Tämä oli melkoinen yllätys,uusi palsta vanhemmalle väelle.
Saa tässä leppoisasti keskustella,kuuman kahvikupposen ääressä.
Tämä on varmasti oikein hyvä asia.
Ollaan iloisia kuin peipposet että vanhojakin näin muistetaan.
Teeppä Liena runo tämän asian kunniaksi.
Saa tässä leppoisasti keskustella,kuuman kahvikupposen ääressä.
Tämä on varmasti oikein hyvä asia.
Ollaan iloisia kuin peipposet että vanhojakin näin muistetaan.
Teeppä Liena runo tämän asian kunniaksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
tämä tähän tilanteeseen oikein sovi, mutta kun tuo runoilun taito ei minulle synny koska vaan.
Mä nuori olen vielä
en vanha ole lain,
vaikka vuosikymmeniä
nyt kannan muassain
jopa seitsemän.
Oon nuori kuitenkin
kuin uusi ihminen,
vielä myöskin silloinkin
kun saan lisää vuosia
yhden kymmenen.
En vanha sittenkään
kun jätän maailman,
ja nuo vuosituhansia,
jo täällä ammoin hallinneet
kaikki mantereet.
Mä olen nuori aina
tääll’ läpi elämän,
nämä vuosikymmenet
ovat kaikki seitsemän
lapsen kengissään.
Siks nuori ihminen
mä seitsenkymppinen,
annan kaiken kunnian
nyt näille vanhemmille
maamme järkänteille.
runostasi. Voisinpa pistää siihen omasta puolestani kymmenen vuotta lisää.
Oli todella yllätys että vihdoinkin olemme saaneet todellisen ikäihmisten oman foorumin.
Ehkä se johtuu 65 runsaasta osanotosta.
Meillä vanhoilla on aikaa istuskella tämänkin rakkineen ääressä ja haastella mukavia.
Hyvää jatkoa.
No tämä sopii mulle , ikäkin siinä samassa kymmenessä.
Hyvää huomenta kaikille.
Lokari.
Kyllä tämä palsta on minun ikäkauttani lähempänä
en ole niin kovin nuori kun oletat,
haluaisin tietenkin olla.
Mutta mieleltäni olen hyvinkin vanhempi kuin sinä.
Olen ikuinen optimisti.
Toivotaan että kaikki rauhaa rakastavat tulevat tänne,mutta voihan sitä poiketa sielläkin aivan sovun merkeissä.
että en mene sinne enää kirjoittelemaan, lukemassa voin kyllä käydä.
Voihan käydä niinkin että tämä palsta kuolee kun kirjoitteijat ovat enimmäkseen nuoremman puolisia. Mutta se on sen ajan murhe, voi katella mitä siinä tapauksessa tekee.
Kyllä tämä tästä lähtee solumaan kun annamme ajan kulua,otetaan täällä vähän rennommin,vaikka minä pippurinen olenkin.
Mutta sinä se osaat niin siivosti kirjoittaa vaikka sinuakin loukattiin,minultakin toisinaan tulee pippurista palautetta ja sitten se onkin se pahin virhe.
Haluaisin että sinä kirjoitat ja vastailet aivan missä palstalla vain itse haluat,se on minun toivomukseni.
Aina vain jatkuu, ja nyt saa poimia ne vanhat esiin, jos haluaa.
Vilkkaaksi menee keskustelut, kun jokainen hakee mieleisensä muistojensa aarteista ja leväyttää ne näkyviin palstalle.
Eipä enää tarvitse kiivailla puskasta huutelijoille.
Itsekin puskassa olen, kun en viitsinyt kirjautua.
Mistä tämmöinen vanha ketju on palstalle ilmestynyt?
Minäkään en ole enää liena, vaan hienosti muuttanut nikkini fiiuliksi.
Kaikkea ne oikein kopsaa, Anustakaan en ole kuullut mitään ehkä kahteen vuoteen,
Minäkin taidan alkaa kopsaamaan omia vanhoja avauksiani, joita olen kirjoitellut aikoinani. Tuon ne tänne palstalle arvioitaviksi, sille ne olivatkin hyviä aiheitä verrattuna nykyisiin omiin kirjoituksiini.
ei tartte itte kirjottaakaan enään senkun joku kekseliäs vaan kopsaa, sellaisiahan nää jutut nykyään onkin.
Ompas tää nyt mahtavaa, kun ei keksitä enää uusia aiheita,
kopioidaan vaan kaikki vanhat ettei vain pässe unohtumaan;)
Mitä Ullamirjami sinulle nykyään kuuluu?
Ajatellaan ja kirjoitellaan nyt me vain näistä uusimmista aiheista,
vai mitä.
Montako siellä
pohjoisen tiellä
huomaa sen
millaiset maisemat nuo.
Kiireisenä kulkee
ovet vain sulkee,
ehdi ei tulla hän ystävän luo.
Että sitten tällä lailla, kiireiset ihmiset.
Hei fiiulin, vieläkö sinä täällä huseeraat, minä olen ollut kauan pois, ja nyt kun tulin tänne
katselemaan, niin eikös vain ole vedetty nää vanhat ketjut unhojen- yöstä,
Mut hyvää jatkoa sinulle, ja kirjoittelemisiin.