Koiraihmiset!

Mulla on pian 10-vuotias narttukoira ja nyt meiän
perhe on hankkimassa koiranpentua. Tää pentu on
kans narttu ja aattelin vaan kysästä, et
mitenköhän tuon ikäiset nartut suhtautuvat
toisiinsa? Niin ja voisinhan samalla myös kysyä,
että miten pennun saa opetettua sisäsiistiksi?
3324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

koirien totuttaminen toisiinsa riippuu varmaan
jonkin verran siitä, minkä luonteinen teidän
nykyinen koira on....onko tullut yleensä toimeen
toisten koirien kans?
Mun ajatusmaailmalla ajateltuna voisin melkeen
sanoo, et luulisin niiden oppivan elämään yhdessä.
On vaan otettava ehdottomasti huomioon, että
pentu on pentu ja luultavasti totuttuaan isompaan
koiraan se roikkuu kokoajan siinä kiinni ja
järkikin sanoo, ettei iäkkäämmän koiran hermo
kestä?! Eli vanhemmalle koiralle pitäis antaa
mahdollisuus päästä rauhaan pennun koko
aikaiselta riehumiselta.....
Meillä ainakin on jatkuva riehuminen päällä...
(omistan 1.v 10kk:n ikäisen sakemannin ja
bernhandilaisen risteytys uroksen ja 5kk:n
ikäisen sakemannin ja rotweilerin risteytys
nartun.....)

Ja sisäsiisteys tulee yleensä jossain vaiheessa
luonnostaan....mikäli pentu pääsee tarpeeksi
usein ulos, aina syönnin, leikin ja unien jälkeen
ja muulloinkin....meillä vauvalta tulee joskus
vielä yksin ollessa pissat lattialle, mutta nyt
ei ole yli viikkoon enää tullut sitä paksumpaa
tavaraa....:)

tästä tulis liian pitkä juttu jos alan selittää
kaikki, mutta tässä nyt oli jotain ja toivottelen
vaan mukavia hetkiä sulle ja
koiralles/koirilles........

p.s minkä rotusia ne koirat on????

Äänestä
  • No toi meiän vanhus on aika ärhäkkä, mut kyl se
    ihan sietääkin toisia koiria. Se aina vähä
    näykkäsee toista, jos se käy
    liian "tuttavalliseks"..Saa luvan tottua
    pienempään :) Tää vanhus on sekarotunen..Siinä on
    kultasta noutajaa, saksanpaimenkoiraa, lapin
    koiraa ja viä jotain neljättä rotua. Tää tuleva
    pentu on kans sekarotunen..Siinä on perhoskoiraa
    ja jotain muuta..Tästä pennusta tulee tietysti
    sisäkoira pienen kokonsa takia, mutta tämä
    vanhempi on ulkokoira..Paitsi talvisin. Että
    kyllä se rauhaakin tulee saamaan, ainakin vielä
    näin syksyllä.

    Äänestä

...on teidän tapauksessa niin suuri, ettei
luultavasti ongelmia tule. Lisäksi vanha narttu
saattaa jossain vaiheessa jopa ottaa sijaisemon
roolin.

Kuten tuossa joku kirjoittikin, koira oppii kyllä
aikaa myöten sisäsiistiksi, varsinkin, jos ihan
alkuvaiheessa sitä todella "opetetaan"
sisäsiistiksi, eli tarpeeksi usein ulos, kehutaan
kovasti ulkona tarpeiden teosta, sisällä vähän
torutaan (ei saa liikaa kieltää ja torua, ettei
pentu kuvittele, ettei tarpeita saa tehdä
ollenkaan; lisäksi, sitä ollaan vasta
opettamassa) jos tulee tarpeet lattialle.
Kannattaa myös muistaa, että pentuna useinkaan
vatsa ei ole ihan "timmissä" kunnossa, ja sieltä
tulee plöröä ulos. Sitä ei välttämättä pysty edes
pidättämään (muutenkaan pentu ei ole ihan paras
pidättämisessä), joten siitä ei pitäisi hirveätä
haloota nostaa.

Teidän tapauksessa vanhemman koiran esimerkki
auttaa varmasti myös pentua hahmottamaan, että
ulos tehdään tarpeet.

Siihen asti, kunnes pentu oppii, pitäkää
sanomalehtiä lattialla valmiiksi. Pentu saattaa
oppia käyttämään niitä "käymälänä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Angelica kirjoitti:

Mulla on pian 10-vuotias narttukoira ja nyt meiän
perhe on hankkimassa koiranpentua. Tää pentu on
kans narttu ja aattelin vaan kysästä, et
mitenköhän tuon ikäiset nartut suhtautuvat
toisiinsa? Niin ja voisinhan samalla myös kysyä,
että miten pennun saa opetettua sisäsiistiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu