AVUTON

Olin käymässä liperin terveysaseman vuodeosastolla kun äitini oli siellä seurannassa ja äitini sieltä päästyä kertoi kauhuissaan kun samassa huoneessa ollut vanha rouvva ei itse pystynyt syömään käsien vapinan tautta ruokaansa ja heikon olonsa vuoksi,niin häntä hoitava nais hoitaja oli sanonut että on teillä aikaa jo opetella syömään itse ja niin mummon ruoka oil jäänyt syömättä ja jäähtynyt lautaselle.Sitten lisäksi häneltä oli mennyt kakat vaippaan joka oli vain vaihdettu uuteen ja ilman että olisi suoritettu pesu ja sitten oli vedetty suoja verho äitini ja mummon väliin ja hoitajan tehdessään jotain siellä oli mummo huutanut suoraa huutoa,mutta miksi? Äitini sanoi että kun hän menee siihen kuntoon että häntä ei missään nimessä saa viedä LIPERIN TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE vaan jonnekkin muualle,eikö päättäjät ole tietoisia että näin tapahtuu ja tämä on vain yksi sadoista mikää liittyy kyseiseen paikkaan,HÄVETKÄÄ HOITAJAT/HOITJA sillä nämä ihmiset on nostaneet tämän suomen jaloileen sodan jälkeen.
4633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotkut vanhukset ovat niin kivuliaita että saattaa huutaa aivan suoraa huutoa kun kääntää kyljelleen että saadaan likainen vaippa pois.. Ja hoitajat ovat aivan satavarmasti pyyhkineet takapuolen pesulapuilla. Miksi sinun äitisi olisi sekin toimenpide pitänyt nähdä? Ei auta vaikka menis kuinka paljon huumaavia kipulääkkeitä niin huuto kuuluu. Se kuulostaa todella kamalalta myös hoitajan korvissa. Itsekin olen hoitanut tälläistä vanhusta ja se on niin sydäntä särkevää. Ja useamman hengen huoneessa laitetaan tietenkin verho eteen ennenkuin aletaan vaippaa vaihtamaan!

Noita vanhuksia on paljon jotka eivät itse pysty syömään. Mutta tuokin tapaus saattoi olla semmoinen, joka heittäytyy avuttomaksi vaikka ihan hyvin olisi pärjännyt itse. Siinä kun hoitaja aina syöttää ja tekee kaiken puolesta niin omista käsistä häipyy vanhuksella todella nopeasti toimintakyky. Itsekin olen jättänyt vanhuksen yksin syömään ja huomannut hetken kuluttua ettei siitä tulekkaan yhtää mitään. Sitten kun on alkanut auttaa ruoka on jäähtynyt tai vanhus muuten vaan sanoo heti ettei ole nälkä. Eikä kelpaa vaikka lämmittäis mikrossa tai tarjoaa jotain muuta..

Äänestä
  • puolustella sillä jos kädet tärisee että ei lusikka kädessä kestä niin tahallaanko luulet että mummo käsiään vatkaa ja kyllähän siinä vapisee jos ei ruokaa saa PERSKELES koitas ite laittaa velli lusikka hanuriis jos lusikka tärisee EI ONNISTU!

    Äänestä

  • PPP57 kirjoitti:

    puolustella sillä jos kädet tärisee että ei lusikka kädessä kestä niin tahallaanko luulet että mummo käsiään vatkaa ja kyllähän siinä vapisee jos ei ruokaa saa PERSKELES koitas ite laittaa velli lusikka hanuriis jos lusikka tärisee EI ONNISTU!

    Sitten kun mulla on se vellilusikka hanurissa niin toivottavasti tulet soittamaan hanuriani!

    Eiku ihan oikeesti toi syöminen on kyllä pirun tärkeetä noille vanhuksille. Joillain hoitajilla näköjään menee tämä "kuntouttava työote" överiksi. Mutta niitä vanhuksia on jotka heittäytyvät ja taantuvat heti hoitajan nähdessään. Onhan se helpompaa kun toinen syöttää kun omilla tärisevillä käsillä syödä.

    Mullekkin on vanhus sanonut että tule syöttämään, olen jättänyt sen yksin syömään ja mennyt syöttämään semmoista joka ei todellakaan pysty itse syömään. Hetken päästä kun menee tätä syöttämistä vaatinutta katsomaan on kaikki ruuat hävineet lautaselta, ja juomat juotu.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Hanuriasi voisinkin näpytellä, jos vain olet hoitsu ja viellä kaunis sellainen vai!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

j.p,p 58 kirjoitti:

Olin käymässä liperin terveysaseman vuodeosastolla kun äitini oli siellä seurannassa ja äitini sieltä päästyä kertoi kauhuissaan kun samassa huoneessa ollut vanha rouvva ei itse pystynyt syömään käsien vapinan tautta ruokaansa ja heikon olonsa vuoksi,niin häntä hoitava nais hoitaja oli sanonut että on teillä aikaa jo opetella syömään itse ja niin mummon ruoka oil jäänyt syömättä ja jäähtynyt lautaselle.Sitten lisäksi häneltä oli mennyt kakat vaippaan joka oli vain vaihdettu uuteen ja ilman että olisi suoritettu pesu ja sitten oli vedetty suoja verho äitini ja mummon väliin ja hoitajan tehdessään jotain siellä oli mummo huutanut suoraa huutoa,mutta miksi? Äitini sanoi että kun hän menee siihen kuntoon että häntä ei missään nimessä saa viedä LIPERIN TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE vaan jonnekkin muualle,eikö päättäjät ole tietoisia että näin tapahtuu ja tämä on vain yksi sadoista mikää liittyy kyseiseen paikkaan,HÄVETKÄÄ HOITAJAT/HOITJA sillä nämä ihmiset on nostaneet tämän suomen jaloileen sodan jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu