Mummelin suru

Monilapsisen perheen kuusitoistavuotias kyseli opiskeluasuntoa sosiaalitoimistosta. Oli saanut tietää sen olevan mahdollista. Saisi rauhassa syventyä opiskeluunsa.Tukihenkilö olisi henkisenä apuna. Asuntoa luvattiinkin. Nuori oli innoissaan, saa lukea rauhassa.
Sitten tulikin Sossuntyöntekijä innoissaan kertomaan huoneesta lastenkodista. Nuori järkyttyi. Eihän sinne halunnut ja sanoikin sen.
Hän jää sitten kotiin mieluimmin. Sossun täti ollut kuulevinaan nuoren vastausta.
Täti oli päättänyt kuitenkin sen kysymättä nuoren mielipidettä. Tädin mielestä on toteltava tai hän ottaa huostaan Kuitenkin kuusitoistavuotiasta on kuunneltava, eikä pelkästään kuulla. Nuori oli pyytänyt opiskeluasuntoa, eikä lastenkotiin asuntoa.
15696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

16v on alaikäinen, ja katsotaan että ei yksin ja ominpäin pärjää, ja kun haluaa pois kotoa vaikka syy olis mikä tahansa, niin jonkun on kannettava huoli alaikäisestä ja jos ei koti niin sossu sitten.

Mutta jotenkin tuntuu että voiko olla joku muukin syy, miksi poika haluaa "lukurauhaa". ajattelin kun esitettiin lastenkotia vaihtoehdoksi.

Ihmeeltä tuntuu sekin, että yksi täti voi päättää huostaanotosta, tai edes uhkailla, jos koti on pojalle moitteeton, jossa vain lukurauha puuttuu.

Mummelin suru on aiheellinen olipa syy mikä hyvänsä.

Äänestä
  • voi nuuttaa pois kotoa,jos hänellä on vakituinen osoite.Monikin nuori haluaa kokeilla siipiään muualla ja mikäs siinä,voi oppiakkin pärjäämään omillaan paremmin kuin kodin nurkissa kauan viihtyvä.
    Ja sossun täti nimenomaan päättää hyvinkin monista asioista aivan itsenäisesti,sossun rahoja myöntäessään ja huostaanottotapauksissa hän on se "tietävä" osapuoli,mikä on lapselle parasta,sijoituspaikat yms.
    Siis hyvinkin subjektiivista on lapsen kohtaloista ja elämän eteenpäin kulusta käsittely virkamiestasolla.
    Sossusta apua hakeva on hyvinkin sossun tädin "armoilla",miten vaikeaksi tämä arvioi hakijan elämäntilanteen,tietyt normit on tietysti,mutta joissakin on tädin harkinnanvaraa.

    Äänestä

  • mummi68 kirjoitti:

    voi nuuttaa pois kotoa,jos hänellä on vakituinen osoite.Monikin nuori haluaa kokeilla siipiään muualla ja mikäs siinä,voi oppiakkin pärjäämään omillaan paremmin kuin kodin nurkissa kauan viihtyvä.

    kuten sanoin 16v on alaikäinen vastuun kantaa koti tai vaihtoehtoisesti sossu.

    Mutta että sossun täti yksin päättäisi alaikäisen kohtalosta, sitä en jaksa uskoa,

    kyllä hän asiaa eteenpäin vie, mutta päätös tehdään varmasti useamman virkailijan kesken.

    Ei ihmisen elämää ratkaista, yhden ihmisen mielipiteen tuloksena.

    Mutta päätökseen hän voi vaikuttaa lausunnollaan. Näin minä uskon.

    Äänestä

  • mummi68 kirjoitti:

    voi nuuttaa pois kotoa,jos hänellä on vakituinen osoite.Monikin nuori haluaa kokeilla siipiään muualla ja mikäs siinä,voi oppiakkin pärjäämään omillaan paremmin kuin kodin nurkissa kauan viihtyvä.
    Ja sossun täti nimenomaan päättää hyvinkin monista asioista aivan itsenäisesti,sossun rahoja myöntäessään ja huostaanottotapauksissa hän on se "tietävä" osapuoli,mikä on lapselle parasta,sijoituspaikat yms.
    Siis hyvinkin subjektiivista on lapsen kohtaloista ja elämän eteenpäin kulusta käsittely virkamiestasolla.
    Sossusta apua hakeva on hyvinkin sossun tädin "armoilla",miten vaikeaksi tämä arvioi hakijan elämäntilanteen,tietyt normit on tietysti,mutta joissakin on tädin harkinnanvaraa.

    taitaa olla. kysymys on lapsen oikeudesta päättää halusta olla itsenäinen. Kuusitoistavuotias on nuori, ei pikkulapsi. Hän haluaa kokeilla itse elämää joka kasvattaa itsetuntoa ja pärjäämistä.
    Hyviä ihmisiä tuli heistäkin jotka silloin ennen joutuivat teini-iässä elantonsa hankkimaan. Henkiset voimavarat kasvoivat pärjäämiseen. Varmasti oli vaikeuksiakin, mutta elämässä aina on.
    Tuntuu kuin kysymys olisikin sossun voimasta määrätä, eikä lapsen edusta. Katsotaan pärjäämis mahdollisuus sossun kulmasta, se voi olla kuitenkin toinen kuin nuoren. Pitäisi antaa nuoren yrittää, kun on tahtoa. Jos ei onnistu, aina voi pyytää apua omaisiltakin.
    Huostaanotto silloin jos elämä on suistunut raiteiltaan huumeiden, viinan ja huonon käytöksen vuoksi. Tuossahan ei ollut kysymys muusta kuin opiskelusta omassa asunnossa. Oman elämän alkeista.

    Äänestä

  • mummi68 kirjoitti:

    voi nuuttaa pois kotoa,jos hänellä on vakituinen osoite.Monikin nuori haluaa kokeilla siipiään muualla ja mikäs siinä,voi oppiakkin pärjäämään omillaan paremmin kuin kodin nurkissa kauan viihtyvä.
    Ja sossun täti nimenomaan päättää hyvinkin monista asioista aivan itsenäisesti,sossun rahoja myöntäessään ja huostaanottotapauksissa hän on se "tietävä" osapuoli,mikä on lapselle parasta,sijoituspaikat yms.
    Siis hyvinkin subjektiivista on lapsen kohtaloista ja elämän eteenpäin kulusta käsittely virkamiestasolla.
    Sossusta apua hakeva on hyvinkin sossun tädin "armoilla",miten vaikeaksi tämä arvioi hakijan elämäntilanteen,tietyt normit on tietysti,mutta joissakin on tädin harkinnanvaraa.

    Poikamme kuskaili isän uudella autolla eronneen perheen hyvin nuorta tytärtä hänen vanhempiensa asuinpaikkojen välillä. Oli juuri ajokortin saanut.
    Tyttö oleskeli iltaisin meillä, mutta nukkui oman isänsä olohuoneessa.
    Nuorten parissa työskennelleenä osasin arvata seuraavan siirron: hän alkaisi myöhästellä viimeisestä bussista. Niin kävi.

    Esitin heti tytölle hellävaraisesti, että hänen olisi syytä pitää varansa lähdöstä bussiaikataulun puitteissa kotiinsa. Muutenhan meidän pitäisi lähteä häntä kotiin viemään ja siellä soittaa ovikelloa ilmoittaen kotiintulon hänen isälleen. Eikä niin nuoren sovi olla pojan luona yökylässä.

    Seuraavaa vaihetta hämmästelin kovin. Tytön äiti oli hommannut nuorelle tyttärelle yksiön asunnoksi tästä ihan läheltä.

    Sossun tädeistä puheenollen: häntä sitovat autettavan iän rajoitteet. En tunne niitä.
    Lapset saavat päähänsä hurjia tuumia, ellei ole valvovaa silmää. Eräällä mökillä laittoivat moottoriveneen tuntikaupalla kiertämään ympyrää naapurien kauhuksi.

    Äänestä

Olen lukenut nuoren mielipide pitäisi ottaa huomioon. Luulisin siitä olevan mainintaa laissakin.
Ihmettelen sitä jos luvataan asunto eikä sitten kumminkaan. Voiko nuori luottaa aikuiseen jos petetetään.
Nuori voisi pärjätä varsinkin kun on tukijoita mukana. Jotenkin käsitin kodinkin opiskeluun uskovan. Outoa jos lastenkotiin. Se myös jos täti voi junailla yksin asioita pelkästään puhumalla.
Voi mummeli, jaksamista ja toivon asioiden järjestyvän.

Äänestä
  • Kun olin nuori..Syntymäpäivänäni ,kun täytin 16v.
    minut heitettiin kirjaimellisesti pihalle..Pistin tavarani laukkuun ja mietin,mihin lähtisin.Väliaikasesti pääsin yhden tutun nurkkiin ja sitten etsin alivuokralaisasunnon..Pääsin yhden
    rahastajan luo,kun hänellä oli tyttö ja se piti viedä aamulla tarhaan..Vein mennessäni,kun menin töihin..Asuin siellä ,kunnes keksin uuden asunnon yhden tytön kanssa..No,kävin töissä,illalla iltakoulua ja yöllä luin läksyjä..Niin se meni..Ei kukaan perään kysellyt..Pärjäänkö vai en..No,vanhoja juttuja,mutta onhan se hyvä,että nykyaikana vähän huolehditaan paremmin nuorista..

    Äänestä

  • irkku-37 kirjoitti:

    Kun olin nuori..Syntymäpäivänäni ,kun täytin 16v.

    Olin se orpo tyttö ja sukulaiset huolehti ja katsoivat,että kun lapsilisäkin päättyi siihen 16v,niin eivät ruvenneet enää pitämään ,vaikka menin jo 14 vuotiaana töihin asiatytöksi ja maksoin
    asumisestani,heti kun sain ensimmäisen palkkani.
    En enää edes syönyt heidän ruokiaan,vaan mitä jäi rahaa ostin jotain syömistä omilla rahoillani..
    Oli mielenkiintoista,vaikka ei aina hauskaa..

    Kuinka tasapainoiselta ihmiseltä kirjoituksinesi vaikutatkaan kaikesta kokemastasi huolimatta. Kaikille tulee elämässä vaikeita vastoinkäymisiä, mutta soisi lasten ja nuorten niiltä säästyvän.

    Nyt on ajat sellaiset, että nuoret voivat muuttaa pois kotoaan aikaisin ja aivan rahatta.
    Yheiskunnan muut jäsenet kustantavat yheisvastuullisesti nuorten kulut.

    Äänestä

  • Katicat2 kirjoitti:

    Olen todella iloinen,että kaikki,mitä jo lapsena tapahtui,on vain vahvistaneet minua.Joten ei hätää.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle.. Muuten ,minun lapsenlapseni,ovat muuttaneet kotoaan ,ensin mummulaan,ottamaan vauhtia itsenäisyyteen..Ihan mukavaa minulla on ollut,tämmöisena väli-etappina..

    Äänestä

Suomessa teinit pääsevät leikkimän kotileikkejä, koska yhteiskunta maksaa asumistukena vuokrat. Vanhemmat pääsevät kätevästi eroon hankalista nuorista ennen täysi-ikäisyyttä alkamalla potkia ulos kodista.
Ennen piti opiskelijoidenkin asua alivuokralaishuoneessa, vieläpä kahdestaan jonkun vieraan kanssa. Henkilötakauksisella lainalla opiskeltiin, mitään tukia ei tullut.

Äänestä

On varmaan hankalaa keskittyä läksyjen tekoon, kun on suuri perhe. On taas vaikea tietää mitkä kriteerit olivat, kun kielsivät saamasta omaa asuntoa. Lastenkoti ei ole todellakaan oikea paikka saada lukurauhaa. Yhtä asiaa olen miettinyt, että miksi monet nuoret haluavat muuttaa kotoa alaikäisenä (alle 18v.) vaikka monilla varmaan on kohtuulliset olosuhteet. Olen miettinyt myös, miten yhteiskunnalla riittää rahaa maksaa näiden nuorten kotoa lähtemisen ennenkuin on saavutettu täysikäisyys. Kaikki tuntuu niin vapaalta toteuttaa omia mieltymyksiään. Kuitenkin nämä kotoa muuttaneet turvautuvat taloudellisissa asioissa vanheempiinsa. Kotona asuessaan vanhemmat pääsisivät pienemmillä menoilla. Vanhemmilla tekee tiukkaa raha-asioissa joutuessaan hajoittamaan vanhemman velvollisuuksia.

Äänestä
  • Minua oikeen ihmetyttää kuinka nykyisin "hyyssätään" nuoria.

    Minä olen lähtenyt työhön vähän vailla 15 vuotiaana.
    Siinä on tullu kortteerit ja ruoka laskut maksettua omasta rahasta.

    Ei ollu mitään tukea kotoani, mielestäni olen ihan rehellinen ja tavallinen työmies.

    Mitään rikos rekisteriä ei ole, enkä ole velkaa kenellekään.

    Ei tosin ole varalisuuttakaan liikaa, mutta elämä on ollu minulla mielenkiintoista.

    Siis yritän sanoa mielenkiintosta siksi kun nykyisin nuoret ei kertakaikkiaan osaa minkäänlaista työtä, ei senkään jälkeen kun on näytetty heille miten pitäs toimia.

    Taitaa olla liika helppoa se elämä heille, kun lusikalla syötetään melkeen aikuseksi asti Ja nenäkin pyyhitään, niinkun 2 vuotiaalta.

    Minua tuollanen ei kyllä mitenkään haittaa, mutta ihmettelen vaan....

    Oliskohan vika kotikasvatuksessa tai sen vähyys ?

    Äänestä

  • Leskimies75+ kirjoitti:

    Minua oikeen ihmetyttää kuinka nykyisin "hyyssätään" nuoria.

    terveet nuoret saavat paapomista ja kaikenmaailman tukia, tietenkin se on vanhoilta ja sairailta pois. Vanhuksista ei välitä kukaan kun eivät ole enää työelämäss. Moni nuorempi ei ole työhaluinenkaan mutta silti nekin elätetään ja hyvin hoidetaan.

    Äänestä

  • Leskimies75+ kirjoitti:

    Minua oikeen ihmetyttää kuinka nykyisin "hyyssätään" nuoria.

    Minä olen lähtenyt työhön vähän vailla 15 vuotiaana.
    Siinä on tullu kortteerit ja ruoka laskut maksettua omasta rahasta.

    Ei ollu mitään tukea kotoani, mielestäni olen ihan rehellinen ja tavallinen työmies.

    Mitään rikos rekisteriä ei ole, enkä ole velkaa kenellekään.

    Ei tosin ole varalisuuttakaan liikaa, mutta elämä on ollu minulla mielenkiintoista.

    Siis yritän sanoa mielenkiintosta siksi kun nykyisin nuoret ei kertakaikkiaan osaa minkäänlaista työtä, ei senkään jälkeen kun on näytetty heille miten pitäs toimia.

    Taitaa olla liika helppoa se elämä heille, kun lusikalla syötetään melkeen aikuseksi asti Ja nenäkin pyyhitään, niinkun 2 vuotiaalta.

    Minua tuollanen ei kyllä mitenkään haittaa, mutta ihmettelen vaan....

    Oliskohan vika kotikasvatuksessa tai sen vähyys ?

    Oli mukava lukea leskimiehen 75 teksti. Saa oikeastaan olla onnellinen ,että elettiin siihen aikaan, kun itsekunkin piti vastata itsestään ja huolehtia omista vanhemmistaan , sisaruksistaan ja siitä reviristä mistä itsekukin eli. Olemme muistelleet tämän ikäisten 75 ystävättärien kanssa, että kun tansseissa käytiin, oltiin kaikki yhtä hienoja, kun oli ne yhdet ja samat vaatteet, joita tuuletetiin ja pestiin. Mennäkseni varsinaiseen aiheeseen, niin siihen aikaan, kun tämänikäiset lähtivät kotoaan se tapahtui, että mentiin avioliittoon. Asunnot olivat hyvin monella, joko oman kodin vintissä tai muussa vastaavassa. Milloinhan päättäjien silmät avautuvat, että he lopettavat nuorten kotoa poismuuttamisen ennen 18 vuoden ikää. Vanhemmilla, kun on velvollisuus kasvattaa lapsiaan täysi-ikäisyyteen saakka.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mummes kirjoitti:

Monilapsisen perheen kuusitoistavuotias kyseli opiskeluasuntoa sosiaalitoimistosta. Oli saanut tietää sen olevan mahdollista. Saisi rauhassa syventyä opiskeluunsa.Tukihenkilö olisi henkisenä apuna. Asuntoa luvattiinkin. Nuori oli innoissaan, saa lukea rauhassa.
Sitten tulikin Sossuntyöntekijä innoissaan kertomaan huoneesta lastenkodista. Nuori järkyttyi. Eihän sinne halunnut ja sanoikin sen.
Hän jää sitten kotiin mieluimmin. Sossun täti ollut kuulevinaan nuoren vastausta.
Täti oli päättänyt kuitenkin sen kysymättä nuoren mielipidettä. Tädin mielestä on toteltava tai hän ottaa huostaan Kuitenkin kuusitoistavuotiasta on kuunneltava, eikä pelkästään kuulla. Nuori oli pyytänyt opiskeluasuntoa, eikä lastenkotiin asuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu