Kaikkien etu

On saada mahdollisimman nopeasti asianmukaista ja tuloksellista hoitoa, tämä kai on kaikille selvää. Terveydenhoito on enemmänkin katsotaan, kokeillaan, toivotaan sairaudenhoitoa, josko sattuisi oikea hoito taikka lääkitys kohdalleen.

Osumia odoteltaessa perinnehoitojen käyttö elimistön paranemismekanismin tukena lienee perusteltua. Otetaanpa esimerkiksi selän lihaskramppi (noidannuoli), johon tk määrää yleensä tulehduskipulääkettä ja muutama päivä sairaslomaa ajattelematta asiaa sen enempää, koska on tutkittua tietoa, että se yleensä paranee itsestään.

Lihaskrampit ja ohimenevät selkäkivut ovat ensimmäisiä oireita siitä, että jokin on elimistössä pielessä. Menee vuosia ja silloin tällöin selkä muistuttaa olemassaolostaan, kunnes neljänkympin tietämissä kipu iskee oikein kunnolla ja silloin onkin kyseessä isompi remontti, joka vaatii pitempiaikaisen hoidon ja usein ilman leikkausta ei selvitä.

Tämä on kuitenkin vältettävissä muuttamalla kehityksen kulkua perinnehoidoilla, liikunnalla ja oikeanlaisella ravinnolla, joka on tärkeimmässä roolissa myöskin selkävaivoissa ja yleensä elämäntapa ja elintasosairauksissa. Tapaturmat ja niistä aiheutuvat vammat ovat asia erikseen, mutta tukihoitona perinnehoidot puoltavat paikkaansa siinä missä virallisetkin käypähoidot.
10445
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jopa parantuminenkin olisi varmaan kaikkien mielessä, kun lähtevät apua hakemaan vaivoihinsa.
Mutta kuten tiedämme TK:n tilanteen jonoineen, kovin epävarmaa on pikaisen avun, ja niiden apujen saanti mitä sieltä annetaan.
Edes lääkärille pääsyä ei voida aina taata, kuten tuossa linkissäkin kerrotaan.

Kuitenkin suorastaan mustasukkaisesti halutaan jokainen kansalainen saada niihin jonoihin, eikä muita, joskus jopa parempiakin tuloksia antavia menetelmiä haluta hyväksyä, jotka voisivat jopa lyhentää niitä jonoja.
Siis halutaanko niitä jonoja välttämättä pitääkin?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812118752945_uu.shtml

Äänestä
  • Ainakin vaihtoehtopuolella halutaan pitää myynnissä hoitoja, joista ei ole mitään apua. Sitten pettyneet hoidetut joutuvat hakemaan apua terveyskeskuksista. Joskus on ihan puhelinkin varattuna ja omalääkärillekään ei pääse samana päivänä.

    Äänestä

  • muuta ei auta kirjoitti:

    Ainakin vaihtoehtopuolella halutaan pitää myynnissä hoitoja, joista ei ole mitään apua. Sitten pettyneet hoidetut joutuvat hakemaan apua terveyskeskuksista. Joskus on ihan puhelinkin varattuna ja omalääkärillekään ei pääse samana päivänä.

    ...> Sitten pettyneet hoidetut joutuvat hakemaan apua terveyskeskuksista...

    Kova on into lobbarilla kääntää asiat aivan päälaelleen!

    Olethan lukenut sivuja.
    Oletko myös ymmärtänyt, että yleinen käytäntö ja syy näihin vaihtopuolen hoitoihin hakeutumiselle on se, kun mainostamasi tahon keinot evät ole kuitenkaan tuoneet potilaalle hänen toivomiaan tuloksia, kipujen ym. ongelmien poistamisen suhteen, pitkistäkään hoitoperiodeista huolimatta.
    Viimeisenä oljenkortenaan potilaan on vielä täytynyt yrittää löytää jokin keino josta voisi olla helpotusta hänen kärsimiin kipuihin, ja siten voisi jopa parantaa elämänsä laatuaankin!

    Sinun kokemuksesi ovat nätävästi erilaisia.
    Vai ovatko vain muita jorinoita?

    Äänestä

  • kallo kirjoitti:

    Niin on erilaisia sinun puheesi ja ihmisten kokemukset. Moni on hakenut lohtua vaihtoehtomenetelmistä. Tälläkin palstalla ovat kauppiaat tunnustaneet, että toivoa he oikeasti vain myyvät eikä mitään parannusta. Kun rahat on nyhdetty, niin sitten ovat ihmiset taas terveyskeskuksissa apua hakemassa.

    Äänestä

  • lupauksia vain kirjoitti:

    "Tälläkin palstalla ovat kauppiaat tunnustaneet, että toivoa he oikeasti vain myyvät eikä mitään parannusta."

    Koska palstalla noin on sanottu, laitatko linkin siihen viestiin?

    Äänestä

  • bluffaatko? kirjoitti:

    "Tälläkin palstalla ovat kauppiaat tunnustaneet, että toivoa he oikeasti vain myyvät eikä mitään parannusta."

    Koska palstalla noin on sanottu, laitatko linkin siihen viestiin?

    Esimerkiksi tässä viestissä kirjoittaja myöntää, ett energiahoitajat myyvät asiakkailleen toivoa. Tosin hän väittää, että energiahoitajat työskentelevät joskus ilmaiseksi ja laskuttavat vain toisinaan:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001093&posting=22000000039645025

    Äänestä

  • toivoa myymässä kirjoitti:

    "Esimerkiksi tässä viestissä kirjoittaja myöntää, ett energiahoitajat myyvät asiakkailleen toivoa. Tosin hän väittää, että energiahoitajat työskentelevät joskus ilmaiseksi ja laskuttavat vain toisinaan"

    Siinä ei sanota niin, vastauksen ensimmäinen kappale koskee lääketieteellistä kipulääkitystä ja muutenkaan väitteesi ei pidä paikkaansa, tässä linkittämäsi keskustelu:

    "Kyllä edellä jo lipsautettiin että kuolevaa asiakasta ei paranneta mutta hänelle myydään toivoa."

    Olet oikeassa, eihän saattohoitolääkkeet paranna, turruttavat ainoastaan kivun ja kyllähän ne maksaa, mutta tuo huijaustermisi ehkä liioiteltu.

    Energiahoitajia ei juuri saattohoitopaikoissa näy, eli heitä ei voi syyttää rahojen huijaamisesta kuolevilta, varsinkin kun osa työskentelee ilmaiseksi ja energiahoidolla voidaan saada parempia tuloksia, kuin vain kivun tilapäinen turruttaminen.

    Äänestä

  • onko linkkiä? kirjoitti:

    Et voi tietää varmaksi, mitä joku toinen tarkoittaa. Minusta tuossa puhutaan ihan selvästi asiakkaista. Jos olisi lääketieteellinen hoito, niinsitten puhuttaisiin potilaista.

    Äänestä

  • eikä oikeaa kirjoitti:

    Et voi tietää varmaksi, mitä joku toinen tarkoittaa. Minusta tuossa puhutaan ihan selvästi asiakkaista. Jos olisi lääketieteellinen hoito, niinsitten puhuttaisiin potilaista.

    "Et voi tietää varmaksi, mitä joku toinen tarkoittaa."

    Mutta tiedän varmasti mitä itse tarkoitin, eli lainasit minun tekstiäni. Tämä osio oli siis kirjoittamani:

    "Olet oikeassa, eihän saattohoitolääkkeet paranna, turruttavat ainoastaan kivun ja kyllähän ne maksaa, mutta tuo huijaustermisi ehkä liioiteltu.

    Energiahoitajia ei juuri saattohoitopaikoissa näy, eli heitä ei voi syyttää rahojen huijaamisesta kuolevilta, varsinkin kun osa työskentelee ilmaiseksi ja energiahoidolla voidaan saada parempia tuloksia, kuin vain kivun tilapäinen turruttaminen."

    Äänestä

  • Terveydenhoidon tervehdyttämiseksi voisi tulos tai ulos olla harkinnanarvoinen asia. Ajatellaanpa vaikka henkilöä, joka odottelee lonkkaleikkausta, jonka kustannus yhteiskunnalle on noin 30 000 €. Maksamalla vaikkapa 20 000 € leikattavalle, joka voisi etsiä itselleen sopivimman hoidon vaikkapa Virosta, silti yhteiskunta säästäisi 10 000 €, lääkäripula helpottuisi ja jonot lyhentyisivät huomattavasti.

    Laajentamalla muihin rahassa mitattaviin hoitoihin voitaisiin hoidot kilpailuttaa, niin kustannusten kuin myös tehokkuutensa suhteen (kustannustehokkaasti). Tällä molemminpuolisella sopimusmenettelyllä voisi jokainen valita sopivimman hoidon ja vastuu valinnasta jäisi jokaiselle itselleen.

    Monia lääketieteen ns. sairauksia voidaan hoitaa perinnehoidoilla kuormittamatta virallista terveydenhoitoamme. Sallimalla ihmisille valinnanvapaus pienellä porkkanalla höystettynä, saataisiin ihmiset etsiytymään tehokkaimman hoidon pariin ja tehottomat karsiutuisivat auttamatta pois. Myöskin kilpailu asiakkaista laskisi hintoja, koska kelakorvattavat hoidot jäisivät vähemmälle asiakkaiden itsensä maksaessa kokonaisuudessa hoidoistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

EräsKansanparantaja kirjoitti:

On saada mahdollisimman nopeasti asianmukaista ja tuloksellista hoitoa, tämä kai on kaikille selvää. Terveydenhoito on enemmänkin katsotaan, kokeillaan, toivotaan sairaudenhoitoa, josko sattuisi oikea hoito taikka lääkitys kohdalleen.

Osumia odoteltaessa perinnehoitojen käyttö elimistön paranemismekanismin tukena lienee perusteltua. Otetaanpa esimerkiksi selän lihaskramppi (noidannuoli), johon tk määrää yleensä tulehduskipulääkettä ja muutama päivä sairaslomaa ajattelematta asiaa sen enempää, koska on tutkittua tietoa, että se yleensä paranee itsestään.

Lihaskrampit ja ohimenevät selkäkivut ovat ensimmäisiä oireita siitä, että jokin on elimistössä pielessä. Menee vuosia ja silloin tällöin selkä muistuttaa olemassaolostaan, kunnes neljänkympin tietämissä kipu iskee oikein kunnolla ja silloin onkin kyseessä isompi remontti, joka vaatii pitempiaikaisen hoidon ja usein ilman leikkausta ei selvitä.

Tämä on kuitenkin vältettävissä muuttamalla kehityksen kulkua perinnehoidoilla, liikunnalla ja oikeanlaisella ravinnolla, joka on tärkeimmässä roolissa myöskin selkävaivoissa ja yleensä elämäntapa ja elintasosairauksissa. Tapaturmat ja niistä aiheutuvat vammat ovat asia erikseen, mutta tukihoitona perinnehoidot puoltavat paikkaansa siinä missä virallisetkin käypähoidot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu