Google maps, ei näe kaikkia paikkoja

Tuolimatkailija

Google maps haun kautta tulee välillä matkusteltua eri puolilla maailmaa.
Erään kerran tutkin paikkoja euroopassa ja Saksassa.
Saksassa saa tarkennettua maisemia hyvinkin lähelle ja tarkasti.
Kadut ja rakennukset erottuvat monessa paikoissa tarkasti.
Saksasta löytyi muutamia kohtia, jotka jäivät tarkentumasta, vaikka lähiympäristö tarkentui selväksi.
Ihmettelin, että mitä nämä alueet ovat "salaisia" vai mitä.
Ne ovatkin eri puolilla saksaa olevia natsien perustamia keskitysleiri alueita.
Ovat kaikki varmaan samoin piilotettuja myös muissakin euroopan maissa, missä niitä on ollut ja mitä niistä on vielä jäljellä.
Ei pääse kukaan niitä vakoilemaan netin kautta.

4

807

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MinäIte.

      Mikset lataa Google Earth ohjelmaa koneelles ? Minulla ko. ohjelma on ollut käytössä ainakin 2v ja aion jatkossakin pitää sen.

      Jaossa on ilmais että maksullisia ohjelmia.
      Minulla on tosin maksullinen versio joka maksaa suunnilleen 20€/vuosi.

      Kartta saattaa olla vuoden myöhässä, koska se ei kulje aivan realiajassa.

      • Tuolimatkailija

        Mulla on tuo Google Earth ilmainen versio.
        Käytin sitä aluksi usein, mutta en ole sitä
        enää käyttänyt.
        Tuo Google Earth ohjelma jumittaa ainakin käyttämäni kannettavan tietokoneen.
        Yht'äkki tietokone menee jumiin/lukkoon, eikä enää reagoi vaikka hiirtä liikuttais tai painelis näppäimiä.
        Vaikka odottelin useita minuutteja jopa useita kymmeniä minuutteja, niin tietokone ei vastaa.
        Välillä pitää vaan kovaa ääntä, kun tuo tuuletin pyörii pitkiä jaksoja.
        Mikään muu ei auttanut, kuin kylmästi akku irti, niin virta katkeaa ja samalla sammuu tietokone.
        Tämä ei ole kylläkään mikään suositeltava, eikä mukava tapa sammuttaa tietokonetta.


      • MinäIte.
        Tuolimatkailija kirjoitti:

        Mulla on tuo Google Earth ilmainen versio.
        Käytin sitä aluksi usein, mutta en ole sitä
        enää käyttänyt.
        Tuo Google Earth ohjelma jumittaa ainakin käyttämäni kannettavan tietokoneen.
        Yht'äkki tietokone menee jumiin/lukkoon, eikä enää reagoi vaikka hiirtä liikuttais tai painelis näppäimiä.
        Vaikka odottelin useita minuutteja jopa useita kymmeniä minuutteja, niin tietokone ei vastaa.
        Välillä pitää vaan kovaa ääntä, kun tuo tuuletin pyörii pitkiä jaksoja.
        Mikään muu ei auttanut, kuin kylmästi akku irti, niin virta katkeaa ja samalla sammuu tietokone.
        Tämä ei ole kylläkään mikään suositeltava, eikä mukava tapa sammuttaa tietokonetta.

        Luulenpa ettei kannattavassa kovin isot ohjelmat muutenkaan pyöri hyvin.

        Minulla on käytössä pöytäkone jossa on resurssia aivan tarpeeksi.

        Tuo ohjelma vaatii paljon muistia ym.


    • MinäIte.

      Auchwitz ei kyllä näy hyvin, mutta kuvia on joka puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1324
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      957
    3. 70
      790
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      734
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      665
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      622
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      605
    10. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    11. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      81
      552
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      548
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      535
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      532
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      90
      482
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    18. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      447
    Aihe