Retriitissä

Hämärä huone, hiljainen mieli
en ole enää se viulunkieli
joka kireänä singahteli
kaiken aikaa ponnisteli

Onnistuin lopulta hellittämään
en jäänyt enää järkeilemään
irti päästin, itseni säästin
uupumasta, suorittamasta

On hiljaisuuden salaisuus
monelle uusi mahdollisuus
sitä voi olla jakamassa
omaa itseään kuuntelemassa
tai pelkästään hetkisen rauhoittumassa

Ja hetkessä tässä sen uskon kyllä
on Luojani käsi minunkin yllä
sain uuden kestävän turvallisuuden
ja vielä kerran, mahdollisuuden
8274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>itseni säästin uupumasta, suorittamasta<

Ihminen kaipaa sisäistä lepoa, pysähtymistä. Kristittynä totean että tässä on yksi suuria puutteita länsimaisen kristillisyyden kentässä, suorittaminen tulee mukaan hengellisyyteenkin, ja estää vapautuneen ja iloisen Jumalan kuuntelemisen.

Terveeseen rukouselämään kuuluu väistämättä hiljentyminen... Se ei ole hiljaisuuden kokemuksen tavoittelemista ikäänkuin lepotila olisi jokin itseisarvo, vaan levollinen olotila on mahdollisuus kuunnella elävää ja puhuvaa Kristusta.

:)

Niin kuin olen usein sanonut käsitykseni ohjeena sielunhoitajille:
1. Kuunnella lähimmäistä, mitä hän sanoo ja viestittää sanojensa alla. 2. Kuunnella omaa itseä, reaktioitaan lähimmäisen puheeseen, aistimuksia ja asenteita mitä hän minussa synnyttää. 3. Kuunnella Jumalaa, mitä Hän ehkä tahtoo tässä tilanteessa kertoa minulle lähimmäisestä ja Hänen todellisesta tilanteestaan, sekä mitä Hän haluaa puhua minulle minun asenteestani lähimmäiseen.

Että nämä kolme kuulemisen ulottuvuutta voi toimia samanaikaisesti ja että ne voidaan erottaa toisistaan, se ei ole mahdollista, ellei ole oppinut lepäämään turvallisen Jumalan armosylissä.

Sitten yleisesti ajatellen... jos jätetään hengellinen ulottuvuus sivuun ja puhutaan vain ihmisen sielusta, sekä hermostosta... olen aivan vakuuttunut että suuri osa ihmisten välisistä ongelmista ja roolielämästä johtuu tästä, kun ei olla opittu viettämään hiljaisia hetkiä.
Myös fyysinen olemus kuormittuu, stressaantuu.

Monet ihmiset tulevat levottomaksi heti kun ärsyketulva laantuu. Aikamme ihminen on hyvin paljon ärsykesidonnainen ihminen. Pitäisi alati tehdä jotakin... että pääsee sisintään, itsensä kohtaamista pakoon? Huomaan saman piirteen kyllä itsessäni. Siihen ansaan voi aina langeta niin että menettää olosuhteista riippumattoman sisäisen hiljaisuuden ja tyytyväisyyden tilan. Hiljentyminen ei siis ole automaattinen ominaisuus ja taito, vaan se täytyy opetella ja sitten myös säilyttää; opetella sellaisen pysähtymisen kautta, mikä on rehellisyyttä ja avoimuutta, että siihen sisältyy itselle annettu lupa, suostuminen kuoriutumaan ulos "turvallisesta" rooliolemisesta.

Mahdollisuus...
Kiitos.

Halusin jakaa ajatuksiani tähän, koska runosi kauniilla tavalla koskettaa mielestäni hyvin tärkeää ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta olennaista asiakokonaisuutta.

♥

-parta

Äänestä
  • Ajatusmaailmasi kohtaa paljossa omaani tai kaikessa kertomassasi ajattelen juurikin noin, minä myös. Hiljentymiseen kätkeytyy ehkä se suurin salaisuus. vasta sitten voi kuulla. Sitä ennen on vain, levottomuus.Ja virran mukana yksinäisellä sydämellä kulkien tuhlaa aikaansa jos se ydinsisin on kuitenkin jossain ihan muualla niinkuin usein on.ihminen ei malta pysähtyä ja olla rehellinen sille pienelle äänelle joka puhuu sydämessä, sääli. Näin tietysti usein tapahtuu myös omalla kohdalla.

    Öitä, Jade

    Äänestä

Kertakaikkiaan mahtava runo!

Oletko ollut ja kokenut??

Äänestä
  • itseasiassa en ole ollut. Suunnitelmissa kyllä.

    Äänestä

Hieno runo ! Pidin.
Hiljaisuus on kultaa, sitä voi
harjoitella kotonaankin,
hämärässä huoneessa ja todeta
kuten Jaroslav Seifert runossaan...

" se koskee joskus rajummin kuin musiikki ".

Äänestä
  • -ujo-! Hiljaisuus on meillä oikeesti aina. Päiväänsä saa kyllä ne hetket, hiljaiset, jos vaan malttaa. Hyvä uudenvuodenlupaus ehkä?

    Äänestä

rauhallinen, seesteinen ja nautittava runo.

Kiitos !

Äänestä
  • sellainen haluaisin itsekin olla. Rauhallinen ja seesteinen. Kiva kunpääsit "tunnelmaan".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jademuru kirjoitti:

Hämärä huone, hiljainen mieli
en ole enää se viulunkieli
joka kireänä singahteli
kaiken aikaa ponnisteli

Onnistuin lopulta hellittämään
en jäänyt enää järkeilemään
irti päästin, itseni säästin
uupumasta, suorittamasta

On hiljaisuuden salaisuus
monelle uusi mahdollisuus
sitä voi olla jakamassa
omaa itseään kuuntelemassa
tai pelkästään hetkisen rauhoittumassa

Ja hetkessä tässä sen uskon kyllä
on Luojani käsi minunkin yllä
sain uuden kestävän turvallisuuden
ja vielä kerran, mahdollisuuden

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu