Kynsien leikkaus

Meillä on kynsien leikkaamisesta muodostunut
painajainen. Ekan kerran koiralta leikattiin
kynnet eläinlääkärillä, ja täti-tohtorille sattui
lipsahdus... eli leikkuri meni liian pitkälle ja
tietty kävi kipeästi.
Nyt kun kynsiä leikataan ja kotona ei ole
vahinkoja sattunut on homma siitä huolimatta yhtä
taistelua ja suostuttelua. Namipaloilla ja
huomion pois viennillä menee hyvin muutama kynsi,
mutta sitten tulee stop. Homma on kerta kaikkiaan
pakko lopettaa. Jo pelkkä leikkureiden näkeminen
saa koirulin poistumaan huoneesta...
Voisko auttaa, jos hankittais uudet leikkurit? Vai
onko ainoa keino lyhentää kynnet rauhoittavan
piikin avulla?
Jos jollain on ollut samanlaista ongelmaa, niin
olisin tosi kiitollinen neuvoista ja vinkeistä.
Väkisin en halua alkaa leikkaamaan, koska uskon,
että siitä taistelu vaan kiihtyy.
Kiitos jo etukäteen!
12747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

väkivallalla kynsiä ei saa tietenkään rueta
leikkaamaan, mutta olen sitä mieltä, että jos
koira rimpuilee leikatessa, sitä on yritettävä
lempeästi, mutta varmoin ottein pitää kiinni.
näin koira oppii ettei rimpuilusta ja
tappelemisesta ole hyötyä, päin vastoin!
tämä on tietysti melko hankalaa isoilla koirilla.
omat koiramme on opetettu pikku pennusta pitäen
kynsien leikkuuseen. viikottain napsaistiin pieni
pala pois. ikinä ei ole ollut kummankaan kohdalla
tappelua leikkaamisesta.
sinäkin voit koittaa opettaa koiraasi ottamalla
sen aina välillä luoksesi ja silittelemällä sen
tassuja leikkien kynnenleikkaus tilannetta ilman
että otat leikkuria esillekään. kehut ja
palkitset koiraa runsaasti. sitten voit edetä
ottaen leikkurin esille, mutta et vieläkään
oikeasti leikkaa kynttä, vaan leikit leikkaavasi.
näin voit edetä varovasti ja palkita koiraa
vaikkapa makkaralla, niin kynsien leikkuusta voi
tulla ihan mukavaa... :)

Äänestä

"Namipaloilla ja huomion pois viennillä menee
hyvin muutama kynsi"

Mitäs sitten ahnehdit enempää? Leikkaa loput
parin päivän päästä! Tai yksi kynsi päivässä.

Äänestä

itse kokeilin joskus viilata tyton kynnet kun ei
oikein tassut pysynyt aloillaan ku piti leikata.
ihme kyl miten se osaaki vetaa tassun aina pois
just kun oon leikkaamassa(vielaki sama juttu)!
joo siis ostin hyvan rakennekynsiin tarkoitetun
ksrkean kynsiviilan (sokos n.30mk) ja viilasin
kynnet lyhyeksi. siihen pitaa kyl varata muutama
tunti.. toinen kokeilu sain kirjan vinkista ja
oli paljon helpompi-metalliviila-! hullua mutta
tehokasta. taisi menna koirallaki yhta lailla
hermot kuin minulla koska muutama kerta sen
jalkeen kynsien leikkuu onnistui aivan mainiosti
ilman karkaavia tassuja!
toinen on lahjonta mutta sehan ei teilla
toiminut..
keinonsa kullakin.. ;)

Äänestä
  • ..ja itse asiassa yhdeltä rimouilijalta
    leikannutkin kynnet. meillä kotona meininki on
    ollut se, että kun kynnet leikataan,ne myös
    leikataan. jos rimpuilee,niin kestää vain
    pidempään päästä pois. ja aina palkkio ja kehut
    päälle. kävin leikkaamassa erään työkaverini
    terrierin kynnet, koira oli aivan mahdoton mutta
    vähän hikeä ja paljon painia niin leikattiinpa ja
    pari namipalaa sai palkaksi. enää ei kyllä tullut
    lähelle..eli periaatteessa kun pennusta opettaa
    ettei anna periksi niin harvemmin sitä isompana
    tulee ongelmia. meillä kyllä onneksi on myös
    siunaantunut valkoiset kynnet,joten liikaa
    leikkaaminen on aika epätodennäköistä.

    Äänestä

edellisille vastaajillesi sanoisin höpö höpö.
Elikkä kaikki kynnet on syytä leikata kerralla.
vaikka sitten pakolla. Kun kerran saat alistettua
koirasi kynsien leikkaukseen sujuu seuraavat
kerrat huomattavasti helpommin.

Kynsien leikkaus on monesti yksi sellainen asia
jossa koira pyrkii ottamaan vallan omiin
tassuihinsa.

Ole jämpti ja ole johtaja.
Kynnet leikataan kun sinä niin haluat.
Vai määrääkö teillä missä koira nukkuu, mitä se
syö yms?

Äänestä
  • ei sitten tullut mieleen että koira voi pelätä
    kynsien leikkuuta? Pakolla vaan ja alistetaan
    koira, siitähän se pelko lähtee. Eikös vain?

    Äänestä

  • huh huh kirjoitti:

    ei sitten tullut mieleen että koira voi pelätä
    kynsien leikkuuta? Pakolla vaan ja alistetaan
    koira, siitähän se pelko lähtee. Eikös vain?

    anteeksi mutta jos koira saa kovan pelkotilan
    siitä että sen kynsiä on kerran leikattu liikaa
    niin koiralla on hyvin huono stressinsieto kyky
    ja sanoisin että se on luonteeltaan jopa huono.

    Kynsien leikkuu kun ei yleensä johdu pelosta vaan
    nimenomaan siitä valta-asemasta.
    Olen monet koirat alistanut kynsien leikkuulle
    kerran ja sen jälkeen kynsien leikkuu sujuu kuin
    itsestään. Kyse on siitä että koiralle näytetään
    että tämä asia on pakollinen eikä siitä että voi
    voi muppe ei pidä tästä...

    Jos koira pelkää jotain asiaa niin hyssyttely ei
    sen pelkotilan raukeamiseen edes auta. Vaan
    pelättävät asiat tulee kohdata reippaasti
    uudestaan ja uudestaan. Tälläisten pelkotilojen
    hoitoon harvemmin pakko auttaa, mutta
    määrätietoisuus ja omistajan varmuus kylläkin.

    Äänestä

  • niinmp niin ja näinpä näi kirjoitti:

    Huono stressinsietokyky, huono luonne, saunan
    taakse vaan.

    Hyssyttelystä en sanonut mitään. "Vaan
    pelättävät asiat tulee kohdata reippaasti
    uudestaan ja uudestaan." Jos joka päivä leikataan
    yksi kynsi, niin kyllä siinä tulee harjoitusta
    uudestaan ja uudestaan.

    Valta-asemasta en myöskään puhunut, pelkästään
    pelosta.

    suostut siihen että tänään leikataan yksi kynsi,
    jos koiralle sopii, ja huomenna toinen jos
    koiralle sopii, jne.. niin teet juuri sen
    virheen, että annat koiralle periksi.

    Siis kaikki kynnet on syytä leikata kerralla.
    Meni siihen aikaa 5 minuuttia tai viisi tuntia.
    Kerralla ne on leikattava, koska muuten koira
    oppii sen, että kun kliks - ääni on kuulunut niin
    saa mennä.

    on myös hyvä opettaa koiralle vapaa käsky eli sen
    kuultuaa koira saa vasta "karata"
    käsittelytilanteesta. Itse käytän vapaa sanaa
    monessa muussakin tilanteessa. Esim
    koulutustuokion jälkeen kun hommat on loppu niin
    sanon vapaa. Koiramme yhdistävät tuon sanan jo
    siihen että nyt on hyvä, nyt leikitään. Hommat on
    tehty. Vrt. kuin koulun kello koululaisille.
    Tunti on ohi ja välitunti alkaa.

    Äänestä

Heippa!Olen samasta syystä hankkinut Kuonokopan!
Ongelmat loppui siihen kerta heitolla!
On jo päästy niin pitkälle,että etutassujen kyn-
siä leikatessa ei tarvitse Kuonokoppaa,kun näyt-
tää..Hankippa siis Kuonokoppa.
P.S Älkääs nyt sitten sanoko Eläinrääkkäystä!
EI OLE !
Terveisin Leena

Äänestä
  • mitä se kuonokoppa auttaa kinttujen kiskomiseen?

    Meidän ensimmäinen koiramme tuli kodista, jossa
    sitä ei ollut mitenkään käsitelty, eli myös tämä
    kyseinen homma opeteltiin aikuisiällä. Ensin oli
    tosi vaikeaa, mutta sisulla siitä selvittiin.
    Kynsi-nami-kynsi-nami jne. Mutta ikinä ei koiraa
    päästetty kesken leikkuun pois. Istuttiin välillä
    pitkään ja hartaasti, juteltiin ja siliteltiin ja
    rauhoiteltiin, mutta kesken ei lähdetty
    mihinkään. Nyt voin leikata kynnet yksinäni,
    kiinnipitäjää ei tarvita. Ja koira oppi tämän
    homman yllättävänkin nopeasti! Sisua ja tsemppiä
    vaan! Älä luovuta!

    Äänestä

  • 2xhaukku kirjoitti:

    mitä se kuonokoppa auttaa kinttujen kiskomiseen?

    Meidän ensimmäinen koiramme tuli kodista, jossa
    sitä ei ollut mitenkään käsitelty, eli myös tämä
    kyseinen homma opeteltiin aikuisiällä. Ensin oli
    tosi vaikeaa, mutta sisulla siitä selvittiin.
    Kynsi-nami-kynsi-nami jne. Mutta ikinä ei koiraa
    päästetty kesken leikkuun pois. Istuttiin välillä
    pitkään ja hartaasti, juteltiin ja siliteltiin ja
    rauhoiteltiin, mutta kesken ei lähdetty
    mihinkään. Nyt voin leikata kynnet yksinäni,
    kiinnipitäjää ei tarvita. Ja koira oppi tämän
    homman yllättävänkin nopeasti! Sisua ja tsemppiä
    vaan! Älä luovuta!

    ...mutta totta! Kiva nähdä että muillakin sama
    homma toimii. Eli kuonokoppa. Koira rauhoittuu
    samantien kun sen laittaa, seisoo vaan paikallaan
    ja saan rauhassa leikata kaikki kynnet. Ilman sitä
    koiruus kiskoutuu irti eikä millään saa pysymään
    paikollaan. ja kun on isosta koirasta kyse, ei sitä
    oiken pysty pitelemäänkään. Ja pentuna kyllä
    harjoiteltiin paljon, mutta jossain vaiheessa se
    kiskominen alkoi uudestaan.

    Sama on eläinlääkäriin mennessä. Koiruus pelkää
    hirveästi ko. paikkaa pentuaikojen takia, jolloin
    vietettiin siellä aika paljon aikaa...mutta
    kuonokopan kanssa rauhoittuu heti.

    Ja vielä tuosta kynsienleikkuusta...lempeästi mutta
    lujasti. Eli ei "liian" pakolla, vaan makupala aina
    kynnen jälkeen, sitten toinen kynsi ja taas
    makupalaa...mutta periksi ei saa antaa, eli edes
    muodon vuoksi tassun vedon jälkeen käsitellään
    kynttä ja sitten vasta koira saa mennä, ettei se
    opi että homma loppuu sillon kun koiruus itse
    haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pitkäkyntinen kirjoitti:

Meillä on kynsien leikkaamisesta muodostunut
painajainen. Ekan kerran koiralta leikattiin
kynnet eläinlääkärillä, ja täti-tohtorille sattui
lipsahdus... eli leikkuri meni liian pitkälle ja
tietty kävi kipeästi.
Nyt kun kynsiä leikataan ja kotona ei ole
vahinkoja sattunut on homma siitä huolimatta yhtä
taistelua ja suostuttelua. Namipaloilla ja
huomion pois viennillä menee hyvin muutama kynsi,
mutta sitten tulee stop. Homma on kerta kaikkiaan
pakko lopettaa. Jo pelkkä leikkureiden näkeminen
saa koirulin poistumaan huoneesta...
Voisko auttaa, jos hankittais uudet leikkurit? Vai
onko ainoa keino lyhentää kynnet rauhoittavan
piikin avulla?
Jos jollain on ollut samanlaista ongelmaa, niin
olisin tosi kiitollinen neuvoista ja vinkeistä.
Väkisin en halua alkaa leikkaamaan, koska uskon,
että siitä taistelu vaan kiihtyy.
Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu