Pattern Maker

Onko jollain kokemusta tuosta Pattern Maker -ohjelmasta? Onko kannattava hankinta ja tuleeko hyvin istuvia vaatteita? Mikä versio kannattaa tällaisen "omiksi tarpeiksi -ompelijan" hankkia?
61430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

itse teen joka päivä työkseni kaavoja eräällä kaavanpiirto-ohjelmalla, ja sen verran voin sanoa, että oli ohjelma mikä hyvänsä, niin itsellä pitää olla tietotaitoa kaavojen teosta ja miten niistä tehdään istuvia. Mitään nappia ei ole, josta tulisi valmiiksi istuvia kaavoja. Vaikka teen kaavoja joka päivä, silti vaativissa malleissa oikean istuvuuden hakeminen vaatii joskus monenkin protokappaleen tekoa.
Itse kotona teen ihan käsipelillä kaavat omiin ompeluksiini, saan heti istuvammat muodot kaavoihin.

Äänestä

Muutamia vuosia sitten tuota kyselemääsi ohjelmaa kokeilin. Ei toiminut ainakaan minulla.

Ryhtini on varsin napakka sekä hartiat kohtuu suorat, niin ohjelma sekosi yläosan piirtämisessä täysin. Ohjelman mielestä selän pituus ja etupituus eivät olleet suhteessa oikein, kun normaalimittataulukkoon nähden selän pituus on suhteessa lyhyempi ja etupituus suhteessa pidempi.

Toisaalta, vaikka piirrän käsin pohjoismaisen kaavasysteemin mukaan yläosan kaavat, niin nekään eivät istu ilman muutoksia.

Muutama vuosi sitten opettelemani italialainen tapa piirtää yläosan peruskaava ja hihat sitä vastoin antoi heti kertaheitolla loistavan kaavan, vain olkasaumaan piti tehdä aivan mitätön korjaus.

Housujen kaavat olivat Pattern makerillä lähempänä oikeaa kuin yläosan kaavat, mutta niitäkin joutui muokkaamaan.

Housujen kaavoista olen eräältä kansalaisopiston opettajalta myös kuullut kommenttia, että hyvin harvoille onnistuu, vaikka kuinka tarkkaan olisi mitat otettu ohjeiden mukaisesti.

Siis en voi suositella kyseistä ohjelmaa, jos vartalo poikkeaa hiukankin standardeista.

Äänestä
  • Ajattelin ja toivoin, että Pattern Makerista olisi hyötyä, koska en ole koskaan löytänyt hyvin istuvia valmisvaatteita ja että olisin voinut tehdä niitä itse tuon ohjelman avulla. Olen aina kokenut vartaloni jotenkin erilaiseksi, koska minulla on lyhyt selkä, hieman takakeno asento ja suuri rinnanympärys. Ylä- ja alaosa ovat eri paria. Lisäksi lähes kaikissa yläosan vaatteissa on aivan liian tiukat kädentiet.

    Pitäsikö opetella piirtämään kaavat käsin, olisiko se helpompaa? Kyllästyttää vaan tämä ainaisten trikoovaatteiden käyttö, haluaisin joskus vaatteen joustamattomastakin materiaalista.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Ajattelin ja toivoin, että Pattern Makerista olisi hyötyä, koska en ole koskaan löytänyt hyvin istuvia valmisvaatteita ja että olisin voinut tehdä niitä itse tuon ohjelman avulla. Olen aina kokenut vartaloni jotenkin erilaiseksi, koska minulla on lyhyt selkä, hieman takakeno asento ja suuri rinnanympärys. Ylä- ja alaosa ovat eri paria. Lisäksi lähes kaikissa yläosan vaatteissa on aivan liian tiukat kädentiet.

    Pitäsikö opetella piirtämään kaavat käsin, olisiko se helpompaa? Kyllästyttää vaan tämä ainaisten trikoovaatteiden käyttö, haluaisin joskus vaatteen joustamattomastakin materiaalista.

    Kannattaa ensin opetella vaikka kaavojen kuosittelu, asiasta löytyy ainakin yksi kirja suomeksi tuolla nimellä.Voihan sen kaavoituksen alusta astikin, jos siltä vain tuntuu, mutta täysin istuvien kaavojen tekeminen pelkästään piirtämällä on lähes yhtä hankalaa kuin sopivan valmisvaatteen löytäminen.

    Kuosittelu ei ole kovinkaan hankalaa ja samalla saa muokattua muuten silmää miellyttäviä malleja. Myöskin suosittelen kaavan lopulliseen muotoonsa saamista sovittamalla muotoillen, näin näkee myöskin heti mikä istuu ja mikä ei.

    Äänestä

Patternmakerillä itselle hyvät peruskaavat (siis tein makrolla peruskaavat, sitten ompelin sovituspuvun ja tein kaavaan muutokset), ja niistä lähden sitten ohjelmassa kuosittelemaan eri malleiksi.
Olen myös sitä mieltä, että ne makrot ei toimi oikeen hyvin.

Äänestä
  • peruskaavat toimineet, vaan vaati tosi paljon muokkaamista ennen ompelua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaavanpiirto-ohjelma kirjoitti:

Onko jollain kokemusta tuosta Pattern Maker -ohjelmasta? Onko kannattava hankinta ja tuleeko hyvin istuvia vaatteita? Mikä versio kannattaa tällaisen "omiksi tarpeiksi -ompelijan" hankkia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu