Moi!
Teinpä taas tyhmän tempun. Olin leirillä yhen yön ja tietenkin unohin ottaa piilarit mukaan seuraavalle päivälle (käytän kertakäyttöisiä 12h). En ottanut edes silmälaseja mukaan. Ja leiritoiminnassa olisi mennyt aika kehnosti kun näkö ei ole ihan parhaimmasta päästä.
Illalla vasta tajusin erehdykseni ja keksinpä sitten laittaa vettä kahteen mukiin ja laittaa piilarit niihin lillumaan. Kaverini keksi idean, että laittaa joukkoon vähän käsidesinfiointiainetta ja niin sitten laitoin. (Iltaisin olen tyhmä enkä ajattele tekojen seurauksia.)
No, aamulla sitten heräsin ja laitoin piilareita silmiin. Kuten arvelin, laittaminen tuotti hieman hankaluuksia, mutta sain ne pian silmiin.
Yllätyksekseni kuitenkin aluksi vasemmassa ja sitten oikeassa silmässä alkoi aivan helvetiilinen kirvely. Oikeasta silmästä se loppui melko pian, mutta jostain syystä vasempaan silmään se jäi ja oli aluksi tosi tuskallinen.
Kävin vessassa huuhtelemassa linssiä ja silmääni, mutta kirvely jatkui silmässä vaikkei ollut edes linssiä. Laitoin sitten linssin takaisin vasempaan silmään eikä tilanne muuttunut. Pikkuhiljaa kirvely väheni siedettävämmälle tasolle, muttei kuitenkaan loppunut.
Jossain vaiheessa kirvelevän silmän luomet hieman "turposivat" kun olin huuhdellut silmää pariin kertaan ja sitten silmäni alkoi myös vetistellä enemmän ja kyyneleitä valui ainakin kun sulki silmät. Myös kirvelyn alkamisesta lähtien nenäni on vuotanut kuin Niagaran putous.
Otin jossain vaiheessa linssin taas pois eikä tilanne juurikaan helpottunut. Nyt kotona kävin suihkussa ja suihkutin melko pitkään molempia silmiä ja laitoin Systane-silmätipat. Tilanne ei juurikaan muuttunut.
Silmäni on nyt siis punainen, hieman turvoksissa, vetistelee, kirvelee ja aiemmin se oli myös ehkä hieman kipeä, ainakin kun käänteli katsetta jyrkästi.
Tuon pitkän tarinan päätteeksi kysyisin, että mitä epäilette tapahtuneen? Eihän silmä vaan ole tulehtunut? Vai johtuuko silmän oireet kemiallisesta ärsykkeestä eli tuosta käsidesistä, kun toisessakin silmässä oli aluksi sitä kirvelyä mutta se lakkasi ja käytän kaksia erilaisia ja eri valmistajan piilareita? Kauanko oireet kestää tällaisissa tapauksissa? Mitä minun tulisi edes ylipäätänsä tehdä?
Äitini luulee että olen flunssassa, kun nenä vuotaa niin paljon. Ystävälläni oli tuolla leirillä flunssa, mutta mietin vaan että miten nenä alkoi vuotamaan samoihin aikoihin kun kirvelykin alkoi...
Apua tyhmälle kiitos!
Mitä teen?
6
8670
Vastaukset
- Käsidesi
Lääkäriin olisi pitänyt mennä (pitäisi varmaan vieläkin). Käsidesi ei todellakaan sovellu silmään laitettavaksi! Samaa sarjaa kuin muutkin puhdistusaineet, jonka jälkeen silmäsuihku olisi kyllä ollut paikallaan. Huonolla säkällä aiheuttaa paljonkin haittaa silmilleen tuolla tavalla... :/
Mitä siinä käsidesipullossa lukee silmään joutumisesta? Etsi netistä jos pulloa ei oo kotona...- nyt pelottaa
Kattoo nyt millanen tilanne on huomenna aamulla. :S Nyt ei kyllä oireet ole läheskään niin pahoja enää. Muutenkin laitoin sitä todella vähän ja vettä oli huomattavasti enemmän, joten käsidesi luultavasti liukeni veteen eikä ollut niin voimakasta. Toisekseen sehän on desinfioivaa ainetta ja ainoa mikä siinä aiheuttaa ärsykettä silmälle on alkoholi ja en ole ainakaan kuullut alkoholin vaurioittavan silmiä. Olen lukenut ennenkin netistä juttua, kuinka jotkut ovat kaataneet piilarinesteitä silmiin, siis niitä alkoholipitoisia ja se on aiheuttanut kivaa tuskaa kun sitä ei ole laimennuttu edes.
Saattaa kuulostaa tekosyiltä, mutta nuo perustuu siihen tietoon mitä itselläni on ja siksi en pidä sitä niin vakavana, koska desinfioivien aineiden ei pitäisi aiheutta vauriota silmälle, ainostaan ärsykettä. Muistaakseni luin käsidesipullon kyljen, muttei siinä mainittu mitään silmään joutumisesta. Alkoholihan tietysti ärsyttää kivasti silmää... Eikä ärsytys kai mitnekään vaurioita silmää? En ole huomannut mitään muutoksia näössäni näin lyhyellä aikavälillä. Alkoholi saattoi imeytyä toiseen piilariin paremmin kuin toiseen ja siksi toisessa ärsytys loppui lyhyeen. Eikö piilarit muutnekin ole hieman alkoholipitoisessa nesteessä?
Tuli jotenkin hermostunut olo. Katsoo sitten aamulla tilannetta. Toivon vain, ettei piilareista tullut mitään tulehdusta aiheuttavaa tartuntaa vaikka lilluivatkin runsaasti laimennetussa käsidesissä. On minulla ennenkin mennyt shampoita sun muita silmiin ja yleensä ärsytys on ollut vain lyhytaikainen. Kävin myös lähes välittömästi huuhtomassa silmiä.
Mutta joo, katsotaan tilannetta sitten aamulla. Jos on paha vielä silloinkin, niin käyn terkkarilla ja hän lähettää sitten eteenpäin. Toivotaan parasta, että kyseessä olisi vain ärsytys joka lakkaa yön aikana kun silmät lepää! - minä taas
nyt pelottaa kirjoitti:
Kattoo nyt millanen tilanne on huomenna aamulla. :S Nyt ei kyllä oireet ole läheskään niin pahoja enää. Muutenkin laitoin sitä todella vähän ja vettä oli huomattavasti enemmän, joten käsidesi luultavasti liukeni veteen eikä ollut niin voimakasta. Toisekseen sehän on desinfioivaa ainetta ja ainoa mikä siinä aiheuttaa ärsykettä silmälle on alkoholi ja en ole ainakaan kuullut alkoholin vaurioittavan silmiä. Olen lukenut ennenkin netistä juttua, kuinka jotkut ovat kaataneet piilarinesteitä silmiin, siis niitä alkoholipitoisia ja se on aiheuttanut kivaa tuskaa kun sitä ei ole laimennuttu edes.
Saattaa kuulostaa tekosyiltä, mutta nuo perustuu siihen tietoon mitä itselläni on ja siksi en pidä sitä niin vakavana, koska desinfioivien aineiden ei pitäisi aiheutta vauriota silmälle, ainostaan ärsykettä. Muistaakseni luin käsidesipullon kyljen, muttei siinä mainittu mitään silmään joutumisesta. Alkoholihan tietysti ärsyttää kivasti silmää... Eikä ärsytys kai mitnekään vaurioita silmää? En ole huomannut mitään muutoksia näössäni näin lyhyellä aikavälillä. Alkoholi saattoi imeytyä toiseen piilariin paremmin kuin toiseen ja siksi toisessa ärsytys loppui lyhyeen. Eikö piilarit muutnekin ole hieman alkoholipitoisessa nesteessä?
Tuli jotenkin hermostunut olo. Katsoo sitten aamulla tilannetta. Toivon vain, ettei piilareista tullut mitään tulehdusta aiheuttavaa tartuntaa vaikka lilluivatkin runsaasti laimennetussa käsidesissä. On minulla ennenkin mennyt shampoita sun muita silmiin ja yleensä ärsytys on ollut vain lyhytaikainen. Kävin myös lähes välittömästi huuhtomassa silmiä.
Mutta joo, katsotaan tilannetta sitten aamulla. Jos on paha vielä silloinkin, niin käyn terkkarilla ja hän lähettää sitten eteenpäin. Toivotaan parasta, että kyseessä olisi vain ärsytys joka lakkaa yön aikana kun silmät lepää!...löytyi netistä tietoa. Pikkasen helpottaa oloa, kun löysin entistä tietoa, että alkoholin joutumista silmään tulee siksi välttää ja huuhdella huolella (minkä kyllä tein), koska se aiheuttaa voimakasta ärsytystä, muttei ainakaan minkään tekstin mukaan vauriota. Täytyy siis vain vielä välillä huuhdella ja käyttää silmätippoja. Jos ei oireet häviä, niin sitten haen huomenna apua.
- sairaan_hyvä_hoitaja
minä taas kirjoitti:
...löytyi netistä tietoa. Pikkasen helpottaa oloa, kun löysin entistä tietoa, että alkoholin joutumista silmään tulee siksi välttää ja huuhdella huolella (minkä kyllä tein), koska se aiheuttaa voimakasta ärsytystä, muttei ainakaan minkään tekstin mukaan vauriota. Täytyy siis vain vielä välillä huuhdella ja käyttää silmätippoja. Jos ei oireet häviä, niin sitten haen huomenna apua.
Mulla on ruiskahtanut käsidesiä silmään töissä monet kerran kun käsiä desinfioi. Kirvelee ja niin pois päin muttei vakavampaa ole tapahtunut.
Muista kuitenkin ensi kerralla ottaa mukaan piilariaineet!! - onneksi
sairaan_hyvä_hoitaja kirjoitti:
Mulla on ruiskahtanut käsidesiä silmään töissä monet kerran kun käsiä desinfioi. Kirvelee ja niin pois päin muttei vakavampaa ole tapahtunut.
Muista kuitenkin ensi kerralla ottaa mukaan piilariaineet!!Joo. Mä huuhtelin illalla ohjeen mukaan 15 minuuttii kylmällä vedellä. Olihan se huuhtelu aika epämukavaa ja luometkin "muurautui" melkein umpeen, mutta silmät eivät enää kirvelleet eivätkä vuotaneet. Laitoin Systane-silmätippoja ja menin nukkumaan. Aamulla silmät olivat taas täysin normaalit ja terveen oloiset, joskin huuhtelusta tuli kivat silmäpussit. Laitoin taas silmätipat ja siitä 20 min. eteenpäin laitoin piilarit silmiin. Kaikki on taas hyvin. Opinpahan tästäkin jotain. :D
- sairaan_hyvä_hoitaja
onneksi kirjoitti:
Joo. Mä huuhtelin illalla ohjeen mukaan 15 minuuttii kylmällä vedellä. Olihan se huuhtelu aika epämukavaa ja luometkin "muurautui" melkein umpeen, mutta silmät eivät enää kirvelleet eivätkä vuotaneet. Laitoin Systane-silmätippoja ja menin nukkumaan. Aamulla silmät olivat taas täysin normaalit ja terveen oloiset, joskin huuhtelusta tuli kivat silmäpussit. Laitoin taas silmätipat ja siitä 20 min. eteenpäin laitoin piilarit silmiin. Kaikki on taas hyvin. Opinpahan tästäkin jotain. :D
Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Mukavaa joulun odottelua :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006414
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283210Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46979Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869