Oliko mukava katsoa Pelson ihmettä TV: stä? Olen ollut ja olen vieläkin pamppujen puolella tuossa vankiloiden lakkautusuhassa. Miksi ohjelmaan päästettiin tuollainen kielipuoli vartija? On vartijoissakin sanavalmiita ja asiansa osaavia. Se vika oli niissä, ketkä päästivät vartijan telkkariin. Maailman parantajilla ei pamppuna ole tulevaisuutta, sanoi Sörkan johtaja joskus.
Huomasi että Hämeenlinnan vankilan johtajaa hävetti.
Aina sivilissä, tuontasoisiako sinun idolisi ovat?
Huomasi että Hämeenlinnan vankilan johtajaa hävetti.
Aina sivilissä, tuontasoisiako sinun idolisi ovat?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllähän siinä oli ongelmia uskottavuuden kanssa, eikä esiintymistä voi pitää mitenkään tahdikkaana, kun kokoajan keskeytetään muita keskustelijoita. Mutta, mutta. Voiko kukaan tosissaan väittää, etteikö mies puhunut asiaa ja tuo HÄV:n johtajakin oli monessa asiassa samaa mieltä. Ei se sanomaltaa ollut ollenkaan kehno esitys. Kyllähän siellä oli kömmähdyksiä, mutta sen varsinaisen sanoman kanssa tuskin mentiin metsään.
Valitettavasti sanoma jäi kaiken muun tölväilyn varjoon, joten vaikea sanoa siitä mitään. Asiakeskustelussa kun on eri pelisäännöt kuin kahvipöytäkeskusteluissa tai liiton kiihotustilaisuuksissa.
ole pojan vika. Mutta tässä tulee ydin kohdat:
-vartijat vartijoiksi, ohjaajat ohjaajiksi
-jos avoseuraamuksia lisätään, tulee se tehdä hallitusti
-vankilassa liian vähän resursseja, resurssit ohjattava suljettuihin laitoksiin, jossa vankien ongelmiin helpompi puuttua ja ne on helpompi havaita
-unohdetaan miksi vanki on vankilassa -> vanki on tehnyt rikoksen josta on saanut rangaituksen. Kun puhutaan avoseuraamuksista yms. ei muisteta minkä laatuisten kanssa ollaan tekemisissä
-avolaitokset toimii, mikäli sinne saadaan kohdistettua oikeita henkilöitä. Kun avopaikkoja lisätään, valikoituminen vähenee, jolloin avoseuraamus ei toimi
Siinä näin ulkomuistista.
Yhtäkkiä telkkariin puolustamaan tavallaan omaa työpaikkaa, arvoja, työpaikan yhteiskunnan arvoja koko kansan edessä. Itse en lähtisi millään,koska menisi pupu housuun jo ajatuksesta, vaikka en juuri tavallisesti pelkää ihmisten kanssa oloa. monet arvostelee,, mutta kuitenkin vain palstoilla. voi voi ressukat.
tosi hyvä ja oikea kommentti
analyysin mitä vikaa siinä vartijassa loppujen lopuksi oli? Muutaman kerran meni sanat sekaisin ja luvut väärin, entäs sitten.
Vahinkoja sattuu, kun eka kertaa pukataan...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000475&posting=22000000011469582#22000000011469582
HA HA HA HA HAAAA!
Mites narsistilla menee näin joulun alla ja pö:llä ajellessa?