Ainakin työnantajien mielestä, nyt kun taas on muotia heittäää 50 v ja vanhemmat ulos työpaikoilta niin muistakaa töitä ette saa vaikka kävisitte millaisen pelle koulutuksen tahansa politikoksi tosin voisi alkaa. Mutta pitäkää huoli, että säilytätte oikeutenne päivärahaan jos on pitkä työhistoria takana. Eli ummistakaa silmänne ja menkää koulutukseen vaikka se onkin turhaa, näin saatte venytettyä työttömyyspäivarahanne työttömyys eläkkeelle saakka. Ja voihan sitä harrastella kaikenlaista jos kerran osaa, puhukoon politikot paskaa.
50 vuotias
41
2188
Vastaukset
- HTZA
että me pidämme sinustakin huolta.
Kannattaa muistaa sekin.
Työtäkin yritämme järjestää, mutta se on, todellakin, kaukainen haave, tuossa iässä.
Terveisin: Me veronmaksajat.- HTZA
meidän verokuormaamme lasketaan piikuhiljaa ja se johtaa siihen että emme voi pitää huolta sinusta kovin kauaa.
Nyt olemme, jo, joutuneet unohtamaan vanhukset.
Kohta on sinun vuorosi.
Hanki ajoissa toripöytä ja opettele puhumaan paskaa.
Me ostamme, alennettujen verojen, avulla uudet kalusteet kesämökillemme. HTZA kirjoitti:
meidän verokuormaamme lasketaan piikuhiljaa ja se johtaa siihen että emme voi pitää huolta sinusta kovin kauaa.
Nyt olemme, jo, joutuneet unohtamaan vanhukset.
Kohta on sinun vuorosi.
Hanki ajoissa toripöytä ja opettele puhumaan paskaa.
Me ostamme, alennettujen verojen, avulla uudet kalusteet kesämökillemme.sitä pöytää,muut valmiuret sul näyttää olevankin kunnos.
- henrii
HTZA kirjoitti:
meidän verokuormaamme lasketaan piikuhiljaa ja se johtaa siihen että emme voi pitää huolta sinusta kovin kauaa.
Nyt olemme, jo, joutuneet unohtamaan vanhukset.
Kohta on sinun vuorosi.
Hanki ajoissa toripöytä ja opettele puhumaan paskaa.
Me ostamme, alennettujen verojen, avulla uudet kalusteet kesämökillemme.ihmmettele, että minne ne työttömyysvakuutusmaksut ynnä muut eäkemaksut on kadonnut, niitä kun on kymmeniä vuosia maksanut, ja jos sattuis tarvihtemaan niin niitä ei ole olemassakaan.
- Ak:n lapio
Olet tehnyt työtä tai maksanut veroja? Et koskaan. Olet vain ostanut, lahjonut, myynyt, vaihtanut ja varastanut.
- tankavaara
Nimimerkki:
"Fyrkat meni... paljonko? Kysy HTZA:lta tai vastaavalta, joka osaa tietää..." - veronmaksajat
ainakin mun päivärahoistani on tähän saakka vähennetty verot pois??????????
- punahillkka tai mummo
tankavaara kirjoitti:
Nimimerkki:
"Fyrkat meni... paljonko? Kysy HTZA:lta tai vastaavalta, joka osaa tietää..."hän haluaa esiintyä sutena laina turkissa.
HTZA kirjoitti:
meidän verokuormaamme lasketaan piikuhiljaa ja se johtaa siihen että emme voi pitää huolta sinusta kovin kauaa.
Nyt olemme, jo, joutuneet unohtamaan vanhukset.
Kohta on sinun vuorosi.
Hanki ajoissa toripöytä ja opettele puhumaan paskaa.
Me ostamme, alennettujen verojen, avulla uudet kalusteet kesämökillemme.Muista, että KELA:sta saa hoitotukea.
Porrastettua sellaista, älä vaan jätä
sitä mahdollisuutta käyttämättä.
Joillakin alalla tarvitaan iän tuomaa käytännön kokemusta alalta koulutuksen lisäksi ja siksi yli viiskymppiset ovat hyvinkin kysyttyjä.
On ala- ja henkilökysymys.
Lopetettuani viimeisessä vakipaikassa 53-vuotisena ehdin olemaan kotona kaksi kalenteriviikkoa.
Aikaisemmat työnantajani ryhtyivät kyselemään ja aloitin pätkävaiheen.
Tiesivät asenteeni tekemiseen sekä osaamiseni.
Kertaakaan en itse kysynyt töitä.
Tietenkin olin loma-ajat työkkärin kirjoilla mutta sieltä ei ahdisteltu.
Viimeisen pätkäni tein naapurikunnan pienyrittäjille. Laatujärjestelmät EU-tuella sertifiointikuntoon 9-vuotta sitten.
Tein paikkakuntaaan katsomatta mielestäni melko monipuolisia töitä kokonaispalkkauksella = työpäivä = päivän palkka.
Vapaat ja lomat joko sovitellulla päivärahalla tai omalla kustannuksella.
Tapaustani ei voi yleistää.
Tekemisen meininki, luotettavuus, monipuolinen osaaminen ja aikaisemmin syntyneet kontaktit (itse hankitut) toimivaat.
No jopa tuli kehutuksi mutta oikeassa olet!laiska-lasse kirjoitti:

No jopa tuli kehutuksi mutta oikeassa olet!Monia aloja on sellaisia, että nuoremmat eivät kertakaikkiaan yksin selviäisi, vaan tarvitaan nimenomaa vanhat patut ja niitä etsitään eläkeläisistä ja vajaakuntoisista.
- SAS*
ei enää ole tarjolla, jos on syntynyt -50-luvulla.
Minua ei heitetty pois työpaikastani, vaan halusin itse lähteä. Mukavasti on aika kulunut ainakin ensimmäiset kuukaudet. Rästiin jääneet kotityöt on tullut tehdyksi.
Eihän se työ mitään herkkua ole, jos olisi niin herrat ne tekisi.- otahan selvää asioita
myös 50-luvulla syntyneillä on omat etuudet....
- SAS*
otahan selvää asioita kirjoitti:
myös 50-luvulla syntyneillä on omat etuudet....
Mutta ei työttömyyseläkettä. Vaan työttömyyspäivärahaa.
- otahan selvää asioita
SAS* kirjoitti:
Mutta ei työttömyyseläkettä. Vaan työttömyyspäivärahaa.
ja se toisille voi olla jopa parempi kuin sen eläke...
- tankavaara
otahan selvää asioita kirjoitti:
ja se toisille voi olla jopa parempi kuin sen eläke...
en ole "hakeutunut" eläkkeelle. Nyt on aika ihmisten, jotka ymmärtävät... aivan!
Minun papereissa lukee "eläkeläinen"... ikäänkuin ja....
PS. Tämänkin tapauksen laitan "seriffin"- piikkiin:) - otahan selvää asioita
tankavaara kirjoitti:
en ole "hakeutunut" eläkkeelle. Nyt on aika ihmisten, jotka ymmärtävät... aivan!
Minun papereissa lukee "eläkeläinen"... ikäänkuin ja....
PS. Tämänkin tapauksen laitan "seriffin"- piikkiin:)en ole hakeutunut minäkään tähän tilanteeseeni, mutta tässä nyt olen ja jopa ihan tyytyväisenä. Liian vanha koulutettavaksi ja liian nuori työeläkkeeseen. :-)
Minä laitan tämän nimismiehen piikkiin :-).
- viivi-amaldiina
täs hiljattain kaffeella 52v naisen luona kun hän sai vakituisen työpaikan, kouluttautui lähihoitajaksi valmistui keväällä.
Onnea vaan kaikille joilla halu kouluttautua. Taitaa olla kovin henkilö- ja paikkuntakohtainen kysymys.
Noille herjaajille sanoisin että ennenaikainen työelämästä vetäyminen on jalo, epäitsekäs sankariteko.
Koska työttömiä on niin paljon niin eikö ole paikallaan tehdä tilaa nuoremmille?
Tosin kaksi aikaisempaa työnantajaa lähestyi minua ehdotuksillaan vielä ollessani 62-vuotinen.
Tein pienet keikat ystäväpalveluna koska silloin lisäansiomahdollisuus ilman työttömyyseläkkeen vähenemistä, oli hieman yli 550E/kk.
Vielä lisää herjaajille.
Eikö ole aktiiviväestön edun mukaista että meitä varaslähdön ottaneita on?
Jääpi eläkkeet pieniksi!
Nuo viime tippaan työnsyrjässä roikkuvat eivät näe elämässään mitään muuta sisltöä!- väänsit
mutta eipä tämä 40-luvun lopulla 50-luvun alulla syntyneet luovu työpaikastaan nuorempien hyväksi.
Sanotaanhan meistä, että ollaan ahneita. Itse olen alta 60v ja luopunut työelämästä ja kitkuttelen pienellä tulolla nyt, mutta olen onnellinen kuitenkin. - todella hölmöä
62-vuotiaana teit ystävänpalveluksia työantajillesi.. Minkähän verran sinunkin uhrautuvaisuutesi on tuonut nuorille työpaikkoja.
Jokainen ennakkovuosi, minä olet eläkkeellä ollut maksaa paljon enempi kuin saamasi eläke.
Jos olisit tehnyt työtä, etkä ystävänpalveluja ja muuta puliveivaamista, tulevaisuuden lapsien sinusta maksama eläkemaksu olisi paljon pienempi.
Kuvitteletko tuollaiseen matematiikkaan kenenkään uskovan. - tankavaara
todella hölmöä kirjoitti:
62-vuotiaana teit ystävänpalveluksia työantajillesi.. Minkähän verran sinunkin uhrautuvaisuutesi on tuonut nuorille työpaikkoja.
Jokainen ennakkovuosi, minä olet eläkkeellä ollut maksaa paljon enempi kuin saamasi eläke.
Jos olisit tehnyt työtä, etkä ystävänpalveluja ja muuta puliveivaamista, tulevaisuuden lapsien sinusta maksama eläkemaksu olisi paljon pienempi.
Kuvitteletko tuollaiseen matematiikkaan kenenkään uskovan.sydämessäkin
varsin inhimillistä
vihattomasti - viivi-amaldiina
olen joutunut ja moni muu.
Arvostakaa sitä terveyttänne niin kauan kuin sitä teillä on ja työkykyä, en olisi varmasti eläkkeellä jos tilanteeni olisi toinen.
Katsokaas kun se työnteko voi loppua myös sairauden takia vaikka sitä ei tahtoskaan lopettaa. todella hölmöä kirjoitti:
62-vuotiaana teit ystävänpalveluksia työantajillesi.. Minkähän verran sinunkin uhrautuvaisuutesi on tuonut nuorille työpaikkoja.
Jokainen ennakkovuosi, minä olet eläkkeellä ollut maksaa paljon enempi kuin saamasi eläke.
Jos olisit tehnyt työtä, etkä ystävänpalveluja ja muuta puliveivaamista, tulevaisuuden lapsien sinusta maksama eläkemaksu olisi paljon pienempi.
Kuvitteletko tuollaiseen matematiikkaan kenenkään uskovan.Kaikkiin seitsemään vakituiseen työpaikkaani, mukaan luettuna viimeinen sekä sen jälkeinen joka sopimuksella muutettiin määräikaiseksi,
työnantajien on ollut pakko palkata tilalleni uusi.
Viimeinen oli taksia ajava, saman koulutuksen omaava, kahden alaikäisen lapsen isä.
Kaiken lisäksi lähtöni vapautti yhden perheasunnon pääkaupunkiseudulla.
Konsulttitehtävät olivat asia erikseen.
Niissä oli kyse osaamisesta ja tekemisestä.
Mielestäni 40%:n eläkekertymä on vähemmän kuin 60%!
Lisäksi osalla työttömyysaikaa jätin korvauksen nostamatta.
Lisänä vielä, 3 - 4:n päivän toimeksianto mitätöi loppukuukauden sovitellun päivärahan.
Tuon vuoksi muuten lopetin ne pätkätkin.
Vieläkö ahistaa?
- j349kK98
Vaan pakko. Jostain syytä monet alkavat höpisemään eläkkeistään ja lopettavat itsensä kehittämisen iän karttuessa. Samaten motivaatio ja panostus vähenevät, palkat toki ovat hyvässä jamassa. Tosiasiallisesti suuri osa porukoista ei pysy tehtäviensä tasalla.
Niin, ja käytännössä työvuosia edessä olisi parikymmentä.
Muutama kuukausi sitten huudettiin huutavaa työvoimapulaa, nyt huudetaan huutavaa työttömyyttä. Näin se vaan menee, sykleissä.
Puhuit selkeästi työkkärin "koulutuksista". Noh, suuri osa on kokemuksieni mukaan silkkaa tuubaa. Ja samalla tökeröä yhteiskunnan verovarojen tuhlaamista. Mutta on niissäkin ihan hyödyllisiä.. Niitten perimmäinen tarkoitus ei ole antaa pelivaraa eläkkeelle siirtymiseen tai päivärahojen säilyttämiseen. Vaan kouluttaa ihmisiä työelämään kelpoisiksi.
Siis teoriassa.
Puhuttu ajaiät elinikäisestä oppimisesta. Se nyt vaan on yksinkertaisesti pakko opetella nykyaikaa, jos ei aio jäädä yhteiskunnan elätiksi. '
Eläkeläinen on pelkkä menoerä yhteiskunnalle, kyllä päättäjät todella tietävät tämän. Nyt pukkaa vaihteeksi lamaa, lieneekö uutinen kenellekään. Tilanne on nimenomaan se, jos nyt putoaa kelkasta, pakko opetella laskemaan pyllymäkeä.
Töitä itseasiassa on kyllä. Niistä vain monikaan yritys ei halua maksaa palkkaa. Siis työllisyystöitä, kurssiharjoitteluja, työelämän valmennuksia tms. Kaikki verovaroilla ja kilpailua vääristävää tukea joillekin yrityksille.
Muutama vuosi hiljaisempaa, sitten taas päästään jonkinlaiseen nousuun ja tilanne muuttuu.
Siinä vaiheessa työttömyyseläkkeelle tms. jääneet ihmiset ovat vasta hätää kärsimäss kun tyhjästä valtionkassasta koitetaan heitä pitää elossa. Niin ja naapurissa samanikäinen käy töissä ja vaurastuu.
Siis ihminen pystyy nykyään tekemään töitä var5sin vanhalle iälle, terveydenhoito jne ovat radikaalist muuttaneet tilannetta muutamien kymmenien vuosien takaiseen maailmankuvaan nähden.
Jos lyö hanskat nyt naulaan, parempi ostaa samantien ketsuppia, että ne saa joskus nälkäänsä syötyä
.
=DW= - Pirre*
hakeutua johonkin ammattiin valmistavaan koulutukseen, eihän 50 vuotias ole vielä ihan kehäraakkikaan..
- O - Orvokki
sekä omasta tahdosta, terveydestä ja osaamisesta.
Kotikaupassamme aloitti äskettäin uusi kassa, joka halusi päästä kauppaan töihin vielä 68-vuotiaana ja pääsi. Hän kertoi tekevänsä töitä mielellään, vaikka tulisi kohtuullisesti toimeen eläkkeelläänkin. Ainakin kaupan ja hoiva-alalla on pulaa tekijöistä, eikä ikä tule esteeksi.
Joku valitti, ettei tämä ikäluokka enää pääse työttömyyseläkkeelle. Tiedän muutamien 61-vuotiaiden naisten harmittelevan sitä, etteivät pääse nauttimaan ansiosidonnaisesta eläkeiän alkamiseeen. (Vähän vanhemmat putosivat 500 työttömyyspäivän jälkeen peruspäivärahalle eläkettä odottelemaan.) Monikaan heistä ei ole ehtinyt kerätä kunnollista työeläkettä itselleen, jos ovat halunneet itse hoitaa lapsensa ja ovat kaiken lisäksi tehneet sen omalla kustannuksellaan lähes täysin ilman yhteiskunnan avustuksia. Ansiosidonnainen päiväraha voi monessa tapauksessa olla työttömyyseläkkeeseen nähden suuruudeltaan moninkertainen.
Oma viimeisin työpaikan ja osittainen uranvaihto tapahtui pitkälti 50-vuotispäivien jälkeen. Opiskelua jatkan varmaan vielä eläkeiässäkin, vaikkei yhteiskunta sitä ilmaiseksi tarjoakaan. Mieluummin valitsen maksajan kuin päivärahan vastaanottajan roolin - jos itse saan valita. Veroista tai työttömyys- yms. maksuista en ole koskaan valittanut, vaan iloitsen siitä, ettei ketään ihan tyhjän päälle täällä jätetä, vaikka monella voikin olla vaikeaa.
Mitä sinä haluaisit tehdä, jos pääsisit ihan vapaasti valitsemaan?- eturistiriita
onkin! Eläkkeellä olevia päästetään töihin, mutta ei niitä jolta ovat nuorempia ja haluaisivat myös eläkekarttumaa ja palkkaa! Ja sitten on toinen ryhmä ne jotka ovat jo vanhoja ja sairaita, tai vain sairaita, ei päästetä eläkkeelle ennenkuin se kahjujen yleistäjien miettimä eläkeikä tulee täyteen! Ja sitten te työnne huonosti tekevät vielä vinoilette ulos potkitulle. Mutta tulee se vielä teillekin kurjuus!
- Terveisiä pätkähelvetistä!
eturistiriita kirjoitti:

ettei anneta töitä vaikka olisi vielä monta vuotta edessä ennen eläkeikää.Iselläni n. 7-8 vuotta. Kesäkissan virkaa olen saanut toimittaa toistakymmentä vuotta ja pari muutaman päivän pätkää tänäkin vuonna. Aina vain pestit lyhenevät mitä lähemmäksi eläkeikää mennään. Onko se tarkoitus ettei eläkettä kertyisi? Parikymppisiä opiskelijoita otetaan kyllä samoihin töihin vaikka heillä ei ole vielä edes ammattia eikä työkokemusta. Miksi sellaiset menevät ammatti-ihmisten edelle? Kyllä nuorilla on aikaa kerätä eläkettä vielä kymmeniä vuosia.
eturistiriita kirjoitti:
onkin! Eläkkeellä olevia päästetään töihin, mutta ei niitä jolta ovat nuorempia ja haluaisivat myös eläkekarttumaa ja palkkaa! Ja sitten on toinen ryhmä ne jotka ovat jo vanhoja ja sairaita, tai vain sairaita, ei päästetä eläkkeelle ennenkuin se kahjujen yleistäjien miettimä eläkeikä tulee täyteen! Ja sitten te työnne huonosti tekevät vielä vinoilette ulos potkitulle. Mutta tulee se vielä teillekin kurjuus!
Meitä vapaaehtoisesti vetäytyneitä yritetään syyllistää?
Nurinkurista!
12-vuotta etuajassa lopetetut kokoaikaiset työt.
7-vuotta ennen "oikeaa" eläkeikää lopeteut pätkät.
Vapaaehtoisesti tehty tilaa nuoremmille.
Tyydytty yli 30% pienempään eläkekertymään.
Tämäkin tuntuu kismittävän joitakin!
Käsittämätöntä epäjohdonmukaisuutta!
Tuntuu löytyvän joukko ihmisiä joille ei kelpaa mikään.
Minä säälin näitä perustyytymättömiä!
Mielestäni pitemmän työuran tehneet voisivat hyvinkin suorittaa ennenaikaisen vetäytymisen.
Jos talous ei vielä ole kunnossa niin ei tule olemaankaan.
Perushankinnat on tehty ja kulutus on vähäistä.
Tavoitteena supistuneiden puitteiden rajoissa nauttia vapaa-ajan antamista mahdollisuuksita mahdollisimman pitkään terveenä.
Mitäs pahaa tässä on?
Pienemmät eläkekustannukset yhteiskunnalle ja tilaa työmarkkinoille!- ei ole oma valinta?
laiska-lasse kirjoitti:
Meitä vapaaehtoisesti vetäytyneitä yritetään syyllistää?
Nurinkurista!
12-vuotta etuajassa lopetetut kokoaikaiset työt.
7-vuotta ennen "oikeaa" eläkeikää lopeteut pätkät.
Vapaaehtoisesti tehty tilaa nuoremmille.
Tyydytty yli 30% pienempään eläkekertymään.
Tämäkin tuntuu kismittävän joitakin!
Käsittämätöntä epäjohdonmukaisuutta!
Tuntuu löytyvän joukko ihmisiä joille ei kelpaa mikään.
Minä säälin näitä perustyytymättömiä!
Mielestäni pitemmän työuran tehneet voisivat hyvinkin suorittaa ennenaikaisen vetäytymisen.
Jos talous ei vielä ole kunnossa niin ei tule olemaankaan.
Perushankinnat on tehty ja kulutus on vähäistä.
Tavoitteena supistuneiden puitteiden rajoissa nauttia vapaa-ajan antamista mahdollisuuksita mahdollisimman pitkään terveenä.
Mitäs pahaa tässä on?
Pienemmät eläkekustannukset yhteiskunnalle ja tilaa työmarkkinoille!ollakkin ansiosidonnaisella eläkeikään eli 62v:ksi,mutta kun viime kuussa loppu maaraaikanen työ,niin työkkärissä heti hopitettiin työn hakuun.
Ja kuukauden päästä mentävä ilmottautumaan,miten on käynyt jos ei löydy työtä.
Olen 58v ja minua ei kyllä kukaan ole kehottanu jäämään jo pois työstä,vaikka ei ole eded hyvää koulutusta.
Haluaisin olla jo pois työstä,mutta miten se onnistuu
Ansiosidonnaisi päiviä on vielä 450,mutta ihan kun en sais olla yhtään töistä pois vaikka en helpolla työhön enää pääsee,vaan pätkää sillointällöin. - SAS*
ei ole oma valinta? kirjoitti:
ollakkin ansiosidonnaisella eläkeikään eli 62v:ksi,mutta kun viime kuussa loppu maaraaikanen työ,niin työkkärissä heti hopitettiin työn hakuun.
Ja kuukauden päästä mentävä ilmottautumaan,miten on käynyt jos ei löydy työtä.
Olen 58v ja minua ei kyllä kukaan ole kehottanu jäämään jo pois työstä,vaikka ei ole eded hyvää koulutusta.
Haluaisin olla jo pois työstä,mutta miten se onnistuu
Ansiosidonnaisi päiviä on vielä 450,mutta ihan kun en sais olla yhtään töistä pois vaikka en helpolla työhön enää pääsee,vaan pätkää sillointällöin.Ansiosidonnaiset päivät riittää 65 vuotiaaksi asti, jos itse haluaa.
Pakko on mennä töihin, jos tarjotaan, kieltäytyä ei kannata. - aiempi
SAS* kirjoitti:
Ansiosidonnaiset päivät riittää 65 vuotiaaksi asti, jos itse haluaa.
Pakko on mennä töihin, jos tarjotaan, kieltäytyä ei kannata.mutta jos palkka on puolet pienempi kun aiemmassa työssä ja 8kk jälkeen lasketaan uudelleen ansiosidonnainen pienemmän palkan mukaan.Joka vaikuttaa myös sairaspäivärahaan.
Onko mentävä mihin työhön vaan,muuten hyvä kyllä että 65v asti saa ansiosidonnaista jos ei pääse työhön.
Voiko sitä olla menemättä pieni palkkaseen työhön,se tässä mietityttää vielä. ei ole oma valinta? kirjoitti:
ollakkin ansiosidonnaisella eläkeikään eli 62v:ksi,mutta kun viime kuussa loppu maaraaikanen työ,niin työkkärissä heti hopitettiin työn hakuun.
Ja kuukauden päästä mentävä ilmottautumaan,miten on käynyt jos ei löydy työtä.
Olen 58v ja minua ei kyllä kukaan ole kehottanu jäämään jo pois työstä,vaikka ei ole eded hyvää koulutusta.
Haluaisin olla jo pois työstä,mutta miten se onnistuu
Ansiosidonnaisi päiviä on vielä 450,mutta ihan kun en sais olla yhtään töistä pois vaikka en helpolla työhön enää pääsee,vaan pätkää sillointällöin.12-vuoden aikana työkkäri ei tehnyt minulle ainoaakaan ehdotusta.
Ei työhön eikä kurssille.
Syyksi arvelen oman aktiivisuuteni koska ko. aikana hankin itse 10:n määräaikaista, 2pv > 7kk ja yhden toistaiseksi työsopimuksen joka pyynnöstäni muutettiin määräaikaiseksi vajaan 3kk:n jälkeen.
Voivathan ne tietysti pitää minua toivottomana tapauksena!
Tein lisäksi työkkärin sponsoroimana kaksi työnhakumatkaa itse hankkimiini khteisiin.
Kahta Espanjaan suuntautunutta 3kk:n työnhakumatkaa tuskin hekään ottivat tosissaan mutta olinhan aktiivinen.
Jokaisesta narauksesta tietenkin ilmoitin.
Mutta koko ikäni olen ollut työkkäriltä "rauhoitettu".
Myös 53-ikävuodesta lähtien.
Huomenna on viimeinen päiväni työttömyyseläkeläisenä.- SAS*
aiempi kirjoitti:
mutta jos palkka on puolet pienempi kun aiemmassa työssä ja 8kk jälkeen lasketaan uudelleen ansiosidonnainen pienemmän palkan mukaan.Joka vaikuttaa myös sairaspäivärahaan.
Onko mentävä mihin työhön vaan,muuten hyvä kyllä että 65v asti saa ansiosidonnaista jos ei pääse työhön.
Voiko sitä olla menemättä pieni palkkaseen työhön,se tässä mietityttää vielä.500 päivää kun tulee täyteen, niin lasketaan uudelleen.80% on ainakin edellisestä päivärahasta, enempää ei voi laskea.
Se on ikävää, että joutuu ottamaan pienipalkkaista työtä vastaan.
Tuskin sitä työtä tarjotaan enää lähes kuuskymppisille. aiempi kirjoitti:
mutta jos palkka on puolet pienempi kun aiemmassa työssä ja 8kk jälkeen lasketaan uudelleen ansiosidonnainen pienemmän palkan mukaan.Joka vaikuttaa myös sairaspäivärahaan.
Onko mentävä mihin työhön vaan,muuten hyvä kyllä että 65v asti saa ansiosidonnaista jos ei pääse työhön.
Voiko sitä olla menemättä pieni palkkaseen työhön,se tässä mietityttää vielä.53-v jälkeen parhaan päiväpalkkani suhde ko. ajan heeikoimmasta kk-palkasta laskettuun päiväpalkkaan oli
4,5 !
Valitettavasti korvausperusteen laskentajaksona näitä hyviä päiviä ei kertynyt tarpeeksi vaikuttaakseen edes sen 20%:n osuudella päivärahaan.
Työkkärin ohi tarjottuihin töihin suhtauduin, loppuvuosia lukuunottamatta, varsin myönteisesti.
Mutta eipä työkkäri ahdistellutkaan!- aiempi
laiska-lasse kirjoitti:
12-vuoden aikana työkkäri ei tehnyt minulle ainoaakaan ehdotusta.
Ei työhön eikä kurssille.
Syyksi arvelen oman aktiivisuuteni koska ko. aikana hankin itse 10:n määräaikaista, 2pv > 7kk ja yhden toistaiseksi työsopimuksen joka pyynnöstäni muutettiin määräaikaiseksi vajaan 3kk:n jälkeen.
Voivathan ne tietysti pitää minua toivottomana tapauksena!
Tein lisäksi työkkärin sponsoroimana kaksi työnhakumatkaa itse hankkimiini khteisiin.
Kahta Espanjaan suuntautunutta 3kk:n työnhakumatkaa tuskin hekään ottivat tosissaan mutta olinhan aktiivinen.
Jokaisesta narauksesta tietenkin ilmoitin.
Mutta koko ikäni olen ollut työkkäriltä "rauhoitettu".
Myös 53-ikävuodesta lähtien.
Huomenna on viimeinen päiväni työttömyyseläkeläisenä.lähellä kuuttakymppiä ja abnsiosidonnaispäiviä vielä noin 400 jäljellä,silti työkkäri käski hakea nopeasti työtä,edellinen työ päätty pari viikkoa sitten.
Olen koko ikäni käyny työssä ja vasta 53v,loppu pitkäaikainen työsuhde ilman omaa syytäni.
sen jälkeen olen tehnyt usemman pätkän,mutta minulle ei ainakaan anneta olla vaan työttömänä,vaikka voisin itse hellittää jo.Antasin tilaa nuoremmille jo mielelläni. aiempi kirjoitti:
lähellä kuuttakymppiä ja abnsiosidonnaispäiviä vielä noin 400 jäljellä,silti työkkäri käski hakea nopeasti työtä,edellinen työ päätty pari viikkoa sitten.
Olen koko ikäni käyny työssä ja vasta 53v,loppu pitkäaikainen työsuhde ilman omaa syytäni.
sen jälkeen olen tehnyt usemman pätkän,mutta minulle ei ainakaan anneta olla vaan työttömänä,vaikka voisin itse hellittää jo.Antasin tilaa nuoremmille jo mielelläni.Käsittämätön tilanne!
Saattaa olla toimisto- ja jopa toimihenkilökohtainen?
Olen kuvitellut tvtston kirjoilla olevan, varsinkin ikääntyneen hakijan omalla mielipiteellä hyvinkin suuri merkitys ratkaisuihin.
Tosin tuolla työpaikat ja työttömyys osastolla olen törmännyt tähän samaan mutta olen pitänyt sitä hyvin marginaalisena ilmiönä.
Ei ehkä olekaan sellainen!
Olen vilpittömän pahoillani puolestasi!
Varsinkin kun voin kuvitella itseni samaan tilanteeseen takavuosina.
Pärjäile!- Mistä kysymys?
SAS* kirjoitti:
Ansiosidonnaiset päivät riittää 65 vuotiaaksi asti, jos itse haluaa.
Pakko on mennä töihin, jos tarjotaan, kieltäytyä ei kannata.että ne jotka eivät niin välittäisi enää mennä töihin, ajetaan väkisin töihin ja ne jotka haluaisivat välttämätä tehdä töitä vielä, niille ei anneta töitä? Mikä logiikka?
- aiempi
aiempi kirjoitti:
lähellä kuuttakymppiä ja abnsiosidonnaispäiviä vielä noin 400 jäljellä,silti työkkäri käski hakea nopeasti työtä,edellinen työ päätty pari viikkoa sitten.
Olen koko ikäni käyny työssä ja vasta 53v,loppu pitkäaikainen työsuhde ilman omaa syytäni.
sen jälkeen olen tehnyt usemman pätkän,mutta minulle ei ainakaan anneta olla vaan työttömänä,vaikka voisin itse hellittää jo.Antasin tilaa nuoremmille jo mielelläni.kyllä se tästä taas..Hyvää joulua ja onnea v.2009!
ps.
Toivottavasti en saa enää töitä,en vaan enää jaksa,enkä sitä häpeä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34787091 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12561Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692338- 1791945
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181791307RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601300Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217