kiinteät ja imetys

mitenköhän paljon 6 kk tarvitsee kiinteiden ohella äidinmaitoa? meillä on kiinteiden myötä tää homma menny siihen, ettei tyttö syö rintaa enää juuri ollenkaan. pullosta olen antanut korviketta sen jälkeen, kun ollaan taisteltu imetyksen kanssa.

meillä menee kiinteitä seuraavanlaisesti:

- aamupuuro noin 1 dl ja hedelmäsosetta puoli purkkia
- lounaaksi melkein koko (pieni) purkki kasvis-lihasosetta
- joskus välipalaksi noin ½-1 prk hedelmäsosetta
- päivällinen melkein koko (pieni) purkki liha-kasvissosetta
- iltapuuroa n. 1 dl ja puoli purkkia hedelmäsosetta

annan ensiksi soseen ja sitten imetän (tai yritän imettää..). sain neuvolasta tällaisen ohjeen, koska tytön paino ei ollut noussut alkuunkaan kuukaudessa.

haluaisin vielä imettää, mutta en jaksa tätä taistelua. aamutissi maistuu tytölle vielä hyvin ja yölläkin syö kaksi kertaa. pitääköhän tässä siirtyä korvikkeeseen..
122605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

niin kuin helpoimmaksi näet.. Syötä silloin rintaa kun lapsi suostuu. Turhia paineita ei kannata ottaa, koska olet noin pitkäänkin imettänyt!

Meillä ei poika huoli edes pulloa heti kiinteän jälkeen.. Mikä on tietysti ihan ymmärrettävää kun maha on täynnä! Joten syötänkin niin että heräämisen jälkeen puuroa/perunaruoka, sitten saa temmeltää vapaasti pari tuntia.. ja kun uusien unien aika lähenee juotan maidon.. Juo sellaisen pari desii kerralla. Ja koska ei nukahda pullolle, ei siitä järjestelystä haittaakaan ole.

Tulisi mieleen että voisi sama järjestely auttaa teilläkin! Kun on hetken jo saanut "sulaa" edellinen ruoka, niin mahtuu jo mahaan maitoakin! Ja varmaan voisi tissikin paremmin maistua! Ja jos ei, niin anna pulloa..
Liikaa ei kannata kelloa katsoa lasten hoidossa, varsinkaa alle vuodenikäisen kanssa.. ja sen sanon monen lapsen äitinä! Itse en tiedä kellosta mitään =)!!!
Jos nyt kysyisit mihin aikaan meillä on viimeksi syöty, en osaisi vastata. Tiedän vaan että puuroo ja maitoo saanu tänään ja juuri heräsi, joten taitaa olla peruna aika..
Ja pointtini on, kyllä se lapsi kertoo mitä tarvitsee!

Äänestä

Ateriat on ihan hyvän kokosia, muksulla on tietty maha täynnä eikä maitoa mahdu heti ruuan jälkeen. Siks varmaan yöllä haluaa maitoannoksensa. Tarjoile tissiä aterioiden välissä ja illalla viimeseks. Pikku ryypyt pitkin päivää tekee yhteensä ison huikan:)

Kokonaisuus ratkasee eli kun ravintoa saa tarpeeksi vuorokaudessa, niin välikö hällä millä opilla homma hoituu!

Äänestä

Tee vaikka niin, että imetät muutamalla aterialla ennen sosetta. Tai vaikka annat välipalalla ensin tissiä ja sitten vasta hedelmää.

Rintamaitohan on paljon energiapitoisempaa kuin hedelmäsose tai puuro, joten kyllä sillä paino paremmin nousee kuin hedelmäsoseella.

Sanoisin 4-5 imetyksellä/vrk 6 kk lapsi saa tarvittavan määrän äidinmaitoa.

"6 - 24 kk:n ikäisen tulisi saada 5-6. dl maitoa vuorokaudessa. Tähän. riittää yleensä neljä tai viisi kunnon. imetyskertaa. "

www.imetys.fi/itu/imetys_ja_muuruoka.pdf

Äänestä
  • Äidinmaidosta ja kasvun
    notkahduksesta:

    http://www.hernekeppi.fi/kantsu/tietoa.html

    Vauvan painon kehitys kertoo myös riittävästä maidon saannista

    Vauvathan menettävät syntymäpainostaan aina jonkin verran painoa, koska ovat kohtuaikana olleet erittäin hyvin nesteytettyjä. Synnytyssairaaloissa pidetään normaalina painonlaskuna 5-7% painonlaskua, joissain tapauksissa lastenlääkärin mielestä 10%:kaan painonlasku ei ole vielä merkki lisämaitojen tarpeesta, tehostetusta imetysohjauksesta kylläkin. Täysimetetyn vauvan tulisi saavuttaa syntymäpainonsa 2 viikon ikään mennessä. Painonnousu lasketaan aina alimmasta painosta ei syntymäpainosta. Ensimmäisen 4 kuukauden aikana lapsen painon tulisi nousta n. 170g viikossa. Vauvankin kasvu on kuitenkin yksilöllistä ja tapauskohtaisesti riittävänä kasvuna voidaan pitää myös n. 120-140g kasvua viikossa. 4 kk eteenpäin puolen vuoden ikään lapsen painon tulisi nousta n. 113-142g viikossa ja puolesta vuodesta eteenpäin vauvan paino nousee n. 57-113g viikossa. (lähde: Breastfeeding Answer Book, La Leche League, 2003).

    Täysimetetyn lapsen pituus kasvaa ensimmäiset 4kk n. 2,3 senttiä kuukaudessa ja 4-12kk iässä n. 1,27 senttiä kuukaudessa. Pituuskasvun kohdalla on kuitenkin hyvä muistaa, että lapset kasvavat pyrähdyksittäin.

    Numerot voivat antaa tukea, mutta ne voivat myös ahdistaa, jos oma täysimetetty vauva ei täytäkään tiettyjä gramma ja senttimääriä. Nykyiset kasvukäyrät on tehty aineistosta, jossa olivat 60- ja 70-luvun taitteessa kasvaneet vauvat. Tuolloin lisäruoat aloitettiin yleisesti jo kuukauden iässä ja silloisilla imetysohjeilla (tarkat kellotetut imetysvälit, rintatulehduksen jälkeen imetys piti lopettaa välittömästi jne) äitien imetyksen loppuivat hyvin lyhyeen. Aineisto ei siis pidä sisällään laisinkaan yhtä pitkään täysimetettyjä vauvaoja kuin mitä tänä päivänä vauvat ovat ja siksi käyrät eivät kuvastakaan täysimetetyn vauvan kasvua. Täysimetetyille vauvoille on tyypillistä kasvun notkahdus käyrillä 3-6kk iässä ja se ei ole merkki maidon riittämättömyydestä tai lisäruokien tarpeesta. Jos lapsi kasvaa, on virkeä, iloinen ja kehittyy ikäänsä vastaavasti, hän saa todennäköisesti riittävästi maitoa, vaikka ei ihan pääsisi joka viikko tuohon 170g tavoitteeseen. Lasta tulee aina tarkastella kokonaisuutena, ei vain pituus- ja painokäyränä tai edes kakkavaippojen tiettynä määränä.

    Ja vielä äidinmaidolla kasvaneiden tyttöjen painokäyrät:

    http://www.kellymom.com/babyconcerns/growth/chart3.html

    Äänestä

Milloin aloititte kiinteät, kun niitä jo noin paljon menee? Joskus neuvolassa ohjeistavat antamaan kiinteitä "niin paljon kuin lapsi syö" pienen alkukokeilun jälkeen, mutta se vasta on huono ohje, jos aikoo imetystä jatkaa! Silloin mennään helposti noidankehään, jossa lapsi on vähemmän rinnalla, mikä vähentää maidon määrä, ja sitten taas annetaan lisää kiinteitä/korviketta ja kohta "se maito vaan loppu" :/ Eli pikkuhiljaa ja rauhallisesti niiden kiinteiden kanssa :) Kuten jo tuossa kirjoitettiinkin, niin äidinmaidossa on taatusti enemmän kaloreita kuin perunassa ja esim. kaupan hedelmäsoseissa (joissa vieläpä valtaosassa on suurin osa vettä)

Äänestä
  • aloteltiin kiinteiden maistelu 4 kk:n iässä. ja kun nyt näinkin hyvin menee jo, niin tuskin vähentääkään kannattaa..

    eli meillä tosiaan ei paino ollut noussut 5 kk:n jälkeen yhtään, ja sen vuoksi sain ohjeen, että enemmän pitäisi mennä. tämä määrä, mikä siis nyt menee, on paljon enemmän, kuin ennen tuota viime neuvolaa.

    Äänestä

  • annib kirjoitti:

    aloteltiin kiinteiden maistelu 4 kk:n iässä. ja kun nyt näinkin hyvin menee jo, niin tuskin vähentääkään kannattaa..

    eli meillä tosiaan ei paino ollut noussut 5 kk:n jälkeen yhtään, ja sen vuoksi sain ohjeen, että enemmän pitäisi mennä. tämä määrä, mikä siis nyt menee, on paljon enemmän, kuin ennen tuota viime neuvolaa.

    että miksi ylipäänsä annat pullosta korviketta? Noin hyvin menee kiinteitä, ja rintaakin syö (ainakin siis öisin) niin mielestäni korvikkeen anto on turhaa. Johan sekin vaan vähentää rintamaidon määrää päivällä ja se taas vähentää maidontuloa ja ...... noidankehä on valmis! Ruualla voisit palanpainikkeeksi tarjota vähän vettä nokkamukista ja unohtaa tuttipullon.

    Äänestä

  • ihmettelemään kirjoitti:

    no lähinnä siksi, että pelkään, ettei tyttö saa tarpeeksi maitoa. koska päivällä syö tosi vähän rintaa. riittääköhän nuo yöimetykset sitten takaamaan tarvittavan maitomäärän? vettä olenkin antanut aina välillä, tosin tuttipullosta. täytyy varmaan alkaa harjoittelemaan sitä nokkamukin käyttöä.

    Kylläpä teidän tyttö syö hienosti! Olet imettänyt jo puoli vuotta ja se on upea suoritus!

    Tyttösi syö jo niin monipuolisesti, että rintamaidon merkitys ravintona vähitellen vähenee. Jos haluat vielä jatkaa imetystä, niin voit esim. yrittää korvata tuon välipalan imetyksellä. Olen itse huomannut lasteni kohdalla, että kun lusikkaruoka alkaa kunnolla maistumaan, niin tissittelykin kyllä hiipuu roimasti.

    Itse olen ottanut lasteni kanssa tavaksi, että (kiinteän)ruoan kanssa juodaan mukista. Ihan hyvin jo 5kk:n ikäinen hörppää. Pullottelut ovat siten kuuluneet lähinnä niihin nukuttelujuttuihin.

    Maito on kyllä puolivuotiaalle vielä todella tärkeää. Voisitkohan antaa ennen varsinaista ruokaa hörpyt maitoa ja sitten jatkaa soseella?

    En ihan tarkkaan lukenut noita aiempia vastauksia ja pahoittelen, jos tulee toistoa. Jos tyttösi käytännössä imee rintaa kunnolla vain öisin, niin imetys todennäköisesti hiipuu kokonaan piakkoin.

    Mutta kuten sanottua, puoli vuotta imetystä on hieno alku elämään vauvallesi! Mukavia ja rentoja ruokailuhetkiä teille!

    Äänestä

  • Moona kirjoitti:

    Meillä poika on jo yli 8 kk:ta ja imetän vielä. Kiinteitä poika on saanut noin 4 kk iästä. Silloin kun poika oli noin 6 kk sillä meni aika hyvin kiinteitä, noin 3 purkkia ruokaa päivässä puuro aamuin illoin. Imettämistä poika ei oikein malttanut kun piti tutkia kaikkea ja muutenkin oli kiire mennä jo. Poika on ryöminyt noin puolivuotiaasta. Itse imetän poikaa monta kertaa päivässä 1-4 kertaan öisin. Varsinkin silloin puolivuotiaana tyrkytin tissiä vähän väliä. Välillä oli sellainen olo että lopetan koko imetyksen mutta mä en halua turhaa pistää rahaa maitoon kun sitä löytyy omasta takaa ihan riittämiin. Nykyään poika tulee itsekin ja näyttää kun haluaa tissiä.

    Äänestä

  • sfs kirjoitti:

    meillä ei 10 kuinenkaan syö noin reippaasti, kuin tämän ketjun puolivuotias, tosin syö rintaa aika reippaasti. Kasvanut koko elinaikansa kuitenkin tosi mallikkaasti. Käykää fineli :n sivuilla lukemassa vähän ruoka- aine taulukkoja, mitä mikäkin sisältää. siellä on vertailun vuoksi myös äidinmaito....

    Äänestä

syö aamulla tissiä ja yöllä kaksi kertaa, niin älä anna sitä korviketta lainkaan, vaan vettä mukista vain. Kyllä hän saa tarvittavan maidon varmasti rintamaidosta ja vaikka ei ihan joka päivä suosituksia täyttäisi, niin silti pärjää hyvin. Syötä päivällä kiinteitä ja anna tarvittaessa rintaa ja vettä. Yöllä tissiä. Ei korvikkeita. Äläkä stressaa. Kaikki on hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

annib kirjoitti:

mitenköhän paljon 6 kk tarvitsee kiinteiden ohella äidinmaitoa? meillä on kiinteiden myötä tää homma menny siihen, ettei tyttö syö rintaa enää juuri ollenkaan. pullosta olen antanut korviketta sen jälkeen, kun ollaan taisteltu imetyksen kanssa.

meillä menee kiinteitä seuraavanlaisesti:

- aamupuuro noin 1 dl ja hedelmäsosetta puoli purkkia
- lounaaksi melkein koko (pieni) purkki kasvis-lihasosetta
- joskus välipalaksi noin ½-1 prk hedelmäsosetta
- päivällinen melkein koko (pieni) purkki liha-kasvissosetta
- iltapuuroa n. 1 dl ja puoli purkkia hedelmäsosetta

annan ensiksi soseen ja sitten imetän (tai yritän imettää..). sain neuvolasta tällaisen ohjeen, koska tytön paino ei ollut noussut alkuunkaan kuukaudessa.

haluaisin vielä imettää, mutta en jaksa tätä taistelua. aamutissi maistuu tytölle vielä hyvin ja yölläkin syö kaksi kertaa. pitääköhän tässä siirtyä korvikkeeseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu