kanssa:
Erään palstalla kirjoittelevan nimimerkittömän henkilön inspiroimana ajattelin avata keskustelun siitä, kuinka paljon keskustelette ja puratte tunteitanne miehenne kanssa liittyen hänen lapsiinsa?
Kenenkään ei ole pakko lukea / vastata jos se kiristää hermoja :)
Meillä on totisesti keskusteltu. On keskusteltu siitä, miten tunne / koen lapset, heidän vierailunsa, roolini tässä kuviossa yms. Alkuun keskustelut olivat hyvinkin kiivaita, niissä otettiin miehestä mittaa niin sanotusti.
Olen sanonut suoraan, etten pidä hänen lapsistaan, että koen heidät taakaksi. Mieheni on myös sanonut suoraan, että pitää lapsistaan ja haluaa heitä tavata. Näillä eväillä mennään.
Kaikki keskustelut olemme käyneet silloin, kun lapset eivät ole paikalla.
Mieheni on ymmärtänyt, että tarvitsen omaa tilaa, enkä halua osallistua lasten hoitamiseen tms. Hän haluaa kantaa vastuunsa itse isänä.
Minä olen ymmärtänyt, että mieheni haluaa olla isä lapsilleen. Tarjoan kotimme tähän tarkoitukseen joka toinen viikonloppu.
Hatun nosto miehelleni, hän osoittautui erittäin ymmärtäväiseksi ja kypsäksi ihmiseksi. Vain oikeasti kypsä ihminen kestää kuulla kritiikkiä (joka on myös aiheellsita tässä tapauksessa) omista lapsistaan.
Turha varmaan kertoakaan, että hänen lapsensa pitävät minusta oikeasti, myös se, joka ei haluaisi tulla. Koska palstaisten enemmistö ei voi uskoa sitä, että osaan kohdella lapsia oikein hyvin, vaikka en heistä halua huolehtiakaan tai vaikka en heistä erityisemmin pidäkään. Ihan sama mitä uskovat, minulle riittää, että olen onnellinen :)
Erään palstalla kirjoittelevan nimimerkittömän henkilön inspiroimana ajattelin avata keskustelun siitä, kuinka paljon keskustelette ja puratte tunteitanne miehenne kanssa liittyen hänen lapsiinsa?
Kenenkään ei ole pakko lukea / vastata jos se kiristää hermoja :)
Meillä on totisesti keskusteltu. On keskusteltu siitä, miten tunne / koen lapset, heidän vierailunsa, roolini tässä kuviossa yms. Alkuun keskustelut olivat hyvinkin kiivaita, niissä otettiin miehestä mittaa niin sanotusti.
Olen sanonut suoraan, etten pidä hänen lapsistaan, että koen heidät taakaksi. Mieheni on myös sanonut suoraan, että pitää lapsistaan ja haluaa heitä tavata. Näillä eväillä mennään.
Kaikki keskustelut olemme käyneet silloin, kun lapset eivät ole paikalla.
Mieheni on ymmärtänyt, että tarvitsen omaa tilaa, enkä halua osallistua lasten hoitamiseen tms. Hän haluaa kantaa vastuunsa itse isänä.
Minä olen ymmärtänyt, että mieheni haluaa olla isä lapsilleen. Tarjoan kotimme tähän tarkoitukseen joka toinen viikonloppu.
Hatun nosto miehelleni, hän osoittautui erittäin ymmärtäväiseksi ja kypsäksi ihmiseksi. Vain oikeasti kypsä ihminen kestää kuulla kritiikkiä (joka on myös aiheellsita tässä tapauksessa) omista lapsistaan.
Turha varmaan kertoakaan, että hänen lapsensa pitävät minusta oikeasti, myös se, joka ei haluaisi tulla. Koska palstaisten enemmistö ei voi uskoa sitä, että osaan kohdella lapsia oikein hyvin, vaikka en heistä halua huolehtiakaan tai vaikka en heistä erityisemmin pidäkään. Ihan sama mitä uskovat, minulle riittää, että olen onnellinen :)
Vastaukset 40
Vanhimmat
sun pitää täällä todistella onneasi.Herää kysymys että niinköhän sitä sitten kuitenkaan on.
Sä olet kylmä ämmä, sen tietää jokainen joka on sun kirjoituksia lukenut.
Jos et helvetti pysty tekemään meille palvelusta ja lopettaa noita sun avautumisia niin sit pitänee vaan hypätä sun kirjoitukset yli, on ne sen luokan sontaa.
Minusta nim. onnellisen kirjoitukset ovat monesti ihan asiaa, kun niitä ajatuksen kanssa lukee. Tekee homman selväksi, ettei tarvii sitten toisen osapuolen pettyä.
olla näköjään kommentoimatta jokaista ko. nikin kirjotusta!
Itse ainakin olen uusioperheen äiti ja kyllä mua sapettaa nämä nimerkin kirjoitukset siitä miten se suhtautuu miehensä lapsiin.
Taitaa mies olla vallan vailla selkärankaa jos hyväksyy tuollaista käytöstä.
Jos itse käyttäytyisin noin mieheni lapsia kohtaan menisi kattilat jakoon samantien.
Onneksi minä en ole noin tunneköyhä ihminen.
mielestäsi KÄYTTÄYDYN mieheni etälapsia kohtaan?
kunnioittavasti niitä kohtaan.
Kirjoitustesi perusteella haluat ne vaan pois rasittamasta elämääsi !
mies voisi elää ja olla sellaisen naisen kanssa, joka ei pidä hänen lapsistaan! Minusta se ei oikein täsmää.
Kyllä sä nyt kerrot satuja ja ihan omaa kuvitelmaa, kunhan saat lapsirakkaat ihmiset taas tahallasi ärsyyntymään. Ihan pelkkä skeidaa sun tarinasi, sori mutta ei mene läpi.
No usko tai älä. Näin se vaan menee meillä. Tottakai mies toivoisi, että oppisin pitämään miehen lapsista, mutta kun en pidä. Toisesta lapsesta olen tavallaan oppinut pitämään, toisesta en usko koskaan oppivani. Mies on hyväksynyt tämän tosiasian.
Mutta miehelle on tärkeintä olla minun kanssani ja että hänen lapsiaan ei kohdella kaltoin. Joten homma toimii näin.
Tarkoitukseni ei ole tahallaan ärsyttää täällä ketään, jos joku ärsyyntyy, en voi sille mitään.
vanhemmalle lapset tärkeimpiä. Miehesi luultavasti (mies kun on) toivoo tosiaan että opit pitämään hänen lapsistaan, ei pysty uskomaan miten et heistä voi pitää, itse kun luultavasti isänä rakastaa yli kaiken, joten uskoo että ajan kanssa opit siihen. Kun vuosia kuluu, tulee mies huomaamaan että valinta on tehtävä ja voit uskoa että veri on vettä sakeampaa. Joskus miehen voi kiristämällä yrittää pitää, mutta oletkohan sitten tosiaan enää onnellinen. Toivon ettet tee tälle miehelle lapsia, silloin on valtataistelu todella karmeaa katsottavaa lasten kannalta. Mies voi jopa toivoa kanssasi lapsia, ajatellen että yhteinen lapsi, hänen lastensa sisarus, pehmittäisi sinut.
Juuri näin !!!!
piiloutua tuon lauseen taakse, "en voi sille mitään". Tottakai voit. Ihmiset voivat aina vaikuttaa toisiinsa. Aina täytyy aloittaa itsestään, eikä aina yrittää muuttaa sitä toista. Jos miehellesi on tosiaan tärkeintä elämässä olla kanssasi, eikä esim. omat lapset, on hänessä jotain vikaa tai sitten hän valehtelee sinulle.
Siis välittäminen juuri on reiluutta, rehtiyttä ja sitä että aikuisesti hoitaa asiat.
vaikka joku sentimentaalisesti vakuuttaisi välittävänsä, mutta teoissa manipuloisi sun muuta niin mikähän sitä oikeaa rakkautta on?
Eli ymmärrän miksi lapset pitävät sinusta.
Sitä voi miettiä omaa lapsuuttaan että millaisista aikuisista piti ja millaisia inhosi.
Omislta vanhemmilta sitä toivoo tietenkin ehdotonta rakkautta, mutta vanhemman uusiopuolison reiluus ja ystävällisyys lienee riittävää.
Olen seurannut sun kirjoituksia ja mielestäni puhut asiaa, vaikka sen joskus vähän kärkkäästi tuotkin esille. Noinhan se homma useimmissa uusperheissä menee, eli ei nyksä miehen lapsista voi sanoa todellakaan tykkäävänsä. Uskallan väittää, että miehensä lapsista aidosti välittävät nyksät ovat tässäkin maassa laskettavissa yhden käden sormilla.
Se nyt vaan on kuulkaas niin taivaan tosi ja fakta, että ihminen on rakennettu sillä tavoin, että miehen entisen elämän niin sanotusti kuuluukin vähän ärsyttää. Kutsuttakoon sitä tunnetta sitten mustasukkaisuudeksi tai miksi vaan, niin ei sitä jeesustelemalla pois saa. On paljon parempi, että rehellisesti kerrotaan mitä tunnetaan tai ollaan tuntematta. Tällä tavoin ei ainakaan huijata ketään, kun on tosiasiat selvillä.
Mä ainakin komppaan sua onnellinen-08. Jatka vaan kirjoitteluasi. Itse olen myös nyksä ja miehen lapsi aiheuttaa erittäin suurta ärsytystä ja kiukkua. Ymmärrän siis tunteesi oikein hyvin, meitä on monia.
ja taidat olla lapseton nyksä koska äiti-ihminen ei voi kirjoittaa noin.
Tässä ei jeesustella yhtään, jos kirjoitetaan että kumppanin lapsia pitää kunnioittaa ja antaa sille mahdollisuus että oppii heistä pitämään.
Kukaan, ei kukaan ole vaatinut että kumppanin lapsia pitäisi rakastaa, siihen varmasti harva pystyy, mutta kunnoittaa pitää. Onnellinen-08 käyttäytyy erittäin epäkunnoittavasti miehensä lapsia kohtaan ja sen jopa avoimesti kirjoituksissaan kertoo.
Kumpa miehet löytäisi selkärangan itsestään ja heittäisi tollaiset akat pellolle !
Hän ei leiki tms., mutta ei ole koskaan kertonut kohtelevansa lapsia huonosti, vaan asiallisesti.
Vastaappa!
Vastauksena sinulle, että meillä on mieheni kanssa yhteinen lapsi, olen siis itsekin äiti. Omaa lastani rakastan, mieheni lasta en. Asia on hyvin yksinkertainen. Kyllä minäkin kohtelen mieheni lasta silti kunnioittavasti, vaikka en hänestä pidäkään ja koen hänet ylimääräiseksi rasitteeksi, kuten niin monet muutkin nyksät.
erään keskusteluohjelman TV:stä, en muista oliko ohjelma Inhimillinen tekijä vai mikä. Joka tapauksessa siinä haastateltiin adoptioäitiä, adoptiosta vastaavaa työntekijää sekä lapsena adoptoitua aikuista.
Adoptioäiti kertoi, että "vierasta" lasta on helpompi rangaista ja että suhde lapseen saattaa olla alkuun hyvinkin vaikea. Asia on kuulemma tabu adoptioäitien keskuudessa. Täytyy ottaa huomioon, että adoptoidessa äiti HALUAA lapsen omakseen, kotiinsa, sukuunsa, perinnön jakoon,kasvatettavaksi, hoivattavaksi jne.
Miksei siis suhde miehen lapseen voisi olla hyvinkin ongelmallinen ja tunteet häntä kohtaan vaikka kuinka negatiivisia? Tämäkin asia on jossain määrin tabu, erittäin hyvä asia, että täällä palstalla asiaa puidaan ja puntaroidaan, vaikkakin anonyymeinä ja hyvinkin kiivastunteisesti.
että mitä se exä oikeen "valittaa". Äiti vaistoaa että nyxä karsastaa hänen lastaan ja näkee lapsen surun siitä, että toinen lapsi isän kotona on "parempi". Silloin onkin äidin aika "puolustaa" lastaan jos huomaa että lasta kohdellaan väärin.
sitten puolustaa lastaan kyseisessä tilanteessa? Päättämällä, kenen kanssa ex-mies saa seurustella /avioitua?
jotkut järkevämmin, jotkut kärkevämmin. Riippuu tietysti lähtökohdista, tunteista, tilanteista ja niin edelleen. Ketäänhän ei voi määrätä (edes oma vaimo) kenen kanssa voi seurustella. Aina ei äitikään varmasti osaa pitää tunteitaan kurissa jos huomaa lapsen surun. Äiditkin väsyy. Huomaan että tällä palstalla odotetaan että tämän äidin, exän pitäisi käyttäytyä aina siivosti, järkevästi, olla esimerkillinen jne. odotetaan lähes hänen olevan yli-ihminen, saako hän olla ihminen ollenkaan tunteineen, suruineen?
mutta varmasti niin saattaakin olla.Emmekö me ihmiset kuitenkin ole oppivia ja jonkinlaista myötäelämisen taitoa vanhempamme ovat meille toivottavasti yrittäneet opettaa.Täällä kuitenkin niin pyhästi vannotaan,miten vihaan miehen lapsia,suorastaan kärsin heidän seurastaan.Onko tullut näille ihmisille mielee,kannattaisiko yrittää muuttaa tilannetta.Juuri MLL:n lehdessä oli juttua siitä,että oikea äidinrakkaus ulottuu muihinkin kuin omiin lapsiin.
Millä tavalla kohtelet miestäsi?
Onko työ tai perhepiirissäsi ihmisiä joita vihaat?
Tiesitkö ettei 12-vuotiaan persoonallisuus ole vielä kehittynyt ja on todella lapsi. Suvaitsetko virheitä muilta? entä itseltäsi? Sinähän et ole kovin taiteellinen ihminen vai mitä? Etkä halua kuunnella mitään negatiivista, koska sinä et sitä pyytänyt, niinhän.
Toivottavasti ei tullut mitään negatiivista sanottua mutta miettisit vähän.
"Millä tavalla kohtelet miestäsi?" V: Avoimesti, rehellisesti, uskollisesti ja keskustellen asioista, siis mielestäni hyvin. Hellimme paljon jne.
"Onko työ tai perhepiirissäsi ihmisiä joita vihaat?" V: Eipä juurikaan.
"Tiesitkö ettei 12-vuotiaan persoonallisuus ole vielä kehittynyt ja on todella lapsi." V: Tiesin.
Suvaitsetko virheitä muilta? entä itseltäsi? V: Kyllä suvaitsen.
"Sinähän et ole kovin taiteellinen ihminen vai mitä?" V: Olen hyvibnkin taiteellinen, samoin on koko sukuni.
"Etkä halua kuunnella mitään negatiivista, koska sinä et sitä pyytänyt, niinhän." V: Palstalla en juuri muuta kuulekaan, kuin negatiivista, mutta selviän kyllä :)
Mitä haet kysymyksilläsi?
Tiedän, että olen kirjoittanut elämäntilanteestani aika karrikoiden, ihan tarkoituksellakin. Tämä on keskustelupalsta ja hymistelyt eivät hätkäytä ketään. Saan aina paljon vastauksia, tunteet käyvät kuumina, ja se on minusta mielenkiintoista. harmittaa vaan, kun tähän ketjuun ei kukaan vastannut itse aiheeseen: Liittyen miehen kanssa keskustelemiseen tunteistaan miehen lapsia kohtaan.
Olen halunnut antaa yhden näkökulman, tavallaan selviytymiskeinoja, kun miehen lapset ovat olemassa eivätkä häviä mihinkään, mutta se ei ole aina kovinkaan mieluista joillekin (mm. itselleni) uusille rouville. Minun mielestäni on asetettava selvät rajat mitä haluaa ja mihin on valmis, muuten ihmiset helposti kävelevät yli niin sanotusti. Jos minä en jaksa/halua hoivata mieheni lapsia, en silloin ole millään tavalla velvoitettu siihen, vai mitä?
Vähän kiireellä vastasin, sorry mahd. kirjoitusvirheet ja sekavahko teksti.
juuri hetki sitten. Keskustelu lähti siitä kun näytin miehelleni kirjoituksiasi. Hän ei lähi-isänä oikein ymmärtänyt asenteitasi "äitipuolena".
Puhumme avoimesti myös negatiivisista tunteistamme, aikuisten kesken siis. Perustunteeni miehen lapsia kohtaan on rakkaus. Olin lapseton tavatessani mieheni, ja vaikka yksi "oma" nyt jo onkin, pidän mieheni lapsia aina tavallaan "esikoisina". Vaikeita aikojakin on kuitenkin riittänyt yli tarpeen. Raskausaika oli esim. rankkaa. Tunteet heitteli laidasta laitaan. Monesti itkin miehen kainalossa pahaa mieltäni. Tunsin tuolloin monesti olevani pelkkä piika, joka ei kuulu perheeseen ja jota kukaan ei oikeasti rakasta... Mieheni osasi onneksi olla ihana kuuntelija ja lohduttaja, kenties koska oli exänsä kanssa nähnyt samat hormonimyrskyt jo pari kertaa ;)
Tilanteemme on eri kuin teillä, missä lapset viettävät vain viikonloppuja. Sinun on varmasti hankalampi luoda läheistä suhdetta lapsiin, koska tapaamisenne ovat enemmän "vierailuluontoisia" ja jäätte paitsi yhteisestä arjesta. Kannustan sinua kuitenkin rohkeasti avaamaan sydämesi lapsille, saatat yllättyä positiivisesti!
Vaikket tähän mennessä olisikaan ollut "kanaemona", jos olet kuitenkin ollut turvallisena aikuisena läsnä lasten elämässä, olet heille varmasti tärkeämpi kuin arvaatkaan. Muista kuitenkin, että lapset (erityisesti vanhempiensa eron kokeneet) ovat hyvin tunneherkkiä. He varmasti vaistoavat, että pidät heihin "henkistä välimatkaa". Lasten ikiä tietämättä en tiedä onko se heistä sitten hyvä vai paha. Isommat lapset ehkä arvostavatkin sitä, ettet uusikkona liikaa tuppaa heidän asioihinsa. Mitä pienemmästä lapsesta taas on kyse, sen tärkeämpää on että lapsi kokee perheessään olevansa haluttu ja rakastettu, myös vanhempien uusien kumppaneiden taholta!
Pakko lisätä vielä loppuun, että meillä suhteemme alussa lapset olivat innoissaan kertoneet äidilleen miten "Isi laittaa ruokaa ja siivoo, ja se ***** leikkii meidän kaa!" (Tokihan isäkin leikkeihin osallitui, mutta uusi ihminen jäi ilmeisesti päällimmäisenä pienten lasten mieleen.) Mieheni osasi mielestäni hienosti hoitaa homman niin, että sain aikaa tutustua lapsiin ja näin oppia rakastamaan heitä. Sittemmin kotityöt ja lasten leikittäminen on alkanut kyllä jakaantua tasaisemmin ;)
lähi-isä voisikaan kovin hyvin ymmärtää etä-äitipuolen ajatuksia?
Kuinka kauan olette olleet miehesi kanssa yhdessä ja minkä ikäisiä lapset olivat silloin alussa?
Tiedän, että mieheni etälapset tykkäävät minusta. Olen aina heille ystävällinen, en kuitenkaan jaksa enkä halua leikkiä mitään varaäitiä tai lastenhoitajaa. Eli olen tavallaan kyllä "avannut sydämeni" heille. Rakkautta muistuttaviakaan tunteita lapsia kohtaan ei ole herännyt, ja miksi pitäisikään. On ihan turhaa vääntämällä vääntää tunteita, joita ei ole olemassa! Kai lapset vaistoisivat myös valheen? Voihan se olla, että jonain päivänä alan tykkäämään lapsista (toisesta jo jonkin verran pidänkin), mutta millään turhilla syyllisyyden tms. tunteilla en kuitenkaan halua elämääni pilata.
Minulle on tärkeää olla itselleni rehellinen. Samoin miehelleni. Lapsille en tietenkään kerron, etten heitä rakasta, se ei hyödyttäisi ketään. En myöskään valehtele rakastavani heitä.
Jos yhtään luin rivien välistä niin sinä olet taipuvainen masennukseen vähintään kerran vuodessa oman persoonallisuuden takia... sinua ymmärtävä ihminen ei ole täällä. En jaksa muistaa haukuitko ollenkaan lasten äitiä, et tainnut joten syy ei ole hänessä, isässä,tai lapsissa.
Minä en ymmärrä kuinka paljon ne lapset vie sinulta ja millaista vastausta haet mutta huomaat varmaan itsekin että aloituksessa on jotain vikaa kun nuo vastaukset ovat negatiivisia.
pikainen diagnoosi. Jospa se syy on niissä lapsissa, nii-in, mammat. Juu, ei ne kakarat aina niin ihania ole kuin luulette....
vai että vika ei voi olla kenessäkään muussa kuin minussa, vai? Jospas ne lapset ovat vaan tavallista rasittavampia?
En hae ymmärrystä vaan jaan sitä muille samassa elämäntiaiteessa oleville, mutta jotka eivät ehkä uskalla ajatela tunteitaan puolison lapsia kohtaan, muutoin kuin pimeässä. :)
"Turha varmaan kertoakaan, että hänen lapsensa pitävät minusta oikeasti, myös se, joka ei haluaisi tulla. Koska palstaisten enemmistö ei voi uskoa sitä, että osaan kohdella lapsia oikein hyvin, vaikka en heistä halua huolehtiakaan tai vaikka en heistä erityisemmin pidäkään."
Pakko tiedustella minkä ikäisistä lapsista mahtaa olla kyse? Jos ovat päivääkään yli kolmen vanhoja ovat varmasti huomanneet ettet "erityisemmin pidä heistä". Onko tullut mieleen, että aivan kuten itsekin piilotat todelliset tunteesi lapsilta, he saattavat tehdä samoin sinua kohtaan.
Mitä on tuo mainitsemasi "hyvä kohtelu"? Kerrot ettet halua huolehtia lapsista ja heidän tarpeistaan (esim ravitseminen ja leikittäminen). Ymmärtäkää rakkaat ihmiset, että lapsi tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää yhtä kipeästi kuin puhdasta vettäkin!
"Ihan sama mitä uskovat, minulle riittää, että olen onnellinen :)"
Miten kellekään voi riittää pelkkä oma onni? Alan pikkuhiljaa epäillä viestiesi aitoutta... En (luojan kiitos) tunne ketään parisuhteessa ja lasten kanssa elävää aikuista joka asettaisi oman onnensa ykköseksi. Miksi esität itsesi korostetun itsekkäänä ja individualistisena PERHEpalstalla, jos ei tarkoituksenasi ole vain provosoida? Ihmettelen, varsinkin kun taas hetkittäin liennyttelet kertomalla miten oikeastaan sittenkin pidät ainakin toisesta lapsesta, ja miten joskus saatat kuitenkin laittaa näille ruokaa... ???
Ymmärrän pointtisi siitä, ettei tyttöystävä = piika. Mutta kun suhde vakiinnuttuaan muuttuu avo/avioliitoksi, kuuluu kotityöt mielestäni jakaa. Jos teillä siis on muutenkin tapana että mies hoitaa kotityöt, niin miksi tekisit niitä silloinkaan kun lapset ovat teillä. Mutta jos muulloin jaatte vastuun kotonanne, miksi lasten tultua vetäydyt ja jätät miehesi yksin vastuuseen? Äläkä sano ettei sinun tarvitse hoitaa toisten lapsia! Jos ne lapset tulevat sinun kotiisi tapaamaan omaa isäänsä, joka sattuu olemaan miehesi, niin kyllähän ne silloin on osa perhettäsi ja kuuluu myös sinun vastuullesi kun teillä ovat.
Olettekohan muuttaneet liian hätäisesti yhteen? Olisi varmasti teille kaikille parempi jos toistaiseksi asuisitte vielä omissa kodeissanne. Näin sinä voisit paremmin viettää aikaa ystäviesi kanssa, ja miehesi saisi tarjottua lapsilleen aikaa poissa sinun varjostasi. Taloudelliset seikat ovat huono peruste yhteenmuutolle...
Hyvä kohtelu on ystävällisyyttä, ei tiuskita turhista, ei moitita jne. Tervehdin ystävällisesti lapsia, kun he tulevat, kyselen jotain kuulumisia jne. Lapset ovat n. 9 ja 10 vuotiaat. Lapsi varmaan tarvitsee rakkautta, mutta siihen tehtävään Luoja on luonut äidin ja isin! Toki on myös "kaikkia lapsia rakastavia kivoja tätejä" olemassa, isovanhempia jne.
Kyllä minulle riittää, että huolehdin omasta onnellisuudestani, onni lähtee omasta itsestään. Jos olisin onnellinen vasta, kun kaikki muutkin ovat, en koskaan tulisi olemaan onnellinen. Miksi minun onneni häiritsisi jotakuta?
Kotityöt jaamme tasan, minä kokkaan herkkuruokia lapsettomina, mies "lapsellisina" viikonloppuina. Jokainen miellä säännölliseti vieraileva/asuva laittaa astiansa itse koneeseen ja kerää sukkansa yms. lattioilta. Ja joo, lapsistaa mieheni on yksin vastuussa (samoin heidän äitee), niin se vaan menee. Niin makaa kuin petaa!
Se ei varmasti kuulu kenellekään, mikä oli syymme muuttaa yhteen. Muutimme yhteen, koska haluamme viettää aikaa yhdessä, turha olisi kulkea kahden asunnon väliä. Kestän kyllä saman katon alla olla miehen lasten kanssa, ja onhan minulla aina mahdollisuus ystävien tapaamisiin ja harrastuksiin sekä työntekoon noina viikonloppuina, koska ne ovat minulle vapaita viikonloppuja. Joten "kaikille olisi parempi, jos asuisimme erillämme". Miten niin? Mieheni ja minä HALUAMME asua yhdessä, ei siihen muiden mielipiteitä tarvitse kysellä!
Kysyjän "Pakko avautua" ja "onnellinen-08" keskustelua.
Ensimmäisen avaus oli niin järkevää tekstiä, että harvoin tällä palstalla saa edes lukea, onnellinen-08 on itseään täynnä olevan ihmisen kirjoittelua, jotka onneksi olen oppinut lukematta ohittamaan...
Komppaan kyllä ihan täysillä "onnellista", siinä on ihminen, joka osaa olla rehellinen itselleen ja muille ja ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan, eikä esitä kenellekään mitään.
Olen samoilla linjoilla kanssasi.Minä rakkaudesta miestäni kohtaan, joustan, mutta kyse on pikemminkin poikkeuksista kuin säännöistä. En ole takuuvarma, ylimääräinen "lapsenlikka".
lopettaisit sen jakamisen !
Kukaan ei halua lukea sun paska tekstejäsi !
jysäys mitä tekstiä.
Miten joku ihminen voikin olla noin tyhjä
"Onnellinen" 40-vuotiaana:
-mennään rakas kanarialle lomalle
Mies: -otetaanko lapset mukaan
Onnellinen: -en mä ainakaan maksa lanttia niiden tulemisesta minä haluan olla onnellinen:-)
Mies: -ole sitten yksinäsi
Onnellinen: -mutta minä olen oikeassa ja minähän sanoin sinulle jo suhteen alussa...
Mies:-sinä et jaa minun elämääni vain minun sänkyni, You´re fired
kanarianmatkan? On sun miehes tainnutkin ottaa sut rahan takia, makselemaan lastensa matkoja :)
Ja sinäkin luet, ilmeisen säännöllisesti.
mies ei jaa ELÄMÄÄ naisen kanssa vaan PUNKAN!!!!
Se, että sanot kokevasi miehesi lapset taakaksi, kertoo lähinnä Sinusta. Näin ollen kyse ei oikeasti ole kritiikistä lapsia kohtaan vaan omasta kritiikistä itseäsi kohtaan. Hyvä asia kuitenkin että tunnustat sen sekä itsellesi että puolisollesi.
vähän kun hoitaisin siskoni lapsia:D tossa pikkuprinsessa ja ärsytys jutussa jo vähän kirjottelinkin omasta tilanteesta uusperheellisenä.