Haastetta toki pitää olla mutta rajansa kaikella. Eli mulla on 4 kk vanha terrierin pentu ja on ensimmäinen terrieri mikä mulla on ollut. Se on ollut mulla vasta kuukauden mutta käytöksessä ei ole mitään merkkejä parantumisesta. On kasvattajalla asunut 7 aikuisen koiran kanssa ja täällä asuu 3 muun kanssa mutta ei tahdo myöskään ottaa esimerkkiä niin kuin pennut yleensä.
Eli ongelmana on se, että pureskelee kaikkea, siis aivan kaikkea vaikka on runsaasti leluja ja leikkitovereita. Tekee jätöksiä ihan mihin vaan vaikka tietää että paperille kuuluu tehdä. Lattialle ei siis jätetä mitään koska ne on joko pureskeltu tai jätöksien peitossa, mutta silti se hyppää mielummin sängylle tyynyn päälle pissalle kuin paperille. Ulos se ei suostu tekemään mitään vaikka kaikki muut meidän koirat tekevät, eli ei ota niistä mitään mallia.
Muuten pennussa ei ole vikaa, ei ole arka, tykkää ihmisistä, koirista ja kissoista. Luottaa ja kunnioittaa emäntäänsä eikä ollut vaikea kouluttaa. Kaikki muu menee mutta pureskelu ja sisäsiisteys tiettyyn rajaan saakka. Ehdotuksia? Turha kirjoittaa mitään, mikä ei ole rakentavaa koska niitä en lue. Eli jos mielesi tekee lähettää lapsellisia viestejä niin tee se muualla. Kiitos. =)
Eli ongelmana on se, että pureskelee kaikkea, siis aivan kaikkea vaikka on runsaasti leluja ja leikkitovereita. Tekee jätöksiä ihan mihin vaan vaikka tietää että paperille kuuluu tehdä. Lattialle ei siis jätetä mitään koska ne on joko pureskeltu tai jätöksien peitossa, mutta silti se hyppää mielummin sängylle tyynyn päälle pissalle kuin paperille. Ulos se ei suostu tekemään mitään vaikka kaikki muut meidän koirat tekevät, eli ei ota niistä mitään mallia.
Muuten pennussa ei ole vikaa, ei ole arka, tykkää ihmisistä, koirista ja kissoista. Luottaa ja kunnioittaa emäntäänsä eikä ollut vaikea kouluttaa. Kaikki muu menee mutta pureskelu ja sisäsiisteys tiettyyn rajaan saakka. Ehdotuksia? Turha kirjoittaa mitään, mikä ei ole rakentavaa koska niitä en lue. Eli jos mielesi tekee lähettää lapsellisia viestejä niin tee se muualla. Kiitos. =)
Vastaukset 14
Vanhimmat
mulla oli pentu joka vasta vuoden iässä oppi sisäsiistiksi, se on hyvinki yksilöllistä touhua millo oppii, ja sen pennun kans kannattaa käyä iha kaheb kesken vähä pitempiä reissuja pihalla jos ei malta mittää tehä ku on muut mukana :)
Pureskelu nyt kuuluu joillakin pennuilla asiaan ja kenen mielestä ne samat vanhat on enää kiinnostavia ku ne on kertaalleen kaluttuja ;)
ja nihi paikkoihi mitä pentu ei saa purra kannattaa sivellä jottai äklöä ettei tee mieli niitä jyrsiä, meillä se on väkiviinaetikka..
ja ehkä sen takia juuri se pureskelee mitä sattuu ku on runsaasti leluja (joten se pureskelu suuntautuu sitte nii moneen leluun että muutama viatonki jää tielle), eli kannattaa vähentää muutamaan mukavaan leluuja ja niillä leikkiä pennun kans nii niistä tulee mieluisia :)
ja sängylle meno kannattaa kieltää kokonaan jos sinne kerran pittää pissailla, sänky on SINUN PAIKKA joten pennulla ei ole sinne mitään asiaa ja vielä vähemmän merkkailla sitä omaksi paikakseen..
koko makkari kannattaa kieltää jos suinki pystyy nii teet pennulle selväksi että se on sun ja VAIN sun oma yksityisalue.. laumanjohtajalla kun saa olla oma yksityisyys, ja laumanjohtaja saa mennä mihin huvittaa. joten se mahollisuus kannattaa pennulta poistaa nii korostat itteäs siinä asiassa :)
Moikka. Mulla on tuollainen 10vkoa vanha ranskanbulldoggi, joka tykkää kans järsiä kaikkea, etenkin sohvaa ja meidän omistajien käsiä.. Hän kyllä tietää ettei niin saa tehdä mutta koittelee aika montakin kertaa päivässä meidän kärsivällisyyttä! väkiviinaetikkaa en ole kokeillut sivellä minnekään tai mitään muutakaan ainetta mutta nyt täytyy kokeilla :)
Entäs miten sen pennun haukkumisen saisi pois? Ei hauku kauhean useasti mutta kun alkaa haukkumaan ei sitä saa loppumaan ennen ku pennun ottaa syliin. enkä aina halua antaa periksi koiralle.
Asumme kerrostalossa joten haukkuminen ei ole suotavaa..
kannattaa kokeilla iha tavallista suihkepulloa jolla suhauttaa aina ku alakaa turhaa haukkumista pitämään, ja samalla tietenki kieltää. jos vesi ei toimi nii etikkavettä suuhun suhauttaa.
Oma lempparini (ja yleensä toimivin) on kuitenkin että koira laitetaan arestiin sillon ku tekkee ilikeyttä, (haukkuu,puree,murisee,hyppii...yms kiellettyä). ensin kieltää ja jos ei kerralla mee perille nii vie vaikka kylpyhuoneeseen pariksi minuutiksi jäähylle.. meijän jästipäillä toimii ja on kaikista "koiraystävällisin" konsti :)
Mistä nyt sitten oletat, että PENTU TIETÄÄ että pitää pissiä lehdelle?????
Jos noin ajattelet, suosittelen ihan vakavasti sinulle Tiimarista koiraa.
Se ei pissi eikä kaki sopimattomiin paikkoihin ei jyrsi eikä revi eikä hauku eikä kisko eikä ole muutenkaan hankala vaan ihan mukava jonka voi laittaa vaikka keskelle olkkarin fiinä mattoa!
...kehottanut lähettää lapselliset kommentit johonkin toiseen paikkaan?
Ellet omaa sen vertaa empaattisuutta, että vaivautuisit jotakin rakentavaa, järkevää ja asiaankuuluvaa kommenttia tänne rustaamaan, minä puolestani kehottaisin sinua siirtymään muille sivustoille.
Ja aloittajalle:
Muistathan, että koiranpennun kanssa tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Tiedän, rajansa kaikella, mutta se on valitettava tosiasia.
Itse olin niin onnellisessa asemassa silloin, kun tuo muksu oli pieni, että sisäsiistiksi se oppi hurjan äkkiä, eikä sen takia meillä tarvittu murehtia.
Todellakaan en tarkoita sitä, että meilläkään olisi helppoa ollut tuon ipanan pentuaikana: eihän kenelläkään ole =)
Kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja vielä kerran kärsivällisyyttä...
Muksu? Ipana?
Onko teillä sittenkään koira, vai kakara????
että rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Meidän koira tuntee myös nimet pallero, karvapiä, karvakorva, nassu, jörrikkä, tirppana, luupiä, tenava, muksukka jne jne jne...
Sinä se taasen siellä kykenet asiallisiin viesteihin...?? =D
On minullakin hyvin rakas koira - mutta ikuna en häntä muksuksi kutsuisi....
...kutsu koiraani "häneksi" koska se on koira, vaan sanon siitä ennemminkin "se" =D
olen samaa mieltä että tiimari koira riittää. itsellä on kokemusta aivan ihanasta koirasta joka oppi heti siistiksi ei purrut käsiä eikä järsinyt tavaroita ei haukkunut turhaan ja ei herättänyt yöllä ilman syytä.
> se, että pureskelee kaikkea, siis aivan kaikkea vaikka on runsaasti leluja ja leikkitovereita. Tekee jätöksiä ihan mihin vaan vaikka tietää että paperille kuuluu tehdä. Lattialle ei siis jäte
===
Juu, näin ne koiranpennut toimivat. Tuliko yllätyksenä?
Olisi vissiin ollut syytä tämäkin asia ottaa jo ennakkoon selville, niin ei olisi tullut yllätystä.
Puretaanko seinät pois jos se estäisi niiden puremisen, kokeiles itse ;)
Entäs isännät ja emännät? Miksi päästät pennun makuuhuoneeseen jos se kerran kusee tyynylle? Älä käytä enää tuon ikäisellä pissapapereita. Sehän on kuin lupa laskea sisälle! Ja se tavaroiden pureskelu; kaikki mahdollinen turvaan pennun hampaista! Ei pitäisi olla vaikeaa.
Pentu pureskelee myös sen takia että hampaat kasvavat ja ikeniä kutittaa se on iha luonnollista, voithan myös ostaa lemmikkieläinkaupasta sellaista sumutetta mitä suihkutetaan huonekaluihin ym.