lapset Suomessa

Lapset Suomessa;

Miksi Suomalain Lapsi voi huonosti:
Ikäluokka 60 v on pääasiassa eronnut, mutta ongelmia on myös perheissä,jotka ovat koossa ,eli ei eronneet.
Minä olen ihmetellyt yhteiskunnan suhtautumista.
Siis nämä jotka ovat Lastensuojelun päättävissä tehtävissä eivät osaa toimia.
Eivät toteuta Lasten etua vaan Lapsi joutuu ,
pelottavaan tilanteeseen.
Epävarmuus , ahdistus,
Jos toinen vanhemmista epäkypsä lasta huoltamaan,
Niin kypsempikin osapuoli leimataan,eikä anneta lasta osaavalle vanhemmalle.
Turvattomia lapsia lisääntyy , koska viranomaiset ,eivät osaa toimia.
Suomen laki puutteellinen , tai vanhanaikainen.
Suomen lakia pitäisi ajaistaa esimerkiksi nämä insestit joissa isä käyttää omaa lastaan.
Suomen lain mukaan molemmat vanhemmat ovat syyllisiä.
siksi ei esimerkiksi Äiti voi hakea apua koska hänetkin syyllistetään.
Siis suomessa Miestä suojellaan.
Tämäkö on Lastensuojelua???????
Tämä jos joitan henkilöitä puhututtaa,
niin tässä alku.
8415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olen tavallaan aikaani seuraava ja kaikkialla maailmassa opiskelijat nousee silloin tällöin kapinaan, Kiinassa esim.
Kreikka on nyt nuoren temmellyspaikka, kyllä sitä löytyy muualtakin.
Lasten valvojille on tehtävä ilmoitus ja allekirjoitettava, jos perhe haluaa tietää kuka on ilmoittaja, niiden on velvollisuus kertoa..
Siinäkin sellainen este että kuka nyt haluaa jonkun agressiivisen perheen silmätikuksi.
No olkoon jo loput kommentoimatta..

Äänestä

Höpiset sekavia!

Nykyiseen menoon on ajauduttu vanhempien laiskuuden vuoksi.
Asiallinen kotikuri, kotitöiden kautta tarpeellisuuden tunnetta elämään ja selkeä komentojärjestys.
Peruskäytöksen opetus kotona hyvin pienestä alkaen.
Siinä olisivat eväät.

Nykyvanhemmat ovat ja ovat olleet lepsuja ja suojelleet kullanmurujaan kaikelta ikävältä.
Sitten pitää lapsukaisten hakea kicksejä
jostain.

60:n erotilastoa en tiedä mutta tuttavapiirissämme on vain muutama.
Valtaosa - 40:stä penskoista on tunnollisia yhteiskunnan jäseniä mutta onnettomia kasvattajina.

Äänestä
  • kikcsejä mikä ihmeen sana se on, luulen joksikin slangiksi, ei varmaan edes murretta, mielestämi tyhmä sana joka ei merkitse yhtään mitään !!!!!!! ( kikcejä , kikgcejä mikä ihmeen sana ??????? )

    Äänestä

Mitä puhutkaan, ja mihin vertaat?
Olen itse 65 ja lapseni ovat 40 , lapsenlapseni voisivat olla 20 , mutta omani ovat vasta 4 ja 2 .

Olisi avartavaa tietää, mihin vertaat suomalaista yhteiskuntaa ja kenen lakeja toivoisit täällä noudatettavan?

Siihen kyllä yhdyn, että nykyinen kasvatusohje ei ole ehkä riittävä vanhemmille. Lapsille ei pystytä opettamaan tarpeeksi käytöstapoja, koska kaikenlainen kuritus on kielletty.

Tarkoitan tällä siis pientä (ehkä hieman kipua tuottavaa)tukistusta tai näpsäytystä. Itse menin "halpaan", kun kerroin, että minä olen joutunut nurkkaan seisomaan, jos tein pahojani.

Sepäs olikin lapsista hauskaa. Pikku paha ja taas nurkassa!!! Hyvä, että eivät kutsuneet;"tule etsimään", sillä piilosilla olo on mitä hauskinta.

Suomessa on hyvinkinpaljon paikkakuntakohtaisia näkemyseroja noissa ero tilastoissa.

Pääkaupunkiseudun erotilastot näyttävät ihan muuta, kuin koko Suomen.

Mitä lasten hyvinvointiin, kuten myös aikuistenkin, tulee huomioida, että nykyisin niitä tuodaan esille median kautta useimmin, kuin aikaisemmin.

Äänestä

Kirjoitin aamulla pitkä jutun juuri tästä lastensuojeluasioitten suoraansanoen kaameasta tilanteesta,kun se niin retuperällä.Jopa kahteen kansanedustajaan olen ottanut yhteyttä,ei mitään apua.En jaksa enää uudestaan sitä juttua kirjoittaa,kun se livahti taivahan tuuliin.
Lastensuojeluihmisillä puutteellinen koulutus nykykytilanteisiin,lasta riepotellaan paikasta toiseen eikä ymmärretä,mitä tehdä.
Tapaus oli sellainen,että isäpuoli henkisesti pahoinpidellyt nyt 16-vuotiaan pojan ja koko perheen siinä samassa tietysti,äidin jopa fyysisesti.Mutta kun oikeudenkäynti tapahtui,äiti kielsikin kaiken,isäpuoli huitelee vapaana milloin missäkin ulkomaan matkoillakin nyt taas.
Olen loppuunkulunut tässä tapauksessa,en mahda enää mitään,lapsen ainoana tukena ja turvana ollut.
lapsi,nuori nykyisin,sortui huonoon seuraan ja rikoksiin huutaakseen pahaa oloaan,ei asianmukaista hoitoa,suhtautumista,ei asiantuntija apua,ei mitään.Lapsi on nyt syyllistetty itse,ei enää muistetakaan,mistä kaikki on lähtenyt,sairaasta isäpuolesta.
Kotiväkivalta on mahdottoman vaikea asia.
Olen joutunut ottamaan etäisyyttä monet kerrat,että itse kestäisin suht.koht.selväjärkisenä.
En jaksa tästäkään enempää.Voin vain antaa enää rakkauttani ja turvaa...niinkauan kuin jaksan.

Äänestä

Kyllä meillä laki toimii erohommissa ihan hyvin. Voin tämän sanoa, kun olen eron kypsempi osapuoli ollut montakymmentä vuotta ja lapseni kasvattanut yksin. Lastensuojeluun tarvitaan lisää osaavia ihmisiä, henkilökuntapulahan siellä on. En usko erinäisiä tapauksia nähneenä, että Suomessa liian helposti lapsia otetaan huostaan, pikemminkin päinvastoin ja se johtuu resurssipulasta. Enemmänkin saisi ja pitäisi puuttua varsinkin alkoholistiperheisiin ja sekakäyttäjien kotioloihin, kun siellä on lapsia.

Vanhemmat - meistä harvempi- myöntää julkisesti, että heissä itsessään on jotakin vikaa silloinkin kun kyseessä on täysin sopimaton henkilö lasta kasvattamaan. Joskus tuntuu siltä, että tarvittaisin laki määritelemään kenestä saa tulla vanhempi. Läheistä tai lastensuojelussa toimivaa ei hämätä puheilla.

En alkuunkaan usko, että kypsempi osapuoli vanhemmista ei muka saisi lapsia kasvatettavaksi, koska sijoituspaikkoja lapsille ei juurikaan ole. On todella painavat syyt, jos lapsen kumpikaan vanhempi ei lastensuojelun mielestä kelpaa huoltajaksi. Sanoivat vanhemmat mitä tahansa.

Äänestä

60 olette huolissanne lapsistanne (ovat aikuisia)lapsenlapsista,siis muista kuin itsestänne.Mitä se teille antaa? Nykyään meitä nuoremmat ihmiset eivät ole tippaakaan empaattisia,muista välittäviä,yhteisöllisiä,vain minä,minä itse,näin se on.
Katsokaa ympärillenne niin näette mikä tässä maailmassa on nyt ylitse muiden.Suuri minä.Muiden mollaaminen,itsensä korostaminen.Me 60 jäämme kohta nuorempien jalkoihin,tärkeintä heille on vain että pääsisivät meistä mahd.nopeasti eroon.Näin se on,joka muuta väittää elää jossakin muualla kuin nykymaailmassa,minä,minä,minulle kaikki.

Äänestä
  • Kaikilla ei ole asiat samassa hyvässä mallissa, on viina, uumeet, sairaudet, mustasukkaisuus, ja se toinen nainen/mies... siinäpä repertuaaria joka pistää monessa perheessä lapset kärsimään, me isovanhemmat olemme tukena, se ei ole mikään rasite, autammehan omia lapsen lapsia.

    On väärin että joku määrätty ikä erottaa vanhemmat lapsistaan, olen aina kahden lapsen äiti, tuulista on joskus huipulla, mutta....mummi tulee!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


l,e.a. kirjoitti:

Lapset Suomessa;

Miksi Suomalain Lapsi voi huonosti:
Ikäluokka 60 v on pääasiassa eronnut, mutta ongelmia on myös perheissä,jotka ovat koossa ,eli ei eronneet.
Minä olen ihmetellyt yhteiskunnan suhtautumista.
Siis nämä jotka ovat Lastensuojelun päättävissä tehtävissä eivät osaa toimia.
Eivät toteuta Lasten etua vaan Lapsi joutuu ,
pelottavaan tilanteeseen.
Epävarmuus , ahdistus,
Jos toinen vanhemmista epäkypsä lasta huoltamaan,
Niin kypsempikin osapuoli leimataan,eikä anneta lasta osaavalle vanhemmalle.
Turvattomia lapsia lisääntyy , koska viranomaiset ,eivät osaa toimia.
Suomen laki puutteellinen , tai vanhanaikainen.
Suomen lakia pitäisi ajaistaa esimerkiksi nämä insestit joissa isä käyttää omaa lastaan.
Suomen lain mukaan molemmat vanhemmat ovat syyllisiä.
siksi ei esimerkiksi Äiti voi hakea apua koska hänetkin syyllistetään.
Siis suomessa Miestä suojellaan.
Tämäkö on Lastensuojelua???????
Tämä jos joitan henkilöitä puhututtaa,
niin tässä alku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu