A-talk

on hyvä paikka esiintyä ammattinsa keulakuvana ja esimerkkinä. Vieläkö tällä palstalla pamput ihmettelevät, miksi heitä nälvitään? Tai ihmetelläänkö että eikö Pelson vankila vastaa nykyajan vankeinhoidon vaatimuksia?
Juu, ei homeisissa seinissä ja lahoissa rakennuksissa mitään, mutta entä homeinen ja laho henkilökunta? Ja vielä oikein kärkikastin tyyppi tv:hen kaikkia edustamaan...
314381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mekin olemme aivan tavallisia pulliasia, nimittäin me vanginvartijat. Luuletteko, että me jotka emme ole käyneet mitään yliopistoa ammattiimme olisimme jotakin hirveitä ruudin keksijöitä?Se pelson vartija onnistui varmasti ihan niin kuin tavallinen tallaaja olisi onnistunut, eikä sen kummosemmin munannut ammattikuntaamme. Ei vanginvartijat ole sen kummosempia. Jos olisimme jotain niin erikoista, niin luuletteko että olisimme töissä valvomassa likasia vankeja?Eikö meistäkin olisi silloin tullut opettajia, lääkäreitä tai jotain muita yliopisto jannuja?Minä olen minä ja olen vanginvartija, ei minulla ole mitään ihmeitä kuvitelmia tästä työtä. Jos jollain on jotain kuvitelmia siitä mitä hän tekee, annetaan hänen pitää ne kuvitelma ja kuvitella olevansa parempi kuin onkaan. Samahan se on vaikka jos paska-auton kuljettaja kuvittelee, että kokoomus ajaa paremmin hänen asiaansa kuin joku työläisten puolue, annetaan hänenkin kuvitella niin. Elämä on elämää, joskus jopa parempana kuin itse onkaan.

Äänestä
  • Onneksi olkoon. Kiteytit erittäin hyvin koko turhan kohun ja turhat syytökset yhtä henkilöä kohtaan. Minulle ainakin tämä aivan älytön sanallinen puukottaminen kertoo vartijan onnistuneen ohjelmassa hyvin. Vartija ei tehnyt mitään ihmeellistä virhettä ja sen takia pitää puukottaa aivan älyttömillä sanoilla ja lauseilla. Toivon vain että kaikki ymmärtäisivät mistä tässä todellisuudessa on kyse ja ketkä täällä puukkoja heiluttelevat. He eivät todellakaan ole vartijoita vaikka sellaisina esiintyvätkin. Tämmöinen puukoitus on ihan turhaa jos me vartijat ymmärrämme tämän tosiasian emmekä provosoidu turhasta. Provosoituminen on kuin bensaa heittäisi liekkeihin.

    Äänestä

siinä vartijassa oli niin mahotoman kauheeta et avauduit tänne. mielestäni oli ihan tavis ukko.

Äänestä
  • TYHYMÄ!!!!

    Äänestä

  • taviksen kirjoitti:

    TYHYMÄ!!!!

    tyhmiä. niin sinä kuin minä. Kukaan meistä ei olisi linnassa töissä vartijana jos olisimme yrittäneet koulussa kovemmin. Montako lääkkiksen käynyttä o vankilassa vartijana?Montako oikeustieteellisen käynyttä?Tai vaikkapa diplomi inssiä?En ole kyllä kuullut, että montaa ekonomiakaan täällä on. Täällä on entisiä hitsareita, ylioppilaita, metsureita,siivoojia, työttömiä. Vankilassa on jopa entisiä puutarhatyöntekijöitä. Olen kuullut, että täällä on myös entisiä linja-auton kuskejakin.

    Äänestä

  • taviksen kirjoitti:

    TYHYMÄ!!!!

    miten se tyhmyys mielestäsi ilmeni

    Äänestä

  • ollaan taviksen kirjoitti:

    tyhmiä. niin sinä kuin minä. Kukaan meistä ei olisi linnassa töissä vartijana jos olisimme yrittäneet koulussa kovemmin. Montako lääkkiksen käynyttä o vankilassa vartijana?Montako oikeustieteellisen käynyttä?Tai vaikkapa diplomi inssiä?En ole kyllä kuullut, että montaa ekonomiakaan täällä on. Täällä on entisiä hitsareita, ylioppilaita, metsureita,siivoojia, työttömiä. Vankilassa on jopa entisiä puutarhatyöntekijöitä. Olen kuullut, että täällä on myös entisiä linja-auton kuskejakin.

    Helsingin vankilassa on ainakin yksi oikiksen käynyt vartija (OTK).
    Itsekin olen melkein valmis juristi.
    Puuttuu enää opinnot lukiossa ja yliopistossa.

    Äänestä

  • KEV kirjoitti:

    Helsingin vankilassa on ainakin yksi oikiksen käynyt vartija (OTK).
    Itsekin olen melkein valmis juristi.
    Puuttuu enää opinnot lukiossa ja yliopistossa.

    tasolla kuitenkin toimimme hoitaessamme vartijan tointa. Kyse ei ole yksinkertaisuudesta, vaan silkasta tietämättömyydestä ja tyhmyydestä. Vartijat jotka ovat töissä Kev laitoksessa ovat vartijoista sitä alinta kastia. Heistä ei ole oikeisiin vankiloihin ja siitäkös pieni katkeruus johtuu. Ei kaikista ole miehiksi, ei kaikista ole edes naisiksi. Siksi me muut vankeinhoitajat yritämme muistaa sen, että emme syyttäisi tai syrjisi näitä keravalla olevia. Esimerkkinähän voidaan sanoa myös, että loistavan liittomme puheenjohtajakin on hankkinut kannuksensa keravan vankilasta ja liiton tuloksistahan näemmekin sen tietotaidon mitä kerava edustaa. Ehkä nyt kun konnu ja pelso suljetaan, saa keravakin oikeaa tieto taitoa vankeinhoidosta muuttavien vartijoiden mukana.

    Äänestä

Kun enimmät pärskeet alkaa laantua Pelson vartijan TV-esiintymisen johdosta, niin kerrataanpa rauhassa mitä tapahtui.

Ensiksi onnittelut vartijalle kun menit mukaan keskusteluun. Itse tuskin olisin siihen pystynyt.

Koska kukaan ei ole täydellinen, niin siitä syystä vartijalle sattui nähdäkseni kolme, eli siis vain kolme, virhettä.

Ensimmäinen oli toisten päälle puhuminen. Ohjelmassa oli toimittaja, joka jakoi puheenvuorot. Vaikka vankilassa olemme tottuneet kaikki puhumaan yhtäaikaa, niin tilanteessa, jossa todella puhutaan ja pohditaan asioita, niin kerrallaan voi puhua vain yksi henkilö. Tässä tapauksessa toimittaja jakoi puheenvuorot. Niitä ei olisi tarvinnut anastaa muilta.

Toinen johtui edellisestä. Eli vartija oli aivan liikaa äänessä suhteessa siihen, mitä hänellä oli sanottavaa. Ehkä vartijalta odotetiin tilanteessa kenttäväen näkökulmaa, ei niinkään eri toimintamuotojen filosofista pohdiskelua, johon ei aivan rahkeet tällä kertaa riittäneet.

Kolmas oli auktoriteetin korostaminen ja vanki/henkilökunta asetelman kärjistäminen. Asioista pitää pystyä keskustelemaan yleisellä tasolla ja ilmiöinä.

Suoranaisia asiavirheitä en voi sanoa löytäneeni vartijan puheista, mutta sanoma jäi kyllä toisarvoiseen asemaan, koska kaikki huomio kiinnittyi hänen puutteelliseen asiaohjelman keskustelutaitoon.

Voisi myös viitata tälläkin palstalla jossain esille tulleeseen asiaan. Vankilassa on nimittäin sellainen ikävä tapa, että jos joku on innostunut työstään tai on muuten innokas, niin hänelle tehdään sudenkuoppa. Olisiko ehkä tässäkin tehty vartijalle sudenkuoppa. Hänet laitettiin ohjelmaan tietoisena siitä, että hänen sinänsä varmasti vankilaolosuhteissa hyvin toimiva esitystyyli löisi komeasti kiveen asiakeskustelussa. Tällä tavalla ko. vartija ilmeisesti pelattiin ulos jostakin kuviosta tai ainakin hänen elämänsä saatiin paljon synkemmäksi, mitä se ehkä tähän mennessä on ollut. Vanhemmat eivät mene helposti sudenkuoppiin, elämä on heitä jo opettanut tai sitten he ovat itse olleet järjestämässä jo monia muita sudenkuoppia kollegoille.

Edellä kerrottua voit sinä vartija (nimeä en muista enkä halua sitä edes tähän laittaa)ja muutkin seurata esim. valittaessa henkilöitä luottamustehtäviin. Kun valintaa tehdään on henkilö hyvä ja häntä kannatetaan. Tuskin on kuitenkaan kokousta saatu päätettyä, kun jo alkaa selkään puukotus. Sama koskee monesti tietysti myös esimiehiä ja johtajia. Heille siitä kuitenkin maksetaan ja on jotenkin terveempää, vaikka ei olekaan aina asiallista.

Äänestä
  • ulkopuoliset muukalaiset palautetaan maanpinnalle. tunnit sen mukaan.

    Äänestä

  • Erittäin asiallista kritiikkiä. Ensimmäinen oikeasti juuri vartijan toimia järkevästi kritisoiva kommentti joka osui silmiini. Vartija ei selvästikkään ollut täydellinen mutta keskusteluissa yleensä esitetty vartijaan kohdistuva kritiikki ei johdu vartijasta itsestään tai hänen toimistaan vaan taustalla on jotain muuta isompaa ja syvempää. Vartija taisi toimia vain tässä laukaisu alustana niille hirvittäville paineille mitä ammattikunnan sisällä jostain syystä on.

    Äänestä

  • Haluan tuoda näkökulmani esille liittyen vartijan esiintymiseen tv-ohjelmassa.

    Olen itse työskennellyt myös toimittajana ja arvioin että ohjelmassa voimakas vastakkainasettelu ei ollut vartijan tekemä eikä välttämättä edes haluama. Toimittaja/toimittajat olivat rakentaneet ohjelman taitavasti siten että se herättäisi keskustelua ja tunteita. Tällä kertaa oli valittu nimenomainen vartija "uhriksi".

    Ohjelmaan oli asetettu erittäin monta kuoppaa ja ansaa vartijalle ja hän onnistui väistämään niistä melkein kaikki. Ottaen huomioon vartijan nuoren iän ja tästä johtuvan ilmeisen kokemattomuuden onnistui vartija essintymisessään yllättävän hyvin ja lopputulos olisi voinut olla paljon huonompikin vartijoiden näkökulmasta.

    Ennakkoasetelma oli tehty siten että mielestäni vartija ammattikunnalla ei ollut kuin hävittävää. Kyseisen vartijan onnistuneen toiminnan takia ammattikunta hävisi minimaalisen vähän. esim. päällekkäin puhumisesta on paljon kritisoitu vartijaa mutta väitän että se oli yksi tärkeä seikka siihen että häviö oli mahdollisimman pieni.

    Kannattaa miettiä pintaa syvemmälle ja ottaa huomioon myös se että A-talk on televisio ohjelma jonka keskustelun suunnan määrää hyvin paljon toimittaja ja toimittajalla on tietysti omat intressit ohjelman lopputuloksesta. Tällä kertaa toimittaja onnistui tavoitteessaan melkein täydellisesti.

    Äänestä

  • myös toimittajana työskenne... kirjoitti:

    Haluan tuoda näkökulmani esille liittyen vartijan esiintymiseen tv-ohjelmassa.

    Ohjelman pohjaviritys ei ollut mitenkään erityisesti vastakkainasetteleva. Vankeinhoito vaan sattuu olemaan oikeasti ristiriitaista ja hyvin monenlaisia tuntoja herättävä. Kukaan eikä mikään taho ole vielä päässyt lähellekään sitä pistettä, jossa voitaisiin sanoa olevan optimaalisessa tilanteessa kaikkien kannalta. Ristiriitaisuus on ensimmäinen asia, johon vankilatyöntekijä törmää. Sen takia on tärkeää, että oppii käsittelemään ristiriitaisuuksia, joita jo työ itsessään asettaa. Uskallan jopa väittää, että pitkään palvellut vankilavirkailijakin joutuu uransa aikana useamman kerran vaihtamaan mielipidettään siitä, mikä on oikein kulloinkin. Tosiasia vain on, että nuorella ihmisellä ei ole ehtinyt karttua sitä kokemuspohjaa, jonka varassa asioita miettii ja muodostaa kantaa.

    Toisekseen ohjelmassa oli kyllä vankilajohtaja, joka olisi ollut lähinnä se, joka ottaa koko järjestelmään kohdistuneen kritiikin vastaan. Hän muuten sen tekikin.

    En myöskään aivan allekirjoita käsitystä, että toimittaja olisi rakennellut sudenkuoppia saadakseen vartijan ansaan. Yhteiskunnassa vaan on tapana asettaa kaikki viranomaisten toiminta kyseenalaiseksi ja suurennuslasin alle. Tämä on ehkä historiallinen vastaliike aikakaudelle, jolloin virkamiehet olivat jumalan asemassa ja vankiloissakin oli vallalla ns. laitosvalta, samalla tavalla kuin muissakin valtion totalitaarisissa laitoksissa.

    Ehkä on myös hyväksyttävä sekin, että joku ohjelma voi olla suuntautunut sillä tavoin kuten kerroit ja tavoitellaan tiettyä suuntaa ja lopputulosta. Onhan näitä ohjelmia paljonkin. Poliisi-Tv, Mot ja Silminnäkijä esimerkkeinä.

    Äänestä

  • nyt päästiin asiassa vihdoinkin asiallisuuteen. eiHän tuo vartijan esiintyminen mikään katastrofi ollut, mutta pientä viilattavaa tietysti aina on. Kysymyshän on jostain aivan muusta. Nyt vaaan tuntuu kaikilla olevan paha olo, kellä mistäkkiin syystä. Jokkaisella on omat paineensa, ymmärretään se. Ei ole helppoa rivimiehelläkään mutta ei taia olla pääjohtajallakaan ja muilla siinä välissä puhumattakaan.

    Kun on paha olo niin on helppo käydä kiinni kaikkeen mikä liikkuu. Nyt eletään vankeinhoijossa rospuuttokeliä, mutta nyt ukot ja akat vähän talvisodan henkeä peliin. Mehän mennään tästä läpi. Jos vankila tai pari lakkautetaan, niin monta jää vielä jäljellekin.

    Äänestä

  • tilanteen kirjoitti:

    Ohjelman pohjaviritys ei ollut mitenkään erityisesti vastakkainasetteleva. Vankeinhoito vaan sattuu olemaan oikeasti ristiriitaista ja hyvin monenlaisia tuntoja herättävä. Kukaan eikä mikään taho ole vielä päässyt lähellekään sitä pistettä, jossa voitaisiin sanoa olevan optimaalisessa tilanteessa kaikkien kannalta. Ristiriitaisuus on ensimmäinen asia, johon vankilatyöntekijä törmää. Sen takia on tärkeää, että oppii käsittelemään ristiriitaisuuksia, joita jo työ itsessään asettaa. Uskallan jopa väittää, että pitkään palvellut vankilavirkailijakin joutuu uransa aikana useamman kerran vaihtamaan mielipidettään siitä, mikä on oikein kulloinkin. Tosiasia vain on, että nuorella ihmisellä ei ole ehtinyt karttua sitä kokemuspohjaa, jonka varassa asioita miettii ja muodostaa kantaa.

    Toisekseen ohjelmassa oli kyllä vankilajohtaja, joka olisi ollut lähinnä se, joka ottaa koko järjestelmään kohdistuneen kritiikin vastaan. Hän muuten sen tekikin.

    En myöskään aivan allekirjoita käsitystä, että toimittaja olisi rakennellut sudenkuoppia saadakseen vartijan ansaan. Yhteiskunnassa vaan on tapana asettaa kaikki viranomaisten toiminta kyseenalaiseksi ja suurennuslasin alle. Tämä on ehkä historiallinen vastaliike aikakaudelle, jolloin virkamiehet olivat jumalan asemassa ja vankiloissakin oli vallalla ns. laitosvalta, samalla tavalla kuin muissakin valtion totalitaarisissa laitoksissa.

    Ehkä on myös hyväksyttävä sekin, että joku ohjelma voi olla suuntautunut sillä tavoin kuten kerroit ja tavoitellaan tiettyä suuntaa ja lopputulosta. Onhan näitä ohjelmia paljonkin. Poliisi-Tv, Mot ja Silminnäkijä esimerkkeinä.

    Ymmärrän kantasi hyvin ja todennäköisesti tunnet vankeinhoito alaa jonkin verran paremmin kuin minä.

    Pääasia kommentissani kuitenkin oli se että vartijan esiintymistä on mielestäni aivan väärin perustein ja turhaa kritisoitu. Ottaen huomioon tosiasiat on aika vähän asioita mistä kyseistä vartijaa voi suoranaisesti syyttää ja siksi ihmettelenkin syvästi tätä suurta välillä hyvinkin asiatonta kritiikkiä mitä vartija on osakseen saanut. Tästä ehkä olemme kuitenkin samaa mieltä. :)

    Äänestä

  • toimittajana myös työskenne... kirjoitti:

    Eihän kritiikki tietysti ole missään suhteessa siihen, mitä todellisuudessa A-talkissa tapahtui. Näiltä palstoilta varmaan oletkin bongannut sen yleisen hajaannuksen, mikä alalla juuri tällä hetkellä vallitsee ja joskus tuntuu, että jos haluaa sytyttää vain tupakan, niin koko talo räjähtää.

    Äänestä

  • onnnnn kirjoitti:

    Tämä onkin asia mikä herätti mielenkiintoni ketjua kohtaan. Tuntuu että täällä on viesteissä todella paljon pahanolon tunnetta ja kellään ei ole hyvä olla. Onkohan vankeinhoitoala kriisissä? Näiden viestien perusteella siitä on kyllä vahva tunne.

    Äänestä

  • että miten hemmetissä se a-talkin vartija höpisi auktoriteeteista. Että vankien täytyy niitä kunnioittaa ja oppia kunnioittamaan.
    Eikös Suomen laki sano, että vankeusrangaistuksen tehtävänä on viedä vapaus? Siinä ei puhuta yhtikäs mitään, mitä täytyy oppia kunnioittamaan ja mitä ei. Täysin ajattelematon vartija, en yhtään ihmettele jos ei pamppuja paljon arvosteta, jos tuo oli nyt se oiva esimerkki tavispampusta. Voi jukoliste että oli ärsyttävä sohlo.
    Ja että psykologiaain enemmän opinnoissa kun lähihoitajilla, anna mun kaikki kestää.

    Äänestä

  • vartijat kirjoitti:

    että miten hemmetissä se a-talkin vartija höpisi auktoriteeteista. Että vankien täytyy niitä kunnioittaa ja oppia kunnioittamaan.

    Olen vartija, en hae aukroriteettia, työnsä voi hoitaa keveämminkin, jos on varustettu hyvällä itsetunnolla, ei tarvitse asettua " norsunluu torniin "
    Aukroriteetti ajatus kuulostaa 1800 luvun ajatukselta, mutta ehkä se on vielä esim. Pelsolla vielä nykyaikaa.

    Äänestä

  • Totta, se tohlo oli liiaa äänessä tuttuun tapaansa. Ja olihan sillä joku tarve korostaa pientä minuuttaamn puhumalla muka auktoriteetistä. Tuolla olemuksella mitä hänkin edustaa, tuskin tulee olemaan auktoriteettiä:)

    Äänestä

  • olit pohtinut asdiaa hyvin. pelson vartijalle tsemppiä vaan.

    Äänestä

  • vartijat kirjoitti:

    että miten hemmetissä se a-talkin vartija höpisi auktoriteeteista. Että vankien täytyy niitä kunnioittaa ja oppia kunnioittamaan.
    Eikös Suomen laki sano, että vankeusrangaistuksen tehtävänä on viedä vapaus? Siinä ei puhuta yhtikäs mitään, mitä täytyy oppia kunnioittamaan ja mitä ei. Täysin ajattelematon vartija, en yhtään ihmettele jos ei pamppuja paljon arvosteta, jos tuo oli nyt se oiva esimerkki tavispampusta. Voi jukoliste että oli ärsyttävä sohlo.
    Ja että psykologiaain enemmän opinnoissa kun lähihoitajilla, anna mun kaikki kestää.

    sinähän vastasit itse omaan kysymykseesi."että vankien täytyy niitä oppia kunnioittamaan". Kas kun vanki ei siellä siviilissä vielä ole oppinut ,että mummoja ei saa potkia,poliisia ei saa ampua,pankista ei saa hakea haulikolla rahaa.Kun täällä vankilassa sattumalta on niitä sääntöjä ja ohjeita ,vanki voisi alkaa pikkuhiljaa opettelemaan vaikka niitten noudattamista.Jos hän vielä ymmärtäisi ongelmat omassa käyttäytymisessään ,voisi hän hakeutua päihdekuntoutukseen,suuttumuksenhallintaan yms. kursseille.Sinä et tiedä vankilaelämästä mitään,ja vielä vähemmän oikeasta elämästä kun et osaa lukea rivien välistä mitä "auktoriteetti" laajemmassa ymmärryksessä tarkoittaa.Täällä vankilassa annetaan 100% tuki vangille, joka lähtee parantamaan omia selviytymismahdllisuuksia siviilielämää ajatellen.Peruskoulu,Lukio,Oppisopimus, Vaikuttavuusohjelmat,Työtoiminta,ja paljon muuta.Näille palstoille on helvetin turhauttavaa vastata asioista oikeasti tietämättömille tolloille ,jotka mututuntumalla antavat uhoavia lausuntoja.

    Äänestä

  • Itseäni ja monia ihmetyttää että miksi kyseiseen ohjelmaan laitettiin " vartija " joka on ollut palveluksessa vasta muutamia vuosia eikä sellaista jolla on tietoa esim.65 45 ei ole 100 tai esim siitä varmuusosaston toiminnasta että " niitä on vain riksussa" onneksi Kärjenmäki korjasi asian ja kertoi että Turussa on myös.Ihmetyttää todella miksi laitetaan suoraan lähetykseen kaveri jolla ei ole tietoja asioista mistä puhutaan.Vaikka Pelso on lakkauttavien listalla niin miksi sieltä otetaan " kesämies " ohjelmaan vaikka Etelän isoissa vankiloissa olisi TODELLA MYÖS SELLASIA IHMISIÄ JOILLA ON TIETOA ASIOISTA.Vai oliko tämäkin RISEN juoni että otetaan " joku hönö " vaan puhumaan asioista mistä ei tiedä!Ainakin suuressa Etelän vankilassa ollaan pettyneitä kyseiseen kaveriin tai siis tahoon joka halusi " vartijan " ohjelmaan.
    Ps.Älkä pitäkö tätä heppua siellä Pelsolla sankarina!
    Pss.Ei jaksa lukea sitten viestejä että olisit sä mennä,sillä näistä Etelän taloista olisi ollut monta potentiaalia mutta se on eriasia OLISIKO RISE JA JOHTO PÄÄSTÄNYT??VASTAUS EI

    Äänestä

  • yhteisö kirjoitti:

    Olen vartija, en hae aukroriteettia, työnsä voi hoitaa keveämminkin, jos on varustettu hyvällä itsetunnolla, ei tarvitse asettua " norsunluu torniin "
    Aukroriteetti ajatus kuulostaa 1800 luvun ajatukselta, mutta ehkä se on vielä esim. Pelsolla vielä nykyaikaa.

    Mielestäni vartijan tarkoittama auktoteetti tarkoittaa; jokaisen täytyy noudattaa kansalaisille asetettamia velvoitteita, jota täytyy lain mukaan noudattaa. Kaikki lukee myös perustuslaissa. Yhteiskunta ei voi pysyä pystyssä, jos kaikki ajattelee noin, ettei mulla ole mitään auktoriteettiä.Jo lapsena perheen äiti ja isä ovat auktoriteetteja, jotka opastavat lapset, miten päivällispöydässä käyttäydytään.
    Poliisit ja kaikki viranhaltijat joutuvat toimimaan nimenomaan lakien ja asetuksien perusteella, jotka on meille asetettu valtiovallan toimesta. Vartijan auktoriteetia ei ole, kuin henkilötasolla. Vangeille kaikki laitoksen järjestyssäännöt, ovat kuin pikkulapselle, rikkomista varten.
    PS.Olen paljon surkeampia esityksiä nähnyt isoilta poliitikoiltakin, kuin nuorelta vartijalta. pysyi asiassa.

    Äänestä

  • Ihmetyttää kirjoitti:

    Itseäni ja monia ihmetyttää että miksi kyseiseen ohjelmaan laitettiin " vartija " joka on ollut palveluksessa vasta muutamia vuosia eikä sellaista jolla on tietoa esim.65 45 ei ole 100 tai esim siitä varmuusosaston toiminnasta että " niitä on vain riksussa" onneksi Kärjenmäki korjasi asian ja kertoi että Turussa on myös.Ihmetyttää todella miksi laitetaan suoraan lähetykseen kaveri jolla ei ole tietoja asioista mistä puhutaan.Vaikka Pelso on lakkauttavien listalla niin miksi sieltä otetaan " kesämies " ohjelmaan vaikka Etelän isoissa vankiloissa olisi TODELLA MYÖS SELLASIA IHMISIÄ JOILLA ON TIETOA ASIOISTA.Vai oliko tämäkin RISEN juoni että otetaan " joku hönö " vaan puhumaan asioista mistä ei tiedä!Ainakin suuressa Etelän vankilassa ollaan pettyneitä kyseiseen kaveriin tai siis tahoon joka halusi " vartijan " ohjelmaan.
    Ps.Älkä pitäkö tätä heppua siellä Pelsolla sankarina!
    Pss.Ei jaksa lukea sitten viestejä että olisit sä mennä,sillä näistä Etelän taloista olisi ollut monta potentiaalia mutta se on eriasia OLISIKO RISE JA JOHTO PÄÄSTÄNYT??VASTAUS EI

    Koffia,vai mitä se oli. pöö pöö pöö pöö

    Äänestä

olli on fiksu jätkä ja pelson vartijaksi liiankin ajatteleva ihminen. Jättäkää se rauhaan nyt! Kenelläkään muulla ei ollut munaa mennä sen tilalle! Nyt kuspäät pilaatte toisen elämän kiitokseksi!

Äänestä
  • Hyvä juttu. että löytyy kaverille ystäviä. Oletan, että sinä et ole niitä sudenkuopan kaivajia joista joku osuvasti selitti.

    Homma etenee siten, että pari viikkoa kaveri pohtii asioita ja saattaa vähän synkistelläkin. Sen jälkeen elämä palautuu vanhaan uomaan. Parin vuoden kuluttua kaveri nauraa koko hommalle ja kehottaa kavereita tekemään saman jos pystyvät - ei löydy halukkaita.

    Tämän jälkeen kaveri on tosi vahvoilla. Hän on läpikäynyt elämän koulua, jota kaikki käyvät omalla tavallaan. Se, mikä tänään herättää naureskelua herättää myöhemmin kunnioitusta. Lottovoittajia on vain vähän.

    Nimimerkki: Kokemusta on.

    Äänestä

  • kuka oletkin kirjoitti:

    Hyvä juttu. että löytyy kaverille ystäviä. Oletan, että sinä et ole niitä sudenkuopan kaivajia joista joku osuvasti selitti.

    Homma etenee siten, että pari viikkoa kaveri pohtii asioita ja saattaa vähän synkistelläkin. Sen jälkeen elämä palautuu vanhaan uomaan. Parin vuoden kuluttua kaveri nauraa koko hommalle ja kehottaa kavereita tekemään saman jos pystyvät - ei löydy halukkaita.

    Tämän jälkeen kaveri on tosi vahvoilla. Hän on läpikäynyt elämän koulua, jota kaikki käyvät omalla tavallaan. Se, mikä tänään herättää naureskelua herättää myöhemmin kunnioitusta. Lottovoittajia on vain vähän.

    Nimimerkki: Kokemusta on.

    Nuori kaveri osoitti rohkeutta, että meni ohjelmaan. Voihan sinne mennä yrittämään muuutkin esiintymistä, mutta väitän, että suurin osa jättää menemättä, ainakin minä jätän. Vastassa asenteellinen toimittaja ja kokenut konna.

    Äänestä

  • tilalle, ei ois tuottanu ongelmia mennä tai esiintyä. Ja vakejakin jo yli 20 vuoden varrella tullu jonkin verran tuntemaan, ettei ois vanha tuttu konna pelästyttänyt. Salla kongilla joskus vietelty. Mut millähän perustteella ja kuka valitsi A-talkin osallistujat??

    Äänestä

  • oisinvoinumennä kirjoitti:

    tilalle, ei ois tuottanu ongelmia mennä tai esiintyä. Ja vakejakin jo yli 20 vuoden varrella tullu jonkin verran tuntemaan, ettei ois vanha tuttu konna pelästyttänyt. Salla kongilla joskus vietelty. Mut millähän perustteella ja kuka valitsi A-talkin osallistujat??

    hyvä se on jälkikäteen siellä viisastella.

    Äänestä

  • ola k kirjoitti:

    hyvä se on jälkikäteen siellä viisastella.

    eipä tuota ees etukäteen tietänytkään, hyvin pelaa tiedotus, näemmä yhtä hyvin kuin päällikkövirastossakin.... Ei tullu tiedotusta eduskunnan portaiden mielenosoituksestakaan, eikä muuten ulosmarssistakaan vapaapäiväläisille, jotta hyvä hyvä vvl.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kyllä kirjoitti:

on hyvä paikka esiintyä ammattinsa keulakuvana ja esimerkkinä. Vieläkö tällä palstalla pamput ihmettelevät, miksi heitä nälvitään? Tai ihmetelläänkö että eikö Pelson vankila vastaa nykyajan vankeinhoidon vaatimuksia?
Juu, ei homeisissa seinissä ja lahoissa rakennuksissa mitään, mutta entä homeinen ja laho henkilökunta? Ja vielä oikein kärkikastin tyyppi tv:hen kaikkia edustamaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu