ainoa
        mahdollisuus lopettaa toimimaton suhde oli
        karata. Kautta historian miehet ovat säätäneet
        lait, vaan ei enää. Naiset ottavat Suomessa
        menetetyt oikeutensa takaisin, liian reippaasti
        vain, ajattelematta seurauksia eli miten aluksi
        niin rakas aviomies mahtaa reagoida ja entäs
        sitten lapset. Naiset ajattelevat enimmäkseen
        itseään: he eivät enää halua elää miesten
        määrääminä. Kun mies ja nainen rakastuvat
        aivoista erittyy erityistä oksitosiini-hormonia,
        joka on läheistä sukua vasopressiini -hormonille,
        viime mainittu taas lisää muistia. Oksitosiini
        lisää kiintymistä toiseen. Hormoneilla on vain
        tapana liueta pikkuhiljaa ja nyky-yhteiskunnassa
        on naisilla mahdollisuus tavata luonnossa ja
        nähdä mainoksissa parempiakin kiintymyksen
        kohteita, ainakin niin aluksi heistä tuntuu.
        Naiset elävät hektisesti. Vaihtavat miestä ja
        työtä kuin paitaa.
        Ajatellaanpa vaikka tupakointia. Miehet ovat
        tajuamassa tupakoinnin vaarat ja miesten
        tupakointi on selvästi laskussa. Vaan kuinkas on
        naisten laita: ei kun pökköä huuleen vaan ja
        lisää. Vihdoinkin pääsee vapaaksi tekemään mitä
        lystää. Suhtautuuko nainen myös vihamielisesti
        eli hostiilisti myös terveysvalistukseen?

      • enää!
        yx karju savosta kirjoitti:

        Miehet sitä ja naiset tätä ja blaablaablaa...

      • ,,,..
        enää! kirjoitti:

        Miehet sitä ja naiset tätä ja blaablaablaa...

        Jatkuvaa miehet-naiset -höpinää..

    • Nasu

      Yleensä tutkimustuloksista on tapana liittää
      referenssi kyseessäolevaan lähteeseen, jota
      ollaan käytetty. Taas tuota provosoivaa
      jäkätyssontaa ilman minkäännäköistä konsistenssia
      ja loogista ajatuksenkulkua. Opettele
      kirjoittamaan loogisesti.
      Olen 180cm pitkä, koska äitini ja isäni asuivat
      Lontoossa ja siellä satoi vettä, kun minut
      tehtiin. Lisäksi siellä oli kaakelilattiat
      vessassa.

    • Lady

      ...yrität herätellä suomalaisten (ylipäätänsäkin
      ihmisten) moraalia (olikohan oikein kirjoitettu?)!
      Monestikin ainoa voiman lähteeni vaikeina
      aikoina, on sodan läpikäynyt isäni, joka, niin
      monen muun urhean ihmisen lisäksi, menetti
      parhaimmat nuoruusvuotensa siellä. Ja mitä nämä
      veteraanit saivat palkaksi. Rinta rottingilla
      olemme myymässä itsemme eurooppaan, ihan
      hävettää. On sulaa hulluutta yrittää ravistella
      näitä, helppoon elämään kieritettyjä pehmolelu-
      ihmisiä, jotka eivät tiedä MITÄÄN todellisista
      vaikeuksista! On ehkä parempi sittenkin, etteivät
      nämä 'kevytkenkäiset' solmikaan mitään
      avioliittoja, saati tekevät lapsia, sillä miten
      he voisivat elää avioliittolupausten sanelemassa
      suhteessa esimerkillisesti lapsiaan kasvattaen,
      kun he eivät itsekään tiedä mitä haluavat.
      Muutama vuosikymmen taaksepäin ja nämä nykypäivän
      uusavuttomat olisi naurettu naapurimaahan!

      • Bushin ihannoija

        Kiitos Lady.

        No tosiasiassa olen jo itsekin pohjimmiltaan
        ruvennut ajattelemaan samoin. Rappio on jo niin
        syvällä lähinnä Skandinaavisten maitten
        ytimessä , että en oikein usko enää , että tästä
        noustaan.

        Ehkä siis todennäköisin tulevaisuuden näkymä
        jossa Suomalaista kansaa ei enää ole - on
        sittenkin paras. Enkä ole siis alkuunkaan mikään
        ihme skini tai vastaava. Mutta selväähän on
        että "rotumme" ei tule säilymään enää kovinkaan
        pitkälle juurissaan ja terve se ei ole edes enää.
        Lähinnä juuri feminismin luoma halveksunta miehiä
        ja poikalapsia kohtaan tuo tämän tuloksen. Sekä
        siihen yhdistetty hieno sana : suvaitsevaisuus ,
        ja mitä rappiota tuokin sana todellisuudessa
        tarkoittaa aikamme feministeille...

        Mutta kuten sanottu - kun katsoin esim. G8
        maitten johtajia ja vertasin heitä suomen johtoon
        taustojakin tietäen kaikista , niin taas sain
        vahvuutta että ehkä onkin parempi että koko
        kansamme saa "tuhoutua" ja sulautua pois.

        Ehkä olen kanssasi eri mieltä siitä , mutta on
        parempi jos tämänkin maan alueen , ottaa
        johtoonsa joku Saksan tai Yhdysvaltojen tapainen
        maa tai maiden liitto. Tapahtukoon tämä
        hallitseminen sitten vaikka kauppapolitiikalla
        ynm hiljalleen. Edes sotakaan ei haittaa - en
        lähde puolustamaan , jos joku moraalisesti
        korkeammalla oleva läntinen sivistysvaltio
        haluaisi vallata sosialistilesbon ynm. johtavan
        maan. Tämä voisi olla heiltä vain osoitus
        vastuusta maailman tilanteeseen. Uskonkin että
        tätä "vihaamamme" U.S.A hakeekin puuttumalla eri
        maitten asioihin.

        Ihailen itseasiassa jotain George W Bushia ja
        monia muitankin G8 maiden johtajia. Heitä
        vertaamalla omiimme näemme , että emme
        todellisuudessa ole alkuunkaan niin korkealla
        kehityksessä kuin luulemme... se on yksi pieni
        aika , kun vaikkapa Nokia ja metsäfuusiot
        ilmoittavat siirtävänsä "majansa" esim.
        Yhdysvaltoihin - sanomattomana syynä maamme
        sosialistinen ja moraaliton ilmapiiri sekä
        yhteiskunta ....

        voi teitä "järjen jumalattaret" - se on jo
        ennenkin nähty miten maillenne käy ...

      • man-81

        juuri tätä olen minäkin miettinyt että miesten
        pitää jatkuvasti ajatella naista,ja ettei vaan
        missään tapauksessa loukkaa tätä,mutta naisten ei
        tarvitse osoittaa lähes mitään respectiä miestä
        kohtaan.naiset ovat synnynnäisiä hyväksikäyttäjiä
        (esim.mies joutuu tarjoamaan aina
        ravintolaillalliset ja ostamaan naiselle
        kukkapuskia,suklaalevyjä ja muuten hemmotella
        tätä).kerran eräs ystäväni sanoi olleensa
        ravintolassa naisen kanssa ja kun oli
        laskunmakson aika niin ystäväni maksoi oman
        laskunsa ja "laskunperijä"pyysi naiselta maksun
        niin tämä sanoi ettei ottanut lompakkoa mukaan!

      • SEPARI (m)

        Asiaa!! Tuskin kovinkaan moni ihminen Suomessa
        vaihtaa pariaan kuin paitaa, tai elää muuten
        kevytkenkäisesti. Varmasti näitäkin Pirkkoja ja
        Penoja löytyy mutta he eivät ainakaan kirjottele
        tänne.

        SILTI!!

        Usein kadulla kävellessä saat pujotella
        itsevarmoja ja itsestään ylpeitä olevia naisia,
        jotka mulkoilevat vihaisesti jos satut
        hipaisemaan heidän arvokkaita, hyväksyttäviä
        kehojaan. Hieman ystävällisemmin ja myönteisemmin
        saisi moni IHMINEN, niin Suomessa kuin
        muuallakin, suhtautua elämään. Sukupuolien ei
        pidä sotia toisiaan vastaan!

      • Nasu

        Kaikki sanomasi oli asiaa, mutta älä turhaan
        vaivaa päätäsi tuon provosoijan ja yksinkertaisen
        kaverin jutuilla. Noita riittää joka torin
        kulmalla.

      • Maija
        SEPARI (m) kirjoitti:

        Asiaa!! Tuskin kovinkaan moni ihminen Suomessa
        vaihtaa pariaan kuin paitaa, tai elää muuten
        kevytkenkäisesti. Varmasti näitäkin Pirkkoja ja
        Penoja löytyy mutta he eivät ainakaan kirjottele
        tänne.

        SILTI!!

        Usein kadulla kävellessä saat pujotella
        itsevarmoja ja itsestään ylpeitä olevia naisia,
        jotka mulkoilevat vihaisesti jos satut
        hipaisemaan heidän arvokkaita, hyväksyttäviä
        kehojaan. Hieman ystävällisemmin ja myönteisemmin
        saisi moni IHMINEN, niin Suomessa kuin
        muuallakin, suhtautua elämään. Sukupuolien ei
        pidä sotia toisiaan vastaan!

        Olen huomannut kuvailemasi ylpeysilmiön sekä
        miehissä, että naisissa. Ehkä se on jonkinlainen
        suoja. Ehkä tarpeellinenkin ? Viisas aikuinen
        ihminen ei halua loukata toisia eikä kävellä,
        niinkuin eräskin henkilö tapaa, melkein ylitseni.
        Tuskin hänellä itselläänkään hyvä olo jää
        tylyydestä.Muistan häntä aina pahalla.

      • veekoo
        man-81 kirjoitti:

        juuri tätä olen minäkin miettinyt että miesten
        pitää jatkuvasti ajatella naista,ja ettei vaan
        missään tapauksessa loukkaa tätä,mutta naisten ei
        tarvitse osoittaa lähes mitään respectiä miestä
        kohtaan.naiset ovat synnynnäisiä hyväksikäyttäjiä
        (esim.mies joutuu tarjoamaan aina
        ravintolaillalliset ja ostamaan naiselle
        kukkapuskia,suklaalevyjä ja muuten hemmotella
        tätä).kerran eräs ystäväni sanoi olleensa
        ravintolassa naisen kanssa ja kun oli
        laskunmakson aika niin ystäväni maksoi oman
        laskunsa ja "laskunperijä"pyysi naiselta maksun
        niin tämä sanoi ettei ottanut lompakkoa mukaan!

        eikä kaiveta.

        on niin, että jos ei kerran tunnu siltä, että ei
        halua tarjota tai jos tuntuu siltä, että nainen
        riistää, kun sille rehuja ostaa, niin ei
        varmaankaan kannata vaivautua.

        katsos pakkohan ei ole ja hölmöähän se on vääntää
        jos se ei luonnostaan synny.

        tästä keskustelusta tulee järkevä vasta siinä
        vaiheessa, kun unohdetaan sukupuolet ja niihin
        liittyvät aatteet ja keskustellaan
        nykysuomalaisten moraalista ja etiikasta.

        siitä on kyse, kun liitot ei kestä ja ihmiset
        käyttävät toisia hyväkseen.

      • Amalia
        veekoo kirjoitti:

        Tuskin kukaan osaa sitä tuon selvemmin kiteyttää.
        Olisi kiinnostavaa tietää mitä oma rakas
        tilastojen nussijamme tästä sanoisi? Voin jo
        kuvitella hänet sössöttämään toisiinsa mitenkään
        liittyviä tilastoja siitä, miten naiset eroaa ja
        miehet kuolee...

      • Vanessa Forsman
        man-81 kirjoitti:

        juuri tätä olen minäkin miettinyt että miesten
        pitää jatkuvasti ajatella naista,ja ettei vaan
        missään tapauksessa loukkaa tätä,mutta naisten ei
        tarvitse osoittaa lähes mitään respectiä miestä
        kohtaan.naiset ovat synnynnäisiä hyväksikäyttäjiä
        (esim.mies joutuu tarjoamaan aina
        ravintolaillalliset ja ostamaan naiselle
        kukkapuskia,suklaalevyjä ja muuten hemmotella
        tätä).kerran eräs ystäväni sanoi olleensa
        ravintolassa naisen kanssa ja kun oli
        laskunmakson aika niin ystäväni maksoi oman
        laskunsa ja "laskunperijä"pyysi naiselta maksun
        niin tämä sanoi ettei ottanut lompakkoa mukaan!

        Joo ja vähäjärkiset missit päästetään ravintoloissa jonon ohi, jotta pääsevät nopeammin jakamaan persettään ja hyväksikäyttämään miehiä, jotta nämä typerykset tarjoaisivat heille ilmaiset drinkit, ravintolaillalliset, taksit, omakotitalon, jotta nämä vihdoin päästyään avioliittoon ja kun kaikki on maksettu, tarttuvat kiinni naapurinmiehen kulliin.

      • MariaX25
        veekoo kirjoitti:

        eikä kaiveta.

        on niin, että jos ei kerran tunnu siltä, että ei
        halua tarjota tai jos tuntuu siltä, että nainen
        riistää, kun sille rehuja ostaa, niin ei
        varmaankaan kannata vaivautua.

        katsos pakkohan ei ole ja hölmöähän se on vääntää
        jos se ei luonnostaan synny.

        tästä keskustelusta tulee järkevä vasta siinä
        vaiheessa, kun unohdetaan sukupuolet ja niihin
        liittyvät aatteet ja keskustellaan
        nykysuomalaisten moraalista ja etiikasta.

        siitä on kyse, kun liitot ei kestä ja ihmiset
        käyttävät toisia hyväkseen.

        Onhan maailmassa paljon ja suurin osa järkeviäkin naisia, jotka eivät ole näitä haisevia feministihupakoita, joilla kasvavat pillunkarvat reisillä ja pää on kalju ja joita ei sikakaan panisi puutteessa.

        Kannattaa jättää tämä feministinen roskajoukko koko naissukupuolen ulkopuolelle, koska valtaosa naisista eivät ole tätä vouhottavaa ja vähä-älyistä roskaa, joka pilaa koko sukupuolen maineen.

    • Kysyn vaan

      En muutoin vaivautuisi vastaamaan viestiisi, mutta
      eräässä aikaisemmassa viestissä naisten
      pettämisestä en olisi enää saanut ääntäni
      kuuluville, joten heitän kommenttini ilmaan nyt.

      Sanot, että 4/5 avioeroista on nykyään naisten
      alkuunpanemia. En mene arvailemaan, onko väitteesi
      totta vai ei, mutta tulipahan vain mieleeni, että
      johtuuko tämä ainoastaan naisten synnynnäisestä
      inhottavuudesta ja palavasta halusta tuottaa
      tuskaa lähimmilleen, vai mahdollisesti siitä, että
      useat NAISET EIVÄT HALUA TUHLATA ELÄMÄÄNSÄ
      EPÄTYYDYTTÄVÄSSÄ SUHTEESSA, EIVÄTKÄ PELKÄÄ JÄÄDÄ
      YKSIN, kuten - uskallan väittää - hyvin monet
      miehet.

      Törmään jatkuvasti miehiin, jotka kertovat,
      etteivät ole onnellisia, että avioliitto on jo
      pitkään ollut mitäänsanomaton "vankila", että
      vaimo ei ymmärrä, että mikään ei tunnu enää
      miltään - mutta eivät kuitenkaan tee asian hyväksi
      mitään...Mieleni tekisi väittää, että juuri siitä
      johtuu myös se yleinen käsitys, että "kaikki
      miehet pettää", kun monen miehen ulospääsy
      ahdistavasta avioliitosta on avioliiton
      ulkopuolinen suhde, kun taas nainen on jo tuossa
      vaiheessa "ehtinyt" ottaa avioeron.

      Arvostan toki avioliittoa silloin kun se perustuu
      molemminpuoliseen rakkauteen ja kunnioitukseen ja,
      niin, uskollisuuteen, mutta nostan myös hattua
      niille ihmisille, jotka uskaltavat tehdä rankkoja
      ja kipeitä päätöksiä siinä vaiheessa kun suhde ei
      kertakaikkiaan yrityksistä huolimatta enää toimi.
      Olisiko niin, että nainen kykenisi moiseen miestä
      useammin?

      • Hombre

        oisko se niin että kun mies lähtee niin hän
        jättää ja hylkää -eli on aika sika, mutta kun
        nainen lähtee niin tämä vain "ottaa rohkean
        askeleen, ottaa oman elämänsä ohjakset käsiinsä,
        lähtee rohkeasti etsimään naiseuttaan ja
        toteuttamaan seksuaalisuuttaan jne jne? Ai niin
        eihän se voi olla niin koska naisissa ei koskaan
        ole mitään vikaa. Sorry, unohdin.

      • Femme
        Hombre kirjoitti:

        Ei se niin ole, enkä käsittääkseni niin
        väittänytkään. Puhuin IHMISISTÄ, joiksi
        käsittääkseni luokitellaan sekä miehet että
        naiset. Ja totesin vain, että uskon naisen miestä
        useammin ottavan elämän omiin käsiinsä ja vaativan
        ihmissuhteelta enemmän kuin vuosikausien
        kituuttamista liitossa, jossa tunteet ovat
        kuolleet aikoja sitten.

        Tarkoitukseni ei siis suinkaan ollut lähteä
        kritisoimallesi "mies on sika, nainen
        uhri"-linjalle, koska sellainen yleistäminen ja
        surkuttelu on minusta varmasti yhtä säälittävää ja
        ärsyttävää kuin sinustakin. Älä siis hypi
        silmille, ethän.

      • Hombre
        Femme kirjoitti:

        hypi. Se oli vaan minun näkemykseni, joskin
        hieman särmikkäästi ilmaistuna. Mutta nyt kun
        tarkemmin mietin niin avo-vaimoni ei tainnut
        eilen illalla olla ihan 100%:sen tyydyttävä
        sängyssä joten taidan ottaa rohkean askeleen.
        Mitä sitä kituuttamaan.

        ...älä viitsi vääristellä sanojani. Toimiva
        parisuhde on helvetin hieno juttu ja sen eteen
        kannattaa ja pitääkin tehdä töitä.

        Joskus nyt on vain niin, että suhde syystä tai
        toisesta "kuolee" tai kaatuu omaan
        mahdottomuuteensa ja joskus paras ratkaisu
        kaikkien kannalta on ero.

        En ole kenenkään käskenyt heittää hanskoja naulaan
        jos kumppani ei yhtenä päivänä tyydytä
        seksuaalisesti. Hohhoijaa.

        en kai minä nyt kenenkään käskystä sitä vaihtoon
        pistä. Mutta autoit kyllä näkemään totuuden.

      • Femme
        Hombre kirjoitti:

        en kai minä nyt kenenkään käskystä sitä vaihtoon
        pistä. Mutta autoit kyllä näkemään totuuden.

        ...sepä hauskaa.

        En kyllä ymmärrä pointtiasi ollenkaan, muttet
        taida sinäkään ymmärtää minun pointtiani joten
        tasoissa ollaan.

        Hauskaa kesänjatkoa kuitenkin =)

      • -76

        hyvin sanottu! Keksikääpä nyt joku semmoinen
        puheripulipilleri, jotta miehet saavat suunsa
        auki ja näin epätyydyttävät suhteet loppumaan,
        jotta pettämisiäkin olisi sitten vähemmän.
        Saattaahan se olla kyllä niinkin, että miehet
        yrittävät hamaan loppuun asti löytää myös siitä
        kuolleesta ja surkeasta suhteesta jotain, jota
        pelastaa...ehkä siinä eräs pieni osasyy, miksi
        miehet riutuvat epätyydyttävissä suhteissa...

      • -76
        Hombre kirjoitti:

        hypi. Se oli vaan minun näkemykseni, joskin
        hieman särmikkäästi ilmaistuna. Mutta nyt kun
        tarkemmin mietin niin avo-vaimoni ei tainnut
        eilen illalla olla ihan 100%:sen tyydyttävä
        sängyssä joten taidan ottaa rohkean askeleen.
        Mitä sitä kituuttamaan.

        ..mitä yrität viestittää..eli naiset luovuttavat
        liian helposti? Sekin on tietty suhteellista.

      • Kysyn vaan -femme
        -76 kirjoitti:

        hyvin sanottu! Keksikääpä nyt joku semmoinen
        puheripulipilleri, jotta miehet saavat suunsa
        auki ja näin epätyydyttävät suhteet loppumaan,
        jotta pettämisiäkin olisi sitten vähemmän.
        Saattaahan se olla kyllä niinkin, että miehet
        yrittävät hamaan loppuun asti löytää myös siitä
        kuolleesta ja surkeasta suhteesta jotain, jota
        pelastaa...ehkä siinä eräs pieni osasyy, miksi
        miehet riutuvat epätyydyttävissä suhteissa...

        ...että miehet yrittävät löytää jotain
        pelastettavaa hiipuvasta suhteesta, mutta
        käsitykseni mukaan moni tekee surullisen usein
        niin YKSIN, eli yrittää vain ITSELLEEN tolkuttaa,
        että oikeastaan toisaalta ja loppujen lopuksi
        asiat ovat ihan hyvin ja käyvät tätä
        "parisuhdekeskustelua" omassa päässään, eivätkä
        partnerinsa kanssa, kuten pitäisi. Sellaisella
        tyylillä ongelmat vain hiipivät maton alle...

        Mutta juu, kaikki on suhteellista, ja kaikki me
        olemme erilaisia. Tässä vain ajatuksia. =)

      • -Neo-
        -76 kirjoitti:

        hyvin sanottu! Keksikääpä nyt joku semmoinen
        puheripulipilleri, jotta miehet saavat suunsa
        auki ja näin epätyydyttävät suhteet loppumaan,
        jotta pettämisiäkin olisi sitten vähemmän.
        Saattaahan se olla kyllä niinkin, että miehet
        yrittävät hamaan loppuun asti löytää myös siitä
        kuolleesta ja surkeasta suhteesta jotain, jota
        pelastaa...ehkä siinä eräs pieni osasyy, miksi
        miehet riutuvat epätyydyttävissä suhteissa...

        naiset eivät vaivaudut paneutumaan MIEHENSÄ
        kanssa suhteen ongelmiin vaan yleensä naiset
        analysoivat suhteitaan mieheein toisten samaa
        sukupuolta olevien kanssa.

        Mikseivät naiset paljasta tunteitaan,
        intohimojaan, toiveitaan, ajatuksiaan ja huonoja
        päiviään puhumalla miehelleen vaan yleensä (HUOM
        YLEENSÄ) se on naispuoleinen kaveri/tyttöporukka!
        Auttaako se suhdetta eteenpäin?

        Minulla kuten varmaan monella muullakin on asiat
        saman lain. Suhde niin ja näin. Olen yrittänyt
        puhua ja selvittää miksi suhde ei toimi, aina
        sama vastaus,"olen väsytyt, puhutaan myöhemmin".
        Kuitenkin AINA kun akkaporukka pääsee yhteen
        kyllä miehet on sikoja ja eivätkä ajattele ikinä
        yhtään mitä sanovat. En ole heittänyt hanskoja
        naulaan vaan olen odottanut ja antanut aikaa.

        Miksi naisilla on tapana aina keksiä verukkeita
        ja kiertää totuutta?
        MIKSI?

        En nyt jaksa, päätä särkee, puhutaan myöhemmin...

        Luuletteko te naiset pääsevänne sillä tavalla
        kaikesta irti ja ohitettua asiat, luuletteko
        ettei sitä huomaa että kiertelette asioita
        kun "joka ilta päätä särkee ja väsyttää, mutta
        hetkeä aikaisemmin akka porukalla ei kenelläkään
        ollut pää kipeänä eikä väsyttänyt".

        Ja kun kiertelette asioita, miksi kiertelette
        niitä. Jos mies on mielestänne sika niin miksi
        ette lemppaa meitä heti. Jos ette halua lempata
        niin miksi vihoittelette tai valitatte "päätä
        särkee ja väsyttää". Mitä te voitatte sillä?
        Miksi ette puhu miehellenne tai lemppaa?

        ONKO TÄMÄ TEISTÄ HAUSKAA???

        Tämä varmaan kuulostaa ruikutukselta mutta
        sellaiseksi en sitä tarkoittanut.

      • Femme
        -Neo- kirjoitti:

        ...tuo viesti, johon vastasit oli minun lyhyt
        vastaukseni nimimerkille -76, enkä sillä suinkaan
        tarkoittanut KAIKKIA miehiä - siksi sanoinkin
        "monet" tai "useat"...en siis edes yrittänyt olla
        viestissäni kovinkaan tyhjentävä.

        Mitä taas sinun viestiisi tulee, minun on siihen
        mahdoton vastata, koska vaikka sinä tunnut puhuvan
        KAIKILLE naisille, minä en henk. koht. itseäni
        viestistäsi tunnista. Minä ainakin tiedän
        kokemuksesta, että avoin keskustelu kumppanin
        kanssa on paras tapa käsitellä ongelmia. Se, että
        analysoin niitä myös ystävieni kanssa, auttaa
        minua jäsentämään omia ajatuksiani ja tunteitani
        omassa päässäni.

        Minä en vetoa päänsärkyyn enkä väsymykseen, enkä
        löydä mainitsemassasi "pakoilussa" mitään hauskaa,
        joten olen ehkä väärä nainen kommentoimaan sinun
        selvästikin kokemaasi käytöstä vastakkaisen
        sukupuolen suunalta...

        Tsemmpiä loppukesään!

      • Femme
        -Neo- kirjoitti:

        naiset eivät vaivaudut paneutumaan MIEHENSÄ
        kanssa suhteen ongelmiin vaan yleensä naiset
        analysoivat suhteitaan mieheein toisten samaa
        sukupuolta olevien kanssa.

        Mikseivät naiset paljasta tunteitaan,
        intohimojaan, toiveitaan, ajatuksiaan ja huonoja
        päiviään puhumalla miehelleen vaan yleensä (HUOM
        YLEENSÄ) se on naispuoleinen kaveri/tyttöporukka!
        Auttaako se suhdetta eteenpäin?

        Minulla kuten varmaan monella muullakin on asiat
        saman lain. Suhde niin ja näin. Olen yrittänyt
        puhua ja selvittää miksi suhde ei toimi, aina
        sama vastaus,"olen väsytyt, puhutaan myöhemmin".
        Kuitenkin AINA kun akkaporukka pääsee yhteen
        kyllä miehet on sikoja ja eivätkä ajattele ikinä
        yhtään mitä sanovat. En ole heittänyt hanskoja
        naulaan vaan olen odottanut ja antanut aikaa.

        Miksi naisilla on tapana aina keksiä verukkeita
        ja kiertää totuutta?
        MIKSI?

        En nyt jaksa, päätä särkee, puhutaan myöhemmin...

        Luuletteko te naiset pääsevänne sillä tavalla
        kaikesta irti ja ohitettua asiat, luuletteko
        ettei sitä huomaa että kiertelette asioita
        kun "joka ilta päätä särkee ja väsyttää, mutta
        hetkeä aikaisemmin akka porukalla ei kenelläkään
        ollut pää kipeänä eikä väsyttänyt".

        Ja kun kiertelette asioita, miksi kiertelette
        niitä. Jos mies on mielestänne sika niin miksi
        ette lemppaa meitä heti. Jos ette halua lempata
        niin miksi vihoittelette tai valitatte "päätä
        särkee ja väsyttää". Mitä te voitatte sillä?
        Miksi ette puhu miehellenne tai lemppaa?

        ONKO TÄMÄ TEISTÄ HAUSKAA???

        Tämä varmaan kuulostaa ruikutukselta mutta
        sellaiseksi en sitä tarkoittanut.

        ...kun katsoin tarkemmin, huomasin, ettet ollut
        minulle vastannutkaan. Heh. Anteeksi.

        Mutta tulipahan tiedotettua, etteivät kaikki
        naiset toimi sanomallasi tavalla. En minä
        ainakaan.

      • -Neo-
        Femme kirjoitti:

        ...kun katsoin tarkemmin, huomasin, ettet ollut
        minulle vastannutkaan. Heh. Anteeksi.

        Mutta tulipahan tiedotettua, etteivät kaikki
        naiset toimi sanomallasi tavalla. En minä
        ainakaan.

        Tosiaankin kirjoitin omista tuntemuksista ketään
        syyttämättä.
        Ajatus viestiä kirjoittaessani oli se että se
        kolahtaisi edes jotain edes hetken aikaan
        että "P*rke*e, mullahan on mies!" Eikä sitä
        huomaa vasta sitten kun se on jo kyllästynyt
        odottamaan huomista ja samaan aikaan pettänyt ja
        löytänyt uuden elämänkumppanin!

        Onneksi sinunlaisia on vielä jäljellä!

      • vähän samaa mieltä
        Hombre kirjoitti:

        oisko se niin että kun mies lähtee niin hän
        jättää ja hylkää -eli on aika sika, mutta kun
        nainen lähtee niin tämä vain "ottaa rohkean
        askeleen, ottaa oman elämänsä ohjakset käsiinsä,
        lähtee rohkeasti etsimään naiseuttaan ja
        toteuttamaan seksuaalisuuttaan jne jne? Ai niin
        eihän se voi olla niin koska naisissa ei koskaan
        ole mitään vikaa. Sorry, unohdin.

        noin se taitaa olla, minkäs teet, et ole
        eksoottisen ulkomaalainen, etkä prinssi valkealla
        ratsulla, olet niin epäromanttinen, etkä puhu, et
        osaa pukeutua ,eikä sinulla ole tapoja, sinua
        kiinnostaa vain kalja, makkara ja urheilu, olet
        joko liian aktiivinen seksuaalisesti tai sitten
        olet liian epäaktiivinen.
        Taidan harkita reissua maan rajojen ulkopuolelle,
        jossain olen vielä ehkä ihminen.

      • Pirkko Saisinjo
        Hombre kirjoitti:

        oisko se niin että kun mies lähtee niin hän
        jättää ja hylkää -eli on aika sika, mutta kun
        nainen lähtee niin tämä vain "ottaa rohkean
        askeleen, ottaa oman elämänsä ohjakset käsiinsä,
        lähtee rohkeasti etsimään naiseuttaan ja
        toteuttamaan seksuaalisuuttaan jne jne? Ai niin
        eihän se voi olla niin koska naisissa ei koskaan
        ole mitään vikaa. Sorry, unohdin.

        Näin on.

        Ja nämä naistenlehdet, Rosa Meriläiset yms. roskajoukko pyrkivät vahvistamaan tätä naispuolisen viiripäisyyden esiintulemista, joiden mukaan "nainen ottaa uuden askeleen. lähtee etsimään naiseuttaan" yms. sontaa naisen erotessa miehestä, mutta mies onkin sovinisti ja sika, jos näin tekee.

        Kyllä tästä yhteiskunnasta on tullut täysin moraaliton näiden homojen, lesbojen, feministien yms. ihmispaskan toimesta.

    • Frozen

      Niinpä niin. naiset taas sitä ja miehet tätä ja
      kummatkin jotain siitä välistä... Eiköhän nää
      avioerojutut ole joka kerta yksilöllisiä juttuja
      ja eroihin johtaneet vaikuttimet joka kerta
      ainutlaatuisia. Ainakin minä uskon niin. Tutkittu
      tosiasia on myös se, että miehet ovat naista
      useammin väkivaltaisia ja se on kyllä mielestäni
      jo melko kelvollinen syy otta avioero... Muihin
      syihin, pettämisiin ja jättämisiin, en puutu.
      Kuten jo sanoin, ne on jokaisella yksilöllisiä
      asioita, eikä yleispätevää sääntöä ole keksitty.
      Se ottakoon eron, joka haluaa. Ei huonossa,
      rasittavassa ja kylmässä suhteessa tarvitse
      kenenkään elää. Jokaikinen puntaroi nämä asiat
      itse mielessään ja tekee sen pohjalta ratkaisunsa.
      On mielestäni hölmöä tuijottaa kaiken aikaa
      tilastoihin kuka pettää ja kuka jättää jne.
      Annetaan asian olla. Jollekulle ne sattavat tuoda
      ikäviäkin asioita pintaan, varsinkin kun eräät
      kaikkitietävät ihmiset ehdottomine mielipiteiineen
      ovat valmiita heittämään sen ensimmäisen kiven.
      Avioero on jo itsessään rankka prosessi. Eiköhän
      sen läpikäynet itse tiedä parhaiten valintansa
      syyt ja seuraukset. Uskon niin.

      • Mies.

        HAISTA MITÄ PUHUT!!!

      • Sikahuoranaismies

        palautetta. TV, lehdet, netti ja vessat ovat
        täynnä miesnais jauhantaa!! älkää enää
        jaksako!!

        kiitos...

      • Fiksu
        Mies. kirjoitti:

        HAISTA MITÄ PUHUT!!!

        Kakaramaista toi haistattelu!

      • Miss Realism
        Fiksu kirjoitti:

        Kakaramaista toi haistattelu!

        Se että naiset laittaa nykyään enemmän alulle
        avio eroj ei liity mitenkään feminismiin
        uskoisin. Nyky aikana naisilla vaan on enemmän
        rohkeutta toteuttaa omia halujaan ja
        tarpeitaan,ja mitä itse murha tilastoihin tulee
        niin toi nyt oli kaukaa haettua!!!!
        TODELLA KAUKAA!!!!
        Jos mies tai kuka tahansa tekee itsemurhan niin
        syitä voi hakea vain ja ainoastaan hänestä
        itsestään,hänen elämänkokemuksistaan,sekä
        mielenterveydellisistä syistä.
        Minusta on turhaa syyttää feminismiä,vaikkakin
        myönnän että feminismi on turhaa.
        Eikö pysyttäisi vaan tasa arvossa,eikä
        lähdettäisi korostamaan kumpaakaan sukupuolta
        liikaa PISTE!

      • metsämies
        Miss Realism kirjoitti:

        Vai ei miesten itsemurhat johdu naisista
        mitenkään? No miten sitten on hyvin yleistä
        miehillä saada surmansa itsemurhan vuoksi
        avioeron jälkeen? Kysynpä vaan. Itse tiedän kaksi
        tapausta, joissa nainen parin vuoden jälkeen
        alkoi käydä ravintolassa, kun oma mies ei enää
        kiinnostanut ja löysi uuden, jonka jälkeen mies
        jonkin ajan päästä ampui itsensä. (Toinen oli
        kaverini).

        Ja jos kerran naiset uskaltavat enemmän ottaa
        hallintaan elämänsä, niin miksi sitten otetaan
        avioero? Onhan tuo nyt naurettavaa väittää, että
        naiset muka tasa-arvoisuudessaan vaan ottavat
        avio-eroja, siis ymmärtäkää eroavia ja eronneita
        naisia? Kun nykyään naisetkin ovat niin vapaita?
        Saakeli se vapaus ei tarkoita sitä, että kun
        vikaa toisesta löytyy, otetaan ero.

        Kysymys kuuluukin; minkä vuoksi ei edes tahdota
        yrittää nykyisessä suhteessa vaan pitää heti
        erota kun siltä tuntuu?

        Luuletteko kenties, että sodan syttyessä
        rintamalta lähdetään pois kun alkaa näyttää
        omasta mielestä huonolta, eikä ole enää kivaa?

        Hitto soikoon, naiset ja miehet, mihin on
        kadonnut järki? Eihän sitä suhdetta nyt niin
        hoideta, että kun huonommalta näyttää, niin
        ukko / akka pihalle ja uutta tilalle. Koko ajan
        etsitään vain täydellistä, olematonta sellaista,
        kumppania? HUHUU, koputtakaa nyt otsaanne ja
        ajatelkaa hetki!

        Arvatkaa mitä tuollaisesta ajattelutavasta, jonka
        edellinen kirjoittaja esitti, seuraa? Siitä
        seuraa vaan sitä hyhhyä silmille, joka
        normaalisti menee IDO 59:siin. Ei mistään löydy
        aina vaan parempaa ja parempaa puolisoa.
        Lopettakaa se loputon unelman perässä
        juokseminen, pysähtykää ja miettikää hetken
        aikaa, onko tuollaisessa eroamisessa mitään
        järkeä.

      • Minä
        metsämies kirjoitti:

        Hitto soikoon itsellesi!!! Eikö sitä muita syitä
        itsemurhaan muka ole kuin avioerot??? Onhan niitä
        mm. taloudellinen ahdinko, läheisen menetys jne.
        Täällä joku fiksusti sanoikin jo, että ero ei ole
        muuta kuin mahdollisuus uuteen alkuun! Miksi sitä
        jatkaa sotimista, jos on mahdollista aloittaa
        alusta, paremmasta? Kuollutta hevosta on turha
        potkia pystyyn!

      • metsämies
        Minä kirjoitti:

        Eiköhän tuossa kirjoituksessasi ollut jo
        itsesarkasmia ihan tarpeeksi. "Ero on vain
        mahdollisuus uuteen alkuun". Miksi sitten tulee
        niin paljon eroja? Miten ihmeessä ihmiset
        eroavat, menevät naimisiin, eroavat ja toistavat
        samaa virhettä?

        Eikö herätä hiukan keskustelua moiset helpot
        eroamiset? Eikö tuo uuden mahdollisuuden
        hakeminen mene jo mahdottomuuksiin? Luitko
        vaikkapa Varjo nimimerkin kirjoitukset tuolta
        alhaalta? Onko hän mielestäsi oikeassa?

        Ihmiset eivät viitsi yrittää, jos jokin menee
        pieleen. Aloitetaan vaan aina alusta ja sitten
        kun jotain menee vikaan, no, aloitetaan alusta.

        Mikä sitten menee vikaan niin pahasti, että
        erotaan??? Luulen, että jos kyse siitä, mistä
        kohtaa hammastahnatuubia puristetaan, ollan
        hakoteillä. Kyllä eroon aina on olemassa hyvä syy!
        Ei kukaan huvikseen eroa!

      • höpö höpöä!!!
        metsämies kirjoitti:

        Vai ei miesten itsemurhat johdu naisista
        mitenkään? No miten sitten on hyvin yleistä
        miehillä saada surmansa itsemurhan vuoksi
        avioeron jälkeen? Kysynpä vaan. Itse tiedän kaksi
        tapausta, joissa nainen parin vuoden jälkeen
        alkoi käydä ravintolassa, kun oma mies ei enää
        kiinnostanut ja löysi uuden, jonka jälkeen mies
        jonkin ajan päästä ampui itsensä. (Toinen oli
        kaverini).

        Ja jos kerran naiset uskaltavat enemmän ottaa
        hallintaan elämänsä, niin miksi sitten otetaan
        avioero? Onhan tuo nyt naurettavaa väittää, että
        naiset muka tasa-arvoisuudessaan vaan ottavat
        avio-eroja, siis ymmärtäkää eroavia ja eronneita
        naisia? Kun nykyään naisetkin ovat niin vapaita?
        Saakeli se vapaus ei tarkoita sitä, että kun
        vikaa toisesta löytyy, otetaan ero.

        Kysymys kuuluukin; minkä vuoksi ei edes tahdota
        yrittää nykyisessä suhteessa vaan pitää heti
        erota kun siltä tuntuu?

        Luuletteko kenties, että sodan syttyessä
        rintamalta lähdetään pois kun alkaa näyttää
        omasta mielestä huonolta, eikä ole enää kivaa?

        Hitto soikoon, naiset ja miehet, mihin on
        kadonnut järki? Eihän sitä suhdetta nyt niin
        hoideta, että kun huonommalta näyttää, niin
        ukko / akka pihalle ja uutta tilalle. Koko ajan
        etsitään vain täydellistä, olematonta sellaista,
        kumppania? HUHUU, koputtakaa nyt otsaanne ja
        ajatelkaa hetki!

        Arvatkaa mitä tuollaisesta ajattelutavasta, jonka
        edellinen kirjoittaja esitti, seuraa? Siitä
        seuraa vaan sitä hyhhyä silmille, joka
        normaalisti menee IDO 59:siin. Ei mistään löydy
        aina vaan parempaa ja parempaa puolisoa.
        Lopettakaa se loputon unelman perässä
        juokseminen, pysähtykää ja miettikää hetken
        aikaa, onko tuollaisessa eroamisessa mitään
        järkeä.

        Sä et taida oikeen elää realistisessa maailmassa!
        Ihminen on sitä minkälaiseksi sen elämän
        kokemukset se muokkaa,ja myös parisuhteen aikana
        ihminen kerää ainavain hetki hetkeltä lisää niitä
        kokemuksia,mikä myös tarkoittaa sitä että
        persoona muokkautuu kaiken aikaa.
        Sä ymmärrät sen vasta joskus myöhemmin kun omalle
        kohdalle sattuu.
        Jos toinen muuttuu syystä tai toisesta aivan eri
        ihmiseksi esim avioliiton aikana ja muutos on
        sietämätön,niin kyllä mä ainakin näkisin että
        silloin (jo asiat ei selviä puhumalla) olisi hyvä
        kävellä eri suuntiin.
        On parempi elää vaikka yksin kun huonon
        seuralaise kanssa. On täysin turhaa elää
        onnettomana suhteessa joka ei todella toimi jos
        voi olla onnellinen ihan vaan itsekseen tai
        vaikka uuden seuralaisen kanssa,jos niikseen
        tulee.

        En todellakaan pidä oikeutettuna sitä,että jos
        suhde ei toimi niin sitten sitä vaan jatketaan ja
        haetaan se oikea onni naapurin sedästä,tai
        tädistä.EI TODELLAKAAN!!! Se on sikamaista ja
        siinä pettää vain itseään.

        Aina ei voi voittaa ei edes joka kerta.
        Joskus käy niinkin,että toinen ei tajuakkaa
        kuinka huonosti toisella menee ja kuinka
        onnettomaksi itse toisen tekee ta sitten on
        tietysti perhe väkivalta ja henkinen väkivalta
        jota suomalaisesta mies kannasta noin 50%
        harjoittaa ja naisista 45%,ja noikin on vaan
        ilmikäyneet tapaukset.

        Suhteen kariutumiseen on monia syitä ja se että
        ystävällesi kävinäin on todella kurjaa mutta on
        myös luonnon laki että vain vahvat selviytyvät,ja
        ihminen on silti niinkin alkeellinen laji että
        myös siihen pätee nuo rankat luonnon lait!!
        Ystäväsi mielen terveys ei vain kestänyt ja tää
        nyt on rankasti sanottu,mutta ehkä on parempi
        että ystäväsi lopetti päivänsä yhdellä
        tuskatomimmista tavoista,kun että hän olisi
        tehnyt jotain paljon typerämpää ja saanut esim
        tuomion ja lusinut hyvinkin pitkään paikassa
        jossa itsarin teko mahdollisuudetkin on minimoitu
        lähes nollaan siellähän se olis tullut hullux ja
        kärsinyt kahta kauheammin!!!!!!

        Uskon ystäväsi on nyt onnellinen ja paremmassa
        paikassa jossa on paljon aitoa välittämistä ja
        rakastamista!!!

      • W
        metsämies kirjoitti:

        Vai ei miesten itsemurhat johdu naisista
        mitenkään? No miten sitten on hyvin yleistä
        miehillä saada surmansa itsemurhan vuoksi
        avioeron jälkeen? Kysynpä vaan. Itse tiedän kaksi
        tapausta, joissa nainen parin vuoden jälkeen
        alkoi käydä ravintolassa, kun oma mies ei enää
        kiinnostanut ja löysi uuden, jonka jälkeen mies
        jonkin ajan päästä ampui itsensä. (Toinen oli
        kaverini).

        Ja jos kerran naiset uskaltavat enemmän ottaa
        hallintaan elämänsä, niin miksi sitten otetaan
        avioero? Onhan tuo nyt naurettavaa väittää, että
        naiset muka tasa-arvoisuudessaan vaan ottavat
        avio-eroja, siis ymmärtäkää eroavia ja eronneita
        naisia? Kun nykyään naisetkin ovat niin vapaita?
        Saakeli se vapaus ei tarkoita sitä, että kun
        vikaa toisesta löytyy, otetaan ero.

        Kysymys kuuluukin; minkä vuoksi ei edes tahdota
        yrittää nykyisessä suhteessa vaan pitää heti
        erota kun siltä tuntuu?

        Luuletteko kenties, että sodan syttyessä
        rintamalta lähdetään pois kun alkaa näyttää
        omasta mielestä huonolta, eikä ole enää kivaa?

        Hitto soikoon, naiset ja miehet, mihin on
        kadonnut järki? Eihän sitä suhdetta nyt niin
        hoideta, että kun huonommalta näyttää, niin
        ukko / akka pihalle ja uutta tilalle. Koko ajan
        etsitään vain täydellistä, olematonta sellaista,
        kumppania? HUHUU, koputtakaa nyt otsaanne ja
        ajatelkaa hetki!

        Arvatkaa mitä tuollaisesta ajattelutavasta, jonka
        edellinen kirjoittaja esitti, seuraa? Siitä
        seuraa vaan sitä hyhhyä silmille, joka
        normaalisti menee IDO 59:siin. Ei mistään löydy
        aina vaan parempaa ja parempaa puolisoa.
        Lopettakaa se loputon unelman perässä
        juokseminen, pysähtykää ja miettikää hetken
        aikaa, onko tuollaisessa eroamisessa mitään
        järkeä.

        Tulipa mieleeni tämmöinenkin asia ja laitan sen
        nyt tähän väliin vaikka mahdollisesti
        sopivampiakin olisi tuolta jostain löytynyt...?
        Että joo. Jos tukalassa tilanteessa aletaan
        yrittämään oikein todella pitää suhdetta pystyssä
        niin se edellyttää että sitä yrittävät kans
        MOLEMMAT OSAPUOLET. Ainakin kymmeniä vuosia
        jatkuneissa suhteissa naiset kyllä käsittääkseni
        varoittavat aika hyvin että jokin mättää. Ei ne
        nyt ihan niin yllättäen lähde. Mutta kauan sitten
        vakiintuneissa toimintatavoissa viihtyväinen mies
        ei ota kuuleviin korviinsakaan. Miksi ottaisi kun
        ei nainen ole ennenkään mitään tarvinnut,
        hoidellut nyt jo aikuiseksi kasvaneita mukuloita
        vaan tyytyväisenä, miehen mahdollisesti juostessa
        saunailloissa sun muussa riennoissa vahvistamassa
        suhteitaan kaveri- ja työrintamalla. Välillä
        vähän toilaillen.
        Lasten kasvettua isoksi olisi aikaa naisellakin
        paneutua itseä kiinnostaviin asioihin paremmin ja
        haluaisi siihen varmaankin myös seuraa. Mutta
        mies ei koe minkäänlaista tarvetta mukautua tutun
        ja arkiseksi käyneen muijansa toiveisiin, ei
        vaikka kyse olisi suhteellisen pienestäkin
        ponnistuksesta. Jos miestä ei kiinnosta samat
        asiat kuin naista niin nainen saa mennä yksin tai
        olla menemättä kokonaan. Hyvin useat naiset
        tykkäävät esimerkiksi tanssia, ja yhtä useat
        miehet eivät!
        Tietenkään en tarkoita että kummankaan osapuolen
        pitäisi tehdä mitään mikä on itsestä todella
        vastenmielistä. Mutta edes osoitus siitä että
        toinen on kuultu ja huomioitu auttaisi? Ei niin
        että toinen automaattisesti pitää toisen toiveita
        turhina ja ASIOINA MIKÄ EI MILLÄÄN TAVALLA LIITY
        ITSEEN TAI OMAAN TOIMINTAAN. (Tai pahimmassa
        tapauksessa kukaan ei kuuntele ketään...) Koska
        itsellä on olo ihan ok. Ja jälkeenpäin sitten
        leikitään hölmöä, ei ole mitään käsitystä miksi
        se ero tuli.
        No, seuraavaksi hyppivät miehiset miehet
        silmilleni tietystikin. Että joo, tähän se
        feminismi on sitten johtanut, miehet joutuvat
        hitto soikoon tekemään itsekin jotain sekä
        kompromisseja suhteensa eteen. On se niin pirun
        väärin! Rakkaat romeot, onko teillä minkäänlaista
        käsitystä esimerkiksi siitä kuinka monta kertaa
        keskivertonainen makaa miehensä alla elämänsä
        aikana ilman sen kummempaa hinkua? Vain koska se
        rakas mies sitä haluaa ja siten pidetään puoliso
        onnellisena ja tyytyväisenä siihen asti kun taas
        itsellekin maistuu. (Ja pliis, JOS joku 18vee
        elämänsä ekassa seksisuhteessa ja ensirakkauden
        huumassa elävä "tiedän mitä en ainakaan koskaan
        tee"-tytsy tuntee nyt vastustamatonta halua
        kommentoida niin ole hyvä ja odota ensin noin
        kaksikymmentä vuotta!)
        Kas näin se toimii. Molemminpuolista joustoa ja
        kompromisseja ja pientä vaivannäköä silloinkin
        kun on kyseessä vain toisen kiinnostuksen kohde.

      • kysyy

        Oikeasti ihmiset ikävä kyllä toimivat paljolti
        median ja mainonnan tarjoamien mallien mukaan.
        Kyllä sitä alkaa olla aika hieman pohtia missä
        mennään kun suurin osa liitoista hajoaa, ja
        lapsetkin hakkaa ihmisiä kaduilla.
        Ai että hymyillään vaan ja ollaan kin idiootit ja
        kuvitellaan että juuri näin pitääkin tapahtua.

    • eetu

      Minä kun luulin että olisin yksin, mutta
      muitakin kohtalon toverita tilastollisesti
      löytyy. Uskoisimpa että nykyajan yhteiskunta
      antaa naisille mahdollisuuden turvalliseen
      elämään ilman miespuolista turvaa. Nykyään
      jokainen pystyy elättämään itsensä ja jälkeläisen
      ilman toisen apua, jos ei muuten niin
      yhteiskunnan tuella. Myös tv ja aikakausilehdet
      suoltaa ihannesuhteesta mielikuvia, jotka
      tavallisen ihmisen arkeen eivät sovi suoraan.
      Halutaan aina parempaa ja ei tyydytä siihen mitä
      on saavutettu. Kurkistellaan aidan
      toisellepuolelle joskos siellä olisi jotain
      mielenkiintoista. Tyrkyllä on entistä enemmän
      kaikenlaista viheltäjää jotka lupaavat maat ja
      taivaat. Oma siippa alkaa tuntua lattealle ja
      kevättalven sulamisvedelle. Parisuhteesta on
      liian helppoa erota ja loppujenlopuksi nainen
      tekee sen valinnan. Olisi paljon helpompaa jos
      yhteiskunnassa unohdettaisiin koko avioliitto
      perinteisessä merkityksessä ja jokainen yksilö
      olisi oma ruokakuntansa.

    • Willow

      Mielestäni on tosiasia, että suomalaisten miesten
      ja naisten välit ovat "kylmenneet", josta on
      eräänä seurauksena mm. lisääntyneet avioeromäärät.

      Lisäksi viime vuosina on erittäin usein ollut
      lehdissä yms. medioissa suitsutusta siitä, kuinka
      kaikilla tavoin huonoja suomalaiset miehet ovat.
      Meillä on kuulemma huono itsetunto, olemme
      tyhmiä, emme ajattele naisia yms. yms.
      Vastapainoksi koko ajan korostetaan enemmän ja
      enemmän naisenergian tärkeyttä ja sitä, kuinka
      mahtavia ihmisiä naiset ovat. Tuloksena on
      saavutettu se, että miesten itsemurhatilastot
      ovat yhden maailman korkeimmista, avioliitoissa
      on väkivaltaa, kaikenlainen pettäminen yms. on
      lisääntynyt jne. Tilannetta pahentaa edelleen se,
      että kun näitä lieveilmiöitä alkaa tulla lisää ja
      entisetkin kasvavat, niin naiset lisäävät
      halveksuntaansa suomalaisia miehiä kohtaan
      entisestään.

      Koska suomalaisten miesten haukkuminen ei riitä,
      niin aletaan kehua kuinka viisaita ja mahtavia
      miehiä ulkomaalaiset Tarzanit ovat. He ovat
      mahtavia rakastajia, ottavat huomioon naisten
      tarpeet yms.

      Naiset eivät jostain syystä tunnu ymmärtävän,
      että miesten tämän hetken huono tila on juuri
      heidän syytään. Tämä on tietenkin hyvin
      ymmärrettävää, koska eiväthän naiset voi koskaan
      olla väärässä, eikä heidän tarvi edes myöntää
      olevansa vaikka tilanne olisi kuinka selvä.

      Tulevaisuus: Avioerojen määrä lisääntyy
      entisestään. Jossain vaiheessa eroprosentti on
      90%. Miesten itsemurhat kasvavat entisestään ja
      tilanne muuttuu sellaiseksi, että vaimot haetaan
      ulkomailta, koska emme kelpaa suomalaisille
      naisille. Vastapainoksi myös suomalaiset naiset
      rupeavat harrastamaan vielä enemmän naitattamista
      välimeren maissa. Syntyvyys laskee ja
      syntyperäsiten suomalaisten osuus väestöstä alkaa
      laskemaan nopeasti. Lopuksi alkuperäisiä
      suomalaisia ei koko suomessa ole enää. Olemme
      uhanalainen laji. Tosin mitäpä merkitystä asialla
      naisilel on, koska heille on oma onnellisuus
      loppujen lopuksi kaikkein tärkein asia.

      • Raivaaja , lasten asialla

        willow

        Ymmärrät mielestäni hienosti , missä mennään.
        Saanen arvata , ei tarvitse vastata - olet
        varmastikin "keskivertoa" fiksumpi ja asioita
        tutkivampi muutenkin.

        Siksi juuri tiedostat nämä rappiofeminismin
        tosiasiat yhteiskunnassa. Olen aivan varma , että
        siellä päässä ei ole mikään (taruhenkilö=)
        sikasovinisti , alkoholisti naistenhakkaaja ynm.
        Ei alkuunkaan. Vaikka juuri noiksi, tälläisissä
        tapauksissa naiset aina alkavat syyttelemään
        aivopesunsa takia.

        Myöskään tämän keskustelun aloittaja ei ole
        mitään vastaavaa , vaan ilman itsekehua,
        huomattavan yhteiskunnallisen tietoisuustason
        omaava , psykológinen , fiksukäytöksinen mies.

        Naisten hakkaajia en tiedä oikeastaan yhtään.
        Vaikka erittäin laajassa tuttavapiirissäni on
        myös mm. itsepuolustus ja voimailulajien
        harrastajia sekä moottoripyörä miehiä. Kun se
        niin kauhean yleistä on , niin luulisi ainakin
        heistä joka toisen olevan sitten tälläinen. Mutta
        kun mietin , niin eivät he edes petä naisiaan.
        Tätäkin harrastaa tietojeni mukaan enemmän joku
        iki-ihana Turkin poika tai Görän Porvali jne.
        Joka saa pelkkää kunnioitusta naisilta ja
        julkisuudelta osakseen.

        En tiedä mihin nämä rappioISMIIN sairastuneet
        länsimaat vielä menevät , mutta sen
        ymmärrän ,että lapsilla ei tule olemaan kovinkaan
        kaunista tulevaisuutta. Naisemme pitävät siitä
        huolen.

        Mutta joka tapauksessa aion monilla eri tavoilla
        yrittää tuoda julkisuuteen näitä huutavia
        propagandan seurauksia - ehkä kuitenkin vielä
        olisi jotain tehtävissä. Samaa pyydän sydämeenne
        vedoten , jokaiselta willowin kaltaiselta
        tienraivaajalta.

        "Istuta vielä se omenapuu , vaikka tuli jo
        tukkaasi nuolee ..."

      • Willow
        Raivaaja , lasten asialla kirjoitti:

        ...positiivisesta palautteesta. En tiedä olenko
        yhtään keskivertoa älykkäämpi, mutta
        koulutukseltani olen DI. Olen kuitenkin joutunut
        miettimään tälläisiä asioita paljon. Olet myöskin
        oikeassa, etten harrasta sovinismiä, naisten
        hakkaamista yms. Minulla on naispuolisiakin
        kavereita ja olen hetero.

        Mukava huomata, että on samanhenkisiä miehiä,
        jotka ovat tietoisia olemassaolevasta
        tilanteesta.

        On hyvä asia, että niin miesten kuin naistenkin
        koulutustaso on suomessa noussut. Välillä
        kuitenkin tuntuu, että juuri tämä koulutustason
        nousu voi olla yksi asia joka vaikuttaa asioiden
        muuttumiseen kohti nykyistä suuntausta.
        Käytännössä tarkoittaa sitä, että naisten "rima"
        miesten suhteen on noussut korkeammalle.
        Potentiaaliselle miesehdokkaalle esitetään yhä
        suurempia vaatimuksia: Jos katselet naisten
        Deitti-ilmoituksia, niin huomaat, että
        normaalissa naiset laittamassa ilmoituksessa hän
        hakee miestä, joka on pitkä, komea, omillaan
        toimeen tuleva, hauska, huumorintajuinen, naisen
        tarpeet huomioon ottava yms. Normaali "naapurin
        Kalle" ei enää riitä. Koska kuitenkin usein
        seurustelu halutaan aloittaa nuorella iällä ja
        ehkä naimisiin menokin, niin muutaman vuoden
        kuluttua nainen huomaa ettei aviosiippa olekkaan
        täydellinen valkoisella hevosella ratsastava
        ritari, vaan normaali mies, jolla on puutteita
        niinkuin kaikilla muillakin ihmisillä. Tämä ei
        enää naiselle kelpaa, vaan otetaan ero ja
        aloitetaan uuden etsiminen.

        Kun naiselle tulee lisää ikää ja tulee mittariin
        30 vuotta tai enemmän, niin "rima" on kohonnut
        vielä korkeammalle. Miehen pitää mahtavan
        ulkonäön lisäksi (joka on naisille se kaikkein
        tärkein ominaisuus miehessä pituuden ohella) olla
        vähintään yhtähyvä työpaikka kuin naisella ja
        mielellään enemmän varallisuutta. Mersu ja
        kattohuonekaksio tuovat lisäboonuksia.

        En jaksa enää jatkaa, mutta ymmärsit varmasti
        ideani.

      • -76

        ...eipä tuo haittaa vaikka vähän geenivaihtoa
        tapahtuisikin. Ehkä vähenisivät nämä suomalaisten
        perinnesairaudet.

      • Huhhahhei

        Ettäkö se on sitten kaikki naisten vikaa? Me
        Suomalaiset emme maailmankartalta häviä ainakaan
        naisten takia! menkää kukin itseenne ja miettikää!
        Otti eron kumpi tahansa, sillä ei ole yleensä
        mitään tekemistä sen kanssa onko se puoliso
        suomalainen vai ei! Kyllä niiden syiden täytyy
        olla suuremmat!

      • n

        katkera äijä!

      • W
        Willow kirjoitti:

        ...positiivisesta palautteesta. En tiedä olenko
        yhtään keskivertoa älykkäämpi, mutta
        koulutukseltani olen DI. Olen kuitenkin joutunut
        miettimään tälläisiä asioita paljon. Olet myöskin
        oikeassa, etten harrasta sovinismiä, naisten
        hakkaamista yms. Minulla on naispuolisiakin
        kavereita ja olen hetero.

        Mukava huomata, että on samanhenkisiä miehiä,
        jotka ovat tietoisia olemassaolevasta
        tilanteesta.

        On hyvä asia, että niin miesten kuin naistenkin
        koulutustaso on suomessa noussut. Välillä
        kuitenkin tuntuu, että juuri tämä koulutustason
        nousu voi olla yksi asia joka vaikuttaa asioiden
        muuttumiseen kohti nykyistä suuntausta.
        Käytännössä tarkoittaa sitä, että naisten "rima"
        miesten suhteen on noussut korkeammalle.
        Potentiaaliselle miesehdokkaalle esitetään yhä
        suurempia vaatimuksia: Jos katselet naisten
        Deitti-ilmoituksia, niin huomaat, että
        normaalissa naiset laittamassa ilmoituksessa hän
        hakee miestä, joka on pitkä, komea, omillaan
        toimeen tuleva, hauska, huumorintajuinen, naisen
        tarpeet huomioon ottava yms. Normaali "naapurin
        Kalle" ei enää riitä. Koska kuitenkin usein
        seurustelu halutaan aloittaa nuorella iällä ja
        ehkä naimisiin menokin, niin muutaman vuoden
        kuluttua nainen huomaa ettei aviosiippa olekkaan
        täydellinen valkoisella hevosella ratsastava
        ritari, vaan normaali mies, jolla on puutteita
        niinkuin kaikilla muillakin ihmisillä. Tämä ei
        enää naiselle kelpaa, vaan otetaan ero ja
        aloitetaan uuden etsiminen.

        Kun naiselle tulee lisää ikää ja tulee mittariin
        30 vuotta tai enemmän, niin "rima" on kohonnut
        vielä korkeammalle. Miehen pitää mahtavan
        ulkonäön lisäksi (joka on naisille se kaikkein
        tärkein ominaisuus miehessä pituuden ohella) olla
        vähintään yhtähyvä työpaikka kuin naisella ja
        mielellään enemmän varallisuutta. Mersu ja
        kattohuonekaksio tuovat lisäboonuksia.

        En jaksa enää jatkaa, mutta ymmärsit varmasti
        ideani.

        Arvaan että itse olet mallia "naapurin Kalle" kun
        kuulostat niin kovin katkeralta. No älä huolestu,
        onhan sulla sentään hyvä koulutus niin eiköhän
        tuo työasia ole sitten hallussa kuitenkin...
        Vakavasti puhuen, eipä olisi arvannut että
        tilanne muodostuu miehille näinkin tuskalliseksi.
        Kas, me naisethan ollaan vuosisadat väännelty
        vartaloamme, hiuksiamme ja kasvojamme ties mihin
        malliin terveydenkin kustannuksella vain
        ollaksemme kauniita, ts. miehen mieleen. Epäilen
        myös itsekin tällaisena "naapurin Kaijana"
        jääväni pahasti varjoon jos satun iskemään
        silmäni samaan mieheen kuin Janina Frostell,
        pahus sentään! En silti itke täällä julmaa
        kohtaloani, läiski tänne tilastoja esimerkiksi
        siitä kuinka moni nainen on sairastanut ja
        kuollut syömishäiriöihin kauneusihanteiden takia
        (verrattuna miehiin), vertaile itseäni joihinkin
        median luomiin yli-ihmisiin... Mieleeni ei tulisi
        myöskään syytellä miehiä tai jotain aatetta mitä
        hämärimmistä asioista. Johtuisikohan siitä ettei
        minun ole tarvinnut seuran puutteesta kärsiä
        vaikka en niin mahtavannäköinen ja älykäs ja
        koulutettu olekaan? Ja älä edes viitsi väittää
        että miesten vaatimukset naisten suhteen olisi
        yhtään sen kauniimpaa luettavaa...Se on tietenkin
        helppoa syytellä vaikka mitä kun ei onnaa,
        helpompaa ku katsoa peiliin...Vai harrastatko
        kenties kotona istumista ja asioiden
        älyllistämistä niin kauan kunnes todellisuus ja
        ulkomaailma on vierasta ja saat synnytetyksi
        teorioita joissa ei näennäisestä loogisuudesta
        huolimatta ole mitään järkeä? Itse en tunne yhtä
        ainoata naisihmistä joka pitäisi ulkomaalaista
        parempana kuin suomalaista tai joka edes
        leikillään harkitsisi kulttuurien sekoittamista
        näin ruohonjuuritasolla. Riskit on liian suuret,
        sitäpaitsi ylenmääräinen lepertely aiheuttaa
        useimmissa tuntemissani naisissa lähinnä
        epäluuloisuutta. Tiedotusvälineet ovat myöskin
        kiitettävästi ynnä näyttävästi viimeaikoina
        informoineet vieraiden kulttuurien edustajien
        vähemmän positiivisista edesottamuksista.
        Vaikeata ymmärtää miksi käsitys ulkomaalaisten
        miesten ihannoinnista jaksaakin elää näin
        sitkeässä! No, siinä asiassa olet kyllä tosiaan
        oikeassa että naisia, niinkuin tositilanteessa
        ihmisiä yleensäkin, kiinnostaa enemmän oma
        onnellisuus kuin ajatella "suomalaisrodun"
        tilannetta satojen vuosien päähän.
        Tosielämässä myöskään ne vaatimukset eivät
        todellakaan ole niin ihmeellisiä. Joten vaihdapa
        se naistenlehti johonkin normaaliin päivittäin
        tuleviin sanomiin ja etsi sieltä kohta "vihityt".
        Näyttävätkö ne hääkuvassa poseeraavat miehet
        kaikki sun mielestä joiltain prinsseiltä?
        Mediahan väittää iloisesti vaikka mitä, eri asia
        on se onko se naisten mielipide vaiko
        toimittajien!
        Lopuksi haluaisin kovasti tietää miten
        ehdottaisit tilannetta parannettavan? Sitenkö
        yksinkertaisesti että naiset jatkavat itsensä
        hysteeristä kaunistamista, yrittäen muuttua
        mallien näköiseksi, hankkien myös sivistystä ja
        hyvän ammatin ja ehkäpä myös kotityöt,
        lastenhoito ja kokkaukset täytyy hallita,
        sängyssä täytyy olla ammattihuoran taidot mutta
        ei aikaisempaa kokemusta ollenkaan ynnä muuta
        tällaista naisihmisen tavallista elämää. Ja kun
        itsestä ei saa enää parempaa kapistusta
        yrittämälläkään niin mieheltä ei saa vaatia
        yhtään mitään vaan ottaa ensimmäisen joka huolii?

      • Rane
        W kirjoitti:

        muuten ihan suht jees, mutta yhdestä kohdasta
        kysyisin. Naiset kun tälläävät itseään
        ollakseen "miehille mieliksi" niin miten se nyt
        miesten syy on? Naiset tavoittelee kynsin hampain
        laumanjohtaja-uroksia ja kilpailu on kovaa.
        Tavoiteltavan arvoisia miehiä kun ei ilmeisesti
        niin kauheasti ole. Mutta siis, miten tämä
        naisten kilpailu parhaista saaliista on miesten
        syytä?

      • W
        Rane kirjoitti:

        Menee tuokin vähän liioitteluksi jos aletaan
        johtajauroksista puhumaan. Oletko sinäkin sitä
        mieltä että naisille kelpaavat vain jotkut yli-
        ihmiset? Sekin on jossain tutkittu juttu että
        yleensä ihmiset hakeutuvat suurinpiirtein
        samantasoisten ihmisten pariin, saattaisi siinä
        olla epämukava olo parin ylimääräisen kilon
        kanssa jonkun mister finlandin rinnalla!!!Ei kai
        julkisuuden henkilöiden ihailu mitään todista,
        harvempi teistä miehistäkään pääsee Frostellin
        kanssa naimisiin...
        No, asiaan. Mä voisin ikäänkuin testiksi kulkea
        esimerkiksi viisi vuotta niin karsean näköisenä
        kuin ikinä osaan mutta enpä kuitenkaan taida...
        ;-D Mitä suurimmalla todennäköisyydellä
        päätyisin tänne ruikuttamaan että mikä pirskatti
        siinäkin on kun ei tavallinen tallukka kelpaa
        suomalaismiehelle. Näissä jutuissa kritisoidaan
        muka kaikkien naisten vaatimustasoa mutta
        kyllähän ne miehetkin nyt jotain vaatii,
        jokaikinen eikä vaan ne johtajaurokset! Onhan
        täälläkin näkynyt parempaa nähneiden miesten
        huomautuksia kotoisista tuulipukumammoistamme.
        Tervetuloa vaan meidän maailmaan jos tuo
        tuollainen tuskailu alkaa olla jo teidän
        ukkojenkin arkipäivää...
        Että sillä logiikalla se on miesten vika.
        Pientähän tuo on kun ottaa huomioon että suomi
        tuhoutuu naisten takia.

        kyllä minä luulen että näissä on paljon
        sitä "naiset on tollasii ja miehet on sellasii" -
        yleistystä. Mihin siis sortuu kummatkin. Ja pätee
        siis tuohon ulkomuotokysymykseenkin. Nykyisinhän
        naiset aika rohkeasti toitottavat että miehellä
        pitää olla sixpäkkiä, tiukkaa pakaraa ja valtavaa
        mela jne. Lienevätkö kuitenkaan kaikki niin
        tosissaan vai onko siinä sellasta "siitäs
        saitte" -meininkiä. Pientä vastaiskua tähän
        miesten kieltämättä usein varsin ikävään tapaan
        puhua naisten ulkoisesta olemuksesta.

        Ja eikä se maailmantuho kai kokonaan teidän syy
        ole, heh. Ollaan kaikki ihmisiksi.

        Se taitaa tuo kieltämättä äänekäs älämölö kuulua
        usein juhlatuulella olevasta tyttöporukasta...ei
        välttämättä vakavasti otettavaa ohjenuoraa siihen
        miten pitäisi miehenä olla. Tietysti olisi
        suotavaa jos sekä tytsyt että poitsut pitäisivät
        nämä jutut ihan oman pöydän piirissä ni ei tule
        kellekään paha mieli...
        Kyllä mä vähän luulen että vakka kantensa
        valitsee näissäkin asioissa. Pinnallisille,
        kauniille, varakkaille jne. ihmisille se mikä
        heille kuuluu, toinen samanmoinen.
        Tavallisemmille tallukoille toinen vastaava. Tai
        miten ikinä, kunhan ihmiset kohtaavat henkisellä
        tasolla jollain tapaa. Se vaan näyttää olevan
        pirun vaikeata nykypäivänä! En ymmärrä ollenkaan
        miten sukupuolten välillä voikin olla
        kaikenlaisia noin vuorenkokoisia
        väärinkäsityksiä. Tämä keskustelukin on kuin
        mikäkin sotatila. Itse pyrin suurella
        mielenkiinnolla "sisään miesten maailmaan"
        koittamalla kovasti ymmärtää puolisoni joskus
        kovastikin omastani poikkeavaa ajatusmaailmaa ja
        tapaa ajatella. On alkanut valkenemaan moni
        sellainenkin asia vähän paremmin mitä vastaan on
        ennen tullut tapeltua hampaat irvessä. En
        tarkoita että olisin samaa mieltä asioista vaan
        tarkoitan että alan ymmärtää miksi toista
        sukupuolta oleva suhtautuu johonkin asiaan
        jollain tavalla. Moista suosittelisin muillekin,
        niin miehille kuin naisillekin. Tämä nimittäin
        kuulostaa aika sairaalta tämä tilanne, ei uskoisi
        että on samasta lajista kysymys...

    • Hombre

      täällä löytymään järkevääkin keskustelua. Liian
      pitkään tota sontaa miesten -ja siis etenkin
      suomalaismiesten- huonoudesta on saanutkin
      kuunnella. Ku joka paikassa pitää just olla
      jotain girl poweria. Ei helvetti, mihin tää
      maailma menee? Joka perkeleen lehdessä
      toitotetaan jotain naisasiaa ja kaikki tv-
      sarjatkin on nykyisin naisille suunnattuja, eli
      käsittelevät lähinnä naisen orgasmia. Nainenhan
      on seksuaalisesti täydellinen olento eikä heissä
      tietenkään ole koskaan mitään vikaa. Siis missään
      asiassa. Koskaan.

      • SUOMEN MIESTÄ

        Niin ja seuraatko miten mediassa poikkeuksetta
        käsitellään tälläistä tyypillistä
        valkoista "perheen" isä tyyppiä. Aina hänestä
        tehdään jonkinlainen täysidiootti ja
        halveerattava. Sitten vielä tietty
        osa "henkisesti" kuohituista miehistäkin katsoo
        tälläistä hehetellen tapittava , eksynyt katse
        silmissään.

        Naiset vastaavasti ovat jumalattaria, he ovat sen
        ja sen arvoisia , he ovat ansainneet sen.
        Perverssitkin kuvataan sympaattisiksi ja
        älykkäiksi. Samoin tumma hipiäiset ynm.

        On se aika ihmeellistä tästä näkökulmasta
        katsoen , että , tutkitusti kuitenkin esim. juuri
        tämän halveerausmainosten näköinen keski-ikäinen
        Suomalainenkin mies on aivan maailman huippua
        joka alalla.

        Hän , tämä pilkattu mieskuva medioissa , on
        älyllisesti ja luonteensa kehitykseltä pallomme
        huipulla ja edellä keskiverto feministiä ,
        homoa , Turkin poikaa ynm. jota kuorossa
        ihannoidaan medioissa.

        Kuinka sairas onkaan poikalastemme tulevaisuus.
        Naisemme tiedostaen tekevät siitä kiihtyvällä
        vauhdilla yhä hirvittävämmän. Ja kyseessä on
        heidän omat lapsensa , veljensä, isänsä,
        naapurinsa , työkaverinsa. RappiofeminISMI onkin
        systeemi, jota vastaan pitäisi nostaa
        julkisuudessa "sotatila".

        Herätkäämme miehet.

      • 32v
        SUOMEN MIESTÄ kirjoitti:

        Olen täysin samaa mieltä siitä, että suomalainen mies on väännetty tikkatauluksi, hyväksi viholliseksi feminismille, tuolle muka tasa-arvon asiaa ajavalle oikeasti naisten etuoikeutta ajavalle liikkeelle.

        Olen itse päättänyt elää ilman naisseuraa ja tapaankin melko vähän naisia muutenkin. Jos on pakko niin sitten täytyy vain kestää :) Tämä ei ole kuitenkaan pitkällä tähtäimellä hyvä tapa. Ihminen muuttuu aika kylmäksi ja ilkeäksikin kun joutuu olemaan yksin ... tai ainakin minusta tuntuu siltä.

        En usko suomalaismiesten mätkimisen minnekään vähenevän vaan lisääntyvän entisestään. Jonkinlainen ratkaisu voisi olla vaimon tai naisystävän etsiminen muista maista, joissa sairaus ei ole vielä niin pahalla asteella. Samalla, jos naisystävä löytyisi jostakin kaikin puolin paremmasta maasta, voisi sinne muutaakin karkuun nykyistä suomen johtoa ja heidän natsivaltaansa (nostetaan omia palkkoja, keksitään kaikenlaisia nollatoleranssiajatuksia ja muita upeita).

        == 32v

        niin pidetään keskustelua yllä. Kyllä nämä samat
        asiat vaivaavat jo monia miehiä, mutta vaikea
        puhua mistään kun joutuu nopeasti kaikenmaailman
        kritiikin kohteeksi. Täällä monet kirjoittavat jo
        erittäin katkeraan sävyyn, ja syystä.

      • Ciao!
        32v kirjoitti:

        Olen itse jo löytänyt vaimon ulkomailta ( ei
        venäjältä eikä virosta ) Ja odotankin jo
        mahdollisuutta lähteä tästä maasta joka
        tapahtunee ensi syksynä.Jätetään tämä
        verohelvetti ja pimeyden maa näille suomalaisille
        feministeille. Eläkööt niinkuin siat pellossa jos
        vielä jää rahaa verojen ja pakkasvoiteiden
        jälkeen.
        Hyvästi Suomi ja suomalaiset tuulipuku naiset

      • -76

        ...ehkä nämä mielipiteet menevät taas vähän
        äärilaidasta toiseen. Mutta jos haluatte antaa
        jälkikasvullenne - varsinkin naispuolisille -
        hyviä ihmissuhdeoppeja, niin istuttakaapa heidät
        töllön ääreen katsomaan sarjaa "pää sekaisin"
        (tai jotain sinnepäin)...Jos joku sattui
        katsomaan sitä eilen, niin tietää mistä puhun.
        Juu juu...viihdettä vaan, mutta mitenkähän tämä
        viihde vaikuttaa nuoriin naisten alkuihin.

        ...syy siihen, että miehiä haukutaan
        puhumattomiksi on osaksi myös se, että naiset
        ovat taitavia sekoittamaan miehen pään
        psykologisilla höpinöillä. Niitä hetken kuultuaan
        ei voi esim. riidan päätteeksi voi olla kuin
        varma siitä, että tämähän oli taas mun vika...voi
        että olen huono mies ja en ole ansainnut tuota
        naista. Mistähän löytyis se puolueeton tuomari?

      • suomen miestä
        SUOMEN MIESTÄ kirjoitti:

        Niin ja seuraatko miten mediassa poikkeuksetta
        käsitellään tälläistä tyypillistä
        valkoista "perheen" isä tyyppiä. Aina hänestä
        tehdään jonkinlainen täysidiootti ja
        halveerattava. Sitten vielä tietty
        osa "henkisesti" kuohituista miehistäkin katsoo
        tälläistä hehetellen tapittava , eksynyt katse
        silmissään.

        Naiset vastaavasti ovat jumalattaria, he ovat sen
        ja sen arvoisia , he ovat ansainneet sen.
        Perverssitkin kuvataan sympaattisiksi ja
        älykkäiksi. Samoin tumma hipiäiset ynm.

        On se aika ihmeellistä tästä näkökulmasta
        katsoen , että , tutkitusti kuitenkin esim. juuri
        tämän halveerausmainosten näköinen keski-ikäinen
        Suomalainenkin mies on aivan maailman huippua
        joka alalla.

        Hän , tämä pilkattu mieskuva medioissa , on
        älyllisesti ja luonteensa kehitykseltä pallomme
        huipulla ja edellä keskiverto feministiä ,
        homoa , Turkin poikaa ynm. jota kuorossa
        ihannoidaan medioissa.

        Kuinka sairas onkaan poikalastemme tulevaisuus.
        Naisemme tiedostaen tekevät siitä kiihtyvällä
        vauhdilla yhä hirvittävämmän. Ja kyseessä on
        heidän omat lapsensa , veljensä, isänsä,
        naapurinsa , työkaverinsa. RappiofeminISMI onkin
        systeemi, jota vastaan pitäisi nostaa
        julkisuudessa "sotatila".

        Herätkäämme miehet.

        "Turkin poikaa ynm. jota kuorossa ihannoidaan
        medioissa"... mistä HELEVETISTÄ sä oikein
        puhut?!..

      • Maija
        Ciao! kirjoitti:

        Olen itse jo löytänyt vaimon ulkomailta ( ei
        venäjältä eikä virosta ) Ja odotankin jo
        mahdollisuutta lähteä tästä maasta joka
        tapahtunee ensi syksynä.Jätetään tämä
        verohelvetti ja pimeyden maa näille suomalaisille
        feministeille. Eläkööt niinkuin siat pellossa jos
        vielä jää rahaa verojen ja pakkasvoiteiden
        jälkeen.
        Hyvästi Suomi ja suomalaiset tuulipuku naiset

        Ei ! Lisää valtaa naisille ja äkkiä. Pitää
        säätää sellainen laki ettei vaaleat pojat pääse
        maasta pois. Sitten tänkin keskustelun voi
        lopettaa. Mä haluun vaaleen suomalaisen.

      • Uros
        SUOMEN MIESTÄ kirjoitti:

        Niin ja seuraatko miten mediassa poikkeuksetta
        käsitellään tälläistä tyypillistä
        valkoista "perheen" isä tyyppiä. Aina hänestä
        tehdään jonkinlainen täysidiootti ja
        halveerattava. Sitten vielä tietty
        osa "henkisesti" kuohituista miehistäkin katsoo
        tälläistä hehetellen tapittava , eksynyt katse
        silmissään.

        Naiset vastaavasti ovat jumalattaria, he ovat sen
        ja sen arvoisia , he ovat ansainneet sen.
        Perverssitkin kuvataan sympaattisiksi ja
        älykkäiksi. Samoin tumma hipiäiset ynm.

        On se aika ihmeellistä tästä näkökulmasta
        katsoen , että , tutkitusti kuitenkin esim. juuri
        tämän halveerausmainosten näköinen keski-ikäinen
        Suomalainenkin mies on aivan maailman huippua
        joka alalla.

        Hän , tämä pilkattu mieskuva medioissa , on
        älyllisesti ja luonteensa kehitykseltä pallomme
        huipulla ja edellä keskiverto feministiä ,
        homoa , Turkin poikaa ynm. jota kuorossa
        ihannoidaan medioissa.

        Kuinka sairas onkaan poikalastemme tulevaisuus.
        Naisemme tiedostaen tekevät siitä kiihtyvällä
        vauhdilla yhä hirvittävämmän. Ja kyseessä on
        heidän omat lapsensa , veljensä, isänsä,
        naapurinsa , työkaverinsa. RappiofeminISMI onkin
        systeemi, jota vastaan pitäisi nostaa
        julkisuudessa "sotatila".

        Herätkäämme miehet.

        että maassa, jossa naisten asema on paras
        maailmassa, käydään solvaamaan miehiä..Maassa,
        jossa naiset saivat äänioikeuden lähes
        ensimmäisinä ja ovat muutenkin mielestäni
        tasavertaisessa asemassa. MIkään ei vaan riitä.
        Pitää aina vaatia lisää, ja niin kauan vaaditaan,
        kuin on ihmisiä jotka ei pistä vastaan. ELi
        kiltit suomalaiset miehet. Hattua nostan tummille
        ja tulisille naisten raiskaajille, joita niin
        paljon tänne lisää halutaan... Minusta se on
        naisen oma ongelma, jos haluaa ählämin
        lattiamatoksi. On varmaan kiva olla jalkavaimo
        numero 10 ja kävellä huntu päässä. On se
        kumma,että esim. turkkilaisten ja kiinalaisten
        yms. naisten pitää olla koskemattomia ennen
        avioliittoa,mutta silti vaan miehet siellä ovat
        ihania rakastajia.
        Mutta annas ollu kun ählämi puhuu suomineidolle
        kauniista sinisistä silmistä, niin jo on jalat
        kohti kattoa. Eipä voi sanoa muuta, kuin onnea
        vaan elämälle. Minua ei haittaa, jos valitsette
        orjuuden ja haukutte suomalaiset miehet maan
        rakoon. Itselläni on aivan loistava, kaunis ja
        älykäs SUOMALAINEN nainen, joka kunnioittaa minua
        tasavertaisena kumppanina. En siis halunnut
        yleistää kaikkiin suomalaisiin naisiin, vaan
        lähinnä juuri vähemmän koulutettuihin eksotiikan
        hakijoihin..

      • nuori nainen
        -76 kirjoitti:

        ...ehkä nämä mielipiteet menevät taas vähän
        äärilaidasta toiseen. Mutta jos haluatte antaa
        jälkikasvullenne - varsinkin naispuolisille -
        hyviä ihmissuhdeoppeja, niin istuttakaapa heidät
        töllön ääreen katsomaan sarjaa "pää sekaisin"
        (tai jotain sinnepäin)...Jos joku sattui
        katsomaan sitä eilen, niin tietää mistä puhun.
        Juu juu...viihdettä vaan, mutta mitenkähän tämä
        viihde vaikuttaa nuoriin naisten alkuihin.

        On muuten helvetin hauska sarja!!!

      • PELOTTAA
        Hombre kirjoitti:

        niin pidetään keskustelua yllä. Kyllä nämä samat
        asiat vaivaavat jo monia miehiä, mutta vaikea
        puhua mistään kun joutuu nopeasti kaikenmaailman
        kritiikin kohteeksi. Täällä monet kirjoittavat jo
        erittäin katkeraan sävyyn, ja syystä.

        Totta puhut, feministejä onkin alkanut yhtäkkiä
        tasa-arvo pelottaa ja ärsyttää, kun sitä haluavat
        miehetkin. He tulevat käyttämään alhaisia keinoja
        ja leimaamaan tällaisen kirjoittelun älyllisesti
        heikkonan ym. , hehän ovat omineet tasa-arvo- ja
        sukupuolitutkimuksen itselleen, paras tietää se
        etukäteen, mutta pää kylmänä vaan. Itse ajattelen
        niin, että perhe kunniaan taas, jumalauta.
        Nykymeno on outoa aikuisten huorailua.

      • -76
        nuori nainen kirjoitti:

        On muuten helvetin hauska sarja!!!

        ettet itseäsi naiseksi sanonut.

      • N29
        PELOTTAA kirjoitti:

        Totta puhut, feministejä onkin alkanut yhtäkkiä
        tasa-arvo pelottaa ja ärsyttää, kun sitä haluavat
        miehetkin. He tulevat käyttämään alhaisia keinoja
        ja leimaamaan tällaisen kirjoittelun älyllisesti
        heikkonan ym. , hehän ovat omineet tasa-arvo- ja
        sukupuolitutkimuksen itselleen, paras tietää se
        etukäteen, mutta pää kylmänä vaan. Itse ajattelen
        niin, että perhe kunniaan taas, jumalauta.
        Nykymeno on outoa aikuisten huorailua.

        Ei tälläinen keskustelu pelota, ainoastaan
        Talvisodan esittämät syytökset, joita minä
        ainakaan naisena en tunnolleni ota! Aika kovaa
        tekstiä oli, mutta ei me naiset sentään miesten
        kuolemista olla vastuussa! Kyllä jokainen itse
        narun kaulaansa laittaa ja itse syö
        epäterveellistä sapuskaa ja kuolee infarktiin
        ennenaikojaan!

      • nuori nainen
        -76 kirjoitti:

        ettet itseäsi naiseksi sanonut.

        Tämähän nyt on aivan selvä asia että kaikki mitä
        musta ikinä tuleekaan johtuu siitä sarjasta
        nimenomaan!!! :-D
        Olen muuten samaa vuosikertaa kuin nimimerkistä
        päätellen sinäkin. Niin että mikä on nuori ja
        mikä vanha... Taidat itse kokea itsesi hyvinkin
        aikuiseksi ja vakavamieliseksi kun pitää jollekin
        hjuumoripläjäytykselle rypistellä otsaansa...heh!

    • Mies.

      AKAT ON NYKYÄÄN LAISKOJA PIRTTIHIRMUJA!!!

      • Nainen28

        ... ole laiska, enkä varsinkaan pirttihirmu! Millä
        oikeudella arvostelet myös minua?

    • Violet

      Huh huh...Miksi kenenkään pitäisi elää suhteessa,
      jossa ei ole onnellinen? Lapsetkin kärsivät siitä.

      • -76

        ...niin onhan tuo selvä, että miehellä on
        kovemmat paineet parisuhteesta. Koska nainen ei
        pelkää olla yksin ja seuraa varmasti löytyy aika
        pian jos suhde hiipuu, niin mikä pakottaa naisen
        taistelemaan suhteen pelastamiseksi? Mies taas
        yrittää pitää naisen tyytyväisenä, mutta naisen
        ei välttämättä tarvi ponnistella, koska tietää
        selviävänsä silti hyvin. Mies taas ei. Ai
        niin...se rakkaus.

      • Lepakko

        Nähdään esimerkki

      • Masokisti

        ...siksi, että sovinistiäijien ei tarvitsis elää
        yksin! On se vaan kumma, kun niin moni nainen
        lähtee käveleen sovinistiäijänsä luota ja hakee
        itselleen paremman, hellän ja TASA-ARVOA
        kannattavan miehen, joka auliisti jakaa kotityöt
        ja muutoinkin pitää itseään samanarvoisena
        puolisonsa kanssa! Ihme juttu! Kyllä minä vaan
        mielummin jäisin sovinistisian orjattareksi,
        vailla minkäänlaisia oikeuksia tai ihmisarvoa!

      • väärä akkako
        Masokisti kirjoitti:

        En pidä itseäni sovinistina, olen tasa-arvoinen
        ja itse asiassa teen suuren osan kotityöt.
        Ongelmana taitaa olla vain se, että naiset
        perkele ei arvosta mitään, vaan huomatessaan että
        mies tekee eikä vikise, ottaa asiat for granted
        ja lypsää lisää. Kyllä mä suuresti ihmettelen.

      • Maso
        väärä akkako kirjoitti:

        En pidä itseäni sovinistina, olen tasa-arvoinen
        ja itse asiassa teen suuren osan kotityöt.
        Ongelmana taitaa olla vain se, että naiset
        perkele ei arvosta mitään, vaan huomatessaan että
        mies tekee eikä vikise, ottaa asiat for granted
        ja lypsää lisää. Kyllä mä suuresti ihmettelen.

        No huhhuh! Onko se joku suuri armonele mieheltä,
        että hän osallistuu kotitöihin? Kyllä se on
        minusta ihan itsestäänselvää, että kotityöt jaetaa
        tasan ja sellainen asia tulee voida ottaa for
        granted!

      • jep
        Maso kirjoitti:

        No huhhuh! Onko se joku suuri armonele mieheltä,
        että hän osallistuu kotitöihin? Kyllä se on
        minusta ihan itsestäänselvää, että kotityöt jaetaa
        tasan ja sellainen asia tulee voida ottaa for
        granted!

        ...että arvostaako toinen osapuoli sitä tai
        yleensäkään mitään. Voi se homma olla niinkin
        päin, että akka makaa ja kattoo telkkaria kun
        ukko tekee työt.

      • Tämäkin!
        jep kirjoitti:

        ...että arvostaako toinen osapuoli sitä tai
        yleensäkään mitään. Voi se homma olla niinkin
        päin, että akka makaa ja kattoo telkkaria kun
        ukko tekee työt.

        Olet ihan iokeassa. Näiden tilastojen valossa niin
        on yksi tapaus viidestä... :) Jokatapauksessa olet
        oikeassa myös siinä, että toisen panosta tulee
        arvostaa. Puolin ja toisin, ei pelkästään
        toisinpuolin! Tasa-arvoa!

    • pirkko

      Oliskohan miesten jo aika hakeutua hoitoon, kun
      nää keskustelut alkaa olla aika ajoin pelkkää
      naisten mollaamista!!! HERÄTKÄÄ ÄIJÄT! Kattokaa
      edes peiliin ja miettikää mitä siellä näkyy. En
      olis uskonu, että tämänpäivän miehillä on näin
      heikko hetula.

      • joo

        ...vedota siihen heikkoon itsetuntoon. Ehkä
        näinkin, mutta on kyllä asiassa jotain muutakin.
        Naisista vaan on tullut välinpitämättömiä
        (itsenäisiä) ja itsekkäitä (omillaan toimeen
        tulevia). Tai sitten ne kunnon naiset piileksii
        jossain kellarin pimennossa.Että näin.

      • Tiitu
        joo kirjoitti:

        näillä herroilla ole kyllä kaikki kohdallaan...
        Suoraansanottuna säälittävää tekstiä! Syyttää nyt
        naisia lasten tulevaisuudesta yms. avuttomat
        miehet! Ihan sairasta. Menkää itseenne. Ehkä se
        vika löytyykin jostain lähempää...

      • JOUKKOPSYKOOSI

        Ei feministit "niele" yhtikäs mitään - ei
        terveitäkään asioita , pelkästään syöttävät
        sairasta yhteiskuntaa yhä sairaammaksi -
        omat "paskansa" siis syöttävät tuleville
        lapsilleen.

        FeiminISMI propaganda on jo siinä tasolla , että
        se on täydellisesti verrattavissa vaarallisiin
        fundamentalismi uskovien toimintaan. Samalla
        propaganda tyylillä aikanaan muutkin ISMIT tasan
        tarkkaan ovat ruvenneet aivopesemään yhteiskuntaa
        esim. natsisISMI , kommunISMI jne.

        Ja lehdistö (yleinen media) on ollut se
        todellinen valtiomahti mitä kautta ollaan tätä
        aivopesua , joukkopsykoosia haettu. Tämähän on
        SUomessa jo erittäin pitkällä , jos avaatte
        silmiänne ja seuraatte median käyttäytymistä.

        Sääli lapsia - varsinkin poikalapsia. Huhuh
        heidän tulevaisuuttaan.

      • nainen28

        Onko kunnon nainen avuton, miehestään riippuvainen
        ja vain miehensä avustuksella toimeentuleva?
        heräsin vain miettimään...

      • joo
        Tiitu kirjoitti:

        näillä herroilla ole kyllä kaikki kohdallaan...
        Suoraansanottuna säälittävää tekstiä! Syyttää nyt
        naisia lasten tulevaisuudesta yms. avuttomat
        miehet! Ihan sairasta. Menkää itseenne. Ehkä se
        vika löytyykin jostain lähempää...

        tuttu lause. Samasta puusta veistettyjä olette.

      • N29
        JOUKKOPSYKOOSI kirjoitti:

        Ei feministit "niele" yhtikäs mitään - ei
        terveitäkään asioita , pelkästään syöttävät
        sairasta yhteiskuntaa yhä sairaammaksi -
        omat "paskansa" siis syöttävät tuleville
        lapsilleen.

        FeiminISMI propaganda on jo siinä tasolla , että
        se on täydellisesti verrattavissa vaarallisiin
        fundamentalismi uskovien toimintaan. Samalla
        propaganda tyylillä aikanaan muutkin ISMIT tasan
        tarkkaan ovat ruvenneet aivopesemään yhteiskuntaa
        esim. natsisISMI , kommunISMI jne.

        Ja lehdistö (yleinen media) on ollut se
        todellinen valtiomahti mitä kautta ollaan tätä
        aivopesua , joukkopsykoosia haettu. Tämähän on
        SUomessa jo erittäin pitkällä , jos avaatte
        silmiänne ja seuraatte median käyttäytymistä.

        Sääli lapsia - varsinkin poikalapsia. Huhuh
        heidän tulevaisuuttaan.

        Se, että vaatii itselleen yhdenvertaista kohtelua
        ja tahtoo toimivan aviosuhteen ei ole feminismiä!
        Opetelkaapa tollot ensin feminismin käsite, ennen
        kuin alatte nykynaisia feministeiksi moittimaan.
        TASA-ARVO on päivän sana! Jokaikinen terveen
        itsetunnon omaava mies voi yhtyä tähän
        mielipiteeseen. Ei kai se onneton avioliitto
        miehellekään mieleinen ole? Vai elääkö miehet
        sitten mielummin onnettomassa suhteessa, kuin
        yksin? Vaikea uskoa. En minä ainakaan miehiä niin
        onnettomina surkimuksina pidä!

      • joo

        ...ehkä syy miehen heikkoon itsetuntoon piilee
        siinä, että äitin poikana on saanut vaikutteet
        äidiltä. Äidin huono itsetunto taas on peräisin
        siitä, kun mies on ollut julmuri ja tukahduttanut
        naisen vaimossaan ja pakottanut hänet vain
        kotiäidin rooliin. Eli miesten syytä kaikki
        sittenkin?

      • vähän järkeä...

        Vai NAISTEN mollaamista,tällä keskustelu
        palstalla ei puhuta asiaa vaan mollataan
        vastakkaista sukupuolta.

      • Että sellasta
        N29 kirjoitti:

        Se, että vaatii itselleen yhdenvertaista kohtelua
        ja tahtoo toimivan aviosuhteen ei ole feminismiä!
        Opetelkaapa tollot ensin feminismin käsite, ennen
        kuin alatte nykynaisia feministeiksi moittimaan.
        TASA-ARVO on päivän sana! Jokaikinen terveen
        itsetunnon omaava mies voi yhtyä tähän
        mielipiteeseen. Ei kai se onneton avioliitto
        miehellekään mieleinen ole? Vai elääkö miehet
        sitten mielummin onnettomassa suhteessa, kuin
        yksin? Vaikea uskoa. En minä ainakaan miehiä niin
        onnettomina surkimuksina pidä!

        Suomi on maailman tasa-arvoisin maa. Täällä
        naiset ei kulje huntu päässä, eikä kukaan vaadi,
        että on neitsyt naimisiin mennessään. NÄmä nyt
        oli ääri esimerkkejä, mutta muutenkin täällä
        käsittääkseni naisilla on aivan yhtä hyvät
        edellytykset elämään kuin miehilläkin, ellei jopa
        paremmat. Silti tässä maassa vouhotetaan eniten
        feminismistä yms. paskasta. Niinhän se on, että
        mikään ei vaan riitä. Niin kauan ihminen on käsi
        ojossa vaatimassa lisää, kun siihen annetaan
        mahdollisuus. No,kaikelle äärimmäisyydelle löytyy
        aina vasta liike.Ei kestä kauaa niin maassamme on
        sovinistinen kansan liike, jossa ajatukset taas
        vääristyvät väärään suuntaan. Josko ihminen
        joskus oppisi olemaan tyytyväinen, kun on
        saavuttanut tasavertaisen aseman.

      • Hombre
        Että sellasta kirjoitti:

        jo muutoksen ilmassa? Sanoista tekoihin, miehet!
        Asiaa ei kuitenkaan pidä pilata ylilyönneillä.
        Joten ollaanpa tarkkana, veljet. Ei pidä sortua
        naisille tyypilliseen öykkäröintiin ja
        itsetarkoitukselliseen ahneuteen. Mutta naisten
        sietämättömästä äijäilystä on päästävä eroon,
        keinolla millä hyvänsä. Voima kanssanne, miehet!!!

        En ole feministi! Uskon tasa-arvoon ja luulenpa,
        että se on maassamme melkolailla saavutettukin.
        Mitä nyt hienoiset palkkaerot, mutta eiköhän
        silläkin saralla ole parannusta tiedossa. Jos
        miehen itsetunto on terve, hän ei pelkää naisia,
        ei niin tasa-arvoa kannattavia kun
        feministejäkään. Enhän minäkään pelkää miehiä!

        tuota mieltä niin tuskinpa kuulut naisiin joita
        vastaan olen tilitykseni kohdistanut. Sitäpaitsi
        tuo palkkaero-kysymys on aina hieman
        kiistanalainen. Onhan sama nähtävissä
        urheilussakin, naiset vaativat esim. tenniksessä
        samoja palkintosummia huomattavasti
        vähemmästä "työstä" eli kentällä vietetystä
        ajasta. Toistan taas itseäni, mutta perustakaa
        vain naisia palkkaavia yrityksiä niin saatte itse
        määrittää palkkanne. Talouselämä kaikkinensa on
        miesten -hyvässä ja pahassa- kehittämä peli joten
        kaipa on luonnollista että he ovat sääntöjä
        muokanneet.

        Ja muistakaa arvon leidit, että maailmassa ei ole
        mitään sellaista vain miesten tekemää pahaa, mitä
        naiset eivät tekisi jos pystyisivät.

      • olisi tuttua

        olisi nyt kyseessä jonkunlainen peili.
        Mitä sinä kuvittelet että miehet ovat saaneet
        tässä maassa kuulla itsestään viimevuosikymmeninä?
        Eikö tunnu mukavalta, kun peili heijastaa
        takaisin; Suomalaiset naiset haisee, ja pukeutuu
        huonosti.

    • jormaliisa

      Oletko miettinyt, miksi naiset haluavat erota?
      Ettei vain olisi miehissäkin vähän vikaa? Tuskin
      kukaan alkaa moiseen pyöritykseen huvikseen, syyn
      täytyy olla painava. Pitäisikö naisen mielestäsi
      alistua epätyydyttävään suhteeseen, pettävään
      mieheen, kunnioituksen puutteeseen ym.? Kyllä
      ihmisellä täytyy olla mahdollisuus olla
      onnellinen edes hetken aikaa elämässään - ja jos
      avioero edesauttaa jollain osa-alueella, niin
      mitä pahaa siinä on. Marttyyriksi ei kannata
      ruveta.

      • Leski-yh-ä37

        avioliitto ei ole koskaan yhden kauppa. Kyllä
        siihen kaksi tarvitaan. Ja kaipa sitä molempien
        pitäisi pitää huolta liitosta...vai? Ero on
        helppo ratkaisu, enemmän kunnioitan nitä, jotka
        yhdessätuumin päättävät taistella liittonsa
        puolesta.Miehet haloo!! Naiset haloo!! Hei haloo
        koko nykyinen sukupolvi ja haloo koko moraalinen
        yhteiskunta. Niin mikä moraali....

      • joo
        Leski-yh-ä37 kirjoitti:

        ..moraalia muuten saa pila-palasta hintaan
        3mk/kg...

      • Tytsy21
        Leski-yh-ä37 kirjoitti:

        avioliitto ei ole koskaan yhden kauppa. Kyllä
        siihen kaksi tarvitaan. Ja kaipa sitä molempien
        pitäisi pitää huolta liitosta...vai? Ero on
        helppo ratkaisu, enemmän kunnioitan nitä, jotka
        yhdessätuumin päättävät taistella liittonsa
        puolesta.Miehet haloo!! Naiset haloo!! Hei haloo
        koko nykyinen sukupolvi ja haloo koko moraalinen
        yhteiskunta. Niin mikä moraali....

        Niinhän sitä sanotaan: it takes two to tango. En
        ymmärrä, miksi teidän joidenkin miesten mielestä
        naiset ovat syypäitä avioeroihin ja niiden
        lisääntymiseen. Minä kun olen luullut, että
        avioerot ovat lisääntyneet sen takia, että
        nykypäivänä ihmiset menevät liian nuorina ja/tai
        liian hepposista syistä naimisiin. Nykyään kun on
        niin helppo erota, niin ei ymmärretä, että
        avioliitto on lupaus elää toisen rinnalla
        elämänsä loppuun saakka myötä- ja
        vastoinkäymisissä. En tietenkään kannata
        suhteita, jotka ovat pelastusyrityksistä
        huolimatta kuolleet. Mutta nykyään ihmiset (ei
        siis vain naiset) luovuttavat liian helposti.

      • :(((((
        Tytsy21 kirjoitti:

        ...on todella se, että nykypäivän ihmisille ei
        merkitse mitään mitä esim. vihkivalassa
        vannotaan.....mihin ihmisten moraali ja
        lojaalisuus on hävinnyt, ja varsinkin usko ja
        luottamus???? Jos avioliiton solmii, olkoon
        siihen sitten sitoutuneita niin kauan KUNNES
        KUOLEMA EROTTAA!!! Kyllä ne ongelmat tulevat
        esille jo seurusteluaikoina (tällä tarkoitan
        vuosia ja vuosia..)...(ellei sitten heti hyppää
        avioon...)!!! Jos jotain lupaatte/vannotte, niin
        PITÄKÄÄ SIITÄ KIINNI!!!!! Vaikka eihän ketään
        naimisiin mene ero ajatuksissaan......VALA
        KUNNIAAN!!!!!!

    • NAISTEN TEKEMIÄ

      FEMINISMI RULES
      SATAN RULES

      • Jade

        4/5 avioerosta naisten tekemiä? Herää pahvi! Se
        joka laittaa paperit vireille ei välttämättä ole
        "syyllinen" eroon! Mistä tilastosta sen näkee,
        että kumpi osapuoli liitossa on ollut se ilkeä
        osapuoli, jonka ansiosta liitto ajautui karille?
        Tällä logiikalla, mitä tässä keskustelussa
        käytetään, voisin sanoa, että jos 4/5 naisista
        hakee eroa tarkoittaa se silloin sitä, että 4/5
        miehistä on inhottavia ihmisiä, joiden kanssa
        eläminen on mahdotonta. Harvemmin kai se
        "onnellinen" osapuoli eroa hakee ja yleensä
        syyttömät haluavat pois vankilasta...

      • Divine

        Ehdinkin jo kaivata Sinua, sinä jumalainen
        älynjättiläinen! Ihanaa, että olet olemassa :)

      • Sori
        Divine kirjoitti:

        Ehdinkin jo kaivata Sinua, sinä jumalainen
        älynjättiläinen! Ihanaa, että olet olemassa :)

        Väärä henkilö!

    • 4* YLEISEMPIÄ

      FEMINISMI RULES
      SATAN RULES

      • vielä yleisempiä!

        Tiesitkö tollo, että vuosittain kuolee miehensä
        surmaamana niin iso määrä naisia, että ne jotka
        tekevät itsemurhan häviävät kuin hyttysenpaska
        Itämereen sen lukeman vierellä...

      • VALETTA !!!!!!!!!!
        vielä yleisempiä! kirjoitti:

        Tiesitkö tollo, että vuosittain kuolee miehensä
        surmaamana niin iso määrä naisia, että ne jotka
        tekevät itsemurhan häviävät kuin hyttysenpaska
        Itämereen sen lukeman vierellä...

        NAISIA KUOLEE N. 25 VUODESSA PARISUHTEESSA
        TAPAHTUVASSA VÄKIVALLASSA.

        MIEHIÄ TEKEE VIIKOSSA SAMAN VERRAN ITSEMURHIA !!!

        KUMPAA MEDIA SUHTESSA SUOSII JULKISUUTEEN
        TUOMALLA - OTTAEN HUOMIOON VIELÄ ETTÄ ERO ON
        TODELLAKIN N.50 KERTAINEN.

      • totta!
        VALETTA !!!!!!!!!! kirjoitti:

        Olet tainnut saada väärää tietoa. Tilastollisesti
        naisia kuolee liki sata vuosittain ja niitä
        miehiä, joiden itsemurhan syy on avioero on aika
        vaikea tilastoida. He kun harvemmin ovat sitä itse
        kertomassa...

      • LOPETETTIIN YHTÄKKIÄ
        totta! kirjoitti:

        Olet tainnut saada väärää tietoa. Tilastollisesti
        naisia kuolee liki sata vuosittain ja niitä
        miehiä, joiden itsemurhan syy on avioero on aika
        vaikea tilastoida. He kun harvemmin ovat sitä itse
        kertomassa...

        Niin naisia kuolee kaikkiin väkivaltaisiin
        kuolemiin alle sata vuodessa - tässä ovat esim.
        juopporemmien ynm. touhuja. Miehiä muuten kuolee
        tähänkin paaaljon enemmän.

        Parisuhteessa naisia kuolee oliko tarkkaan
        sanottuna 27 - kuitenkin n.25. Ja tosiasiassa
        nämäkin tapahtuvat jonkun oikeasti mielisairaan
        miehen esim. kovan narkomaanin työnä jne.

        Miehiä kuolee itsemurhaan joka ikinen päivä 3-4 ,
        tänäänkin , nyt. Eilen ja huomenna.

        Puhutaan vuositasolla 4 numeroisista jutuista
        siis >1000 .

        Kumpaan puututaan siis suhteellisesti enemmän ja
        kummalle media ynm. antavat tilaa ? kun siis
        vaikka miten vääntäisi niin ero on ainakin 10*
        kertainen asiassa.

        Pieni vinkki voisi olla , että erittäin
        naisvaltainen sosiaaliala yhtäkkiä lopetti
        miesten itsemurha tilastojen tekemisen v.1997.
        Vaikka alalla muuten tehdään sen miljoonaa eri
        sorttista naistutkimusta verorahoillamme.

      • Vastausta varroten
        LOPETETTIIN YHTÄKKIÄ kirjoitti:

        Siis kysyn vielä:

        Miten ihmeessä miesten itsemurhat kaikki voivat
        liittyä avioeroihin? Eikö miehillä muita huolia
        ole?

      • Tosimies
        VALETTA !!!!!!!!!! kirjoitti:

        NAISIA KUOLEE N. 25 VUODESSA PARISUHTEESSA
        TAPAHTUVASSA VÄKIVALLASSA.

        MIEHIÄ TEKEE VIIKOSSA SAMAN VERRAN ITSEMURHIA !!!

        KUMPAA MEDIA SUHTESSA SUOSII JULKISUUTEEN
        TUOMALLA - OTTAEN HUOMIOON VIELÄ ETTÄ ERO ON
        TODELLAKIN N.50 KERTAINEN.

        Suomessa mies tappaa joka vikko yhden naisen.
        Joissakin maissa paljon, paljon enemmän, onhan
        maita joissa on paljon enemmän ihmisiä ja
        väkivaltaa kuin Suomessa.
        Naisia pahoinpidellään sairaalakuntoon niin monta
        viikossa täälläkin, ettei kukaan edes jaksa
        laskea.
        Hävettää minua miehenä lukea tuollaista miesten
        älyvapaata tekstiä.
        Yrittäkääpä miehet alkaa hiemen ajattelemaan
        asioita.

      • Karju
        Tosimies kirjoitti:

        sinä missaat tossa (tosi) miehekkyydessäsi koko
        pointin. Miestenkin tekemät epätoivoiset teot
        kuitenkin liittyvät usein juuri näihinkin
        asioihin, halveksumiseen, pettämiseen,lapsista
        erottamisiin ym. kaikki ne on jotenkin myös
        sidoksissa tähän käsiteltyyn aihepiiriin.
        Sinä vaan et viitsi vaivautua edes asiaa
        ajattelemaan , vaan olet muka niin helvetin
        miehekäs ja vakaa, paskat sanon minä , samassa
        kusessa olet sinäkin vielä joskus aikamoisella
        todennäköisyydellä, yhtä hyvin kuin kutsut tänne
        kirjoittavia hulluiksi, voin kutsua sinua
        sokeaksi idiootiksi.

    • KUOLEMA

      FEMINISMI RULES
      SATAN RULES

      • lääket. yo

        Taidat olla tyhmä! Etkö tosiaan tiedä mistä johtuu
        se, että miehet eläbät keskimäärin 8v. vähemmän
        kuin naiset? Koska olet noin pahvi, en ole varma
        aionko sitä sinulle edes kertoa! tutkimustietoa
        ko. aiheesta on rutkasti, eikä aviorotilastot
        vaikuta niiden tuloksiin pätkääkään!

      • ?
        lääket. yo kirjoitti:

        miten tämä liittyy aiheeseen kysyypi hoitaja?
        Taistelkaa te vaan niitten palkkojen puolesta!

      • lääket. yo
        ? kirjoitti:

        miten tämä liittyy aiheeseen kysyypi hoitaja?
        Taistelkaa te vaan niitten palkkojen puolesta!

        Olen opiskelija, en saa palkaa vielä lainkaan! Ja
        aiheeseen se liitty siten, että lukaiseppa ensin
        se viesti, johon vastasin!

      • ENEMMÄN YHTEISKUNNALTA
        ? kirjoitti:

        miten tämä liittyy aiheeseen kysyypi hoitaja?
        Taistelkaa te vaan niitten palkkojen puolesta!

        JOO JA AIKA KALLIIKSI TULEE SEKIN , MAKSAA 8
        VUOTTA KAUEMMIN HIENOJA ELÄKEPÄIVIÄ VAIN
        NAISILLE YHTEISKUNNASSAMME - MIETTIKÄÄMME SITÄKIN
        PALKKA PUHEISSAMME ....

      • lääket. yo
        ENEMMÄN YHTEISKUNNALTA kirjoitti:

        JOO JA AIKA KALLIIKSI TULEE SEKIN , MAKSAA 8
        VUOTTA KAUEMMIN HIENOJA ELÄKEPÄIVIÄ VAIN
        NAISILLE YHTEISKUNNASSAMME - MIETTIKÄÄMME SITÄKIN
        PALKKA PUHEISSAMME ....

        Niinpä, mutta jos ne miehetkin
        kiinnittäisivät edes hitusen huomiota
        elintapoihinsa, saattaisivat hekin elää 8v.
        kauemmin...

      • proffa
        lääket. yo kirjoitti:

        Niinpä, mutta jos ne miehetkin
        kiinnittäisivät edes hitusen huomiota
        elintapoihinsa, saattaisivat hekin elää 8v.
        kauemmin...

        olla keskittynyt anaalitähystykseen, sen verran
        rajoittuneelta vaikuttaa hänen näkökenttänsä.

      • Aikuinen
        proffa kirjoitti:

        olla keskittynyt anaalitähystykseen, sen verran
        rajoittuneelta vaikuttaa hänen näkökenttänsä.

        Taidat olla hiukan lapsellinen???

    • snövit

      Niinpä, miksi elää suhteessa, jossa ei voi olla
      onnellinen...Mutta kyllähän niitä liittoja
      solmitaan tänäpäivänä aivan liian heppoisin
      perustein. Eihän kihlauskaan ole nykyään yhtään
      mitään. Se on aivan sama onko sitä sormusta
      sormessa vai ei. Sitähän on vaan kiva näytellä
      kavereille tai kehua, kun joku osti sormuksen,
      joka maksoi 27000mk. Mä ite kuulun niihin, joka
      inhoo koko helvetin hääbuumia. Hyi helvetti.
      Mulla ei todellakaan ole mikään hinku
      avioliittoon. Mä olen onnellinen nykyisessä
      parisuhteessani ilman aviota. Tää maailma on
      täynnä kaikenmaailman Jasmineita yms. (myös
      miespuolisia), jotka ei pysty elämään toisen
      ihmisen kanssa viikkoa kauempaa. Oliskohan
      silloin syytä katsoa peiliin. Haloo........ Ei
      vika kuitenkaan ole välttämättä naisessa. Kyllä
      se tarvii myöntää, että naisista on tullut
      rohkeampia 90-luvulla. Mutta mieshän on kuitenkin
      ollut alusta asti esimerkkinä naisille. Mitä
      miehet edellä, sitä naiset perässä... Ja sitten
      ruikutetaan, kun mies ei enään pysy naisten
      mukana. Olkaa miehet vahvoja. Kunnioittakaa ja
      hemmotelkaa naistanne. Kohdelkaa naista naisena,
      niin kyllä ne polvet hyytelönä pysyy. Älkää tehkö
      naisesta eläintä.

      • ??

        Tohon Jasmineen haluaisin vielä puuttua. Se
        Mikehän on homo! Ihmettelen sitä naista, joka
        miehensä homouden kestää... Aika kehno
        vertauskuva!

      • ??????
        ?? kirjoitti:

        Tohon Jasmineen haluaisin vielä puuttua. Se
        Mikehän on homo! Ihmettelen sitä naista, joka
        miehensä homouden kestää... Aika kehno
        vertauskuva!

        Eikös ne jonkun lehden mukaan ole taas yhdessä?
        Tai ainakin yritti... Mä tärkoitin asialla sitä,
        että niitä liittoja solmitaan niin mitättömin
        perustein, Eikä ne sitten jaksa päivänvaloa!!!!

      • Se sama
        ?????? kirjoitti:

        Eikös ne jonkun lehden mukaan ole taas yhdessä?
        Tai ainakin yritti... Mä tärkoitin asialla sitä,
        että niitä liittoja solmitaan niin mitättömin
        perustein, Eikä ne sitten jaksa päivänvaloa!!!!

        No se ressukka ei tietty rakastuessaan tienny
        miehensä olevan homo... oikeassa olet siinä, että
        liittoja solmitaan liian heppoisin perustein,
        mutta myös miehetkin sortuvat siihen. Vai mitä
        mieltä olet Mikestä, joka jo häissään vokotteli
        bestmaniansä? Eikös sekin ole melkolailla
        heppoista?

      • ??????
        Se sama kirjoitti:

        Niinpä. Ja toisaalta, kyllähän ne niitten häät
        oli pelkkää julkisuuden tavoittelua... (jotenkin
        musta tuntuu, että sä yrität kauheesti pulustella
        Jasminia, joten anteeks, jos astuin varpaille)
        Mutta mä toivon, että sä ymmärrät mun pointin!
        Hauskaa loppukesää

      • Taas se sama

        Ymmärsit väärin. En puolustele ketään. Sanon vain,
        että kolikolla on aina kääntöpuolensa ja yleensä
        se on aivan yhtä kiiltävä/himmeä kuin toinenkin
        puoli! Se tulee aina ottaa huomioon kun esitetään
        mielipiteitä yleisesti. Ja sitten tulee huomioida
        myös se, että kaikkia vaikuttimia ei varmasti
        meidän korviimme kantaudi ikinä. Milloinkaan ei
        tule olla ehdoton, eikä milloinkaan pidä hutkia,
        ennen kuin on tutkittu.

        Hyvää jatkoa sinulle.

    • Kristiina

      Mikä tätä keskustelua leimallisesti ohjaa, kunnes
      huomasin olevani parikymppisten flirttipalstalla.

      Ei kai sitä voi asiallista keskustelua
      naistutkimuksesta tai -näkökulmasta silloin
      odottaakaan.

      Kirosanoja kylläkin näköjään, ikäänkuin
      tehkosteina sanojen loppuessa.

      Tulin tänne toisaalta pelkän osoitteen
      perusteella, vinkistä. Hukkareissu, mutta
      tulipahan tehtyä.

      Ei muuten tarkoita, että älykkyys ja viisaus
      katsoisi ikää sinänsä. Mutta ilmeisesti on
      olemassa eräänlainen sosiaalinen älykkyys, joka
      tietyissä tilanteissa tiivistyy tällaiseksi.

      No. Heippa.

      • Velimatti

        Ei järjen häivää. Mutta paljon muuta.

    • Historioitsija

      Mihin se unohtui? Oletko miettinyt, että ehkäpä
      nämä mainitsemasi syyt eivät johdu feminismistä,
      vaan eron ottajat ovat ihan tavallisia naisia,
      jotka haluavat kenties säilyä hengissä
      loppuelämänsäkin päästessään eroon
      väkivaltaisesta/alkoholisoituneesta miehestään ja
      naisia, joilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään
      esim. miehen häntä pettäessä ja näin viedessä
      itsekunnioituksen. Entinen patriarkaalinen
      yhteiskunta on vain muuttunut niin kuin aikojen
      saatossa muutoksia aina tapahtuu. Ei siinä sen
      kummepaa. Ja vielä ainakaan emme elä
      matriarkaalisessa yhteiskunnassa (ehkäpä jos niin
      olisi, ihmisarvoa kunnioitettaisiin enemmän ja
      ainakin sotia olisi vähemmän; miehet sotivat
      kautta historian, eivät naiset, ja tuo on
      historiallinen fakta jota ei voi kiistää).

      • Tasa-arvoa!

        Totta puhut! Ei se eron ottaja ole syyllinen, vaan
        se, joka aiheutti sen eron ja sehän ei välttämättä
        ole yksi ja sama henkilö (avioliitossa kun on
        kaksi osapuolta)! Miksi kukaan nyt eroaisi
        onnellisesta avioliitosta? Eroaminen
        huonosta liitosta on nyt sitten feminismiä???
        Haloo! En usko. Täällä vain eräät pahvipäät ovat
        menneet ja sekoittaneet Tasa-arvon ja feminismin.
        Noh, älykkyytta on toisille jaettu kauhalla,
        toisille lusikalla ja jotkut ovat näköjään jääneet
        kokonaan paitsi! Kyllä se tosiasia avio-ongelmissa
        on se, että harvalla niin huonosti menee, että
        tarvitsisi itsensä kanssa yksinään riidellä! Kyllä
        siinä riidassakin on aina kaksi osapuolta!

      • yks vaan

        Lueppa alkuperäinen kirjoitus uudelleen.
        Tarkoitatko että suurin osa aviomiehistä on
        väkivaltaisia ja akoholisoituneita. Ei kuullosta
        uskottavalta

      • ITSEKKYYS

        Niin naisia kuolee kaikkiin väkivaltaisiin
        kuolemiin alle sata vuodessa - tässä ovat esim.
        juopporemmien ynm. touhuja. Miehiä muuten kuolee
        tähänkin paaaljon enemmän.

        Parisuhteessa naisia kuolee oliko tarkkaan
        sanottuna 27 - kuitenkin n.25. Ja tosiasiassa
        nämäkin tapahtuvat jonkun oikeasti mielisairaan
        miehen esim. kovan narkomaanin työnä jne. Eroja
        on siis yhdessä vuodessa jo nyt 15 000 / vrt 25.
        Eli se eron oton syystäsi että nainen vain haluaa
        pysyä hengissä ... vittu mitä propagandaa.

        Miehiä kuolee itsemurhaan joka ikinen päivä 3-4 ,
        tänäänkin , nyt. Eilen ja huomenna.

        Puhutaan vuositasolla 4 numeroisista jutuista
        siis >1000 .

        Kumpaan puututaan siis suhteellisesti enemmän ja
        kummalle media ynm. antavat tilaa ? kun siis
        vaikka miten vääntäisi niin ero on ainakin 10*
        kertainen asiassa.

        ISMEISSÄ on aina osattu selvittää miten syy on
        esim. juutalaisissa = nats..., talonpojissa =
        kommun... jne

      • Historioitsija
        ITSEKKYYS kirjoitti:

        Ystävä hyvä! Sekoitat nyt pahasti väkivallan
        joihinkin tilastotietoihin. Väkivalta ei ole
        koskaan oikeutettua ja jos siinä henki lähtee,
        niin tuijotatko yhä vain tilastollisia
        keskiarvoja ja huudat niiden puolesta? Elämän
        kunnioitus ja ihmisen yksilöllisyys sekä
        koskemattomuuden arvostus ovat mielestäni
        tärkeämpiä tekijöitä kuin numeraaliset faktat. Ja
        kysynkin nyt, kun vertasit kuinka 'vähän' naisia
        kuolee miestensä käsiin (onko se sitten
        oikeutettua, kun luvut eivät ole tilastoituneet
        sen suuremmiksi?), että missä viipuvät
        tilastotietosi MIESTEN kuolemista naisten
        suoranaisesti tekeminä? Uskallan väittää, itsekin
        melkoisena tilastohirmuna, mutta tiedot aina
        reaalielämään suhteuttaen, että se on alle
        prosentin luokkaa.
        ja mihin täähtäät vaahtoamisellasi miesten
        itsemurhista? Eihän kyse ole siitä, että miehet
        itsensä hävittävät vain ja ainoastaan naisten
        takia. Ja jos niin tekisivätkin, se ei
        todellakaan ole naisten syy, vaan kyse on
        suoranaisesta heikkoudesta ja kykenemättömyydestä
        hoitaa vaikeita asioita henkisillä ja kypsymistä
        vaaativilla ratkaisuilla. Helpoin ja itsekkäin
        tie paeta ongelmia on lopettaa koko touhu. Ja
        suomalaisten suurta itsemurhaprosenttia maailman
        tilastoissa on tutkittu kautta aikain. Syy lie
        kansanluonteessa. Toivottavasti uusi sukupolvi on
        avarakatseisempi ja osaa käsitellä ja ratkaista
        ongelmiaan eri tavalla. Sehän on meidän
        käsissämme, miten avoimiksi ja humaaneiksi
        ihmisiksi lapsemme kasvatamme.
        Sanon vielä, että lähipiirissäni on tapahtunut
        muutama itsemurha ja olen tuntenut molemmat
        ysätväni hyvin ja pitkän aikaa ja tapaukset ovat
        koskeneet minuun syvästi ja surua valtavasti
        tuoden. Heillä oli suuria puutteita
        ongelmanratkaisukyvyssä, ja olivat kovin
        sydämellisiä ja liian herkkiä kantamaan elämän
        tuomaa taakkaa, joka taatusti on jokaiselle
        omalla tavallaan raskas. Pohjasyynä eivät olleet
        naiset, parisuhteet yms. vaan luonne heijastui
        joka osa-alueeseen heidän elämässään. Eivätkä he
        olleet mitenkään mieleltäänjärkkyneitä tapauksia,
        paitsi siinä, etteivät vain kestäneet normaalia
        elämää siihen kuuluvine vastoinkäymisineen.
        ps: kumpainenkin oli ystäväni, että turha laittaa
        vastineeksi asiattomia viestejä 'kuinka itse
        olisin ajanut heidät itsemurhaan parisuhteessa'.
        Ja en tapaa olla suhteessa saman sukupuolen
        kanssa, vaikka muiden kohdalla minulla ei ole
        mitään asiaa vastaan. Ihmisiähän me jokainen
        ollaan niin kauan kuin emme loukkaa
        ihmisoikeuksia ja henkilökohtaista
        koskemattomuutta.

    • irmeli

      Ei kai nainen vaan ole sitä varten, että se tuo
      sohvalla makaavalle miehelle kaljapullon ja
      levittää jalkansa silloin, kun mies haluaa. Ei
      saatana. Jos se on feminismiä, että nainen joskus
      kieltäytyy noista tehtävistä, niin myönnän
      olevani feministi! Ei naistenkaan tarvi ihan
      kaikkee paskaa sietää.

      • tse tse

        ...mentiin niin toiseen äärilaitaan että.
        Välilläkö ei ole mitään?

      • yks vaan

        Minkä perusteella tulit tähän johtopäätelmään,
        kiinnostaisi.

    • Mies

      Eipä tässä keskustelussa oikein tiedä mihin
      ottaisi kantaa mutta...

      Laittaako merkittävä osa nykynaisista todellakin
      oman onnellisuutensa perheen edun edelle. Kyllä
      tasa-arvon saavuttamiseksi tarvitaan vielä paljon
      asennemuutosta ja nimenomaan naisten taholta.
      Onko naisten käsitys rakkaudesta se että on
      onnelinen ja mies tuo kukkia niin ja nii usein
      vähintää etc. Kyllä on helkkarin pinnallista
      soopaa. Ainakin oma avioliittome perustuu siihen
      että rakastamme toisiamme ja lapsiamme, eikä se
      suinkaan aina ole niin onnellista ollut.

      • miehelle

        Mainitsit, että naisten pitäisi muuttua; millä
        keinoilla haluaisit nähdä naisten edistävän
        tasa-arvoa lisää? Entä miesten?

        "Oma onnellisuus" on länsimaisen individualismin
        uskonkappale, ja typerät naistenlehdet
        pinnallistavat tämän ajatuksen omaksi "helli
        itseäsi, ole hetken itsekäs"-ideologiaksi. Mutta
        on miehillekin alkanut ilmestyä vastaavia
        julkaisuja, näitä miesten "elämäntapalehtiä",
        joissa miestä kehotetaan samaan tapaan ottamaan
        ilo irti omasta miehisyydestään.

      • Mies
        miehelle kirjoitti:

        Totta noita Miesten Gloria ym on ruvennut
        näkymään lehtikioskeissa. Itse olen luokitellut
        nuo lehdet samaan "Tabac original for women"
        deodorantin kanssa.

        Siitä naisten roolista. Olisikohan esimerkiksi
        niin että vaimot ovat kärkkäitä kääntymään raha
        asioissa aviomiehen puoleen, tyylliin "meidän
        täytyy saada uusi kattolamppu". Miehetkin toki
        vaisivat muuttaa suhtautumistaan näihin asioihin
        toteamalla vaikka että ei ole rahaa nyt mutta käy
        sinä ostamassa. Itse ainakin koen tälläisessa
        tilanteessa että rahat olisi jotenkin hankittava.
        Myöskin perinteiset naisten taloustyöt halutaan
        jakaa molempien puolisoiden kesken mutta
        naisillekkin kyllä yhä miesten työt on miesten
        töitä.

        Kaikenkaikkiaan naiset voisivat kantaa vastuuta
        hieman vähemmän perinteisistä naisten asioista
        taloudenpidossa, ja kantaa vastuuta enemmän
        muilla perinteiseti miesten alueilla. Eli
        tehtävien tärkeysjärjestys uusiksi. Sama toki
        koskee myös miehiäkin, mutta miehet ovat ehkä
        kuitenkin muuttuneet näissä asioissa enemmän kuin
        naiset.

        Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, en
        jaksa nyt tarkistaa

      • mieti vähän
        Mies kirjoitti:

        Älä yleistä sitä asiaa että kaikki naiset
        olisivat vain ja ainoastaan ostoksia tekemässä!
        Minun ja mieheni suhteessa minä olen se joka
        pitää mieheni poissa tuhlaamasta rahojamme
        tyhmiin asiohin niinkuin vaikka uuteen
        poppilaitteeseen autoon!!!...minä myös korjaan
        lasten pyörät ja muut sellaiset koska mieheni ei
        ole millään tavalla tekniikan ihmelapsi!! kaikki
        naiset eivät ole vaan tuhlaamassa rahaa...myös
        miehetkin tuhlaavat turhiin! ÄLÄ YLEISTÄ!

      • Mies
        mieti vähän kirjoitti:

        No en yleistä.

        Ja näkemykseni perustuu siihen mitä omalta osalta
        on kokenut ja se mitä on ystäväpiiriltä kuullut.

    • ö

      minun mielestäni jokaisessa miehessä ja pojassa
      on vähintään pikku annos sovinismia, ja siksi
      tulisi tytöissä ja naisissakin olla pikku annos
      feminismiä. miehiä pelottaa se, etteivät naiset
      enää halua alistua heidän edessään, vaan ovat
      itsenäisiä. se on aina ollut miehille ok, mutta
      jos naiset käyttäytyvät siten, niin voihan
      kauhistus!

    • Nainen

      Et voi olla!
      Nainen siis takaisin helan ja nyrkin väliin?
      Jee! älykästä

      Suomessa nainen on aina nähty miehensä rinnalla
      pellolla työtätekemässä, ja siinä samalla
      hoitamassa kotiaan. Nyt nainen on herännyt siihen
      mihin mies heräsi jo -60 luvulla. enää ei
      tarvitse selkävääränä raataa.

      Se että nainen ei suostu enää olemaan likasanko
      on mielestäni täysin tervettä. Syytätkö naista
      siitä että miehellä on huono itsetunto eikä osaa
      keskustella asioista.

      Normaalisti nainen yritää jaksaa ja ymmärtää
      miestään mahdollisimman kauan mutta ei sitä
      ikuisesti jaksa.
      Poikkeus vahvistaa säännön!

      Kaikkea ei voi yleistää joten antaka anteeksi
      joita olen lukannut sanoillani!

    • jeppe24

      Jahas on siis muitakin jotka ajattelevat samoin
      kuin minä -naisten päähänpotkima itsemurhan
      partaalla käynnyt nuorimies.
      Kun tuollaista paskaa kuin Ally McBeal,
      Sinkkuelämää jne jne ohjelmia joissa kaikki nai
      kaikkien kanssa ja millään ei ole mitään väliä
      niin ei ole ihmekkään tuo rappiofenimismi.
      Perinteiset arvot kunniaan!
      Lopettakaa veljet se ulkonäön sokea tuijottaminen
      ja keskittykää sisimpään-sieltä se löytyy jos on
      löytyäkseen, nimittäin ne naisen ARVOT!.
      Veljet eipäs olla enää "helppoja nakkeja" joita
      naiset voivat pompotella ja kierrättää halunsa
      mukaan vaan aletaan laittaa asioita järjestykseen.
      Ja kaikille tohvelisankareille: NOSTAKAA SE PÄÄ
      PYSTYYN JA ISKEKÄÄ NYRKKIÄ PÖYTÄÄN älkääkä
      alistuko kaikkeen!

      • Uskollinen rakkaalleen!

        Wau Jeppe! Siinä mies jota minä ihailen! Se on
        totta, että sisin on tärkeä ja, että miehet tekee
        pettämisen naiselle liian helpoksi. Itse en
        miestäni petä, olen kihloissa, mutta voi sitä
        miesten määrää, joka haluaisi uida liiveihini
        sormuksesta huolimatta... Sikamaista!

      • katkera käntty
        Uskollinen rakkaalleen! kirjoitti:

        ...että miehet tekee pettämisen naiselle liian
        helpoksi. Väliäkö sillä, mitenpäin asiaa
        pyörittelee...omasta moraalista sen pitäisi olla
        kiinni eikä siitä, että onko se kuin helppoo.
        Naiset vaan jakaa luonnostaan näköjään.

      • En minä!
        katkera käntty kirjoitti:

        ...että miehet tekee pettämisen naiselle liian
        helpoksi. Väliäkö sillä, mitenpäin asiaa
        pyörittelee...omasta moraalista sen pitäisi olla
        kiinni eikä siitä, että onko se kuin helppoo.
        Naiset vaan jakaa luonnostaan näköjään.

        Korostan edelleen, että minä en jaa kenellekään.
        Omalle kullalleni tietty, mutta se ei ole väärin.
        Moraalia kaivataan kummaltakin osapuolelta. On se
        vaan kumma miten ne miehet jaksaa yrittää, vaikka
        näkevät sormukseni... Olen varattu! En petä!
        Helppoa se kyllä olisi, en kiistä sitä
        miettineeni, mutta se on moraalista
        kiinni,niinkuin sanoit. Jokaisen!

      • pettynyt käntty
        En minä! kirjoitti:

        Korostan edelleen, että minä en jaa kenellekään.
        Omalle kullalleni tietty, mutta se ei ole väärin.
        Moraalia kaivataan kummaltakin osapuolelta. On se
        vaan kumma miten ne miehet jaksaa yrittää, vaikka
        näkevät sormukseni... Olen varattu! En petä!
        Helppoa se kyllä olisi, en kiistä sitä
        miettineeni, mutta se on moraalista
        kiinni,niinkuin sanoit. Jokaisen!

        että voiko nykyaikana muodostaa tasapainoista
        parisuhdetta, jossa ei olisi pelkoa siitä että
        tulee petetyksi? Kyllä tää maailma (lue: Suomi)
        on mennyt sen verran kummalliseksi paikaksi...

      • Enkä jätä
        pettynyt käntty kirjoitti:

        että voiko nykyaikana muodostaa tasapainoista
        parisuhdetta, jossa ei olisi pelkoa siitä että
        tulee petetyksi? Kyllä tää maailma (lue: Suomi)
        on mennyt sen verran kummalliseksi paikaksi...

        Pettäminen olisi kyllä helppoa. Mutta moraalia,
        kuten sanoit, kaivataan! Kyllä kunnollisiakin
        ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin on.
        Ihmettelenpä vaan miten voit leimata kaikki naiset
        huoriksi?

      • minä&hän=me+hän+minä
        Enkä jätä kirjoitti:

        Pettäminen olisi kyllä helppoa. Mutta moraalia,
        kuten sanoit, kaivataan! Kyllä kunnollisiakin
        ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin on.
        Ihmettelenpä vaan miten voit leimata kaikki naiset
        huoriksi?

        ..typerä ja ajattelematon yleistys. Ehkäpä olen
        yksi niistä paskapääsurkuttelijamiehistä, jotka
        yhden pettymyksen perusteella tuomitsevat kaikki.
        No, ehkä mäkin opin joskus, että näin ei ole
        vaikka takaraivossa jyskyttää varoitus
        menneisyydestä.

      • Se sama taas
        minä&hän=me+hän+minä kirjoitti:

        ..typerä ja ajattelematon yleistys. Ehkäpä olen
        yksi niistä paskapääsurkuttelijamiehistä, jotka
        yhden pettymyksen perusteella tuomitsevat kaikki.
        No, ehkä mäkin opin joskus, että näin ei ole
        vaikka takaraivossa jyskyttää varoitus
        menneisyydestä.

        Ikävää jos sinua on petetty, mutta älä menetä
        uskoasi. Kyllä kunnon naisia vielä on ja kunnon
        miehiä. Minä olen omani jo löytänyt ja toivon sitä
        samaa sinullekin. Ehkäpä kokemasi pettymykset
        voivat olla, vaikkakin tatusti kipeitä, mutta myös
        kasvattavia kokemuksia. Petetty ei milloinkaan ole
        väärässä ja pettäjä on aina. Toisinaan käy niin,
        että petetty katkeroituu ja antaa ikäville
        tunteille vallan. Silloin ikävä kyllä myös petetty
        alkaa olemaan väärässä. Nosta pääsi pystyyn ja
        herää huomaamaan elmän ihanuudet. uuden, kunnon
        naisen löydät kyllä, jos et anna ikävien
        kokemusten katkeroittaa sinua. Usko, että olet
        hyvä ihminen, vaikkakin vääryyttä kokenut ja
        ymmärrät mitä tarkoitan!

      • min'ä
        Se sama taas kirjoitti:

        ...oli aika rohkaisevaa tekstiä. Toivottavasti
        moni muukin luki sen.

      • jooo
        Uskollinen rakkaalleen! kirjoitti:

        Wau Jeppe! Siinä mies jota minä ihailen! Se on
        totta, että sisin on tärkeä ja, että miehet tekee
        pettämisen naiselle liian helpoksi. Itse en
        miestäni petä, olen kihloissa, mutta voi sitä
        miesten määrää, joka haluaisi uida liiveihini
        sormuksesta huolimatta... Sikamaista!

        Pitänee varmaan paikkansa mutta omasta puolestani
        voin sanoa, että minulla ei ole mitään
        mielihaluja ja tarvetta uida liiveisi.

        Hyvä ettet petä miestäsi. Kunnioitettava asia on,
        että ei petä. Pettäminen on halveksuttavaa
        heikkoutta.

      • Edelleen uskollinen
        jooo kirjoitti:

        Pitänee varmaan paikkansa mutta omasta puolestani
        voin sanoa, että minulla ei ole mitään
        mielihaluja ja tarvetta uida liiveisi.

        Hyvä ettet petä miestäsi. Kunnioitettava asia on,
        että ei petä. Pettäminen on halveksuttavaa
        heikkoutta.

        Hieno homma, kun sinne ei huolitakaan muita kun
        oma rakkaani!

      • onko väliä?
        Enkä jätä kirjoitti:

        Pettäminen olisi kyllä helppoa. Mutta moraalia,
        kuten sanoit, kaivataan! Kyllä kunnollisiakin
        ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin on.
        Ihmettelenpä vaan miten voit leimata kaikki naiset
        huoriksi?

        Samalla tavalla kaikki miehet ovat sikoja ja
        uskottomia....

    • 30+ insinööri :)

      tuntuu olevan tämän keskustelun taso.
      Perusteetonta syyttelyä -voisko sanoa asemasotaa
      feminismi-sovinismi juoksuhaudoista käsin.
      Miesten puheista kuuluu jonkinlaista hätähuutoa
      ja pahan olon syiden kaatamista naisten niskaan.
      Naisten puheenvuorot kertovat miesten säälittävän
      huonosta itsetunnosta joka johtaa ikäviin
      ilmiöihin (väkivalta, pettäminen...)
      Eli rankasti yleistäen, kenessäkään itsessään ei
      ole mitään vikaa...
      Omaa elettyä elämää ajatellen...
      ...ensirakkaus jätti jäljet jotka kirvelivät
      pitkään, uskallus antautua "tuntemaan" johti
      etsimään läheisyyttä ja pakenemaan sitä heti sen
      löydyttyä. Toisaalta tuli halu ottaa elämä omiin
      käsiin, harrastaa, nauttia välittämättä juurikaan
      toisten tunteista, oman sosiaalisen piirin
      hyväksyntä, jonkinlainen "katu-uskottavuus" oli
      paljon tärkeämpää hyvän uran ja reippaiden
      harrastusten merkeissä <-tästä oikeastaan itse
      tunnistan yleisimminkin nykyisen ilmapiirin, enkä
      ole sitä mikään tuomitsemaan -ja ehkä osa
      naisista on vain omaksunut tällaisen elämän tavan
      nopeammin
      ...kun sitten löysin sen oikean
      rakastuin, halusin antaa kaiken maailmassa
      hänelle, nautin seksistä, läheisyydestä,
      uusioperheen päänä olemisesta -enemmän kuin
      mistään siihen asti. Samalla olin valmis
      luopumaan kaikesta siitä jolla olin rakentanut
      entisen minuuteni -eikä se tuntunut luopumiselta
      ollenkaan.
      Kuitenkin... jossain vaiheessa huomasin, että
      rakastin vaimoani, perhettäni edelleen enemmän
      kuin mitään muuta maailmassa, mutta se kaikki
      minkä olin jättänyt taakseni... aloin kaivata
      ystäväpiiriäni, omaa aikaani omiin itsekkäisiin
      harrastuksiini, yksinäisiä vaelluksia -ja
      huomasin, että sellaisten luovutettujen etujen
      takaisin saaminen oli liian kipeä prosessi.
      Mielen ja omanarvon tunteen myllerryksessä eksyin
      myös.. luvattomille teille, nauttien kiihkon ja
      läheisyyden hetkistä, kunnes huomasin, etteivät
      nekään tuoneet helpotusta.
      Nyt on edessä siis rankka rakennustyö, joka
      toivottavasti vain vahvistaa kahden itsenäisen
      ihmisen liittoa, eikä romuta sitä lopullisesti.
      En tiedä tuleeko siitä mitään vai päädynkö
      sellaiseksi säälittäväksi ja halveksuttavaksi
      oman arvontunnottomaksi luuseriksi vahvan vaimoni
      rinnalle.

      opittua omalta kohdaltani ainakin on, että naiset
      jotka ovat vaikuttaneet elämääni osaavat pitää
      puolensa, hallitsevat psygologian ja tunnepelin
      paljon perusteellisemmin kuin minä (monet kerrat,
      kun on huomannut tunteneensa syylisyyttä täysin
      turhien asioiden takia)...

      ... ja jos kaikki romuttuu... kuinka rakentaa
      uutta elämää, ehkä suhdetta... ilman rakastamia
      lapsiani (ainoastaan kustannukset yhteisistä
      lapsista maksettavana)

      ei helvetti mitä vuodatusta -varmaan tämän
      pilvisen päivän syytä

      Ottakaa ohjat omiin käsiin -ilman mitään vit**
      feminismi-sovinismeja. Tehhkää kuten itsestä
      parhaaksi tuntuu.. huomioiden tai huomioimatta
      toisten tunteita... ?

      • Minulta

        Sinä sen kiteytit! Pettämisiin ja jättämisiin on
        niin monia syitä. Feminismin/sovinismin uskon
        olevan listan loppupäässä. Hyvää jatkoa sinun
        suhteesi uudelleenrakennukselle!

      • se sama inssi
        Minulta kirjoitti:

        Sinä sen kiteytit! Pettämisiin ja jättämisiin on
        niin monia syitä. Feminismin/sovinismin uskon
        olevan listan loppupäässä. Hyvää jatkoa sinun
        suhteesi uudelleenrakennukselle!

        ...kait.
        Kyllä uskon suhteen onnistumiseen.
        On vain pelotava huomata, kuinka
        helppoja "vaihtoehdot" ovat. Ottajia ja jättäjiä
        löytyy, ja jopa mies :) voi toisinaan tuntea
        itsensä hyväksikäytetyksi.
        Ja kuinka heikoilla toisinaan voi olla...
        seurausten kanssa. Mutta ruikuttamiset sikseen.
        Helppojen unelmien rakentamisen ja toteuttamisen
        muuttaminen kahden tasapainoisen immeisen
        suhteeksi ei olekkaan niin helppoa kuin kuvitteli.
        Ja onnea myös sun elämääs :)

    • Hugo

      Takuuvarma ratkaisu: Venäläinen nainen. Tekee
      mitä käsketään, osaa pukeutua ja laittaa ruokaa.
      On sivistynyt ja koulutettu. Arvostaa
      yksinkertaisia iloja. On naisellinen.

      • olga

        Takuuvarma ratkaisu: Kreikkalainen mies. Tekee
        mitä käsketään, osaa pukeutua ja laittaa ruokaa.
        On sivistynyt ja koulutettu. Arvostaa
        yksinkertaisia iloja. On miehekäs.

      • yks vaan
        olga kirjoitti:

        Takuuvarma ratkaisu: Kreikkalainen mies. Tekee
        mitä käsketään, osaa pukeutua ja laittaa ruokaa.
        On sivistynyt ja koulutettu. Arvostaa
        yksinkertaisia iloja. On miehekäs.

        No löytyihän se ratkaisu. Ja tämän seurauksena
        suomalaiset ovat tulevaisuudessa vielä terveempiä
        niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

      • The Man

        Niinpä. Venäläinen nainen kainalossa ja kaikki
        nuo piirteet sopivat häneen hyvin. Ja hyvin on
        koulutettu, saa jopa vielä parempaa palkkaa kuin
        minä (vaikka itsekin työskentelen akateemisella
        alalla).
        Kyllä olis kiva nähdä ex-muijien ilmeet, kun
        tietäisivät mihin ovat uroksensa kadottaneet joka
        ei ollut suomalaiselle naiselle
        tarpeeksi "miehekäs ja jännittävä" :)

      • Me
        The Man kirjoitti:

        Emme jää kaipaamaan!

    • Tiia

      Tästä pari vuorokautta kestäneestä "keskustelusta"
      huomaa, että kaikki laman merkit ovat taas ilmassa
      Suomessa.

    • 200 naisen kokemuksella

      Täydellinen nainen on kireä oikeasta kohdasta.

      Ei mussuta.
      Ei ole työtön.
      On naisellinen.
      Osaa ottaa HYVIN suihin.

      Hoitaa kodin.

      • UkkoPekka

        Naisiesi määrästä et ainakaan itse sellainen ole.
        Mikä mielestäsi olisi se täydellinen mies
        kuvailemasi täydellisen naisen rinnalle?

      • Lady

        ...että kaltaisesi haluavat vain ärsyttää.
        Nykyään vain pidän hupaisana ajanvietteenä
        tuollaisia lauseita, sen olen oppinut MIEHILTÄ!
        Sitä paitsi 200 naista ei vielä ole mitään.

        Ps. mikäli haluat todellisen naisen, niin älä
        vain kerro mainitsemiasi kriteereitä hänelle, voi
        olla että ainut kireä paikka tulevassa naisessasi
        on venttili josta ilma pumpataan sisään. You know!

      • boss
        Lady kirjoitti:

        200 naista on alku.

        Eihän näitä kriteereitä kerrota.

        Niiden mukaan eletään.

      • minä
        UkkoPekka kirjoitti:

        Naisiesi määrästä et ainakaan itse sellainen ole.
        Mikä mielestäsi olisi se täydellinen mies
        kuvailemasi täydellisen naisen rinnalle?

        Täydellinen mies on sellainen joka elättää
        perheensä.

      • UkkoPekka
        minä kirjoitti:

        Täydellinen mies on sellainen joka elättää
        perheensä.

        Sekö on se yksi asia mikä riittää tekemään
        miehestä täydellisen sen täydellisen naisen
        rinnalle. Oletteko ajatelleet että myös
        lottovoitto pystyy elättämään viisihenkisen
        perheen kunhan sen sijoittaa... Eipä meitä miehiä
        sen jälkeen enää tarvita, jos siis vain tuo yksi
        asia riittää tekemään miehestä täydellisen.

      • Epätäydellinen

        Täydellistä miestä tai naista ei ole, luojan
        kiitos! Siinä vaiheessa kai ne suurimmat
        parisuhteen kriisit ilmenevät kun toinen
        osoittautuukin erehtyväiseksi, epätäydelliseksi
        ihmispoloksi. Aviopuolison on tuettava toista sekä
        myötä että vastamäessä, niinkuin alttarilla
        muistaakseni luvataan, mikä sitten ei
        todellisuudessa olekaan helppoa. Jos sitä
        täydellisyyden määrittelyä kaivataan, niin
        kumppani on täydellisimmillään kun se on se
        kaikkein paras kaveri ja ei kahlitse toista ja
        antaa vapauden olla sellainen kuin on kaikkine
        epätäydellisyyksineen.

      • KIINNOSTAA
        Lady kirjoitti:

        ...että kaltaisesi haluavat vain ärsyttää.
        Nykyään vain pidän hupaisana ajanvietteenä
        tuollaisia lauseita, sen olen oppinut MIEHILTÄ!
        Sitä paitsi 200 naista ei vielä ole mitään.

        Ps. mikäli haluat todellisen naisen, niin älä
        vain kerro mainitsemiasi kriteereitä hänelle, voi
        olla että ainut kireä paikka tulevassa naisessasi
        on venttili josta ilma pumpataan sisään. You know!

        Ai että 200 "ei ole vielä mitään"

        Hehehehhee

        Minkä tason ammattilainen sinä olet?

        Miten voi ottaa yhteyttä?

      • Lady
        KIINNOSTAA kirjoitti:

        Ai että 200 "ei ole vielä mitään"

        Hehehehhee

        Minkä tason ammattilainen sinä olet?

        Miten voi ottaa yhteyttä?

        Ei tarvitse olla minkään erityisen alan
        ammattilainen, kun huomaa ettei ole mitään eroa
        siinä puhuuko mies naiskokemuksistaan vai
        kalasaaliistaan!! Ne ovat niitä miesten
        kalajuttuja; tosi miehen ei tarvistse pöyhkeillä
        julkisesti valloituksillaan, sellainen osoittaa
        vain mielen köyhyyttä ja siinä mollaa vain
        itsensä.

      • go to hell....
        boss kirjoitti:

        200 naista on alku.

        Eihän näitä kriteereitä kerrota.

        Niiden mukaan eletään.

        ...ja vielä ylpeä siitä, nolaat itsesi!!! 200
        naista on ehkä saavutus, mutta minusta ja monesta
        muusta TODELLA alhainen saavutus!!!!! Eikö yksi
        mahtava suhde ole parempi kuin 500
        kiertopalkintoa???? Todellakin ON!!!!! Sinua en
        huolisi!!!!!

      • Marjut
        go to hell.... kirjoitti:

        ...ja vielä ylpeä siitä, nolaat itsesi!!! 200
        naista on ehkä saavutus, mutta minusta ja monesta
        muusta TODELLA alhainen saavutus!!!!! Eikö yksi
        mahtava suhde ole parempi kuin 500
        kiertopalkintoa???? Todellakin ON!!!!! Sinua en
        huolisi!!!!!

        Ehkä te olette jo olleet yhdessä

      • Työtön ilman tyttöä
        Epätäydellinen kirjoitti:

        Täydellistä miestä tai naista ei ole, luojan
        kiitos! Siinä vaiheessa kai ne suurimmat
        parisuhteen kriisit ilmenevät kun toinen
        osoittautuukin erehtyväiseksi, epätäydelliseksi
        ihmispoloksi. Aviopuolison on tuettava toista sekä
        myötä että vastamäessä, niinkuin alttarilla
        muistaakseni luvataan, mikä sitten ei
        todellisuudessa olekaan helppoa. Jos sitä
        täydellisyyden määrittelyä kaivataan, niin
        kumppani on täydellisimmillään kun se on se
        kaikkein paras kaveri ja ei kahlitse toista ja
        antaa vapauden olla sellainen kuin on kaikkine
        epätäydellisyyksineen.

        Täydellisiä ihmisiä ei ole. Mutta miehen on
        pystyttävä elättämään perheensä.

      • joop
        Marjut kirjoitti:

        Ehkä te olette jo olleet yhdessä

        tiedän kyllä tarkkaan kenen kaa oon ollu!! Mul ei
        taida olla sun tapoja!!!!

      • serkku
        joop kirjoitti:

        tiedän kyllä tarkkaan kenen kaa oon ollu!! Mul ei
        taida olla sun tapoja!!!!

        Aika tätimäinen kommentti. Oletko sinä se meidän
        suvun Riina -täti?

      • Mossottaja
        Työtön ilman tyttöä kirjoitti:

        Täydellisiä ihmisiä ei ole. Mutta miehen on
        pystyttävä elättämään perheensä.

        Tällä periaatteella mennään myös eron jälkeen.
        Vaikka nainen ansaitsisi enemmän kuin hänen ex-
        miehensä, silti mies on velvoitettu maksamaan
        naiselle korvauksia jos heillä on yhteisiä lapsia
        ja lapset jäävät naiselle. Tämä jos mikä on
        outoa. Monet ovat siitä valittaneet, kuinka itse
        ei tule toimeen ja nainen on edelleen hommissa
        mikä tietenkin on hyvä hänelle. Mutta se, että
        vielä pitäisi nyhtää mieheltä tämän viimeiset
        pennit vain koska "laki sen määrää" on todella
        typerää, he eivät yhtään ajattele tätä toista
        osapuolta vaan sitä, että "nyt säästän omissa
        kuluissa kun mies maksaa" . Mutta tällä
        periaatteellahan koko parisuhde tuntuu pyörivän
        jo siinäkin vaiheessa, kun se vielä toimii ja
        osapuolet ovat yhdessä. Nainen valitsee ja mies
        maksaa ja jos ei maksa niin ei ole kunnon mies.
        Niinpä niin.

    • Anneli45(hki)

      Syy itsemurhiin, avioeroihin ja lyhyeen elämään
      on se, että te miehet ette suostu vapaaehtoisesti
      täyttämään paikkaanne meidän naisten luomassa
      sosiaalisessa verkostossa. Onhan teillä valtionne
      ja kuntanne ja yrityksenne ja armeijanne. Mutta
      kun työaika päättyy tulette te maailmaan, jossa
      on aivan toiset pelisäännöt. Ja ne säännöt olemme
      laatineet me naiset tuhansien vuosien aikana. Ja
      niistä säännöistä lipeäminen tarkoittaa sen tämän
      sosiaalisen verkon ulkopuolelle tipahtamista. Se
      voi tapahtua avioeron tai kuoleman kautta tai
      sitä kautta että epäkelpoa miesyksilöä ei oteta
      lainkaan tähän yhteisöön ts. hänet jätetään
      poikamieheksi. Sopiva määrä poikamiehiä tarvitaan
      muutenkin luomaan alempi säälittävä luokka, johon
      vajoamista jokainen naisen kanssa yhteiselämään
      päässyt mies joutuu varomaan. Poikamies tai
      avioerossa pihalle lempattu mies on elävä
      spitaalinen.

      Siis. Alistukaa miehet, olkaa niin kuin me
      haluamme.

      • Hombre

        tää joku ennätyssurkea provosointi-yritys? Miehet
        kyllä alkavat pian luoda omia verkostojaan ja
        pian ovat naikkoset taas naama pitkänä. Ei kai
        naiset tosissaan kuvittele että miehet enää
        pitkään sietävät tätä naisenergia-paskaa?
        Tuleekohan tämä tosiaan johtamaan monien
        ennustamaan sukupuolten väliseen sotaan? Jos niin
        käy niin naiset ovat siitä vastuussa. Vaikka
        naisia kiinnostaakin enemmän raha ja valta (tai
        mikä nyt milloinkin on miesten keskuudessa
        suosittua) kuin vastuut ja velvollisuudet.

      • lady in black

        olla anneli yksinäinen vanhapiika, ruma ja
        lihava, jolla on suuret luulot ja haaveet.

      • Mossottaja

        Heh, joku on näköjään porkkanan tarpeessa, enkä
        puhu nyt sen suuhun laittamisesta vaan toiseen
        päähän. Jos tuhansia vuosia on miehiä
        alistettu "hallinnon ulkopuolisessa maailmassa"
        niin miksi sitten vieläkin monissa maissa
        naisilla ei ole mitään arvoa, suunnlleen
        yhtäpaljon kuin jollain paperipainolla, eli jos
        vanha menee rikki uuden saa kyllä tilalle. Itse
        en jaksa mitään feminismi soopaa kuunnella, mutta
        tuo oli kyllä sitä sontaa pahimmillaan.
        Kirjoittaja on joku katkera keski-ikäinen akka
        joka uskoo, että vapaa-aikana miehet
        kuuntelisivat jotain akkaa, HEIKOT tekevät niin,
        eivät henkisesti vahvat.

      • Jarkko34

        Itse olsin kyllä mieluummin yksin kuin naisen
        kanssa jolla on moiset mielipiteet ;) Aika
        surkimus pitää olla miehen joka moista kestää

    • VanhaKehno

      Perustin aikoinaan vastalauseeksi feministejä
      vastaan Mefenisti seuran. Seuraan kuuluvilla oli
      tietyt ohjeet miten käyttäytyä nyrpeitä feministi
      ämmiä kohtaan, esim. kyseisien naisien
      alentaminen ja halventaminen julkisella paikalla.
      Naiset, jotka eivät haukkuneet meitä sioiksi tai
      kohdelleet meitä kuin roskaa, heidät me otimme
      taas ilolla vastaan ja olimme heille
      herrasmiehiä.

      • ö

        kuten jo jokin aika sitten kirjoitin, kaikissa
        miehissä on vähintään ripaus sovinismia. miksi ei
        siis naisissa saisi olla feminismiä?

      • Tampio
        ö kirjoitti:

        kuten jo jokin aika sitten kirjoitin, kaikissa
        miehissä on vähintään ripaus sovinismia. miksi ei
        siis naisissa saisi olla feminismiä?

        ole niin että juuri naisten mielestä sovinismi on
        typerää ja feminismi hienoa?

      • Eikö?
        Tampio kirjoitti:

        ole niin että juuri naisten mielestä sovinismi on
        typerää ja feminismi hienoa?

        Ja toisinpäin!

    • Iso Sonni

      Pilaatte miestenne elämän. Saisitte hävetä. Miksi
      ette voi olla tyyniä ja tasapainoisia
      kodinhengettäriä ettekä hirviöitä, jotka tuhoavat
      kodin ja perheen harmonian kaikenlaisella
      nalkutuksella ja tuittuilulla.

      • Hieho

        Pilaatte naistenne elämän. Saisitte hävetä. Miksi
        ette voi olla tyyniä ja tasapainoisia kodinhenkiä
        ettekä hirviöitä, jotka tuhoavat kodin ja perheen
        harmonian kaikenlaisella mökötyksellä ja
        riitelyllä.

      • mies

        ...taas provosointiyritys:)

      • hassu poika
        Hieho kirjoitti:

        Pilaatte naistenne elämän. Saisitte hävetä. Miksi
        ette voi olla tyyniä ja tasapainoisia kodinhenkiä
        ettekä hirviöitä, jotka tuhoavat kodin ja perheen
        harmonian kaikenlaisella mökötyksellä ja
        riitelyllä.

        hassu tyttö:)

      • Suomen joutsen

        Pilaatte poikalasten tulevaisuuden ja elämän. Jo
        nyt he tekevät 4* enemmän itsemurhia ja kuolevat
        8v. ennen aikojaan. Saisitte hävetä. Miksi ette
        voi olla ottamatta ja ajamasta avioeroja 4 /
        5:stä. Rappiofeministit tuhoavat yhteiskunnan ja
        perheen harmonian kaikenlaisella propagandalla ja
        luonnevikaisella suvaitsevaisuudella.

      • KORPPI
        Suomen joutsen kirjoitti:

        Pilaatte poikalasten tulevaisuuden ja elämän. Jo
        nyt he tekevät 4* enemmän itsemurhia ja kuolevat
        8v. ennen aikojaan. Saisitte hävetä. Miksi ette
        voi olla ottamatta ja ajamasta avioeroja 4 /
        5:stä. Rappiofeministit tuhoavat yhteiskunnan ja
        perheen harmonian kaikenlaisella propagandalla ja
        luonnevikaisella suvaitsevaisuudella.

        hyvähyvä! Hauskaa! Olet näemmä ymmärtänyt jutun
        juonen, toisin kuin eräät...

      • mies
        Hieho kirjoitti:

        Pilaatte naistenne elämän. Saisitte hävetä. Miksi
        ette voi olla tyyniä ja tasapainoisia kodinhenkiä
        ettekä hirviöitä, jotka tuhoavat kodin ja perheen
        harmonian kaikenlaisella mökötyksellä ja
        riitelyllä.

        ketään naista ei kiinnosta tyyni ja rauhallinen
        mies.

      • Räväkkä
        mies kirjoitti:

        ketään naista ei kiinnosta tyyni ja rauhallinen
        mies.

        Minua kiinnostaa!

      • jep
        mies kirjoitti:

        ketään naista ei kiinnosta tyyni ja rauhallinen
        mies.

        ...vaan pitää olla renttu, jotta on vähän
        haastetta ja jännitystä.

    • Be'witched

      ... Sukkahousut on miesten keksimä asuste, ne
      sadistit!

      • Dr Pepper

        smurffi-limu on naisten keksimä juoma, ne ihanat
        penteleet!

      • Be'witched
        Dr Pepper kirjoitti:

        smurffi-limu on naisten keksimä juoma, ne ihanat
        penteleet!

        .... Että miehet ja naiset ovat nyt tasoissa? No
        ainakin kaikki ihmiset ovat keskimäärin saman
        pituisia.

    • Hätää kärsivä

      Vähän tilastotietoa sovinismin äärimmäisen
      propagandan sairaista tuloksista, oman maansa
      naisia ja tyttölapsia kohtaan :

      Jopa 4/5 kaadetuista kahvikupeista on miesten
      kaatamia. Kuka siivoaa sotkut?

      Tästä johtunee naisten lisääntynyt tupakointi ja
      kenguruiden hulvaton lisääntyminen
      luoteis-Australiassa.

      Mitä tyttölapsillemme onkaan tapahtumassa? Jo nyt
      on nähtävissä heidän isa-lapsisuhteensa
      epäolennaisten linkkien vaikutuksettomuus heidän
      henkiseen kasvuunsa ja pedikyyrissä käynnin
      lisääntymiseen!

      Kuka on vastuussa kenguruista?

      Mihin tämä maa on menossa?

      • AJATTELEMASTA, EI ONNISTU

        Typerä huumori on yksi tapa paeta sairasta
        totuutta feminismin vaikutuksista ja yrittää
        ajatukset pois itse asiasta ... ei tule sekään
        onnistumaan.

        "Sota nouskoon - uhreja on jo liian paljon"

      • Hätää kärsivä
        AJATTELEMASTA, EI ONNISTU kirjoitti:

        Typerä huumori on yksi tapa paeta sairasta
        totuutta feminismin vaikutuksista ja yrittää
        ajatukset pois itse asiasta ... ei tule sekään
        onnistumaan.

        "Sota nouskoon - uhreja on jo liian paljon"

        Typerä kiihkoilu ja toisiinsa mitenkään
        liittymättömillä "faktoilla" meuhkaaminen on tapa
        tehdä itsestään tyhmä!

        Mahtuukohan sinne pieneen onnettomaan päähäsi
        viestini syvin tarkoitus?

        Selitän siis kuin pikkulapselle: Se, että miehet
        tekee sitä ja naiset tätä ei aina ole niin
        yksiselitteistä. Ei ero ole syy vetää narua
        kaulaan, eikä feminismiä ole eroaminen
        onnettomasta avioliitosta! Tää kaikki on elämää ja
        syiden seurauksen aina monimutkaisempia kuin
        tilastot antavat ymmärtää.

        Mitä tästä opimme?

        Älä anna tilastoja ymmärtämättömien käsiin!

      • Propaganda
        Hätää kärsivä kirjoitti:

        Propaganda rules - ok ?

        Tämä syyttelevä puolustelu on kuin suoraan eri
        ISMIEN ja propagandojen opaskirjasta.

        Taidan piruuttani kaivaa vaikkapa nastsisISMISTA
        tai kommunISMISTA olevia propaganda puheita ja
        vaihtaa sanan tilalle feminISMIN.

        Julkaista sitten sen täällä netissä ja tekeytyä
        feministin puolustajaksi - niin aivan varmaan
        näitä puheita kehutaan , ollaan niiden takana jne.

        Sääli lapsia.

      • Kiinnostunut
        Hätää kärsivä kirjoitti:

        Typerä kiihkoilu ja toisiinsa mitenkään
        liittymättömillä "faktoilla" meuhkaaminen on tapa
        tehdä itsestään tyhmä!

        Mahtuukohan sinne pieneen onnettomaan päähäsi
        viestini syvin tarkoitus?

        Selitän siis kuin pikkulapselle: Se, että miehet
        tekee sitä ja naiset tätä ei aina ole niin
        yksiselitteistä. Ei ero ole syy vetää narua
        kaulaan, eikä feminismiä ole eroaminen
        onnettomasta avioliitosta! Tää kaikki on elämää ja
        syiden seurauksen aina monimutkaisempia kuin
        tilastot antavat ymmärtää.

        Mitä tästä opimme?

        Älä anna tilastoja ymmärtämättömien käsiin!

        Ilmeisestikkään et luota ollenkaan tilastoihin.

        Oletko ymmärtänyt, että on täysi fakta, että
        naiset tekevät aloitteen noin 4/5 osaan
        asioeroista. Korostan vielä, että kyseinen asia
        on täysin tosi. Voisitko kertoa asiaan oman
        selityksesi??

        Ei ole mahdollista, että tuo luku olisi
        "vahingossa" noin suuri. On olemassa jokin syy
        siihen, miksi naiset ovat yleensä avioeron
        kannalla. Jos syy on molemmissa, niin miksi
        sitten avioerojen vireillepanosuhde ei ole 50%
        naiset 50% miehet?

      • -
        Kiinnostunut kirjoitti:

        Ei jumalauta , jollei se syy näitä kymmeniä
        viestejä lukemalla ole vielä tullut selväksi ,
        niin voi voi voi.

        Syy on feminismipropagandan raju vuosia
        jatkunut "aivopesu" miehiä ja avioliittoa
        kohtaan.

        Samoin myös itsenäisyys , sinkkuus , vapaus jne
        on hokema joka toisessa rappiofeminismin
        tekstissä.

        Samoin politiikka jota nytkin johtaa lesbo
        sosialisti , on luonut erittäin houkuttelevaksi
        eron . Nainen voittaa aina avioero tilanteissa
        sekä rahallisesti että huoltajuudessa.

      • Hätää kärsinyt
        Kiinnostunut kirjoitti:

        Ilmeisestikkään et luota ollenkaan tilastoihin.

        Oletko ymmärtänyt, että on täysi fakta, että
        naiset tekevät aloitteen noin 4/5 osaan
        asioeroista. Korostan vielä, että kyseinen asia
        on täysin tosi. Voisitko kertoa asiaan oman
        selityksesi??

        Ei ole mahdollista, että tuo luku olisi
        "vahingossa" noin suuri. On olemassa jokin syy
        siihen, miksi naiset ovat yleensä avioeron
        kannalla. Jos syy on molemmissa, niin miksi
        sitten avioerojen vireillepanosuhde ei ole 50%
        naiset 50% miehet?

        Luotan kyllä tilastoihin. Mutta kerrohan sinä mitä
        helkkaria miesten itsemurhat ja "ennenaikainen
        kuolema" liittyvät avioeroihin? Kyllähän minäkin
        voin repiä toisistaan irrallaan olevia
        tilastofaktoja ja väittää niiden sitten liittyvän
        jotenkin toisiinsa. Se vaan on tilastojen
        väärinkäyttämistä. Uskon heti, kun joku kertoo
        minulle tilastot siitä miten nämä irrallaan olevat
        asiat ovat kytköksissä toisiinsa. Ymmärrätkö?

        Se, että naiset tekevät aloitteen 4/5 avioerosta
        kertoo itseasiassa jostakin ihan muusta. Kuten jo
        aiemmin kirjoitettu, harvemmin se "onnellinen"
        osapuoli eroa haluaa. Voisiko se olla niin, että
        4/5 miehestä tekee avioelämästä niin
        sietämättömän, että nainen on pakotettu ottamaan
        ohjat käsiinsä ja hakemaan eroa, joka muuten on se
        äärimmäinen vaihtoehto ja merkki äärimmäisestä
        hädästä, USEIN! Korostan sanaa usein, sillä en
        tahdo sortya lapsellisiin yleistyksiin...

        Tahdon nyt siis todellakin sanoa, että eron syy ja
        vireillepanija ovat kaksi eri asiaa. Ymmärrätkö?
        Se, että äitini aikoinaan kiikutti eropaperit
        allekirjoitettavaksi ei suinkaan johtunut äitini
        feminismiydestä, vaan siitä, että isäni juoksi
        vieraissa minkä kerkesi. Mietippä millainen
        mieskuva minulle siitä muodostui?

        Nyt olen löytänyt itselleni "kunnollisen" miehen,
        antanut anteeksi isälleni ja huomannut, että ero
        oli äitini kannalta paras ratkaisu. Enää hän ei
        ole murheellinen. Nii-in, eikä missään nimessä
        feministi!

        Asiasta myös veljeni kanssa useat pitkät
        keskustelut käyneenä, voin vakuuttaa, että myös
        hän, mies, on samaa mieltä. Isä siitä äidin
        elämästä helvetin teki. Äiti koitti siinä välissä
        sitten hoitaa perheen ja hyvin hoisikin. En
        veljeni kanssa voi milloinkaan sanoa, että olisin
        jäänyt äidinrakkautta vaille. Isänrakkaus, sitä en
        ole tähän päivään mennessä kokenut...

      • oisko näin

        ...miehet tyytyy siihen surkeaan avioliittoon.
        Yrittävät parantaa sitä ja kun eivät enää jaksa,
        niin pettävät..mutteivat siltikään eroa, jossei
        nyt akka ala puukon kans heilumaan.

      • feminISMI
        Hätää kärsinyt kirjoitti:

        Luotan kyllä tilastoihin. Mutta kerrohan sinä mitä
        helkkaria miesten itsemurhat ja "ennenaikainen
        kuolema" liittyvät avioeroihin? Kyllähän minäkin
        voin repiä toisistaan irrallaan olevia
        tilastofaktoja ja väittää niiden sitten liittyvän
        jotenkin toisiinsa. Se vaan on tilastojen
        väärinkäyttämistä. Uskon heti, kun joku kertoo
        minulle tilastot siitä miten nämä irrallaan olevat
        asiat ovat kytköksissä toisiinsa. Ymmärrätkö?

        Se, että naiset tekevät aloitteen 4/5 avioerosta
        kertoo itseasiassa jostakin ihan muusta. Kuten jo
        aiemmin kirjoitettu, harvemmin se "onnellinen"
        osapuoli eroa haluaa. Voisiko se olla niin, että
        4/5 miehestä tekee avioelämästä niin
        sietämättömän, että nainen on pakotettu ottamaan
        ohjat käsiinsä ja hakemaan eroa, joka muuten on se
        äärimmäinen vaihtoehto ja merkki äärimmäisestä
        hädästä, USEIN! Korostan sanaa usein, sillä en
        tahdo sortya lapsellisiin yleistyksiin...

        Tahdon nyt siis todellakin sanoa, että eron syy ja
        vireillepanija ovat kaksi eri asiaa. Ymmärrätkö?
        Se, että äitini aikoinaan kiikutti eropaperit
        allekirjoitettavaksi ei suinkaan johtunut äitini
        feminismiydestä, vaan siitä, että isäni juoksi
        vieraissa minkä kerkesi. Mietippä millainen
        mieskuva minulle siitä muodostui?

        Nyt olen löytänyt itselleni "kunnollisen" miehen,
        antanut anteeksi isälleni ja huomannut, että ero
        oli äitini kannalta paras ratkaisu. Enää hän ei
        ole murheellinen. Nii-in, eikä missään nimessä
        feministi!

        Asiasta myös veljeni kanssa useat pitkät
        keskustelut käyneenä, voin vakuuttaa, että myös
        hän, mies, on samaa mieltä. Isä siitä äidin
        elämästä helvetin teki. Äiti koitti siinä välissä
        sitten hoitaa perheen ja hyvin hoisikin. En
        veljeni kanssa voi milloinkaan sanoa, että olisin
        jäänyt äidinrakkautta vaille. Isänrakkaus, sitä en
        ole tähän päivään mennessä kokenut...

        ISMI Logiikkasi mukaan esim. hyvät saksalaiset
        halusivat vain lähes pakotettuna ottamaan "eron"
        pahoista juutalaisista.
        Juutalaisissa tietty oli kaikenmoinen syy kuten
        mediakin kertoi jatkuvasti ja silti he
        itsekkyydessään vain löivät vettä myllyyn .
        Vaikka tiesivät seurauksetkin !
        Säälit varmaankin moiseen menettelyyn ajettuja
        saksalaisia ...ISMIN kanntajia.

        VRT.kuvaus

        Saksalainen natsi = Suomalainen feministi

        Juutalainen = Suomalainen mies

        Juutalaisten seuraukset "erosta" =
        Suomalaisten miesten häviäminen aina erossa niin
        taloudellisesti & huoltajuudesssa ynm , 4*
        suuremmat itsemurhatilastot, 8 vuotta lyhyempi
        elinikä, asunnottomista yli 90% miehiä jne.

        Onko logiikkasi pikkasen aivopestyä ... ISMIN
        puolelta.

      • Hätää kärsinyt
        feminISMI kirjoitti:

        Hohhoijaa!

        Kanssasi on näköjään ihan turha keskustella, kun
        et ymmärrä, että irtonaisia asioita ei
        voi/pidä/saa yhdistellä toisiinsa mielivaltaisesti
        keksityin, erittäin löyhin, olemattomin sitein.
        Mitä helkkaria natsit tähän liittyvät?

        Ja edelleenkin kysyn, että mitä se miesten
        "ennenaikainen kuolema" ja itsemurhat tähän
        liittyvät? Keskustelu on nyt siitä, että ovatko
        naiset tosiaan syyllisiä niihin hakemiinsa
        eroihin! Jollet ymmärrä, on turha vastata!

        Jos mies vetää narun kaulaan, se on sen oma
        ratkaisu ja syyt voivat olla ihan missä vaan. Ja
        se lyhyempi elinikä ei suinkaan johdu avioeroista
        vaan esim. huonommista elintavoista. Yksi
        yleisimmistä kuolinsyistä miehillä ovat sydän- ja
        verisuonitaudit, joihin ei valitettavasti
        sydänsuruja lasketa!

        Jätä jo ne ismit! Sitähän se sovinISMIkin on!

        Aika lapsellinen kyllä olet, kun olet niistä
        näinkin kauan jaksanut jankata!

      • Tuleva ystävä!
        feminISMI kirjoitti:

        ISMI Logiikkasi mukaan esim. hyvät saksalaiset
        halusivat vain lähes pakotettuna ottamaan "eron"
        pahoista juutalaisista.
        Juutalaisissa tietty oli kaikenmoinen syy kuten
        mediakin kertoi jatkuvasti ja silti he
        itsekkyydessään vain löivät vettä myllyyn .
        Vaikka tiesivät seurauksetkin !
        Säälit varmaankin moiseen menettelyyn ajettuja
        saksalaisia ...ISMIN kanntajia.

        VRT.kuvaus

        Saksalainen natsi = Suomalainen feministi

        Juutalainen = Suomalainen mies

        Juutalaisten seuraukset "erosta" =
        Suomalaisten miesten häviäminen aina erossa niin
        taloudellisesti & huoltajuudesssa ynm , 4*
        suuremmat itsemurhatilastot, 8 vuotta lyhyempi
        elinikä, asunnottomista yli 90% miehiä jne.

        Onko logiikkasi pikkasen aivopestyä ... ISMIN
        puolelta.

        Minulla on ratkaisu sinun naisvihaasi. Ala
        homoksi! Ellet sitten jo ole...

        Siltä vahvasti vaikuttaa.

        SETA:n numeron löydät luttelosta. Tule rohkeasti
        ulos kaapista ja muuta vaikka Ruotsiin, niin
        voit saada oikein kunnon kirkkohäät!

        En tuomitse sinua. Muista, että me naiset olemme
        jo tilastojenkin mukaan niin paljonpaljon
        suvaisevampia!

      • Sismikö?
        feminISMI kirjoitti:

        ISMI Logiikkasi mukaan esim. hyvät saksalaiset
        halusivat vain lähes pakotettuna ottamaan "eron"
        pahoista juutalaisista.
        Juutalaisissa tietty oli kaikenmoinen syy kuten
        mediakin kertoi jatkuvasti ja silti he
        itsekkyydessään vain löivät vettä myllyyn .
        Vaikka tiesivät seurauksetkin !
        Säälit varmaankin moiseen menettelyyn ajettuja
        saksalaisia ...ISMIN kanntajia.

        VRT.kuvaus

        Saksalainen natsi = Suomalainen feministi

        Juutalainen = Suomalainen mies

        Juutalaisten seuraukset "erosta" =
        Suomalaisten miesten häviäminen aina erossa niin
        taloudellisesti & huoltajuudesssa ynm , 4*
        suuremmat itsemurhatilastot, 8 vuotta lyhyempi
        elinikä, asunnottomista yli 90% miehiä jne.

        Onko logiikkasi pikkasen aivopestyä ... ISMIN
        puolelta.

        Palan halusta tietää mitä on natsisismi! Kerro
        heti, sillä natsismista olen kyllä kuullut, mutta
        natsisismi on ihan uutta minulle! Vai oletko
        kehittänyt ihan uudes SISMIN?

        Heh!

      • odottava
        Sismikö? kirjoitti:

        Palan halusta tietää mitä on natsisismi! Kerro
        heti, sillä natsismista olen kyllä kuullut, mutta
        natsisismi on ihan uutta minulle! Vai oletko
        kehittänyt ihan uudes SISMIN?

        Heh!

        Mielenkiintoinen keskustelu. Ei vaan ole vastausta
        herunut... Taitaa olla luovuttanut!

      • plankton
        AJATTELEMASTA, EI ONNISTU kirjoitti:

        Typerä huumori on yksi tapa paeta sairasta
        totuutta feminismin vaikutuksista ja yrittää
        ajatukset pois itse asiasta ... ei tule sekään
        onnistumaan.

        "Sota nouskoon - uhreja on jo liian paljon"

        Ja yleinen naisten konsti on sotkea keskustelua
        niin paljon, ( joko tahallisesti väärin ymmärtäen
        tai kieltäytymällä ymmärtämästä) ettei siitä tule
        mitään, ja asia jää siten käsittelemättä. Tuttua
        ainakin minulle. Se on sitä tunneälyä ,missä ei
        mitään logiikkaa tarvita, vaan voi vapaasti
        yhdistellä asioita ja keskeyttää loogiset
        päätelmät, vaihtaa sujuvasti aivan
        ristiriitaisista näkemyksistä toinen toiseen ,
        miten vain.

      • Huumorihommia
        plankton kirjoitti:

        Ymmärsitkö sinä Talvisodan pointin??? Aika hassua
        sinänsä, mikäli ymmärsit, sillä jos luet tarkkaan,
        huomaat hänen liitelleen yhteen toisiinsa
        mitenkään liittymättömiä tilastoja!!! Jos naiset
        hakee 4/5 avioerosta ja miehet tekee itsemurhia
        niin ja niin paljon ja kuolee 8 vuotta aiemmin, EI
        NE MITENKÄÄN LIITY TOISIINSA!!! Okei, kaikissa on
        käsitelty miehiä, mutta on kai olemassa tilastoja
        siitäkin kummassa lahkeessa keskiverto mies pitää
        perhekalleuksiaan! Liittyykö sekin avioeroihin???

    • teini

      että ehkä avioerojen lisääntyminen johtuu, siitä,
      ettei pariskunnilla ole enää aikaa
      toisillensa..pitää mennä töihin, pitää tienata,
      pitää hoitaa lapsia, pitää siivota, kokata ja
      vielä nukkuakin jne.. jos feministejä ei olisi ja
      naiset alistuisivat miesten tahtoon,
      säilyisivätkö avioliitot sitten..mitä jos naiset
      alistaisivat miehiä...! Olen kyllä samaa mieltä
      siinä mielessä, että kaikkea kohtuudella. Enkä
      uskokaan, että ja miehet ja naiset voisivat
      koskaan olla tasa-arvoisia kokonaan..! Mutta ei
      avioeroista voi syyttää ketään, varsinkaan
      feministejä!

      • Anna

        ".. Mutta ei avioeroista voi syyttää ketään,
        varsinkaan feministejä! "

        Minun avioliittoni (neljä vuotta) päättyi oman
        nalkutukseni takia turhaan. Alistin miestäni
        kunnes hän löysi toisen.

        Ainakin minua, feministiä, voi syyttää avioerosta.

        No, nyt ei ole sukkia pitkin tuoleja.

      • voivoi
        Anna kirjoitti:

        Meinasin juuri kirjoittaa, että ehkä naisten
        arvot ovat muuttuneet hälyttävämpään suuntaan,
        koska kukaan tähän keskusteluun osallistuneista
        naisista ei ole edes hetkeäkään vakavasti
        pohtinut, että vika voisi olla (pelkästään)
        hänessä.

        (Yleensä vikaa tietysti on molemmissa, mutta jo
        se että mahdolliset omat virheensä huomioi
        jollain tasolla kertoo "fiksusta" ihmisestä.)

        Kunnes luin nimerkillä Anna kirjoittavan naisen
        (?) sarkastisen, mutta ah, niin asian ytimeen
        pureutuvan kirjoituksen. Olettaen nyt,
        ettei "Annan" kirjoitus ole pelkkä
        provoisoiva "trolli"...

        Ehkä meillä sittenkin on toivoa, jos näitä
        fiksuja naisia on enemmänkin...

      • Tasa-arvon kannattaja
        voivoi kirjoitti:

        En ole feministi, mutta silti en halua sukkia
        pitkin tuoleja...

        Onneksi mieheni on "hyvin koulutettu" ja siivoa
        omat sotkunsa. Eipä tule turhista nalkutettua, kun
        ei ole aihetta!

      • joopajoo
        Tasa-arvon kannattaja kirjoitti:

        En ole feministi, mutta silti en halua sukkia
        pitkin tuoleja...

        Onneksi mieheni on "hyvin koulutettu" ja siivoa
        omat sotkunsa. Eipä tule turhista nalkutettua, kun
        ei ole aihetta!

        tässä taas yksi esimerkki niistä vähemmän
        fiksuista. Piti oikein vielä päästä
        kehuskelemaan, että oma mies on 'koulutettu'. Ja
        väitettiin, että se on tasa-arvoa, jos mies kerää
        sukkansa tuolilta...huoh.

        Suomalaiset naiset ovat kyllä hanakkaita ottamaan
        tasa-arvon suomat oikeudet ja mahdollisuudet,
        mutta karsastavat niiden tuomia vastuita ja
        velvollisuuksia...

      • Tasa-arvon kannattaja
        joopajoo kirjoitti:

        tässä taas yksi esimerkki niistä vähemmän
        fiksuista. Piti oikein vielä päästä
        kehuskelemaan, että oma mies on 'koulutettu'. Ja
        väitettiin, että se on tasa-arvoa, jos mies kerää
        sukkansa tuolilta...huoh.

        Suomalaiset naiset ovat kyllä hanakkaita ottamaan
        tasa-arvon suomat oikeudet ja mahdollisuudet,
        mutta karsastavat niiden tuomia vastuita ja
        velvollisuuksia...

        Kuka ne sukat sitten kerää? Eihän ne siinä
        ikuisuuksiin voi lojua?

        Arvasin, että joku tollo vielä siitä "hyvin
        koulutetustakin" älähtää... Ihan kun olisin
        sanonut sen ilman "pilkettä silmäkulmassa"!

        Käymme kumpikin töissä, laskut maksetaan kimpassa
        ja kumpikin huolehtii omat sukkansa pois tuolilta.
        Ei minulla ole aikaa rankan työpäivän päätteeksi
        alkaa siivoamaan ylimääräisiä sotkuja. Näin olemme
        mieheni kanssa sopineet ja se ratkaisu toimii
        meillä. Kannattaisi kokeilla, jos on ongelmia
        nalkutuksen kanssa!

        Miehes vaan olis tehny sitä "sopimusta"
        nalkutuksen pelosta? Tohvelisankariko...?

        P.S. ;)

      • Ei nalkuttaja
        joo kirjoitti:

        Miehes vaan olis tehny sitä "sopimusta"
        nalkutuksen pelosta? Tohvelisankariko...?

        P.S. ;)

        Eikö mies voi olla luonnostaan siisti?

    • arska

      olen samaa mieltä.jo riittää miesten polkeminen
      ja akkavalta.kun itse tasavallan presidentti on
      yksi rappiofenimismin ilmentymä niin onko ihme jo
      tähän tilanteeseen on päädytty.

    • Ei jaksa enää...

      Hanki koira ! Unohda ihmiskumppanit, joilla voi
      ikävällä tavalla ilmetä omia tarpeita.
      Kaikkien Suomen naisten onneksi.

    • äMmä

      Onneksi sentään Naiset edes nykyään ymmärtävät,
      ettei kannata ottaa koko lehmää pelkän maitolasin
      takia!

      Luuletkos, että sinulla olisi onnellinen elämä
      sellaisen naisen kanssa, joka ei sinua rakasta?

      Onneksi näiden mainitsemiesi naisten
      maailmankatsomus ei ole samanlainen kuin sinun.
      Kerran tekemästäsi virheestä sinun ei ole nykyään
      pakko maksaa loppuelämääsi. Ja sOn Fakta.

      Ja tämä on semmoinen hieno juttu kaikenkaikkiaan,
      että eihän tässä maailmassa kukaan miehiäkään
      estä ottamasta eroa, vai mitä? (...vai onko kyse
      vain siitä, että aviomiehen omatunto Toimii
      EriTavoin...?)

    • Lue
      • Suski

        Naiset ja rappio...sä siis vertaat keskenään
        dekadenssia ja homoliittoja? Hyvät sullekin vaan,
        oot todellinen suvaitsevaisuuden kulminaatio.
        Sulle tulee varmasti todella suomalainen ja ennen
        kaikkea miehinen olo kun pääsit sohaisemaan
        yhdellä iskulla sekä naisia että homoja.
        Onnittelen!

    • Aikuinen mies

      Missä ovat itsenäiset miehet jotka eivät hössötä
      naisten feminismistä tai muusta toisarvoisesta?
      Tässä on yksi. Miesten itemurhat ym. ovat
      heikkojen luuserien ratkaisu, miesten jotka
      riippuvat jossakin naisessa ilman omaa tietä ja
      omaa tahtoa. Herää jo, reppana!

      • Vahva luonne!

        Hyvä aikuinen mies! Ansaitset Nobelin
        rauhanpalkinnon tai jotakin... Olet niin oikeassa
        kuin vain voi! Jos vetää narun kaulaan, on se oma
        ratkaisu, ei mikään avioeronjälkeinen
        velvollisuus! Minä selvisin erosta viiltämättä
        ranteitani auki ja niin on selvinnyt moni muukin.
        Itsemurha on heikkouden merkki ja siihen
        ratkaisuun päätyvät HEIKOT!!! Vahva mies suree
        surunsa ja jatkaa sitten elämää! Olen nykyään
        entisen vaimoni kanssa jopa hyvä ystävä. Eroon
        johtanut tie oli tosin kivikkoinen ja voisi
        luulla, että se olisi katkeroittanut molemmat
        osapuolet, mutta näin ei käynyt! Olenko sitten
        tavallista tervejärkisempi mies? Tiedä häntä?

      • jep

        ..niihin itsemurhiin löydy mitä moninaisimpia
        syitä. Sitä ei varmaankaan itse tiedä, ennenkuin -
        toivottavasti ei koskaan - on samassa
        tilanteessa.

      • TOTTA!
        jep kirjoitti:

        ..niihin itsemurhiin löydy mitä moninaisimpia
        syitä. Sitä ei varmaankaan itse tiedä, ennenkuin -
        toivottavasti ei koskaan - on samassa
        tilanteessa.

        ...puhut

        Niin taivaan totta!

        Konkurssit, asuntovelat, läheisen kuolema... Lista
        on loputon! Moniko johtuu avioeroista?

        Missä on tilastotietoa siitä?

        Voisiko joku tilastoihme vastata?

        Vai jatkatteko epäloogisten päätelmien tekoa
        loputtomiin?

    • raakaa elämää

      Raiskaajat=miehiä
      Pedofiilit=miehiä
      Prostituoituja käyttävät=miehiä
      Ketä sanoo ettei ole ainakin osittain totta!? En
      todellakaan tarkoita yleistää ja naisiakin
      noista "ryhmistä" löytyy, mutta paljonko? Eikö
      tuo kerro jo jotain miehisestä osapuolesta??
      Tiedän että tulee todella vihaista
      kommenttia.....Jaaaaiks.....
      Tämä ei ole MIELIPIDE, tämähän on aivan totta!

      • Mossottaja

        Jos et kerran tarkoittanut yleistää niin mitä
        järkeä kyseisessä viestissä silloin oli, sen
        luettuaan tajuaa, että yleistämisestä nimenomaan
        oli kyse, mutta väitit että ei ole joten
        kyseisellä viestillä ei ollut muuta sanomaa kuin
        se, että mielestäsi miehet ovat pervoja
        sisäänkasvaneita, mutta taitaa olla tässäkin
        tapauksessa kirjoittaja se joka on eniten
        sekaisin.

      • Mieti tarkemmin....
        Mossottaja kirjoitti:

        Jos ei totuutta voi sanoa yleistämättä, ni....
        Yleistämistä olisi väittää että kaikki miehet
        olisivat sellaisia kuten äskeisessä luettelin,
        mutta niin en sanonut; SANOIN mm. että kaikki
        raiskarit ovat miehiä, EN että kaikki miehet ovat
        raiskareita!!!Ymmärrätkö jo eron????? Se on
        hiuksen hieno, mutta merkityksellinen.....

      • Naiselta
        Mieti tarkemmin.... kirjoitti:

        Jos ei totuutta voi sanoa yleistämättä, ni....
        Yleistämistä olisi väittää että kaikki miehet
        olisivat sellaisia kuten äskeisessä luettelin,
        mutta niin en sanonut; SANOIN mm. että kaikki
        raiskarit ovat miehiä, EN että kaikki miehet ovat
        raiskareita!!!Ymmärrätkö jo eron????? Se on
        hiuksen hieno, mutta merkityksellinen.....

        Huomaatteko miehet! Ette tekään halua ihan kaikkea
        niellä! Jos joku teitä mollaa, niin jo ollaan
        puolustelemassa! Naisten sitten pitäisi kestää
        sitä jokapäiväisessä elämässään, avioliitossaan...
        Ja jollei kestä, on feministi!

        Eiköhän anneta asian olla ja uskota jo viimein se,
        että oli eron syy mika tahansa, alullepanija kuka
        tahansa, vikaa on varmasti erotilanteissa ollut
        molemmissa osapuolissa melkolailla yhtä paljon.
        Siitä asiasta ei ole olemassa tilastoja eräille
        tilastojen nussijoille, mutta koittakaa elää sen
        faktan kanssa.

    • oppilas

      Vapaasti kääntäen ihmisen kehitys kohti viisautta.

      Epiktetos:Alimmalla viisauden tasolla ihminen
      syyttää muita - seuraavalla viisauden tasolla
      ihminen syyttää itseään - saavuttaakseen
      korkeimman viisauden tason ihminen ei syytä muita
      eikä itseään.

      Onko siis viisasta sanoa, millä tasolla nämä
      vaahtoilijat ovat?

    • J.K.

      Juu, on tämä keskustelu revennyt käsistä.
      Ajattelin siitä huolimatta kertoa oman tarinani,
      joka on hiukan eriävä täällä yleiseti nähdyistä
      miehisistä mielipiteistä.

      Olen itse kolmenkympin ylittänyt, onnellisesti
      naimisissa oleva mies. Vanhempani ovat eronneet,
      äitini toimesta. Silti en äitiäni pidä
      feministinä, vaikka hän aikoinaan ottikin tuon
      "rohkean askeleen" ja jätti isäni omilleen, vieden
      minut ja pikkuveljeni mukanaan.

      Taustalla piili se perinteinen suomalainen
      mustasukkaisuus ja väkivalta. Ne ovat kipeitä
      muistoja minulle, enkä niistä juurikaan puhu. Nyt
      teen kuitenkin poikkeuksen.

      Isäni oli muutoin melko leppoisa mies, mutta sen
      perjantaipullon kietaistuaan hän muuttui
      mustasukkaiseksi hirviöksi ja alkoi ensin paiskoa
      tavaroita, sitten äitiäni ja lopuksi vielä meitä
      poikia. Muistan kuinka lukuisat kerrat äiti joutui
      pakenemaan me mukanamme pois omasta kodistaan.
      Yövyimme milloin missäkin, vierailla, tutuilla,
      autossa ja hotelleissa. Millonkaan isä ei ottanut
      opikseen, ei edes vaikka äitini yritti kaikkensa
      ja hankki isälleni ja avioliitolle ammattiapua.
      Äiti huolehti kodin, rakasti meitä lapsia ja oli
      aivan taatusti uskollinen. Eihän hän milloinkaan
      edes käynyt missään. Hän oli aina kotona. Ei
      pelkästään meitä lapsia varten, vaan myös siksi,
      ettei mustasukkainen isäni päästänyt häntä töihin.

      Kun kantaa tälläisiä lapsuusmuistoja sitä moni
      varmasti miettii, että miten minusta on kasvanut
      näinkin tasapainoinen tasa-arvoa kannattava mies,
      joka ei pelkää naisten itsenäistyvää asemaa
      yhteiskunnassamme. Kiitos siitä kuuluu vain ja
      yksinomaa äidille, joka vaikeuksistaan huolimatta
      jaksoi meitä lapsiaan aina rakastaa. Hän opetti
      meille, että isän toiminta on väärin ja valoi
      meihin uskoa paremmasta. Sen paremman olen nyt
      nykyisen vaimoni kautta saavuttanut. Äiti elää
      avoliitossa toisen miehen kanssa. Hän on
      elämässään tehnyt hienon työn ja vaikka isäni
      onkin lapsuusmuistoni myrkyttänyt, äitini on
      opettanut minulle myös sen, että katkeruus ei
      kannata. Vierailen yhä aika-ajoin isänikin luona.
      Hän ei milloinkaan ole toipunut erosta, mutta
      minkä taakseen hän jätti, sen edestään löysi.
      Maksaa kai vieläkin tekemistään erehdyksistä.

      • Kettunen

        kun jaksoit jakaa tämän muiston meidän muitten
        kanssa. Toivottavasti muutkin ymmärtävät tämän
        tarinan opetuksen.

        Toivon sinulle ja perheellesi onnellista ja
        kestävää jatkoa!

      • Maija

        Vanhempieni avioliitto ei katkennut väkivaltaan
        vaan muihin henkisiin ongelmiin. Ehkä siitä
        syystä en ole osannut nähdä avioliitossa mitään
        hyvää. Päinvastoin. Olen kiertänyt koko
        avioliittoajatuksen. Aikuisena olen tavannut
        ihmisiä, joilla on onnellinen perhe-elämä ja
        huomannut, että siinä olisikin voinut olla jotain
        tavoiteltavaa. Jotain tervettä eikä ahdistavaa.
        Jos nyt olisin parikymmpinen nuori pystyisin
        suhtautumaan asioihin toiveikkaammin enkä
        painuisi miehiä pakoon. Vasta nyt
        vanhempana olen päässyt niin pitkälle, että
        vietän aikaani miesystävän seurassa. Vanhempien
        epäonnistunut avioliitto vaikuttaa ehkä enemmän
        tyttöihin kuin poikiin.

      • J.K.
        Kettunen kirjoitti:

        kun jaksoit jakaa tämän muiston meidän muitten
        kanssa. Toivottavasti muutkin ymmärtävät tämän
        tarinan opetuksen.

        Toivon sinulle ja perheellesi onnellista ja
        kestävää jatkoa!

        Toivon, että viestini sai useammatkin
        ajattelemaan. Kannattaa tosiaankin tutkia,
        ennenkuin hutkii. Eroon kun on niin monia syitä ja
        syypäitä yleensä kaksi. Vanhempieni kohdalla
        äitiparkani oli kuitenkin syytön. Sitä ei käy
        kiistäminen.

    • So bored.

      Kun se nyt kerran on niin kamalaa olla ja elää
      naisen kanssa ja kaikki naiset ovat hirveitä
      feministejä ja nalkuttajia, niin vaihtakaapa
      seksuaalisia mieltymyksiänne. Saisitte olla oman
      kaltaisenne ihmisen kanssa eikä tarvitsisi enää
      valitella naisten itsenäistymisestä ja
      kauheudesta.

    • Banazir

      Koko feminismihän siis on aika lapsellista
      puuhaa. Verrattavissa näihin uskonnollisiin
      höpöhöpö-liikkeisiin. Halutaan vaan rähistä.
      Ollaan muka niin uniikkeja ja yhteiskunnallisesti
      valveutubeita

      • Samoin vois sanoa sovinismistä, paisi että sen
        perinteet ulottuvat paljon pidemmälle... Homppää
        koko roska. Kuka ei uskalla kannattaa tasa-arvoa
        on surke luuseri!

    • ...

      ...

    • riitti jo

      En kannata feminismiä, mutten silti suostu
      olemaan alistettu ja sorrettu liitossa, jossa
      pitäisi olla molemmin puolinen kunnioitus. Tätä
      nykyä olenkin eronnut ja meinaan pysyäkin!

    • Kokeilkaa

      Olen kehittänyt kokemuksiin perustuvan ratkaisun
      millä selviän parisuhteista ilman suurempia
      vaurioita.
      Tämä ratkaisu on tosin kompromissi mutta olen
      huomannut, että se toimii!

      Olen laatinut itselleni selvät säännöt miten
      toimin suhteissani.

      Tärkein sääntö mistä ei voi antaa periksi. Muuten
      koko säännöstöni romahtaa on: Suhteen maksimi
      pituus on kaksi vuotta. Jos suhteen pituus
      saavuttaa kaksi vuotta, miten on kolme kertaa
      käynyt, katkaisen suhteen. Oli tilanne sitten
      mikä hyvänsä suhteessa, se on lopetettava kahden
      vuoden jälkeen. Silloin ei ole mitään
      epätietoisuutta tulevaisuudesta, koska tietää
      joka tapauksessa, että pitkää tulevaisuutta ei
      ole.

      Toinen sääntö liittyy rahaan. Mitään yhteistä
      omaisuutta en hanki koskaan. Mitään tavaroita
      esim pesukonetta en myy yhteen muuttaessa vaan
      yli jäävät tavarat varastoin, mistä ne on helppo
      noutaa eron tullessa taas käyttöön.
      Mitään taloudellisia sidoksia en sido mikä voisi
      hankaloittaa ja vaikeuttaa eroa. Myös teen
      suhteen alkuvaiheessa selväksi, että menot
      pistetään puoliksi vaikka sitten taskulaskimen
      kanssa jos ei muuten tule sopua. Tässä tosin on
      joskus vaikeuksia, koska vastapuolen logiikalla,
      pitää parempi palkkasen osallistua enemmän
      menoihin.

      Näin kukaan ei voi pitää minua elättäjänään ja
      mikään yhteinen ei sido eli yhdessä olo perustuu
      täysiin ulkopuolisista asioista riippumattomiin
      henkisiinn haluihin olla yhdessä.

      Kahden vuoden sääntö tulee myös siitä, että jos
      kuitenkin suhteessa menisi hyvin mutta myöhemmin
      tulisi vaikeuksia, on eroaminen henkisesti
      raskasta esim viiden vuoden jälkeen.

      Näillä eväillä minä pärjään ja minua ei haittaa
      sovinistit, feministit, venäläiset eikä
      kreikkalaiset. Kaikki kelpaa minulle.

      • MINÄ

        vanhempana sinusta tulee katkeroitunut ikuinen
        poikamies...olet SIKA!

      • en niin kylmä

        Kai sentään teet vastapuolelle selväksi mitä aiot?
        Homma on OK jos tällainen järjestely sopii
        molemmille mutta jos vain toinen tietää suhteen
        olevan väliaikainen, on tuollainen tosi epäreilua.
        Oletko koskaan rakastunut? Jos et niin sinulla on
        jonkinlainen trauma kaiketi menneisyydessä. Joku
        on ehkä pettänyt pahemman kerran?

      • #####
        MINÄ kirjoitti:

        vanhempana sinusta tulee katkeroitunut ikuinen
        poikamies...olet SIKA!

        ressukka se on... oikeesti.

      • --Dawn

        Hyvä idea!

        Ei jää kenellekään eikä mikään epäselväksi!

      • Tyrmistynyt
        MINÄ kirjoitti:

        vanhempana sinusta tulee katkeroitunut ikuinen
        poikamies...olet SIKA!

        En käsittääkseni kertonut olevani mieshenkilö?!?
        Jos minä olenkin nainen, eikö se juolahtanut
        mieleesi?

        Eikö mielestäsi naisella ole oikeutta toimia näin
        vai eikö naiset sitten koskaan toimi edellä
        mainitulla tavalla?

        Kyllä se käsitys istuu lujassa, että jos on sika
        niin silloin on mies.

        Oliko se nyt niin sitten, että kaikki miehet
        eivät ole sikoja mutta kaikki siat ovat miehiä.

      • eetu

        Olen tullut samaan aivan samaan johtopäätökseen
        18 vuotiaana ja nyt 25 olen erittäin tyytyväinen
        elämäntilanteeseen. Parisuhteessa on paljon
        helpompaa jos tietää mihin lähteä käpyttelemään,
        jos muijan naama ei enää kiinnosta tai
        päinvastoin. Ja se antaa myös miehisen tunteen
        koska muija ei voi sanella todellakaan kaapin
        paikkaa. En ole koskaan antanut yhdenkään muijan
        kantaa mitään tavaraa asuntooni saati muutella
        tavaroiden järjestystä. Kun sellaista on
        tapahtunut niin muija on lähtenyt kiertoon. Jos
        muija on todellakin kiinnostunut niin kyllä hän
        sopeutuu kyseiseen järjestelyyn. Kun muijalla on
        ollut oma kämppä en ole osallistunut mihinkään
        muihin kuin elämiskustannuksiin, mutta jos on
        ollut jotain korjattavaa tai remonttia niin olen
        aina itse korjannut.

        Tuota kahden vuoden sääntöä täytyy kyllä kokeilla
        käytännössä.

      • Jees
        eetu kirjoitti:

        Olen myös ajatellut, että miksei avioliitoista
        voitasi tehdä määräaikaisia. Avioliittosopimus
        olisi tarkoin kirjallisella sopimuksella
        määritetty. Sopimuksessa olisi suhteen kesto,
        mikä voisi olla esim. vuoden verran alkuunsa ja
        sitä olisi mahdollista jatkaa jos yhteiset edut
        kohtaavat sen jälkeen.

        Sitten siinä olisi tarkaan määritetty säännöt
        minkä puitteissa avioliitossa toimitaan.
        sopimusrikkomuksesta seuraisi tuntuva rangaistus
        ja sopimus luonnollisesti purkautuisi sekä
        kärsivä osapuoli saisi hyvitystä. Kyllä
        lakimiehiä riittää näitä ratkomaan.

        Eli jos vieraissa käynti olisi sopimuksessa
        kielletty ja niin kuitenkin tapahtuisi
        purkaantuisi sopimus ja sopimuksen rikkonut
        osapuoli korvaisi aiheutuneet kärsimykset
        taloudellisesti.

        Nyt kun ajat ovat menneet tähän suuntaan ja
        rakkaudella ei tunnu olevan paljon merkitystä ja
        kihla/avioliittolupaukset ovat tehty
        rikottavaksi, niin olisi aika vähän uudistaa
        järjestelmää. Se antaisi varmuuttaa.

        Pahin virhe mitä voi tehdä on ostaa yhteinen
        asunto. Ei missään nimessä kannata
        taloudellisesti sitoutua toiseen. Siitä seuraa
        vain painajainen. Asunto ja autot vaan omiin
        nimiin.
        Henkinen sitoutuminen on aivan riittävä ja
        toimiva.

        Loppukommenttina vielä, että olen huomannut
        naisten muuttuvan radikaalisti vähän yli 20
        vuotiaina ajatusmaailmaltaan mutta taas yli 50-
        vuotiaat ovat huomattavasti realistisempia. Eli
        kovimmillaan ne ovat siinä 25-45 haarukassa missä
        pitää oikein näyttää.

      • MINÄ
        Tyrmistynyt kirjoitti:

        En käsittääkseni kertonut olevani mieshenkilö?!?
        Jos minä olenkin nainen, eikö se juolahtanut
        mieleesi?

        Eikö mielestäsi naisella ole oikeutta toimia näin
        vai eikö naiset sitten koskaan toimi edellä
        mainitulla tavalla?

        Kyllä se käsitys istuu lujassa, että jos on sika
        niin silloin on mies.

        Oliko se nyt niin sitten, että kaikki miehet
        eivät ole sikoja mutta kaikki siat ovat miehiä.

        Ihan sama oletko mies vai nainen mutta tuollainen
        touhu on TODELLA LAPSELLISTA!!!mieti vähän mitä
        teet toiselle osapuolelle kun ilmotat sun
        typeristä säännöistäsi..."anteeks nyt hirveesti
        mut nyt mun pitää pistää poikki kahen vuoden
        jälkeen kun mul on tämmösii typeriä
        sääntöjä"....IDIOOTTI!

      • tunteetonko?

        Hyvä kun minunkin kirjoitukseen joku vastailee.

        Mikä typerä sääntö se on? Miten se on sitten
        parempi, että on kaksikymmentä vuotta yhdessä ja
        pistää poikki? Nythän on näistä aikaisemmista
        kirjoituksista selvinnyt, että suurin osa
        liitoista päättyy eroon ja miksi minun liittoni
        eroaisi oleellisesti niistä muista.

        Ja olen kehittänyt tälläisen systeemin
        hallitakseni tulevaisuuttani. Tällä tavoin pystyn
        kontrolloimaan elämääni. Nyt se sitten muuttu
        pahaksi idioottimaiseksi asiaksi. Kun nainen
        lähtee liitosta, niin se on hyvä veto ja naiselle
        riittää selkään tapauttelijoita.

        Siis tämä on täyttä asiaa. Avioliitot päättyy
        eroon suurimmassa osassa mutta tällä
        toimintatavalla säästyn katkerilta eroilta, koska
        tulevaisuus on ollut jo tiedossa alusta asti.

        Miksi en saisi ajatella näin? Ajatteleehan eroava
        nainenkin itseään. Tuskin se miestänsä ajattelee.
        Kyllä nykyisin on lupa ajatella näissä asioissa
        omaa hyvää, vai eikö se olekaan näin? Onko tämä
        versio sitten sellainen mikä onkin huono? Onko
        parempi uskotella ja hyysätä puolisoansa vaikka
        vuosikaudet ja sitten täräyttää ero päälle kun ei
        nappaa itseä enää?

        Tottakai sovin järjestelystä etukäteen mutta kun
        aina ei tahdota uskoa.

        Voin kuitenkin kokemuksesta suositella, sillä
        olen viettänyt monta onnellista vuotta tällä
        tavoin. Ei paineita eikä väkinäisiä sitoumuksia.
        Suosittelen, KYLLÄ!!!

      • MINÄ
        tunteetonko? kirjoitti:

        miksi et voi sillon vasta laittaa poikki kun on
        todella siihen syytä?...Jos toinen osapuoli
        vaikuttaa siltä oikealta ja muutenkin suhteessa
        menee tosi hyvin ja tuntuu menevän vielä kauankin
        niin miksi laittaa poikki kun kaksi vuotta on
        tullu täyteen..tätä en ymmärrä!..virua ei
        tarvitse elottomassa suhteessa mutta aina voi
        jatkaa jos suhde tuntuu oikealta....oletko sitten
        ollut edes rakastunut niin paljon etää haluaisit
        elää lopun elämästäsi kyseisen henkilön kanssa?

      • love4ever
        tunteetonko? kirjoitti:

        Hyvä kun minunkin kirjoitukseen joku vastailee.

        Mikä typerä sääntö se on? Miten se on sitten
        parempi, että on kaksikymmentä vuotta yhdessä ja
        pistää poikki? Nythän on näistä aikaisemmista
        kirjoituksista selvinnyt, että suurin osa
        liitoista päättyy eroon ja miksi minun liittoni
        eroaisi oleellisesti niistä muista.

        Ja olen kehittänyt tälläisen systeemin
        hallitakseni tulevaisuuttani. Tällä tavoin pystyn
        kontrolloimaan elämääni. Nyt se sitten muuttu
        pahaksi idioottimaiseksi asiaksi. Kun nainen
        lähtee liitosta, niin se on hyvä veto ja naiselle
        riittää selkään tapauttelijoita.

        Siis tämä on täyttä asiaa. Avioliitot päättyy
        eroon suurimmassa osassa mutta tällä
        toimintatavalla säästyn katkerilta eroilta, koska
        tulevaisuus on ollut jo tiedossa alusta asti.

        Miksi en saisi ajatella näin? Ajatteleehan eroava
        nainenkin itseään. Tuskin se miestänsä ajattelee.
        Kyllä nykyisin on lupa ajatella näissä asioissa
        omaa hyvää, vai eikö se olekaan näin? Onko tämä
        versio sitten sellainen mikä onkin huono? Onko
        parempi uskotella ja hyysätä puolisoansa vaikka
        vuosikaudet ja sitten täräyttää ero päälle kun ei
        nappaa itseä enää?

        Tottakai sovin järjestelystä etukäteen mutta kun
        aina ei tahdota uskoa.

        Voin kuitenkin kokemuksesta suositella, sillä
        olen viettänyt monta onnellista vuotta tällä
        tavoin. Ei paineita eikä väkinäisiä sitoumuksia.
        Suosittelen, KYLLÄ!!!

        ...rakastatko ketään ikinä todella? Et taida tai
        en ainakaan niin usko sillä miten muuten
        pystyisit tekemään noin?

    • nainen- muttei feministi

      et ole varmaankaan saanut
      ikuisuuksiiiiiiiiiiiiiin ja lisäksi sinut on
      kylmästi jätetty/petetty. älä jauha paskaa,
      miesten kurjuus on ihan heidän omaa syytänsä, ei
      naisten vika! olet säälittävä idiootti

      • turha sääliä kuin itseäsi

        empaattisten naisten takia , kannattaa kääntää
        katseet mihin suuntaan hyvänsä, Suomen rajojen
        ulkopuolelle.

    • Manteli

      Se on äidin vika kun..., se on yhteiskunnan vika
      kun ..., se on isän vika kun... - tuttua vai
      mitä?? Jos ihminen tekee itsemurhan on syyt
      toiset kuin mainitsit. Lopeta jo tuo kiihkoilu ja
      lataa testosteronisi johonkin hyödyllisempään
      kuin naisvihaan. Jokainen mies on terveellä
      tavalla sovinisti ja jokainen nainen on samoin
      feministi. Tottakai- mikäli sinulla on terve
      itsetunto arvostat itseäsi myös miehenä (tai
      naisena). Feminismi ei ole enää rintsikoiden
      polttamista roviolla eikä terve sovinismi ole
      sairasta vihan sekaista uhoa naisia kohtaan.

      • Ei tässä itku auta

        Maailmassa on paljon mielenkiintoisempiakin
        asioita, kun pähkäillä naisten pyrkimyksiä.
        Olkoot sitten vaikka Presidenttinä, ihan sama.
        Ollaan samassa veneessä kaikki.

        Turha näitä on itkeä. Täällä on tullut monia
        hyviä ehdotuksia. Esimerkiksi koiran hommaaminen
        on ihan hyvä. Sukupuolinenkin vietti tukahtuu
        omia aikoja eli senkään eteen ei tarvitse tehdä
        mitään, kun tietyn kynnyksen yli pääsee.
        Mielestäni miesten olisi aika ottaa itseään
        niskasta kiinni ja suuntautua harrastusten ja
        työn pariin ja eikä ruikuttaa naisten perään. Jos
        eukko lähtee niin menköön. Autan mielelläni
        vaikka pakkaamisessa, että pääsee nopeemmin
        lähteen.

        Kaikille vinkki ja nykyaikaistettu versio tutusta
        jutusta: Kohtele puolisoasi niin kuin puolisosi
        kohtelee sinua. Posken kääntäminen ei auta
        nykypäivänä. Koskeen niin naisia kun miehiäkin!!!

    • mies29

      mahdankohan olla väärässä mut jotenki on alkanu
      tuntua siltä et naiset on kautta linjan muuttunu
      viime vuosina... onko syy sitten cosmopolitanissa
      ja sinkkueämmä-sarjassa vai missä mut naiset on
      alkanu diivailla entistä enemmän... esim. vaikka
      kuinka asiallisesti naista baarissa ähestyiskään
      ja selvänä ni turhan usein saa/näkee jonkun muun
      saavan varsin tylyn vastauksen... naisen naamalta
      on sillon helppo lukea viesti "miten ton näkönen
      v#¤%n ääliö voi luulla et ees puhusin sille?"...
      ei miehet vastaile silleen... naiset myös
      haukkuvat ystävättäriään selän takana,pukeutuu
      väärin,liikkuu vääränlaisten miesten kaa,on tyhmä
      luulee itestään(lue:ulkonäöstään)liikoja...jne.
      ja heti perään taas esitetään ystävää kun ko.
      henkilö ilmestyy näkyviin...ei miehet/pojat
      käyttäydy silleen... onko niin että tasa-arvo
      naisten mielestä niin että ite viedään ja miehet
      vikisee ja jos mies sanoo vastaan tai tekee
      jotain väärä ni heti sillon nainen saa luvan
      jättää ystävän/seurustelu kumppanin/ottaa
      avioeron vedoten syyhyn hän vain inttää vastaan
      ja haastaa riitaa/ei kuuntele mua ja kohtelee
      epäkunnioittavasti... onx tasa-arvo ymmärretty
      vähän väärin??? ite naisessahan ei tietenkään voi
      olla mitään vikaa... ja ikävä kyllä tällasia
      naisia on ihan liikaa... hyvät naiset...voisitte
      porukalla laskea nenää vähän alemmax ja vilkasta
      peiliin et löytyskö sitä vikaa vähän itestäkin...
      ei vaatimanne tasa-arvo oo sitä et mies jätetään
      tossun alle...

    • naiset kuriin ja kotiin

      olen nainen, mutta kammoksun feministejä ja niitä
      miehiä, jotka vikisevät kun nainen vie.

      Johtopaikoille haluttiin naisia ja niitä on
      siellä enemmän kuin miehiä (paikoitellen) ja
      mihin maailma muuttui. Todella kovaksi paikaksi.
      Ne naiset, jotka sortavat kotona miehiään,
      sortavat alaisiaan ja kansaa pahemmin kuin miehet
      aikaisemmin.

      • POIKALAPSIA KOHTAAN

        Niinpä - olet älykäs ja vielä onneksi
        tervejärkinen nainen. Ja kuten olet huomannut
        oikein , mitä pidemmälle naiset etenevät vallan
        ja varsinkinm moraali aivopesun alueella - sitä
        sairaampi paikka henkisesti tulee maailmasta.

      • julia

        Sehän on tietysti sinun käsityksesi asiasta.
        Itselläni on nainen pomona ja parempaa saa hakea!

      • Ei sotilas
        POIKALAPSIA KOHTAAN kirjoitti:

        Niinpä - olet älykäs ja vielä onneksi
        tervejärkinen nainen. Ja kuten olet huomannut
        oikein , mitä pidemmälle naiset etenevät vallan
        ja varsinkinm moraali aivopesun alueella - sitä
        sairaampi paikka henkisesti tulee maailmasta.

        Daiju! montako sotaa naiset ovat aloittaneet?

      • Mossottaja
        Ei sotilas kirjoitti:

        Daiju! montako sotaa naiset ovat aloittaneet?

        Jos menet todella kauas historiassa, Japanissa
        tai Kiinassa (en muista kumpi koska ei
        varsinaisesti ole kiinnostanut) oli joku
        sodanhimoinen tyranniTAR, mutta tietääkseni muita
        ei ole pahemmin ollut.

      • Ei sotilas
        Mossottaja kirjoitti:

        Jos menet todella kauas historiassa, Japanissa
        tai Kiinassa (en muista kumpi koska ei
        varsinaisesti ole kiinnostanut) oli joku
        sodanhimoinen tyranniTAR, mutta tietääkseni muita
        ei ole pahemmin ollut.

        Voisikohan tästäkin vääntää jonkinmoisen tilaston!

        IIIK! JO 1/100 000 sodasta naisten aiheuttamia!

      • Mossottaja
        Ei sotilas kirjoitti:

        Voisikohan tästäkin vääntää jonkinmoisen tilaston!

        IIIK! JO 1/100 000 sodasta naisten aiheuttamia!

        tuskin sentään ihan noin monia sotia on aloitettu
        jos kaikkia kylätappelua ei sentään lasketa. Ja
        mistä sitä tietää miten monta sellaista on
        naisten aloittamia.

      • Ei sotilas
        Mossottaja kirjoitti:

        tuskin sentään ihan noin monia sotia on aloitettu
        jos kaikkia kylätappelua ei sentään lasketa. Ja
        mistä sitä tietää miten monta sellaista on
        naisten aloittamia.

        Juu saatat olla oikeassa, mutta antaahan se
        sentään suuntaa...

      • Nichtpakana

        Paskaa täynnä koko kommentti.Pakanan paskaa.
        Kun sen on vaimo jättäny ei se tunne miesparka
        selviävän tilanteesta.
        Vois sen sijaan vähän miettiä miten kukaan viisas
        nainen voisi tollaisen natsiäijän kanssa viettää
        elämänsä.
        Hyvä vaimolle, että pääsi karkuun.
        Toivottavasti sai viisaamman ja hellemmän miehen.

    • Manteli

      Isoisäni on sotaveteraani(elossa vielä) ja
      isoäitini(elossa myös) on lotta. Ei ole heillä
      kuule ollut mitään ongelmaa siitä kumpi on sotaan
      enemmän ja kumpi paremmin osallistunut.
      Puheenvuorosi on suoraan sanoen loukkaus heitä
      kumpaakin kohtaan.Älä omista itsellesi heidän
      taistelemia sotia ainakaan vain sitä tarkoitusta
      varten, että käytät sitä vain likaisena aseenasi
      vihassasi naisia kohtaan. Noissa sodissa kun ei
      ollut kysymys sinun vihastasi.

    • Hombre

      olla taas kirjoittamatta. Jos toistan jo itseäni
      niin excuse the fuck out of me. Ongelma on aivan
      selkeä. Vaikka naiset kuinka vänkäisivät vastaan
      niin tosiasia on, että maailmassa on asioita
      jotka sopivat paremmin miehille ja asioita jotka
      sopivat paremmin naisille. Mutta jostain syystä
      naisten kiinnostus vaihtuu aina sen mukaan mitä
      miehet puuhaavat. Minkä tahansa uuden jutun
      miehet aloittavat, niin ei kestä kauaa kun naiset
      ovat paikalla valittamassa, että heille kuuluu
      puolet johtajan paikoista. Naiset haluavat tasa-
      arvoa hyvin valikoivasti. Vain siellä ja silloin
      kun se heille sopii, eli antaa heille enemmän
      valtaa ja rahaa. (Ei mielellään vastuuta).

      Esim. Amerikassa naiset ovat aloittaneet
      kampanjan jonka tarkoituksena on todistaa että
      ns. uranaisten lapset jotka on sijoitettu
      vieraaseen hoitoon kuukauden vanhoina, ovatkin
      itse asiassa paremmin elämässä selviytyviä kuin
      sellaiset joiden äiti "uhraa" elämänsä ja hoitaa
      edes jonkun aikaa lastaan itse. Kummasti tässäkin
      mahdollisten (lue: varmojen) ongelmien syy onkin
      lapsen isässä joka ei ole ollut tarpeeksi kotona.

      Jos mies tekee kyseenalaisia ratkaisuja
      työelämässä, on hän tunteeton paskiainen. Samassa
      tilanteessa nainen yrittää tehdä mahdollisimman
      miesmäisen ratkaisun, mutta näin tehdessään hän
      ei olekaan tunteeton paskiainen vaan terävä
      liikenainen joka taas todisti pärjäävänsä miesten
      maailmassa.

      Ja selittäkää nyt joku se mysteeri tästä miesten
      maailmasta. Miten joku ylivalta muka on joutunut
      miehille jos naiset kerran on vähintään yhtä
      fiksuja, vahvoja ja aikaansaavia.

      Ja miks naiset ei perusta yrityksiä mihin
      palkataan vain naisia? Saisivat kaikki
      johtajanpaikat, sais naiset olla niin "business
      womania" ja niiden firmojen luulis vielä ajavan
      konkurssiin ilkeiden miesten johtamat onnettomat
      pyristelyt.

      Toistan vielä väitteeni siitä että jos miehet
      luopuvat talouselämästä ja muusta
      yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, niin ei se
      jaksa kiinnostaa naisia kovin kauaa sen jälkeen.
      Koska silloin miehet ovat jo keksineet muuta,
      mistä pitää saada puolet.

      • Manteli

        Se että naiset tulee perästä, kertoo siitä että
        vielä 50 vuotta sitten Suomessakin fyysinen valta
        oli valtaa eli nyrkki puhui. Nykyään Suomikin on
        hieman sivistynyt ja muut arvot on nostettu esille
        (ei enää viidakon lakeja). Näin ollen on pyritty
        luomaan kaikille samanarvoinen mahdollisuus
        osallistua yhteiskunnan asioihin ja vaikuttaa
        niihin. Meitä naisia ja miehiä on joka lähtöön
        toiset ovat kypsiä johtajiksi toiset ei. Se ei
        kuule ole sukupuolikysymys (sinulle
        ehkä:Valitettavasti). se on ammattitaitokysymys
        ja lisäksi kysymys yleisestä hyväksyttävyydestä.
        Ei viitsitä yleistää pikku juttuja (viittaus:
        ontuvate esimerkkisi) vaan pyritään elämään
        avoimin ja hyväksyvin mielin ilman rasistisia
        piirteitä suuntaan jos toiseenkaan.

      • Hombre
        Manteli kirjoitti:

        tiedän. En jakanut ehdotonta faktaa vaan omia
        näkemyksiäni. Et kai väitä etten tiedä niitä?
        Sitäpaitsi kommenttisi olivat niin aneemisia -
        kuten naisten kommentit aina ovat heitä vähänkin
        kritisoitaessa- että miksi vaivauduit? Blaah!

      • Tuulia

        Viestissäsi piili tiedon jyvänen. Ihmettelen
        kuitenkin kovin aggressiivista suhtautumistasi
        asiaan??? Itse olen 24-vuotias tyttönen, uskon
        vakaasti tasa-arvoon, olen uskollinen miehelleni,
        en aio erota, sillä uskon myös avioliittoon jne.
        Uskon, että on asioita, joissa miehet loistavat ja
        asioita, joissa naiset loistavat. Jotenkin vaan
        tuntuu, että pidät naisia jotenkin tyhmempinä kuin
        miehiä???

        Älyllisellä tasolla (älykkyyttähän on monenlaista)
        miehet ja naiset ovat keskimäärin samalla
        viivalla. Siksipä yritysjohtakajsi nainen sopii
        siinä kun mieskin, mutta miespä on luonnostaan
        aggressiivisempi (yleensä), joten ehkä tietyt
        asiat yrityselämässä saattavat olla paremminkin
        miesten heiniä, naisia lainkaan väheksymättä.

        Siitähän se lähteee, että jo neanderthalilaiset
        hoisivat asiat niin, että miehet metsästivät ja
        naiset hoisivat lapset. Kyllä siinä jotakin perää
        on. Jos itse saan lapsen aion pitää täydet
        hoitovapaat ja vietää mahd. paljon aikaa lapseni
        kanssa. Siinä se äiti-lapsi side syntyy.
        Kaikenmaailman vauhkoojille tiedoksi, että aion
        kohdella mahdollisia poikalapsiani tasavertaisesti
        mahdollisten tyttölapsieni kanssa.

        Tämä ikivanha asetelma miehestä ja naisesta on
        muuttumassa, mutta siinä muutonsen ja tasa-arvojen
        melskeessä tulisi muistaa, että meillä molemmilla
        sukupuolilla on luontaiset viettimme ja
        erityisosaamisemme ohjelmoituna meihin ikivanhan
        kaavan mukaan. Sen ei suinkaan tarvitse olla
        tasa-arvon tiellä. Kysehän on arvostuksesta. Rahaa
        arvostetaan nykymaailmassa niin paljon, että kuka
        kotiäitiä arvostaisi? Jokainen meistä, niin miehet
        kuin naisetkin arvostusta kaipaavat.

        Voisiko olla niin, että tasa-arvo lähtisi pienistä
        asioista. Jos molemmat käyvät töissä, ei ainoastaa
        toisen tule jatkaa työpäivän jälkeen työpäivää
        kotona siivoamalla, pyykkäämällä jne. Myös lasten
        hoito on arvokasta työtä ja vaatii ansaitsemansa
        arvostuksen.

        Henkisellä tasolla naiset kykenevät samaan kuin
        miehetkin. Johtajuus ei vaadi penistä!

      • Ei se sama

        Kun miehiä kritisoidaan, heidän kommenttinsa
        käyvät yleensä aggressiivisiksi, kuten nytkin,
        sanallisella tasolla...

      • Hombre
        Tuulia kirjoitti:

        oli parasta tähän mennessä. Joten lienee hieman
        syytä selventää ajatuksiani. En pidä, enkä
        koskaan ole pitänyt naisia tyhmempinä kuin
        miehiä. Luulenpa että usein jopa odotan naisilta
        enemmän kuin miehiltä. Kyse on simppelisti
        naisten valinnoista, mitä olen täällä jankannut.
        Naiset ovat liian kiinnostuneita hakemaan miesten
        arvostusta. Jotenkin tuntuu että naisten pitää
        juuri pärjätä "miesten maailmassa" ollakseen
        jotain. Mitä vikaa on "naisten maailmassa"? Ihan
        kuin naiset olisivat itse määritelleet miehet
        paremmiksi ja näin ollen miesten toiminnan
        tavoittelemisen arvoiseksi. En minä(kään) nyt
        niin hullu ole että mielestäni naisten ei tulisi
        ajaa moottoripyörällä mutta kun mainostoimistossa
        ylennyksen saanut sirokokoinen nainen menee
        liikkeeseen ja ostaa isoimman mahdollisen Harley-
        Davidsonin, niin mielestäni siinä on jotain
        falskia. Se on tätä "äijäilyä". Ymmärrätkö mitä
        tarkoitan? Historia näyttää että merkittävästi
        suurempi osa erilaisista johtajista on ollut
        miehiä. Miksi? Siksikö että naiset eivät ole
        viitsineet? Liike-elämässä on voimakasta -usein
        sangen lapsellista- kilpailua asemasta tai
        arvostuksesta. Tosiasia on että naisetkin
        halveksivat miestä joka "häviää" naiselle. Valta
        on aina kiihottanut naisia jopa rahaa ja
        ulkonäköa enemmän, liekö se syy miesten
        vallantavoitteluun. Alfa-urokset keräävät parhaat
        naaraat. Pahoittelen hieman kornia ilmaisua.

        Noin yleisesti ottaen miehet heittävät palloa
        pitemmälle kuin miehet. Se ei kuitenkaan ole
        elämässä kovin tärkeää. Paitsi naisille. Sillä
        miesten keksimät leikit ovat aina heidän
        mielestään jännittävämpiä.

        Tuota, taisit ymmärtää pointtini väärin. Olen
        periaatteessa kanssasi samaa mieltä, mutta eikö
        kyse ole yksilövalinnoista. Jos se siro tyttönen
        haluaa ajaa isolla Harrikalla, on hänellä siihen
        ainakin mahdollisuus... Siis pitäisi olla.
        Kenenkään karsaasti katsomatta, arvostelematta
        jne. Meitä on niin moneen junaan, että on kai
        turha alkaa jankkaamaan että miehet sitä ja naiset
        tätä. Viitaus historiaan on melkolailla huono, kun
        ottaa huomioon sen mikä naisen asema entisaikoina
        on ollut.

        En ole sotajalalla. Tahdon vain sanoa sen, että on
        ihan oikeutettua jakaa hommat ns. miesten ja
        naisten töihin (siis kun karskisti ajatellaan),
        mutta jos nainen haluaa astua miehen reviirille,
        se suotakoon ja myös toisinpäin.

        Kyllä se niin on, että kultainen keskitie on
        tässäkin keskustelussa se, mitä tulisi noudattaa,
        jottei tekisi itsestään tyystin hölmöä. Eivät
        naiset ole uhka miehille ja nykymaailmassa eivät
        miehetkään naisille. Sitä historiallista tosiasiaa
        on turha kiistää, etteikö naisen asema olisi
        entisaikoina ollut Suomessakin sorrettu, mutta
        tasa-arvon aika lienee täällä jo saavutettu.

        Silti en ymmärrä miksi miehet kokevat (siis
        ainakin ne jotka tällä palstalla keuhkoavat)
        asemansa uhatuksi? En minä ole kenenkään varpaille
        astunut, enkä astukaan, mutta itseäni kyllä
        puolustan, jos on tarvis.

        Pidätkö sinä oikeutettuna sitä, että täällä
        julkisesti naisia syytetään miesten tekemistä
        itsemurhista ja "ennenaikaisista" kuolemista?
        Ookoo, ehkä miehet tekevät enemmän itsemurhia
        (ikävä juttu), mutta kun tilastoista ei niiden
        syitä voi lukea. Sama pätee varhaiseen
        kuolinikään.

        On kummallista, että kun keskustelun aloitus oli
        erittäin naiivi, näinkin monet miehet viitsivät
        käydä puolustelemaan, vaikka tietävät itsekin
        asian oikean laidan. Ajatteles asia toisinpäin:
        Joku äärikiihkoilija/provosoija kirjoittaa
        perusteettomia väitteitä miehistä jne. Luuletko,
        että minä vastaavassa tilanteessa kävisin
        puolustelemaan ko. kirjoittaja kantaa?

        minäkin varmaan suurimmaksi osaksi samaa mieltä
        näistä jutuista, kun unohdetaan tämä väkisin
        esiin tuleva ärsyyntyminen. Mutta kun aihe vähän
        on...no joo.

        Myönnän että esimerkkini eivät ole parhaasta
        päästä. Tällaisessa palstakeskustella se ei aina
        onnistu parhaalla mahdollisella tavalla. Siis
        verrattuna normaaliin keskusteluun.

        Sillä Harrikka esimerkillä olen vain pyrkinyt
        tuomaan esiin sen että naiset kokevat
        menestyneensä vasta kun ovat saavuttaneet ns.
        mies-symboleja. Eli vasta kun on mahdollisimman
        miesmäisesti ajatteleva ja toimiva niin on
        saavuttanut jotain. Ehkä vertaus ontuu pahemmin
        kuin huomaankaan, pahoittelen.

        Itsekin kyllä jätit huomioimatta "pointit"
        höpinöissäni. Tarkoitin sillä historia-jutulla
        sitä että maailmaa on rakennettu miesten
        ehdoilla. Hyvässä ja pahassa. Naiset olisivat
        kuitenkin tehneet aivan samoin jos olisivat
        kyenneet. Jos naiset olisivat fyysisesti
        vahvempia kuin miehet niin historia olisi
        julmempi miehiä kohtaan kuin mitä se nyt on
        naisia kohtaan. Tänä päivänäkin miehet kulkisivat
        kahleissa, siivoamassa ojia. Ja olisivat lähinnä
        vain naisten oikkujen ja himojen tyydyttäjiä. Et
        kai kiellä tätä.

        Itse kannatan tasa-arvoa, kaikista kokemuksistani
        huolimatta. Voisin olla aika paljon katkerampi.
        Nämä, kenties hyvinkin typeriltä vaikuttavat
        sepustukseni ovat vain pientä reagointia näitä
        Ally/Cosmo-sukupolven naisia kohtaan, jotka
        luulevat että naisenergia oikeuttaa minkälaisen
        sikailun tahansa. En usko sinun kuuluvan heihin.

        Ja tiedän kyllä että miehetkin ovat aika paskoja
        välillä, mutta kyllähän te naiset siitä
        muistutattekin.

        Hmm, muuten ihan ookoo, mutta taidan kyllä älähtää
        siitä julmuusjutusta, kuitenkin! Ei nainen halua
        miestä orjuuttaa. Ei naisella ole siihen mitään
        tarvetta! Ja nyt tahdon korostaa, että ei naisilla
        yleensä. Sairaita yksilöitä kai mahtuu molempiin
        sukupuoliin.

        Siis jos nainen olisi se fyysisesti vahvempi
        ospuoli, niin miesparat olisivat alistetussa
        asemassa??? Älä sinä Hombre huoli, minä kyllä
        ajaisin etuanne! Ja varmasti niin monet muutkin
        naiset... :) Enkä kyllä oikeastaan edes usko koko
        juttuun. Kuten sanon, minkäänlaisia miesten
        alistamis/pätemisfantasioita minulla ainakaan ei
        ole. Liekö niin kovin monilla muillakaan. Nyt kun
        asia on kuitenkin toisinpäin ja nainen on se
        fyysisesti heikompi osapuoli, niin miten väärin
        sitä valta-asemaansa miehet ovatkaan historian
        kuluessa käyttäneetkään??? Onneksi asiat ovat
        nykysuomessa näin hyvin!

        On se nyt kumma jos aseman elämässä määrittää vain
        ja ainoastaa sukupuoli. Kyllä siinä ollaan menty
        pahasti mettään. Koulutus, kiinnostuksen kohteet
        yms. ovat paljonkin parempia mittareita sille,
        minkälainen ihminen pärjää yrityselämässä. Ihmisiä
        me kaikki olemme. Ei se kahden sukupuolen välinen
        ero nyt NIIN ISO voi olla... :) Minä ainakaan en
        yritä esittää yhtään olevani jotenkin miehinen
        "äijä" tässä maailmassa. Meikkaan, pidän mekkoa,
        lakkaan kynteni ja teen paljon muutakin
        naisellista hömppää korostaakseni omaa
        naiseuttani! Olen nainen ja ylpeä siitä! Ei minun
        tarvitse todistaa kenellekään olevani yhtään
        mitään muuta kuin olen. Omalla koulutuksellani
        olen ansainnut paikkani työelämässä. En sillä
        miten miehinen pystyn olemaan!

        missaat edelleen tärkeimmän pointtini. Mutta
        ehkäpä minäkin epäonnistun näkemään sinun
        johtoajatuksesi. Ehkäpä se minua eniten
        tympäiseekin. Minä olen valinnut oman kultaisen
        keskitieni, eli en millään tavoin pyri
        vaikeuttamaan kenenkään naisen elämää. En
        vastusta heidän hankkeitaan enkä unelmiensa
        toteuttamista, sillä siihen heillä on tietenkin
        yhtä suuri oikeus kuin miehilläkin. Mutta en
        myöskään missään olosuhteissa puolusta heitä enkä
        edesauta heidän pyrkimyksiään. Jos pidät minua
        lapsellisena on sinulla siihen täysi oikeus.
        Ethän tiedä taustoja.

        Niin, ja hauskaa jatkoa! Pidä pintasi esim.
        minunkaltaisiani vastaan.

        Olisi mielenkiintoista kuulla ne taustat...

        Ja pintani kyllä pidän, onhan minulla aseena
        älykkyyteni, jonka turvin olen tässä maailmassa jo
        melko pitkälle päässyt!

        Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta minusta siinä
        asenteessasi on korjaamisen varaa. Me kaikki
        olemme IHMISIÄ, samasta puusta veistettyjä. Muista
        se! Unohdetaan sukupuolet, rodut ja muut, niin
        mitä jää käteen? Get it?

    • filosofi pan-jung-sai

      tieto on tehnyt ihmisestä sen mikä se on.Olisiko
      tätä kaikkea sontaa jos yhä luultaisiin maapalloa
      litteäksi ja ihmiset eläisivät
      jumalanpelossa,ei.Ihmiset kuvittelevat tietävänsä
      vastauksen kaikkeen ja yhä vähäisemmiksi käyvät
      ne ihmiset jotka myöntävät virheensä,ehkä jotkut
      erotkin syntyvät tämän takia.

    • Jarkko34

      Mielenkiinnolla luin tämän viestin ja siihen
      tulleita vastauksia.

      Itse viestissä oli mielestäni aika kiistattomasti
      osa valitettavaa ajan kuvaa.

      Mies kun olen niin vastauksista kiinnosti lähinnä
      naisten vastaukset joita oli suht runsaasti.
      Silmiinpistävää, ei ehkä edes yllättävää oli
      niissä esiintyvä jopa suoranainen agressiivisuus
      ja sen runsaus.

      Mieleen tuli että osaapa olla katkeraa
      porukkaa ... lienee sinkkuja, pettyneitä ja
      kaikenmaailman tyyristylleröitä, niitä jotka
      notkuvat ravointoloissa illasta ja viikonlopusta
      toiseen etsien jotain mitä eivät omien avujensa
      perusteella tule koskaan saavuttamaan.

      Jarkko

      • Tuulia

        Jarkko hyvä

        Olisit lukenut myös miesten kommentit, niin
        eiköhän mielipiteesi olisikin jo ihan toinen.
        Meitä naisiahan syytetään suorastaan törkeistä
        asioista. Miesten itsemurhista ja heidän
        ennenaikaisesta kuolemastaan. Kun syytökset ovat
        näinkin raskaita, niin voitko edelleen väittää,
        ettei puolustautuminen olisi paikallaan?

    • Nipa

      Kun nainen on kaunis niin hän silloin anteeksi
      saa että miehelleen ilkeä on ja vieläpä tyhmä
      kuin saapas mutta tyhmempi kuin nainen konsanaan
      on mies. Hän naistaan rakastaa koittaa tämä
      ruumista kunnioittaa, rakkautta on kun nai läskin
      koska tämä on niin älykäskin!

      • Jayjay

        Oletko 9-vuotias?

        Siis henkisesti...

      • hih hih hih
        Jayjay kirjoitti:

        Oletko 9-vuotias?

        Siis henkisesti...

        Mutta tiedän ainakin missä on klitoris ja olen
        ylpeä siitä. Toivottavasti sinulla on jo
        kuukautiset alkaneet!

      • Jayjay
        hih hih hih kirjoitti:

        Mutta tiedän ainakin missä on klitoris ja olen
        ylpeä siitä. Toivottavasti sinulla on jo
        kuukautiset alkaneet!

        Olen mies, joten jos kuukautiset joskus tulevat,
        taidan juosta lääkärille...

        P.S. Tiedän myös missä on klitoris! Osaan jopa
        "käyttää" sitä ja tiedän jopa G-pisteen
        sijainni...

    • Lehti

      Uskallan väittää että Suomen nykyiseen
      sukupuolten taisteluun on yksi syyllinen!
      Iltapäivälehdet! Lehdissä naureskellen syytellään
      sekä miehiä että naisia mitä hurjimmista
      jutuista!! Esimerkkejä otsikoista: Nainen iskee
      varatun miehen! , Työpaikkaromanssit
      arkipäivää! , Suuri seksitutkimus paljastaa->
      ulkomaalainen mies parempi.... Nämä uskomattomat
      otsikot ovat murto-osa siitä paskasta mitä
      lehdissä on kirjoitettu. En muista tällä hetkellä
      enempää mutta jo näihin pariin juttuun pitää
      tehdä selvyys: Ensin mainittu otsikko paljastui
      paskapuheeksi jo kun avasin lehden.
      Haastatelluista naisista yksikään ei ollut
      varatun miehen kannalla. toinen juttu oli
      äsköistäkin mädämpi: ei haastattelua, ei
      mielipiteitä. Uskon että näiden
      paskakohuotsikoiden taka-ajatus on RAHA!! Mitä
      hullumpi otsikko sitä enemmän ihmiset ostavat
      lehteä, ja minkä takia? Lukeakseen lehden
      sisällöstä totuuden, joka ei vastaa otsikkoa!!
      Lisäksi olen sitä mieltä että sukupuolien "sotaa"
      yritetään tahallisesti saada aikaan. Kun
      tarpeeksi vatvotaan samaa paskaa, niin kohtahan
      saadaan sisällissota aikaiseksi!! (no ei sentään)
      Mutta turhalta tuntuu kun lukee juttuja joissa
      ihmiset haukkuvat toisiaan! herätkää ja
      ymmärtäkää että ollaan jokainen erilaisia!
      Itsemurhat ovat yhteiskunnan syy, kuten myös
      Työttömyys, alkoholismi, perheväkivalta ja
      avioerot. Miksi yhteiskunta ajaa ihmiset niin
      tiukille ettei rahaa riitä edes
      äidinmaitokorvikkeeseen. Varmasti siitä riita
      syntyy kun kassahenkilöltä kysellään miksei
      velliä irtoa, ja mies kotona stressitäyteisen
      työpäivän jälkeen yrittää saada rentoutusta
      kaljapullosta kun samaan aikaan nainen itkee
      keittiössä veitsi ranteella.

      Kiitos

      • Ei syyllinen

        Itseasiassa syyllisiä ovat ne ihmiset, jotka
        ostavat näitä lehtiä... Sitä tarjotaan, mitä
        kysytään! laitetaan yksissä tuumin boikottiin
        tälläiset roskalehdet, niin eiköhän ala
        jutunjuurta irrota muistakin asioista!

    • Tuulia

      Miksi tätä keskustelua enää ylipäätänsä käydään?

      Jo nyt on kai kaikille tullut selväksi se, että
      vaikka 4/5 avioerosta on naisten vireillepanemia,
      ei se tilasto kerro, kuka on eroon todellinen
      "syypää"!!!!! Siihen asiaan en puutu, eiköhän se
      mene jotakuinkin 50%/50%

      Yhden ihmisen taloudetkaan eivät ole naisten vika
      (eikä miestenkään). Eläähän naisiakin yksin, osa
      omasta tahdostaan ja osa siksi, että kumppanin
      löytäminen ei aina ole helppoa, ei miehille, eikä
      naisille!

      Mieten itsemurhatkaan eivät ole ainoastaan naisten
      syytä. Vaikuttimia siihenkin on niin monia, että
      sitä ei palstatila riitä kattamaan. Toki on
      miehiä, jotka ovat itsensä eron jälkeen tappaneet,
      mutta eikö se kerro jostakin ihan muusta? Heikosta
      luonteesta!!! Vai olenko ihan väärässä?
      Tekeväthän naisetkin itsemurhia!!! Eivätkä niistä
      miehiä syytä!!!

      Myös miesten 8 v. aikaisempi keskimääräinen
      kuolinikä ei ole naisten vika. Monen miehen
      kannattaisi varmaan vaihtaa se keskikalja ja
      lenkkimakkara vichyyn ja porkkanaan, niin
      sepelvaltimotautejakaan ei niin paljoa
      esiintyisi... Toki myös naisten ruokavaliossa
      olisi parantamisen varaa turhankin monessa
      tapauksessa...

      Rukoilen siis teitä Suomen miehet ja naiset! Älkää
      sortuko toistenne syyttelyyn ja keskittäkö
      voimavarojanne toistenne sättimiseen, vaan
      nauttikaa elämästänne, kohdelkaa toisianne
      paremmin, jokaikinen!

      Tästä suosta ei syyttelemällä nousta, vaan siten
      vajoamme yhä syvemmälle!!!

      • Miehetär

        Älä vaan sano , että leikit jonkun tason Kristin
        uskovaista ? sillä puhuit rukoilevasi.

        Ei se että pilkkaat saatanallisesti
        vastauksissasi esim. itsemurhiin ajettuja
        miehiä , vaan jos esiinnyt noilla Raamatun
        vastaisilla mielipiteillä uskovaisena - et vihaa
        pelkästään miehiä , vaan myös Kristusta ja
        Jumalan Sanaa.

      • Tuulia
        Miehetär kirjoitti:

        Hyvä miehetär. En leiki kristinuskovaista, vaan
        olen sellainen. Jos olet lukenut ensimmäisen
        puheenvuoron aiheesta, ymmärrät varmaan, että
        käytin ko. ilmaisua rukoilemisesta ihan vaan sen
        takia... Ymmärrätkö?

        En ymmärrä miten pilkkaan itsemurhan tekeviä? Jos
        olet raamatun lukenut tajuat kai, että se on
        sielläkin tuomittava teko!

        Miten kirjoitukseni on pakanallinen?

        Jos sinulla on aihetta esittää noinkin jyrkkiä
        kannanottoja, oletan, että sinulla on myös esittää
        asiaan jonkinmoiset perusteet. Et kai voi väittää,
        että nimimerkki "Talvisota" olisi rahtustakaan
        oikeassa? Jos jossakin kirjoituksessa on jotakin
        pakanallista, niin siinä!

        Jumala loi IHMISEN!!! Se tarkoittaa niin miestä
        kuin naistakin! Ensin Aatamin ja hänen
        kylkiluustaan Eevan! Eikö se tarkoita, että samaa
        lihaa ja verta me olemme? Näinollen tässä
        sukupuolten "taistelussa" ei voi olla voittajia.
        Solumme ovat liitetyt yhteen niin ikivanhoin
        sitein, että loukatessamme toista osapuolta,
        vahingoitamme samalla myös itseämme!

      • MIEHETTÄRILLE

        Kyllä sinä leikit ! Ja kaikki mitä talvisota
        kirjoitti on tasan tarkkaan totta. Eivät ne ole
        milipiteitä vaan fakta tilastoja.
        Ilmeisesti "juopuneeseen" aivopestyyn sieluusi ei
        tämä mahdu.

        TÄMÄ ON JUMALAN PYHÄÄ SANAA
        (”Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö,
        näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö”)

        "ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä
        ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu
        antamaan ymmärrystä; "
        "mutta minä pelkään, että niinkuin käärme
        kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne
        ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja
        puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

        JESAJA 3 PROFETIAA
        11. Voi jumalatonta! Hänen käy pahoin, sillä
        hänen kättensä teot maksetaan hänelle.
        12. Minun kansani käskijät ovat lapsia, JA NAISET
        SITÄ HALLITSEVAT. Kansani, sinun johtajasi ovat
        eksyttäjiä !, he ovat hämmentäneet sinun
        polkujesi suunnan !.
        13. Herra asettuu käymään oikeutta, nousee
        kansoja tuomitsemaan.
        14. HERRA KÄY TUOMIOLLE KANSANSA VANHINTEN ja sen
        päämiesten kanssa: Te olette raiskanneet
        viinitarhan; teidän taloissanne on kurjilta
        ryöstettyä tavaraa.
        15. Kuinka saatatte runnella minun kansaani ja
        ruhjoa kurjien kasvot? sanoo Herra, Herra Sebaot.
        16. JA HERRA SANOI: KOSKA SIIONIN TYTTÄRET
        KORSKEILEVAT, kulkevat kaula kenossa ja
        silmillään vilkuillen, astua sipsuttelevat ja
        nilkkarenkaitaan kilistelevät,
        17. tekee Herra Siionin tytärten päälaen
        rupiseksi, ja Herra paljastaa heidän häpynsä.
        18. Sinä päivänä Herra poistaa koreat
        nilkkarenkaat, otsanauhat, puolikuukorut,
        19. korvarenkaat, rannerenkaat, hunnut,
        20. juhlapäähineet, jalkakäädyt, koruvyöt,
        hajupullot, taikahelyt,
        21. sormukset, nenärenkaat,
        22. juhlavaatteet, kaavut, vaipat, kukkarot,
        23. kuvastimet, aivinapaidat, käärelakit ja
        päällysharsot.
        24. SILLOIN TULEE TUOKSUN SIJAAN LÖYHKÄ, VYÖN
        SIJAAN NUORA, KÄHERRETYN TUKAN SIJAAN KALJUUS,
        KORUPUVUN SIJAAN SÄKKIVERHO, KAUNEUDEN SIJAAN
        POLTTOMERKKI.
        25. SINUN MIEHESI KAATUVAT MIEKKAAN JA SINUN
        SANKARISI SOTAAN.
        26. JA SIIONIN PORTIT VALITTAVAT JA VAIKEROIVAT,
        JA TYPÖTYHJÄNÄ HÄN ISTUU MAASSA.

        1.TIM 2:8-15

        8 minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka
        paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja
        epäilystä;
        9 niin myös, että naiset ovat säädyllisessä
        puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja
        siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei
        kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla
        vaatteilla, ??
        10 vaan hyvillä teoilla, niin kuin sopii
        naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.
        11 OPPIKOON NAINEN HILJAISUUDESSA, KAIKIN PUOLIN
        ALISTUVAISENA;
        12 MUTTA MINÄ EN SALLI, ETTÄ VAIMO OPETTAA, enkä
        että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän
        hiljaisuudessa.
        13 sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
        14 EIKÄ AADAMIA PETETTY, VAAN NAINEN PETETTIIN
        ja joutui rikkomukseen.
        15 mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen
        kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja
        pyhityksessä ynnä siveydessä.
        ( ja vaimolle hän sanoi: "minä teen suuriksi
        sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
        synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun
        halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
        Genesis – Kaikkeuden Jumalan JHWH:n tuomio
        syntiinlankeemuksesta)

        1.KOR 11:3-10

        3 mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että
        Kristus on jokaisen miehen pää ja että MIES ON
        VAIMON PÄÄ ja että Jumala on Kristuksen pää.
        4 jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää
        peitettynä, häpäisee päänsä.
        5 mutta JOKAINEN VAIMO, JOKA RUKOILEE TAI
        PROFETOI PÄÄ PEITTÄMÄTÖNNÄ, HÄPÄISEE PÄÄNSÄ,
        sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä
        olisi paljaaksi ajeltu.
        6 sillä jos vaimo ei verhoa päätään,
        leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on
        häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai
        ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.
        7 miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on
        jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen
        kunnia.
        8 SILLÄ MIES EI OLE ALKUISIN VAIMOSTA, VAAN
        VAIMO MIEHESTÄ;
        9 EIKÄ MIESTÄ LUOTU VAIMOA VARTEN, VAAN VAIMO
        MIESTÄ VARTEN.
        10 SENTÄHDEN VAIMON TULEE PITÄÄ PÄÄSSÄÄN
        VALLANALAISUUDEN MERKKI ENKELIEN TÄHDEN.

        (Nainen älköön käyttäkö miehen tamineita,
        älköönkä mies pukeutuko naisen vaatteisiin; sillä
        jokainen, joka niin tekee, on kauhistus herralle,
        Sinun Jumalallesi.)

        (Eräs kaikkien aikakausien viisaimpia ihmisiä
        Jumalan mukaan) eli Saarnaaja 7:

        25 minä ryhdyin sydämessäni oppimaan, miettimään
        ja etsimään viisautta ja tutkistelun tuloksia,
        tullakseni tuntemaan jumalattomuuden typeryydeksi
        ja tyhmyyden mielettömyydeksi.
        26 ja minä löysin sen, mikä on kuolemaa
        katkerampi: naisen, joka on verkko, jonka sydän
        on paula ja jonka kädet ovat kahleet. Se, joka on
        otollinen jumalan edessä, pelastuu hänestä, mutta
        synnintekijä häneen takertuu.
        27 KATSO, TÄMÄN MINÄ OLEN LÖYTÄNYT, SANOI
        SAARNAAJA, PYRKIESSÄNI ASIA ASIALTA LÖYTÄMÄÄN
        TUTKISTELUN TULOSTA;
        28 MITÄ SIELUNI ON YHÄTI ETSINYT, MUTTA MITÄ EN
        OLE LÖYTÄNYT, ON TÄMÄ: OLEN LÖYTÄNYT TUHANNESTA
        YHDEN MIEHEN, MUTTA KOKO SIITÄ LUVUSTA EN OLE
        LÖYTÄNYT YHTÄKÄÄN NAISTA.
        29 KATSO, TÄMÄN AINOASTAAN OLEN LÖYTÄNYT: ETTÄ
        JUMALA ON TEHNYT IHMISET SUORIKSI, MUTTA ITSE HE
        ETSIVÄT MONIA MUTKIA !

      • Tuulia
        MIEHETTÄRILLE kirjoitti:

        Just noin! Luetaan pätkiä, eikä tajuta
        kokonaisuutta!

        Talvisodan kirjoitus on täyttä soopaa! Samanlaisia
        irrallisia asiayhteyksiä, joilla ei ole mitään
        tekemistä toistensa kanssa. Odotan vieläkin
        innolla niitä perusteluja!

        1) Miten miesten itsemurhat liittyvät avioeroihin?

        2) Miten miesten ennenaikainen kuolema liittyy
        naisiin?

        3) Miten sinkkumiesten määrä liittyy naisiin?

        Vastaa nyt vaikka aikasi kuluksi niihin ja vieläpä
        perustelujen kera, niin uskon! Ehkä saat muutkin
        uskomaan!

        Ai, niin, en leiki mitään, mutta ainakaan en ole
        katkera miehille mistään. Liekö kauniiden ja
        rohkeiden etuoikeus???

      • hohhoijaa

        Sä olet aika yksin noitten mielipiteittes kans!
        Luulenpa, että olet kirjotellut tälle palstalle
        useilla eri nimimerkeillä uskotellaksesi itsellesi
        ja muille, että kaltaisiasi on paljonkin! Hyvää
        loppuelämää ahtaan, pienen, typerän pääsi kanssa!

      • Sana
        Tuulia kirjoitti:

        Just noin! Luetaan pätkiä, eikä tajuta
        kokonaisuutta!

        Talvisodan kirjoitus on täyttä soopaa! Samanlaisia
        irrallisia asiayhteyksiä, joilla ei ole mitään
        tekemistä toistensa kanssa. Odotan vieläkin
        innolla niitä perusteluja!

        1) Miten miesten itsemurhat liittyvät avioeroihin?

        2) Miten miesten ennenaikainen kuolema liittyy
        naisiin?

        3) Miten sinkkumiesten määrä liittyy naisiin?

        Vastaa nyt vaikka aikasi kuluksi niihin ja vieläpä
        perustelujen kera, niin uskon! Ehkä saat muutkin
        uskomaan!

        Ai, niin, en leiki mitään, mutta ainakaan en ole
        katkera miehille mistään. Liekö kauniiden ja
        rohkeiden etuoikeus???

        Kysyt ilmeisesti vielä tosissasi : "Miten
        sinkkumiesten määrä liittyy naisiin?"

        VASTAUS:

        TÄMÄ ON JUMALAN PYHÄÄ SANAA
        (”Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö,
        näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö”) - TÄMÄ
        SANAN TOTUUS LANGETTAA TUOMION SEN LUETTUASI.

        "ja vaimo , Tuuliakin näki, että siitä puusta oli
        hyvä syödä
        ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu
        antamaan ymmärrystä; "

        "mutta minä pelkään, että niinkuin käärme
        kavaluudellaan petti Eevan ja Tuuliankin, niin
        teidän mielenne
        ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja
        puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan."

        1.TIM 2:8-15

        11 OPPIKOON NAINEN , TUULIAKIN HILJAISUUDESSA,
        KAIKIN PUOLIN
        ALISTUVAISENA !
        12 MUTTA MINÄ EN SALLI, ETTÄ VAIMO ELI ESIM:
        TUULIA OPETTAA, enkä
        että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän
        hiljaisuudessa.
        13 sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
        14 EIKÄ AADAMIA PETETTY, VAAN NAINEN ESIM. TUULIA
        PETETTIIN
        ja joutui rikkomukseen.
        15 mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen
        kautta, jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja
        pyhityksessä ynnä siveydessä.
        ( ja vaimolle hän sanoi: "minä teen suuriksi
        sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää
        synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun
        halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva".
        Genesis – Kaikkeuden Jumalan JHWH:n tuomio
        syntiinlankeemuksesta)

        1.KOR 11:3-10

        3 mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että
        Kristus on jokaisen miehen pää ja että MIES ON
        VAIMON PÄÄ ESIM.TUULIANKIN ja että Jumala on
        Kristuksen pää.
        4 jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää
        peitettynä, häpäisee päänsä.
        5 mutta JOKAINEN VAIMO, JOKA RUKOILEE TAI
        PROFETOI PÄÄ PEITTÄMÄTÖNNÄ, HÄPÄISEE PÄÄNSÄ, MYÖS
        TUULIA
        sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä
        olisi paljaaksi ajeltu.
        6 sillä jos vaimo ei verhoa päätään,
        leikkauttakoon hiuksensakin; mutta koska on
        häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai
        ajattaa hiuksensa, niin verhotkoon itsensä.
        7 miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on
        jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen
        kunnia.
        8 SILLÄ MIES EI OLE ALKUISIN VAIMOSTA, VAAN
        VAIMO ELI TUULIAKIN MIEHESTÄ;
        9 EIKÄ MIESTÄ LUOTU VAIMOA VARTEN, VAAN VAIMO
        ESIM: TUULIAKIN
        MIESTÄ VARTEN.
        10 SENTÄHDEN VAIMON TULEE PITÄÄ PÄÄSSÄÄN
        VALLANALAISUUDEN MERKKI ENKELIEN TÄHDEN.

        (Eräs kaikkien aikakausien viisaimpia ihmisiä
        Jumalan mukaan) eli Saarnaaja 7:

        27 KATSO, TÄMÄN MINÄ OLEN LÖYTÄNYT, SANOI
        SAARNAAJA, PYRKIESSÄNI ASIA ASIALTA LÖYTÄMÄÄN
        TUTKISTELUN TULOSTA;
        28 MITÄ SIELUNI ON YHÄTI ETSINYT, MUTTA MITÄ EN
        OLE LÖYTÄNYT, ON TÄMÄ: OLEN LÖYTÄNYT TUHANNESTA
        YHDEN MIEHEN, MUTTA KOKO SIITÄ LUVUSTA EN OLE
        LÖYTÄNYT YHTÄKÄÄN NAISTA , EN TUULIAKAAN.
        29 KATSO, TÄMÄN AINOASTAAN OLEN LÖYTÄNYT: ETTÄ
        JUMALA ON TEHNYT IHMISET SUORIKSI, MUTTA ITSE HE
        ETSIVÄT MONIA MUTKIA !

        TÄMÄ ON JUMALAN PYHÄÄ SANAA

      • Tuulia
        Sana kirjoitti:

        Pahoittelen, mutta mä en edes jaksanu lukee tota
        paatosta. Varsinkaan, kun siinäKÄÄN ei ollut
        VASTAUKSIA mun kysymyksiini... Antaa olla, älä
        suotta enää vaivaudu. Sä et niitä näköjään kykene
        mulle edes tarjoomaan.

    • harri
      • Tosimies

        Kuulostaa koko keskustelu paskalta á la Pakana-
        reserviupseeri, joka peuhaa vuorotellen filosofia-
        vuorotellen uskontopalstalla.
        Puheet parasta ja otta kovinta pojalla.

    • minimamma

      No huh huh... Taisi tosiaan olla jonku katkeran
      poikamiehen tekstiä. Vai ootko kenties jonkin
      sortin kiihkouskovainen? Ei millää pahalla muuten,
      mutta yleensä tollaset hihhuloitsijat on kaikkein
      tekopyhimpiä, mitä maa päällään kantaa.

      Oikeastaan käytit väärää termiä aiheestasi:
      käsittelemäsi teema on nimeltään tasa-arvo, ei
      minkään sortin feminismi. 100%sta tasa-arvoa ei
      tulla koskaan saavuttamaan ja siihen pyrkimisessä
      on mielestäni menty liian pitkälle jo nyt. Kysymys
      ei siis ole feminismistä vaan siitä, että naiset
      ovat menneinä vuosina heränneet tasa-arvon nimissä
      vaatimaan itselleen samoja "oikeuksia" kuin mitä
      miehillä on. Feminismi on jotain ihan muuta ja
      käsittääkseni ismin kannattajia ei Suomesta löydy
      kovinkaan paljoa, ei todellakaan ainakaan
      osoittamiesi avioerolukujen verran.

      Ja tuo säälisi niitä miehiä kohtaan, jotka eivät
      milloinkaan pääse naimisiin... hmm... Onkohan
      mieleesi tullut kertaakaan, että näissä miehissä
      itsessäänkin saattaa olla jotain "vikaa"??? Ei
      syynä se ole, että naiset kranttuja olisivat, vaan
      kyllä miehessä itsessäänkin pitää jotain vikaa
      olla. Pieni vilkaisu peiliin, niin eiköhän se
      sieltä löydy se naimattomuuden syy...

      Muuten todella mielenkiintoinen aihe, mutta käytit
      aiheesta todellakin väärää nimitystä ja lopuksi se
      suurin virhe; et kertonut ratkaisuvaihtoehtoja
      kyseisen "ongelman" ratkaisemiseksi. Hyvään
      mielipiteen esittelyyn kuuluu selkeä perustelu ja
      ratkaisuehdotukset. Opettele ne ja koita sitten
      kirjoittaa uudelleen.

      • Jade

        Fiksua tekstiä!

        Eikö olekin hassua, että "Talvisota" sääli
        nimenomaa naimattomia miehiä...

        Mun matematiikan mukaan tässä maassa naimisissa
        olevia miehiä on jotakuinkin saman verran kuin
        naimisissa olevia naisia! Harva yksinään avioon
        menee!

        Toki niitä puolisoita tuotetaan myös ulkomailta.
        Tilastoja en tiedä paljonko, mutta varmasti melko
        vähän ja molempien sukupuolten taholta.

        Taitaa "Talvisota"-parka olla hiukan hakoteillä
        elämänkatsomuksensa kanssa!

    • Orhi

      Keskustelun aloittaja on selkeästi viidenkympin
      kriisissä painiskeleva, katkera poikamies, joka on
      niin ruma, ettei ole kenellekään kelvannut! Ko.
      henkilön arvot ovat vääristyneet hänen tylsän ja
      mitäänsanomattoman elämänsä seurauksena ja hän
      vihaa naisia! On se hienoa olla mies, joka saa
      naisia vaikka joka sormelle! Ei tarvitse
      katkeroituneena valittaa keskustelupalstoilla,
      ettei flaxi oo käynyt!

      Kyllä on upeeta, kun saa rakkautta ja saa
      rakastaa!

      Osta ääliö vaimo venäjältä, nii ei tarvi yksin
      ruikuttaa!

      • Gambler

        oikeesti menee noin hyvin niin ei tarvi täällä
        pullistella. Ettet nyt vaan eläis vähän omissa
        haaveissas.

      • Orhi
        Gambler kirjoitti:

        oikeesti menee noin hyvin niin ei tarvi täällä
        pullistella. Ettet nyt vaan eläis vähän omissa
        haaveissas.

        Ja jos oikeesti menee niin huonosti, niin ei
        tarvi täällä ruikuttaa! Parhaat meistä miehistä
        saa naiset ja ne jämät saa jäädäkin ilman, jos
        ovat kerta noin katkeria ja saamattomia
        luusereita! Jääpähän mulle enemmän!

        Naiset on ihania olentoja! Mä ainakin haluun
        tavata niitä, rakastaa niitä ja rakastella niitä!
        Mä haluun naista aamulla, päivällä ja illalla! Mä
        elän niistä!

      • Orhi joka olikin ruuna
        Orhi kirjoitti:

        Yksi vinkki.

        Mene poika tarkistuttaa pääsi. Voi olla
        vuosihuollon aika.

        Kuulosti siltä, että jää hissi kerrosten väliin!!!

      • Orhi
        Orhi joka olikin ruuna kirjoitti:

        Yksi vinkki.

        Mene poika tarkistuttaa pääsi. Voi olla
        vuosihuollon aika.

        Kuulosti siltä, että jää hissi kerrosten väliin!!!

        Ei oo tarvis tsekata päätä. Mä oon hetero ja PIDÄN
        naisista. Täällä jotkut hiton ruunat niitä mollaa.
        Miks hitossa? Naiset on elämän sisältö!

        Ne reppanat, joille niitä ei piisaa, on niitä
        katkeria, jotka täällä ruikeltaa.

        Hei tollot! Jatkakaa samaan malliin! Naiset
        inhoo teitä ja mulle jää aina vaan enemmän!

      • Toinen ori

        huh! Taisit osua arkaan paikkaan, kun noin
        älähdettiin! Tarkoittanee, että olet oikeassa!

      • metsämies
        Orhi kirjoitti:

        Ei oo tarvis tsekata päätä. Mä oon hetero ja PIDÄN
        naisista. Täällä jotkut hiton ruunat niitä mollaa.
        Miks hitossa? Naiset on elämän sisältö!

        Ne reppanat, joille niitä ei piisaa, on niitä
        katkeria, jotka täällä ruikeltaa.

        Hei tollot! Jatkakaa samaan malliin! Naiset
        inhoo teitä ja mulle jää aina vaan enemmän!

        Koska naisista olen saanut tarpeekseni. Mitä
        seksiin tulee, voihan aina olla ajattelematta
        seksiä. Siitä voi tulla jopa tapa!

        Ikinä en ota enää naista itselleni ja mieluiten
        asun sellaisessa paikassa, jossa ei naisiin
        törmää. Tältä on tosin vaikea välttyä muualla
        kuin lapissa, josta naiset ovat muuttaneet pois.
        Miksikö? "Koska siellä on niin huonot
        asuinolosuhteet".

        Naisia ei mies tarvitse, ei mihinkään. Varsinkaan
        nykyisiä suomalaisnaisia. Ei tulisi mieleenkään
        keskustella yhdenkään naisen kanssa enää.

        Pidä naiset, mutta säästä vapaus olla ilman niitä
        minulle.

      • lammas
        Orhi kirjoitti:

        Ei oo tarvis tsekata päätä. Mä oon hetero ja PIDÄN
        naisista. Täällä jotkut hiton ruunat niitä mollaa.
        Miks hitossa? Naiset on elämän sisältö!

        Ne reppanat, joille niitä ei piisaa, on niitä
        katkeria, jotka täällä ruikeltaa.

        Hei tollot! Jatkakaa samaan malliin! Naiset
        inhoo teitä ja mulle jää aina vaan enemmän!

        En Sinun heteroutta epäilekään vaan kuulostat
        aika oudolta suoraan sanoen. Väitteeni perustuu
        lausahdukseesi "Parhaat meistä miehistä saa
        naiset"

        Olet ilmeisesti sitä ihmisryhmää jotka
        ajattelevat itsestään seuraavanlaisesti.

        Keskimääräsitä parempi rakastelija
        Keskimääräistä parempi autoilija
        Keskimääräistä älykkäämpi
        Keskimääräistä parempi fyysinen kunto
        Keskimääräistä parempi seuramies
        Komea ja naiset ovat aina perään ja
        luonnollisesti nainen saa aina orgasmin kanssasi.
        Olenko väärässä?
        Yksi kysymys vielä. Milloin olet viimeksi
        todennut olevasi väärässä???

      • Orhi
        lammas kirjoitti:

        No johan tuli! Olenhan minäkin joskus väärässä,
        mutta se, jos käydään naisia solvaamaan ei käy
        laatuun, sillä enhän maailmassa parempaa tiedä.
        Kyllähän tosiasia niin on, että katkeroituneille
        käppänöille ei naisia riitä, mutta onko se minun
        vikani? Ja onko se naisten vika, jos he haluavat
        jotakin parempaa? Kuka nyt Ladalla ajelisi, jos
        voisi saada Ferrarinkin?

        Autoilusta puheen ollen, en ole vielä milloinkaan
        ajanut kolaria, saati aiheuttanut sellaista. ÄO:ni
        piolesta olen aina tässä maailmassa pärjännyt.
        Nuoruudessani olen urheillut paljonkin, joten
        yleiskuntoni on säilynyt melko pienellä vaivalla
        melko hyvänä. Keskimääräistä paremmasta en osaa
        sanoa. Kavereita riittää, samoin naisia. En voi
        väittää, että kaikki naiset perääni olisivat,
        mutta nykytilanne passaa minulle mainiosti.
        Naisten tyytyväisyydestäkään en osaa sen enempää
        sanoa, mutta sen tiedän, että hyvin monet ovat
        kehuneet. Ja väärässä minäkin olen, monesti, mutta
        ikävä kyllä en juuri tällä kertaa!

    • Wolfheart

      Sanonpahan vaan että jos ohjelma, jossa seksillä,
      irtosuhteilla, tupakan poltolla ja viinan
      juonnilla on niin suuri osa, oliskin suunnattu
      miehille ja tulis tohon aikaan niin siitä nousis
      ihan helevetin kova meteli.

      • Hombre

        naulan kantaan. Mutta eihän siitä nyt uskalla
        mitään sanoa. Ja sitäpaitsi kaikki muutkin sarjat
        on nykyisin samaa osastoa. Kaikki naisille
        suunnattuja ja täynnä samaa äijäilyä.

      • Äijäilijä
        Hombre kirjoitti:

        naulan kantaan. Mutta eihän siitä nyt uskalla
        mitään sanoa. Ja sitäpaitsi kaikki muutkin sarjat
        on nykyisin samaa osastoa. Kaikki naisille
        suunnattuja ja täynnä samaa äijäilyä.

        Mitä on äijäily?

        Onko se sitä, että naisetkin vihdoin saavat
        käyttäytyä niinkuin IHMISET!!!

        Me ollaan ihmisiä! Ei siitä muuksi muututa ja jos
        naisten pitää mahtua joihinkin kaavoihin ja miehet
        saa olla mieten mielii, niin onko se tasa-arvoa?

      • Hombre
        Äijäilijä kirjoitti:

        jo liikaakin paasannut siitä täällä ja
        kyllästytän jo itseänikin, ei ihme jos muita. En
        ilmeisesti osaa sitä selittää kun sitä kaiken
        vuodatuksieni jälkeen kukaan ole tainnut
        ymmärtää. Se nyt on vaan minun näkemykseni jonka
        mukaan nykynaiset tekevät paljon asioita joita
        eivät tekisi jos miehet eivät niitä tekisi. En
        millään muotoa haluaisi rajoittaa naisten elämää
        ja jos he todella ja aidosti näitä asioita
        haluavat niin siitä vaan. Naiset jotenkin antavat
        miesten päättää mikä maailmassa on arvokasta ja
        tavoittelemisen arvoista. Ja ovat itse päättäneet
        että "naiselliset" arvot ovat heikkoutta
        ja "miehiset" voimakkuutta. Ehkä miehet sitten
        ovat tosiaan kohdelleet naisia niin kehnosti ja
        väheksyneet heidän ponnistelujaan että on pakko
        yrittää hakea menestymistä "miesten maailmasta"
        ja heidän leikeistään. Jos nykyisin yrittää kehua
        kuinka arvokasta on kun naiset kasvattavat itse
        lapsensa ja toimivat äiteinä, niin saa niin
        pahasti nenilleen että karkuun on juostava. "Ai
        pitäisikö meidän vaan haaskata elämäämme kersojen
        kanssa ja blaa blaa". No, jos sitä halutaan olla
        niin "business womania" niin siitä vaan. Kyllähän
        naisilla siihen oikeus on. Mutta katoaako
        maailmasta silti jotain?

        Mielenkiintoinen näkökulma, mutta ajttelehan
        milloin ne "miehiset arvot" saivat alkunsa!

        Aivan, juuret ulottuvat kauas menneisyyteen ja
        silloin se oli mies, joka päätti asioista. Nykyään
        kun naisetkin ovat tasavertaisia, he saattavat
        monella taholla haluta samoja asioita. Miksikö? Ei
        välttämättä todistaakseen mitään, vaan siksi, että
        ne "miehiset arvot" ovat nekin IHMISEN kehittämiä.
        Oletko varma, että asiat olisivat menneet kovin
        paljon eri ratoja, jos roolit olisivat olleet
        toisinpäin?

        Siihen kysymykseen emme saa milloinkaan vastausta,
        mutta pidähän mielesi avoimena tällekin
        näkökannalle.

      • metsämies
        Äijäilijä kirjoitti:

        Mitä on äijäily?

        Onko se sitä, että naisetkin vihdoin saavat
        käyttäytyä niinkuin IHMISET!!!

        Me ollaan ihmisiä! Ei siitä muuksi muututa ja jos
        naisten pitää mahtua joihinkin kaavoihin ja miehet
        saa olla mieten mielii, niin onko se tasa-arvoa?

        ...miten mielii. Mutta älkää liittäkö siihen
        miehiä. Kaikenlaista hullutusta, olkaa nyt jo
        hyvät miehet ilman noita naisia, ne on seonneet
        päästä.

    • Hertta

      Heikomman sukupuolen olisi korkea aika
      arvioida tilanteensa järkevästi ja alistua
      vahvemman suojelukseen. Muuten se tuhoaa itsensä
      täysin. Se ei ole kypsä huolehtimaan itsestään,
      saati sitten muista.

      Viimeisen sadan vuoden aikana, kun lainsäädäntö
      on antanut vahvemmalle sukupuolelle
      mahdollisuuden kehittää itseään, on huomattu,
      millainen savijalkajättiläinen miessukupuoli
      oikeastaan on. Vain ruumiinvoima ja juoksunopeus
      ovat alueita, joilla treenannut mies voittaa
      samantasoisesti treenanneen naisen. Ja koska
      ruumiinvoima ja juoksunopeus ovat länsimaisessa
      yhteiskunnassa toisarvoinen lahjakkuus, heikompi
      sukupuoli yrittää syyllistää vahvemman
      sukupuolen.

      Onhan se tietysti kovaa, että esim.
      yliopistoissa lähes kaikissa tiedekunnissa naiset
      ovat enemmistönä. Tytöt ja naiset menestyvät
      koulussa paremmin. Aikuinen nainen tekee yleensä
      kahta työtä (ansio- ja kotityö), ehkä vielä
      kuntoilee, opiskelee, tekee käsitöitä, kuljettaa
      lapsia urheiluharjoituksiin, osallistuu koulujen
      vanhempaintoimintaan jne.

      Monen naisen perheessä on myös ns. aikuinen
      lapsi, joka odottaa passiivisena tai sitten
      aggressiivisena erikoiskohtelua: hänellä pitäisi
      olla kaikki lapsen ja aikuisen oikeudet, mutta
      velvollisuudet rajoittuvat siihen, mitä valikoiva
      mielikuvitus löytää 1930-luvun "idylleistä".

      Kun nainen ja mies ovat periaatteessa tasa-
      arvoisessa "kilpailutilanteessa", nainen on jo
      pääsemässä vahvemmille. Nollatilanteesta on
      sadassa vuodessa keikautettu sukupuolten
      valtarakenne. Mitä tämä kuvaa? Naisten
      ilkeyttäkö? Feminismin katalaa maailmanlaajuista
      salaliittoa? Jospa se kuvaakin naisten parempaa
      selvitymiskykyä! Miehillä on samat
      mahdollisuudet, mikseivät he käytä niitä?

      "Karkuruus" ei todellakaan auta. Miesten on
      korkea aika siirtyä 2000. vuosisadalle ja ryhtyä
      ottamaan vastuu perheestään, ja jos ei ole
      perhettä, ainakin itsestään.

      En minäkään hitto vie haluaisi elää kehnossa
      avioliitossa. Naiset eroavat siksi, että
      avioliitto käy tavalla tai toisella raskaaksi.
      Miehillä olot taitavat olla mukavat; siksi ei
      haluta erota. Miksi syyllistät naisia siitä,
      että he kokevat avioliitot vaikeiksi?
      Naurettavaa! Mikset kysy, miksi miesten on niin
      mukava maata mussuttaa sohvassaan unelmoimassa?
      Useimmilla työssäkäyvillä äideillä ei ole puolta
      tuntia enempää omaa aikaa arki-iltoina. Ei siinä
      oikein tohdi sohvaan rojahtaa.

      Jos miehet kuolevat 8 vuotta nuorempina kuin
      naiset, onko se naisten syy? Minun käsittääkseni
      useimmat tapot kotioloissa kohdistuvat juuri
      naisiin. Ehkäpä miehet kuolevat "ennen aikojaan"
      siksi, etteivät he osaa nauttia harvinaisesta
      vapaa-ajasta niinkuin naiset, jotka lasten
      kasvettua oikein puhkeavat kukkaan, kun ehtivät
      harrastamaan entistä enemmän, matkustamaan,
      opiskelemaan... Ja miksi tehdä itsemurhaa, kun
      on niin paljon kiinnostavaa tekemistä? Näin
      ajattelee nainen.

      Eikös ero ole "uusi mahdollisuus"? Voisi mies
      vaikka tarkistaa, voiko kehittää toimivamman
      elämäntavan uudessa liitossa.

      • Proffa

        hävetä. Vähän on välillä meinannut kun on lukenut
        millaista sontaa miehet ovat tänne suoltaneet.
        Toinen toistaan typerämpiä valituksia ja
        ihmeellisiä selityksiä sille miksi maailman
        ihmisistä toinen puoli ei suostukaan heitä
        varauksetta palvomaan.

        No, tämä kirjoitus kyllä poisti sen häpeän
        tunteen. Kirjoitus oli jopa niin selkeää että
        voisi kuvitella aikuisen olleen asialla. Mutta
        sisältö oli akateemisesti ilmaistuna paskaa.
        Juuri sellaista mitä tämänkaltainen keskustelu
        yleensäkin tuottaa. Jos haluaisin sortua samalle
        tasolle voisin vaikka lohkaista että "ei kai
        Hertta-nimimerkin taakse vaan piiloudu Lenita
        Airisto?", mutta en siis viitsi. Haluan ajatella
        että kirjoitus oli joko provokatiiviseksi
        tarkoitettu tai sitten ärsyyntyneen ihmisen
        purkaus.

        Äskeisen kaltainen kirjoittelu halventaa
        älykkäitä ja aikaansaavia naisia joita minullakin
        on ilo tuntea valtava määrä. Heidän kanssaan on
        mukava työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. He
        ovat kaikki päättäneet tehdä elämästään sellaisen
        kun ovat itse halunneet. Ja sen huomaa. Ikinä en
        ole heidän suustaan kuullut mitään noin typerää
        kuin kirjoitus jota kommentoin. Heidän
        realistinen maailmankuvansa sallii heidän
        arvostaa miehiä, myös mitä älyyn tulee.
        Kummallista että silti juuri heitä arvostetaan
        täysin tasavertaisina kumppaneina kaikilla
        elämänalueilla. Jotkut asiat sujuvat miehiltä
        paremmin, jotkut naisilta. On vastenmielisen
        infantiilia väittää että miehet selviäisivät vain
        fyysisen voimansa ansiosta. Kukaan järkevä nainen
        ei tietysti niin tee. Mitä miehiin tulee niin
        jättäkää tuo säälittävä naisten parjaaminen ja
        alkakaa elää omaa elämäänne. Toki naisista löytyy
        typeriä yksilöitä mutta eikö meistä miehistä
        sitten? Kunnollisella käytöksellä ja tasa-
        arvoisella suhtautumisella huomaatte että
        valtaosa naisista ei ole vihollisia vaan jotain
        aivan muuta. Älkää pakottako heitä ratkaisuihin
        jotka aikaansaavat teidän "feministeiksi"
        kutsumianne naisia jos kerran näitä niin
        pelkäätte. Naiset eivät ole miehiä eikä heistä
        sellaisia pidä tullakaan. Yrittäkää siis ajatella
        miten itse suhtautuisitte jos joutuisitte
        tuntemaan että elätte vain naisten murusista.

      • Totuus
        Proffa kirjoitti:

        Upeaa, että joku mieskin meitä naisia puolustaa!
        Olet tervejärkinen mies, joka on varustettu
        oikeanlaisella, hyvällä itsetunnolla!

        Naisia ei tule parjata tai syyttää mistään
        itsemurhista sun muista! Sellainen syyttely ei
        johda mihinkään hedelmälliseen. Sama pätee toiseen
        sukupuoleen! Riitaa haastamalla saamme tässä
        sodassa vain nenillemme, sillä voittajia ei ole!
        On ainoastaa häviäjiä ja niitä ovat kaikki ne,
        jotka sortuvat arvosteluun, syyttelyyn ja
        parjaamiseen! Me muuthan emme milloinkaan ole edes
        "sodassa" olleet!

      • t.k
        Proffa kirjoitti:

        hävetä. Vähän on välillä meinannut kun on lukenut
        millaista sontaa miehet ovat tänne suoltaneet.
        Toinen toistaan typerämpiä valituksia ja
        ihmeellisiä selityksiä sille miksi maailman
        ihmisistä toinen puoli ei suostukaan heitä
        varauksetta palvomaan.

        No, tämä kirjoitus kyllä poisti sen häpeän
        tunteen. Kirjoitus oli jopa niin selkeää että
        voisi kuvitella aikuisen olleen asialla. Mutta
        sisältö oli akateemisesti ilmaistuna paskaa.
        Juuri sellaista mitä tämänkaltainen keskustelu
        yleensäkin tuottaa. Jos haluaisin sortua samalle
        tasolle voisin vaikka lohkaista että "ei kai
        Hertta-nimimerkin taakse vaan piiloudu Lenita
        Airisto?", mutta en siis viitsi. Haluan ajatella
        että kirjoitus oli joko provokatiiviseksi
        tarkoitettu tai sitten ärsyyntyneen ihmisen
        purkaus.

        Äskeisen kaltainen kirjoittelu halventaa
        älykkäitä ja aikaansaavia naisia joita minullakin
        on ilo tuntea valtava määrä. Heidän kanssaan on
        mukava työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. He
        ovat kaikki päättäneet tehdä elämästään sellaisen
        kun ovat itse halunneet. Ja sen huomaa. Ikinä en
        ole heidän suustaan kuullut mitään noin typerää
        kuin kirjoitus jota kommentoin. Heidän
        realistinen maailmankuvansa sallii heidän
        arvostaa miehiä, myös mitä älyyn tulee.
        Kummallista että silti juuri heitä arvostetaan
        täysin tasavertaisina kumppaneina kaikilla
        elämänalueilla. Jotkut asiat sujuvat miehiltä
        paremmin, jotkut naisilta. On vastenmielisen
        infantiilia väittää että miehet selviäisivät vain
        fyysisen voimansa ansiosta. Kukaan järkevä nainen
        ei tietysti niin tee. Mitä miehiin tulee niin
        jättäkää tuo säälittävä naisten parjaaminen ja
        alkakaa elää omaa elämäänne. Toki naisista löytyy
        typeriä yksilöitä mutta eikö meistä miehistä
        sitten? Kunnollisella käytöksellä ja tasa-
        arvoisella suhtautumisella huomaatte että
        valtaosa naisista ei ole vihollisia vaan jotain
        aivan muuta. Älkää pakottako heitä ratkaisuihin
        jotka aikaansaavat teidän "feministeiksi"
        kutsumianne naisia jos kerran näitä niin
        pelkäätte. Naiset eivät ole miehiä eikä heistä
        sellaisia pidä tullakaan. Yrittäkää siis ajatella
        miten itse suhtautuisitte jos joutuisitte
        tuntemaan että elätte vain naisten murusista.

        vihdoin jollakin on jotain järkevää sanottavaa!

      • N37
        t.k kirjoitti:

        vihdoin jollakin on jotain järkevää sanottavaa!

        Paljon sai lukea typeryyksiä että löysi näin
        järkevän mielipiteen. Enemmän tällaista!

      • jeesus ja maria

        kuinka sinä olet sanut onnelan ja paradiisin
        alulleen.

        On muuten ainakin yksi laji missä naiset
        päihittävät miehet: Naisten shakki.

      • WOMAN
        N37 kirjoitti:

        Paljon sai lukea typeryyksiä että löysi näin
        järkevän mielipiteen. Enemmän tällaista!

        minäkin. Ei ne kaikki ole tolloja.

      • akateemikko
        Proffa kirjoitti:

        hävetä. Vähän on välillä meinannut kun on lukenut
        millaista sontaa miehet ovat tänne suoltaneet.
        Toinen toistaan typerämpiä valituksia ja
        ihmeellisiä selityksiä sille miksi maailman
        ihmisistä toinen puoli ei suostukaan heitä
        varauksetta palvomaan.

        No, tämä kirjoitus kyllä poisti sen häpeän
        tunteen. Kirjoitus oli jopa niin selkeää että
        voisi kuvitella aikuisen olleen asialla. Mutta
        sisältö oli akateemisesti ilmaistuna paskaa.
        Juuri sellaista mitä tämänkaltainen keskustelu
        yleensäkin tuottaa. Jos haluaisin sortua samalle
        tasolle voisin vaikka lohkaista että "ei kai
        Hertta-nimimerkin taakse vaan piiloudu Lenita
        Airisto?", mutta en siis viitsi. Haluan ajatella
        että kirjoitus oli joko provokatiiviseksi
        tarkoitettu tai sitten ärsyyntyneen ihmisen
        purkaus.

        Äskeisen kaltainen kirjoittelu halventaa
        älykkäitä ja aikaansaavia naisia joita minullakin
        on ilo tuntea valtava määrä. Heidän kanssaan on
        mukava työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. He
        ovat kaikki päättäneet tehdä elämästään sellaisen
        kun ovat itse halunneet. Ja sen huomaa. Ikinä en
        ole heidän suustaan kuullut mitään noin typerää
        kuin kirjoitus jota kommentoin. Heidän
        realistinen maailmankuvansa sallii heidän
        arvostaa miehiä, myös mitä älyyn tulee.
        Kummallista että silti juuri heitä arvostetaan
        täysin tasavertaisina kumppaneina kaikilla
        elämänalueilla. Jotkut asiat sujuvat miehiltä
        paremmin, jotkut naisilta. On vastenmielisen
        infantiilia väittää että miehet selviäisivät vain
        fyysisen voimansa ansiosta. Kukaan järkevä nainen
        ei tietysti niin tee. Mitä miehiin tulee niin
        jättäkää tuo säälittävä naisten parjaaminen ja
        alkakaa elää omaa elämäänne. Toki naisista löytyy
        typeriä yksilöitä mutta eikö meistä miehistä
        sitten? Kunnollisella käytöksellä ja tasa-
        arvoisella suhtautumisella huomaatte että
        valtaosa naisista ei ole vihollisia vaan jotain
        aivan muuta. Älkää pakottako heitä ratkaisuihin
        jotka aikaansaavat teidän "feministeiksi"
        kutsumianne naisia jos kerran näitä niin
        pelkäätte. Naiset eivät ole miehiä eikä heistä
        sellaisia pidä tullakaan. Yrittäkää siis ajatella
        miten itse suhtautuisitte jos joutuisitte
        tuntemaan että elätte vain naisten murusista.

        ylimielinen proffa, nopeastihan asetuit kaikkien
        muiden yläpuolelle, no kiipeän tässä askeleen
        vielä ylemmäs ja säälittelen sinua , miestä joka
        ei ilmeisesti ole nähnyt juuri mitään elämästä,
        ja kun on kultalusikallaan syönyt, luulee että
        maailma on muillekin sellainen, täällä sitten
        hännystelee, ja sai kun kun saikin heti naisten
        kiimaisen kannustuken , "kun oli miehellä
        itsetunto kohdallaan" . Katsotaan vaan sitten
        proffan naamaa kun entinen vaimo vie lapset,
        talon ja kunnian. Kuunellaan sitten mitä
        sanottavaa proffalla sitten on.

      • Ihmettelijä
        akateemikko kirjoitti:

        Tuskin hän silti itsemurhaa tekee??? Tai alkaa
        syyttelemään naisia mahdollisesta ennenaikaisesta
        kuolemastaan??? Eikös siinä tapauksessa proffa ota
        puheeksi avioerot ja niiden mukanaantuomat
        TODELLISET vaikutukset???

      • mies -76
        Proffa kirjoitti:

        hävetä. Vähän on välillä meinannut kun on lukenut
        millaista sontaa miehet ovat tänne suoltaneet.
        Toinen toistaan typerämpiä valituksia ja
        ihmeellisiä selityksiä sille miksi maailman
        ihmisistä toinen puoli ei suostukaan heitä
        varauksetta palvomaan.

        No, tämä kirjoitus kyllä poisti sen häpeän
        tunteen. Kirjoitus oli jopa niin selkeää että
        voisi kuvitella aikuisen olleen asialla. Mutta
        sisältö oli akateemisesti ilmaistuna paskaa.
        Juuri sellaista mitä tämänkaltainen keskustelu
        yleensäkin tuottaa. Jos haluaisin sortua samalle
        tasolle voisin vaikka lohkaista että "ei kai
        Hertta-nimimerkin taakse vaan piiloudu Lenita
        Airisto?", mutta en siis viitsi. Haluan ajatella
        että kirjoitus oli joko provokatiiviseksi
        tarkoitettu tai sitten ärsyyntyneen ihmisen
        purkaus.

        Äskeisen kaltainen kirjoittelu halventaa
        älykkäitä ja aikaansaavia naisia joita minullakin
        on ilo tuntea valtava määrä. Heidän kanssaan on
        mukava työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. He
        ovat kaikki päättäneet tehdä elämästään sellaisen
        kun ovat itse halunneet. Ja sen huomaa. Ikinä en
        ole heidän suustaan kuullut mitään noin typerää
        kuin kirjoitus jota kommentoin. Heidän
        realistinen maailmankuvansa sallii heidän
        arvostaa miehiä, myös mitä älyyn tulee.
        Kummallista että silti juuri heitä arvostetaan
        täysin tasavertaisina kumppaneina kaikilla
        elämänalueilla. Jotkut asiat sujuvat miehiltä
        paremmin, jotkut naisilta. On vastenmielisen
        infantiilia väittää että miehet selviäisivät vain
        fyysisen voimansa ansiosta. Kukaan järkevä nainen
        ei tietysti niin tee. Mitä miehiin tulee niin
        jättäkää tuo säälittävä naisten parjaaminen ja
        alkakaa elää omaa elämäänne. Toki naisista löytyy
        typeriä yksilöitä mutta eikö meistä miehistä
        sitten? Kunnollisella käytöksellä ja tasa-
        arvoisella suhtautumisella huomaatte että
        valtaosa naisista ei ole vihollisia vaan jotain
        aivan muuta. Älkää pakottako heitä ratkaisuihin
        jotka aikaansaavat teidän "feministeiksi"
        kutsumianne naisia jos kerran näitä niin
        pelkäätte. Naiset eivät ole miehiä eikä heistä
        sellaisia pidä tullakaan. Yrittäkää siis ajatella
        miten itse suhtautuisitte jos joutuisitte
        tuntemaan että elätte vain naisten murusista.

        ...tosissaan väittää, että tämä kommentti oli
        ainut, jossa oli jotain järkeä. Tietysti siitä
        tuli hyvänolontunne, kun jokainen kommentti ei
        loukkaa. Ja lopuksi vielä, että itse uskon että
        ihania ja polvistumisen arvoisiakin naisia on,
        vaikka nykyinen onkin kaiken itsestäänselvänä
        ottava ja suht laiska.

      • Hertta
        Proffa kirjoitti:

        hävetä. Vähän on välillä meinannut kun on lukenut
        millaista sontaa miehet ovat tänne suoltaneet.
        Toinen toistaan typerämpiä valituksia ja
        ihmeellisiä selityksiä sille miksi maailman
        ihmisistä toinen puoli ei suostukaan heitä
        varauksetta palvomaan.

        No, tämä kirjoitus kyllä poisti sen häpeän
        tunteen. Kirjoitus oli jopa niin selkeää että
        voisi kuvitella aikuisen olleen asialla. Mutta
        sisältö oli akateemisesti ilmaistuna paskaa.
        Juuri sellaista mitä tämänkaltainen keskustelu
        yleensäkin tuottaa. Jos haluaisin sortua samalle
        tasolle voisin vaikka lohkaista että "ei kai
        Hertta-nimimerkin taakse vaan piiloudu Lenita
        Airisto?", mutta en siis viitsi. Haluan ajatella
        että kirjoitus oli joko provokatiiviseksi
        tarkoitettu tai sitten ärsyyntyneen ihmisen
        purkaus.

        Äskeisen kaltainen kirjoittelu halventaa
        älykkäitä ja aikaansaavia naisia joita minullakin
        on ilo tuntea valtava määrä. Heidän kanssaan on
        mukava työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. He
        ovat kaikki päättäneet tehdä elämästään sellaisen
        kun ovat itse halunneet. Ja sen huomaa. Ikinä en
        ole heidän suustaan kuullut mitään noin typerää
        kuin kirjoitus jota kommentoin. Heidän
        realistinen maailmankuvansa sallii heidän
        arvostaa miehiä, myös mitä älyyn tulee.
        Kummallista että silti juuri heitä arvostetaan
        täysin tasavertaisina kumppaneina kaikilla
        elämänalueilla. Jotkut asiat sujuvat miehiltä
        paremmin, jotkut naisilta. On vastenmielisen
        infantiilia väittää että miehet selviäisivät vain
        fyysisen voimansa ansiosta. Kukaan järkevä nainen
        ei tietysti niin tee. Mitä miehiin tulee niin
        jättäkää tuo säälittävä naisten parjaaminen ja
        alkakaa elää omaa elämäänne. Toki naisista löytyy
        typeriä yksilöitä mutta eikö meistä miehistä
        sitten? Kunnollisella käytöksellä ja tasa-
        arvoisella suhtautumisella huomaatte että
        valtaosa naisista ei ole vihollisia vaan jotain
        aivan muuta. Älkää pakottako heitä ratkaisuihin
        jotka aikaansaavat teidän "feministeiksi"
        kutsumianne naisia jos kerran näitä niin
        pelkäätte. Naiset eivät ole miehiä eikä heistä
        sellaisia pidä tullakaan. Yrittäkää siis ajatella
        miten itse suhtautuisitte jos joutuisitte
        tuntemaan että elätte vain naisten murusista.

        Tietyllä akateemisella tasolla alkaa ilmeisesti
        oivaltaa lukemastaan mahdollisia provokatorisia
        vivahteita. Onnittelen löydöstä.

        Uloste tai lanta akateemisena terminä tulee
        kyseeseen esim. lääketieteellisessä tai maatalous-
        metsätieteellisessä tiedekunnassa.
        Termin "paska" viljeleminen viittaa lähinnä
        kirjallisuustieteen puolelle.

        Se, missä määrin paljon hiivaa sisältänyt ja
        puisevaksi paisunut aloituspuheenvuoro on
        provokaatio, jää itselleni arvoitukseksi, koska
        en todellakaan ryhdy tässä vaiheessa availemaan
        hitaasti aukeavia otsikoita. Tämäntyyppistä
        pöpellystä on nähty useasti ennenkin, ja
        kommenttien sävyt ja asiallisuus/asiattomuus
        ovat arvattavissa. En lienen siis huonossa
        seurassa, katsoi mistä näkökulmasta hyvänsä...

        "Kukaan järkevä nainen ei tietysti niin tee."
        Niinpä. "Järkevän naisen" määrittelee mies.
        Miten mies toivoisikaan, että nainen
        olisi "järkevä"! Edes järkevä ja ennustettavasti
        käyttäytyvä, jos hän nyt kumminkin on vapaa ja
        tasa-arvoinen. Vain aste-ero tähän: "Kukaan
        järkevä nainen ei tietysti kulje hunnutta
        yleisillä paikoilla". Tuntuuko turvattomalta,
        jos nainen määrittelee itse, minkä
        katsoo "järkeväksi" käytökseksi, ja tuntuuko
        röyhkeydeltä, jos nainen ehdoin tahdoin
        käyttäytyy provosoivasti, ja antaa
        itsestään "infantiilin" kuvan? Eikö se ole tasa-
        arvoisuuden täyttymys, että saa rauhassa olla
        tyhmä, laiska, infantiili, karkea ja
        moukkamainen? Olen antanut itseni päätyä siihen
        tilaan silloin kuin se itselleni sopii. Se on
        tila, jossa miehet (jos ovat sellaisia olleet;
        tietenkin on/on ollut aivan toisenkinlaisia
        miehiä) ovat saaneet olla vuosituhansia ilman
        valtaistuimen horjumista.

        Varaan itselleni oikeuden olla olematta miesten
        (ja naistenkaan) silmissä "järkevä".

        Alunperin kiinnostavimmat kohdat
        aloituspuheenvuorossa olivat nuo huokailut siitä,
        miten naiset tekevät avioeroaloitteet, miten
        poikia kasvatetaan, miten miehet tekevät
        itsemurhia. Tulee väkisinkin johtopäätökseen,
        että useille miehille koti merkitsee omaa
        mukavuutta ja kasvatusvastuun jättämistä
        äidille. Kiistätkö tämän? Aloituspuheenvuoro
        oli joko useilla elämänalueilla epäonnistuneen
        murheenpuristus tai provokaatio. Aidossa
        tapauksessa epäonnistuminen ei ole johtanut
        itsetutkiskeluun ja sen oivaltamiseen, että
        täysikäisenä kansalaisena kirjoittajalla on täysi
        oikeus ja myös velvollisuus ottaa aikuisen vastuu
        itsestään ja mahdollisista lapsistaan. Jollei
        mies perhe-elämässä ole aktiivinen ja
        aloitteellinen (niin kuin aikuiselle kuuluisi)
        kodin huolto- ja kasvatusasioissa, hän saattaa
        horrostua pettävään "aikamiespojan" tilaan, josta
        heräämiseen taas liittyy epämiellyttävä
        läheisriippuvuuden aiheuttama orpous. Syy
        tilanteeseen on tietenkin "feminismi" - jos
        Lapatossumme nyt yleensä tietää, mitä "feminismi"
        on. Lisääntyvät kotiväkivaltatapaukset
        tupppaavat mietityttämään, josko energiana olisi
        proosallinen naisviha. Naisviha ei suinkaan
        vähene naisten tasa-arvon toteutuessa ja naisten
        pystyessä entistä paremmin
        itsenäisesti "määrittelemään itsensä".

        Kerrot oman elämänpiirisi tehokkaista ja
        fiksuista itsenäisistä naisista. Arvostat
        heitä. Tuot esille, että valtaosa miehistä ei
        tietenkään ole sellaisia törkimyksiä, kuin olin
        antanut ymmärtää ("katkeroitunut?"). Tietenkin
        tiedän, että useimmat miehet ovat aivan
        täysjärkisiä, aktiivisia monissa asioissa, hyvin
        käyttäytyviä, tunnollisia jne. Oliko
        kardinaalivirhe, etten asiaa maininnut? Ei
        keskustelun aloittajakaan tuonut esille
        positiivisia kokemuksiaan naisista. Hänellä
        oli/oli olevinaan (mikäli provokaatio) "ikävä
        äitiä", suoraan sanoen.

        Keskustelun aloittajalta jäi mainitsematta,
        että tuo myyttinen talvisota tuotti hyvin paljon
        naisleskiä, jotka yrittivät kaikkensa
        kasvattaessaan suuriakin perheitään parhaan
        kykynsä mukaan yksinhuoltajina. Ikävään
        tilanteeseen nämä naissankarit eivät tietenkään
        olleet syyllisiä. Talvisodan
        sotilaallinen "ihme" (miesten uhri) oli yksi
        asia - toinen asia oli naisten sankaruus elämän
        ylläpitämisessä ja jatkamisessa. Ehkä suurten
        ikäluokkien monet traumaattiset mieskohtalot ovat
        todellisen orpouden ja suuren
        yksinhuoltajaperheen askeettisen elämän ja niukan
        henkisen tarjonnan (äiti ei ehkä ehtinyt
        kiireettömään, persoonalliseen äitisuhteeseen)
        surullinen summa.

        Vieläkö kajahtavat nuo ajat uusissa
        sukupolvissa - miten on selitettävissä esim.
        juuri suomalainen kotiväkivalta? Miten on
        selitettävissä se, että juuri ne kaikkein
        alistuvimmat, taipuvimmat ja miehen mieliksi
        käyttäytyvät saavat useimmin turpiinsa?

        Ei siis kannattane automaattisesti olla miehen
        mielen mukainen...

        P.S. On meitä muitakin kuin Lenita. Enkä minä
        nyrjäytä nielurisojani miesten sukanvärin takia.

      • Erkki
        Hertta kirjoitti:

        muuten melkein yhtä hyvin kuin miehet. On siinä
        tietysti sellanen kivan lapsekas ote mukana.
        Naiset aina toisinaan yrittää olla näppäriä ja
        itsekin vähän provosoida keskustelua. Mutta eivät
        sitten itse huomaa kun itse tarttuvat koukkuun.
        Mutta väittävät tietysti että tiesivät tarkkaan,
        mistä oli milloinkin kyse. Mutta kivahan tuota
        oli lukea.

        Mutta olit kyllä varmaan nähnyt vaivaa. Olihan
        siinä ihan klassisia juttuja millä teksti
        yritetään saada vaikuttamaan fiksummalta kuin
        onkaan. Tsemppiä!

      • Hertta
        Erkki kirjoitti:

        "Melkein yhtä hyvin kuin miehet"? Tuollaisesta
        tulee pelkästään epäluuloiseksi. Yritätkö
        masentaa minua vaivalloisissa pikku
        kirjoittelupuuhissani? Haluatko lempeästi ohjata
        minut ristipistokuvastoja tutkimaan? Naiivilla,
        ilmiselvästi tuntikausia ripsivärit valuen
        nakutetulla tekstilläni ansaitsen maininnan: aika
        näppärä, naisen kirjoittamaksi. Varauksena
        esität, että olin varmasti nähnyt vaivaa! Mitä
        hemmetin vaivaa? Enemmän sinä näit vaivaa
        kommentoidessasi kirjoitustani. Suosittelisin
        vain lukemaan hyviä kotimaisia mieskirjailijoita,
        ja jättämään nämä puoliwillaiset wätystelypalstat
        omaan arvoonsa. Täällä oppii vain huonoa
        kielenkäyttöä ja vastaan voi tulla naisten
        väkinäisiä tekeleitä, joiden
        huomionherättämishinku on ilmeinen ja säälittävä.

        Huvikseni kirjoittelen, nopeasti enkä ollenkaan
        vaivaa nähden. Tämä ei ole tietenkään ainut
        forum tai keskustelupalsta, jossa herätän
        ärtymystä ja halveksivan säälin tunteita. Lienee
        kiinnostavaa, että tunne on usein on
        molemminpuolinen.

        Luuletko tosiaan, että kirjoitan ensin
        sulkakynällä paperille ja pyydän poikaani sitten
        kirjoittamaan nämä oikein tietokoneella oikein
        internetin keskustelupalstalle, oikein kauhean
        jännittyneenä siitä, josko joku MIES hiukan
        kehuisi minua tai jopa sanoisi jeesjees, olen
        samaa mieltä?

        "Naiset AINA TOISINAAN YRITTÄÄ olla NÄPPÄRIÄ ja
        ITSEKIN VÄHÄN provosoida keskustelua." Siinä kai
        sitten miehinen ilmaus, jonkalaiseen en arkana ja
        pikkunäppäränä naisena koskaan pääse. Huoh...
        Rohkenin kuitenkin luvallasi KOROSTAA tuon
        lauseen niitä sanoja, jotka tekivät vaikutuksen
        minuun.

        Kannatti käydä täälläkin. Lähden tässä
        vaihteeksi vuolemaan lyijykynää. Katsotaan,
        riittävätkö kirjalliset lahjani saamaan suvulle
        tarkoitetu joulukortit valmiiksi
        joulunaluspäiviin mennessä.

        Sulkeudun suosioonne. Nahkurin orsilla ei
        tavata. Siellä luetaan.

    • Tilastojako?

      Tää kaverihan on ihan kipee!!!

      Päästääks ne mielisairaaloista nykyään potilaita
      nettiin? Näköjään, mutta mun mielestä sitä pitäis
      kyllä ees jotenkin rajoittaa!

      Sä oot "Talvisota" niin ressukka yksin noitten
      juttujes takana, ettei kukaan oo koskaan
      ollukkaan! Jollet oo jo hoidossa, niin menehän
      kiiruusti!

      Ja kannattais samalla opetella tulkitseen
      tilastojakin oikein! Yhtä fiksua on kaivaa
      esiin tilastot majavien muuttoliikkeestä ja
      liikenneonnettomuuksien lapsiuhreista ja väittää
      niiden sitten liittyvän toisiinsa!

      • metsämies

        Tämän nimimerkin Talvisota tilastothan ovat
        tosia, ja sikäli itsemurhatilastot liittyvät
        aviosuhteisiin, että itsemurhista moni on tehty
        avioeron jälkeen. Lisäksi voisit ottaa huomioon
        sen, että väestön lukumäärään suhteutettuna
        itsemurhien määrä on varsin korkea, maailman
        huipputasoa.

        Jos en itse kävisi metsällä tässä maassa,
        muuttaisin heti pois, ja tietenkin yksin. Eihän
        täällä voi hitto soikoon edes asua. Ja naiset,
        noh, Talvisota jo tiivistikin ajatukseni
        naisista. Nykyisestäkin avopuolisosta lienee
        paras hankkiutua eroon, ennen kuin mitään
        ihmeempiä ilmaantuu. Kannatan ehdottomasti
        muuttamista täältä rappiofeminismin,
        superverotuksen ja yltiöpäisten sikavirkamiesten
        säätämien lakien paratiisista muualle.

        Itse olen aikeissa jäädä tänne, mutta kun
        nykyisestä eroon pääsen, en taatusti uutta naista
        tilalle ota. Ikinä. Onneksi ei tarvitse kuin
        vuosikymmen odotella, niin on jo 40-kymppinen,
        silloin jo ikä varjelee tutustumasta naisiin.
        Siihen asti täytyy vaan vältellä.

      • M28

        Oikeassa olet, lukutaidottomia riittää ja taidat
        kuulua niihin! Kuinka suuri osa itsemurhista
        onkaan tehty avioeron jälkeen? Sitä eivät
        tilastosi kerro, joten lienee turhaa vaahdota
        siitä! Siinä on kaksi eri asiaa, itsemurhat ja
        avioerot ja joku lukutaidoton sitten vaan keksi
        yhdistää ne toisiinsa!

        Jos 4/5 avioerosta on naisten alkuunpanemia, niin
        mitä se kertookaan meistä miehistä??? Parantamisen
        varaa taitaa olla siis rutkasti, kun meistä noin
        hanakasti eroon haluavat! Minä en pelkää naisia,
        en niin feministejä kuin muitakaan. Jos et
        kotimaassasi viihdy, niin ole hyvä ja muuta pois!
        Sinua täällä ei kaivata!

      • Julia

        Miksi ihmeessä et ole sitten jo eronnut? Vai
        odotatko, että vaimosi tekee sen? En kyllä yhtään
        ihmettelisi, kun tuollainen olet! Voi sitä
        naisparkaa. Joutuu ensin sinunlaisesi miehen
        vaimoksi ja sitten jos haluaa erota, niin
        syytetään feministiksi!

      • metsämies
        Julia kirjoitti:

        Eli olen kyllä suunnittelemassa muuttoa ja eroa,
        omasta aloitteestani heti kun tilanne sen sallii,
        eli saan rahaa kokoon tarpeeksi. Toinen asia on,
        joka liittyy tähän rahaan, hyvä työpaikka. Nyt
        olen hyvässä työpaikassa, jossa ei ole
        ainuttakaan naista, luojan kiitos.

        Heti löytäessäni sopivan työpaikan muutan sinne
        ja eroan nykyisestä naisestani. Hän tuskin on
        huomannut mitään erikoista itsessäni, mutta olen
        ajatellut asioiden järjestyvän ilman naisia
        parhaiten omassa elämässäni. Tätä asiaa olen jo
        kypsytellyt monta vuotta. Totta kai olen tähän
        asti kohdellut naista vertaisenani ja tuskinpa
        hän olisi kanssani vuosia asunut, jos ei minusta
        olisi pitänyt. Kaikkea en vain ole hänelle
        kertonut.

        Joten, kyllä, olen muuttamassa pois näiden
        naisten vaikutuspiiristä, omasta vapaasta
        tahdostani, koska olen 157,6% onnellisempi ilman
        naisia.

      • metsämies
        M28 kirjoitti:

        Oikeassa olet, lukutaidottomia riittää ja taidat
        kuulua niihin! Kuinka suuri osa itsemurhista
        onkaan tehty avioeron jälkeen? Sitä eivät
        tilastosi kerro, joten lienee turhaa vaahdota
        siitä! Siinä on kaksi eri asiaa, itsemurhat ja
        avioerot ja joku lukutaidoton sitten vaan keksi
        yhdistää ne toisiinsa!

        Jos 4/5 avioerosta on naisten alkuunpanemia, niin
        mitä se kertookaan meistä miehistä??? Parantamisen
        varaa taitaa olla siis rutkasti, kun meistä noin
        hanakasti eroon haluavat! Minä en pelkää naisia,
        en niin feministejä kuin muitakaan. Jos et
        kotimaassasi viihdy, niin ole hyvä ja muuta pois!
        Sinua täällä ei kaivata!

        ...Jep parantamisen varaa on, mutta jos ei halua
        parantaa mitään elämässään, on mielestäni
        suotavaa, että suomen naiset ottavat kumppanin
        muualta, ennemmin kuin rasittavat meitä
        suomalaisia miehiä yltiöpäisillä haavekuvillaan
        ja typerillä tempuillaan.

        Joten naiset, hakekaa ne miehet ulkomailta,
        älkääkä rasittako ainakaan minua.

      • Jan

        "Meitä suomalaisia miehiä" Luuletko tosiaan
        edustavasi yleistä miesten mielipidettä?

      • metsämies
        Jan kirjoitti:

        "Meitä suomalaisia miehiä" Luuletko tosiaan
        edustavasi yleistä miesten mielipidettä?

        Itse asiassa edustan tasan yhden miehen
        mielipidettä. Omaani.

        Toivon vaan, että joku muukin herää, kuten
        Talvisota nimimerkki on jo tehnyt.

      • Julia
        metsämies kirjoitti:

        Eli olen kyllä suunnittelemassa muuttoa ja eroa,
        omasta aloitteestani heti kun tilanne sen sallii,
        eli saan rahaa kokoon tarpeeksi. Toinen asia on,
        joka liittyy tähän rahaan, hyvä työpaikka. Nyt
        olen hyvässä työpaikassa, jossa ei ole
        ainuttakaan naista, luojan kiitos.

        Heti löytäessäni sopivan työpaikan muutan sinne
        ja eroan nykyisestä naisestani. Hän tuskin on
        huomannut mitään erikoista itsessäni, mutta olen
        ajatellut asioiden järjestyvän ilman naisia
        parhaiten omassa elämässäni. Tätä asiaa olen jo
        kypsytellyt monta vuotta. Totta kai olen tähän
        asti kohdellut naista vertaisenani ja tuskinpa
        hän olisi kanssani vuosia asunut, jos ei minusta
        olisi pitänyt. Kaikkea en vain ole hänelle
        kertonut.

        Joten, kyllä, olen muuttamassa pois näiden
        naisten vaikutuspiiristä, omasta vapaasta
        tahdostani, koska olen 157,6% onnellisempi ilman
        naisia.

        Onnellisuuttahan me jokainen tavittelemme.
        Toivotan sinulle menestystä siellä Lapissa ja
        toivottavasti et joudu törmäämään yhteenkään
        naiseen! Kannattaisi kuitenkin varmaan jotakin
        vhjaista vaimollesikin, ihan vaan
        ystävällisyydestä toista ihmistä kohtaan, vaikket
        häntä voisi sietääkään. Sen verran olet kai
        hänelle velkaa noista ajatuksistasi!

        Siinä vaiheessa kun ovi rapsahtaa auki, voin
        kyllä huikata vaimolle, että tämä mies lähti nyt,
        pidä hauskaa. Sitä ennen pitää olla jo asunto ym.
        hommattuna, että kaiken muun voi jättää eukolle.
        (Paitsi päällä olevat vaatteet).

      • Julia
        metsämies kirjoitti:

        Siinä vaiheessa kun ovi rapsahtaa auki, voin
        kyllä huikata vaimolle, että tämä mies lähti nyt,
        pidä hauskaa. Sitä ennen pitää olla jo asunto ym.
        hommattuna, että kaiken muun voi jättää eukolle.
        (Paitsi päällä olevat vaatteet).

        Oletko sitä mieltä, että toista ihmistä voi
        kohdella noin? Well, ihan miten vaan! Oma on
        asiasi. Pidähän hauskaa Lapissa!

      • Lainvalvoja
        metsämies kirjoitti:

        Itse asiassa edustan tasan yhden miehen
        mielipidettä. Omaani.

        Toivon vaan, että joku muukin herää, kuten
        Talvisota nimimerkki on jo tehnyt.

        Talvisota nimimerkki ei itseasiassa ole herännyt.
        Hä on edelleenkin, kuten oli typerää sontaansa
        kirjoittaessaankin, hallusinaatioita auheuttavien
        lääkkeiden vaikutuksen alaisena! Hän ressukka
        kuvitteli, että voi yhdistellä irrallisia asioita
        toisiinsa mielivaltaisesti, ilman järjen
        hiventäkään! Se, että 4/5 avioerosta on naisten
        hakemia kertoo vain ja ainoastaa yhden faktan.
        Niin monet miehet ovat niin sietämättömiä, ettei
        kunnollista avioelämää heidän kanssaan voi edes
        ajatella!

        Tässäpä teille lisää tilastofaktoja:
        - 9/10 perheväkivallantekijästä on MIEHIÄ!!!
        - 50% miehistä on pettänyt puolisoaan, kun
        vastaava luku naisilla on 30%

        Onko siis enää mikään ihme, että naiset hakevat
        avioeroa useammin???

      • Varjo
        Lainvalvoja kirjoitti:

        Minäkin petän heti naistani kun vain saan, mutta
        kenen kanssa sitten petän? NO NAISTEN. Ja
        jokaiselle olen sanonut olevani varattu. Joten
        turha siinä on valittaa miesten olevan syypäitä
        eroon. Vai ovatko kenties kaikki miehet alkaneet
        homoiksi?

        Älkää nyt hyvät ihmiset naurattako, vai miehet
        syypäitä eroon yksinään.

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että toista ihmistä voi
        kohdella noin? Well, ihan miten vaan! Oma on
        asiasi. Pidähän hauskaa Lapissa!

        metsämies on oikealla asialla, älä nyt sitä
        soimaa. En vain yhdy hänen käsitykseensä naisista
        kaikin osin.

        Naisten kanssa on kiva peuhata, mutta suhde... no
        joopa joo.

      • Lainvalvoja
        Varjo kirjoitti:

        Minäkin petän heti naistani kun vain saan, mutta
        kenen kanssa sitten petän? NO NAISTEN. Ja
        jokaiselle olen sanonut olevani varattu. Joten
        turha siinä on valittaa miesten olevan syypäitä
        eroon. Vai ovatko kenties kaikki miehet alkaneet
        homoiksi?

        Älkää nyt hyvät ihmiset naurattako, vai miehet
        syypäitä eroon yksinään.

        Todistit juuri olevani oikeassa!

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        metsämies on oikealla asialla, älä nyt sitä
        soimaa. En vain yhdy hänen käsitykseensä naisista
        kaikin osin.

        Naisten kanssa on kiva peuhata, mutta suhde... no
        joopa joo.

        Kysyinkö sinulta jotakin?

      • Varjo
        Lainvalvoja kirjoitti:

        Todistit juuri olevani oikeassa!

        Jos naisten kanssa pettää naistaan, niin miten ne
        pettävät naiset olla jotenkin parempia kuin
        pettävät miehet? Kysynpä vaan.

        Tiedän lisäksi kaksi naista tällä hetkellä,
        joilla on useita suhteita samaan aikaan kun mies
        odottelee vaimoaan kotosalla.

        Joten perustelepa nyt hiukan tuota naisten
        ylemmyyttä asiassa, ennen kuin todistat olevasi
        oikeassa kommentilla joka kumoaa oman väittämäsi
        osaksi?

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        Kysyinkö sinulta jotakin?

        Tämähän onkin vapaa keskustelu. Joten ei, en ole
        hiljaa. 101% tukeni metsämiehelle.

        Ole itse hiljaa jos et suvaitse toisten
        kommentteja. Vai oletko nyt niin paljon ylempi
        olento, että voit suoralta kädeltä määrätä kuka
        on hiljaa ja kuka ei?

        Ai, sä siis petät vain varattujen naisten
        kanssa... Ymmärrätkö? Siis siinähän ei ole mitään
        pahaa, jos sinkkunainen lähtee varatun matkaan.
        Aivan kuten ei siinäkään, jos sinkkumies lähtee
        varatun matkaan! pettäminen on vain ja
        ainoastaa pettäjän vastuulla, ei kolmannen
        osapuolen!

        Yksi "tyttöystävistäni", sinkku, harrastaa melko
        paljon irtosuhteita ja välttääkseen mahdolliset
        myöhemmät yhteydenotot hän valehtelee olevansa
        varattu. Se on kai aika yleinen kikka naisten
        keskuudessa. Eli, jos luulet, että kymmenestä
        varatusta miehestä viisi pettää viiden varatun
        kanssa, on matikkasi hakoteillä. Osahan voi
        valkata sinkun messiinsä, tai naisen joka
        uskottelee olevansa aviossa, muttei ole...

        Ymmärrätkö?

        En ole ylempi olento, mutta mielestäni ihmisiä,
        niin miehiä kuin naisiakin tulisi kohdella, no
        näköjään paljon paremmin kuin nykyään tehdään"!

        Siis naisista jotka ovat varattuja ja joita on
        päässyt elämänsä aikana kokasemaan. Ja kaksi on
        tällä hetkellä sellaisia, joiden tiedän
        harrastavan myös muiden kanssa sänkyleikkejä kuin
        omien aviomiestensä. Sanoisinpa että melko
        yleistä tuo pettäminen on, niin naisten kuin
        miestenkin keskuudessa. Joten turha siitä on
        pelkkiä miehiä syyttää. Ja nämä aik. mainitsemani
        kaksi naista olivat varmasti aviossa, koska
        tiesin heidän miehensä.

        Tosin en ihmettele naisia (miehiä) jotka
        vieraissa juoksevat, jos kotona makaa veltto
        vähän lihava kolmekymppinen, kun parempaa on koko
        ajan tarjolla. Kannattaisi tehdä itselleen
        jotakin ja heittää vanha hoito pihalle.

        Mutta se, että pelkät miehet pettävät, on kyllä
        ihan oikeasti valetta. Seuraapa nyt oikeasti,
        mitä täällä on tapahtunut 10 vuodessa miesten ja
        naisten välisten kanssakäynnin suhteen. Eihän
        miehiä voida syyllistää asioista, joita naisetkin
        tekevät.

        No sitähän täällä koko ajan tehdään! Kyllä ne
        miehetkin avioeroja hakevat!!! Ei naisia voi tuon
        logiikan mukaan syyllistää siitä mitä miehetkin
        tekevät!!! EIKÖ??? Tarkoitin, että mies pettää
        selkeästi USEAMMIN!!! Se on tilastollinen tosiasia
        se! Sitä et voi kiistää!

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        En ole ylempi olento, mutta mielestäni ihmisiä,
        niin miehiä kuin naisiakin tulisi kohdella, no
        näköjään paljon paremmin kuin nykyään tehdään"!

        Erityisesti sellaisia, jotka oikeasti ovat
        uskollisia, hyviä, jne.

        Mutta minulle ihan sama. Kohtelen jokaista siten,
        etten loukkaa ketään sanoillani. Teot ovat eri
        asia, kuten pettäminen. Mutta sekin muuttuu
        pettämiseksi vasta sitten, kun jäät kiinni. Toki
        kunnioitan jokaista ihmistä, mutta mutta.

        monet tekevät elämässään mitä haluavat, jotkut
        mitä voivat. Uskon että nimim. metsämies on
        tehnyt elämästään sellaisen kuin hän on halunnut,
        enkä siihen puutu. Paljon metsästysonnea vaan,
        kohtahan tuo kausi alkaa.

      • Varjo
        Lainvalvoja kirjoitti:

        No sitähän täällä koko ajan tehdään! Kyllä ne
        miehetkin avioeroja hakevat!!! Ei naisia voi tuon
        logiikan mukaan syyllistää siitä mitä miehetkin
        tekevät!!! EIKÖ??? Tarkoitin, että mies pettää
        selkeästi USEAMMIN!!! Se on tilastollinen tosiasia
        se! Sitä et voi kiistää!

        Jos tähän on otettu tilastollinen jakauma
        esimerkiksi merkitsevät tapaukset (65%) tai
        sitten laskettuna tilastollisesti jonkin verran
        merkitsevät (tilastollinen kokonaisjakauma)
        tapaukset (94,4%), niin mikähän on jakauma
        miesten ja naisten välillä?

        Ja paljonko on otettujen tapausten lukumäärä?
        Siis onko tämä otettu esimerkiksi tehty
        tuhannelle ihmiselle, vai kenties 10000
        ihmiselle? Luotettavuushan kasvaa otosten
        lukumäärän myötä.

        Ja jos tämä on tehty tuhannelle ihmiselle,
        jollakin paikkakunnalla, voi toisella
        paikkakunnalla saada helposti eri arvot vain
        kysymällä hiukan toisia asioita.

        Tilastomatematiikan tuominen keskusteluun tuskin
        lisää tietoa, se on vain osoitus tilaston
        laatijan näppäryydestä saada jokin asia
        näyttämään joltakin. Voidaanhan vaikkapa
        uintitaitoakin kysellä taistelusukeltajien
        keskuudesta, jolloin saadaan varmasti melko
        kattava prosenttiluku.

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        Erityisesti sellaisia, jotka oikeasti ovat
        uskollisia, hyviä, jne.

        Mutta minulle ihan sama. Kohtelen jokaista siten,
        etten loukkaa ketään sanoillani. Teot ovat eri
        asia, kuten pettäminen. Mutta sekin muuttuu
        pettämiseksi vasta sitten, kun jäät kiinni. Toki
        kunnioitan jokaista ihmistä, mutta mutta.

        monet tekevät elämässään mitä haluavat, jotkut
        mitä voivat. Uskon että nimim. metsämies on
        tehnyt elämästään sellaisen kuin hän on halunnut,
        enkä siihen puutu. Paljon metsästysonnea vaan,
        kohtahan tuo kausi alkaa.

        En minäkään metsämiehen valintoja ole moittinut!
        Parempi kai hänelle itselleen, jos on onnellinen
        Lapissa! Paarempi muillekin! Tarkoitan vain, että
        siitä huolimatta voi olla reilu toiselle!

        Itse en petä, enkä jätä! Se onkin minun
        elämänkatsomukseni. Jokainen valitsee itse oman
        polkunsa, jota kulkiessaan on onnellinen. Jos olet
        pettäessäsi onnellinen, niin jatka minun
        puolestani. Voin vain kysyä, että missä on
        moraalisi?

        Ei kai mikään tauti? ;) No joo, ei moraaliin pidä
        sairastua, voi vaikka ajatella että vieraissa
        käyminen on jotenkin väärin.

        Mutta jokainen tekee niin kuin haluaa. Toivotan
        onnea valitsemallasi tiellä. Kolauksia voi tosin
        osua vastaan, siinä täydellisimmässäkin
        suhteessa. Mistäs tiedät, etten ole juuri sinun
        poikaystäväsi?

        Oli ihan pakko vastata! Tai oikeammin kysyä: Onko
        se tilastojen käsittelyn näppäryyttä, että otetaan
        tilastot avioeroista ja miesten itsemurhista ja
        sitten väitetään pää märkänä niiden liittyvän
        toisiinsa? Okei, toki joku mies saattaa tappaa
        itsensä eron seurauksena, perin ikävää, mutta että
        kaikkiko heistä? Tämäkin tilastoihme jätti
        osuvasti mainitsematta ne itsemurhan tehneet
        naiset! Tai ne naiset, jotka eivät itseään tapa,
        mutta muutoin kärsivät erotilanteessa!

        Kyllä sitä saadaan aikaiseksi vaikka minkälaisia
        päätelmiä, kun ei käytetä järkeä lainkaan!

        Siis tilastojen laatiminen on sikäli helppoa,
        että tietoa on tarjolla paljon. Mutta se, että
        saadaan aikaan jotenkin tilasto, pitää löytää
        jokin asia, joka kytkee kaksi eri listaa
        toisiinsa.

        Asiallisessa tilastossa mainitaan myös aina lähde
        jotta eri vertailujen lähtökohdat voidaan
        selvittää. Lisäksi otoksesta mainitaan ihmisten
        osalta taustatietoja. Joten sikäli kaikkia
        tilastoja joita tuodaan näin internetissä julki,
        voi jokainen tulkita omalla tavallaan. Itse olen
        tähän tilastoon taipuvainen uskomaan (Talvisota
        nimimerkin), joku toinen taas ei. Uskokoon ken
        haluaa, lähdettä ei ole mainittu.

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        Ei kai mikään tauti? ;) No joo, ei moraaliin pidä
        sairastua, voi vaikka ajatella että vieraissa
        käyminen on jotenkin väärin.

        Mutta jokainen tekee niin kuin haluaa. Toivotan
        onnea valitsemallasi tiellä. Kolauksia voi tosin
        osua vastaan, siinä täydellisimmässäkin
        suhteessa. Mistäs tiedät, etten ole juuri sinun
        poikaystäväsi?

        Poikaystäväni katselee parhaillaan videoita... :)

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        Poikaystäväni katselee parhaillaan videoita... :)

        Pidä kuitenkin varasi, ulkona on tuulista näinä
        aikoina... ;)

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        Siis tilastojen laatiminen on sikäli helppoa,
        että tietoa on tarjolla paljon. Mutta se, että
        saadaan aikaan jotenkin tilasto, pitää löytää
        jokin asia, joka kytkee kaksi eri listaa
        toisiinsa.

        Asiallisessa tilastossa mainitaan myös aina lähde
        jotta eri vertailujen lähtökohdat voidaan
        selvittää. Lisäksi otoksesta mainitaan ihmisten
        osalta taustatietoja. Joten sikäli kaikkia
        tilastoja joita tuodaan näin internetissä julki,
        voi jokainen tulkita omalla tavallaan. Itse olen
        tähän tilastoon taipuvainen uskomaan (Talvisota
        nimimerkin), joku toinen taas ei. Uskokoon ken
        haluaa, lähdettä ei ole mainittu.

        Kerro nyt vielä, miten se miesten "ennenaikainen
        kuolema" liittyy avioeroihin, niin olet saanut
        minut ylipuhuttua!

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        Pidä kuitenkin varasi, ulkona on tuulista näinä
        aikoina... ;)

        En usko, että on tarvis! Tiedän, että olen
        hyvännäköinen ja loistava sängyssä. Mistä mieheni
        löytäisi paremman? :)

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        Kerro nyt vielä, miten se miesten "ennenaikainen
        kuolema" liittyy avioeroihin, niin olet saanut
        minut ylipuhuttua!

        Eli kaksi kerättyä tietoa liitetään toisiinsa ja
        niitä yhdistää jokin tosiasia, jonka tilaston
        laatija on voinut todentaa. Esimerkiksi
        tietokannasta on haettu tietoja vaikkapa
        itsemurhista ja tämän jälkeen listattu sellaiset
        itsemurhat, joihin on liittynyt ero. Näin on
        saatu aikaan tilasto, joka kuvaa itsemurhien
        määrää suhteessa avioeroon.

        100% totuus tuo Talvisodan tilasto ei kuitenkaan
        ole, koska lähdettä ei mainita. Joten, edelleen,
        uskokoon ken haluaa. Itse uskon Talvisodan
        tilastotietoon enemmän kuin Lainvartijan,
        ainoastaan siitä syystä, että lukuja tuskin
        saadaan noin lähelle täsmäämään muuten.

        Olen sen verran nähnyt tilastoa avioeroista,
        että kyllä nämä oikeata lähellä olevia erolukuja
        ovat. Tähänkään lauseeseen ei pidä luottaa, koska
        lähdettä en muista.

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        En usko, että on tarvis! Tiedän, että olen
        hyvännäköinen ja loistava sängyssä. Mistä mieheni
        löytäisi paremman? :)

        ...naiseni sanoo. Tiedä sitten tuota, mistä
        parempia löytyy?

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        Eli kaksi kerättyä tietoa liitetään toisiinsa ja
        niitä yhdistää jokin tosiasia, jonka tilaston
        laatija on voinut todentaa. Esimerkiksi
        tietokannasta on haettu tietoja vaikkapa
        itsemurhista ja tämän jälkeen listattu sellaiset
        itsemurhat, joihin on liittynyt ero. Näin on
        saatu aikaan tilasto, joka kuvaa itsemurhien
        määrää suhteessa avioeroon.

        100% totuus tuo Talvisodan tilasto ei kuitenkaan
        ole, koska lähdettä ei mainita. Joten, edelleen,
        uskokoon ken haluaa. Itse uskon Talvisodan
        tilastotietoon enemmän kuin Lainvartijan,
        ainoastaan siitä syystä, että lukuja tuskin
        saadaan noin lähelle täsmäämään muuten.

        Olen sen verran nähnyt tilastoa avioeroista,
        että kyllä nämä oikeata lähellä olevia erolukuja
        ovat. Tähänkään lauseeseen ei pidä luottaa, koska
        lähdettä en muista.

        Kuulehan, jos eroluvut ovat noin suuret, eikö se
        kerro jostakin ihan muusta??? Siitä miten
        nyky-yhteiskunta tekee yhteiselämän suorastaan
        mahdottomaksi! Jos nainen hakee eroa 4/5
        tapauksessa, eikö silloin näistä tapauksista 4/5
        miehissä ole sen verran vikaa, ettei heidän
        kanssaan voi elää? Sitä en kyllä kummastelisi, jos
        tämän keskustelun perusteella tulkintani tekisin.

        Vastauksesi oli muutoin hyvä, mutta missä kohtaa
        talvisodan viestiä mainittiin se luku joka kertoo
        itsemurhien ja avioeron välisen kytköksen??? Se on
        edelleenkin selvittämättä, samoin kuin se 8v.
        ennenaikainen kuolema!!! Odotan edelleenkin
        vastausta innolla! Sitä vain ei oikein tunnu
        kuuluvan, joten Talvisota lienee voitettu!

        Koska lähteitä ei ole mainittu, joita kaipailit,
        jokainen voi julistaa omaa voittoaan niin paljon
        kuin vain haluaa. Totuushan on kuitenkin se, että
        tämä vihollinen, Talvisota, iski kavalasti
        väijyksistä jättäen lähteen mainitsematta ja
        toiseksi jättäen kertomatta miten kytkös
        itsemurhien ja avioerojen väliset kytkennät
        tilastoon luotiin.

        Tämän jälkeen tilaston laatija piiloutui joko
        toisen nimimerkin taakse tai hävisi, joten tämän
        tilaston luotettavuus jäi epäselväksi. Vihollinen
        siis meni piiloon, sitä ei voitettu.

        Joten vihollista, siis tätä tilastoa ei voi
        julistaa mitättömäksi, eikä luotettavaksi. Se on
        siis jotain siltä väliltä ja jokainen voi
        määrittää uskooko tähän vai ei. Itse uskon.

        Uskotko kaikkiin epämääräisiin
        tilastonlaatijoihin? Vai ainoastaan niihin, jotka
        maalaavat naisista epämiellyttävän kuvan?

        Eikö yksi akateemisen oppineisuuden merkki ole
        keyseenalaistaa juuri tuollaiset epämääräiset,
        lähteettömät väittämät? Jos uskot niihin vain
        siksi, että ne ovat mieleisiäsi, niin eikö
        mielessäsi ole käynyt, että ehkäpä laatijakin
        kirjoitti ja muokkasi tilastot mieleisekseen.
        Silloinhan koko uskottavuudelta putoaa pohja.

        Kukaan, koskaan ei ole niitä kytköksiä todistanut,
        eikä tule todistamaankaan, joten antautuminenhan
        on siis voitto minulle!

        Ajatteleppa asia toisinpäin. Minä irrottelen
        asioita yhteyksistää, yhdistelen tilastoja
        mielivaltaisesti ja lopputuloksena saan teistä
        miehistä rakennettua todella ikävän kuvan. Noh,
        sitäkin voi uskoa yhtälailla ja joku varmasti
        uskoisikin, mutta onko se älykkään ihmisen merkki?
        Mielestäni pitää osata suodattaa noista
        kirjoituksista se syvin olemus, joka tässä
        tapauksessa oli kirjoittajan oma hätähuuto.
        Ilmeisesti hänellä on katkeria muistoja naisista
        tai jotain muuta vastaavaa. Kirjoittaja ei
        selkeästikään ole kovinkaan korkeasti
        kouluttautunut ja mitä ilmeisimmin hän ei ole
        muutenkaan sosiaalisesti kovin suosittu. Hän
        purkaa pahaa oloaan näin ja onnistuu levittämään
        vihan siementä sukupuolten välille. Onko se
        sinusta rakentavaa?

        No näistä tilastoista vielä, että tuen omaa
        näkemystäni muualta luetuista tilastoista
        samaisesta asiasta, joiden lähdettä en muista.

        Tämän Talvisota nimimerkin kirjoittamat luvut
        täsmäävät lukuihin, joita olen muualla nähnyt.
        Joten en ihan mutu-pohjalta ala uskomaan
        mihinkään tilastoon.

        Vaikka todettu tilastollinen tosiasiahan on, että
        useampi miljoona ihmistä uskoo vielä Elviksenkin
        olevan elossa... Joten hulluja riittää.

        Keskustelun rakentavuudesta taas en tiedä, voisin
        oikeastaan luonnehtia tälläisen keskustelun
        asteelle "huvittavaa".

        Edelleenkään ei lähteitä, ei mitään... Luvut kyllä
        varmasti pitävät paikkansa. Niiden
        todenperäisyyttähän en olekaan tässä miettinyt,
        mutta se kytkös niiden välillä? Ookoo, miehet
        tekee itsemurhia niin ja niin paljon. Miten
        kummassa se taas kerran liittyy avioeroihin?
        Samaa, tai oikeammin, vielä löyhempää kytköstä
        haen sen 8v. ennenaikaisen kuoleman osalta. Ettekö
        tosiaan tiedä mikä on miesten yleisin kuolinsyy?
        Sen verran voin kertoa, että sillä ei ole YHTÄÄN
        MITÄÄN tekemistä avioerolukujen kanssa! Ei sitten
        niin mitään!

        Taas kerran haluan vastauksia, mutta kun kukaan ei
        niitä minulle anna! On se kumma, miten hanakasti
        syytellään, mutta perusteluja ei olla mietitty
        senkään vertaa. tekeeehän niitä itsemurhia
        sellaisetkin, jotka eivät milloinkaan aviossa ole
        edes olleet! Kuolee niitä naisiakin sydän- ja
        verisuonitauteihin ja kaikenlaista muutakin
        sattuu, mutta huvittavinta koko keskustelussa on
        se, että huomaan niin monien nielevän kaiken
        sellaisen mitä he haluavat kuulla. Sen on pakko
        olla totta, kun täällä niin luki! Eikö?

      • Julia
        Varjo kirjoitti:

        No näistä tilastoista vielä, että tuen omaa
        näkemystäni muualta luetuista tilastoista
        samaisesta asiasta, joiden lähdettä en muista.

        Tämän Talvisota nimimerkin kirjoittamat luvut
        täsmäävät lukuihin, joita olen muualla nähnyt.
        Joten en ihan mutu-pohjalta ala uskomaan
        mihinkään tilastoon.

        Vaikka todettu tilastollinen tosiasiahan on, että
        useampi miljoona ihmistä uskoo vielä Elviksenkin
        olevan elossa... Joten hulluja riittää.

        Keskustelun rakentavuudesta taas en tiedä, voisin
        oikeastaan luonnehtia tälläisen keskustelun
        asteelle "huvittavaa".

        ...että, vaikka lukisin samaiset luvun tuhanteen
        kertaan eri lähteistä se ei siltikään poista sitä
        tosiasiaa, että yksikään lähde ei ko. lukuja ole
        yhdistellyt noinkin, hmm sanoisinko erikoisella
        tavalla, kuin nimimerkki Talvisota teki. Hänhän
        syytti naisia miesten itsemurhista ja
        ennenaikaisesta kuolemasta.

        Ajattelin vain tarkentaa tämän, sillä minusta
        alkaa tuntumaan, ettet oikein ymmärrä mitä ajan
        takaa.

        Tästähän juuri onkin kyse. Mutta uskon tälläisiin
        väitöksiin osaksi, en kuitenkaan kaikkien
        itsemurhien osalta. Eräs ystäväni teki itsemurhan
        vuonna 1995 mainitusta syystä, joten sikäli uskon
        että itsemurhien taustalla on myös avioeroja,
        toki muitakin vaikeuksia löytyy. Oma setäni ampui
        itsensä velkojen vuoksi, joten taustalta löytyy
        tietynlaista kokemusta näistä itsemurhista.

        Enkä tietenkään pidä päivänselvänä, että naiset
        ovat syyllisiä mihinkään, pikemminkin avioeroa
        seuraavasta tilanteesta johtunut toivottomuus
        ajaa miehen (naisen) tekemään itsemurhan. Tähän
        toivottomuuteen taas on syynä vain ja ainoastaan
        omat ajatukset, jotka ajavat epätoivoisiin
        tekoihin. Itsemurha on tavallaan
        hätähuuto: "Huomatkaa minut!"

        No nyt sua kuuntelee! Toi on esimerkki siitä mitä
        mä olen ajanut takaa! Mutta sehän ei Talvisodan
        kirjoituksessa ollutkaan aiheena. Hän esitti
        täysin perättömiä syytöksiä, joista on
        aiheellistakin kimpaantua! Osa tekee itsemurhan
        eron seurauksena. Se on kurjaa, mutta miten paljon
        sekään on naisten vika jää epäselväksi. Jos esim.
        pitkään vaimoaan pahoinpidellyt mies (siis
        sellainen, jolla on selvästi joitakin henkisiä
        häiriöitä) tekee itsemurhan eron jälkeen, on se
        mielestäni miehen oma vika! Ja erosta on turha
        naista syyttää. Heti kun saadaan luotettavaa
        tilastotietoa aiheesta naisten aiheuttamat
        itsemurhat, voidaan jatkaa keskustelua.

      • jepulis jees
        Lainvalvoja kirjoitti:

        Talvisota nimimerkki ei itseasiassa ole herännyt.
        Hä on edelleenkin, kuten oli typerää sontaansa
        kirjoittaessaankin, hallusinaatioita auheuttavien
        lääkkeiden vaikutuksen alaisena! Hän ressukka
        kuvitteli, että voi yhdistellä irrallisia asioita
        toisiinsa mielivaltaisesti, ilman järjen
        hiventäkään! Se, että 4/5 avioerosta on naisten
        hakemia kertoo vain ja ainoastaa yhden faktan.
        Niin monet miehet ovat niin sietämättömiä, ettei
        kunnollista avioelämää heidän kanssaan voi edes
        ajatella!

        Tässäpä teille lisää tilastofaktoja:
        - 9/10 perheväkivallantekijästä on MIEHIÄ!!!
        - 50% miehistä on pettänyt puolisoaan, kun
        vastaava luku naisilla on 30%

        Onko siis enää mikään ihme, että naiset hakevat
        avioeroa useammin???

        kyllä se naisten pettämisprosentti siitä nousee;)

      • mies -76
        Varjo kirjoitti:

        Jos tähän on otettu tilastollinen jakauma
        esimerkiksi merkitsevät tapaukset (65%) tai
        sitten laskettuna tilastollisesti jonkin verran
        merkitsevät (tilastollinen kokonaisjakauma)
        tapaukset (94,4%), niin mikähän on jakauma
        miesten ja naisten välillä?

        Ja paljonko on otettujen tapausten lukumäärä?
        Siis onko tämä otettu esimerkiksi tehty
        tuhannelle ihmiselle, vai kenties 10000
        ihmiselle? Luotettavuushan kasvaa otosten
        lukumäärän myötä.

        Ja jos tämä on tehty tuhannelle ihmiselle,
        jollakin paikkakunnalla, voi toisella
        paikkakunnalla saada helposti eri arvot vain
        kysymällä hiukan toisia asioita.

        Tilastomatematiikan tuominen keskusteluun tuskin
        lisää tietoa, se on vain osoitus tilaston
        laatijan näppäryydestä saada jokin asia
        näyttämään joltakin. Voidaanhan vaikkapa
        uintitaitoakin kysellä taistelusukeltajien
        keskuudesta, jolloin saadaan varmasti melko
        kattava prosenttiluku.

        jo ne tilastonne SINNE oikein syvälle. Nämä
        yleistämiset loukkaa niitä naisia, jotka eivät
        petä,vaikka lähipiirissä kaikki mahdolliset
        pettäisivät. Harmi vaan, että sellaisia ihania ja
        mahtavia naisia ei koskaan tahdo löytää. Niin ja
        loukkaahan nuo tietysti samanlaisia miehiäkin ja
        vaikka joku ei tahdokaan uskoa, niin heitäkin on.
        Surullista paskanjauhantaa koko keskustelu...

      • mies -76
        Varjo kirjoitti:

        Tämähän onkin vapaa keskustelu. Joten ei, en ole
        hiljaa. 101% tukeni metsämiehelle.

        Ole itse hiljaa jos et suvaitse toisten
        kommentteja. Vai oletko nyt niin paljon ylempi
        olento, että voit suoralta kädeltä määrätä kuka
        on hiljaa ja kuka ei?

        Nyt meni turhaksi japinaksi

      • mies -76
        Varjo kirjoitti:

        Erityisesti sellaisia, jotka oikeasti ovat
        uskollisia, hyviä, jne.

        Mutta minulle ihan sama. Kohtelen jokaista siten,
        etten loukkaa ketään sanoillani. Teot ovat eri
        asia, kuten pettäminen. Mutta sekin muuttuu
        pettämiseksi vasta sitten, kun jäät kiinni. Toki
        kunnioitan jokaista ihmistä, mutta mutta.

        monet tekevät elämässään mitä haluavat, jotkut
        mitä voivat. Uskon että nimim. metsämies on
        tehnyt elämästään sellaisen kuin hän on halunnut,
        enkä siihen puutu. Paljon metsästysonnea vaan,
        kohtahan tuo kausi alkaa.

        ...ethän sä nyt tosissaan voi olla tuota mieltä.
        Tai siis jos olet tasapainoinen ja järkevä
        tyyppi. Ei silti, en oikeastaan ole itsekään,
        mutten silti noin ajattele.

      • mies -76
        Julia kirjoitti:

        En minäkään metsämiehen valintoja ole moittinut!
        Parempi kai hänelle itselleen, jos on onnellinen
        Lapissa! Paarempi muillekin! Tarkoitan vain, että
        siitä huolimatta voi olla reilu toiselle!

        Itse en petä, enkä jätä! Se onkin minun
        elämänkatsomukseni. Jokainen valitsee itse oman
        polkunsa, jota kulkiessaan on onnellinen. Jos olet
        pettäessäsi onnellinen, niin jatka minun
        puolestani. Voin vain kysyä, että missä on
        moraalisi?

        ...että miten nykyään voi uskoa moraaliin? Miten
        voi säilyttää niinsanotusti uskonsa, kun
        ympärillä tapahtuu mitä tapahtuu? Haluaisin
        todellakin uskoa, että ihmisillä on moraalia,
        mutta mistä voima moiseen? Ympärilläni tapahtuvat
        asiat vaikuttavat liikaa. Jos tiedät vastauksen,
        kerro.

      • mies -76
        Varjo kirjoitti:

        Ei kai mikään tauti? ;) No joo, ei moraaliin pidä
        sairastua, voi vaikka ajatella että vieraissa
        käyminen on jotenkin väärin.

        Mutta jokainen tekee niin kuin haluaa. Toivotan
        onnea valitsemallasi tiellä. Kolauksia voi tosin
        osua vastaan, siinä täydellisimmässäkin
        suhteessa. Mistäs tiedät, etten ole juuri sinun
        poikaystäväsi?

        miten elämä siitä paranee, että jokainen tekee
        miten haluaa. Mitään tai kenenkään tunteita ei
        oteta huomioon. Mahtava maailma joo. Sääliksi käy
        lapset.

      • Julia
        mies -76 kirjoitti:

        ...että miten nykyään voi uskoa moraaliin? Miten
        voi säilyttää niinsanotusti uskonsa, kun
        ympärillä tapahtuu mitä tapahtuu? Haluaisin
        todellakin uskoa, että ihmisillä on moraalia,
        mutta mistä voima moiseen? Ympärilläni tapahtuvat
        asiat vaikuttavat liikaa. Jos tiedät vastauksen,
        kerro.

        Se onkin vaikeaa, mutta eivät kaikki ole
        moraalittomia lurjuksia. Pitääkin vaan toivoa,
        että saisi elämäänsa paljon ihmisiä, joiden arvot
        ovat kohdallaan. Itse ei ainakaan mitään menetä,
        jos uskoo hyviin asioihin. Jollei siitä muuta
        palkintoa saa, niin ainakin itse tietää
        toimineensa oikein!

        Näinhän se tietty on. Se vaan on niin
        luonnekysymys, että kuinka helposti menee usko.
        No, vastoinkäymisillähän on tapana vahvistaa
        luonnetta.

      • Varjo
        Julia kirjoitti:

        Se onkin vaikeaa, mutta eivät kaikki ole
        moraalittomia lurjuksia. Pitääkin vaan toivoa,
        että saisi elämäänsa paljon ihmisiä, joiden arvot
        ovat kohdallaan. Itse ei ainakaan mitään menetä,
        jos uskoo hyviin asioihin. Jollei siitä muuta
        palkintoa saa, niin ainakin itse tietää
        toimineensa oikein!

        Mielestäni moraalinen käyttäytyminen on sitä,
        että kaikkien väärienkin valintojen jälkeen
        kanssaeläjät ovat parempia ihmisinä ja heillä on
        parempi tulevaisuus kuin ennen sinun tekemiä
        ratkaisuja.

        Vaikka varastaisit lapselta tikkarin, niin jos se
        tulee nälkään kuolevalle, mielestäni varastaminen
        on oikein ja moraalista. Moraali vääristyy
        silloin, kun ei nähdä kuin mustaa ja valkoista.

        Olet oikeassa. Hyvään tarkoitukseen saa vaikka
        varastaa, mutta jokapäiväisessä elämässään
        jokaikinen voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa
        helpolla ratkaisuilla. Näet pahoinpitelyn öisellä
        kujalla. Miten tulee toimia? Mennä väliin ja
        ottaa se riski, että itseäkin sattuu vai soittaa
        poliisit, jolloin apu saattaa tulla liian myöhään,
        mutta et itse saa köniisi. Valintojen viidakossa
        on vain osattava poimia ne oikeat ja kuunneltava
        sydämensä ääntä.

        hups! Ajatuskatko! Tarkoitin tietenkin
        jokapäiväisillä helpoilla ratkaisuilla ja sitten
        niillä vaikeammilla, kuten esimerkkini.

        Nyt meni vaikeeks ymmärtää. Pitäisköhän mennä
        päiväunille välillä? :)

    • Rauhaa

      On todella törkeää, että meidän miesten
      "mielipidettä" tässä keskustelussa edustaa
      tuollainen puolijauhoinen hullu! On hirvittävää,
      että MIES ylipäätänsä aloitti
      tälläisen keskustelun! Joskus oikein hävettää
      edustaa tätä sukupuolta, kun vastauksia lukiessani
      huomasin, että kaikkein rakentavimmat vastaukset
      tulivat NAISTEN suusta! Älkäähän naiset
      luulkokaan, että me kaikki olisimme tuollaisia
      sekopäitä!

      Itsekin eronneena miehenä olen kyllä mielestäni
      oikeutettu edustamaan miehistä mielipidettä. On
      miehen oma vika jos tekee itsemurhan! Myös
      varhaisempi keskimääräinen kuolinikä on omaa
      vikaamme. Ei nainen sitä lenkkimakkaraa suuhumme
      tunge, eikä köyttä kaulaamme! Itse sen teemme ja
      olemme varmasti syypäitä moneen muuhunkin ikävään
      asiaan, kuten siihen että monasti naisen on pakko
      hakea avioeroa! Ajatelkaa nyt omilla aivoillanne!
      "Talvisota" ja kumppanit pilaavat meidän kunnon
      miestenkin maineen syytämällä julkisesti moista
      roskaa tälle palstalle!

      Näyttäkää nyt miehet, että olette miehiä ja
      kantakaa vastuu ratkaisuistanne, niinkuin miehen
      tuleekin! Emmehän me nyt voi olla sen huonompia
      kuin naisetkaan! Ollaan rakentavia ja jätetään
      nämä lapsellisuudet! Meidän itsetuntomme on
      kohdallaan!

      • metsämies

        Eikö rakentavinta ole olla ilman naisia? Mihin
        SINÄ tarvitset naista, et mihinkään. Älkää nyt
        viitsikö naurattaa, rakentavia ehdotuksia.

        Mielestäni rakentavin ehdotus on muuttaa pois
        täältä ja jättää tälläinen surkea paikka omaan
        liemeensä mätänemään. Jokainen vastuuntuntoinen
        mies muuttaa muualle tai painuu vaikkapa
        sellaiseen paikkaan tässä maassa, jossa ei
        naisista tarvitse niin paljon kärsiä. Ja pysy
        sinä rakentavine mielipiteinesi siellä, mutta suo
        meille miehille, jotka eivät naisista halua edes
        kuulla, vapaus olla ilman heitä missä suinkin
        pystyy.

        Mitä se haittaa, vaikka naiset rakentaisivat
        pyramidia Helsinkiin, eihän miesten tarvitse
        saapua paikalle. Annetaan niiden rakentaa vaikka
        kuuhun suklaatehdas, ei heidän tekemisiin
        tarvitse puuttua. Ei järki ja äly tms. voi olla
        ainoa kriteeri arvostettaessa ihmisyyttä!

        Ihmisyys on paljon muutakin, mutta kaikkea
        inhimillistä ei tarvitse sietää, jos ei halua.
        Ja jokainen järkevä mies tuskin haluaa naista
        itselleen, nykyisten tilastojen valossa.

      • Make

        VÄÄRIN! Minä haluan naisen itselleni, mutta aion
        pitää hänet! En aio antaa hänelle pienintäkään
        syytä hakea eroa! Rakastan naisia, heidän
        lämpöään, vartaloaan, hiuksiaan...

        jos sinä haluat elää ilman naisia suon sen kyllä
        sinulle, mutta miksi ihmeessä kiusaat täällä
        sitten itseäsi? Tiedät kai, että täällä törmää
        väkisinkin myös naisten mielipiteisiin? Jos ilman
        naisia haluat elää, niin siitä vain. Sulje kone ja
        aloita!

      • metsämies
        Make kirjoitti:

        Siis keskusteluna. Ajattelin tuoda tähän vain
        sellaisen ihmisen mielipiteen, joka asiaa
        ajattelee toiselta kannalta. Ja täällähän on
        sikäli hyvä keskustella, että voi jättää
        lukematta, jos epäilee naisten viestiksi.

        Itse asiassa olen jo tuon naisten välttelyn
        aloittanutkin, mutta rahasta vielä kiikastaa ja
        työpaikasta. Täytyisi saada tarpeeksi rahaa tai
        sopiva työpaikka lapista, että pääsisi hyvin
        naisista eroon. Nyt olen löytänyt työpaikan,
        jossa ei ainuttakaan naista ole, luojan kiitos.

      • playboy
        metsämies kirjoitti:

        Eikö rakentavinta ole olla ilman naisia? Mihin
        SINÄ tarvitset naista, et mihinkään. Älkää nyt
        viitsikö naurattaa, rakentavia ehdotuksia.

        Mielestäni rakentavin ehdotus on muuttaa pois
        täältä ja jättää tälläinen surkea paikka omaan
        liemeensä mätänemään. Jokainen vastuuntuntoinen
        mies muuttaa muualle tai painuu vaikkapa
        sellaiseen paikkaan tässä maassa, jossa ei
        naisista tarvitse niin paljon kärsiä. Ja pysy
        sinä rakentavine mielipiteinesi siellä, mutta suo
        meille miehille, jotka eivät naisista halua edes
        kuulla, vapaus olla ilman heitä missä suinkin
        pystyy.

        Mitä se haittaa, vaikka naiset rakentaisivat
        pyramidia Helsinkiin, eihän miesten tarvitse
        saapua paikalle. Annetaan niiden rakentaa vaikka
        kuuhun suklaatehdas, ei heidän tekemisiin
        tarvitse puuttua. Ei järki ja äly tms. voi olla
        ainoa kriteeri arvostettaessa ihmisyyttä!

        Ihmisyys on paljon muutakin, mutta kaikkea
        inhimillistä ei tarvitse sietää, jos ei halua.
        Ja jokainen järkevä mies tuskin haluaa naista
        itselleen, nykyisten tilastojen valossa.

        Siis KUKAAN tuskin haluaa jne.
        No niille miehille on ihan oma nimikin.

      • axe

        mukavaa että kuulee myös järkeviä mielipiteitä!

      • Itse Unto
        metsämies kirjoitti:

        Eikö rakentavinta ole olla ilman naisia? Mihin
        SINÄ tarvitset naista, et mihinkään. Älkää nyt
        viitsikö naurattaa, rakentavia ehdotuksia.

        Mielestäni rakentavin ehdotus on muuttaa pois
        täältä ja jättää tälläinen surkea paikka omaan
        liemeensä mätänemään. Jokainen vastuuntuntoinen
        mies muuttaa muualle tai painuu vaikkapa
        sellaiseen paikkaan tässä maassa, jossa ei
        naisista tarvitse niin paljon kärsiä. Ja pysy
        sinä rakentavine mielipiteinesi siellä, mutta suo
        meille miehille, jotka eivät naisista halua edes
        kuulla, vapaus olla ilman heitä missä suinkin
        pystyy.

        Mitä se haittaa, vaikka naiset rakentaisivat
        pyramidia Helsinkiin, eihän miesten tarvitse
        saapua paikalle. Annetaan niiden rakentaa vaikka
        kuuhun suklaatehdas, ei heidän tekemisiin
        tarvitse puuttua. Ei järki ja äly tms. voi olla
        ainoa kriteeri arvostettaessa ihmisyyttä!

        Ihmisyys on paljon muutakin, mutta kaikkea
        inhimillistä ei tarvitse sietää, jos ei halua.
        Ja jokainen järkevä mies tuskin haluaa naista
        itselleen, nykyisten tilastojen valossa.

        mitä helvetin vikaa siinä on, muilla kuin
        höpönhönihmissuhdejuttujen katkerilla
        naistoimittajilla. Luulen että ne itsetunto-
        ongelmat ovat siellä kyllä aika lähellä
        sylttytehdastaan.

    • Roope

      Voi taivas "Talvisota"!!!

      Olet kai äitisi hylkäämä poikamies, joka ei naisia
      ole nähnyt kuin elokuvissa. Nuo irralliset faktasi
      liittyvät toisiinsa niin löyhin sitein, että
      vahvahermoisempaakin hirvittää.

      Pitäisiköhän sinun palata takaisin sohvalle
      lojumaan, kaljaa kittaamaan ja rasvamakkaroita
      syömään. Sitten kun sairastut kirroosiin tai
      veritulppaan, niin on ainakin joku johon vihasi
      voit kohdistaa: naiset. Heidän syytänsähän tuo
      sinun mitätön ja merkityksetön olemassaolosi on.
      Olisi vaan äitisi pitänyt jalkansa ristissä!

      • Varjo

        Eihän tuollaista vuodatusta jaksa kukaan lukea
        (en lukenut edes loppuun, huh huh). Talvisota on
        osaksi oikeassa, älä nyt ala saarnaamaan.

        Mitä niin hyvää naisissa on, että heitä noin
        suitsutat? Taidat olla itse puutteessa? (Minä
        nimittäin olen ollut jo jonkin aikaa...jossakin
        suhteessa).

        Koitahan nyt kerätä itsesi äläkä pillahda itkuun
        jos naisia morkataan, kyllä he sen kestävät,
        paremmin kuin sinä.

        Talvisodan kirjoituksessa ei ollut mitään muuta
        totta, kuin ne faktat, jotka hän on sitten
        asetellut perätysten. Tiedätkö, että tilastojen
        tulkinta pitäisi jättää niille, jotka sen
        taitavat! Yhtälailla voisin väittää, että
        kasvihuoneilmiö on kytköksissä miesten 8 vuotta
        aikaisempaan kuolinikään!

        Pidän naisista ja onneksi ei tarvitse elää
        puutteessa. On väärin, että joku edes viitsii
        yhtyä tuohon mielipiteseen, joka selkeästikin on
        niin tuulesta temmattu, kuin vain olla voi! Olen
        seurannut lähestulkoon koko keskustelun ja voin
        siis sanoa, että hänen mielipiteeseensä ei
        monikaan ole yhtynyt! Nyt sitten sinä???

        Lue se juttu ja koita nähdä ne faktat, joita hän
        liittelee toisiinsa vailla minkäälaisia
        perusteluja!

        En minäkään feministejä siedä, mutta tasa-arvo
        onkin toinen juttu. Jos itselläsi on itsetunto
        kunnossa et näe naisia uhkana, vaan ihanina
        kumppaneina, joita ainakin minä aion suojella
        tuollaisilta Talvisodan kaltaisilta törkimyksiltä!

      • Varjo
        Roope kirjoitti:

        ...olla montaa mieltä. Mutta kivoja ne naiset on.
        Ja totta, tilastoja voidaan laatia miten
        halutaan. Mutta lukumäärät ovat erikseen, eli jos
        esitetään selkeitä lukuja jostakin asiasta,
        voidaan tilastomatematiikka unohtaa. Tällöin ei
        oteta esimerkiksi merkitseviä tapauksia (65%)
        vaan kaikki tapaukset.

        Esimerkiksi mielenkiintoista olisi nähdä tarkka
        luku sellaisesta asiasta, kuinka monta ihmistä on
        lopettanut elämänsä avioeron jälkeen? Tämähän
        ratkaisisi hedelmättömän väittelyn, koska
        kumpikaan meistä ei tarkkaa tietoa (esimerkiksi
        itsmurhia/vuosi) tiedä.

      • Rane
        Roope kirjoitti:

        Talvisodan kirjoituksessa ei ollut mitään muuta
        totta, kuin ne faktat, jotka hän on sitten
        asetellut perätysten. Tiedätkö, että tilastojen
        tulkinta pitäisi jättää niille, jotka sen
        taitavat! Yhtälailla voisin väittää, että
        kasvihuoneilmiö on kytköksissä miesten 8 vuotta
        aikaisempaan kuolinikään!

        Pidän naisista ja onneksi ei tarvitse elää
        puutteessa. On väärin, että joku edes viitsii
        yhtyä tuohon mielipiteseen, joka selkeästikin on
        niin tuulesta temmattu, kuin vain olla voi! Olen
        seurannut lähestulkoon koko keskustelun ja voin
        siis sanoa, että hänen mielipiteeseensä ei
        monikaan ole yhtynyt! Nyt sitten sinä???

        Lue se juttu ja koita nähdä ne faktat, joita hän
        liittelee toisiinsa vailla minkäälaisia
        perusteluja!

        En minäkään feministejä siedä, mutta tasa-arvo
        onkin toinen juttu. Jos itselläsi on itsetunto
        kunnossa et näe naisia uhkana, vaan ihanina
        kumppaneina, joita ainakin minä aion suojella
        tuollaisilta Talvisodan kaltaisilta törkimyksiltä!

        jaksa. Muuten toi vielä meni, mutta toi lopun
        suojelu-juttu oli jo vähän liian paksua. Ehkä
        naiset nyt kovasti kehuu sua? Oijoi!

      • Roope
        Rane kirjoitti:

        jaksa. Muuten toi vielä meni, mutta toi lopun
        suojelu-juttu oli jo vähän liian paksua. Ehkä
        naiset nyt kovasti kehuu sua? Oijoi!

        Kuulehan, mä en kehuja kaipaa! Naiset on täällä
        näemmä hiukan heikosti edustettuina, joten
        jonkunhan pitää heidän sanaansa ajaa! Ja jos
        kehuvat, niin siitä vain, sanahan on vapaa!

      • Rosaline
        Roope kirjoitti:

        Kuulehan, mä en kehuja kaipaa! Naiset on täällä
        näemmä hiukan heikosti edustettuina, joten
        jonkunhan pitää heidän sanaansa ajaa! Ja jos
        kehuvat, niin siitä vain, sanahan on vapaa!

        Vaikka talvisota ehkä kirjoittikin asian hieman
        hatarilla perusteilla hänen teksteissään on myös
        osittain perää.
        Itseäni huolestuttaa monien kanssasisarieni
        elämänasenne ja -tapa; (avio)miehiä haukutaan,
        nalkutetaan ym. Ja heitä kun pitäis rakastaa ja
        osottaa hyväksyntää. Kehua. Oletpa sinä fiksu;
        vahva; järjestelmällinen; taitava käsistäsi...
        mitä vaan.
        Muunnellen sanalaskua; niin mies vastaa kuin sitä
        kohdellaan. Toki asia on aivan molemminpuolista;
        ainoa ero on et naiset todellakin useammin
        nalkuttavat. Tuttavapiirissäni ei ole yhtään
        miestä joka nalkuttaisi edes lähellekään samalla
        tavalla kuin naiset.
        Huh. Yritän itse olla ainakin nalkuttamatta.
        Sillä ei saavuta mitään. Mut naiselle on monessa
        tilanteessa vaikea olla nalkuttamatta; se tulee
        oikeastikin melkein luonnostaan.
        Oppia ikä kaikki. Toivottavasti.
        Se luo todella huonoa elämänkuvaa lapsille kun
        äiti "kiusaa" isää. Ei ehkä niin huono kuin että
        isä löisi äitiä mutta kuitenkin.
        Monessa tapauksessa pienet tytöt turvautuvat
        nimenomaan äitiinsä ja kokevat isänsä näin aivan
        väärässä valossa. Järkyttävintä on jos lapsikin
        alkaa nalkuttaan isälleen kun äiti sitä tekee.
        Nykyään naiset on tosiaan yhtä pahoja -mutta
        toisalta myös yhtä hyviä- kuin miehetkin. Tämä on
        sitä tasa-arvoa sitten.
        Tämä on vaan huono asia lapsia ja yhteiskuntaa
        kohtaan. Nyt jo näkee kuinka huonosti lapset
        voivat. Ei ole hyvää tiedossa kun nämä lapset
        ovat isoja ja heidän pitäisi olla kypsiä
        rakentamaan kestävää ihmissuhdetta sekä samalla
        pitämään huolta mahdollisista lapsista. ja
        yhteiskunnasta. ympäristöstä.
        ... mutta ehkä kuitenkin on vielä toivoa?

      • Hombre
        Rosaline kirjoitti:

        taas se sama perusvirhe. Joissakin asioissa te
        naiset olette yhtä hyviä kuin miehet. Ette
        kaikissa. Joissakin asioissa olette parempia.
        Ette kaikissa. Joissakin asioissa me miehet
        olemme yhtä hyviä kuin te. Emme kaikissa jne..
        Mutta miksi se ei teille naisille kelpaa? Se on
        se mysteeri mitä olen täällä ihmetellyt.
        Kummankin sukupuolen vahvuuksia tarvitaan jotta
        asiat sujuvat. Mutta miksi ihmeessä naisille on
        niin tärkeätä aina yrittää päteä niissä -ehkä
        harvalukuisissa- asioissa, jotka me miehet olemme
        oman -ehkä kieroutuneen- luonteemme pakottamina
        kehittäneet? Mikä vika siinä ns. "naisten
        maailmassa" on ettei se kelpaa? Miksi miesten
        keksimät jutut on niin paljon jännempiä?
        Selittäkää tyhmälle älkääkä jauhako sitä
        samaa "...me olemme vasta niin vähän aikaa
        saaneet tehdä mitä haluamme..."- juttua. Kun me
        kerran ollaan erilaisia niin miksi pitäisi
        teeskennellä että ollaan samanlaisia? Nyt lupaan
        lopettaa. Tämä oli ehdottomasti viimeinen, mitä
        tänne kirjoitan.

        ps. ei kannata lähettää niitä "hyvä kun lopetat
        piipityksesi" -kommentteja. en enää tälle
        palstalle palaa.

      • Julia
        Rosaline kirjoitti:

        Vaikka talvisota ehkä kirjoittikin asian hieman
        hatarilla perusteilla hänen teksteissään on myös
        osittain perää.
        Itseäni huolestuttaa monien kanssasisarieni
        elämänasenne ja -tapa; (avio)miehiä haukutaan,
        nalkutetaan ym. Ja heitä kun pitäis rakastaa ja
        osottaa hyväksyntää. Kehua. Oletpa sinä fiksu;
        vahva; järjestelmällinen; taitava käsistäsi...
        mitä vaan.
        Muunnellen sanalaskua; niin mies vastaa kuin sitä
        kohdellaan. Toki asia on aivan molemminpuolista;
        ainoa ero on et naiset todellakin useammin
        nalkuttavat. Tuttavapiirissäni ei ole yhtään
        miestä joka nalkuttaisi edes lähellekään samalla
        tavalla kuin naiset.
        Huh. Yritän itse olla ainakin nalkuttamatta.
        Sillä ei saavuta mitään. Mut naiselle on monessa
        tilanteessa vaikea olla nalkuttamatta; se tulee
        oikeastikin melkein luonnostaan.
        Oppia ikä kaikki. Toivottavasti.
        Se luo todella huonoa elämänkuvaa lapsille kun
        äiti "kiusaa" isää. Ei ehkä niin huono kuin että
        isä löisi äitiä mutta kuitenkin.
        Monessa tapauksessa pienet tytöt turvautuvat
        nimenomaan äitiinsä ja kokevat isänsä näin aivan
        väärässä valossa. Järkyttävintä on jos lapsikin
        alkaa nalkuttaan isälleen kun äiti sitä tekee.
        Nykyään naiset on tosiaan yhtä pahoja -mutta
        toisalta myös yhtä hyviä- kuin miehetkin. Tämä on
        sitä tasa-arvoa sitten.
        Tämä on vaan huono asia lapsia ja yhteiskuntaa
        kohtaan. Nyt jo näkee kuinka huonosti lapset
        voivat. Ei ole hyvää tiedossa kun nämä lapset
        ovat isoja ja heidän pitäisi olla kypsiä
        rakentamaan kestävää ihmissuhdetta sekä samalla
        pitämään huolta mahdollisista lapsista. ja
        yhteiskunnasta. ympäristöstä.
        ... mutta ehkä kuitenkin on vielä toivoa?

        Totta puhut, mutta edelleenkin, miten se liittyy
        itsemurhiin ja ennenaikaiseen kuolemaan??? Hyvät
        ihmiset aloitetaan vaikka uusi, hedelmällisempi
        keskustelu naistä muista ulottuvuuksista, mutta
        nyt on kyse siitä, miten Talvisota syyttää naisia
        miesten tekemistä itsemurhista, ennenaikaisista
        kuolemista, avioeroista ja feminismistä!!!
        Mielestäni syytökset ovat niin raskaita, että
        niiden pohjalta on turha koittaa saada mitään
        rakentavaa aikaiseksi!

        Nalkutusasiassa olet kuitenkin oikeassa. Jos
        halutaan onnellinen avioliitto, on molempien
        osapuolten tehtävä aktivisesti TÖITÄ sen eteen.
        Mikään ei tule tarjottimella eteenkannettuna,
        valmiiksi pureskeltuna! Naiset nalkuttakoot
        vähemmän ja miehet koittakoot olla niin, ettei
        sellaiselle ole edes aihetta! Avioliiton pitäisi
        olla miehille muutakin kuin säännöllistä seksiä ja
        kaappiin ilmestyvät puhtaat, silitetyt paidat! Sen
        pitäisi olla naisillekin jotain muuta kuin auton
        alle automaattisesti ilmestyvät talvirenkaat tai
        lampunvaihto! Avioliitto on kumppanuutta ja
        aviopari on tiimi! "Yhdessä" on avainsana!

        Tämän keskustelunko pitäisi sitten olla askel
        kohti tuota parempaa kumppanuutta??? Aika kehnolle
        pohjalle on sekin rakennettu!

    • Hyi!

      HÄPEÄ! Ryömi takaisin Ruttokortteliin.

    • Vika

      Eiköhän se ole vika miehissä jos vaimot lähtee
      lätkimään, surkea on mies jos ei pysty eukkoa
      ittellään pitämään, katsokaan Suomen miehet
      itseänne peilistä; sieltä löytyy se suurin
      syntipukki jos vaimo jättää, ei viittis noin
      ruikuttaa, mutta kun ei raukat tajua tai halua
      myöntää totuutta!!!

      • pitäs siis miehen pukeutua hamoseen?

      • Varjo

        Samahan toimii toisinkin päin, mutta välillä on
        sille vaimokkeelle vähän säälistäkin jätettävä
        yhteistä aikaa.

        Ja kun peiliin katsoo, niin sieltähän näkyy
        naurava naama, joka just hihittää tuollaisille
        viesteille. "Suomalainen mies" käsite ei ole enää
        edes käsite, se on instituutio.

        Mene esimerkiksi ulkomaille hakemaan mies, jos
        he ovat kovinkin paljon parempia. Tosin
        Turkkilaisista jokainen länsimainen nainen on
        prostituoitu, jonka vuoksi heitä voi kohdella
        myös siten. Islaminuskoisissa maissa tämä on
        yleinen asenne, jos et sattunut tietämään.

        Tai mene Yhdysvaltoihin, se on maailman
        lihavimman kansan hallussa.

        Tai mene Ranskaan, jos haluat saada varmuuden
        HIV-tartunnoista (Euroopasta Ranska on TOP 10
        listalla HIV-tartunnoissa). Mene Hollantiin tai
        Saksaan, sielläkin luvut HIV-tartuntojen osalta
        ovat noin 100-kertaiset Suomeen verrattuna.

        Tai mene Afrikkaan, se on ensimmäisenä listassa
        HIV tartunnoissa mantereena. Tartuntojen määrä
        pyörii sadoissa miljoonissa.

        Jäljelle jää; Australia. Joten menisitkö vaikka
        heti Australiaan ja jätä Suomi meille? Tosin
        sielläkin HIV ja muut taudit jylläävät; yli 5
        miljoona HIV-tartuntaa.

        Joten parjaa Suomen miestä, oikein kunnolla.
        Täällä ei ole hyvä elää, eikä hyvä asua
        tuollaisten vätysten kanssa, jotka eivät edes
        HIV:ä saa itselleen aikaiseksi, mitä nyt muutama
        tuhat tartunnan saanutta aktiivista.

      • kölli

        Miksipä me miehet oikeestaan moititaan
        suom.naisia?
        Kun ne nyt ovat niin huonoja, niin eiköhän tänne
        saada naisia jostain muualta. Tulevat kuulemma
        karjalantytöt tänne mieluusti.
        Saatais näin vielä Karjala takasin ja vähän uutta
        verta.
        Eikö olis hyvä idea tämä?

      • ***

        Mikä marttyyri."Juu, kun en kerran kelpaa
        tälläsenä ni ota vaan se parempi..ym". No eipä
        tarvi tolla tyylillä myöntää, että parantamisen
        varaa olisi. Vika on aina siinä toisessa, joka ei
        ole mihinkään tyytyväinen.

      • tyytyväinen
        kölli kirjoitti:

        Miksipä me miehet oikeestaan moititaan
        suom.naisia?
        Kun ne nyt ovat niin huonoja, niin eiköhän tänne
        saada naisia jostain muualta. Tulevat kuulemma
        karjalantytöt tänne mieluusti.
        Saatais näin vielä Karjala takasin ja vähän uutta
        verta.
        Eikö olis hyvä idea tämä?

        Puhu vaan omasta puolestas. Mulle kelpaa
        suomalainen nainen oikein hyvin. En oo itekkään
        mikään täydellinen, joten sallittakoon se myös
        naisille.

      • Vika
        Varjo kirjoitti:

        Samahan toimii toisinkin päin, mutta välillä on
        sille vaimokkeelle vähän säälistäkin jätettävä
        yhteistä aikaa.

        Ja kun peiliin katsoo, niin sieltähän näkyy
        naurava naama, joka just hihittää tuollaisille
        viesteille. "Suomalainen mies" käsite ei ole enää
        edes käsite, se on instituutio.

        Mene esimerkiksi ulkomaille hakemaan mies, jos
        he ovat kovinkin paljon parempia. Tosin
        Turkkilaisista jokainen länsimainen nainen on
        prostituoitu, jonka vuoksi heitä voi kohdella
        myös siten. Islaminuskoisissa maissa tämä on
        yleinen asenne, jos et sattunut tietämään.

        Tai mene Yhdysvaltoihin, se on maailman
        lihavimman kansan hallussa.

        Tai mene Ranskaan, jos haluat saada varmuuden
        HIV-tartunnoista (Euroopasta Ranska on TOP 10
        listalla HIV-tartunnoissa). Mene Hollantiin tai
        Saksaan, sielläkin luvut HIV-tartuntojen osalta
        ovat noin 100-kertaiset Suomeen verrattuna.

        Tai mene Afrikkaan, se on ensimmäisenä listassa
        HIV tartunnoissa mantereena. Tartuntojen määrä
        pyörii sadoissa miljoonissa.

        Jäljelle jää; Australia. Joten menisitkö vaikka
        heti Australiaan ja jätä Suomi meille? Tosin
        sielläkin HIV ja muut taudit jylläävät; yli 5
        miljoona HIV-tartuntaa.

        Joten parjaa Suomen miestä, oikein kunnolla.
        Täällä ei ole hyvä elää, eikä hyvä asua
        tuollaisten vätysten kanssa, jotka eivät edes
        HIV:ä saa itselleen aikaiseksi, mitä nyt muutama
        tuhat tartunnan saanutta aktiivista.

        Taisipas kalikka kalahtaa ja tosi pahasti. Sitä
        paitsi olet täysin väärässä jos luulet että minä
        ulkomaan gigoloista itseleni miestä huolisin,
        kyllä ne koijarit tunnetaan, että kyllä heihin
        verrattuna Suomalainen mies on huomattavasti
        parempi, sinä näköjään halusit nimittäin käsittää
        väärin kun sanoin, missä on vika jos eukot lähtee
        lätkimään! Ja mita tulee HIV ym. tauteihin niin
        mitähän ne mies turistit ulkomailta kotiansa
        kantavat, tarviiko sanoa ääneen? Ja lisäksi en
        matkustele ulkomailla, en ole matkustanut enkä
        tule koskaan matkustelemaan, koska ulkomaalaiset
        ovat tunnetusti sikamaisempia eläjiä kuin
        suomalaiset, senkin kertoo tilastot. Joten terve
        menoa itselles ns. lomailemaan ulkomaille, kyllä
        sieltä ainakin sitä jotain saa tuliaiseksi tuotua
        kotia, minä pysyttelen siistissä Suomessa!

      • Varjo
        *** kirjoitti:

        Mikä marttyyri."Juu, kun en kerran kelpaa
        tälläsenä ni ota vaan se parempi..ym". No eipä
        tarvi tolla tyylillä myöntää, että parantamisen
        varaa olisi. Vika on aina siinä toisessa, joka ei
        ole mihinkään tyytyväinen.

        Vikaa on ainoastaan siinä, joka koko ajan etsii
        ja etsii, vaan ei löydä. Eli tässä tapauksessa
        minussa.

        Otin vain vertauskuvaksi tässä ulkomaat, kun
        Suomalaista miestä niin parjataan. Että onko se
        sittenkään se huonoin vaihtoehto?

      • Varjo
        Vika kirjoitti:

        Taisipas kalikka kalahtaa ja tosi pahasti. Sitä
        paitsi olet täysin väärässä jos luulet että minä
        ulkomaan gigoloista itseleni miestä huolisin,
        kyllä ne koijarit tunnetaan, että kyllä heihin
        verrattuna Suomalainen mies on huomattavasti
        parempi, sinä näköjään halusit nimittäin käsittää
        väärin kun sanoin, missä on vika jos eukot lähtee
        lätkimään! Ja mita tulee HIV ym. tauteihin niin
        mitähän ne mies turistit ulkomailta kotiansa
        kantavat, tarviiko sanoa ääneen? Ja lisäksi en
        matkustele ulkomailla, en ole matkustanut enkä
        tule koskaan matkustelemaan, koska ulkomaalaiset
        ovat tunnetusti sikamaisempia eläjiä kuin
        suomalaiset, senkin kertoo tilastot. Joten terve
        menoa itselles ns. lomailemaan ulkomaille, kyllä
        sieltä ainakin sitä jotain saa tuliaiseksi tuotua
        kotia, minä pysyttelen siistissä Suomessa!

        Jos kaikkia miehiä haukutaan, niin eikö jossakin
        vaiheessa kun pyllistää kaikille, kumarra
        jollekin pyllistäessään toiselle?

      • Vika
        Varjo kirjoitti:

        Jos kaikkia miehiä haukutaan, niin eikö jossakin
        vaiheessa kun pyllistää kaikille, kumarra
        jollekin pyllistäessään toiselle?

        Voi pyhä yksinkertaisuus ! Ei tässä kaikkia ole
        haukuttu vain näitä ruikuttajia, jotka valittaa
        kun vaimot lähtee lätkimään. Kyllä teillä mies
        paroilla on tuo järjen juoksu tosi heikonlaista,
        sori vaan. Kaikkihan perustuu yksinkertaisesti
        siihen, että ottaa itselleen tietenkin
        Suomalaisen miehen, koska hänet on helpompi ns.
        kouluttaa sellaiseksi kuin itse hänen haluaa
        olevan, minulla on tietenkin Suomalainen mies, ja
        erittäin tottelevaista laatua. Tietenkin minä
        olen tarkistanut esim. onko hän reissanut
        ulkomailla ja kuinka nämä esim. virolaiset ym.
        ilolinnut ovat kuuluneet hänen elämäänsä tai
        kuuluvat ym. ym. Ja tiedätkö vielä mitä ainakaan
        suomalaiset miehet eivät osaa valehdella/
        näytellä niin hyvin etteikö totuus näkyisi heti
        heidän kasvoiltaan, ulkomaalaisista miehistä ei
        ole kokemusta siis em asian suhteen. Ja elä vain
        kysy tai epäile etteikö naiset/aviovaimot tai
        avovaimot aina saa totuutta selville. Tässä
        asiassa miehet ovatkin tosi tyhmiä koska he
        pitävät naisia niin tyhminä, että naiset uskovat
        kaikki sadut mitä mies suustaan yrittää
        viattomalla naamalla syytää. Mietippä ketkä
        todellisuudessa nauravat katsoessaan peiliin !

        Koska jos yleistyksesi miehen älykkyydestä (sen
        suomalaisen miehen) on kyseisenlainen, sinne
        peiliin saa oikein pitkään tuijottaa, että näkisi
        naurun loppuvan itseltään.

        Miten kukaan voi yleistää jonkun sukupuolen
        älykkyyttä tietylle tasolle? Sodin siis nyt tätä
        yleistämistä vastaan, en suinkaan arvostele
        miehesi älykkyyttä tai älyttömyyttä.

        Valitettavasti se ei ole yksistään minun
        mielipide miesten älykkyydestä vaan useammat
        naiset ovat tätä mieltä myös. Eihän sille voi
        mitään jos miehiltä luoja on luodessaan päättänyt
        jotain jättää tai ennemkin antaa vähemmän kuin
        naisille. En minä yleistä, minä kerroin vain
        totuuden jota harva nainen teille viitsii päin
        naamaa sanoa vaikka näin ajattelevatkin sillä
        onhan teistä miehistä joskus jotain iloakin,
        meille naisille tietenkin. Niin joka viimeksi
        nauraa se parhaiten nauraa!

      • ***
        Varjo kirjoitti:

        Vikaa on ainoastaan siinä, joka koko ajan etsii
        ja etsii, vaan ei löydä. Eli tässä tapauksessa
        minussa.

        Otin vain vertauskuvaksi tässä ulkomaat, kun
        Suomalaista miestä niin parjataan. Että onko se
        sittenkään se huonoin vaihtoehto?

        Suomalaisia miehia on aivan ihania ja sitte niitä
        täys paskoja. Aivan samaa voi sanoa naisista.
        Oma mieheni on taattua suomalaista laatua. Hän
        jäkättää pahemmin kun naiset mutta eipä tarvi
        minun vaivutua. Ulkomaan pelleistä on kokemuksia
        serkun marokkolaisesta miehestä. Laukkasi
        vieraissa vaimon ollessa lapsen kanssa kotona ja
        työpaikkan pystyi pitämään kaksi päivää(ei
        ehtinyt mennä, kun piti olla tyttöystävän luona).
        En nyt uskalla yleistää mutta siinä yksi syy
        miksi ulkomaalaiset(ainakaan tuolta etelänmaista
        kotoisin olevat)eivä ole koskaan kiinnostaneet.
        Ulkomaalaiseen en koskaan vaihda!

    • nais/mies-asianainen

      Minäkin heitän lusikkani soppaan: Keskustelun
      aloittaja ja muut asiasta kiinnostuneet:

      Voitte aloittaa tarkemman perehtymisen aiheeseen
      'miesten kuolleisuus' menemällä lähimmän
      yliopiston kirjastoon ja etsitte
      väestötieteellisiä ja kansanterveystieteellisiä
      julkaisuja aiheesta (esim. väestötieteilijä Tapani
      Valkonen on aihepiirin tuntija).

      Voitte myös mennä Tilastokeskuksen kirjastoon
      etsiä käsiinne 'Suomen virallinen
      tilasto' - julkaisun, esim. viimeisen 60 vuoden
      ajalta. Vertaatte miesten ikäryhmittäisiä
      kuolleisuuslukuja ja eronneisuuslukuja keskenänne.

      Avioeroihin en ole perehtynyt, joten en tässä voi
      lähteä suosittelemaan mitään tiettyä teosta tms.

      Mutta mitä miesten kuolleisuuteen tulee niin
      voitte unohtaa sen naisvihamielisen ahdistuksenne
      mainoslauseena.

      Onneksi tässä maassa ovat marginaalissa kuitenkin
      kaltaisenne itsetunnottomat miehet, jotka näin
      käsittämättömän paljon ahdistuvat tosiasiasta
      Suomessa naisia ei käsitetä ala-arvoisimmiksi
      olennoiksi. Kulttuuriimme ovat aina kuuluneet
      vahvat naiset, ja suomalainen nainen on ollut aina
      työntekijä miehensä rinnalla.

      Teistä tulee mieleen pienet pojat, jotka pelkäävät
      maailmaa, ja haluaisivat käpertyä sohvan nurkkaan
      pehmoisten vällyjen alle odottelemaan kun emo/äiti
      tuo lämmintä pullaa ja maitoa. Kaukana paha
      maailma. Mistä naisvihanne kumpuaa?

      Naisille myös sen verran, että yrittäkää olla
      kamalasti provosoitumatta ylilyönteihin vaikka
      tiukkaa tekee. Ei pidä ylentää itseään mieheen
      nähden, kuten miehenkään pitäisi ylentää itseään
      naiseen nähden. Ei jokaista miestä pidä syyllistää
      vain siksi, että hän kuuluu miessukupuoleen. Sen
      sijaan yksilön, joka esittää perustelemattoman ja
      idioottimaisen väitteen kuuluukin saada
      asiaankuuluvan aggressiivisenkin vastaväitteen. Se
      on väittelyn luonne.

      • sääli

        äläkä vain toistele noita suurenmoisia ,
        ihanaisia mainoslauseita, ne ovat aika kaukana
        arkitodellisuudesta.
        Ei tarvitse välttämättä mennä itään, jo Tanskassa
        naiset ihmettelevät suomalaisnaisten
        agressiivisuutta miehiään kohtaan.
        Pliis ei enää liturgioita, kaikki nen jo
        tietävät , nämä " vahvat naiset" italiassa niille
        nauretaan, ja suru tulee taloon jos joku
        sieltäpäin nai Suomalaisnaisen. Ranskassa
        sanapari "suomalainen nainen " tarkoittaa melkein
        huoran synonyymiä, ei se niin kovin hienoa ole.

      • nais/mies-asianainen
        sääli kirjoitti:

        Argumenttisi ovat surkeita ja mutu-tuntumaan
        perustuvia. Tiedät sen itsekin varmaan itsekin.

      • Sari

        Tämä ihmetapaus on laittanut tämän saman
        saarnansa jo monelle palstalle. Minullekin tulee
        mieleen rakkautta kaipaava pieni poika( ainakin
        sielultaan). Jostain kummasta hän on saanut
        päähänsä että juuri feministit ovat pilanneet
        hänen elämänsä.
        Onneksi me normaalit ihmiset tiedämme , että me
        kaikki olemme ihmisiä ja olemme tasa-
        arvoisia.Valitettavasti kaikilla ei mene hyvin,
        mutta en usko suomalaisten "vahvojen naisten"
        olevan siihen suurin syy.
        Itse asiassa uskon että koska jo pitempään Suomen
        ankarissa oloissa on naistenkin täytynyt
        osallistua työntekoon on kumppanuuden merkitys
        ollut tästä syystä vahvempi kuin ehkä muissa
        kulttuureissa.

        Katsokaa kaikki ympärillenne ja miettikää onko
        kuitenkaan parempaa paikkaa kuin tämä ihana
        maamme. Suomalaiset miehet ja suomalaiset naiset
        ovat ykkösiä!!

    • prof. Utsugi

      Vinkki kaikille aiheesta kiinnostuneille, käykääpä
      sivuilla:
      www.angryharry.com
      ja
      www.ihatefeminism.com
      ja lukekaa mitä feministit ovat harrylle tehneet!

      • fagfds

        asfasf

    • *kamomilla

      Mistä pirun kiven alta nämä kaikki feminismistä
      pöpiksi tulleet miehet ovat oikein tulleet päivän
      valoon?????

      Eikö, siis EIKÖ todellakaan ole mitään muuta
      puheenaihetta??
      Nämä keskustelut eivät mielestäni kerro mitään
      muuta kuin sen, että miten huono on tämän
      keskustelun avaavan miehen itsetunto ja samaan
      kastiin pistän jokaisen hänen kanssaa samaa
      mieltä olevan!!

      Missä ovat ne tosimiehet, jotka uskovat itseensä,
      ovat naisten kanssa tasa-arvossa ja omaavat hyvän
      itsetunnon???

      ja vielä yksi pieni pointti.. kyllä siihen
      avioeroon tarvitaan aina kaksi, eli vaikka se
      nainan sitä useimmin hakisikin, niin kyllä sitä
      vikaa on tasan varmasti siinä miehessäkin!!!!

      • kölli

        Niin..haluaisin jatkaa vielä aikaisempaan
        viestiini näiden ulkomaisten naisten tulosta
        suomalaisten miesten vaimoiksi.
        Tämä keskustelu lainehtii siis aina talvisodasta
        yliopistollisiin tutkimuksiin asti mm. miesten
        kuolleisuudesta, heidän opettamisesta,
        pikkupoikamaisuudesta jne.
        Kansanterveystieteen näkökulmasta katsoen, olisi
        hyvä saada tänne vähän vierasta verta
        geeniperimäämme laajentamaan.
        Näin saisimme parempia miehiä taas!
        Jos hankin heilin Karjalasta, niin eihän siinä
        ole mitään vikaa?
        Siis tehkäämme näin.

      • Karju

        odota vaan kun kapsahtaa omaan nilkkaasi, aika
        suuri riski siihen on sinullakin, siinähän sitten
        kärvistelet kun joku toinen lammasmaisempi uros
        hoitelee lapsiasi, ja sinä lähetät sille vaan
        rahaa. Joo TOSIMIES, kyllä kyllä ihan varmasti
        olet, mutta voi tulla vielä itku.

      • Ymmärtäjä

        Itseasiassa, jos nyt oikein väännellään, niin jos
        4/5 naimisissa olevasta naisesta ottaa avioeron,
        niin eikö silloin eronneista miehistä 4/5 ole niin
        sietämättömiä törkimyksiä, ettei heidän kanssaan
        voi elää??? Voihan sen tilaston näinkin
        ymmärtää...

    • En verklig man

      Kuka tällaista paskaa jaksaa päivästä toiseen
      jauhaa.
      Hulluja on niin paljon.
      Valitettavasti.
      Eläköön nainen!

      • TOSIII MIEES, joopa joo

        eläköön NAINEN, kumpa vaan sellaisia vielä
        löytäisi tästäkin maasta.

      • Tosimies
        TOSIII MIEES, joopa joo kirjoitti:

        eläköön NAINEN, kumpa vaan sellaisia vielä
        löytäisi tästäkin maasta.

        Olet ilmeisesti niin typerä mies, ettet ansaitse
        tosinaista.
        Vai olisiko asia niin hyvin että uusien
        silmälasien hankkiminen auttaisi sinua näkemään
        naiset uudella tavalla.
        Jos olet huono rakastaja, yritä tehdä asialle
        jotain.Hanki tietoa feminismistä ja naisen
        fysiikasta.
        Ei ollenkaan hullumpi yhdistelmä, kun sen oikein
        oivaltaa.

    • kannustusta

      tyylisi vaan on hieman liian paatoksellinen,
      jarruttele hiukan ja ole diplomaattisempi, ja
      niin toivon jatka samalla lailla , noin asia
      ikävä kyllä paljolti nykyään on. Mikään ei
      kelpaa. Kumma juttu ,että suomalaiset miehet on
      niin huonoja kun kuitenkin ne on maailman
      parhaitten suomalaisten naisten kasvattamia.
      Ainakin sanovat, ettei miehet huolehdi edes
      perheistään.

    • tipsu

      niin tulikos mieleen ees ajatella sitä minkä
      takia naiset niitä avioeroja laittaa alulle?

      no, yks on ainakin se, että jos aviomies
      pahoinpitelee jatkuvasti vaimoonsa, niin ei vaimo
      yleensä sellasta kovin kauaa kattele.

      ja muutenkin, miehet pettää paljon enemmän ku
      naiset. en nyt väitä etteikö naiset pettäis,
      mutta kyllä ne miehet enemmän siltikin. kyllä mä
      ainakin eron ottaisin jos mun mies pettää.

      ja voihan se olla niinkin, että [varsinkin jos on
      menty kiireella naimisiin] vaimon mielestä mies
      ei oo ollenkaan samanlainen ku sillon alussa.
      senkin takia monet eroo, et on liian erilaiset
      maailmannäkemykset.

      ja minkäs sille sitten loppujen lopuks mahtaa
      että erotaan?

      • Jooseppi

        Väitteesi siitä että miehet pettää enemmän kuin
        naiset ei kestä oikein tarkastelua. Kenen kanssa
        sitten miehet pettävät? Kenen kanssa naiset
        pettävät? Jos miehet pettävät naisten kanssa
        niin...
        Kysymys on sama kuin että onko ylä- vaiko
        alamäkiä enemmän. Kyllä miehet pettävät naisten
        kanssa ja naiset miesten kanssa eli tasoissa
        ollaan!

      • Matemaatikkoko?
        Jooseppi kirjoitti:

        Väitteesi siitä että miehet pettää enemmän kuin
        naiset ei kestä oikein tarkastelua. Kenen kanssa
        sitten miehet pettävät? Kenen kanssa naiset
        pettävät? Jos miehet pettävät naisten kanssa
        niin...
        Kysymys on sama kuin että onko ylä- vaiko
        alamäkiä enemmän. Kyllä miehet pettävät naisten
        kanssa ja naiset miesten kanssa eli tasoissa
        ollaan!

        Kaukaa haettua logiikkaa, vai pettäkö miehet aina
        van varattujen kanssa ja jollei, niin ketä kummaa
        se sinkkunainen pettää?

    • y8

      Täällä nyt on muutama niin katkeran kuuloinen
      nimimerkki että ihan sääliksi käy. Kun on oikein
      pahasti käynyt niin varmaan tuntuu siltä että
      vastapuoli ja koko hänen edustama joukkio vaan
      purjehtii tyynesti voitosta voittoon jättäen
      jälkeensä vain kituvia raatoja. Kyllä se siitä
      ajan myötä helpottaa. Koittakaa ny sillä välin
      olla myrkyttämättä mieltänne aivan lopullisesti...

      • Julia

        Onko tässä nyt oikeasti joku sota? Ettekö ymmärrä,
        että koko juttu on täyttä soopaa? En kiellä ,
        etteikö naisissa olisi vikaa ja varmasti paljonkin
        ja monessa asiassa, mutta että miesten kuolematkin
        pitäisi ottaa niskoillemme? Ajatelkaa nyt vähän.
        Vikaa on itseasiassa molemmissa sukupuolissa niin
        paljon, että siitä saisi varmasti aikaan oikein
        rakentavankin keskustelun, mutta kun keskustelun
        aloitus oli tälläinen, niin mitä muuta tästä
        seuraa, kun pahaa mieltä? Kuka rakentavaan sävyyn
        osaa asiasta jutella, niin jutelkoot, mutta aiheen
        on oltava myös rakentava!!!

    • Varjo

      Tilastollisesti osoitettua tietoa, lähde The
      Sunday Times, englanti.

      Kun tutkittiin miesten ja naisten eroja
      itsemurhatilastoissa, havaittiin seuraavaa tietoa:

      Miehet tekevät itsemurhan 5 kertaa useammin kuin
      naiset. Miesten masentuneisuus on lisääntynyt 3-
      kertaiseksi ja huumaavien aineiden käyttö on
      naisiin verrattuna 40 kertainen.

      Naiset yrittävät itsemurhaa 10 kertaa useammin
      kuin miehet. Naisten koulutustaso on noussut 20
      vuoden aikana 30%. Naisten huumausaineiden käyttö
      on myös lisääntynyt, mutta vain 50%.

      Tähän loppukaneetiksi voisin sanoa, että älkää
      unohtako, että miehet ovat myös ihmisiä, kuten
      naisetkin.

      • Julia

        WAU!!! Kerrankin tietoa, jossa on lähde
        mainittu!!!! Upeaa Varjo! Tähän tietoon luotan ja
        uskon, mutta mitä päätelmiä siitä kukakin
        itseoppinut tilastotieteilijä repiikään, on toinen
        juttu! Heitä en sitten enää uskokaan...

      • nais/mies-asianainen

        miesten korkeampi kuolleisuus ei johdu naisista
        tai femisnismiaatteen olemassaolosta. Ethän sitä
        yritä sanoa, kuten kansankiihottaja nimim.
        Talvisota ?

        Merkittäviä ongelmia nuo ovat toki, ja siksi niitä
        on myös Suomessa tutkittu. Harvapa nainen
        tässäkään keskustelussa on miesten ihmisarvoa
        kiistämässä. Mielestäni tämä keskustelu on saanut
        jo aika hysteerisiä piirteitä joidenkin vastaajien
        osalta.

        Tiedättehän muuten, että avioliitto on
        tilastollisesti tekijä, joka 'pidentää' miehen
        elinikää. Erittäin olennainen kuolleisuuteen
        vaikuttava tekijä on sosioekonominen asema, ja sen
        mukanaan tuomat elintavat. Työväen parissa rankka
        juominen ja tupakointi on yleisempää. Myös
        aviottomien miesten osuus on suurempi alemmin
        koulutetuissa ryhmissä (tästä lisää esim.
        teoksessa 'Eriarvoisuus kuoleman edessä
        sosioekonomiset kuolleisuuserot Suomessa 1971-85',
        1990)

        Suomen sisäiset kuolleisuuserot ovat myös olleet
        tutkimuksen kohteena (idän korkempaa kuolleisuutta
        on haluttu selvittää), edellisessä kappaleessa
        mainittujen tekijöiden lisäksi on mm. ravintoon ja
        geeneihin liittyviä vaikutussuhteita on tutkittu.

        Naisten päihteiden käyttö on Suomessa lisääntynyt
        runsaasti. Erityisesti on mainittavaa tupakoinnin
        lisääntyminen, joka on aiheuttanut nostanut
        naisten kuolleisuutta juuri keuhkosyöpään, kun
        taas samanaikaisesti miesten
        keuhkosyöpäkuolleisuus on alentunut. Ja onhan
        selvää, että esim. tästä ilmiöstä ei ole miehiä
        syyttäminen. (en jaksa kaivaa lähdettä, mutta usko
        kaa, että alan opiskelija on joutunut lukemaan
        nämä jutut moneen kertaan, tämähän on kuitenkin
        vain internetkeskustelu ei tietellinen
        opinnäyte..)

        Naisia suojaavat mm. sydän-ja verisuonitaudeilta
        (ylivoimaisesti suurin kuolinsyy Suomessa)
        vaihdevuosi ikään saakka naisen kehon erittämät
        naishormonit. Ketä tästä pitäisi syyttää,
        Jumalaako?

        Miehille on ominaisempaa myös riskienotto, esim.
        autolla kaahailu, holtiton juominen/syöminen, se
        ettei mennä lääkäriin vaikka pitäisi yms. Liekö
        miehen rooli joka kasvattaa poikia riskinottajiksi
        ? Mikäs siinä monet maailman suurista teoista ja
        keksinnöistä on saavutettu tällä uhmakkaalla
        miesvoimalla, mutta juuri nuo yllämainitut asiat
        voivat myös koitua kohtaloksi.

        Itsemurhistakin on varmasti tehty usempikin
        tutkimus ihan täällä Suomessakin. Voisiko
        itsemurhien syynä olla esim. se että ei osaa
        pyytää apua ajoissa ja jutut siksi kasvaa liian
        suuriksi itse käsitellä? Sopii suomalaiseen miehen
        rooliin, jossa pitää pärjätä yksin (tämä on
        stereotypia mutta varmasti jokainen tunnistaa
        asian edes puolitodeksi). Naisilla on useammin
        tapana turvautua muihin ihmisiin ongelmissaan ja
        ystävien kanssa vatvotaan sitten tunteita
        (paradoksaalisesti tämä on sitten sitä
        'ihmissuhdelässytystä' , jota monet naisissa
        halveksuvat). Jaa-a minulla on esim. tällaisia
        spekulaatioita asiasta, ja näillä perusteilla en
        osaa naisia tai feminismiä suoraan asettaa
        syylliseksi miesten itsemurhiin.

        Sanottakoon nyt vielä, että tämä ei ollut naisten
        paremmuuden puolustuspuhe (jos luitte tarkasti sen
        ehkä jo huomasittekin). Sekä naisilla, että
        miehillä on omat 'kuolemansyntinsä' toisiaan
        kohtaan, mitä parisuhteisiin tulee. Itse olen
        tavannut naisia, jotka eivät osaa parisuhteessa
        elää, sekä miehiä jotka eivät osaa. Ja jokainen
        parisuhde on erilainen, toisen kanssa se onnistuu
        toisen kanssa ei. Kai tärkeintä olisi se, että
        omat ja toisen tarpeet tulisivat kohtuullisesti
        täytettyä. Vai mitä ihmettä tuollaiseen
        ikuisuuskysymykseen osaisi vastata?

    • Tilaston ymmärtäjä

      Hei lukekaahan kaikki tuo Talvisodan viesti
      uusiksi. On mennyt jokin pahasti metsään, jos
      voitte hyvällä omallatunnolla sen allekirjoittaa!

      Ko. kirjoituksessa ei ole mainittu minkäänsortin
      lähteitä, mikä jo itsessään riittää
      kyseenalaistamaan koko roskan. Jos siltikin
      oletamme, että tiedot pitävät paikkansa, on
      Talvisota osoittanut täydellisen
      kykenemättömyytensä tulkita tilastotietoa,
      yhdistelemällä peräti neljä toisiinsa
      liittymätöntä tiedostoa yhteen.

      Ensinnäkin avioerot. 4/5 on naisten hakemia.
      Toiseksi miesten 4x suuremmat itsemurhaluvut.
      Kolmanneksi miesten 8 vuotta aikaisempi
      keskimääräinen kuolinikä ja neljänneksi se, että
      40% talouksista on yhden ihmisen talouksia. Syyt
      tästä kaikesta hän vyöryttä naisten, tai oikeammin
      feministien niskaan.

      Noh, jo tästä kaikesta voidaan päätellä Talvisodan
      olevan joko tyhmä ja ymmärtämätön tai sitten
      erittäin heikosti koulutettu, jos ollenkaan.

      Eikö hän ymmärrä, että avioeron vaikuttimia on
      niin paljon, että niitä ei tämä tila riitä
      listaamaan? Eikö hän ymmärrä, että itsemurhaan on
      niin paljon muitakin vaikuttimia, että niitä ei
      tämä tila riitä listaamaan? Eikö hän ymmärrä, että
      syitä miesten aikaisempaan kuolemaan on niiiin
      monia??? Mm. sydän- ja verisuonitaudit, jotka
      taitavat olla tilastojen kärjessä... Eikö hän
      ymmärrä, että myös naisia elää yhden ihmisen
      talouksissa? Ymmärtääkö hän ylipäätänsä yhtään
      mitään?

      Ainakin hän vihaa naisia, se on selvä, mutta
      vihaako tosiaan näin moni muukin mies? Voiko
      kukaan allekirjoittaa hänen kirjoitustaan
      sellaisenaan? Ylipäätään millaisena tahansa? Minä
      en ainakaan, mutta minäpä tiedänkin, että yksi
      akateemisen ajattelun kulmakivi on kyseenalaistaa
      juuri tuollainen epämääräinen tieto, jonka
      kirjoittaja ei vaivaudu edes kommentoimaan asiaa,
      saati itse puolustelemaan kantaansa!

      Naisissa on toki paljon vikaakin, kuten
      miehissäkin, mutta eikö olisi jo aika aloittaa
      aiheesta uusi, hedelmällisempi keskustelu,
      rakentavaan sävyyn? Tälläinen perusteettomien
      väittämien jankkaaminen osoittaa ainoastaan sen,
      miten huonoissa kantimissa keskiverto
      keskustelupalstallekirjoittelijan koulutustaso on.
      Älykkyydestä puhumattakaan!

    • MrsDrNormison

      Olet ilmmeisesti palamassa siihen ilmaisen orjan
      mentaliteetin jossa naisen kuulu olla kotona ja
      palvella miestään ei käy ja ei käy sekään että
      naiset olisivat enää riipuvaisia taloudellisesti
      miehistään ja historiaa on sekin tallvisota
      siitä on kohta 70 vuotta mikksi taas on tähänkin
      tuotu
      Naisten koulutus taso on noussut sammoin
      tiedostaminen ommista oikeukksista mutta myös
      vellvoilsuuksista
      Ja hyvin harva talous enää tänäpäivänä pysyy
      kasassa pelkästään miehen tuloilla mutta naiset
      tekkevät edellenkin kahta työtä ansiotyö ja
      kotityö vain murtto osa miehistä osalistuu
      kottitoihin täysypainoisesti peseepyykit silitää
      ne siivoaa peseeikkunat et set et set
      Myös kovin monen miehenkohdalla on tässä massa
      liallinen alkoholinkäyttö syynä naisen väsymiseen
      ja myös pahoinpitellyt on eräs suuri tekkiä (on
      toki muistettava että naiset provosoivat vällilä
      miehiä niin voimakaasti että moinen tilanne
      syntyy) mutta se ei kuitenkaan anna oikeutta lyödä
      Minä olen kyllä valmis uskomaan siihen että
      avioerojen todellinen kasvu johtuu
      tilastoharhasta (aijemmin harva nainen uskkalsi
      otaa eron taloudelis moraaliset syyt)
      Itsemurhien taustat ovatt kyllä palljon syvemmälä
      kuin avioeroissa Mutta se saataa olla se
      viimeinen pisara maljassa suurimassa kasvussa on
      15-25 vuottiaiten poikien tekkemät itsemurhat tai
      niiden yritykkset (ammatini vuokksi joudun niiden
      kanssa tekemisiin jokka päivä)
      suhteelista kasvua tuassa itsemurhaluvuissa ei
      ole vaan se on tasaisesti noussut 50 luvutta
      lähttien niin naisten kuin miestenkin ryhmässä
      sittä mukaa kuin sen moralisointi ja
      kriminalisointi on loppetettu (ja missän
      tappauksessa ei siihen pidä pallata takaisin)
      Suommalaista miesstä syytän siitä että ei
      uskalleta hakkea ammati appua tarpeeksi ajoissa
      ei uskalleta myöntää että perhe ei voi hyvin vaan
      edeleen leikitään sittä meillä on kaikki hyvin ja
      suurin este avun hakemiselle on juuri miesten
      pellot kasvojen menettämisestä ja sikksi tillane
      usein ajautuu siihen että muuta vaihtoehtoa ei
      ole kuin ero (ja lasten kannalta on monesti
      paremmpi erota kuin että jouttuvat katselemaan
      riiteleviä vannhemmpia
      Mutta olen ehdottomasti sittä mielltä että olet
      pahasti pettynyt ihmmis suhteissasi ja sikksi
      purat sitä turhaan naisiin sillä jokka riidassa
      on kaksi osapuollta ei kukaan yksin riitele joten
      menepä hetkeksi itseesi ja mietti

    • kuulapäälesbo

      Joo, kyllähän tämä feministinen paska on tullut tiensä päähän.

      Ja jos ei ole vielä tullut niin nyt ainakin pistetään!

      Kyllähän se on totta, että näistä "miehellä on munat jalkojen välissä"-nimittelijöistä suurin osa itse on pettäjiä ja vielä äärimmäisen rumia ja etovia ja jotka äärimmäisen rumalla ulkomuodollaan (kaljut lesbot yms.) pyrkivät tekemään itsestään miehiä.

      Ja kyllähän tuo ylläoleva on totta eli 4/5 naisista aloittaa avioerot ja pettämisen ja tämä kertoo jo koko sukupuolesta kaiken.

      Todella etovaa ja tekopyhää.

    • Oli niinku nus, nus!

      Miehillähän oli Juvosen väitöskirjan
      mukaan todella hauskaa rintamalla:

      Tuulikki Juvosen väitöskirjasta:

      Johdannoksi:
      Sota-aikana kuoleman läheisyys ja pelko sai miehet hakemaan turvaa toinen toisistaan. Homoseksuaalisesti suuntautuneille miehille sodan luoma tilanne oli tältä osin varsin mieluinen. Useilla miehillä oli rintamalla miessuhteita, mutta niistä ei sodan jälkeen ollut soveliasta puhua.

    • Eila Räihä

      Homman kanssa on elettävä. Avioeroja ei vanhaan aikaan ollut helppo tehdä. Nykyisin heikommalla osapuolella on hyvä sosiaaliturva. Ei tartte sietää, että mies pieksää, ryyppää ja käy vieraissa. Voi ottaa avioeron, eikä joudu äärimmäiseen hätään taloudellisesti.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1955
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      139
      1430
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe