Sydänkiuas Sievissä

Yksinäinen sai udessa pihasaunassa Sydänkiukaan ensilöylyt 30.10 klo 18.
Aloittaessa saunassa oli n. 80 astetta pehmeää lämpöä joka puolella, jota riitti myös jalolle.
Viivyin saunassa yhtäjaksoisesti lähes tunnin tuntematta väsymisen merkkejä.
Vilvoittelin välillä ja huomasin istuvani yhä uudestaan lauteilla.

Lähtiessä saunasta 20.30 jätin kalikan pesään ja luulin lopettavani saunomisen, mutta kuinka ollakkaan, vielä klo 21.00 huomasin istuvani lauteilla nauttimassa ihmeellisen kiukaan antamasta lämmöstä.
Yksinasuja lopetti ensisaunomisensa Sydänkiukaalla yön alkaessa 21.35.

Lisäsin liikaa puita ja saunan lämpötila oli välillä yli 100 astetta, saunassa viihtyi silti ja saattoi heitellä vettä kiville, tuntematta normaalin löylyn aiheuttamaa poltetta iholla.

Nyt puita kuluu puolet vähemmän ja Yksinäisellä Sydänkiuas-sauna lämpiää lähes joka iltapäivä.
Saunani on herättänyt sukulaiseni ja tuttavani saunavierailulle enenevässä määrin.

Elopainoni on -3 kg 110 kg ja olen ketjupolttaja.

Edellisillä kiukailla, jostain syystä sauna-aikani oli n.15 min pesuineen, jo sinä aikana tuli väsynyt olotila. Eikä tuttavien kutsuminen saunailtojen viettoon tullut mieleenkään.
16868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

On sydänkiuas aika peli jos 80 asteessa pystyy istumaan tunnin=)
Turha täällä on tuota rumilusta koittaa myydä. Aikoinaan kun sen tornadon ostin niin missä tuo "pehmeä" lämpö silloin oli. Rautalaatikosta saa vain yhdentyyppistä lämpöä. Tukalaa sellaista. Kiukaan pitää olla K-I-V-E-Ä (tai kertalämmitteinen). Siitä ei varmaan tarvitse kiistellä, eihän?
Toki pystyy sitä kännissä saunomaan vaikka viki kiukaallakin;)

Äänestä

Hei luetellaan kaikki uudet kiukaat ja niiden paikkakunnat!

Äänestä

ketjupolttajan piipussa jotain muuta kuin tupakkaa.
On meinaan niin sekavaa tekstiä.

Äänestä

Koska kuitenkin jotkut uteliaat (kuten minä, nykyinen modulikotalainen ja tuleva aitolainen) lukee mitä tämä sydänkeuhkopotilas tällä kertaa horisee, niin laitetaanpas tästä linkki kansalle että saavat lukea mistä löylyssä on kysymys ja miten löylyn heitto vaikuttaa eri lämpötiloissa. Muutenkin suosittelen kaikille saunaa suunnitteleville tuota sivustoa kokonaisuudessaan. Eli tuostapa sitten:
http://www.saunasite.com/index-fi/loyly.htm

Äänestä
  • Asumme maaseudun rauhassa Hämeessä.
    Sydänkiuas vaihdettiin saunaamme huhtikuussa, saunomme 3-4 kertaa viikossa, paitsi kesällä lähes joka ilta.
    On kiukaan syy, että meistä tuli innokkaita saunojia, jopa pojat 17 ja 18 alkoivat saunomaan aivan uudella sykkeellä.
    Pojat innostuivat saunaan siinä määrin, että valmistivat talven varalle vastoja, joita haudomme ja käytämme sumeilematta.
    Pojilla on erikoinen harrastus kutsua myös kavereitaan saunailtaan..

    Saunassa viihtymisestä ei voinut puhua kaminakiuasaikana.

    Kiitos superkiukaan, nyt saunassa viihtyy vähän liiankin hyvin.

    Äänestä

  • ero on huima kirjoitti:

    Asumme maaseudun rauhassa Hämeessä.
    Sydänkiuas vaihdettiin saunaamme huhtikuussa, saunomme 3-4 kertaa viikossa, paitsi kesällä lähes joka ilta.
    On kiukaan syy, että meistä tuli innokkaita saunojia, jopa pojat 17 ja 18 alkoivat saunomaan aivan uudella sykkeellä.
    Pojat innostuivat saunaan siinä määrin, että valmistivat talven varalle vastoja, joita haudomme ja käytämme sumeilematta.
    Pojilla on erikoinen harrastus kutsua myös kavereitaan saunailtaan..

    Saunassa viihtymisestä ei voinut puhua kaminakiuasaikana.

    Kiitos superkiukaan, nyt saunassa viihtyy vähän liiankin hyvin.

    Muutitte juuri Sievistä Hämeeseen maaseudun rauhaan?

    Puhutaanko Hämeessäkin muuten kaminakiukaista? Minä kun luulin että niin tehdä vain Suomi24 palstalla.

    Äänestä

  • säv.san.sov. kirjoitti:

    Muutitte juuri Sievistä Hämeeseen maaseudun rauhaan?

    Puhutaanko Hämeessäkin muuten kaminakiukaista? Minä kun luulin että niin tehdä vain Suomi24 palstalla.

    Tietää aina koska on sama kirjoittaja. Vaihtais vaikka tyyliä ja käyttäis eri sanoja=)

    Äänestä

  • Samperihhh kirjoitti:

    Tietää aina koska on sama kirjoittaja. Vaihtais vaikka tyyliä ja käyttäis eri sanoja=)

    Syntyperäisiä perus Hämäläisiä olemme.
    Kyllä täällä puhumme kaminakiukaista.
    Mitä pahaa siinä on?
    K-Raudassa voi jokainen käydä katsomassa, eri valmistajien kaminakiukaiden rivistöistä niiden masuunirakenteet.

    On super ero Sydänkiukaaseen!

    Äänestä

  • eron huomaa kirjoitti:

    Kaminakiuas on täällä vastikään keksitty termi, joka tarkoittaa kaikkia ilmaa lämmittäviä kiukaita. Sinänsä osuva termi jossa ei ole mitään negatiivista kaikua. Tyyppiesimerkki kaminaperiaatteella toimivasta kiukaasta on juuri sydän kiuas.

    Käytit tuota K-Rauta juttua parissa toisessakin viestissä. En nyt muista olitko niissä Lievestuoreelta vai mistä, mutta kannattaa olla tarkkana näiden tarinoiden kanssa.

    Äänestä

  • eron huomaa kirjoitti:

    Syntyperäisiä perus Hämäläisiä olemme.
    Kyllä täällä puhumme kaminakiukaista.
    Mitä pahaa siinä on?
    K-Raudassa voi jokainen käydä katsomassa, eri valmistajien kaminakiukaiden rivistöistä niiden masuunirakenteet.

    On super ero Sydänkiukaaseen!

    Kamina on ilman lämmittämiseen ja kierrättämiseen perustuva metallinen, puilla lämmitettävä lämmityslaite. Kaminan lämmönvarauskyky ei ole hääppöinen.

    Käsittääkseni Sydänkiukaan suuri myyntiargumentti on nimenomaan tehokas ilman lämmittäminen kierrättämällä sitä sivulaatikoiden ja tulipesän välisestä kuumasta tilasta.

    Ellei näin toimiva laite ole nimenomaan kamina, niin oikaiskaa minua missä kohden olen käsittänyt jotain väärin.

    Äänestä

  • Ymmärtääkseni kirjoitti:

    Sitähän tässä itse kukin ihmettelee kun joku nimittää yhdellä suulla kaikki, oliko se nyt K-RAudassa myytävät kiukaat kaminakiukaiksi ja tämä yksi edustaa käytännössä kaminakiuasta aidoimmillaan. Melko ristiriitaista sanailua. Kannattaisi varmaan vähän miettiä ennenkuin lanseeraa näitä huvittavia nimityksiä.

    Tuo ilmaa lämmittävä kiuashan lanseerattiin joskus 1950 luvulla. Nykyään kaikki vakavasti otettavat valmistajat ovat esitelleet kivikiuas-tyyppisiä ratkaisuja. Sekin on kyllä keksitty jo 50-luvulla tai aikaisemminkin mutta on näköjään taas muotia.

    Äänestä

  • olet ymmärtänyt oikein kirjoitti:

    Kaminassa paloilmat kulkevat tulipesästä ylöspäin, katso armeijan Sammakko- ja pystykaminat. Sama periaate kaikissa Kaminakiukaissa.

    Läpivirtauskiukaat ovat ratkaisuiltaan ja käyttöominaisuuksilta aivan eri luokkaa.

    Äänestä

Kunhan saunassa on hyvä ilmanvaihto ja tehokas kiuas niinkuin S- kiuas on uskon , että toimii .
Ammattiveli ja opiskulukaveri tuli luokseni rantasaunaan . Perjantai iltana ja saunoimma aamuun 05 . Sovimme aloitammi lauantaina aikaisemmin jottei menisi niin pitkään , niinpä aloimme klo 17 ja saunoimme aamuun 05 . Olimme nuoria ,eikä muutakaan tekemistä ollut ( laatujuotavat).Koska ystäväni on jo pois mennyt niin voin kertoa hänen olleen Kotkasta Mussalon vuorokonemestari.

Äänestä

Jolla on Sydänkiuas saunassa ei voi olla kuin tyytyväinen.

MUTINANNE KUULLOSTAA HAASKOJEN KIELELTÄ.
Puhutte asiasta, vaikka ette tunnu tietävän Sydänkiukaan käyttöominaisuuksista yhtikäs mitään.

Joka tapauksessa se on niin, että olkoon kiukaan ominaisuuksia kuvaava nimi, masuuni- tai kaminakiuas, kaikki tiedämme mistä puhutaan.

Äänestä
  • On voittopuolisesti hyvä , uusi kiuas on puhsan ja jos veto riittää niin onhan se paras kiuas mitä kaupasta saa . Minun kiukaani oli kyllä siinämielessä parempi siinä ei ollut S- kiukaan " vikoja" se oli käytössäni 20 vuotta 1967 - 1987
    oli viellä täysin kunnossa , mutta tein Savusaunaratkasun.

    Äänestä

  • Luuletko että joku uskoo näitä tarinoita?

    "masuuni- tai kaminakiuas"
    Sinäpä sen sanoit. Mitä termiä ajattelit seuraavaksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onnellinen saunoja kirjoitti:

Yksinäinen sai udessa pihasaunassa Sydänkiukaan ensilöylyt 30.10 klo 18.
Aloittaessa saunassa oli n. 80 astetta pehmeää lämpöä joka puolella, jota riitti myös jalolle.
Viivyin saunassa yhtäjaksoisesti lähes tunnin tuntematta väsymisen merkkejä.
Vilvoittelin välillä ja huomasin istuvani yhä uudestaan lauteilla.

Lähtiessä saunasta 20.30 jätin kalikan pesään ja luulin lopettavani saunomisen, mutta kuinka ollakkaan, vielä klo 21.00 huomasin istuvani lauteilla nauttimassa ihmeellisen kiukaan antamasta lämmöstä.
Yksinasuja lopetti ensisaunomisensa Sydänkiukaalla yön alkaessa 21.35.

Lisäsin liikaa puita ja saunan lämpötila oli välillä yli 100 astetta, saunassa viihtyi silti ja saattoi heitellä vettä kiville, tuntematta normaalin löylyn aiheuttamaa poltetta iholla.

Nyt puita kuluu puolet vähemmän ja Yksinäisellä Sydänkiuas-sauna lämpiää lähes joka iltapäivä.
Saunani on herättänyt sukulaiseni ja tuttavani saunavierailulle enenevässä määrin.

Elopainoni on -3 kg 110 kg ja olen ketjupolttaja.

Edellisillä kiukailla, jostain syystä sauna-aikani oli n.15 min pesuineen, jo sinä aikana tuli väsynyt olotila. Eikä tuttavien kutsuminen saunailtojen viettoon tullut mieleenkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu