Voitoista tappioon Pokerihuoneen

tyylillä!

Olen pelannut nyt pokerihuoneella lähes kaksi vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Alkuaikojen innostuksen huumassa houkuttelin sinne pelaamaan myös muutamia työkavereitani. Tämän n. kahden vuoden aikana olen havainnut aivan käsittämättömän ilmiön, joka toistuu samalla tavalla aina vain uudestaan ja uudestaan.

Pitäisi tapahtumaa outona, vaikka se sattuisi vain minulle, mutta kun sama ilmiö toistuu myös jokaisen kaverini kohdalla ja vieläpä suunnilleen samalla tavalla, panee tämä miettimään, että noissa puheissa pelin rehellisyydestä on sittenkin perää.

Homma menee näin: Talletan jonkin rahasumman pelitililleni ja aloitan pelaamisen. Aluksi peli kulkee todella hyvin ja voittoa alkaa kertymään. Tätä kestää suunnilleen niin kauan, että talletettu rahasumma on keskimäärin viisinkertainen.

Sitten, aivan yhtäkkiä, kaikki muuttuu ja alkaa loppumaton tappioputki, joka kestää niin kauan, että voitetut ja talletetut rahat kertyneine bonuksineen on hävitty.

Koska sama kaava toistuu jatkuvasti ja aina uudestaan, olen kokeillut kaikenlaista saadakseni tappioputken poikki, mutta mikään ei tunnu auttavan. Ei, vaikka pelaan kuinka varovaista peliä tai vaihdan pelit minipöytiin. Ainoa asia mihin voin vaikuttaa, on kassan tyhjenemisen nopeus, mutta joka tapauksessa häviöt jatkuvat aina niin kauan, että tili on lopulta nollilla. Ainoastaan uusi talletus muuttaa pelin taas voitolliseksi.

Tappioputken alkaessa on tyypillistä, että ensin saat todella hyviä pelejä, mutta häviät isoja potteja vielä paremmille käsille. Muutama esimerkki:
- kädessä AA, vastustaja allin KK. River K
- kädessä väri KQ, vastustajalla A3 ja allin
- kädessä 22, flopissa 2TK, vastustaja allin TT
jne. Kaava on siis se, että minä saan pelikäden, jolla maksan vastustajan allin ja lähes poikkeuksetta vastustajalla on vielä parempi käsi.

Kun olen huomannut tappioputken alkaneen ja hävinnyt siis jo muutamia isoja potteja, olen muuttanut pelityyliäni varovaisemmaksi. Silloin on tyypillistä, että käteen tulee pikään täysiä roskakortteja, joilla et voi pelata. Värin tai suoran vetoja ei kannata edes yrittää, koska tuossa vaiheessa mikään ei natsaa. Kun tätä on jatkunut riittävän kauan (joskus jopa viikkoja), tulee käteen AA tai KK ja uskon hetkeni viimein koittaneen. Tuossa tilanteessa käsi tuntuu sellaiselta, että sillä maksetaan mitä vain, ja jokainen voi arvata lopputuloksen. Vastustaja saa setin, värin tai suoran. Tai niin kuin toissapäivänä, kahdet parit (2 ja 3) minun AA:ta vastaan.

Tappioputki päättyy helvetinmoisen vitutuksen jyskyttäessä päässä ja viimeisten rahojen ollessa pöydässä häviöön jollakin taskuparilla.

Kuten kerroin, epäilen vahvasti pokerihuoneen pelien rehellisyyttä. On epätavallista, että tämä sama kaava toistuu kohdallani aina samalla tavalla, mutta vielä epätavallisempaa on se, että sama kaava esiintyy myös kavereideni kohdalla.

Nyt olisikin mukava tietää, kuinka monen muun kohdalla homma menee näin. Epäilen, että mina ja kaverini emme ole ainoita. Ja jos näin on, tässä saattaa olla vahva todiste pelin epärehellisyydestä. Joten miten on?

44

1652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi on

      tosi on kusetusta koko paska pokerihuone.jos ootte pelaneet sököä niin siinä näkee miten pelaajia kusetetaan annetaan 3 ensimmäistä korttia tosi hyvijä esim.suoran veto värin veto parit ja niin erelleen.sittempä se loppuu ne vedot siihen ja rahasi menetät jollekin pokerihuoneen kasvatille.

      • en ole

        huomannut mitään tuollasta?? teen voittoa pitkässä juoksussa, toki jokaiselle pelaajalle tulee tappioputkia sillon tällön, sehän on selvä.
        minä olen jokatapauksessa voitolla mitä olen pokerihuoneella pelannut. n.3vuotta.

    • Fishyfishy

      Eli siis talletat pienen rahasumman ja menet pelaamaan sillä aivan liian suurta peliä. Kenties koko rolli pöydässä. Alussa käy kortti ja moninkertaistat pienen alkukassasi ja kuvittelet olevasi hyväkin pelaaja. Ennen pitkään eteen tulee väistämätön katkeaminen ja sitten itketään netissä kun "pokerihuone kusettaa".

      • pokeri on peliä..

        jos nyt ynnätään 1 1 = 2. niin saadaan voitollinen peli..

        pokeri on peliä missä tulee tappioita, kuten kaikissa peleissä.. on myös sitten voitollistakin pelaamista..

        kuten jo kaikki viestiisi vastanneet ovat huomanneet sen että lähdet liian isoon pöytään pelaamaan liian pienellä kassalla.. se on jo vääräliike.. jos sinulla on koko rolli pöydässä, ja tulee tilt / katkeaminen, niin sinnehän ne menee.. kuten jo pienenä poikana huomasit kun pelasit viikkorahoilla hedelmäpeliä, että sieltä välillä sitä rahaa tulee, mutta myös ne sinne sitten välillä menee.. sama ilmiö tapahtuu pelaamisessa, pelasit sitten ihan mitä peliä hyväänsä. muista aina ei voi voittaa.. :)

      • jälkeenjäänyt?

        ja et vain ymmärrä lukemaasi?

        Eihän tuossa puhuttu rahasummista mitään. Kyseltiin vain toistuuko sama kaava muilla pelaajilla. Oliko liian vaikeaselkoista juttua ymmärryksellesi?

      • sielläkään!
        pokeri on peliä.. kirjoitti:

        edelleenkään missään ei ole kerrottu mitään, mikä antaisi sinun moista olettaa.

        Jotenkin tuosta vastauksestasi sai kuitenkin sen käsityksen, että kaava toistuu sinullakin, mutta pidät sitä normaalina ilmiönä. Talletat rahaa, voitat vähän, hävitä kaiken ja talletat lisää. Lienet sitten se fisu :D

      • Fishyfishy
        jälkeenjäänyt? kirjoitti:

        ja et vain ymmärrä lukemaasi?

        Eihän tuossa puhuttu rahasummista mitään. Kyseltiin vain toistuuko sama kaava muilla pelaajilla. Oliko liian vaikeaselkoista juttua ymmärryksellesi?

        Viestissä ei tosiaankaan puhuttu rahasummista mitään. Ja se olisi aika oleellista tieoa, jos jotakin rakentavaa palautetta haluaa.

        Täällä ei monetkaan tunnu ymmärtävän, että pokeri on aika swingaava peli. vaikka pelaisi täydellistä pokeria, voi tappioputki olla silti pitkä.

      • näin on!
        Fishyfishy kirjoitti:

        Viestissä ei tosiaankaan puhuttu rahasummista mitään. Ja se olisi aika oleellista tieoa, jos jotakin rakentavaa palautetta haluaa.

        Täällä ei monetkaan tunnu ymmärtävän, että pokeri on aika swingaava peli. vaikka pelaisi täydellistä pokeria, voi tappioputki olla silti pitkä.

        Siinä se totuus tulikin.

      • Manson100
        näin on! kirjoitti:

        Siinä se totuus tulikin.

        Et ole puhunut mitään summista ynm. mutta uskon, että en ole hirveän väärässä jos väitän, että pelaat aiv anMAXIMISSAAN 10:nen sisään oston kassalla. Ehkä jopa 1-5? Esim. normaali suositeltava sisään ostojen määrä (swingien takia) on n. 20-30. Eli kun pelaat 10/20sentin blindeillä sinulla pitäisi olla vähintään 400e. KAPPAS!
        Ja se, että onko muille tapahtunut samaa? Minulle ainakin lähes päivittän...itse käytän siitä nimitystä swingi ja koska pelikassani on tarpeeksi suuri en katkea ensimmäiseen kuoppaan.

      • tuli taas
        Manson100 kirjoitti:

        täyttä asiaa! Näin se vaan ON kuulkaas FISUT! Kassanhallinta on oleellinen osa pokerin pelaamisessa. Oikea kassanhallinta estää menemästä poikki jos sattuu tappioputki kohdalle. Ja niin kuin tiedämme, kaikille pelaajille tulee tappioputkia aivan vääjäämättä.
        Vaikka olisit miten ammattilainen, et voi millään estää etteikö niitä tulisi sinullekin.

        Turhaa täällä on syytellä mitään pokerihuonetta eikä sen enempää vihujakaan (vastustajiasi).

        Se nyt on aivan selvä juttu että pokerihuone.com on täysin rehellinen pelintarjoaja. Siitähän on useita vedenpitäviä todisteitakin.
        Lopettakaa nyt jo tuo naurettava touhunne ja menkää treenaamaan vaikka leikkirahalla tai jotain, on aivan selvä ettei teistä ruikuttajista vielä ole pokerin pelaajiksi.

      • parhammillaan
        tuli taas kirjoitti:

        mitä väliä loppujen lopuksi on kassan koolla? Sehän on aivan sama ovatko rahat pelitilillä vai omalla pankkitilillä. Molemista ne ovat tarpeen vaatiessa käytettävissä. Ihme idiotismia.

        Eikä kassanhallinta liittynyt alkuperäiseen viestiin mitenkään, vaan kysymyshän oli vain siitä, että toistuuko sama talleta-voita-häviä kaava muillakin pelaajilla.

        Taidatte olla keskimääräistä tyhmempää porukkaa, kun että kykene ymmärtämään mistä oli edes kysymys.

      • taidat sitten
        parhammillaan kirjoitti:

        olla tyhmääkin tyhmempi idiootti. jos kassanhallinta on kunnosta niin ei mene poikki joka vitun ohivedolla. siinä se.

      • mikään kaava
        taidat sitten kirjoitti:

        olla tyhmääkin tyhmempi idiootti. jos kassanhallinta on kunnosta niin ei mene poikki joka vitun ohivedolla. siinä se.

        kun ei mitään kaavaa ole olemassakaan vitun ääliö. kortit kun jaetaan täysin satunnaisesti.
        voi pikku parkaa jos sulla on ollut vähän paskaa tuuria matkassa. se nyt ei vaan millään lailla ole pokerihuoneen vika vaikka niin ilmeisesti luuletkin.. vittu miten vammasta porukkaa haha! LOL niiku sanotaa.

      • mutta kun
        mikään kaava kirjoitti:

        nämä pennut laittavat viimeset rahansa (noin 26euroa ja 20centiä) yhdellä kertaa likoon samaan pöytään ja joskus pääsevät hieman voitolle, siitä sitten ihan kosteina innostuvat ja luulevat hallitsevansa peliä kun huomaavatkin taas hävinneensä paremmille pelaajille karkkirahansa.

      • satua
        mikään kaava kirjoitti:

        kun ei mitään kaavaa ole olemassakaan vitun ääliö. kortit kun jaetaan täysin satunnaisesti.
        voi pikku parkaa jos sulla on ollut vähän paskaa tuuria matkassa. se nyt ei vaan millään lailla ole pokerihuoneen vika vaikka niin ilmeisesti luuletkin.. vittu miten vammasta porukkaa haha! LOL niiku sanotaa.

        tuo että kortit tulevat satunaisesti todista kaveri se sehän on peliohjelma joka mätkii kortit pöydälle TEHTY TEHTY valmiiks pelit.sen minä vaan sanon mikä peli on tehty ohjelmalla niin ne ei ole koskaan luotettavia.tarkoitan nettipelejä.

      • Skepsis ry
        tuli taas kirjoitti:

        täyttä asiaa! Näin se vaan ON kuulkaas FISUT! Kassanhallinta on oleellinen osa pokerin pelaamisessa. Oikea kassanhallinta estää menemästä poikki jos sattuu tappioputki kohdalle. Ja niin kuin tiedämme, kaikille pelaajille tulee tappioputkia aivan vääjäämättä.
        Vaikka olisit miten ammattilainen, et voi millään estää etteikö niitä tulisi sinullekin.

        Turhaa täällä on syytellä mitään pokerihuonetta eikä sen enempää vihujakaan (vastustajiasi).

        Se nyt on aivan selvä juttu että pokerihuone.com on täysin rehellinen pelintarjoaja. Siitähän on useita vedenpitäviä todisteitakin.
        Lopettakaa nyt jo tuo naurettava touhunne ja menkää treenaamaan vaikka leikkirahalla tai jotain, on aivan selvä ettei teistä ruikuttajista vielä ole pokerin pelaajiksi.

        Vedenpitäviä todisteita? Missä? Antaisitko vaikka linkin?

      • vaikka pokerihuoneen
        Skepsis ry kirjoitti:

        Vedenpitäviä todisteita? Missä? Antaisitko vaikka linkin?

        sivuille. sieltä löytyy vedenpitävät todisteet. vitun vammaset apinat..

      • todisteet vaillinaisia
        vaikka pokerihuoneen kirjoitti:

        sivuille. sieltä löytyy vedenpitävät todisteet. vitun vammaset apinat..

        Jos sinua epäillään esim. herjauksesta, oletko sinä mielestäsi paras todistaja? Miksi sinua ottaa päähän?

      • vammanen apina
        vaikka pokerihuoneen kirjoitti:

        sivuille. sieltä löytyy vedenpitävät todisteet. vitun vammaset apinat..

        Pokerihuoneen sivustolta:

        "Liiketoimissa käytetyt satunnaislukugeneraattorit testautetaan kolmansilla osapuolilla."

        Voi että, kun minä idioottimainen vammainen apina en osannut aikaisemmin mennä ja löytää näitä "vedenpitäviä todisteita".

        Kylläpä nyt luotto palasi tähän firmaan. Pyydänkin anteeksi heti sinulta, kun olin vaan niin fisu.

      • sama vammanen apina
        vammanen apina kirjoitti:

        Lupaankin varmasti heti depota lisää rahaa Pokerihuoneen pelitilille. Kysymyshän olikin vain liian pienestä pelikassasta. On se hyvä, että jotkut osaavat neuvoa miten Pokerihuoneella saadaan pelit sujumaan ;-)

      • hyvä että
        vammanen apina kirjoitti:

        Pokerihuoneen sivustolta:

        "Liiketoimissa käytetyt satunnaislukugeneraattorit testautetaan kolmansilla osapuolilla."

        Voi että, kun minä idioottimainen vammainen apina en osannut aikaisemmin mennä ja löytää näitä "vedenpitäviä todisteita".

        Kylläpä nyt luotto palasi tähän firmaan. Pyydänkin anteeksi heti sinulta, kun olin vaan niin fisu.

        löysit ne todisteet! nyt sinun ei enää tarvitse täällä väitellä niin kuin nämä muut vammaiset apinat.

    • rigged

      Lotossakin on parempi mahdollisuus voitolliseen peliin kuin ohivetohuoneella. Tässä maailmassa ei ole ainuttakaan rehellistä pokerin pelaajaa joka siellä tilin tekisi.Te ohivetohuoneen perseennuolijat ja valehtelijat jotka uskottelette että, oikein pelaamalla voitat niin te yksinkertaisesti valehtelette.

      • sua fisua..

        onko tullut takkiin? pahastikin? sori mutta kaikki ei voi voittaa. toisten täytyy hävitä että toiset voittavat. niin yksinkertaista se on.
        eli: minä voitan, sinä häviät. siinä se.

      • tubbee
        sua fisua.. kirjoitti:

        onko tullut takkiin? pahastikin? sori mutta kaikki ei voi voittaa. toisten täytyy hävitä että toiset voittavat. niin yksinkertaista se on.
        eli: minä voitan, sinä häviät. siinä se.

        Toiset voittaa toiset ei. Huonot pelaajat jotka näkevät vain omat korttinsa eivätkä tajua oddseista mitään häviävät.
        Kun taas pelaajat jotka ovat älykkäästi toisia lahjakkaampia (tai harjoittelevat enemmän) päätyvät lopulta voitolliseen peliin. NÄIN SE VAIN ON.
        Toiset ihmiset ovat toisia älykkäämpiä,fiksumpia ja etevämpiä. TOiset ihmiset taas ovat toisia vainoharhaisempia, skeptisiä. Ja mikä hauskinta te fisut ette voi myöntää sitä, että olette PASKOJA vaan syytätte softaa. HAHA :D
        kiitos jokatapauksesta siitä, että saan teiltä ruuan pöytääni

      • minunkin piti
        tubbee kirjoitti:

        kiittää, mutta pääsi unohtumaan, tsori.
        on se niin mukavaa kun fisut kustantavat nämä viikonloppuriennot meikäläisille. kohta se on taas mentävä JUOMAAN teidän rahoilla! kyllä meikäläisen passaa! Kiitos!

    • AAAAo

      Kun kukaan muu ei ole oikeestaan vielä vastannu alkuperäseen kyssäriin, niin vastaan että olen huomannu saman.

      Mulla pelit pokerihuoneella alkoi freerolleista, joissa voitin sitten kerran 3 eur alkukassan itelleni tultuani toiseks. Lähdin sillä pelaan 0.02/0.04 eur eli pienintä NL Teksasia. Eli tietty mun kassanhallinta oli alkujaankin lähtökohtasesti kuralla, koska omaa pääomaa ei ole. Ja kaiken lisäksi tässä puhutaan täysin merkityksettömistä rahasummista, mutta kun kokemukset on samoja kun alottajalla niin kerronpa niitä.

      Ihan hetkessä mulla oli 11 EUR ja vähän ajan päästä 30 EUR eli 10x alkukassa. Sit alko hurja pudotus, eli se downswing. Menin melkein poikki kokonaan. Kun kassassa oli enää 3 EUR, niin vedin itseasiassa ite ohivedolla itelleni 11 EUR.

      Näin eteenpäin taas n. 30 EUR ja downswing 2-3 EUR:oon, ja takasin melkein 30 EUR jne.

      Huvittavinta tässä on se, että luin ekaakertaa mitään opasta (pokerihuoneen oma pokeriopas) ekan downswingin lopulla. Eli olen takuuvarmasti parempi pelaaja kun se jolla sain ekaa kertaa 10x alkukassan.

      Mulla on näitä upswing-downswing putkia ollut nyt 4 kolmen kuukauden aikana. Joka downswingissä meen suunnilleen 2 EUR:oon, ennenkun alkaa upswing.

      Kun neljännen downswingin jälkeen taas sain kassaani n. 30 EUR, alkoi tappioputki ja hävisin lyhyessä ajassa 8 EUR. Kotiutin siinä vaiheessa ekaa kertaa rahoja ja jätin 2 EUR kassaan. Nyt olen taas upswingissä, kassassa 15 EUR. Kohta kaiketi alkaa taas downswing ja pitää kotiuttaa ja jättää 2 EUR jäljelle että alkaa uusi upswing. Minulla on siis aloittajan kanssa suunnilleen samanlaisia kokemuksia. Mutta tiedä sitten jos olisin alunperinkin laittanut pelikassaan esim. 200 EUR, niin olisko tää sitten normaalia swingia, ja loppujen lopuksi olisin vain suunnilleen breakeven kolmen kk pelaamisen jälkeen, eli en kai sitten ole kovin hyvä pelaaja...

      Mutta huomioni minulla ja aloittajalla ja hänen kavereillaan ovat ns. mielenkiintoisia.

      • huomannu saman!

        meinaan sen että kaikki fisut häviävät rahansa samalla lailla! toisin kuin minä. olen nääs voitoikas pelaaja! on se niin hupaisaa lukea näitä teidän vainoharhaisia juttuja!

        kysymys: miksi jatkatte silti pelaamista jos olette huomanneet ettei teistä ole voitoikkaaseen pelaamiseen ainesta?

        te siis vain pelaatte ja häviätte aina rahanne ja silti pelaatte taas lisää kunnes rahat on taas hävitty.

        jatkakaa samaan malliin niin minulla rahan tulo jatkuu. kiitti vaan fishesit!

    • voivaatia

      on olemassa täydellisiä todennäköisyystilastoja
      käsijakojen muodostumisesta.Pyytäkää pelaamaltanne saitilta tilastot omista jaoistaan, niillä on miljooniin jakoihin perustuvat tilastot.Verratkaa niitä käsijakotilastoihin.Saatte suurinpiirtein kuvan käsien muodostumisista.UJOGO pokeri on ainoa jossa olen nämä tilastot vapaaehtoisesti nähnyt.Ikävä kyllä ei ole EU alueella,joten ei viitsi pelata vaikka onkin helppoa ja mukavaa porukkaa.Palkinnot tulivat lahjakortteina johonkin wallmarttiin:)Parhaillaan pelaan saitilla jossa yli 70% suoran voittoja tarkoitan myös sellaisia käsiä joissa vastustaja luopuu vaikka ässäparista suoran takia.Unreal joka tapauksessa.Eihän se kuitenkaan ole henkilökohtaista.Vaan pysy kentällä mutta älä peloita muitakaan pois meininkiä.
      Itse en luota näihin sekoituskoneisiin,kun kuitenkin ovat niin helposti ohjelmoitavissa.Suuren rahan pelissä ei vaikuta koska harvoin katsotaan peliä loppuun asti.
      Eikä kaikilla saiteilla kovin hyvin mene,joten tarvekin kaikenlaiseen yrittämiseen on suuri(absolute-poker)Uskkon että oli vasta jäävuoren huippu tämä tapaus.
      .Pokerihuoneella turnauksen loppuvaiheessa opin heittämään KK ja AA käsiparin aina pois koska ei koskaan tiennyt kumpi voittaa,mutta aina ne tulivat yhtäaikaa pöytään.Hauskaa kun sen oppi.En enään pelaa pokerihuonetta koska on olemassa paljon helpompia pelipaikkoja.Ja pokerihuoneella alaikäistä peliporukkaa niin paljon.Homottelut tuntuvat niin naurettavilta,ettei edes kehtaisi tikkaria niiltä viedä-
      .Dublikate-pokerissa suurimman voittoni tein kun löin vetoa flopin korteista.Jos heitin pois esim 7-8 niin flopissa 7-8.Ei lyönyt toista kertaa vetoa.Sekin oli amerikkalainen mutta sitä oli hauska pelata,kunnei pelannutkaan omaa pöytää vastaan vaan naapuripöytää johon jaettiin täsmälleen samat kortit,Dollareita kertyi muttei kotiutusta kun teki konkurssin.Sitkeyttä pokerinpelaaminen kasinollakin vaatii,mutta siellä paremmin tietää mitä odotettavissa on.
      Yhden kerran mielestäni rahaa voi tallettaa jos ei viitsi freerolleista keräillä,Bonuksia ei kannata ottaa jos ei olekkaan sellainen paikka jossa viihdyt ja joudut ahkeraan kuitenkin pelaamaan että saat rahasi pois.Et kerkiä muita paikkoja pelaamaan.Rakebäkit ja muut senkaltaiset extrat sitävastoin tutki tarkaan,Pelkästään niillä
      eduilla on huomattava vaikutus tulokseen.
      Ei muuta kuin sitkeyttä peleihin ja tässä ketjussa minusta näytti että suurimmat fisut
      löytyy siellä jotka luulevat tappioputken kuuluvan pokeriin.Tasainen, hyvä pelaaja ei sellaista koe,muuta kuin nettipokerissa
      ÄRSYN ÄRSYN joten istukaa ja miettikää mistä ne tappioputkenne johtuvat.Tasaisestihan korttien pitäisi sekoituskoneesta tulla ja oikein pelaamalla putket pysyttelevät kaukana(tarkoitan päivien tai viikkojen putkia)Myös voittoputket.
      Uskon että ketjun aloittaja tehnyt oikean huomion ja jota muut pitävät jostain kummallisesta syystä normaalina.
      Mutta nyt alkaa paras pelisessionin aika joten
      8 pöytää pitäisi löytää ja muutaman tunnin istunto
      hohhoijaa rankkaa tämä huvi on.

      • tubbeee

        Kuka Wannabe pro väittää ettei tappio putket kuulupokeriin?Totta kai tappio putki on osa pokeria koska myös tuurin vaikuttaa pelin kulkuun. Itselläni päivässä voi tulla helposti monttua 100-300e (pelaan pää asiassa nl50..toisinaan nl20,nl100), mutta kuukausi tulot pysyvät silti hyvin 1k .

      • pois 7-8n

        niin floppiin tuli 7-8. hahahahaha! toi oli jo vammasinta mitä olen kuullut! luuletko tosissas että joku vitun pokerisofta vittuilee sinulle kun antaa floppiin juuri ne kortit mitä kippasit?
        mitä FITTUA????? mikä teitä idiootteja vaivaa?

        saanko arvata? jos olisit mennyt mukaan tuolla 7-8 yhdistelmällä niin luuletko ettei niitä siinä tapauksessa olisi tullut floppiin? ei tarvitse vastata, tiedän jo mitä luulet.

      • putkella
        tubbeee kirjoitti:

        Kuka Wannabe pro väittää ettei tappio putket kuulupokeriin?Totta kai tappio putki on osa pokeria koska myös tuurin vaikuttaa pelin kulkuun. Itselläni päivässä voi tulla helposti monttua 100-300e (pelaan pää asiassa nl50..toisinaan nl20,nl100), mutta kuukausi tulot pysyvät silti hyvin 1k .

        kuoppa ei ooputki,kun jotkut kirjat ruikuttavat viikkojen putkista,se on mahdoton yhtälö osaavalle pelaajalle

      • kaava??

        ai niin se kaava missä vammaset apinat syyttelevät jotai pokerisoftaa omasta tyhmyydestään kun eivät tajua että heidän häviönsä johtuu siitä ettei ne osaa pelata.. niin ja se että itkevät kun ovat hävinneet rahansa minulle.

        kieltämättä sama kaava!

      • myös siinä
        kaava?? kirjoitti:

        ai niin se kaava missä vammaset apinat syyttelevät jotai pokerisoftaa omasta tyhmyydestään kun eivät tajua että heidän häviönsä johtuu siitä ettei ne osaa pelata.. niin ja se että itkevät kun ovat hävinneet rahansa minulle.

        kieltämättä sama kaava!

        että Pokerihuoneen pojat haukkuvat entisiä asiakkaitaan vammaisiksi apinoiksi. Se on vaan niin, että helpon rahan aika on ohi. Sori!

      • parempaa vastausta
        myös siinä kirjoitti:

        että Pokerihuoneen pojat haukkuvat entisiä asiakkaitaan vammaisiksi apinoiksi. Se on vaan niin, että helpon rahan aika on ohi. Sori!

        keksinyt?

      • niin vitun
        parempaa vastausta kirjoitti:

        keksinyt?

        vammasia apinoita ahahahahhahahahahaa! pokerihuone varastaa teidän rahat! pokerihuone kusettaa teitä! hahahahahaahahaahaha! te ette voi sille mitään? viekö pokerihuone teidän rahat taskuista vai tileiltä? ettekö te voi estää sitä millään? viekö se siis väkisin teidän rahat? onko se yrittänyt mitään muuta? esim. käydä teihin käsiksi tai jotain? onko teillä todisteita siitä? vedenpitäviä? todistakaa että pokerihuone on huijannut teitä! todisteita kehiin? ja mitään vainoharhaista humpuukia ei sitten lasketa kovinkaan vedenpitäväksi todeisteeksi. tai todisteeksi yleensäkää..
        no! TODISTEITA KEHIIN! vitun vammaset apinat..

      • Pokerface9
        niin vitun kirjoitti:

        Taidat olla aika helppo pala pöydässä, kun noin herkästi kuumenet!

      • Pokerihuoneen poika
        Pokerface9 kirjoitti:

        Taidat olla aika helppo pala pöydässä, kun noin herkästi kuumenet!

        ottaisi päähän, kun bisnekset kärsii, senkin vammanen apina!

      • Hermotko kireällä?
        Pokerface9 kirjoitti:

        Taidat olla aika helppo pala pöydässä, kun noin herkästi kuumenet!

        Joo, se on vähän sama ilmiö kuin niissä Lähi-idän turistikohteiden basaareissa, joissa turisteja yritetään kusettaa ja vedättää, mikä keretään. Aluksi myyjäosapuoli on mielin kielin ja sitten kun turisti mainitsee hintojen tai tuotteen olevan syvältä, niin myyjä-(siis huijaus-)osapuoli vetää herneet nenäänsä ja alkaa haukkua suu vaahdossa asiakasta.

      • pokerihuoneen poika2
        Pokerihuoneen poika kirjoitti:

        ottaisi päähän, kun bisnekset kärsii, senkin vammanen apina!

        meillä kärsii pisnes jos te lopetatte pelaamisen hei vammaset apinat! pelatkaa teidän kaikki massit!

    • helpon rahan aika on ohi.

      Kun ei se ole :D kaikesta marinasta huolimatta teitä kyllä täällä riittää. 1/2k:n sunnuntai

      • niitä kyllä

        PIISAA! fisut ei lopu kesken, se on varma.

    • PAFeiOleSatunnainen

      Ensimmäisellä pelillä saatat saada täyskäden.
      Sen jälkeen tosin saattaa tulla 47 tyhjää kierrosta.

      • sain täpön

        jonka jälkeen kone vei reilut 40 yhtee pötköö. ei tosin ollut ihan eka pelikierros.
        kyseessä oli jacks or petteri.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe