Mulla on ollut jo aika pitkään alapäässä tuolla ulompien häpyhuulten sisäreunoissa (hankalasti sanottu?)pieniä valkeita näppyjä, ja jos puristaa niin niistä tulee samanlaista ainetta kuin finneistäkin. Ei nuo kai mitään vaarallisia ole, ihan tavallisia näppyjä vain?
Olen kokeillut pestä mm. sebamed-saippualla, mutta ei auta. Auttaako mikään? Vai pitääkö vaan antaa olla?
Valkopäitä alapäässä...
3
3064
Vastaukset
- varmaan finnejä ovat
eivätkä sinänsä vaarallisia.
Niiden syntysyytä olisi kuitenkin hyvä miettiä. Käytätkö keinokuituisia, tiukkoja alusvaatteita tai jatkuvasti pikkuhousunsuojaa? Kumpaakaan ei tulisi käyttää kuin erikoistilanteissa. Ne voisivat aiheuttaa hautumista ja siten olla näppyjen syy.
Sebamed on ihan hyvä, mutta älä pese liikaa. Ehkä mieluiten kerran päivässä sillä ja toisen kerran pelkällä vedellä. Kuukautisten aikana vesipestä voi halutessaan useammankin.- Tietysti sukupuolitaudin
mahdollisuus olisi syytä sulkea pois (käydä testeissä), jos sellainen mahdollisuus on. Mutta kuvauksesi viitta kyllä ihan normaaleihin näppyihin.
Kaikille naisille teksisi muuten hyvää nukkua ilman pikkuhousuja, vaikkapa vain pari kertaa viikossa. Alapää tykkää ilmakylvyistä, oli sitten näppyjä tai ei. Sinulle erityisesti suosittelisin sitä, kunnes näpyt häviävät.
- ..........
Mulla on ollut tuollaisia "aina" eli niin kauan kuin voin muistaa. Ei niistä ole mitään haittaa ollut, mut voivat tulehtua, jos niitä kovasti nypeltää. Meneehän sekin tietty ohi, mutta voi tehdä hetken kipeää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979