Junamatka

Jokainen meistä seisoo joskus asemalaiturilla
katsellen lähdössä olevia junia
miettien, millä pääsisi kotiin.

Ympärillä ihmiset juoksevat kyytiin
ja näet aina uudestaan
kuinka jälleen yksi juna jättää laiturin
ja sinä jäät taas jälkeen
kun et ole vieläkään varma
kannattaako rahoja kuitenkaan tuhlata
juuri siihen lippuun.

Joskus istuessasi yksin kahvilassa
mietit, oliko siinä mitään järkeä
ettei hypännyt sen eilisen junan kyytiin.

Jos suunnan olisi havainnut vääräksi
olisi kyydistä päässyt lopulta kuitenkin pois
ja vaikka paluumatkaan saattaa kulua hieman aikaa
pääsee tässä maailmassa kuitenkin aina lopulta
takaisin lähtöpisteeseensä.

Ehkä jonain päivänä sitä vihdoin uskaltaa
huomata, että ei se hinta tosiasiassa ole liian suuri
että rahaa saa aina jostain lisää
mutta koskaan ei tiedä, onko tämä ainoa juna
siihen päämäärään, jossa on hyvä olla.

Ehkä joskus joku tulee luo
ottaa kädestä kiinni ja sanoo
tämä on se juna
tällä me pääsemme kotiin.
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koskettava
niin
jokaisen on löydettävä
tavoitettava
se oma päämääränsä
oma kotinsa

Äänestä

luettavaa!Onneksi olkoon krjoittajan lahjoista!

Äänestä

Olin kait jo junassa.
Vaikko asemalaiturilla odotin.
Kiskoja pitkin tulevaa.
Sitä ihanan vanhaa resinaa.
Se olisi kuitenkin.
Kun sanotaan et vanhassa vara parempi.
Olisiko niin...Nyt hymyilen lempeästi.
Jokohan se viimeinenkin juna lähti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Odottaja... kirjoitti:

Jokainen meistä seisoo joskus asemalaiturilla
katsellen lähdössä olevia junia
miettien, millä pääsisi kotiin.

Ympärillä ihmiset juoksevat kyytiin
ja näet aina uudestaan
kuinka jälleen yksi juna jättää laiturin
ja sinä jäät taas jälkeen
kun et ole vieläkään varma
kannattaako rahoja kuitenkaan tuhlata
juuri siihen lippuun.

Joskus istuessasi yksin kahvilassa
mietit, oliko siinä mitään järkeä
ettei hypännyt sen eilisen junan kyytiin.

Jos suunnan olisi havainnut vääräksi
olisi kyydistä päässyt lopulta kuitenkin pois
ja vaikka paluumatkaan saattaa kulua hieman aikaa
pääsee tässä maailmassa kuitenkin aina lopulta
takaisin lähtöpisteeseensä.

Ehkä jonain päivänä sitä vihdoin uskaltaa
huomata, että ei se hinta tosiasiassa ole liian suuri
että rahaa saa aina jostain lisää
mutta koskaan ei tiedä, onko tämä ainoa juna
siihen päämäärään, jossa on hyvä olla.

Ehkä joskus joku tulee luo
ottaa kädestä kiinni ja sanoo
tämä on se juna
tällä me pääsemme kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu