tulossa pentu

heippa!
eli minulle tulossa toinen sakemanni.
asiani oli se että miten valmistaudun pennun tuloon?
tämä vanhempi spk tuli minulle vasta parivuotiaana niin ei ole pentu järjestelyjä tarvinnut tehdä.
ja kuinka ulkoilu jutut sitten pennun kanssa?voiko pihalle päästää ennen ensimmäistä rokotusta?
koska te olette alkaneet omia pentujanne hihnassa kävelyttämään?
entäs leikit toisen koiran kanssa joka on jo täysikasvuinen ja riehakas leikkimään?
kyselen nyt vain hieman, kun pentua minulla ei ole vielä ollut ja sellainen nyt on pitkänajan harkinnan jälkeen tulossa kotiin.
olen saanut niin ristiriitaisia vastauksia kaikkialta että ajattelin jospa täällä osaisi vaikka kunnon kasvattaja kertoa jolla pitkä kokemus pennuista.
ja se vielä että itselläni on uros, joten olen ajatellut ottaa nartun kun olen kuullut että on niinsanotusti helpompi. mm.kouluttaa jne.
en tiedä tästäkään sitten kun tuo ensimmäinen nallukkani tuli taloon niin se oli jätetty kouluttamatta(eli parivuotiaana tuli.) ja minulla ainakaan ei ollut ongelmia koulutuksen suhteen.päin vastoin mukavaa se oli ja jokseenkin helppoakin.:)
6488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

loppuu nartun ensimmäiseen juoksuaikaan. Sitten näet, miten sekaisin uros voi mennä.

Äänestä
  • tiedän kyllä että menee sekaisin, mutta aijon kyllä leikauttaa pojuni ennen nartun juoksua. ei ainakaan tule ei toivottuja vauvoja..:)
    ja itselläni on kolmas koirakin, todella pieni. niin on silläkin juoksut ollu uroksen ollessa talossa mutta mitään ei ole yrittänyt.

    Äänestä

Hei!

Minulla on nyt 16 viikon ikäinen uros pentu ja ihan ensimmäiseksi suosittelen että järjestät pennulle erillisen tilan missä pidät sitä silloin kun et ole itse paikan päällä koirien touhuja valvomassa. Luovutusikäinen pentu on vielä niin pieni, että kaksivuotiaasi kyllä ruttaa sen pahasti jos pääsevät leikkimään ilman valvontaa. Muista että pennun luusto on jotakuinkin valmiiksi kehittynyt vasta 10-12 kk ikäisenä, siihen saakka on varottava. Itselläni on 11 vuotias jättirotuinen uros ja 8 vuotias pienehkö terrieri uros (molemmat leikattuja) ja ne ottivat pennun hyvin vastaan, mutta koskaan en jätä niitä keskenään valvomatta. Pentu asustaa portin takana keittiössä kun en ole kotona (esim. Carlsonin extrakorkea portti on hyvä). Kolmen koiran kesken voi ilmeta myös eräänlaista mustasukkaisuutta, kun kaksi leikkii keskenään niin kolmas haluaa siihen myös mukaan ja tilanne voi karata käsistä. Lisäksi sakun pentu keksii kyllä kaikki kielletyt ja vaaralliset tekemiset, joten pennun oma tila on syytä järjestää turvalliseksi kaikin tavoin.
Taluttimessa kävelyä voi alkaa harjoitella muutaman päivän kuluttua pennun saapumisesta. Suosittelen ostamaan jonkun hyvän pentuoppaan kuten esim. Tuire Kaimion Pennun kasvatus.
Ja kaikkein tärkeintä on, että ostat pennun asiantuntevalta kasvattajalta, jonka puoleen voit aina ongelmien ilmetessä kääntyä. Onnea tulevalle pennulle!

Äänestä
  • melko kattavasti kaiken.

    Äänestä

Kun jätät koko koiran ottamatta!
eikö teillä yhtään päässä leikkaa että
liika on liikaa! Tekoselityksiä aina vaan!

Äänestä
  • mielestäni kolme koiraa ei ole liikaa jos tietää pystyvänsä niistä huolehtimaan. ja myös antamaan sen peruskoulutuksen.
    sitten se onkin eriasia jos ei pysty sitä peruskoulustustakaan opettamaan koiralleen. sitten ei kannata edes hankkia koiraa.
    sen tiedän että ystävälläni on viisi koiraa, kaikki niin vimpanpäälle koulutettuja/hoidettuja.
    että se on ihan itsestään kiinni....
    ja se että on kaikille tilaa...varsinkin näille suurille koirille. onnea pennulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


innokasodottelija kirjoitti:

heippa!
eli minulle tulossa toinen sakemanni.
asiani oli se että miten valmistaudun pennun tuloon?
tämä vanhempi spk tuli minulle vasta parivuotiaana niin ei ole pentu järjestelyjä tarvinnut tehdä.
ja kuinka ulkoilu jutut sitten pennun kanssa?voiko pihalle päästää ennen ensimmäistä rokotusta?
koska te olette alkaneet omia pentujanne hihnassa kävelyttämään?
entäs leikit toisen koiran kanssa joka on jo täysikasvuinen ja riehakas leikkimään?
kyselen nyt vain hieman, kun pentua minulla ei ole vielä ollut ja sellainen nyt on pitkänajan harkinnan jälkeen tulossa kotiin.
olen saanut niin ristiriitaisia vastauksia kaikkialta että ajattelin jospa täällä osaisi vaikka kunnon kasvattaja kertoa jolla pitkä kokemus pennuista.
ja se vielä että itselläni on uros, joten olen ajatellut ottaa nartun kun olen kuullut että on niinsanotusti helpompi. mm.kouluttaa jne.
en tiedä tästäkään sitten kun tuo ensimmäinen nallukkani tuli taloon niin se oli jätetty kouluttamatta(eli parivuotiaana tuli.) ja minulla ainakaan ei ollut ongelmia koulutuksen suhteen.päin vastoin mukavaa se oli ja jokseenkin helppoakin.:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu