Koirametsästyksestä on tullut uusi uskonkappale hirvijahdissa. Koko syksy on taas kuunneltu selityksiä siitä, miksi koira ei taaskaan saanut pysäytettyä hirviä jotka juoksentelivat milloin mihinkin. Siis kyse on moneen kertaan palkitusta ja jotain mestaruuksiakin saaneesta koirasta.
Mahdottoman kiva seisoksia päivät päästään passissa kuulematta näkemättä mitään. Tai joskus kuulee kun koirat löytävät hirvet, mutta jos eivät siinä lähtiessään juokse passiin niin menevät minne menevät. Iltapäivän lopulla joku soittaa ja kertoo: ottivat karkon viisi tuntia sitten, lähdetään kotiin.
Hirvikoirat
119
3497
Vastaukset
- etkä koskaan tulekaan
et näköjään ymmärrä etkä koskaan tulekaan ymmärtämään sitä että syksyn mittaan moneen kertaan häiritty ja peloteltu ja takaa-ajettu hirvi, se määrää suunnan ja vauhdin olipa koira miten taitava tahansa haukkumaan tai muuten käsittelemään hirveä. Sellaistahan se on karkottavalla koiralla metsästäminen!
Joten mene itse metsään ja hauku ne hirvesi ja juokse siellä hirviesi seassa!- Mooses Petteri
jotta koira vaan juoksentelee sinne sun tänne metsässä ja haukuskelee. Sudet ja karhut sen sijaan saalistavat itse hirviä. Jos hirvi pääsee pedolta karkuun, niin tässä tapauksessa koira on oikeutettu välipala tälle jalolle metsän eläimelle. Jollakinhan se metsän kuninkaan kurniva vatsa on täytettävä.
- noin seon
Mooses Petteri kirjoitti:

noin se on ettet osaa lukea etkä opikaan lukemaan siten että hommasi pitää sisällään lukemisen ymmärtämisen... mutta eihän sinunlaiselta poloiselta semmoista voi toivoa.
- Mooses Petteri
noin seon kirjoitti:
noin se on ettet osaa lukea etkä opikaan lukemaan siten että hommasi pitää sisällään lukemisen ymmärtämisen... mutta eihän sinunlaiselta poloiselta semmoista voi toivoa.
apina............
Minä ymmärrän, sinä et. - mooses...
Mooses Petteri kirjoitti:
apina............
Minä ymmärrän, sinä et.kynsinyt persettään ja haistelu sormiaan.
Kun lääkäri on katsonut korvaasi,eikä puhunut mitään? Huomasitko, ei puhunut, kun näki tyhjän pään.Ei mitään kertomista.
Nauraa vieläkin, ontto ja tyhjä kuin telkän pönttö tammikuulla.
- väärässä
Mitä helvettiä ne passimiehet tekee hirven metsästyksessä koiran kanssa. Ihminenhän se on se joka hirven karkoittaa hyvin usein. Jos minun koiralle pitäs laittaa muka passia, menkööt vähintäin viiden kilometrin päähän koiran lähtöpaikasta. Lähempänä vain tekevät hirvet araksi, jolloin ne ei pysy edes koiran haukussa.
Passimiehet vain haisevat, rykivät ja kolistelevat.
Arankin hirven saat koiralle kun olet yksin koiran kanssa metsällä. Koiran pitää tietenkin osata hakee hirvet itse useamman kilometrinkin päästä.Lyhythakuiselta koiralta koiramies karkottaa hirvet.- Passimies kyllästyy
Tyhjän odottamiseen,hän laittaa koiran.Niin minäkin tein,enkä ole katunut.Tänä päivänä arat hirvet pyydetään yhden miehen porukalla.Tarvitaan täydenpäivän koira ,GPS koiralle ja maasturi.
- noin...
Passimies kyllästyy kirjoitti:
Tyhjän odottamiseen,hän laittaa koiran.Niin minäkin tein,enkä ole katunut.Tänä päivänä arat hirvet pyydetään yhden miehen porukalla.Tarvitaan täydenpäivän koira ,GPS koiralle ja maasturi.
Mulla kolme koiraa. Joista itälaika paras.
Tavallinen tutka, ja vanha maasturi.
Tietenkin GPS ja maasturi olis hyvä, mutta ei niin tärkeitä, kuin toimiva koira.
Toimiva, tarkoittaa että koira hakee myös hirvet itse, odottelet vain lähtöpaikalla mistä haukku alkaa. - Ammattimies1234
noin... kirjoitti:
Mulla kolme koiraa. Joista itälaika paras.
Tavallinen tutka, ja vanha maasturi.
Tietenkin GPS ja maasturi olis hyvä, mutta ei niin tärkeitä, kuin toimiva koira.
Toimiva, tarkoittaa että koira hakee myös hirvet itse, odottelet vain lähtöpaikalla mistä haukku alkaa.Tuo uuden ulottuvuuden tehokkuuteen
- loput maksumieheksi
Niin se meneekin monessa porukassa, että porukka maksaa luvat ja vajat ja sitten pari miestä ampuu kaikki hirvet. On se kivaa.
- loput maksumieheksi
loput maksumieheksi kirjoitti:
Niin se meneekin monessa porukassa, että porukka maksaa luvat ja vajat ja sitten pari miestä ampuu kaikki hirvet. On se kivaa.
Niin tuosta edellisestä ei tarvitse ottaa hernettä nenään, se on vain toteamus ja asiasta on tullut jo ongelma monessa porukassa.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää koiraa eikä 30 koiraa samalla alueella ehkä toimisikaan. - Ammattimies112233
loput maksumieheksi kirjoitti:
Niin tuosta edellisestä ei tarvitse ottaa hernettä nenään, se on vain toteamus ja asiasta on tullut jo ongelma monessa porukassa.
Kaikilla ei ole mahdollisuutta pitää koiraa eikä 30 koiraa samalla alueella ehkä toimisikaan.Oottelin pari kuukautta jotta muutkin sais kokeilla ampumista.Sitten vasta rupesin tosissaan.Ja toduuden nimissä on sanottava,et osa porukkaa vain odottaa kutsua lihan jakoon.Kyllä koiranpito on edelleen vapaaehtoista,eikä siinä voi kustannuksia laskea.
- onnnnnn
palstaa, syntyessään jo kuollut.
- pelaa
kyllä ainakin meillä. Vaatii vaan pientä harjoittelua ennenkuin tulosta tulee ajoporukoilla aikaisemmin metsästäneille. Useimmiten vain ne yli-innokkaat passaajat saavat hirvet liikkeele ennen koiraa, mikäli heitä päästää metsään. Mutta jo parin tunnin haukun jälkeen passeja voi rakennella alta tuulen aika lähelle. Kaatoja tulee niille, joille tulee, kokemuksen, kärsivällisyyden, ampumataidon ja kaluston kehityksen myötä metsästyspäivien lukumäärän kasvaessa. Toisille enemmän, toisille vähemmän ja arvotuilla passeilla pienellä tuurilla on oma osuutensa. Kokemattomat pilaavat monesti omat mahdollisuutensa omilla mokillaan metsässä. Hirvi on tarkka eläin.
- se on
tuo koirahomma mennyt siihen, että joka toisella ukolla on koira( n 15kpl/porukka) Aamulla koiramiehillä on hirveä kiire metsään, eipä juuri huomenia ehdi toivottamaan. Koiramiehille näyttää olevan kaikki luvallista. Kun aamulla sovitaan, että tänään ammutaan vain vasaa, niin jo puoleltapäivin on ensimmäinen iso uros nurin. Oli kuulemma pakko ampua, kun on koirankoulutus kesken. Sitten vielä päivän päätteksi, kun on jo pimeää tulee jostakin 3 km lähimmästä tieltä ojitusalueelta toive, josko tulisitte vetämään tämän "urkin" pois. Ja tietenkin luvattomilta mailta.
Nämä kun ns "pääkoiramiehet" ovat niin hyvää porukkaa, että ei niille kukaan metsästyksenjohtaja saa mitään lakia, ja toisaalta koirattomat ovat turhautuneet jo niin paljon koko hommaan, etteivät enää välitäkään.
Porukkahenkeä ei ole enää ollenkaan, ja jos joku vaatimattomasti kyselee, voisiko sitä jonkun ajon ottaa vähän isommalla porukalla, niin siitä puhutaan koiramiesten kesken"v-mäisenä" ukkona monta vuotta jälkeenpäin.- Kenenkään
Pakko olla tuossa porukassa.Hommaa 9kaverin nimet ja pohjoisesta Villin pohjolan lupa.Sielläpähän sitten huudatte äänenne käheäksi.
- näin on
Meillä mölyajot kiellettiin sivullisten toimesta sillä eivät halunneet kuunnella sitä mölyämistä mitä ajot aiheuttivat. Koirajahti pelaa mukavasti eikä muille ole niin häiriötä.
- pnokne
Aloitus on asiaa, siitä vain ei saisi puhua.
- nurisemaan sohvatuoliin
Hirvikanta on jo monin paikoin niin harva et saalis ei ole aina itsestäänselvää..
Kuulostat lapsellisesta itkupilliltä jonka ei alunperinkään olisi kannattanut osallistua seuruemetsästykseen..- hohoh
Ei voi olla totta että joku tänäpäivänä haluis ampua meidän viimeiset hirvet.
Paljon kivempaa pelkästään haukuttaa niitä.
Olen kerran päässyt kv,kkn haukkuun ihmettelemään ison hirvi-
lehmän seisoskelua.Se olisi ollut naurettavan helppoa ampua.
Nyt kokeita pystyyn kun on vielä hirvejä hengissä. - Anonyymi
hohoh kirjoitti:
Ei voi olla totta että joku tänäpäivänä haluis ampua meidän viimeiset hirvet.
Paljon kivempaa pelkästään haukuttaa niitä.
Olen kerran päässyt kv,kkn haukkuun ihmettelemään ison hirvi-
lehmän seisoskelua.Se olisi ollut naurettavan helppoa ampua.
Nyt kokeita pystyyn kun on vielä hirvejä hengissä.Kaasu pohjaan ja hirven eteen "kunniaa" saamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaasu pohjaan ja hirven eteen "kunniaa" saamaan.
Ja sitten rekisteröidyn nimimerkkisi kera vastustajiin.😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten rekisteröidyn nimimerkkisi kera vastustajiin.😆
Ei vastustajiin, mutta ajokoirat kuuluu jänisjahtiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vastustajiin, mutta ajokoirat kuuluu jänisjahtiin.
Mitä sinä vastustaja koirista mitään tiedät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä vastustaja koirista mitään tiedät.
Sika voisi oppia myös ajamaan hirviä ja jos ei opi, niin sen voi syödä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vastustajiin, mutta ajokoirat kuuluu jänisjahtiin.
Jämptit ovat hirvenajokoiria. Ne pitäisi kieltää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vastustajiin, mutta ajokoirat kuuluu jänisjahtiin.
Bernhardilaiset ei mitään jäniksiä aja. Ne etsii lumihangesta pieniä viinatynnyreitä joita metsästäjä voi sitten ampua reikiä täyteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jämptit ovat hirvenajokoiria. Ne pitäisi kieltää.
Jämpti on juttu noin. Ne koirat ei edes tunnista eikä haista muuta kuin käristämistä odottavan hirvenlihan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jämpti on juttu noin. Ne koirat ei edes tunnista eikä haista muuta kuin käristämistä odottavan hirvenlihan.
Vaikka pennusta asti yrittäisi kitkeä pahat tavat pois niin eihän se onnistu kun koiran nimikin kerran on hirvenajokoira.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka pennusta asti yrittäisi kitkeä pahat tavat pois niin eihän se onnistu kun koiran nimikin kerran on hirvenajokoira.
Voiko kukaan muu kuin metsästyksen vastustaja olla noin yksinäinen, että keskustelukin pitää käydä itsensä kanssa. xD
Kuulet erinäisiä ääniäkin arvaten? Kuiskataanko siinä sinun nimeäsi? xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka pennusta asti yrittäisi kitkeä pahat tavat pois niin eihän se onnistu kun koiran nimikin kerran on hirvenajokoira.
Mutta se säkäkorkeushan ei saa ylittää tiettyä rajaa....Hmm, jos amputois jalkoja lyhemmäksi, niin olisi laillinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jämptit ovat hirvenajokoiria. Ne pitäisi kieltää.
Miksi metsästäjät karsastavat karjalankarhukoiraa ja suomenpystykorvaa jotka ovat monikäyttöisiä rotuja?
Ruottalainen jämpti on yks turhake. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä vastustaja koirista mitään tiedät.
Entä sinä itsellesi vastaaja?
- Anonyymi
Tutkat pitäisi kieltää kokonaan tai säätää toiminta säde puoleen kilometriin tai kork. kilometriin. Näin putoaisi laiskat ajokoiramiehet pois ja opittaisiin pyytämään haukkuun ja ajavat suvut jäisi pikkuhiljaa pois. Hirvikanta myös tervehtyisi.
- Anonyymi
Tutka trollauksesi ja itsesi kanssa juttelu alkoi siis jälleen.🤣
- Anonyymi
Kyllä hirvenpyynti on mennyt eläinrääkkäykseksi. Katsokaapa seurojenne hirvenkaatopaikat kartalta, niin huomaatte kuinka metsätie sattuu aina hirven viereen.
- Anonyymi
Niinpä näkyy olevan: Hirvet ammuttu tienviereen koiran ajamina.
- Anonyymi
Mistäpä itselleen vastaileva metsästyksen vastustaja niitä hirvien kaatamispaikkoja luulee katsovansa? 😅 Toisinsanoen kun niitä katson kolmen eri seurani osalta, niin sinun trollauksesi todistuu heti pskanjauhamiseksi. Onko vastustajissa taas tylsää?🤭

Hyvin toimii tuo ajavilla hirvikoirillakin pyytäminen ja miksi pitäisi mennä kauas metsään passiin, kun pääsee autolla lähelle ja nopeaan. Ei ole aina edes aikaa etsiä passipaikkaa ja siirtyminen on nopeampaa.

Muutit sitten jälleen persoonaasi🤣 Joko ensi yönä trollaat pitkästä aikaa rekisteröidyn nimimerkkisi kanssa herra metsästyksen vastustaja.😅
- Anonyymi
Olen samaa mieltä, sillä pyynti on sitä samaa satelliittipelleilyä ollut jo vuosia. Onneksi on vielä kunnon erämiehiäkin, jotka osaa hirvenpyynnin jalon taidon.
- Anonyymi
Samaa mieltä itsesi kanssa herra metsästyksen vastustaja🤣 No missä ne linkkisi on, kun väität minua puhuvan "monilla palstoilla" hirven metsästyksestä? Hyvin ohitat aina, kun vaadin puheillesi vastinetta.😅

Älkää hyvät hirvenmetsästäjä toverit antako koirienne pilata hirvenpyyntiämme. Menkää metsään ja opettakaa koirat pitämään yhteyttä isäntäänsä jne. Antakaa kuula kalloon ajokoirillenne maineemme pilaajille ja opettakaa uusi koira pysäyttämään hirvi. Ei ajokoirille hirvenpyynnissä.

Ja näin kommentoi metsästyksen vastustaja koira vihoissaan jälleen ilman susinikkiään. Koskas trollaat taas rekisteröidyn nimimerkkisi kanssa?😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää hyvät hirvenmetsästäjä toverit antako koirienne pilata hirvenpyyntiämme. Menkää metsään ja opettakaa koirat pitämään yhteyttä isäntäänsä jne. Antakaa kuula kalloon ajokoirillenne maineemme pilaajille ja opettakaa uusi koira pysäyttämään hirvi. Ei ajokoirille hirvenpyynnissä.
Soon tuo jämpti joka hirvee juoksuttaa. Rotuvalinnast kyse. Karjalan karhukoira on paree. Ei katoo, ei aja vaan pysäyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soon tuo jämpti joka hirvee juoksuttaa. Rotuvalinnast kyse. Karjalan karhukoira on paree. Ei katoo, ei aja vaan pysäyttää.
Karjalainen toimii kuin kone!
- Anonyymi
Eihän siinä koiran käyttämisessä mitään vikaa ole, jos saa hirven pysymään haukussa ja ei ajata kymmeniä kilometrejä, kuten nykyään tahtoo olla. Kertokaapa lisää mielipiteitä, enkä tarkoita tätä tutkapelleä ja kyttääjää.
- Anonyymi
Tutkapelle eli sinä voit taas vastata toisella persoonallasi itsellesi herra metsästyksen vastustaja. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tutkapelle eli sinä voit taas vastata toisella persoonallasi itsellesi herra metsästyksen vastustaja. xD
Tutkapelle on autossa mähöttävä huonokuntoinen hirvestäjä, jonka pyyntikulttuuri on kaikkien oikeitten pyytäjien naurunkohde. Passiin ajo autolla hirven eteen, jota on helppo seurata puhelimesta ja laukaus autonvierestä pilaa tai on jo pilannut koko hirvenpyynnin maineen. Seurassamme on vielä kuitenkin koiramiehiä, jotka jalkautuu oikeaan jahtiin, vaikka koirankin kanssa, mutta sinä joka kyttäät ja haukut kunnon metsästäjien ilmituomaa ajokoira tutka auto pyyntiä,, niin olet lähes varmasti yksi heistä.

Ja susipelle laittakoot taas todisteita kehiin syytöksilleen minua kohtaan enhän niitä ole saanut tosin sinulta ennenkään pyytäessäni. No, joko vihdoin tuot taas rekisteröidyn metsästyksen vastustaja nikkisi tänä yönä kehiin kun olet anona trollannut jo toista viikkoa?🤣
- Anonyymi
Ei olisi niin paljon ajavia hirvikoiria, jos ei olisi tutkia. Nyt joka jannulla on tietokonepelit sovellettuna jahtiin. Hirvet laukkovat aina uusi koira kintereillä. Höpöksi on mennyt ja tuhoisaksi.
- Anonyymi
Jankkaus ja saman toistaminen on metsästyksen vastustajille normaalia käytöstä. xD Kun sinun jatkuvaa trollaustasi lukee ei voi kuin sääliä Suomen mielenterveyspalveluiden tasoa, kun kaikki nekin jotka pitäisi teljetä laitoksiin ovat avohoidossa.
- Anonyymi
Jämpti on ajokoira 👎
- Anonyymi
Vähäksi on käyneet pysäyttävien koirien käyttö. Koirat ajavat hirvet passiin ja isännät autolla kiiruhtaen hirven eteen tienylityspaikalle.
- Anonyymi
Joko oli viidessadas samaa toistava viestisi kuukauden sisään herra metsästyksen vastustaja?🥱😅
- Anonyymi
Koiria pilataan juurikin sillä, että ne noudetaan autolla yhä kauempaa ja kauempaa. Koira oppii varsin nopeasti ettei isännästä tarvi välittää, joten hirvenperään vain, kyllä kyyti odottaa. Ennenhän ja onneksi, vieläkin isäntä kulki metsässä ja koira haravoi maastoa ja hirven löydettyään alkoi haukkumaan, ilmaisten hirven. Odoteltiin ja koiran haukkuessa hiippailtiin hirven luo ja ammuttiin. Nykyään koira päästetään autosta ja seurataan koiraa joka alkaa lähes poikkeuksetta ajattamaan. Autolla sitten.......
- Anonyymi
Ja saman toistosi vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu....... V.tuttaako, kun et saa ketään öyhötykseesi mukaan metsästäjiä pilkkaamaan?🤣
- Anonyymi
Kunnon koiramies jalkautuu metsään ja pyytää hirvet siellä. Nykyään autolla passiin ajavat lisääntyneet huolettavasti. Tiet kärsii ja hirvenlihan maku kitkeröityy, kun hapoilla juostaan pakoon. Pystykorva on kävelevän hirvimiehen paras hirvikoirakin ja toimii kuin pitääkin.
- Anonyymi
Syksyinen hirviralli on 90% tutkakoira miesten aiheuttamaa. Kyllä on huolestuttavaa kehitystä.
- Anonyymi
Metsästyksen vastustaja on kuin duracell pupu. Saman toisto ja trollaus se jatkuu, jatkuu, jatkuu.....🤣
- Anonyymi
"Parhaat"kehuvat koiriensa vauhtia, kuten nopeutta km/h ja kuljettuja kymmeniä kilometrejä ym ym ajaville koirille tyypillisiä.
- Anonyymi
Saatko purettua pahaa oloasi metsästäjiä kohtaan tuolla saman jankkaamisella kuukaudesta toiseen herra metsästyksen vastustaja? xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saatko purettua pahaa oloasi metsästäjiä kohtaan tuolla saman jankkaamisella kuukaudesta toiseen herra metsästyksen vastustaja? xD
Ei metsästäjiä kohtaan, vaan meidän metsästäjien parhaaksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei metsästäjiä kohtaan, vaan meidän metsästäjien parhaaksi!
Turhaan esität "metsästäjää" kun jokainen palstaa lukeva tajuaa sinut metsästyksen vastustajaksi ja ikuiseksi palstatrolliksi.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaan esität "metsästäjää" kun jokainen palstaa lukeva tajuaa sinut metsästyksen vastustajaksi ja ikuiseksi palstatrolliksi.🤣
Äläpäs taas tutkapelle sekoittele oikeita hirvimiehiä harrastukseen ja hirvenpyyntiin ajavilla koirilla. Sinä puolustat laitonta pyyntiä ajavilla koirilla hyökkäilemällä metsästäjiä kohtaan keskustelematta arasta aiheesta. Ajavien hirvikoirien käyttöön on saatava toimivat säännöt. Kukaan kunnon ja rehellinen hirvestäjä ei voi vastustaa tavallasi.

"Sinä puolustat laitonta pyyntiä" No nyt vasta metsästyksen vastustaja varsinaisissa harhoissaan on.🤣 Näytä yksikin kommenttini missä puolustaisin laitonta metsästystä? Laita nyt joskus niitä pyytämiäni faktoja kehiin mitä koskaan et suostu tekemään?
Mutta pelkkää öyhöttämistä ja metsästäjien maalittamista höpinäsi.
Helpottaako vastustajan elämää tuo saman jankkaaminen vuosikausia tällä palstalla?🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sinä puolustat laitonta pyyntiä" No nyt vasta metsästyksen vastustaja varsinaisissa harhoissaan on.🤣 Näytä yksikin kommenttini missä puolustaisin laitonta metsästystä? Laita nyt joskus niitä pyytämiäni faktoja kehiin mitä koskaan et suostu tekemään?
Mutta pelkkää öyhöttämistä ja metsästäjien maalittamista höpinäsi.
Helpottaako vastustajan elämää tuo saman jankkaaminen vuosikausia tällä palstalla?🤣Jos kerran et osaa muuta kuin syytellä niitä, jotka eivät hyväksy ajavia hirvikoiria, niin silloin olet muutenkin älyä vailla. Meitä metsästäjiä on paljon, jotka haluaa muutosta tähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kerran et osaa muuta kuin syytellä niitä, jotka eivät hyväksy ajavia hirvikoiria, niin silloin olet muutenkin älyä vailla. Meitä metsästäjiä on paljon, jotka haluaa muutosta tähän.
Kuten aiemminkin kysyin näytä linkkeinä ne todisteet sellaisista keskusteluista missä puolustan laitonta metsästämistä? Anna nyt joskus faktaa niille väitteillesi, kun sitä kivenkovaa intät?
Mutta kuten todettua ette te metsästyksen vastustajat muuhun kykene kuin öyhöttämään ja trollaamaan ilman minkäänlaista todistetta maalittamis yrityksiinne.🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten aiemminkin kysyin näytä linkkeinä ne todisteet sellaisista keskusteluista missä puolustan laitonta metsästämistä? Anna nyt joskus faktaa niille väitteillesi, kun sitä kivenkovaa intät?
Mutta kuten todettua ette te metsästyksen vastustajat muuhun kykene kuin öyhöttämään ja trollaamaan ilman minkäänlaista todistetta maalittamis yrityksiinne.🤣Edelleenkään et ymmärrä tai halua ymmärtää niitä hirvestäjiä, jotka ovat tuoneet tutkan mukana tulleet epäkohdat esiin. Näitä "ralliajoja" alkaa olemaan teidenomistajat ja muut ihmiset korviaan myöten täynnä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään et ymmärrä tai halua ymmärtää niitä hirvestäjiä, jotka ovat tuoneet tutkan mukana tulleet epäkohdat esiin. Näitä "ralliajoja" alkaa olemaan teidenomistajat ja muut ihmiset korviaan myöten täynnä.
Sinä ja metsästyksen vastustamisesi ei ole "kaikki muut ihmiset"
Jatka sitä susinikkisi kanssa öyhöttämistä vastustajissa ja jätä tämä palsta jo viimein metsästäjille. xD
- Anonyymi
Aloittaja on varmaan miettinyt miksi hirvet painavat pitkin kairoja koirat kintereillään. Koirien määrä on suorastaan räjähtänyt ja yksi syy siihen on tutkat koirilla. Tutkat on taas mahdollistanut ns. haukulle pääsyn kokemattomiltakin pyytäjiltä, ja hirvet ovat kaionneet ko. metsästäjää, joko näkö, haju tai kuulohavaintojen perusteella. Hirvet joita on jäljellä, ovat oppineet sen, että koiran havaittuaan perästä tulee ihminen. Näinollen hirvi pakenee ja koirat seuraavat seuraavaan
vaiheeseen, eli siihen, kun ajetaan autolla passiin seuraavaan tienylitys paikkaan. Näinollen metsästys pysäyttävällä koiralla on sekä ihmisen, että koiran ja hirven oppiessa muuttunut ajavaksi menoksi. Samaa mieltä on hyvin moni entinenkin hirvestäjä. Eri juttu on kuitenkin se, hyväksytäänkö tämä uusi metsästysmuoto ja poistetaanko metsästyslaista laki ajavista hirvikoirista kokonaan. Säkäkorkeuttahan on jo nostettu.- Anonyymi
Jämtlantilaiset pitäisi kieltää.
- Anonyymi
Jaha susianalyytikko se jatkaa metsästäjien maalittamista edelleen anonyyminä muka metsästäjäksi tekeytyen tätä samaa rikkinäisen levyn toistamista vuodesta toiseen.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaha susianalyytikko se jatkaa metsästäjien maalittamista edelleen anonyyminä muka metsästäjäksi tekeytyen tätä samaa rikkinäisen levyn toistamista vuodesta toiseen.🤣
Ja jälleen syytös muka samalle ihmiselle. Jutut ip osoitteistasi on täyttä puppua, sillä jämtien kieltäminen on todellakin jonkun muun nikkisi tekemä. On se prkle, että kyttäät täällä päivästä toiseen provosoiden ihmisten mielipiteitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jälleen syytös muka samalle ihmiselle. Jutut ip osoitteistasi on täyttä puppua, sillä jämtien kieltäminen on todellakin jonkun muun nikkisi tekemä. On se prkle, että kyttäät täällä päivästä toiseen provosoiden ihmisten mielipiteitä.
Metsästyksen vastustajalla alkaa menemään hermot, kun jokainen trollisi paljastetaan. xD
No yllätys, että sinun kommenttejasi ei koskaan näy tukemassa esim Westerholmin asia kirjoituksissa missä ollaan huolissaan metsästyksen tulevaisuudesta eikä koskaan puuttumassa susianalyytikon trollauksiin, koska miksi itse trolli ja metsästyksen vastainen tuollaisiin turhanpäiväisyyksiin puuttuisi. Alkaako hirttämään ylälavetilta, kun trollisi tuodaan jokainen julki itsensä kanssa keskusteleva vastustaja? xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästyksen vastustajalla alkaa menemään hermot, kun jokainen trollisi paljastetaan. xD
No yllätys, että sinun kommenttejasi ei koskaan näy tukemassa esim Westerholmin asia kirjoituksissa missä ollaan huolissaan metsästyksen tulevaisuudesta eikä koskaan puuttumassa susianalyytikon trollauksiin, koska miksi itse trolli ja metsästyksen vastainen tuollaisiin turhanpäiväisyyksiin puuttuisi. Alkaako hirttämään ylälavetilta, kun trollisi tuodaan jokainen julki itsensä kanssa keskusteleva vastustaja? xDEdelleenkin väität valheitasi. Westerholmin linja on se sama kuin minunkin, sillä pitkän uran tuoma kokemukseni metsänhoidollisissa asioissa on tukemassa häntä monissa kirjoituksissani.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkin väität valheitasi. Westerholmin linja on se sama kuin minunkin, sillä pitkän uran tuoma kokemukseni metsänhoidollisissa asioissa on tukemassa häntä monissa kirjoituksissani.
Metsästyksen vastustaja joka ei kykene todistamaan tuotakaan väitettä. xD
- Anonyymi
Juuri eilen kuulin vanhan kaverini suusta saman mitä täälläkin jotkut tuovat esiin, eli tutkat ovat pilanneet hirvenpyynnin, koska kokemattomat ja laiskat ovat täyttäneet porukat. Löysätään koira autosta ja seurataan puhelimesta. Kun hirvi löytyy, niin koira on agressiivisesti perässä, kun tietää isännän ajavan seuraaville metsäteille passiin.
- Anonyymi
Ja heti kun hävisitte presidentinvaalitKIN alkoi itkusi entistä kovempana.🤣
- Anonyymi
Näinhän se nykyään menee ja politiikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa ettei lakia rikottaisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän se nykyään menee ja politiikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa ettei lakia rikottaisi.
Saa mieleisiään vastauksia kun itselleen vastaa. xD Näin toimii palstatrolli ja metsästyksen vastustaja.
- Anonyymi
Koira on hyvä apu hirvestyksessä, mutta autosta löysätty ja autolla noudettuna tulee juuri näitä laittomia ajavia hirvikoiria.
- Anonyymi
Vastasit jälleen omaan avaukseesi lähes 20 vuoden taakse. xD
Hiveleekö metsästyksen vastustajan itsetuntoa, kun trollaushistoria täällä jo noinkin pitkä? xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastasit jälleen omaan avaukseesi lähes 20 vuoden taakse. xD
Hiveleekö metsästyksen vastustajan itsetuntoa, kun trollaushistoria täällä jo noinkin pitkä? xDJa jälleen älähtää se, johon kalikka kalahtaa.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jälleen älähtää se, johon kalikka kalahtaa.🤣
Ja niitä sinun älähdyksiäsi on tämä koko palsta täynnä metsästystä vastustava susianaalilyytikko. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja niitä sinun älähdyksiäsi on tämä koko palsta täynnä metsästystä vastustava susianaalilyytikko. xD
Enhän minä metsästystä vastusta vanhana erämiehenä, mutta tutkalla varustetun hirven ajokoiran ja auton välitöntä käyttämistä. Oletko pannut merkille, että vain sinä yksin hyökkäilet tämän totuuden leimaamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enhän minä metsästystä vastusta vanhana erämiehenä, mutta tutkalla varustetun hirven ajokoiran ja auton välitöntä käyttämistä. Oletko pannut merkille, että vain sinä yksin hyökkäilet tämän totuuden leimaamiseen.
Sinä ilmeisesti olet pannut merkille, että olet käynyt tällä palstalla tuota monologiasi jo 20 vuotta ja mikä on tulos? xD
Projisointisi on turhaa oman toimintasi peilaamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä ilmeisesti olet pannut merkille, että olet käynyt tällä palstalla tuota monologiasi jo 20 vuotta ja mikä on tulos? xD
Projisointisi on turhaa oman toimintasi peilaamista.On sinulla kova työ kierrellä kaikki palstat, ettei vain kukaan paljasta ajavien koirien käyttöä metsästyksessä!😴😴😴😴
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On sinulla kova työ kierrellä kaikki palstat, ettei vain kukaan paljasta ajavien koirien käyttöä metsästyksessä!😴😴😴😴
Et edelleenkään ole kertonut millä muilla palstoilla väittämiesi mukaan liikun, vaikka linkkejä sellaisiin keskusteluihin olen sinulta kymmenet kerrat pyytänyt? xD
Eli yhtään faktaa ei tule harhoihisi mitä suollat ilmeisesti jonkin asteisessa psykoosissa. xD
Tällä palstalla sinun öyhötyksiäsi on kyllä helppo seurata sitä mukaa kun trollaat puolentunnin välein aina johonkin avaukseen tätä sinun samaa rikkinäinen levy teesiäsi. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edelleenkään ole kertonut millä muilla palstoilla väittämiesi mukaan liikun, vaikka linkkejä sellaisiin keskusteluihin olen sinulta kymmenet kerrat pyytänyt? xD
Eli yhtään faktaa ei tule harhoihisi mitä suollat ilmeisesti jonkin asteisessa psykoosissa. xD
Tällä palstalla sinun öyhötyksiäsi on kyllä helppo seurata sitä mukaa kun trollaat puolentunnin välein aina johonkin avaukseen tätä sinun samaa rikkinäinen levy teesiäsi. xDJokainen valveutunut metsästäjä tietää nykyisen tutka ajokoira pyynnin, jonka kaikki tietää. Avaa muitten hirvestäjien tavoin silmäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen valveutunut metsästäjä tietää nykyisen tutka ajokoira pyynnin, jonka kaikki tietää. Avaa muitten hirvestäjien tavoin silmäsi.
Tapa se on tuokin ohittaa kysytyt faktat, että saat pidettyä metsästyksen vastaista öyhötystäsi yllä.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapa se on tuokin ohittaa kysytyt faktat, että saat pidettyä metsästyksen vastaista öyhötystäsi yllä.🤣
Trollien harhautuksiin en lähde mukaan. Kerron vain totuuden ajavien koirien käytöstä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trollien harhautuksiin en lähde mukaan. Kerron vain totuuden ajavien koirien käytöstä.
Projektio jälleen palstan ja varmasti suomi24 historian kovimmalta trollilta jonka metsästäjien maalitus kampanja on täällä jatkunut yhtäjaksoisesti jo noin 20 vuotta. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Projektio jälleen palstan ja varmasti suomi24 historian kovimmalta trollilta jonka metsästäjien maalitus kampanja on täällä jatkunut yhtäjaksoisesti jo noin 20 vuotta. xD
Kaverilla täytyy olla paljon tietämystä ja kokemusta hirvestyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverilla täytyy olla paljon tietämystä ja kokemusta hirvestyksestä.
Eikä hän kylläkään maalita kuten sinä häntä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaverilla täytyy olla paljon tietämystä ja kokemusta hirvestyksestä.
Ai sinulla itselläsi tietämystä?🤣
Ainoa mistä tiedät on tämän palstan vuosia kestänyt metsästäjien maalittamisesi ja metsästyksen vastustamisesi.😅
- Anonyymi
Aloittaja on varmaan jo hankkinut kavereiltaan puhelimeen ohjelman joka näyttää koiran kulkusuunnan ja passitus on helppo järjestää. Eihän tämä enää ole mitään metsästystä, mutta hirvet saadaan tapettua koiran "siirtyvään haukkuun". Jotkut pyytävät yksin, niin kuin olen nähnyt. Autolla ajetaan ja koira irti. Kun kontakti hirveen on saatu, niin seurataan puhelimesta ja autolla passiin.
- Anonyymi
Aloittaja eli sinä itse lähes 20 vuoden takaa lienet tietävän onko sinulla puhelinta vai ei herra metsästyksen vastustaja.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja eli sinä itse lähes 20 vuoden takaa lienet tietävän onko sinulla puhelinta vai ei herra metsästyksen vastustaja.🤣
Otappas ne aamulääkkeet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otappas ne aamulääkkeet.
Ja tuollako tämän palstan massatrollaaja ottaa osaa itse nostamiinsa metsästäjiä maalittaviin kommenttiketjuihinsa, kun saa vähän pataan takaisin palautetta? xD
Massapostasit jälleen kahdeksan öyhötysketjuasi etusivulle tapasi mukaan jossa sinä metsästyksen vastustaja yrität ylläpitää julkista metsästäjien maalittamistasi, mutta jokainen kommenttisi paljastetaan.
Ja kun et enää mitään muuta keksi alat toistelemaan sanojani toisinpäin vain todistaaksesi sen, että olet hävinnyt tämän metsästys vastaisen trollaamisesi täällä jo 100-0. xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuollako tämän palstan massatrollaaja ottaa osaa itse nostamiinsa metsästäjiä maalittaviin kommenttiketjuihinsa, kun saa vähän pataan takaisin palautetta? xD
Massapostasit jälleen kahdeksan öyhötysketjuasi etusivulle tapasi mukaan jossa sinä metsästyksen vastustaja yrität ylläpitää julkista metsästäjien maalittamistasi, mutta jokainen kommenttisi paljastetaan.
Ja kun et enää mitään muuta keksi alat toistelemaan sanojani toisinpäin vain todistaaksesi sen, että olet hävinnyt tämän metsästys vastaisen trollaamisesi täällä jo 100-0. xDNythän se vasta alkaakin! Etkä tiedä edes kuinka monella palstalla kirjoittelen. Otappas parempi vainu susilyyti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nythän se vasta alkaakin! Etkä tiedä edes kuinka monella palstalla kirjoittelen. Otappas parempi vainu susilyyti.
Kuten sinulle jo vastasin minua ei kiinnosta, vaikka itkisit metsästys vastaisuuttasi vauva palstallakin, vaan pääasia on paljastaa sinun metsästyksen vastaiset trollisi tältä palstalata mitä olet täällä suoltanut tauotta jo 20 vuotta, joten edelleen aikajanasi on vahvasti hukassa kun aloitit sen trollaamisesi jo 2000 luvun alussa. xD
Meinaatko öyhöttää ensiyönä susianaalilyytinäkin vai pidätkö sitä hahmoasi edelleen piilossa, kun anonyymi trollaus vaiheesi on päällä? xD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten sinulle jo vastasin minua ei kiinnosta, vaikka itkisit metsästys vastaisuuttasi vauva palstallakin, vaan pääasia on paljastaa sinun metsästyksen vastaiset trollisi tältä palstalata mitä olet täällä suoltanut tauotta jo 20 vuotta, joten edelleen aikajanasi on vahvasti hukassa kun aloitit sen trollaamisesi jo 2000 luvun alussa. xD
Meinaatko öyhöttää ensiyönä susianaalilyytinäkin vai pidätkö sitä hahmoasi edelleen piilossa, kun anonyymi trollaus vaiheesi on päällä? xDTurhaa on susilyytillä tapella teboililla istuvien kaahareitten puolesta, sillä tutkien ja ajavien hirvikoirien toiminnasta on lait olemassa. Me kunnon hirvenpyytäjät vaadimme ajavien hirvikoirien kriminalisointia hirvenpyynnissä. Jos et tiedä mitä kriminalisointi tarkoittaa, niin etsi wikipediasta tämäkin sana, kuten muutkin opettelemasi hienot sanat.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turhaa on susilyytillä tapella teboililla istuvien kaahareitten puolesta, sillä tutkien ja ajavien hirvikoirien toiminnasta on lait olemassa. Me kunnon hirvenpyytäjät vaadimme ajavien hirvikoirien kriminalisointia hirvenpyynnissä. Jos et tiedä mitä kriminalisointi tarkoittaa, niin etsi wikipediasta tämäkin sana, kuten muutkin opettelemasi hienot sanat.🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Hyvä että metsästyksen vastainen trollimme saa siis kauttani uusia sivistyssanoja mitä voit sitten päivätrollaamisesi ohessa googlettaa kun sujuvasti hölmöytesi näin paljastitkin.🤣
Ette te metsästyksen vastustajat, koiravihaajat yms viherideologisti pellet metsästystä loppumaan saa, vaikka 20 vuoden yhtäjaksoisella trollaamisellasi olet sitä yrittänyt negatiivisessa valossa täällä näyttää muka metsästäjänä esiintyen.😅
Et sitten tänä yönä tullut vieläkään toisen alteregosi susianaalilyytikon kanssa framille, vaikka kaikki tiedämme että olette yksi ja sama metsästystä syvästi vihaava henkilö ja molemmilla saman pituinen 20 vuotinen trollaushistoria takana. Yllättävää.🤭🤣
- Anonyymi
No joskus kyllä näin tuntuu olevan. Meillä ammuttiin viimeiset hirvet tammikuussa suksipelillä hakien. Porukassa on kyllä ihan hyviä koiria, mutta kun alue on vaikea ja porukkaa vähän niin ei sattunut passiin syksyn aikana. Melkein joka kerta kun koira löysi hirven niin se karkasi määrittämättömään suuntaan. Meillä on vähän metsäautoteitä ja ne vähät oli ajamattomia joulukuun alusta lähtien. Siis sukset jalkaan niin saatiin kaatoja, jalkapelillä olisi saatu varmasti aikaisemminkin mutta aina vaan koira perään...
- Anonyymi
Itsekin olen ampunut suksipelillä useita kymmeniä hirviä, mutta ei nykyään monella ole edes metsäsuksia saatikka taitoa siitä miten jäljestämällä pyydetään. Eihän sitä suoraan jälkien perässä aina mennä, mutta siinä pitää olla se taito ja tieto hirven käyttäytymisestä. Monesti hirvi tekee ns ketunlenkin ja jää makaamaan jälkiensä varteen ja huomaa jälestäjän. Minä olen juuri se vanha konkari, jota täällä haukkuu tuo yksi ja sama metsästyksenvastustajaksi, vaikka vastustan vain ja ainoastaan hirvien ajattamista koirilla. Hirvet kun ei tosiaankaan tahdo enää pysähtyä. Syytä voi vain arvailla, mutta jääköön sanomatta.

Kun sinä metsästyksen vastainen trolli opettelet joskus luontoa, niin ymmärrät ettei hirvi tee mitään lenkkejä saati muitakaan paluuperiä🤣
Mistähän disneyn piirretystä sinä tuonkin kuvitelman olet päähäsi saanut, kun sieltähän te viherideologistit oppinne ammennatte.
Yritä nyt edes vähän paremmin, kun muka metsästäjää yrität täällä esittää, vaikka kaikki tietää tarkoituksesi metsästäjien maalittamisen.🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sinä metsästyksen vastainen trolli opettelet joskus luontoa, niin ymmärrät ettei hirvi tee mitään lenkkejä saati muitakaan paluuperiä🤣
Mistähän disneyn piirretystä sinä tuonkin kuvitelman olet päähäsi saanut, kun sieltähän te viherideologistit oppinne ammennatte.
Yritä nyt edes vähän paremmin, kun muka metsästäjää yrität täällä esittää, vaikka kaikki tietää tarkoituksesi metsästäjien maalittamisen.🤣Kyllä näkee että et ole jäljestänyt koskaan hirviä. Nyt munasit ja häpäisit todellakin itsesi ja todistit että olet juuri niitä teboililla puhelinta vilkuilevia tutkakoira pyytäjiä. Kuka edes mistään paluuperistä on puhunutkaan....Mutta osoitit todellakin tyhmyytesi ja yksinkertaisuutesi..😅🤣🙂😅🤣😂😅😂😅🙂😅🤣😂 Eikä kannata yrittääkään enää leikkiä "hirvimiestä"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näkee että et ole jäljestänyt koskaan hirviä. Nyt munasit ja häpäisit todellakin itsesi ja todistit että olet juuri niitä teboililla puhelinta vilkuilevia tutkakoira pyytäjiä. Kuka edes mistään paluuperistä on puhunutkaan....Mutta osoitit todellakin tyhmyytesi ja yksinkertaisuutesi..😅🤣🙂😅🤣😂😅😂😅🙂😅🤣😂 Eikä kannata yrittääkään enää leikkiä "hirvimiestä"
Kukas se täällä metsästäjää esittääkään ja yrittää esityksellään maalittaa muita metsästäjiä? 🤣
Tuotahan sinä vajaa älyinen olet täällä tehnyt 20 vuotta.
Niin, että missäs teboililla ne "oranssipukuiset lihavat miehet" onkaan sinulle koiratutkaansa esitelleet mitä taannoin väitit herra metsästyksen vastustaja trolli?🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukas se täällä metsästäjää esittääkään ja yrittää esityksellään maalittaa muita metsästäjiä? 🤣
Tuotahan sinä vajaa älyinen olet täällä tehnyt 20 vuotta.
Niin, että missäs teboililla ne "oranssipukuiset lihavat miehet" onkaan sinulle koiratutkaansa esitelleet mitä taannoin väitit herra metsästyksen vastustaja trolli?🤣Hirven elintavoista voisin pitää vaikka luennon ja opettaa sen käyttäytymistä muutenkin kuin koiran tai suden ajamana. Esimerkkinä useasti makuulle laittanut hirvi menee makuulle ns. ketunlenkin tehtyään ja näkee jos joku on seuraamassa sen jälkiä ja näin pakenee jäljestäjän kulkiessa turhan mutkan, kun hirvi on jo paennut paikalta. Sama juttu jos hirvi ylittää ison aukean vastatuuleen, niin mitä ilmeisemmin hirvi on makuulla aukon takana ja näkee jäljillä olijan. Siksi onkin tärkeää lähteä kiertämään jo hyvissä ajoin ennen aukkoa ja pääset jopa ampumaan hirven. Perussääntö on se,, että minne hirvi ei näe, niin se haistaa. Olen ampunut kymmenien vuosien aikana lukemattomat hirvet ko. menetelmällä, jonka isävainaani opeti meille tuleville hirvimiehille. Siksi väittämäni pitää paikkansa, jos satelliitit lakkaisi toimimasta, niin aika vähän olisi taitavia hirvestäjiä. Riitaahan saa tietenkin vaikka puupölkystä, jos kuvittelee nuoruudenvoimissaan itsestään liikoja. Vanhoja erämiehiä on syytä kunnioittaa, koska heidän näkemyksiensä kehittyminen on vaatinut niin ruumiillisia kuin henkisiä voimavaroja. Taidat olla aika lailla oppipoika hirven elintapojen tuntemisessa ja näitä ei opita koira irti autosta menetelmällä, vaan kymmenien vuosien suksipelillä pyytäen yms. Vastaavalla menetelmällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hirven elintavoista voisin pitää vaikka luennon ja opettaa sen käyttäytymistä muutenkin kuin koiran tai suden ajamana. Esimerkkinä useasti makuulle laittanut hirvi menee makuulle ns. ketunlenkin tehtyään ja näkee jos joku on seuraamassa sen jälkiä ja näin pakenee jäljestäjän kulkiessa turhan mutkan, kun hirvi on jo paennut paikalta. Sama juttu jos hirvi ylittää ison aukean vastatuuleen, niin mitä ilmeisemmin hirvi on makuulla aukon takana ja näkee jäljillä olijan. Siksi onkin tärkeää lähteä kiertämään jo hyvissä ajoin ennen aukkoa ja pääset jopa ampumaan hirven. Perussääntö on se,, että minne hirvi ei näe, niin se haistaa. Olen ampunut kymmenien vuosien aikana lukemattomat hirvet ko. menetelmällä, jonka isävainaani opeti meille tuleville hirvimiehille. Siksi väittämäni pitää paikkansa, jos satelliitit lakkaisi toimimasta, niin aika vähän olisi taitavia hirvestäjiä. Riitaahan saa tietenkin vaikka puupölkystä, jos kuvittelee nuoruudenvoimissaan itsestään liikoja. Vanhoja erämiehiä on syytä kunnioittaa, koska heidän näkemyksiensä kehittyminen on vaatinut niin ruumiillisia kuin henkisiä voimavaroja. Taidat olla aika lailla oppipoika hirven elintapojen tuntemisessa ja näitä ei opita koira irti autosta menetelmällä, vaan kymmenien vuosien suksipelillä pyytäen yms. Vastaavalla menetelmällä.
Et sitten pysty etkä kykene ensimmäistäkään kommenttiasi kirjoittamaan niin ettet pilkkaisi, kritisoisi tai muulla vastaavalla tavalla solvaisi metsästäjiä. Et vaan yksinkertaisesti sellaiseen kykene, kun sinun kommenttejasi täältä on 20 vuotta lukenut. Tiedätkö mikä on sellaisten kohtalo ollut aina joka itsensä ylentää ja toiset alentaa? No se, että sinut alennetaan. xD
Kielenkäyttösi metsästäjiä kohtaan on jokaikisessä kommentissasi aina pilkkaava, mutta sehän sinun tämä 20 vuotinen trollihistoriasi täällä onkin ollut tarkoitus.
En tiedä mistä tämä sinun vuosikymmeniä kestänyt kaunasi metsästäjiä kohtaan johtuu sen tiedät sinä itse, mutta jokuhan jo arveli että onko sinulta aseet viety käytöksesi takia jonka vuoksi koet ikuista katkeruutta metsästäjiä kohtaan?
Itse väitän kyllä sitä, että olet juurikin se vihreä metsästyksen vastustaja jonka ideologia on metsästys vastainen ja olet se joka on ikuisesti ajanut metsästys vastaisuuttasi ja varmasti myös henkilö joka on sitonut itsensä 1980 luvulla metsäkoneisiin ja laskenut minkkejä tarhoista vapauteen. Tämä selviää jo siinäkin, kun lukee susinikkisi jorinoita.
Kukaan, ei kukaan metsästäjä käyttäydy noin kuin sinä ja tämän sanon satojen metsästäjien tuntemisella ja metsästäjien edustustyötäkin tehneenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sitten pysty etkä kykene ensimmäistäkään kommenttiasi kirjoittamaan niin ettet pilkkaisi, kritisoisi tai muulla vastaavalla tavalla solvaisi metsästäjiä. Et vaan yksinkertaisesti sellaiseen kykene, kun sinun kommenttejasi täältä on 20 vuotta lukenut. Tiedätkö mikä on sellaisten kohtalo ollut aina joka itsensä ylentää ja toiset alentaa? No se, että sinut alennetaan. xD
Kielenkäyttösi metsästäjiä kohtaan on jokaikisessä kommentissasi aina pilkkaava, mutta sehän sinun tämä 20 vuotinen trollihistoriasi täällä onkin ollut tarkoitus.
En tiedä mistä tämä sinun vuosikymmeniä kestänyt kaunasi metsästäjiä kohtaan johtuu sen tiedät sinä itse, mutta jokuhan jo arveli että onko sinulta aseet viety käytöksesi takia jonka vuoksi koet ikuista katkeruutta metsästäjiä kohtaan?
Itse väitän kyllä sitä, että olet juurikin se vihreä metsästyksen vastustaja jonka ideologia on metsästys vastainen ja olet se joka on ikuisesti ajanut metsästys vastaisuuttasi ja varmasti myös henkilö joka on sitonut itsensä 1980 luvulla metsäkoneisiin ja laskenut minkkejä tarhoista vapauteen. Tämä selviää jo siinäkin, kun lukee susinikkisi jorinoita.
Kukaan, ei kukaan metsästäjä käyttäydy noin kuin sinä ja tämän sanon satojen metsästäjien tuntemisella ja metsästäjien edustustyötäkin tehneenä.Tuohan on sinun trollausta ja valetta. Etkä sinä muuhun pystykään. Edelleenkään minä pitkänlinjan metsästäjä en alennu myöntymään kaltaistesi autometsästäjien tasolle. Jokainen hirviporukka tietää tämänpäivän koiramiehet, joista suurinosa on kaltaisiasi bensa tutka vainulla rällääjiä. Täällähän on jatkuvasti aloituksia, jotka mainitsevat asiasta. Ymmärrän kyllä katkeruutesi, kun oikeat erämiehet ottavat asian esille. Vanhana konkarina paljastamme kaikki tutkakoira autolla passiin pyytäjät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on sinun trollausta ja valetta. Etkä sinä muuhun pystykään. Edelleenkään minä pitkänlinjan metsästäjä en alennu myöntymään kaltaistesi autometsästäjien tasolle. Jokainen hirviporukka tietää tämänpäivän koiramiehet, joista suurinosa on kaltaisiasi bensa tutka vainulla rällääjiä. Täällähän on jatkuvasti aloituksia, jotka mainitsevat asiasta. Ymmärrän kyllä katkeruutesi, kun oikeat erämiehet ottavat asian esille. Vanhana konkarina paljastamme kaikki tutkakoira autolla passiin pyytäjät.
Kuten vastaöyhötyksesi paljastaa edellinen kommentti osui ja upposi täydellisesti taas metsästys vastaiseen öyhötykseesi.🤣
Nytkin massatrollaat oksennusketjujasi parin lauseen nostoilla etusivulle. Tuo jos mikä kertoo, että olet henkisesti jäänyt täysin lapsen asteelle.😅 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten vastaöyhötyksesi paljastaa edellinen kommentti osui ja upposi täydellisesti taas metsästys vastaiseen öyhötykseesi.🤣
Nytkin massatrollaat oksennusketjujasi parin lauseen nostoilla etusivulle. Tuo jos mikä kertoo, että olet henkisesti jäänyt täysin lapsen asteelle.😅Taitaa ottaa päähän, sillä tuon aina ja kaikkialla esille autosta koiransa päästävien ja satelliittipaikantimella varustetun ajoa autolla passiin kaahaavia vastaan. Kunnon jahti koiralla, joka pitää yhteyttä on se oikea koiran käyttö hirvenpyynnissä. On lapsellisuutta ja raukkamaisuutta puolustaa haukkumalla niitä, jotka tuovat asiansa esille,kuten aloittajat monissa palstoissa. Ja trollille tiedoksi, että yhtään aloitusta en ole tehnyt, joten voit ne kuvitellut ip:t tukkia vaikka ahteriin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa ottaa päähän, sillä tuon aina ja kaikkialla esille autosta koiransa päästävien ja satelliittipaikantimella varustetun ajoa autolla passiin kaahaavia vastaan. Kunnon jahti koiralla, joka pitää yhteyttä on se oikea koiran käyttö hirvenpyynnissä. On lapsellisuutta ja raukkamaisuutta puolustaa haukkumalla niitä, jotka tuovat asiansa esille,kuten aloittajat monissa palstoissa. Ja trollille tiedoksi, että yhtään aloitusta en ole tehnyt, joten voit ne kuvitellut ip:t tukkia vaikka ahteriin.
Sinuahan se ottaa päähän, kun sinun 20 vuotinen metsästäjien maalittaminen ja trollaamisesi tuodaan julki.😅
Olet koko tuon ajan kuvitellut, että esityksesi muka metsästäjänä menisi täydestä, vaikka anonyymi ja susinikki trollaamisesi on kaikille tuttua.🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinuahan se ottaa päähän, kun sinun 20 vuotinen metsästäjien maalittaminen ja trollaamisesi tuodaan julki.😅
Olet koko tuon ajan kuvitellut, että esityksesi muka metsästäjänä menisi täydestä, vaikka anonyymi ja susinikki trollaamisesi on kaikille tuttua.🤣Soitat samaa masurkkaa päivästä toiseen, kun paljastan ajavien koirien käytön hirvestyksessä. Lisäksi pelottaa, kun teboilillakin on tullut oransseissa oltua..Nauretaankohan.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soitat samaa masurkkaa päivästä toiseen, kun paljastan ajavien koirien käytön hirvestyksessä. Lisäksi pelottaa, kun teboilillakin on tullut oransseissa oltua..Nauretaankohan.....
Luettuamme sinun 20 vuotisen trollaushistoriasi tuotokset tällä palstalla ei voi kuin ihmetellä miten henkisesti vajaa pitää ihmisen olla, kun toistelee samaa vuodesta toiseen ja jaksat käydä yksinäistä sotaasi metsästäjiä vastaan, joten se projisointisi toistoista taisit sanoa peilikuvallesi. xD
Ja sille toisto toisto toistolle on koko palsta todisteita täynnä. xD
Etkä edes kehtaa sitäkään myöntää missä teboililla syvästi vihaamasi "lihavat oranssipukuiset metsästäjät" on silulle tutkaansa esitelleet? xD
Ainiin, kun ei sellaista edes ole. Idiootti. xD
- Anonyymi
Koirapyynti on suosittu tutkapaikantimien tuoman helppouden vuoksi. Seuraat vain koiran ajoa ja ajat autolla passiin hirven eteen tiheän tieverkon avustamana ja ammut hirven. Huonokin metsästäjä pääsee ampumaan hirviä.
- Anonyymi
Päätit sitten tehostaa metsästys vastaisuuttasi massatrollaamalla 20 metsästys vastaista öyhöavaustasi etusivulle.😂🤭
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788