Lapset tärkeintä,

Miten olis, jos lopetettaisiin ne kalliit kyläkoulut ja säästörahalla perustettaisiin lisää opettajanvirkoja isoille kouluille. Vai mikä tässä koulutuksessa on tärkeintä? Sekö että kylät säilyvät aktiivisina? Häh?

Ettekö ajattele yhtään, ketä varten sitä koulutusta järjestetään? Olisko lapsia.

Eikö lapsille olisi parempi mennä bussilla 10 kilometriä sinne tänne, kunhan saisivat sitten parasta mahdollista opetusta? Ja sen voisi järjestää parhaiten isossa koulussa, jossa on pienet opetusryhmät. Kaikenlainen eriyttäminen olis helpointa, saisi joka pentu tasolleen sopivaa opetusta.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset missä kohden minun logiikkani mättää? Tällä hetkellä pennut tappelevat 25-30 oppilaan teiniluokissa ja kaikki opettajan paukut menevät parin kauhukakaran paimentamiseen Kaikki muut ovat oman onnensa nojassa. Mahtavaa verorahojen käyttöä, siis niiden kaikkien muiden vanhempien verorahojen...

Nykyinen systeemi on lasten heitteillejättöä. Se on lasten tulevaisuuden mahdollisuuksien sössimistä. mMtta mitäs siitä.

Itketään vaan jonkun kyläkoulun puolesta. Voi helvetti.
14832
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Miten olis, jos lopetettaisiin ne kalliit kyläkoulut ja säästörahalla perustettaisiin lisää opettajanvirkoja isoille kouluille."

Nykysuunnitelmien mukaan näin ei käy. Missä säästö? Tämä vain lisää kustannuksia. Millä perusteella kyläkoulut ovat kalliit? Ne ovat itseasiassa aika edulliset. Ainakin Partalan tapauksessa kiinteistö on vanha, jolloin ei poistoja tarvitse tehdä, lumityöt yms. hoitaa kylän väki, opettaja-opillassuhde on optimaalinen, erillistä rehtoria ei tarvita, ruokatyöntekijä hoitaa myös siivouksen. Itseasiassa oppilaskohtaisia kustannuksia eri kouluissa ei ole vähään aikaan laskettu, aikaisemmissa vertailuissa Partala oli toiseksi ja viidenneksi edullisin.

Mitä on tärkeä? Se, ettei säästetä lapsien kustannuksilla.

Pitkää koulumatkaa moni lapsi kokee huonoksi asiaksi, moni jopa fyysisesti voi pahoin autossa. Keskustan kouluissa koulutus ei ole sen parempaa, kun kyläkoulussakaan, vai onko tästä jotain tutkimustietoa? Vielä kerran korostan, Jämsään ei tule lisää opettajavirkoja, muuten Partalan koulun lakkauttaminen olisi täydellisesti hyödytön.

Isoja luokkia (joita kunta on nyt perustamassa ainakin Jokivarteen ja Vitikkalaan) voi tulkita lapsien heitteillejättönä.

Koulujen lakkauttamisella ei saadaa säästöjä, lapsien koulumatkat pitenevät ja ryhmäkoot suurenevat. Syrjäytymisen ja lasten pahoinvoinnin vaara kasvaa. Kyllä, itketään kyläkoulujen, mutta myös keskustankuolujen lapsien puolesta.

Äänestä
  • Olisi tosiaan mukava kuulla myös Vitikkalan ja Jokivarren koulua käyvien lasten vanhempien mielipiteitä siitä, jos nämä 100 lasta (nyt alkajaisiksi) ollaan laittamassa kouluihin.

    Mitä te olette asiasta mieltä?

    Äänestä

  • suurista luokista kirjoitti:

    Olisi tosiaan mukava kuulla myös Vitikkalan ja Jokivarren koulua käyvien lasten vanhempien mielipiteitä siitä, jos nämä 100 lasta (nyt alkajaisiksi) ollaan laittamassa kouluihin.

    Mitä te olette asiasta mieltä?

    Yes, uusia tuttavuuksia, mikä ettei. Pääseväthän nuokin kyläkoulujen lapset joskus ihmisten ilmoille.

    Äänestä

Nyt on pakko todeta, että edellinen kirjoitaja oli varsin samoilla linjoilla kuin itsekin.

Vielä kerran totean: yhtään pientä koululaista ei pidä laittaa aamukuudelta tienposkeen kuljetettavaksi kouluun tunnin matkan taakse ja takaisin. Ja toinen juttu, jos kyläkoulu toteuttaa tasapuolisesti taajamakoulun kanssa kunnan opetussuunnitelmia ja pitää huolta oppilaistaan parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjoaa tervehenkistä maalaisidylliä, niin mikä jottei? Laittaisin omanikin heti paikalla!!

Koululaisten (ja vanhuksien tai muutoin liikuntarajoitteisten) kannalta yhä tärkeämmäksi viraksi kunnassamme on nousemassa liikennesuunittelijan pesti.

Ja sitten: kyläkouluissa on opettajia pari. Missä vertaiskontrolli?? Jos osuu ikävämpi tai mukavuudenhaluisempi tyyppi, kuka valvoo opsien toteutumista ja oppilaiden parasta mahdollista opetuksen sisältöä? Yhdysluokkaopetus on kolme vuotta erityisopettajana (vaikkakin epäpätevänä) toimineena aika epätoivoinen tilanne. Heikot jäävät jalkoihin. Ja sitten on palkattava lisää erityisopeja, paikkaamaan yhdysluokkaopetuksen aukkoja. Opetusvälineet ja eri alojen opettajien osaamisen hyödyntäminen: taas lisää mahdollisuuksia isommassa koulussa. Sosiaalinen kilpailukyky: jokaisen meistä on taisteltava paikkamme maailmassa. Pumpuliin kääriminen tekee tosiasioista vain tuskallisempia. Maailma on iso. Siinä on pärjättävä, vaikka 6 ensimmäistä kouluvuotta olisi köllinyt minkälaisessa ihannekodossa. Sitäpaitsi, murrosikä ja yläkouluun siirtyminen on muutoinkin iso ja kompleksinen tapahtuma. Pienestä koulusta se on vieläkin jännittävämpää, eikä aina koululaisen kannalta iloisemmassa mielessä.

Olen saanut tilaisuuden keskustella viisaan ja pedagogisesti ansioituneen open kanssa tilanteesta. Hänen jälkikasvunsa kävi alakoulun kyläkoulussa ja vartuttuaan tuli avustajaksi isolle koululle. Reaktio: "Olisin antanut mitä vain, jos nämä mahdollisuudet alakoulussa olisin saanut."

Provokaatiota! Kenties. Itselläni on kaksi äärimmäisen tyytyväistä Vitikkalan koulun oppilasta. Ja itse olen vuosia opettanut Seppolan yläkoululla. Olen vankasti sitä mieltä, että hyvän koulun tekee oppilaista tykkäävät, motivoituneet, asiastaan innostuneet opettajat. Ja kuten monesti jo todettua tämäkin: opetusryhmien koot ovat kovin tärkeä asia, ajatellen opetuksen tehokkuutta, järjestyshäiriöiden estämistä ja ryhmädynamiikan kehittymistä.

Sama muutoin se, missä koulu sijaitsee ja minkä kokoinen se on. Mari

Äänestä
  • Millä ihmeellä kasvatustieteiden maisteri saa opin perille kahteen(kolmeen)kymmeneen oppilaaseen kun se ei saa yhteen omaan jantteriinsakaan. Tämä ei ollut vastine Marille.

    Äänestä

  • toistakin mieltä kirjoitti:

    Millä ihmeellä kasvatustieteiden maisteri saa opin perille kahteen(kolmeen)kymmeneen oppilaaseen kun se ei saa yhteen omaan jantteriinsakaan. Tämä ei ollut vastine Marille.

    Ei saakaan.

    Ei minulla ole kasvatustieteen akateemisia opintoja, vain näitä elämän ja kokemusen tuomia ja yhteiskuntaopin syventävät yliopistoponnistukset.

    Ja tyttäreni, ensimmäinen murkku perheessä, oli tänään piirinvalmennettavien leirillä käyttäytynyt keskisormea esitellen. Vaikka kuinka yrittäisin tähdentää, että aikuisia on kunnioitettava, joutuu murkun oikeustaju joskus koetteelle.Seuraa rankku kotona, tod näk tietskakielto joksikin ajaksi.

    Nyt kehun ihan pöhkösti: Sonjani oli Suomen neljänneksi paras pituushyppääjä 12-vuotiaissa tänä kesänä. Se tuntuu ihanalta äidistä, joka olisi myös halunnut olla hyvä urheilija... Jokaisella meillä vanhemmilla on omat toiveemme ja odotuksemme lastemme suhteen. Jos Sonjastani tulisi urheilija ja Saarastani ihmisoikeustaistelija ja Jaakostani puuseppä ja Venlastani seurapiirikaunotar...

    Jep! Unelmat on ihania ja niihin on onneksi varaa, vaikka kaupungilla ei olisikaan.

    Heh! Mari

    Äänestä

  • "Pumpuliin kääriminen tekee tosiasioista vain tuskallisempaa".
    Hei haloo te kaksi,nyt puhutaan lapsista,epuista joista kaikki ei osaa edes nauhoja sitoa,minä en heitä näitä teidän kylmään maailmaan,lapsi tarvitsee ympäristön tunteakseen olonsa turvalliseksi ja kehittyä henkisesti valmiiksi ottamaan vastuun itsestään ja kavereistaan.
    Oletteko valmiit ottamaan vastuun meidän lapsien kasvatuksesta te opettajat,jos katsotaan kelloa ja montako tuntia lapsi on teidän seurassa taksikuskin kanssa, yksin pimeässä odottamassa,teidän antamat läksyt päälle niin paljonko aikaa jää vanhemmille sitä kasvatusta antaa suhteessa mikä aika lapsi viettää eri opettajien seurassa hänelle vieraassa ympäristössä.
    Lapset ovat yksilöitä toinen tarvitsee apua jossain aiheessa toinen toisessa,kaikilla on joku vahvuus,asia missä hän on hyvä ja parempi kuin joku toinen ja hyvä opttaja huomaa sen silloin lapsen itse tunto nousee ja henkinen
    syrjäityminen estetään,pystytkö Mari huomaamaan jos sinulla on vaikka 25 lasta luokalla yhtä hyvin kuin niitä olisi 15.
    En voi sille mitään että ajattelen asioita erilailla kun joku muu, mutta mielestäni kaiken tärkein aika on juuri nämä luokat 1-6 lasten henkisen kasvun kannalta,nämä jos pystymme hoitamaan vanhempina ja opettajina oikein niin tarve tukijuttuhin vähenee.
    "Ylä kuoluun siirtyminen on mmutoinkin iso ja kompleksi tapahtuma",Mutta kaikkihan sinne siirtyy,turvalliset luokat hajoaa olise luokka maalla tai siellä kylällä,tulee uusia kavereita myös keskustalaisille lapsille ja taas maailma tuo lisää ajateltavaa ja erilaisia ajtuksia.
    Kapinoin tätä maailmaa vastaan että kaikkien pitää olla yhtä tasa paksua mössöä jota on helppo hallita olise lapsi tai aikuinen ja kiusaamista on suoritettu jo 1700 luvulta alkaen,kyllä vanhemmat ovat ensimmäisiä henkilöitä jotka muutoksen huomaavat ja tutun opettajan kanssa on helppo jutella,itse kokenut.
    Mutta jos meillä on rahat loppu ja 23 lukua ei hyväksytä nostan kädet pystyyn ja luotan että lapsemme saavat sitä "paremmin aikuisten oikeesti rakentamaa"kovaa maailmaa,kuusi vuotiaana.

    Äänestä

  • ajattelee kirjoitti:

    "Pumpuliin kääriminen tekee tosiasioista vain tuskallisempaa".

    Kirjoitat ihan hyvin ja juuri siitä, mistä nyt ollaan talouslaman edessä tinkimässä. Koulua aloittavan lapsen kannalta on aina mitä suurin onni päästä pieneen luokkaan ja hyvälle ekalle opettajalle. Jämsänkoskella on muutamat opettajat vieneet kuusi ekaa luokkaa läpi samojen oppilaiden kanssa. Se tuntuu erittäin hyvältä. Lapsen kasvussa vuodet uhmaiästä murrosikään ovat siksi tärkeitä, että silloin rakentuu turvallisuuden tunne, itseluottamus ja se paljonpuhuttu itsetuntokin. Näinä vuosina tarvitaan pysyviä ja turvallisia ihmissuhteita.
    Joku kirjoittaja ihmetteli, että miten se kasvatustieteen maisteri pärjää 30 oppilaan kanssa,jos se ei pärjää omankaan murkkuikäisensä kanssa. Tähän Mari Äikäs vastasi juuri niinkuin se on, opettajan ammatista ei kotioloissa ole sellaista etua kuin joku maallikko ajattelisi, jos ei nyt ihan haittaakaan. Lähisuhteen hoito eli vanhempi vs murkku, on ihan oma väännön paikka oli sitten vanhemmalla tohtorin tutkinto tahi ei. Isossa luokassa ( n 30 oppilasta ) ei sitten enää pärjää pelkällä teorialla, vaan on pakko palata vanhoihin armeijamaisiin kurikuvioihin, jotka nekään ei ole enää nykyaikaa. Voi olla, että keskustelu näillä palstoilla ei enää auta, mutta silti se on tärkeää. Ei pidä luovuttaa siitä mitä pitää oikeana.

    Äänestä

Voisitko sanoa missä on se iso koulu jossa on pieniä ryhmiä,muussa kuin nostalgisissa ajatuksissa sitten kuin ne "kalliit" kyläkoulun lapset asettuvat lopetuksien vuoksi opiskelemaan.
Nyt on rahat loppu ja me säästetään,teidänkin lasten kustannuksilla jotka käyvät niitä halpoja kouluja joissa on psykologeista lähtien kaikki.
Me ollaan tosi hyviä tuhoamaan omien lasten turvallinen lapsuus,eikö meillä vanhemmillakin ole joku oikeus poulustaa lapsiemme oikeuksia ja
opettajille mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.
Niinkuin kirjoitit,bussit kulkee molempiin suuntiin eihän se ole kuin 10 kilsaa sinne tänne.

Äänestä
  • Hei!

    Tuo aloittaja tarkoittaa että eihän sitä koulua missään olekaan.

    Jos kouluverkko vedetään tiukalle ne rahat pitää käyttää koulutukseen. Siis lapsen koulutukseen. Siis että säästettäisiin seinissä, ei sisällössä.

    Tässä jokilaaksossa on vaan aina ollut se seininen rakentaminen sisältöä tärkeämpää. jääalleja ja kaikkea on kaksi ihna turhaan ja se on tosi kallista se.

    Vitikkalan koulunkin olisi voinut tehdä puolta ahlvemmalla ja palkata niillä säästyneilä rahoilla opettajia niin, että isoimmat opetusryhmät olisivat tällä seudulla seuraavat 25 vuotta korkeintaan 20. Näin saadulla paremmalla opetuksella olisi paljon kauaskantoisemmat seuraukset tälle seudulle kuin millään muulla.

    Ja nyt ollaan sitten tekemässä 13 miljoonan euron seppolan koulua...ja niin edelleen ja niin edelleen.

    kaupungilla on vuodenvaihteen jälkeen jotakin 1700 työntekijää. Vai kuka tietää? Jos kuntalaisten ja veronmaksajien ja koululaisten ja kaikkien muidenkin ihmisten etua kukaan ajattelisi, siitä jengistä pitäisi potkia 300-400 tarpeetonta lapioon nojailijaa ja aliylikaupunginjohtajaa jne saman tien pihalle ja palkata vaikka 100 uutta virkaa niille aloille jossa niitä tekijöitä oikeasti tarvitaan.

    Mutta eihän me kuntalaisten etua ajatella. Kuntalainenhan on olemassa vain ja ainoastaan kunnan virkamiehen palkanmaksua varten. Ja valtuustoon valituilta on turha odottaaa mitään tämän suuntaista järkevää henkilöstönvähennystouhua, vaikka heillä siihen kaikki valta olisi, koska heidän vaimonsa tai miehensä ovat kaupungin palkkalistoilla varmaan noin 50 % tapauksista. Jokainen on reittä pitkin korruptoitunut tähän käsittämättöpmän tehottomaan ja kuntalaista kusettavaan järjestelmään.

    Äänestä

  • mut pitäis olla kirjoitti:

    Hei!

    "Ja valtuustoon valituilta on turha odottaaa mitään tämän suuntaista järkevää henkilöstönvähennystouhua, vaikka heillä siihen kaikki valta olisi,"

    Oletko ihan tietämätön vai haluatko vaan tahallasi hämätä?

    Etkö tosiaan ole kuullut, että on olemassa laki joka turvaa kaikki virat kuntaliitoksissa viideksi vuodeksi? Ei siihen valtuutetuilla ole mitään sananvaltaa.

    Pitäisi ottaa edes vähän asioista selvää, ennen kuin alkaa täällä avautumaan.

    Äänestä

  • tällä kertaa kirjoitti:

    :D otapa ite selvää asioista

    Lomautusta joka jannulle, Mattilasta alkaen kaksi viikkoa / vuosi(kaikenmaailman liikelaitokset mukaan lukien). Sitten viiden vuoden "suojatyöajan" päätyttyä kunnon siivous ja laitetaan organisaatio vastaamaan tälläisen tuppukylän tarpeita.
    Taitaapi olla virkamiesten puhelinlaskutkin suurempia kuin esim. kyläkoulujen lopetuksilla saatavat "säästöt" joita nyt haetaan!

    Äänestä

Ihan hienojakin ajatuksia, mutta jos keskustan kahdessa koulussa on nyt luokkatilat 100% käytössä. Niin en ymmärrä miten luokkakokoja pienennetään jos sinne tungetaan 100 oppilasta lisää? Jos opettajia ja tiloja lisätään, niin mitenkähän mahtavat säästöt toteutua?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vai vanhempien nostalgiset ... kirjoitti:

Miten olis, jos lopetettaisiin ne kalliit kyläkoulut ja säästörahalla perustettaisiin lisää opettajanvirkoja isoille kouluille. Vai mikä tässä koulutuksessa on tärkeintä? Sekö että kylät säilyvät aktiivisina? Häh?

Ettekö ajattele yhtään, ketä varten sitä koulutusta järjestetään? Olisko lapsia.

Eikö lapsille olisi parempi mennä bussilla 10 kilometriä sinne tänne, kunhan saisivat sitten parasta mahdollista opetusta? Ja sen voisi järjestää parhaiten isossa koulussa, jossa on pienet opetusryhmät. Kaikenlainen eriyttäminen olis helpointa, saisi joka pentu tasolleen sopivaa opetusta.

Kertokaa nyt hyvät ihmiset missä kohden minun logiikkani mättää? Tällä hetkellä pennut tappelevat 25-30 oppilaan teiniluokissa ja kaikki opettajan paukut menevät parin kauhukakaran paimentamiseen Kaikki muut ovat oman onnensa nojassa. Mahtavaa verorahojen käyttöä, siis niiden kaikkien muiden vanhempien verorahojen...

Nykyinen systeemi on lasten heitteillejättöä. Se on lasten tulevaisuuden mahdollisuuksien sössimistä. mMtta mitäs siitä.

Itketään vaan jonkun kyläkoulun puolesta. Voi helvetti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu