Täytyy lainata hieman alempaa vastausta yhden hädänalaisen huutoon:
"Työkkärin kurssin keskeyttämisestä saa 2 kk:n karenssin, ellet sitten ole alle 25-v ja ammattikouluttamaton tai sitten saanut työmarkkinatukea väh. 500 pvää, jolloin seurauksena on 5 kk:n rangaistustyössäoloehto.
Sillä ei ole merkitystä, että olet hakeutunut kurssille vapaaehtoisesti. Työkkärin kurssit muuttuvat pakollisiksi myös vapaaehtoisesti haettaessa siinä vaiheessa, kun on hakemuksen jättänyt."
Oikein! Kannattaa miettiä ennen kuin siihen sakkiin vapaaehtoisesti päänsä työntää. Niillä ei ole kuin 1 linja: kovuus ja rankaisu.
Kyllä kuulkaa järjestelmän keino pitää ihmiset ruodussa perustuu tuohon rankaisuun, rahojen ja omaisuuden menettämisen pelkoon alkuvaiheessa. Loppuvaiheessa se muuttuu jo eloonjäämiskamppailuksi, missä ihmisen sosiaalinen asema on eläimen tasolla. Ja meno eikuin paranee nyt vaan: nyt täytyy tehostaa entisestään firmojen tuottavuutta jotta omistajat ja pomot saisivat paremman tuoton!
Oletteko koskaan miettineet ketkä näitä päätöksiä eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa tekevät? Millä perusteella nämä edustajat valitaan edustamaan? Työkkärin (nimi muuttuu vuodenvaihteessa) ja Kelan toiminta on näiden lakien toteuttamista käytännössä, mutta tarvittaessa järjestelmä ohittaa omat lakinsa eli lukekaa tositarina hesen ja Lauri Ihalaisen tiukasta suhteesta:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789524981224&lang=EN
Terveisin: Esa T.
"Työkkärin kurssin keskeyttämisestä saa 2 kk:n karenssin, ellet sitten ole alle 25-v ja ammattikouluttamaton tai sitten saanut työmarkkinatukea väh. 500 pvää, jolloin seurauksena on 5 kk:n rangaistustyössäoloehto.
Sillä ei ole merkitystä, että olet hakeutunut kurssille vapaaehtoisesti. Työkkärin kurssit muuttuvat pakollisiksi myös vapaaehtoisesti haettaessa siinä vaiheessa, kun on hakemuksen jättänyt."
Oikein! Kannattaa miettiä ennen kuin siihen sakkiin vapaaehtoisesti päänsä työntää. Niillä ei ole kuin 1 linja: kovuus ja rankaisu.
Kyllä kuulkaa järjestelmän keino pitää ihmiset ruodussa perustuu tuohon rankaisuun, rahojen ja omaisuuden menettämisen pelkoon alkuvaiheessa. Loppuvaiheessa se muuttuu jo eloonjäämiskamppailuksi, missä ihmisen sosiaalinen asema on eläimen tasolla. Ja meno eikuin paranee nyt vaan: nyt täytyy tehostaa entisestään firmojen tuottavuutta jotta omistajat ja pomot saisivat paremman tuoton!
Oletteko koskaan miettineet ketkä näitä päätöksiä eduskunnassa ja kuntien valtuustoissa tekevät? Millä perusteella nämä edustajat valitaan edustamaan? Työkkärin (nimi muuttuu vuodenvaihteessa) ja Kelan toiminta on näiden lakien toteuttamista käytännössä, mutta tarvittaessa järjestelmä ohittaa omat lakinsa eli lukekaa tositarina hesen ja Lauri Ihalaisen tiukasta suhteesta:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789524981224&lang=EN
Terveisin: Esa T.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja sitten kun tiput kiltin työkkärin takia esim. toimeentulotuelle pelkästään niin on paljon helpompi vielä syyllistää: sosiaalipummi joka on yhteiskunnan elätti, joka ei joudu maksamaan edes veroja!
Työttömän suossa on monta askelmaa ja sitten kun menee tarpeeksi alas työtön tyytyy tilanteeseen ja lopulta kenties syrjäytyy niin pahasti ettei jaksa enää yrittää tai vaikka jaksaisi niin oikeisiin töihin pummia/kuntoutuspotilasta/työharjoittelijaa ei oteta.
Tempputyöllistämiset eivät useinkaan auta vaan enemmänkin saattavat antaa luuserin leiman, jolla on huono kilpailla työmarkkinoilla.
Minulla on esim käynyt myös niin ettei kukaan huoli koska aikaisemmat työsuhteet ovat olleet työkkärin tyrkyttämiä lyhytaikaisia paskaduuneja, ja kun yritän sitten täyttää työhakemusta, niin siihen sitten tulle 9-20 vuotta vanhoja 2 viikkoa - puoli vuotta kestäneitä työsuhteita jotka ovat päättyneet joko omaan pyyntöön tai kenkään:)
Kyllä mullakin on sellainen kanta että jos vähänkin epäilyttää ettei työkkärin tyrkkyttämä kurssi tai duuni sovi niin älä mene, ei niihin ole mikään pakko yleensä ryhtyä jos vaan selittää ettei se ole sinulle sopiva!
Kyllä se niin on, ettei työkkärin ilmaistyöt ole mikään suositus työhönotossa, päinvastoin.
Työttömyys
Kirjoittanut: Ilmaistyö* 12.12.2008 klo 09.13
Ilmaistyö pitäisi kieltää, olipa ilmaistyö naamioitu sitten minkä nimikkeen alle tahansa. Sillä on monenlaisia haitallisia seurauksia työelämään. Kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus palkkaa työstä. Työttömälläkin.
1980-luvulla tai edes 1990-luvun puoliväliin asti jos joku olisi ehdottanut ilmaistyötä minkä nimikkeen alla tahansa, siitä olisi noussut sellainen haloo, että homma olisi päättynyt ajatuksen tasolle.
Tai taisihan Esko Aho 1990-luvun alkupuolella julkistaa Vanhasen suunnitteleman työreformin ja se sai silloin tylyn suhtautumisen - ettei olisi ollut peräti niitti Ahon poliittiselle uralle. Nyt työreformi on todellisuutta ja Vanhanen pääministerinä.
Ilmaistyö tehtiin laajasti mahdolliseksi vuoden 2006 tehdyllä lainmuutoksella. Kyllä ilmaistyötä on työmarkkinatuen alusta (muistaakseni vuoden 1995 tai 1996 alusta) ja kuntouttavaa työtoimintaa koskevan lain voimaantulosta (2002) alusta lukien ollut jossain määrin, mutta se oli hyvin rajattua ja nykyiseen nähden vähäistä. Tuossa nähdään se, että kun annetaan pahalle pikkusormi, niin ennen pitkää se vie koko käden.
Jos stoppia ei ilmaistyölle tehdä, niin ties, mihin se vielä johtaa. Siinä käy ennen pitkää nyt työssäolevillekin huonosti, sillä miksi työantaja ottaisi palkattua työvoimaa, jos ilmaiseksikin ja vielä tuen kera on saatavissa. Ilmaistyö myös alentaa yleistä palkkatasoa. Olisi siis kaikkien yhteinen etu vastustaa ilmaistyötä.
Kyllä ennenkin oli harjoittelijoita. Harjoittelu oli mainittu jopa TES:issä. Mutta silloin myös harjoittelusta maksettiin palkka. Vähemmän kuin itse ammattilaiselle, mutta kohtuullinen palkka kuitenkin, olisiko ollut jotain 10 - 15 %;lla alennettu alan TES-palkka tai jotain sellaista.
Toistan: KENENKÄÄN ei pitäisi suostua ilmaistyöhön, jos vain suinkin pystyy sellaisesta kieltäytymään. Ilmaistyöt loppuvat sinä päivänä, kun ei ole enää niihin suostuvia.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000040055372
työkkärin despootit langettaa karenssia sen kun vain jaksavat. Miten organisoida kaikki työttömät niin että ei kukaan suostu ottamaan vastaan ilmaistyötä tai menemään höpö höpö kursille. Kun tietää että työkkäri langettaa karenssejaan ja työssäolopakkojaan. koko työttömyysturva virkailijoineen pitäisi lopettaa. tilalle tulisi saada kansalaispalkka jota voi yhdistää työntekoon jos työtä löytää. Ja kaikki työkkärin pikkuHitlerit työttömäksi.
Kyllä, tilanne on oikein sanottu:
Miksi firman pitäisi ottaa palkattua työvoimaa kun kerran saa ilmaistakin.
Kerron esimerkin: Tarjoustalo hakee työvoimaa, mutta vain työkkärin kautta työharjoitteluna (n. 6h/päivä) eli valtio maksaa yrityksen työvoimakulut hyvin pitkälle.
Oli hyvä viesti. Kommentoikaa hyvät lukijat
teitä kohdellaan orjina.Tärkeintä yksilön kannalta on se ,että uskaltaa katsoa totuutta silmiin.
Kaikki tahot eduskunnan oikeusasiamiestä myöden ovat tietoisia tilanteesta.Ja työkkärin ja sossun mielivalta perustuu hallintooikeuden aikaisempiin päätöksiin ja niistä on muovautunut
käytäntöjä.
TT-tuki -40% ja sisäfileen hakeminen alepasta ainoat konstit. Tietysti kaikki pimukat pitää myös hoitaa.Älkää hyvät ihmiset menkö pyöritykseen mukaan.Tollasista myllyistä ei hyvää seuraa pitkässä juoksussa.Ja kukaan ei teitä tule auttamaan.
Jos hakee työharjoittelijoita, se tarkoittaa
1. Työharjoittelija ei saa palkkaa, ei kerry lomakorvauksia, ei kerry eläkettä
2. Työharjoittelijasta ei tule työantajalle mitään kustannuksia, sillä yhteiskunta maksaa työmarkkinatuen ja 8 e:n ylläpitokorvauksen. Muutahan työtön ei saa. Käsittääkseni työantaja saa myös tuen siitä, kun ottaa harjoittelijan. Työantaja siis nettoaa muutakin kuin työharjoittelijan työpanoksen.
Mutta työnantajalle toki kertyy kustannuksia siinä, että perehdyttäminen vie työaikaa muilta työntekijöiltä. Ja osa harjoittelijoista ei tosiaankaan tuo mitään merkittävää työpanosta. Osa taas tekee työt niin hyvin, että saavat jalan oven väliin ja ovat harkinnassa jos ja kun tarvitaan ihan palkattavaa työvoimaa.
Harjoittelu on työnantajalle mahdollisuus katsastaa mahdollisia uusia työntekijöitä ihan käytännössä - eivät sitten joudu ottamaan "sikaa säkissä". Työntekijälle harjoittelu on mahdollisuus nähdä millaista se työ on, kiinnostaako se ja mitä se vaatii. Lisäksi hoitamalla harjoittelunsa hyvin saa siitä työkokemusta ja se edesauttaa työllistymään jatkossa.
Itsestä se on kiinni, miten hyödyllistä harjoittelu on.
Ns. pakkoharjoittelulle pitäisi kyllä tehdä stoppi - ei ole kenenkään etu, että työhaluttomat ja -kyvyttömät vievät työpaikoilla muiden työntekijöiden aikaa ja stressaavat hermoja.
avaus.
Hyvin on mennyt ja todellakin kiitoksia sinulle mielenkiinnosta.
Mielenkiintoisia tilanteita on edessä, tilanteet kehittyvät ja edistystä on tapahtunut monella alueella. Seuraa miten toimin ja pyydä ihmisiä myös seuraamaan!
Esa T.
Osaatko kertoa, mistä pääkaupunkiseudun työttömyys johtuu. Siis millaisia jeppejä siellä kortistossa huilaa työhaluisia vai haluttomia.
Nimittäin minä muutin parilymmentä vuotta sitten työn perässä tänne ihan kaiken maailman hanttihommiin ja niitä on riittänyt tähän päivään asti. Tunnen myös useitä muita heppuja, joille se työn saaminen ei ole todellakaan ollut vaikeaa. Ovat jopa voinee justeerata sitä, ettei työmatka muodostu liian pitkäksi. Jopa lamaaikana työtä on löytynyt ihan vaan firmoissa kyselemällä. Työkkäristä en työtä ole tosin koskaan etsinyt.
Oliskohan niin, että koulutettuja/kokeneita ei haluta duunarihommiin ottaa? Olen sen itse kokenut täällä pohjoisessa. On kyllä osa, joka ei halua mennäkään, mutta osa työnantajista ei ota, koska lähdet kuitenkin heti kun saat oman alasi töitä sanotaan. No mitäpä tuohon vastaankaan väittämään.
Ainakin itse jos pääsisin jonnekin siivoojaksi tai kassalle, niin tottahan se on, että hakisin joka tapauksessa täysillä oman alani töitä ja heti ottaisin vastaan jos löytäisin. Joten ymmärrän työnantajia, joskin ehkä kannattaisi palkata minut pariksikin viikoksi siivoamaan kuin odottaa että saisi vähemmän koulutetun. Osa lopettaa silti nopeasti, vaikkei olisikaan koulutettu jotkut saavat mielesempiä töitä ja jotkut eivät jaksa.
''Oliskohan niin, että koulutettuja/kokeneita ei haluta duunarihommiin ottaa?''
Olet oikeassa. Koulutetun on usein vaikeampi työllistyä kuin kouluttamattoman. Oman alan hommiin ei oteta työttömyyshistorian vuoksi ja duunarin hommiin ei oteta.
Tiedän sellaisenkin tapauksen, että henkilöllä oli teknikon koulutus. Hän opiskeli työn ohessa diplomi-insinööriksi. DI:n paikkoja ei saanut ja teknikon hommiin ei otettu DI-tutkinnon vuoksi. Töihin tämä henkilö pääsi, kun salasi DI-tutkinnon.
Jotkut ovat jo kysymykseesi hyvin vastanneetkin, mutta vastaan sinulle kysymyksellä:
Minkälaisia hanttihommia, millä palkalla, minkälainen tausta sinulla/kaverillasi on ja minkälaiset suhteet sinulla on firmoihin ja ay-liikkeeseen?
ja
Oletetaan, että kaikki olisivat kuin sinä/kaverisi, ok? Luuletko että työttömyys häviäisi Suomesta/pääkaupunkiseudeulta?
Vastaa rehellisesti. Esa T.