istuvat usein syvässä, mutta eivät kiinni naulattuina sinne. On itsestä kiinni pytyykö ne voittamaan.
Pari-kolme viikkoa sitten HS:n kulttuuriosiossa oli mielenkiintoinen esittely. Sen otsikkona oli "Taiteellinen vapaus kuuluu amatöörillekin" ja siteeraan jäljempänä kirjoitusta sen alusta ja paikoin myös myöhemmin. T on toimittajan tekstiä ja M on Markun, poisjätetyt on osoitettu ....:llä. Siis näin:
"(T):Keravalainen Markku Valta täytteli taannoin netissä hakemusta Pelkokerroin-ohjelmaan. ....
(M):Aloin funtsia, menisinkö oopperaan vai söisinkö matoja Mun mielestä ne on ihan samalla tasolla. Kaikki jotka uskaltaa hypätä jostain katolta on olevinaan kovia jätkiä. Mutta niistä tyypeistä kauheen moni ei lähtis tanssimaan nykytanssia julkisesti.
(T):Valta lähti. Hän ilmoittautui ohjelmaan, valikoitui mukaan ja kohtasi kuvauksissa pahimmat kulttuuriennakkoluulonsa.
Vallalle määrättiin oopperaa ja venäläisiä klassikkoja, ja marraskuun alussa lähetetyssä jaksossa katsojat saivat seurata 32-vuotiaan keravalaisen mielenterveysohjaajan nykytanssiesitystä.
Vallan viimeisin haaste oli näyttelyn kokoaminen Keravan taidemuseoon museon omista kokoelmista....
(M): Mulla ei ollut mitään hajua. Abstrakti taide on ollut mun mielestä ihan täyttä soopaa. Siitä ei tajua mitään. Taiteilijat vaan suihkii väriä sinne tänne. Mutta kun lähdin mukaan, päätin, että teen kaiken tosissani.
(T): Valta kolusi museon teosvarastoa kriitikko Otso Kantokorven kanssa.
(M): Otso puhui ja minä kuuntelin, siinäpä se oli. Kuten ohjelmassa sanoin ja Otsollekin puhuin, näyttelyjä kiertäessä olen nähnyt niin outoja asioita, että kukaan ei voi tulla sanomaan mulle, että näin se täytyy tehdä. Taiteellinen vapaushan tässä kuuluu olla.
(T): Hän valitsi nimikkonäyttelyynsä Jukka Mäkelän ja Marika Mäkelän maalaukset.
(M): Puolitoista tuntia mä tuijotin niitä teoksia, vedin aina joitakin esiin, katselin ja mietin. Nämä kaksi nousivat selkeästi esille. Niissä on jotakin. Monissa teoksissa ei ollut suunnitelmallisuutta. Sekavuudessakin pitää olla jokin tolkku......
(T): Kahden kookkaan maalauksen vastapainoksi Valta valitsi Aune Mikkosen ja Vilho Askolan grfiikkaa.......Kuraattorin homma oli Vallalle sen verran mieluisaa, että hän olisi voinut koota useammankin näyttelyn.
(M): Vaikka käytössä olisi ollut koko museo, tila olisi varmaan loppunut kesken. Tää ei ollut yhtään paha nakki. Nykytanssi julkisesti esitettynä oli paljon pahempaa...... Ei pidä ottaa taidetta liian vakavasti. Eikä ajatella järjellä. Tärkeintä on tunne, ja ärsytyskin on sitä. Kukaan ei voi sanoa, että tuo on hyvää ja tuo huonoa. Se prosessi, minkä ihminen käy läpi teosta katsoessaan, on se juttu."
Siin se. Jätin pois noin puolet tekstistä, lähinnä Vallan mietteitä valinnasta ja sen taustoista, koska ne eivät tuo olennaista esille eivätkä muuta jutun henkeä. Lainauksen loppu on myös lehtikirjoituksen loppu, ja juuri sen vuoksi olen jutun tänne pannut. Se on, kuten sanonta kuuluu, naulan kantaan.
Pari-kolme viikkoa sitten HS:n kulttuuriosiossa oli mielenkiintoinen esittely. Sen otsikkona oli "Taiteellinen vapaus kuuluu amatöörillekin" ja siteeraan jäljempänä kirjoitusta sen alusta ja paikoin myös myöhemmin. T on toimittajan tekstiä ja M on Markun, poisjätetyt on osoitettu ....:llä. Siis näin:
"(T):Keravalainen Markku Valta täytteli taannoin netissä hakemusta Pelkokerroin-ohjelmaan. ....
(M):Aloin funtsia, menisinkö oopperaan vai söisinkö matoja Mun mielestä ne on ihan samalla tasolla. Kaikki jotka uskaltaa hypätä jostain katolta on olevinaan kovia jätkiä. Mutta niistä tyypeistä kauheen moni ei lähtis tanssimaan nykytanssia julkisesti.
(T):Valta lähti. Hän ilmoittautui ohjelmaan, valikoitui mukaan ja kohtasi kuvauksissa pahimmat kulttuuriennakkoluulonsa.
Vallalle määrättiin oopperaa ja venäläisiä klassikkoja, ja marraskuun alussa lähetetyssä jaksossa katsojat saivat seurata 32-vuotiaan keravalaisen mielenterveysohjaajan nykytanssiesitystä.
Vallan viimeisin haaste oli näyttelyn kokoaminen Keravan taidemuseoon museon omista kokoelmista....
(M): Mulla ei ollut mitään hajua. Abstrakti taide on ollut mun mielestä ihan täyttä soopaa. Siitä ei tajua mitään. Taiteilijat vaan suihkii väriä sinne tänne. Mutta kun lähdin mukaan, päätin, että teen kaiken tosissani.
(T): Valta kolusi museon teosvarastoa kriitikko Otso Kantokorven kanssa.
(M): Otso puhui ja minä kuuntelin, siinäpä se oli. Kuten ohjelmassa sanoin ja Otsollekin puhuin, näyttelyjä kiertäessä olen nähnyt niin outoja asioita, että kukaan ei voi tulla sanomaan mulle, että näin se täytyy tehdä. Taiteellinen vapaushan tässä kuuluu olla.
(T): Hän valitsi nimikkonäyttelyynsä Jukka Mäkelän ja Marika Mäkelän maalaukset.
(M): Puolitoista tuntia mä tuijotin niitä teoksia, vedin aina joitakin esiin, katselin ja mietin. Nämä kaksi nousivat selkeästi esille. Niissä on jotakin. Monissa teoksissa ei ollut suunnitelmallisuutta. Sekavuudessakin pitää olla jokin tolkku......
(T): Kahden kookkaan maalauksen vastapainoksi Valta valitsi Aune Mikkosen ja Vilho Askolan grfiikkaa.......Kuraattorin homma oli Vallalle sen verran mieluisaa, että hän olisi voinut koota useammankin näyttelyn.
(M): Vaikka käytössä olisi ollut koko museo, tila olisi varmaan loppunut kesken. Tää ei ollut yhtään paha nakki. Nykytanssi julkisesti esitettynä oli paljon pahempaa...... Ei pidä ottaa taidetta liian vakavasti. Eikä ajatella järjellä. Tärkeintä on tunne, ja ärsytyskin on sitä. Kukaan ei voi sanoa, että tuo on hyvää ja tuo huonoa. Se prosessi, minkä ihminen käy läpi teosta katsoessaan, on se juttu."
Siin se. Jätin pois noin puolet tekstistä, lähinnä Vallan mietteitä valinnasta ja sen taustoista, koska ne eivät tuo olennaista esille eivätkä muuta jutun henkeä. Lainauksen loppu on myös lehtikirjoituksen loppu, ja juuri sen vuoksi olen jutun tänne pannut. Se on, kuten sanonta kuuluu, naulan kantaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
taidetta katsoessa varsinkin. Usein tuollainen "ei esittävä" taide herättää ihmisessä joskus yllätäviäkin tuntemuksia jotka voisi hyvinkin olla verrattavissa jopa jonkin asteiseen päihtymykseen karrikoidulla tavalla sanottuna.
Se vaatii vain ihmisessä ennakkoluulottomuutta ja tietynlaista heittäytymistä.
Katsoin muuten itsekin tuon kyseisen ohjelman ja tykkäsin siitä. Tuli mieleen että toivottavasti mahdollisimman moni täälläkin kirjoittelevista näki ja koki tuon ohjelman opetuksen.
Itse asiassa juuri sellaiset kekseliäät taiteilijat jotka löytävät toisten hylkäämistä tavaroista uusiokäyttöön taiteena ovat minun mielestäni kaikkein jännimpiä.
"Tärkeintä on tunne, ja ärsytyskin on sitä. Kukaan ei voi sanoa, että tuo on hyvää ja tuo huonoa. Se prosessi, minkä ihminen käy läpi teosta katsoessaan, on se juttu."
Kuvasta en niin tiedä, että onko se mitenkään hieno. Mutta usko tai älä, mutta eilen aamulla luultavsti pääsin seuraamaan itse Ahman touhuja. En ole koskaan eläimiä sillain piirtänyt, ja tämä todellakin tuli siitä tunteesta jonka näin. Tunnistaako tuota edes Ahmaksi? Oli kuitenkin pakko heti se ikuistaa.
Sain toki kuvankin siitä, mutta se on huono kun oli niin hämärää.
http://personal.inet.fi/koti/koira.manta.topi/Kuvia4.html
Tuossa on ne vanhat kuvat muutoin kaikki, vain tuon Ahman olen lisännyt.
Ei ole. Otin sen toistaiseksi pois. Laitan sitten uudelleen kun saan ihan 100% varmuuden siihen, että se todellakin oli ahma minkä näin. Ja jos näin on, niin laitan sitten, ja lisäksi sen ihan oikean valokuvan.