Turistibussilla Höyhensaarille
Eino Leino, oikealta nimeltään Armas Einar Leopold Lönnbohm, syntyi vuonna 1878 ja kuoli 1926 saavuttaen elämänsä aikana suuren maineen runoilijana. 11 vuotta kansallisrunoilijamme kuoleman jälkeen syntyi Pentti Saarikoski, joka eli viinanhuuruisen ja runoutta sykkivän elämän, kuten Leinokin ennen häntä.
Heidät molemmat muistetaan suurina runoilijoina ja vielä tänäkin päivänä molempien tuotanto on mitä kiistellyimpiä aiheita Suomen kirjallisuudessa. Kaikki muistavat Leinon haikeat ja synkät riimit sekä Saarikosken modernistiset ihmisyydentulkinnat. Molempien runoilijoiden tuotannoista on proosaosuus aikojen saatossa jäänyt huomaamatta ja vaille suurempaa pohdiskelua.
Siksi luinkin molemmilta runoilijoilta yhdet romaanit; Leinon Musti nimisen faabelin sekä Saarikosken Euroopan reunan, kineettisen kuvauksen runoilijan matkustelusta.
Leinon kirjoittama herkkä ja unenomainen kuvaus hänen lapsuusvuosien koirastaan Mustista ilmestyi vuonna 1916. Noihin aikoihin kirja herätti tuskin minkäänlaista keskustelua, koska pintapuolisesti se vaikuttaa kesyltä ja tylsältä lastenkirjalta. Totuus on kuitenkin toisenlainen.
Leino aloittaa kirjansa kohtauksella, jossa hän itse tapaa vanhan koiransa Mustin Höyhensaarilla. Tarina jatkuu koiran ja runoilijan välisellä luontevalla keskustelulla, jossa he muistelevat menneitä ja havahtuvat siihen tosiasiaan, että Musti on kuollut jo aikoja sitten.
Jotta he yhdessä onnistuisivat selvittämään, mitä on käynyt ja miksi he nyt tapaavat Höyhensaarilla, aloittaa Musti-koira syvällisen mietiskelyn ja aiempien tapahtumien kertaamisen, jonka myötä kirjassa käydään koko koiran elämä läpi.
Kansallisrunoilijamme prosaistisen teoksen kerronta on periaatteessa kronologista, vaikka kirja aloittaakin kaiken lopusta, jolloin runoilija ja Musti-koira ovat jo kuolleet. Teos itsessään ei panostakaan sekavaan ajassa hyppelyyn vaan hyvin syvälliseen ja mukaansa tempaavaan kerrontaan, joka vain pintapuolisesti seuraa koiran elämää.
Todellisuudessa mennään kuitenkin syvemmälle, sillä kirjailija kertoo itsestään koiransa kautta ja käsittelee muutenkin tällä tavoin ihmiselämän peruskysymyksiä kuten kuolema ja pelot. Lukijan on helppo samaistua viisaaseen ja sopivasti ylpeään olentoon, joka käyttäytyy kuin koirat, mutta ajattelee kuin ihminen.
Leinon kuvaus on hyvin intensiivistä ja syvälle poraavaa. Mustin elämän tapahtumat ovat kertomuksessa pieniä ja mitättömiä. Tästä syystä yksityiskohtainen ja tarkka kuvailu koiran toimista ja erityisesti ajatuksista tekeekin kirjasta myös hienon muistutuksen yksilöllisyyden tärkeydestä. Teos tältä osin tarkastelee yksilön asemaa ja sopeutumista yhteiskuntaan.
Lukijan tuntemukset ovat hämmentyneen sekavat, kun runoilija ja Musti lopulta ymmärtävät jo olevansa kuolleita. Yhdessä he kulkevat ylös sinisiä portaita pitkin ja kirja pääsee päätökseensä.
Tunnelmaltaan todellisuudesta irtautuva faabeli on enemmän kuin tavanomainen eläinkertomus. Se puhuu yksilön puolesta asioita, joita olisi vaikea huomata tai hyväksyä ilman samaistumista ihmismäiseen koiraan.
Saarikosken Euroopan reuna ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1982, noin vuosi ennen runoilijan kuolemaa. Teos on kuvaus Pentti Saarikosken elämästä ja hänen matkustamisesta ympäri Eurooppaa. Tässä mielessä molempien runoilijoiden teokset ovat samanlaisia, molemmat kuvaavat itseään.
Saarikosken päiväkirjan tapaista kuvailua ei peitellä kaavuin kuten Mustissa. Niinpä lukija joutuu etsimään rivien väliin piilotetut ajatukset ja kuvaukset irrottautumalla todellisuuden kahleista.
Runoilija kertoo tavanomaisista kävelyreissuista, joilla hän katselee puita, rakennuksia ja ihmisiä. Teos kuvaa erilaisia paikkoja pohdiskellen niiden metafyysistä olemusta ja yrittää näin tavoittaa todellisia vastauksia. Tässä on jälleen yksi samankaltaisuuden merkki näiden kahden teoksen välillä. Molemmissa kirjoissa pohtivat hyvin syvällisesti ihmistä ja ympäristöä, jossa kaikki tapahtuu.
Kirjassaan The Poet of Finland, Pentti Saarikoski matkustaa Ruotsissa, Dublinissa, Bretagnessa ja Stavangerissa. Hän ihmettelee nokkakaloja satamassa, miettii ajanjuoksua katsellen vierivää virtaa, tarkkailee baarissa juoppoja merimiehiä ja tämän kaiken hän kirjoittaa ylös. Hän kirjoittaa niin kuin näkeekin tai ainakin siten, miten asian voisi nähdä.
Teos on matkustavan ihmisen ajatuksia, kuvauksia ja liikettä. Kertomus siitä mitä todella tapahtuu. Vaikka kirja on pääsääntöisesti realistinen kuvaus, ei kuitenkaan voi olla varma missä poiketaan todellisuudesta. Kirja on seilaamista ihmismielen rajamailla, jossa voi törmätä mihin tahansa. Kaikki vaikuttaa tutulta ja inhimilliseltä, mutta silti lauseita seuraa jokin syvempi olemus, ikään kuin todellisuuden varjo.
Kerronnallisesti Euroopan reuna käyttää kronologista aikajärjestystä, mutta kirjoittajan ajatukset vaeltelevat milloin missäkin ajassa ja paikassa. Niinpä teoksesta puuttuu tunne tietyssä ajassa elämisestä.
Runoilijoiden romaanit ovat yhtäläisyyksistä huolimatta hyvinkin erilaiset, yhdistävä tekijä teoksissa on ihminen. Molemmat kirjat käsittelevät ihmistä ja sen tunteita. Ihmisen ajatuksia ja pienuutta tässä suuressa maailmankaikkeudessa. Molemmat kirjat ovat myös osuvia kuvauksia luonnosta, joka tuo teoksiin miellyttäviä vaihtelun säväyksiä.
Molemmat kirjat ovat turistibusseja Höyhensaarille, jossa kaikki on niin kuin heräilläkin. Ainoa todellisuudesta eroava tekijä on todellisuus itse.
www.kolumbus.fi/rutto2008
Eino Leino, oikealta nimeltään Armas Einar Leopold Lönnbohm, syntyi vuonna 1878 ja kuoli 1926 saavuttaen elämänsä aikana suuren maineen runoilijana. 11 vuotta kansallisrunoilijamme kuoleman jälkeen syntyi Pentti Saarikoski, joka eli viinanhuuruisen ja runoutta sykkivän elämän, kuten Leinokin ennen häntä.
Heidät molemmat muistetaan suurina runoilijoina ja vielä tänäkin päivänä molempien tuotanto on mitä kiistellyimpiä aiheita Suomen kirjallisuudessa. Kaikki muistavat Leinon haikeat ja synkät riimit sekä Saarikosken modernistiset ihmisyydentulkinnat. Molempien runoilijoiden tuotannoista on proosaosuus aikojen saatossa jäänyt huomaamatta ja vaille suurempaa pohdiskelua.
Siksi luinkin molemmilta runoilijoilta yhdet romaanit; Leinon Musti nimisen faabelin sekä Saarikosken Euroopan reunan, kineettisen kuvauksen runoilijan matkustelusta.
Leinon kirjoittama herkkä ja unenomainen kuvaus hänen lapsuusvuosien koirastaan Mustista ilmestyi vuonna 1916. Noihin aikoihin kirja herätti tuskin minkäänlaista keskustelua, koska pintapuolisesti se vaikuttaa kesyltä ja tylsältä lastenkirjalta. Totuus on kuitenkin toisenlainen.
Leino aloittaa kirjansa kohtauksella, jossa hän itse tapaa vanhan koiransa Mustin Höyhensaarilla. Tarina jatkuu koiran ja runoilijan välisellä luontevalla keskustelulla, jossa he muistelevat menneitä ja havahtuvat siihen tosiasiaan, että Musti on kuollut jo aikoja sitten.
Jotta he yhdessä onnistuisivat selvittämään, mitä on käynyt ja miksi he nyt tapaavat Höyhensaarilla, aloittaa Musti-koira syvällisen mietiskelyn ja aiempien tapahtumien kertaamisen, jonka myötä kirjassa käydään koko koiran elämä läpi.
Kansallisrunoilijamme prosaistisen teoksen kerronta on periaatteessa kronologista, vaikka kirja aloittaakin kaiken lopusta, jolloin runoilija ja Musti-koira ovat jo kuolleet. Teos itsessään ei panostakaan sekavaan ajassa hyppelyyn vaan hyvin syvälliseen ja mukaansa tempaavaan kerrontaan, joka vain pintapuolisesti seuraa koiran elämää.
Todellisuudessa mennään kuitenkin syvemmälle, sillä kirjailija kertoo itsestään koiransa kautta ja käsittelee muutenkin tällä tavoin ihmiselämän peruskysymyksiä kuten kuolema ja pelot. Lukijan on helppo samaistua viisaaseen ja sopivasti ylpeään olentoon, joka käyttäytyy kuin koirat, mutta ajattelee kuin ihminen.
Leinon kuvaus on hyvin intensiivistä ja syvälle poraavaa. Mustin elämän tapahtumat ovat kertomuksessa pieniä ja mitättömiä. Tästä syystä yksityiskohtainen ja tarkka kuvailu koiran toimista ja erityisesti ajatuksista tekeekin kirjasta myös hienon muistutuksen yksilöllisyyden tärkeydestä. Teos tältä osin tarkastelee yksilön asemaa ja sopeutumista yhteiskuntaan.
Lukijan tuntemukset ovat hämmentyneen sekavat, kun runoilija ja Musti lopulta ymmärtävät jo olevansa kuolleita. Yhdessä he kulkevat ylös sinisiä portaita pitkin ja kirja pääsee päätökseensä.
Tunnelmaltaan todellisuudesta irtautuva faabeli on enemmän kuin tavanomainen eläinkertomus. Se puhuu yksilön puolesta asioita, joita olisi vaikea huomata tai hyväksyä ilman samaistumista ihmismäiseen koiraan.
Saarikosken Euroopan reuna ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1982, noin vuosi ennen runoilijan kuolemaa. Teos on kuvaus Pentti Saarikosken elämästä ja hänen matkustamisesta ympäri Eurooppaa. Tässä mielessä molempien runoilijoiden teokset ovat samanlaisia, molemmat kuvaavat itseään.
Saarikosken päiväkirjan tapaista kuvailua ei peitellä kaavuin kuten Mustissa. Niinpä lukija joutuu etsimään rivien väliin piilotetut ajatukset ja kuvaukset irrottautumalla todellisuuden kahleista.
Runoilija kertoo tavanomaisista kävelyreissuista, joilla hän katselee puita, rakennuksia ja ihmisiä. Teos kuvaa erilaisia paikkoja pohdiskellen niiden metafyysistä olemusta ja yrittää näin tavoittaa todellisia vastauksia. Tässä on jälleen yksi samankaltaisuuden merkki näiden kahden teoksen välillä. Molemmissa kirjoissa pohtivat hyvin syvällisesti ihmistä ja ympäristöä, jossa kaikki tapahtuu.
Kirjassaan The Poet of Finland, Pentti Saarikoski matkustaa Ruotsissa, Dublinissa, Bretagnessa ja Stavangerissa. Hän ihmettelee nokkakaloja satamassa, miettii ajanjuoksua katsellen vierivää virtaa, tarkkailee baarissa juoppoja merimiehiä ja tämän kaiken hän kirjoittaa ylös. Hän kirjoittaa niin kuin näkeekin tai ainakin siten, miten asian voisi nähdä.
Teos on matkustavan ihmisen ajatuksia, kuvauksia ja liikettä. Kertomus siitä mitä todella tapahtuu. Vaikka kirja on pääsääntöisesti realistinen kuvaus, ei kuitenkaan voi olla varma missä poiketaan todellisuudesta. Kirja on seilaamista ihmismielen rajamailla, jossa voi törmätä mihin tahansa. Kaikki vaikuttaa tutulta ja inhimilliseltä, mutta silti lauseita seuraa jokin syvempi olemus, ikään kuin todellisuuden varjo.
Kerronnallisesti Euroopan reuna käyttää kronologista aikajärjestystä, mutta kirjoittajan ajatukset vaeltelevat milloin missäkin ajassa ja paikassa. Niinpä teoksesta puuttuu tunne tietyssä ajassa elämisestä.
Runoilijoiden romaanit ovat yhtäläisyyksistä huolimatta hyvinkin erilaiset, yhdistävä tekijä teoksissa on ihminen. Molemmat kirjat käsittelevät ihmistä ja sen tunteita. Ihmisen ajatuksia ja pienuutta tässä suuressa maailmankaikkeudessa. Molemmat kirjat ovat myös osuvia kuvauksia luonnosta, joka tuo teoksiin miellyttäviä vaihtelun säväyksiä.
Molemmat kirjat ovat turistibusseja Höyhensaarille, jossa kaikki on niin kuin heräilläkin. Ainoa todellisuudesta eroava tekijä on todellisuus itse.
www.kolumbus.fi/rutto2008
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.