Niin kävi kuin arvelinkin. Sain kommenteilla osakseni suunsoittoa, ajattelemattomuutta ja välinpitämättömyyttä. Taas kerran sain nähdä, että keskustelua tärkeämpää on se, että suuriääniset saavat huutaa omat näkemyksensä julki - miettimättä asiaa sen enempää.
Ketään ei siis kiinnosta seksuaalisen väkivallan jälkeinen eheytyminen ja se hyvä, mikä ihmisiä kovienkin kokemusten jälkeen voi kohdata. Onko pahaan takertuminen niin paljon helpompaa? Tarjoaako paha seksuaalisen väkivallan uhreille jotenkin helpommin jotain välitöntä hyvää - kuten raiskaajat ja hyväksikäyttäjätkin näyttävät olettavan. Hyötyvätkö sivullisetkin pahasta jotenkin, ja saavatko uhrit rauhan takertumalla siihen minkä ovat joutuneet kokemaan? Ehkä minä olin väärässä. Ehkä kaivan täällä vittuilevien mieliksi katkeruuteni takaisin, palaan sairasloman, itsesyytösten, häpeän ja painajaisten kierteeseen. Vain pitääkseni eräät tyytyväisinä.
Hyvää jatkoa niille jotka sellaista haluavat.
Ketään ei siis kiinnosta seksuaalisen väkivallan jälkeinen eheytyminen ja se hyvä, mikä ihmisiä kovienkin kokemusten jälkeen voi kohdata. Onko pahaan takertuminen niin paljon helpompaa? Tarjoaako paha seksuaalisen väkivallan uhreille jotenkin helpommin jotain välitöntä hyvää - kuten raiskaajat ja hyväksikäyttäjätkin näyttävät olettavan. Hyötyvätkö sivullisetkin pahasta jotenkin, ja saavatko uhrit rauhan takertumalla siihen minkä ovat joutuneet kokemaan? Ehkä minä olin väärässä. Ehkä kaivan täällä vittuilevien mieliksi katkeruuteni takaisin, palaan sairasloman, itsesyytösten, häpeän ja painajaisten kierteeseen. Vain pitääkseni eräät tyytyväisinä.
Hyvää jatkoa niille jotka sellaista haluavat.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se mitä olet kokenut on varmasti hirveää, tuo vuodatuksesi saa minut jotenkin asettumaan asemaasi ja uskon ettei ole helppoa käsitellä näitä asioita yksin.
Oli miten oli, mutta jos oletat täältä Internetin keskustelupalstoilta löytäväsi jotain järkevää saati todellista, olet väärässä. Ihmiset vittuilevat täällä aina enemmän kuin mitä sinä kerkeät provomaan. Yritä etsiä joku oikea tukipilari itsellesi, oikeasta elämästä, ei täältä.
Antaisin oman meili osoitteeni, mutta siihen´hän tulisi kymmeniltä Satusilta viestejä ja sitä oikeaa kun teistä olisi niin maan tanan vaikea erottaa. Ktos
Kiitos kuitenkin. Olen hiukan pettynyt, koska kutsut kirjoitustani 'provomiseksi'. Tarkoitukseni ei ole ollut provosoida. Olen vain halunnut kertoa näkemykseni, koska olen hurskaasti uskonut aikaisemmista poikkeavien uskomusten olevan jotenkin rakentavia.
Olen myös löytänyt järkevää ja todellista keskustelua, mutta en tältä palstalta. Ja ihmettelen sitäkin, miksi neuvot etsimään oikean tukipilarin. Olen koittanut kertoa, että vähin erin olen saanut parantua monistakin hyväksikäytön aiheuttamista kolhuista. Minulla on ollut, ja on edelleen hyvät ja luotettavat tukijani. Nykyään vain en kovin paljon kaipaa tukea tässä hyväksikäytön ongelmassa. Mutta ehkä kaipaisin tukea kokemani ajattelemattomuuden, lyhtynäköisyyden ja kapeakatseisuuden sietämiseen.
En siis sure, vaikka katsotkin ettet voi jättää sähköpostiosoitettasi tänne. Tuskin olisin sinulle mitään kirjoittanutkaan, sillä halusin synnyttää yleistä ja avointa keskustelua, en kahdenkeskistä vatvomista.
Se, että ei anna anteeksi kokemiansa raiskauksia, ei ole pahuutta. Se kertoo siitä, että arvostaa itseään ja koskemattomuuttaan.
Oman historiansa tunteminen ja sen herättämien tunteiden avoin hyväksyntä ei estä ihmistä liikkumasta eteenpäin elämässänsä - päinvastoin!
Vihan tunteet laimenevat kokemalla. Myös oikeudenkäynnin ja asioiden konkreettisen selvittämisen kautta on mahdollista selvitä vihantunteistaan. Se, että vie pahantekijän oikeuteen, ei ole pahaa. Se on tämän yhteiskunnan sääntöjen mukaan pelaamista ja suojelee muita yhteiskunnan jäseniä tältä pahantekijältä. Tekijälle jää rikosrekisteri, jonka avulla on mahdollista selvittää muita hänen myöhemmässä elämässään tekemiään rikoksiaan - sillä lapsenraiskaaja uusi rikoksensa lähes poikkeuksetta.
Ymmärrän hyvin, että olet kokenut kovia - olenhan niin kokenut minäkin. Mutta ei ole kovin aikuista käytöstä lähteä ovet paukkuen foorumilta, mikäli kaikki eivät ole sinun kanssasi samaa mieltä! Ja eihän tämä ole edes mikään kovin keskeinen kysymys, tämä katkeruus/anteeksiantojuttu!
Sen sijaan tällä palstalla vilisevien asiattomuuksien ja kaiken muun roskan tähden täältä voisin lähteä ovet paukkuen minäkin. Mutta minä en lähde! Jään tänne, ihan piruuttani. Ei muutaman irvileuan tähden tarvitse heittää kirvestä kaivoon.
kissa
Sinulle se siis ole keskeinen tämä katkeruuden ja anteeksiantamisen suhde. Minulle se oli ja on. Enkä ole tarkoittanut että syyllinen pitää päästää vastuustaan vaan että koetusta pahasta on hyvä päästä yli. *Vääntää rautalangasta* Mutta minä olen puhunut suuni puhtaaksi.
*Heittää kirveen takaisin kaivoon*
No jos sinusta tuntuu, että kirveen on hyvä maata kaivossa, niin anna maata vain :)
Se, että siirtyy eteenpäin elämässänsä, ei mielestäni edellytä sitä, että on antanut "anteeksi".
Miten sitä annetaan anteeksi? Sanotaan: "Ei se mitään!"
Minä uskon, että elämässä eteenpäinsiirtyminen alkaa itsestään, kun uhri siirtyy pois niistä ympyröistä, joissa hyväksikäyttö on tapahtunut. Tuo siirtyminen on ensiarvoisen tärkeää. Seuraavaksi on päästävä terapiaan ja mahdollisesti vietävä raiskaaja oikeuteen. On levättävä KUNNOLLA, selvitettävä asioitansa.
Vähitellen elämään ilmestyy uusia asioita, uusia ihmisiä, kaikenlaista uutta. Suuntautuminen taaksepäin, tapahtuneeseen pahaan on tarpeen, eikä sen viemää aikaa voi kukaan ulkopuolinen määritellä.
On hyväksyttävä omat vihan tunteet, niitä ei saa peittää ja haudata sanomalla: "Ei se mitään, minä annan anteeksi, minä en ole vihainen, ei minua haittaa!"
Lopulta tapahtunut hyväksikäyttö on osa minua. Se kuuluu elämänhistoriaani siinä, missä muutkin asiat. Sen ajatteleminen tekee pahaa, mutta enää vain vähän, pikkasen kirpaisee. Oikeastaan minä en ajattele sitä juuri lainkaan, sitä on jo ajateltu tarpeeksi. Minä vihaan hyväksikäyttäjääni, mutta en ajattele häntäkään - minulla on niinpaljon parempaa ja tärkeämpää tekemistä: on opiskelut, on työ, on parisuhde. Joskus minua vihastuttaa, mutta se on vain luonnollista - onhan se äijä raiskannut minut muutama sata kertaa!
Minä en ole ikinä "antanut anteeksi". Miksi minun pitäisi niin tehdä?
Kohta voi olla ajankohtaista viedä isäni oikeuteen uudelleen, sillä häneltä on paljastunut uusia uhreja. En epäröi tehdä sitä - toivon vain, sormet ristissä, että isä vetäisi itsensä naruun tällä kertaa: viimeksi lupasi, muttei sitäkään lupaustaan pitänyt, saasta.
Hyvää isänpäivää kaikille!
kissa
OOtteko te jotain vitun hihhuleita, vai mistä helvetistä te oikeestaan puhuitte. ????
Me puhumme lapsuudenaikaisesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä/raiskauksesta, uhrin elämästä ja suhtautumisesta tapahtuneeseen.
Minä en ole "vitun hihhuli". En palvo vittua, enkä muitakaan naisen ruuminosia.
Olen ateisti.
kissa
"Satuselle".
Minua kiinnostaa "eheytyminen" ja anteeksianto, vaikka en kuvailemaasi prosessia siten juuri nimittäisikään.
En viitsi puida sen enempää tällä palstalla. Olen joskus itsekin kirjoittanut samaisesta aiheesta, mutta minun kirjoituksiini jätettiin "armeliaasti" vastaamatta täysin.
Sähköpostiosoite, johon voit kirjoittaa, on [email protected]. Se on roskapostiosoite, koska en halua antaa "oikeaa" osoitettani tällä palstalla. Pidän sen auki kaksi viikkoa - jos et ole kirjoittanut siihen mennessä, oletan sinun jättävän vastaamatta kokonaan. Oikean osoitteeni annan vasta varmistuttua siitä, että saamieni vastausten takana on oikea henkilö.
Samoin "kissa", jos haluat, niin voit lähettää viestin samaan osoitteeseen. Muiden lähettämiin viesteihin en vastaa, kuten en myöskään tähän kirjoitukseen.
Hei ja kiitos huomiostasi.
Kerran vielä: olen halunnut ylläpitää edes sen vertaista julkista keskustelua, kuin tällaisella palstalla on mahdollista. Olen myös aikaisemmin saanut henkilökohtaisia yhteydenottopyyntöjä mutta toistaiseksi kieltäytynyt. Syy on niinkin yksinkertainen, että jos ja kun tarvitsen erilaisissa elämäntilanteissa tukea muilta ihmisiltä, etsin sitä lähipiiristäni. Samalla huomautan, että pääosa tuestani on juuri sitä samaa mitä muutkin aikuiset pyytävät ja antavat. Muuttolaatikoitten kantamista, arkihuolien kuuntelua ja jakamista ja iloihinikin kelpuutan jakajia.
Eheytyminen-sana on mielestäni kulahtanut ja hiukan halpa. En vain oikein löytänyt parempaa. Sen käyttö on siis vain minun mielikuvituksettomuuttani. Anteeksi antamisella tarkoitan sitä mitä olen sillä muistaakseni useaankin kertaan määritellyt tarkoittavani. Asina jättämistä taakseen mahdollisimman monipuolisesti - ja myös henkilökohtaisella tasolla. Juuri tuo henkilökohtainen anteeksiantaminen on nostattanut hirvittävää närää, kuten arvelinkin. Omalta kohdaltani olen katsonut sen kuuluvan olennaisena osana asian loppuunkäsittelemistä. Niin kauan kuin siihen ei pysty, ei voi luopua kaunasta, ja kun kannoin kaunaa, en pystynyt... niin. Eheytymään, selviytymään, suoriutumaan taakastani, parantumaan. Mikä sana olisi paras?