Hei tässä valvon tällä hetkellä, vaikka pitäisi olla nukkumassa. Nyt on viimeisen puolentoista kuukauden aikana ollut välillä parin kolmen neljän yön lähes unettomia jaksoja ja viime aikoina tuntunu unettomien öiden määrä kasvavan. Olen opiskelija, ikä 21 (mies). Takana alkusyksyn osalta huumekokeiluja (ei kovia huumeita) ja mietin että voisiko sillä olla vaikutusta asiaan, vaikka nyt en pitkään aikaan ole niihin koskenutkaan enkä aikeissa koskeakaan. Unilääkkeisiin en halua mielelläni sekaantua, koska haluan käydä ensin turvallisemmat keinot lävitse. Pahimmat yöt ovat olleet sellaisia, että silloin kun menee klo 22-23 nukkumaan, huomaankin, että klo näyttää jo aamu 5 ja vieläkin pyörin sängyssäni. Useimmat yöt ovat olleet sellaisia, että kun yöllä kyseiseen aikaan menen nukkumaan uni tulee klo 4-5 aikoihin ja herään klo 10-11. Välillä sitten saattaa olla pari yötä hyvin nukuttuna, mutta tämän jälkeen taas samanlainen n. kolmen yön putki alkaa. Tuntuu olo kuin puolikuolleelta, mutta silti jaksaa jotenkin koulussa käydä. Öisin ei minulla yleensä pyöri pää täynnä ajatuksia ja silti tämä ongelma on. Lämpötilan suhteen ei ongelmaa ei ole liian kuuma nukkua. Olen kokeillut nukkua vaikka mitenkä päin sängyssä ja eri määrillä tyynyjä. Eikä myöskään naapurit melua kaikki tuntuvat sikeästi nukkuvan yöstä toiseen. En ole kuntoillut moneen kuukauteen ja siksi ajattelin kokeilla esim. huomenna ihan käydä lenkillä ja sen jälkeen suihkussa jos se toimisi. Tai sitten pientä yömyssyä kokeilisi jos se taas toimisi unen saamiseksi. Pitää myös lähteä käymään vanhempien luona viikonloppuna jos siellä uni maistuisi paremmin. Nyt kysynkin olisiko muita hyviä "terveellisiä" keinoja unen saamiseksi?
Olen myös yrittäny päiväunia nukkua mutta ei sekään ole onnistunut vaikka olisinkin väsynyt. En seurustele tällä hetkellä, mutta en ole seurustellut muutenkaan pitkään aikaan, joten en näe siinä syytä. Tuntuu välillä keho erittäin raskaalta ja toivon kovasti ettei tämä ole vakavaa. Kiitän kaikista neuvoista! :)
En saa unta, neuvoja??
33
10642
Vastaukset
- sama tyyppi
Ruokavaliosta unohdin kertoa sen, että saisin syödä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Vitamiini pitoista mehua tulee juotua silloin tällöin.
- edelleen sama henkilö
En ole tämän foorumin vakioasiakas ollut koskaan mutta googlasin uniongelmat niin tänne päädyin. Sori en tajunnut katsoa täällä tosiaan aiemmissa aiheista muiden osalta on tullutkin hyviä vinkkejä, kuten esim: magnesium, vitamiinit, kuntoilu...
Mut jos lisää löytyy niin mielelläni haluaisin kuulla niistä.
- tuttua on
Suosittelen että kipaiset YTHS:llä tai vastaavassa lääkärin pakeilla ja pyydät sinulle sopivan nukahtamislääkekuurin. Tarkoitan sitä että jos et lääkkellä nuku kunnolla niin pitää vain vaihtaa tyyppiä. Tärkeintä että toi enemmän tai vähemmän kroonistumaan päin oleva tilanne saadaan katkeamaan. Sopivan mittainen kuuri niin kauan, ettei sinun tarvitse miettiä tai kenties pelätä sitä, ettet nukahda.
Lääkkeissä ei ole mitään vaarallista, koska käytät niitä vain väliaikaisesti että saat unirytmin normalisoitumaan.
Mitä liikuntaan tulee, kannattaa valita laji joka ei aktivoi liikaa autonomista hermostoa. Esim. lenkki kovalla sykkeellä ennen nukkumaan menoa voi viedä yöunet entistä kauemmas. Eli malttia siihenkin. Ulkoilu ilman muuta jeesaa.
Jos haluat pelata luontaistuotteilla niin ainakin Ruohonjuuresta löytyy Sleep Easy teetä, jossa on valeriaanaa, kamomillaa yms. rauhoittavia yrttejä.
Tsemppiä sinne!- Koululainen
Minäkin yritän unta saada mutta uni ei tule millään! Sitten on mukava kouluun mennä kaheksaksi, väsyttää aina kamalasti. Auttakaa!
- Koululainen
Koululainen kirjoitti:
Minäkin yritän unta saada mutta uni ei tule millään! Sitten on mukava kouluun mennä kaheksaksi, väsyttää aina kamalasti. Auttakaa!
Ja oon kyllä kokeillu edellisiä vinkkejä. Ei mikään auta! Nytkin tässä yrittää nukkua, mut joo. Ei onnistu!
- uneton tila
Koululainen kirjoitti:
Ja oon kyllä kokeillu edellisiä vinkkejä. Ei mikään auta! Nytkin tässä yrittää nukkua, mut joo. Ei onnistu!
Mulla on ollut koko kevät ja kesä työttömyyden takia unettomia öitä..tunnin jos nukkuu niin kaksi valvoo. Tänä yönä oli pisimmät unet aikoihin, peräti neljä tuntia heräämättä. Pari viimeistä yötä meni ihan muutaman tunnin unilla. Surffailen tässä netissä taas muutaman tunnin ja yritän sitten taas unosille. Mun kohdalla ei kai ole kauhean väliä, vaikka nukkuisinkin pätkissä tarvittavat unet.
En mä kuitenkaan voi mitenkään huonosti tai ole tokkurainen, vaikka nukunkin näin vähän. Voiko unen tarve olla yksilöllistä ja voiko se muuttua olosuhteiden myötä? Ajattelinkin, että mikä pakko mun on nukkua 6-8 tuntia, jos pärjään vähemmälläkin.
Tryptofaania kokeilin ja se vaikuttikin aluksi, mutta nyt senkin tehot loppui - enkä viitsi ostaa, kun ne on niin kalliita. Jospa kokeilis jotain muuta luontaistuotetta...
- Elämä on
parasta huumetta
- imsomnium.h.c.
nimimerkki:"En saa unta, neuvoja??"Oletko tehnyt tiukan aikataulun milloin Sinun pitää olla nukkumassa?Kenties Sinulle on tullut tällainen jännitys milloin unettomat päivät tulevat?Pystytkö vaikka muuttamaan "rytmiäsi".Niinkuin Itse totesit.Samoin,kuin totesit,että kaikkia kokeiluja ei kannata tehdä.Ja vaikka kello olisi aamulla 5.00.Annetaan kellon olla 5.00.Voisiko mahdollisesti illalla esim.muistella miellyttäviä kokemuksia.Samoin herätessä yöllä miettiä myös vastaanlaisia ajatuksia.Oletko voinut keskustella näistä asioista esim.näitä vaivoja potevien /poteneiden ihmisten kanssa?Kyllä Sinä näistä vaivoista selviät.Ajattelen näin.Terveisiä vaan! nim. "Turilas"
- auta armias fin
lopeta huumeet ja jos et saa unta älä vahdi kelloa ja kuuntele vaikka hengitystä sisään-ulos ...
- nukkumattitulee
Proteiinia illalla ja ehkä jotain hiilareitakin siihen päälle. Pitäisi auttaa nukahtamaan. Itselläni myös auttaa kummasti koettaa lukea jotain sängyssä. Aku Ankka on välillä liian hauska, että ei väsytäkkään enää, mutta kun lukee jotain jämäkkää tietokirjallisuutta, niin johan alkaa kirja valahtamaan päälle :)
- perkeleen perkele
Inhottavaa, juuri kun vaipumassa syvään uneen, säpsähdän oikeen kunnolla hereille!!!!!!!!! Ei ennen tällaista vaivaa ole ollut. Paljon on stressiä ja masennusta, mutta olen suorastaan nukkunut sitä enemmän, mitä huonommin menee. Nyt on ihan päinvastoin. Olo on kuin puolikuolleella. Unilääkkeitä on ollut joskus käytössä, mutta ei jatkuvasti koska ne todella vaatii aina isomman annoksen, jos ei pidä taukoa. Pakko niitä on kai taas mennä kerjäämään >:(
- naturalnauta
Muista ainakin syödä terveellisesti. Magnesium ja kalium rentouttavat. Proteiiniakin tarpeeksi, niin syntyy serotoniinia ja siitä melatoniinia, joka taas auttaa nukkumaan.
banaania, kanamunia, perunoita, lihaa, pähkinöitä/siemeniä, hernekeittoa, täysjyväriisiä, täysjyväleipää, avokadoa, parsakaalia, kukkakaalia, selleriä, rusinaa, viikunaa....yms. Tällä valikoimalla pitäisi jo kaliumi ja magnesium määrät olla kohdallansa.
Vireystilaan sitten toki muitakin hedelmiä, kuten appelsiinia tai greippiä, jotta saa mm. C-vitamiinia, ilman sitä ei jaksa.
Jos aikaa on, niin kannattaa myös rentouttaa itseänsä ennen nukkumisen yrittämistä. Jotain rentoutusharjoituksia, että saavuttaa rennon olotilan. Oikein suoritettuna harjoituksen jälkeen hengitys on hidas ja syvä, ja keho rento.
Niitä unilääkkeitä ei tosiaankaan kannattaisi popsia, vaan yrittää mieluiten kaikki muut keinot ensin...
Itse söin aikoinaan masennusta ollessa Mirtazapin lääkettä, auttoi nukahtamaan, ja kuulemma annetaan myös univaikeuksista potevillekin, mutta en kyllä sitäkään suosittelisi.
- Bläääh....
Joo, ruokavalio on ihan kohdallaan, otan unilääkkeitä, liikkaan ja kaikkea muuta-
Muttei silti tuloksia?! Auttakaa, kamalat silmäpussit, kouluun pitää herätä 8:lta,
kauhee stessi, mahakipukin.. Jollain sama tilanne?- unetonpoika
totta. kärsin samaa. kahvii olen juonu jos uni ei tuu mut ei taida auttaa
- (Omppu)
Mull on ihan sama ongelma
Sinun pitää riehua niin paljon, että väsyt tosissaan.
- zzkrooh
Illalla ei kello 20.00 jälkeen nettiä ! Auttaa kummasti!
- ei unta!!!
En saa yhtään unta... No vähän aikaa sitten juu mut enää ei millään. Siks tässäkin puolen yön aikaan kysytään neuvoja jotka olis hyviä siis jotain että sais vaan maltettua pitää ne silmät kiinni. Antakaa jotain lyhyitä neuvoja.
- hoi-ta-ja
Omasta kokemuksesta voin suositella Melatoniinia, 1mg saa ilman reseptiä apteekista. Toimii ainakin minulla, joko tuon vahvuisena tai vaikka 2 mg:sena. Minäkin valvoin viikkotolkulla, enkä periaatteessa halunnut kokeilla lääkkeitä. Onneksi kaveri vinkkasi Melatoniinista ja apua on ollut. Otan sen illalla noin tuntia ennen nukkumaan menoa, sitten alkaa ihan luonnollisesti väsyttämään ja ei kun tutimaan. Ja mikä parasta, jos yöllä herää, niin nukahtaa uudestaan. Aamulla ei ole myöskään mitenkään tönkkö olo, vaan herää levänneenä.
- apuaaaaaaaaa
Saisko neuvoja kun loman aikana kun menee nukkumaan tuntuis että joku tuijottais ja kun ajattelin vaan yhtä peliä nii tulee ajatuksee vaa yhtäkkiä vaan sellanen zombin lärvi apua pliis
- (Omppu)
Mulla on sama ongelma mutta Tää saattaa johtuu siitä kun alotin ADD lääkityksen on tullut huimauksia kello on nyt 5 yli 1 että mitä tekis. Mulla on hirveen kuuma ja hiki,mitä teen :/
- Vähennä vaatetusta
No ei kello niin paljoa ole;D Sun viestis näyttää tullee vartin yli kaksitoista, joten relaa. Laita pelkkä pussilakan jos sulla on liian paksu peitto ja tuuleta hyvin huoneesi. Ei kai sulla enää mitään lämmitystä ole?
- (Omppu)
Vähennä vaatetusta kirjoitti:
No ei kello niin paljoa ole;D Sun viestis näyttää tullee vartin yli kaksitoista, joten relaa. Laita pelkkä pussilakan jos sulla on liian paksu peitto ja tuuleta hyvin huoneesi. Ei kai sulla enää mitään lämmitystä ole?
Nyt on tullut paremmin uni kiitos ;)
- Anonyymi
Lue kirjaa tai kirjoita asioita kun et saa unta itsellä ainakin toimii.
- pelkään sekoavani
Kärsin joka viikko vähintään 1-2 päivää todella huonoista unista. Ei tule uni vaikka kuinka sitä tahdon. Olen yrittänyt käyttää melatoniinia ja siitä ei ole mitään hyötyä. Otin jopa kokeilumielessä tupla-annoksen ja ei tullut unta missään vaiheessa. Siinä vaihessa, kun on pyörinyt jopa kuusi tuntia sängyssä ilman silmällistäkään unta alkaa olo käydä tuskaiseksi ja hermostuneeksi. Kuulen kuinka ihmiset heräilevät töihin ja autoja käynnistellään. Itse vain vielä pyörin sängyssäni ahdistuneena ja tuskan hien vallassa. Olo on äärimmäisen väsynyt ja ajatustoiminta sekavaa, logiikka ei toimi ja olo käy vain ahdistuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi.. lopulta jossain vaiheessa sitten nukahdan muutamaksi kymmeneksi minuutiksi kunnes kello jo herättää.
Nousen sängystä ja väsymys on armoton, puen päälle ja liikkeet ovat hankalia ja vaivalloisia. Kaikki tuntuu raskaalta, esineet eivät pysy käsissä, viimeksi maitopurkki tippui lattialle ja hermot ovat räjähtämispisteessä. Jouduin perumaan päivälle suunnitellut urheiluharrastukset, koska en pysty kuvittelemaankaan urheilemista sillä energiaa ei vain ole. Olo on aivan kamala, en pysty keskittymään mihinkään.. ajatukset harhailee ja laukkaa omilla poluillaan.
Pahin pelkoni on, että univajeen seurauksena sekoan täysin ja menetän kontrollin.. tämä lisää ahdistusta ja tuskaa. Haluaisin pyrkiä olemaan hyvässä kunnossa, mutta nämä unettomuuskaudet pilaavat kaiken. Syön terveellisesti ja monipuolisesti, en kärsi mistään sairauksista, mutta olen erittäin herkkä heräilemään ja unta ei saa häiritä mikään. Pelkkä pienikin kolahdus jossain herättää minut, minä käytän korvatulppiakin... turhauttavaa. Tämänkin tekstin tuottaminen oli todella työn takana, minä pelkään sekoavani jos en saa jo unta.- Sillee se voi mennä.
Uni on monen asian summa...
- elämä on OIKEASTI kunnossa
Tuo on muutakin kuin lause ja selitys, oikeasti elämä on kunnossa vasta sitten kun se on kunnossa.. En ala luettelemaan "kunnosssa olevan elämän piirteitä", kaikki ne tietää. Se on silloin kunnossa kun tietää elävänsä elämää jota haluaa elää. Jos ei tunnu siltä, silloin elämä ei ole kunnossa. Kun elämä ei ole kunnossa tai esi saa elää elämää haluamallaan hyvällä tavalla silloin elämä ei ole kunnossa. Ja kun elämä ei ole kunnossa uni ei tunnu maittavan... Niin se vaan on.
Toki muitakin unettomuuden syitä on, mm. somaattisia sairauksia, mutta se taas on touinen juttu, ja hyvin laaja asia...Kun oletamme ettemme ole sairaita, silloin unetomuus voi johtua elämästä joka ei tyydytä. Kun ei saa antaa elämälle sitä mitä haluaa tai ei voi olla elämän kanssa sellaisessa suhteessa että se tyydyttää, silloin seurauksena voi olla esim. unettomuus...
Sillee se voi mennä.... - Unikki****
Ethän juo teetä illalla? Itselläni oli yhteenaikaan paha unettomuus kun join illalla teetä ja menin klo 22 nukkumaan. SItten pyörin vielä klo 2-3 yöllä hereillä ja katsoin aina välillä kelloradion digitaalinäytöstä että paljonko oli aikaa nukkua kun piti nousta viimeistään klo 6.30. Tee sisältää kofeiinia joka piristää ja ramppasin pissalla jatkuvasti jo pelkästä hermostuksestä mutta tuo pissattava ja piristävä tee myös vaikutti asiaan. Ja ikinä ei kannata mitään digitaalinäyttöisiä kelloja pitää sänkynsä vieressä. Uskon että tuo isonumeroinen kellokin aiheutti unettomuutta kun sitä tuli vilkuiltua.
Kannattaa vain rentoutua ja tyhjätä päänsä täysinja kuvitella olevansa vaikka höyhenpilven päällä. Iltasyömisiksi sopivia ovat banaani, pähkinät, lämmin maito ja kalkkuna- tai juustovoileipä. Rooibostee on kofeiinitonta.
- UNI-MATTI
Aamuyön tunteina on vaikeaa saada unta, mutta olen silti sängyssä. Koitan nukahtaa
väkisin tai menen keittiön varasängylle nukkumaan. Ennen kuutta en nouse kahvia--
keittämään. Nukun kyllä päiväunet, jos on mahdollista. Työttömänä ollessa, ei uni
ole niin tärkeä, kun töissä ollessa. Melatoonia ja muita unilääkkeitä en viitsi ottaa,
jää koukkuun. Illalla kyllä sammun tuoliin, mutta en viinasta. Aamuyön tunnit, tuntu-
vat pitkiltä. Voin katsoa TV:tä tai lukea kirjaa, sitten koitan unta uudestaan tunnin
päästä. Kaikki kopina yläkerroksista, porraskäytävän ulko-ovi, lehdenjakaja ym.
vaikuttavat uneen. Hyvään uneen, me jokainen pyrimme, mutta usein se jää--liika
lyhyeksi. Vanhemmiten ihminen, ehkä tottuukin pieniin uniin? Se voi olla 4-6 h,
mutta saisi olla 8 h, niin olisi itsekukin pirteämpi! - Anonyymi
ITSE EN SAA UNTA KUN VAIMO LÄHTEE JOKA AAMU KLO 5.00 TÖIHIN. JA TULEE KLO 3.00 OLEN MIETTINYT ETTÄ, MIKÄ SIINÄ ON JOS VAIMO NUKKUU SEN 7H YÖSSÄ TARVITSEN UNTA VOITTEKO AUTTAA?
- Anonyymi
Yrittäkää sopia että toinen nukkuu kovalla lattialla, ja toinen sängyssä olisi todella reilua että olisin yksin ja luulen että kohta pöytäkone tippuu päälleni.
- Anonyymi
Itsellä uni ei tule kuin vasta sen jälkeen että saan peiton päälleni ja alan lyömään unissani parasta kaveria, ja sitten lähden lentokoneella kauas ja herään kun kone on tippunut maahan. Että yritän tässä nukkua vaikka uni ei tule kun huomenna on työpajalle meno ja aikainen herätys.
- Anonyymi
On hyvä mennä nukkumaan aina samaan aikaan.
Noin tuntia ennen syö banaani ja kupillinen lämmintä kauramaitoa tai tavallista maitoa. Tämän olen kokenut hyväksi keinoksi saada nopeasti unen päästä kiini.
Myös tuoreet taatelit auttavat. Molemmissa on tryptofaania, joka antaa unen.
Jos heräilet aamulla liian aikaisin, syö banaani. lämmintä kaurajuomaa tai maitoa. Laita juoma esim. pieneen termospulloon. Tämä tuo unen uudelleen. Nämä keinot
ovat auttaaneet minut levolliseen uneen. - Anonyymi
En saa unesta! Minulla on ollut Jo neljä kuukautta että en saa unesta ja olen vasta 12 vuotias tyttö. Oon yrittäny kaikkee mutta mikään ei vaan TOIMI ja oon ottanu 1mg melatoniini tapletteja ne on vähän auttanu mut ei paljoo. Onko kellään neuvoja???????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019