Runonurkka

Putosi nurkka huomaamatta
mut ei jää sanomatta
että ylös hinasin
ja runoja tilasin.

Siispä runolla heitä
pimeys harmaus peitä.
Yhdessä iloitaan nurkassa
runot mukavat pulkassa.

Joulu tulla notkuu
tarvitaan ilon potkuu.
Runonurkka sen ehtii tekeen
siispä kiire vekeen.

Ystävät runonurkan tään
pääsee meitä yllättään.
Runoja pukeista, pikkujouluista
kirjoittaen mukavista muisteloista.

Annetaan aivojen tehdä työtä
vaikka pitkin yötä.
Pidetään lukuhetki
yhteinen runoretki.

Mukaan, aina vaan
sinuakin tarvitaan,
ilostamaan päivää iltaa
rakentamaan runosiltaa.
Yhteiselossa mukavaa
tulla voi kuka vaan.
35994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Minä kuljen,
minä kotiin jo kuljen,
sinut syliini suljen,
pitkä ero jää taa.

Minä saavun,
pian luoksesi saavun,
odota mua rakkaimpain
unelma todeksi saa.

Arki kun koittaa,
meille arki kun koittaa,
Silti rakkaus kestää,
koska tiedämme sen.

Kun vain silmiisi katson,
sinun silmiisi katson,
epäilys haihtuu,
olen onnellinen.

Äänestä
  • Suuri ovi avaan sen
    jätän taakse eteisen,
    penkkirivit silmäillen
    istuunnun ja huokaisen.

    Täällä rauha tuntuu, viipyy,
    katse alttarille siirtyy,
    kyntteliköt sytytetty,
    joulun tuntu elvytetty.

    Siinä tunnen syvää rauhaa
    kunnes urut soittaa, pauhaa.
    Laulu alkaa..Hiljaa, hiljaa
    etsin.. avaan laulukirjaa.

    Mahtava on urkuin pauhu,
    kovempi on kansan laulu.
    Tuttu ääni kanttorin
    kiirii ylös, kuorihin.

    Juhla alkaa, tuntee kansa
    laulaa joululaulujansa.
    Kyllä täältä eväät saa
    moneen hyvään asiaan.

    Äänestä

  • Minä olen
    minä kuljen
    yksin suljen
    sylini tään.

    Pois on mennyt
    mikä on ollut
    rakkaani mun
    oon rakkaudeton.

    Arki kun koittaa
    harmaus voittaa
    ajatukset mun
    mieleni mustaa.

    Tää runo on vainen
    niin yksinäinen
    kun yksin on
    niin rakkaudeton.

    En silmiisi nää
    on kohtalo tää
    yksinäisen
    syli tyhjyyden.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    Minä olen
    minä kuljen
    yksin suljen
    sylini tään.

    Pois on mennyt
    mikä on ollut
    rakkaani mun
    oon rakkaudeton.

    Arki kun koittaa
    harmaus voittaa
    ajatukset mun
    mieleni mustaa.

    Tää runo on vainen
    niin yksinäinen
    kun yksin on
    niin rakkaudeton.

    En silmiisi nää
    on kohtalo tää
    yksinäisen
    syli tyhjyyden.

    Olen kai onnekas
    rinnallani on uusi Rakas.
    Aikoja sitten omani menetin
    vapautta, kun kaipasi eniten.

    Yksin taivalsin jonkin aikaa,
    vuosia vieri nopeaan tahtiin.
    Lapsia kutsui opintie
    vuorollaan kunkin sinne vei.

    Sisulla kaikesta selvisin
    vaikeudet pois pyyhkäisin.
    Ystävä hyvä on mulla nyt
    joka päivä soittelemme.

    Erillään kuitenkin asumme
    tapaamme silloin, kun sovimme.
    Joulua vietämme muualla
    palaamme arjen koitossa.

    Sinulla kauniit muistot on
    minulla ne on toisenlaiset.
    Jos valita nyt saisin ne
    osani kanssasi vaihtaisin.

    Äänestä

  • Jatta kirjoitti:

    Olen kai onnekas
    rinnallani on uusi Rakas.
    Aikoja sitten omani menetin
    vapautta, kun kaipasi eniten.

    Yksin taivalsin jonkin aikaa,
    vuosia vieri nopeaan tahtiin.
    Lapsia kutsui opintie
    vuorollaan kunkin sinne vei.

    Sisulla kaikesta selvisin
    vaikeudet pois pyyhkäisin.
    Ystävä hyvä on mulla nyt
    joka päivä soittelemme.

    Erillään kuitenkin asumme
    tapaamme silloin, kun sovimme.
    Joulua vietämme muualla
    palaamme arjen koitossa.

    Sinulla kauniit muistot on
    minulla ne on toisenlaiset.
    Jos valita nyt saisin ne
    osani kanssasi vaihtaisin.

    Olethan onnellinen nyt
    ystävän olet löytänyt
    joka täyttää tyhjyyden
    tunteilla hyvyyden.

    Jaksoit elämääsi taivaltaa
    muistot mieltäsi painaa
    unhoittaa et voi
    minkä surun mies toi.

    Nyt on elämäsi mallillaan
    lapset omissa oloissaan
    olet onnen myyrä nyt
    kun rakkaan olet löytänyt.

    Toivon sinulle paljon hyvää
    monenmoista onnen jyvää
    yhdessä kun olette
    niin toisianne tuette.

    Äänestä

  • old_profile_32794 kirjoitti:

    Olethan onnellinen nyt
    ystävän olet löytänyt
    joka täyttää tyhjyyden
    tunteilla hyvyyden.

    Jaksoit elämääsi taivaltaa
    muistot mieltäsi painaa
    unhoittaa et voi
    minkä surun mies toi.

    Nyt on elämäsi mallillaan
    lapset omissa oloissaan
    olet onnen myyrä nyt
    kun rakkaan olet löytänyt.

    Toivon sinulle paljon hyvää
    monenmoista onnen jyvää
    yhdessä kun olette
    niin toisianne tuette.

    Kiitos, kiitos Monica!
    Olet aivan ihana!
    Kaipauksen keskellä
    jaksat toista tukea.

    Jaksamista toivotan
    Joulun aikaan runsaasti.
    Rakkain mielessä silloin on,
    monin verroin enemmän.

    Olet Runoilija isolla kirjaimella.
    Vielä kiitos ja toivotan Sinulle, Hyvää Joulua! Jaksamistsa ensi vuodellekin!

    Äänestä

Tavallinen aamu
tavallinen nainen
tavallisissa puuhissaan
tavoilleen uskollisena.
Pesulle ja pukeutumaan..
kahvi tuoksuu kupissa
-
kynttilä palaa pöydällä
-
tavallinen nainen
yksin,

hiirenhiljaisessa aamussa
unohtuu haaveilemaan
siitä Joulusta..
siitä,
joka oli tavallinen.

Äänestä

Sumuista, pimeää,
joulu jo lähellä.
Kalenteri niin väittää,
luonnosta en sitä nää.

Missä on kinokset,
valkohohteiset.
Missä pakkanen,
nenänpäätä nipistävä.

Eikö talvea enää ole,
surullista, sitä kaipaan.
Minä joulun lapsi,
talvea enkö nää.

Kaipaan kirkkaita päiviä,
hangen hohdetta.
Yön tähtitaivasta,
kuutamoa.

Tule talvi valkoinen,
kera pakkasukon.
Anna tunne jouluinen,
lapsille sä maan.

Hautakummun luokse vie,
tieni jouluaaton.
Anna hanki puhtoinen,
alustaksi kynttiläin.

Tule joulu valkoinen,
lapsuusajan malliin.
Anna rauha kultainen,
joka kotiin, talliin.

Äänestä
  • Pipareita paisteltiin
    salaa taikinaa maisteltiin.
    Äiti kohta huomas sen
    katsoi meitä nauraen.
    Otti mulaan leipomaan
    taikinaa kaulimaan.

    Kieli pitkällä pikkusiskolla
    possun muoto katkolla.
    Nälkää nähnyt possu tuo,
    isä katseen siihen luo.
    Vaan minunpa läskissä
    oli oikein hyvässä.

    Muutama päivä jouluun
    tikahtuu jo touhuun.
    Lahjoja pitäs laittaa
    vaan jo uni maittaa.
    Huomenna töitä jatketaan
    Vanhemmat käskee nukkumaan.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Pipareita paisteltiin
    salaa taikinaa maisteltiin.
    Äiti kohta huomas sen
    katsoi meitä nauraen.
    Otti mulaan leipomaan
    taikinaa kaulimaan.

    Kieli pitkällä pikkusiskolla
    possun muoto katkolla.
    Nälkää nähnyt possu tuo,
    isä katseen siihen luo.
    Vaan minunpa läskissä
    oli oikein hyvässä.

    Muutama päivä jouluun
    tikahtuu jo touhuun.
    Lahjoja pitäs laittaa
    vaan jo uni maittaa.
    Huomenna töitä jatketaan
    Vanhemmat käskee nukkumaan.

    Jospa taasen minäkin
    runoketjuun yhtyisin
    nyt kun eivät kiireet paina
    niinkuin viime lauantaina
    nyt taas joudan istumaan
    runoja taas suoltamaan.
    Joulukiireitä ei mulla
    joulu joutaa kyllä tulla
    vähemmälläkin touhulla
    rauhallisemmallakin puuhalla.

    Äänestä

  • onkkelis* kirjoitti:

    Jospa taasen minäkin
    runoketjuun yhtyisin
    nyt kun eivät kiireet paina
    niinkuin viime lauantaina
    nyt taas joudan istumaan
    runoja taas suoltamaan.
    Joulukiireitä ei mulla
    joulu joutaa kyllä tulla
    vähemmälläkin touhulla
    rauhallisemmallakin puuhalla.

    Illan rauha huoneessani
    tappelua töllössäni
    eipä jaksa katsella
    täytyy vaihtaa kanavaa
    eipä muuta ohjelmaa
    telkkua vain katsella
    galleriassa ihmetellä
    monenlaista kulkijaa
    sielläkin voi kohdata
    meitä riittää joka paikkaan
    eipä se minua juuri haittaa
    voinhan vaihtaa kanavaa
    kun yksi alkaa hatuttaa.

    Äänestä

  • onkkelis* kirjoitti:

    Jospa taasen minäkin
    runoketjuun yhtyisin
    nyt kun eivät kiireet paina
    niinkuin viime lauantaina
    nyt taas joudan istumaan
    runoja taas suoltamaan.
    Joulukiireitä ei mulla
    joulu joutaa kyllä tulla
    vähemmälläkin touhulla
    rauhallisemmallakin puuhalla.

    Jospas vaikka satuilisin näin.

    Vapaa ilta.

    Tontut ovat touhuissaan,
    jokainen viel`puuhassaan.
    Päivä ollut on kiireinen,
    ilon tuo juttu iltainen.

    Vapaailta kuukauden
    tontuilla on lakisääteinen.
    Tapaavat kaikki illalla
    korpimetsä aukiolla.

    Piiriin käydään tanssimaan,
    hiippalakit heiluu vaan.
    Joku puun takaa kurkistaa,
    no, metsänkeiju talvipuvussaan.

    Keijutkin tahtoo tanssimaan.
    Tuli keiju tutkimaan,
    voivatko hekin mukaan tulla.
    Mukavampaa yhdessä ois`olla.

    Kuka tahdin meille antaa?
    Päätonttu tuosta huolta kantaa.
    Laululintuset istuivat oksillaan,
    saivat orkesterin aikaan laulullaan.

    Tanssi jatkui, hauskaa oli,
    mutta pian siihen loppu tuli.
    Kun kello kaksitoista lyö,
    muistaa tontut, kohta alkaa työ.

    Keijut hiipii oikealle,
    tontut poistuu vasemmalle.
    Vilkutellen toisilleen.
    Ensi kuussa taas uudelleen.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Jospas vaikka satuilisin näin.

    Vapaa ilta.

    Tontut ovat touhuissaan,
    jokainen viel`puuhassaan.
    Päivä ollut on kiireinen,
    ilon tuo juttu iltainen.

    Vapaailta kuukauden
    tontuilla on lakisääteinen.
    Tapaavat kaikki illalla
    korpimetsä aukiolla.

    Piiriin käydään tanssimaan,
    hiippalakit heiluu vaan.
    Joku puun takaa kurkistaa,
    no, metsänkeiju talvipuvussaan.

    Keijutkin tahtoo tanssimaan.
    Tuli keiju tutkimaan,
    voivatko hekin mukaan tulla.
    Mukavampaa yhdessä ois`olla.

    Kuka tahdin meille antaa?
    Päätonttu tuosta huolta kantaa.
    Laululintuset istuivat oksillaan,
    saivat orkesterin aikaan laulullaan.

    Tanssi jatkui, hauskaa oli,
    mutta pian siihen loppu tuli.
    Kun kello kaksitoista lyö,
    muistaa tontut, kohta alkaa työ.

    Keijut hiipii oikealle,
    tontut poistuu vasemmalle.
    Vilkutellen toisilleen.
    Ensi kuussa taas uudelleen.

    Minulla ei mielikuvitus lennä
    siksi täytyy lapsuuteen mennä
    joulupukin muorina sain osan näytelmässä
    vaan ei kaikki suinkaan tässä
    hyvin olin osani näytellyt kai
    kun pysyvän liikanimenkin siitä sain.

    Äänestä

  • Kirveli kirjoitti:

    Minulla ei mielikuvitus lennä
    siksi täytyy lapsuuteen mennä
    joulupukin muorina sain osan näytelmässä
    vaan ei kaikki suinkaan tässä
    hyvin olin osani näytellyt kai
    kun pysyvän liikanimenkin siitä sain.

    Hiljainen on polku tää,
    missä väki säheltää?
    Kirveli sentään piipahti,
    runon pienen kirjoitti.

    Muoriko olet nykyään?
    Mukavahan tuota nimeään
    on läpi elämänsä kantaa.
    Leppoisan kuvan sinusta
    antaa.

    Ihanaa on istahtaa
    touhun jälkeen tähän.
    Rauhassa näin kurkistaa
    ja kirjoittaakin vähän.

    Enpä tässä minäkään
    kauan tuhraa aikaani.
    Jospas sänkyyn säntään
    ja katselen taas uniani.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Hiljainen on polku tää,
    missä väki säheltää?
    Kirveli sentään piipahti,
    runon pienen kirjoitti.

    Muoriko olet nykyään?
    Mukavahan tuota nimeään
    on läpi elämänsä kantaa.
    Leppoisan kuvan sinusta
    antaa.

    Ihanaa on istahtaa
    touhun jälkeen tähän.
    Rauhassa näin kurkistaa
    ja kirjoittaakin vähän.

    Enpä tässä minäkään
    kauan tuhraa aikaani.
    Jospas sänkyyn säntään
    ja katselen taas uniani.

    Iloista naamaa näyttää nyt saa
    kun ystävät korteilla muistaa
    vanhanaikaista jonkun mielestä
    taitaa olla korttia lähetellä
    vaan mukava kuitenkin on niitä saada
    eikä muutama kortti talouttakaan kaada
    kun muistaa vain todella tärkeitä
    vain läheisiä ystäviä.

    Äänestä

  • Joskus joulu erillainen
    joskus ei joukosta erotu
    vain erillaiset joulut muistaa;

    jos on jotain suurta tapahtunut
    vaikka vain ois kuusi kaatunut
    mutta paljon suurempaakin olla vois
    sellaista mi unhoitu ei pois
    jokaisella meistä varmaan
    monta unhoittumatonta
    joulua mielessä ois.

    Äänestä

  • UPDATE_8251610 kirjoitti:

    Joskus joulu erillainen
    joskus ei joukosta erotu
    vain erillaiset joulut muistaa;

    jos on jotain suurta tapahtunut
    vaikka vain ois kuusi kaatunut
    mutta paljon suurempaakin olla vois
    sellaista mi unhoitu ei pois
    jokaisella meistä varmaan
    monta unhoittumatonta
    joulua mielessä ois.

    oli yksinäinen joulu tulossa
    olin menettänyt juuri rakkaan ystävän
    istuin raitiovaunussa
    sanojen sekamelskassa
    tunsin olevani kuin eri planeetalta
    kuin olisin yksin koko maailmassa
    minulla ei kiirettä mihinkään
    joku nainen huusi hermostuneena
    oli ajanut pysäkkinsä ohi
    kiireistä tönimistä täydessä vaunussa
    itse tunsin sisälläni kuitenkin suurta rauhaa
    ajattelin: teilläkin olisi kiire ohi jos olisitte menettänyt rakkaimpanne.

    Äänestä

  • UPDATE_8251610 kirjoitti:

    Joskus joulu erillainen
    joskus ei joukosta erotu
    vain erillaiset joulut muistaa;

    jos on jotain suurta tapahtunut
    vaikka vain ois kuusi kaatunut
    mutta paljon suurempaakin olla vois
    sellaista mi unhoitu ei pois
    jokaisella meistä varmaan
    monta unhoittumatonta
    joulua mielessä ois.

    Joulu taas kurkkii
    nurkalla aidan takana.
    Tontut tietoa urkkii
    heiluu narulla lakana.
    Taival pitkä,pimeä on,
    lumi muuttanut etelään.
    Poron tulo mahdoton
    jää reki maahan vetelään.

    Vaan poistuu joulu,
    työttömiltä kanssa pimeän.
    Kova eessä elämän koulu
    tuoden suuren ikävän.
    Joulu tyhjä, pitkä vapaa
    ei raha lahjoihin riitä.
    Vain tontun pienen tapaa
    ei toimettomuus ketään kiitä.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Joulu taas kurkkii
    nurkalla aidan takana.
    Tontut tietoa urkkii
    heiluu narulla lakana.
    Taival pitkä,pimeä on,
    lumi muuttanut etelään.
    Poron tulo mahdoton
    jää reki maahan vetelään.

    Vaan poistuu joulu,
    työttömiltä kanssa pimeän.
    Kova eessä elämän koulu
    tuoden suuren ikävän.
    Joulu tyhjä, pitkä vapaa
    ei raha lahjoihin riitä.
    Vain tontun pienen tapaa
    ei toimettomuus ketään kiitä.

    Pimeys yllä
    sää outo
    onko joulu
    nyt väärässä
    kuussa.
    Ei lumen hippua
    ei tähden
    tuiketta.
    Ulos valoketjun
    punaisen sytytän,
    kutsuksi
    joulutunelmalle.
    Ei tontun tonttua...
    paitsi minä.
    Ei siis sittenkään
    mitään huolta.

    Äänestä

  • ajastin kirjoitti:

    Pimeys yllä
    sää outo
    onko joulu
    nyt väärässä
    kuussa.
    Ei lumen hippua
    ei tähden
    tuiketta.
    Ulos valoketjun
    punaisen sytytän,
    kutsuksi
    joulutunelmalle.
    Ei tontun tonttua...
    paitsi minä.
    Ei siis sittenkään
    mitään huolta.

    Lumisohjoa vähän vain
    nainen polun mäenrinteen alas kulki
    kuin tyhjää vaan
    piikkarit varmaan jaloissaan.
    Kyllä minäkin, siinä ajattelin
    kenkäni piikittömät vain
    rinteessä pitäneet ei lain
    en tässä itseäni pilkkaa
    onneksi en murtanut omaa nilkkaa
    nyt kenkiin piikit kiireenvilkkaa.

    Äänestä

  • Petteri .. .. kirjoitti:

    Iloista naamaa näyttää nyt saa
    kun ystävät korteilla muistaa
    vanhanaikaista jonkun mielestä
    taitaa olla korttia lähetellä
    vaan mukava kuitenkin on niitä saada
    eikä muutama kortti talouttakaan kaada
    kun muistaa vain todella tärkeitä
    vain läheisiä ystäviä.

    Sähköposti osoitteisiin
    sähköisen kortin lähetän.
    Sieltäkin kyllä valitsen,
    kenelle sen käsin kirjoitan.

    Samathan ne on joka vuosi,
    ystävät läheiset.
    Joskus kuitenkin sattuu niin,
    että joku unohtuu.

    Onneksi on Uusi-Vuosi,
    jolloin sen voi paikata.
    Ystävä varmaan ymmärtää,
    ettei se sitä tahallaan.

    Anteeksi antaa varmasti,
    sitähän sattuu kelle vaan.
    Ystävyyttä jatketaan,
    samaan tahtiin tavataan.

    Äänestä

Satoi illalla lunta uutta
antoi tontuille toiveikkuutta.
Pääsee reellä lahjoja jakamaan
kautta Savon, Hämeen, Uudenmaan.

Vaan aamulla vettä sataa
pilvet maata pitkin mataa.
Koko maisema muuttunut kerrassaan
ja pukkikin istuu jo pulkassaan.

Tontut kiireesti ulos rientävät
pulkkaa pitkin pihaa työntävät.
Ei, ei tätä pitkälle jaksa työntää,
jokainen tonttu mielessään myöntää.

Pukki pois pulkasta lahjoineen
pois meni talvikin hankineen,
nyt täytetään varalta auton tankki
tontut sen salaa pukilta hankki.

Pukki nääs autoja vihaa
niitä on aina pitkin pihaa.
Parempi on reki, poro sen eessä
pehmeät vällyt peittona reessä.

Autoon nyt pukin tyydyttävä
tunnu ei tuulikaan jäähdyttävä.
Maisemat vaihtuvat tuulilasin eessä
tontut autossa, pukki yhä reessä.

Äänestä
  • Pimmeetä
    himmeetä,
    ei jäätä
    ei lunta.
    Pilkillä olosta
    näkkee unta.
    Pihassa lyhty,
    jouluna ehkä
    tuopissa Olutta.
    Sauna ja Vihta
    pimmeen peittää
    heittäen
    vettä kiukaalle.

    Äänestä

  • vili kirjoitti:

    Pimmeetä
    himmeetä,
    ei jäätä
    ei lunta.
    Pilkillä olosta
    näkkee unta.
    Pihassa lyhty,
    jouluna ehkä
    tuopissa Olutta.
    Sauna ja Vihta
    pimmeen peittää
    heittäen
    vettä kiukaalle.

    Ei tullut lunta meillä.
    Rapaista on meidän teillä.
    Pimeää on kaiken aikaa,
    sisällä on valon taikaa.

    Kynttelikkö joka ikkunalla,
    valollansa loistavalla
    tunnelmaa tuo jouluista,
    enkä ulos ikkunasta kurkista.

    Siell`on vihreänä ruohikot,
    mustaakin mustempana pellot.
    Tuleneeko enää koskaan
    joulua, ettei huku loskaan.

    Ei nyt sentään masennuta.
    Koettakaamme tästä iloita.
    Joulunaika kerran vuodessa,
    eikä vielä olla lamassa.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Ei tullut lunta meillä.
    Rapaista on meidän teillä.
    Pimeää on kaiken aikaa,
    sisällä on valon taikaa.

    Kynttelikkö joka ikkunalla,
    valollansa loistavalla
    tunnelmaa tuo jouluista,
    enkä ulos ikkunasta kurkista.

    Siell`on vihreänä ruohikot,
    mustaakin mustempana pellot.
    Tuleneeko enää koskaan
    joulua, ettei huku loskaan.

    Ei nyt sentään masennuta.
    Koettakaamme tästä iloita.
    Joulunaika kerran vuodessa,
    eikä vielä olla lamassa.

    Kyllä kuitenkin välillä hetkeksi masentuu
    tämä ihmisen mieli kun päivät vain tummentuu
    mutta on tässä opittu itseä hoitamaan
    ei auta päästää itseään suureen lamaan
    hoitokeinoja löytyy paljonkin
    ja siinä on kunnon ystävä parahin
    tai sitten liikunta tottakai
    sehän aina mielenkin kirkkaaksi sai
    ja kunnon yöunet siinä myös on
    omalääkäri korvaamaton
    Kyllä jokaisella on omat keinonsa
    joilla voinee itseään autella
    mutta valokin on todella tärkeää
    kun vain käyttää kynttilänpoltossa järkeä
    nytpä jo lopetankin loruni tähän
    tämä auttoi jo omaa lamaani vähän

    Äänestä

  • onkkelis kirjoitti:

    Kyllä kuitenkin välillä hetkeksi masentuu
    tämä ihmisen mieli kun päivät vain tummentuu
    mutta on tässä opittu itseä hoitamaan
    ei auta päästää itseään suureen lamaan
    hoitokeinoja löytyy paljonkin
    ja siinä on kunnon ystävä parahin
    tai sitten liikunta tottakai
    sehän aina mielenkin kirkkaaksi sai
    ja kunnon yöunet siinä myös on
    omalääkäri korvaamaton
    Kyllä jokaisella on omat keinonsa
    joilla voinee itseään autella
    mutta valokin on todella tärkeää
    kun vain käyttää kynttilänpoltossa järkeä
    nytpä jo lopetankin loruni tähän
    tämä auttoi jo omaa lamaani vähän

    Masentaakohan tuo musta maa,
    vai mikä mielen niin toivottomaksi saa?
    Joulu on tulossa, koti tyhjyyttä huokuu
    lasten pienet jalat ja äänet puuttuu.
    Vuodet menneet kai liiaksi mielessä on
    ja siksi mieli niin tumma, toivoton.
    Vaikka kuinka laulan, tanssin, iloitsen,
    silti menneisyyttä vain mustelen.
    Silloin lapset pirtissä kuusen koristelivat
    iltaa ja pukkia innoissaan odottelivat.
    Nyt kaikki jo tietävät kuka paketit käärii
    kuka innokkaimmin hellan ääressä häärii.
    Ei joulu tunnu joululle, väsyttää vaan,
    mutta lenkille lähden, sieltä virtaa saan.
    Kai se loppuu taas tämäkin masentava aika.
    Jospa Joulussa olis mukana uusi taika.

    Äänestä

  • tuoksuvattu kirjoitti:

    Masentaakohan tuo musta maa,
    vai mikä mielen niin toivottomaksi saa?
    Joulu on tulossa, koti tyhjyyttä huokuu
    lasten pienet jalat ja äänet puuttuu.
    Vuodet menneet kai liiaksi mielessä on
    ja siksi mieli niin tumma, toivoton.
    Vaikka kuinka laulan, tanssin, iloitsen,
    silti menneisyyttä vain mustelen.
    Silloin lapset pirtissä kuusen koristelivat
    iltaa ja pukkia innoissaan odottelivat.
    Nyt kaikki jo tietävät kuka paketit käärii
    kuka innokkaimmin hellan ääressä häärii.
    Ei joulu tunnu joululle, väsyttää vaan,
    mutta lenkille lähden, sieltä virtaa saan.
    Kai se loppuu taas tämäkin masentava aika.
    Jospa Joulussa olis mukana uusi taika.

    Ei nyt väsyä saa,
    eikä valittaa.
    Pukki voi tulla
    ikkunan taa
    ja kovasti kolkuttaa.

    Pukki nuhdella taitaa.
    Jouluhan on ilon aikaa.
    Paketteja mukava on antaa,
    ehkä jotain vastaan ottaa.

    Oli miten oli
    ja tuli mitä tuli
    niin väsyttää minuakin,
    kolottaa jalkojakin.

    Nyt aion nukkua,
    enkä tänään kukkua
    jaksa laisinkaan.
    Ollaan hiljaa vaan.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Ei nyt väsyä saa,
    eikä valittaa.
    Pukki voi tulla
    ikkunan taa
    ja kovasti kolkuttaa.

    Pukki nuhdella taitaa.
    Jouluhan on ilon aikaa.
    Paketteja mukava on antaa,
    ehkä jotain vastaan ottaa.

    Oli miten oli
    ja tuli mitä tuli
    niin väsyttää minuakin,
    kolottaa jalkojakin.

    Nyt aion nukkua,
    enkä tänään kukkua
    jaksa laisinkaan.
    Ollaan hiljaa vaan.

    eh yhtään ole varustautunut
    ei meille sovi kuusta
    en tykkää kinkusta
    ei minulta vaadita mitään
    en oikein viitsi sitäkään
    eikö minuun luoteta?
    kun ei mitään vuoteta
    tressaantunu olen kuitenkin
    niinkuin olen nähnyt muittenkin
    kun lähtenyt olen mukaan
    vaikkei pyytänyt ole kukaan.

    Äänestä

  • vaikken kirjoitti:

    eh yhtään ole varustautunut
    ei meille sovi kuusta
    en tykkää kinkusta
    ei minulta vaadita mitään
    en oikein viitsi sitäkään
    eikö minuun luoteta?
    kun ei mitään vuoteta
    tressaantunu olen kuitenkin
    niinkuin olen nähnyt muittenkin
    kun lähtenyt olen mukaan
    vaikkei pyytänyt ole kukaan.

    joskus ulkopuolisuutta
    jos toiset tärkeänä häärää
    jos ei ole touhun määrää
    teetpä oikeata taikka väärää
    väärin tuntuu menevän
    mutta joulun rauha pyyhkii pian
    varmaan kaikki lian
    lumi valkea peittää alleen kaiken
    entisen
    on hymy huulilla ihmisten.

    Äänestä

Onko
joulu
onnellisten
kuinka
jaksaa
särkyneet
kuka muistaa
yksinäiset
sairaat
vanhukset

Äänestä

Se saatiin kumminkin,
se valkea joulu.
Puut pukeutuivat valkoisiin,
kinokset kasvavat,
on jouluinen,
sininen hämärä.

Tuleeko joulu joka kotiin,
onko mieli hyvä, hellä?
Loistaako lasten silmät,
kera kuusten valojen.
Unohtuuko vanhus,
yksinkö joulun viettää saa?

Surua, sairautta pahaa mieltä,
sitä joulukaan ei poista.
Antakoon joulun henki,
rauhan, hyvä olon,
joka kotiin, pirttiin matalampaan.
Tulkoon joulumieli,
sydämeen kovimpaan.

Äänestä
  • Ei ole nietokset kohonneet,
    mutta maa on sentään valkoinen.
    Ihan pikkuisen pakastaa,
    kun joulu tekee tuloaan.

    Rauhaisaa joulua kaikille.
    Jospa maailman kansoille
    tulisi joskus ikirauha,
    eikä heiluisi kuin puurokauha.

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Ei ole nietokset kohonneet,
    mutta maa on sentään valkoinen.
    Ihan pikkuisen pakastaa,
    kun joulu tekee tuloaan.

    Rauhaisaa joulua kaikille.
    Jospa maailman kansoille
    tulisi joskus ikirauha,
    eikä heiluisi kuin puurokauha.

    Joulua valkoista minäkin
    tänne etelään odotin.
    Skillan tuolla tunnelmoi,
    Luoja hälle lumen soi.

    Meillä härmä valkoinen
    aivan ohut hienoinen
    peittää kenttää vihreää.
    Siihen täytyy tyytyä.

    Hyvää Joulua teille toivotan,
    lamapuheet hetkeksi unohdan.
    En tahdo murheita nyt kantaa
    enkä toisillekkaan huolta antaa.

    Äänestä

  • Atolfia kirjoitti:

    Joulua valkoista minäkin
    tänne etelään odotin.
    Skillan tuolla tunnelmoi,
    Luoja hälle lumen soi.

    Meillä härmä valkoinen
    aivan ohut hienoinen
    peittää kenttää vihreää.
    Siihen täytyy tyytyä.

    Hyvää Joulua teille toivotan,
    lamapuheet hetkeksi unohdan.
    En tahdo murheita nyt kantaa
    enkä toisillekkaan huolta antaa.

    Valkean Härmän heitti
    sideharsoon maan peitti.
    Jouluun loi tunnelman
    taas kauneimman.
    Kestävän joulun yli
    ei tummuis maan syli.

    Voi miten ihanaa
    rakastaa unelmaa.
    Yhdessä lapset
    ja harmaahapset.
    Lahjoja jakaa pukki,
    vanha tuttu ukki.

    Miten aina vaan
    joulua ootetaan.
    Oisko satu aikuisten
    satu myös lapsosten.
    Luojan tuoma muistutus
    ikuisen onnen odotus.

    Se valon tuo pimeään
    päivään niin himmeään.
    Keskeen talven tuulien
    pakkasten ja sateiden.
    Syö lintuset lintulaudalla
    siemeniä ahmimalla.
    Se yhteenkuuluvaisuuden tuo
    meidät luontoon kaikki luo.

    Hyvää joulua kaikille
    lukijoille kirjoittajille.
    Kiitän ihanasta seurastanne
    runoista, yhdesolosta kanssanne.
    Joulua nyt juhlimaan
    runoksi kaiken punomaan.

    Runollisia on nimimerkkejä
    mausteisia herkkiä.
    Runoja jo sinällään
    tarinaa pitää sisällään.
    Villeä,Peteriä montamuuta
    luetellen menis puolikuuta.
    Mukavia runoilijat nää
    Pikkupirpana, SkillaN
    ihan kaikki meitä yllättää.

    Äänestä

  • tulenlieskat kirjoitti:

    Valkean Härmän heitti
    sideharsoon maan peitti.
    Jouluun loi tunnelman
    taas kauneimman.
    Kestävän joulun yli
    ei tummuis maan syli.

    Voi miten ihanaa
    rakastaa unelmaa.
    Yhdessä lapset
    ja harmaahapset.
    Lahjoja jakaa pukki,
    vanha tuttu ukki.

    Miten aina vaan
    joulua ootetaan.
    Oisko satu aikuisten
    satu myös lapsosten.
    Luojan tuoma muistutus
    ikuisen onnen odotus.

    Se valon tuo pimeään
    päivään niin himmeään.
    Keskeen talven tuulien
    pakkasten ja sateiden.
    Syö lintuset lintulaudalla
    siemeniä ahmimalla.
    Se yhteenkuuluvaisuuden tuo
    meidät luontoon kaikki luo.

    Hyvää joulua kaikille
    lukijoille kirjoittajille.
    Kiitän ihanasta seurastanne
    runoista, yhdesolosta kanssanne.
    Joulua nyt juhlimaan
    runoksi kaiken punomaan.

    Runollisia on nimimerkkejä
    mausteisia herkkiä.
    Runoja jo sinällään
    tarinaa pitää sisällään.
    Villeä,Peteriä montamuuta
    luetellen menis puolikuuta.
    Mukavia runoilijat nää
    Pikkupirpana, SkillaN
    ihan kaikki meitä yllättää.

    Herään aattoaamuun,
    puhtaan valkean lumen
    ulkona nään.
    Hiljaisuus,
    ei liikettä mitään.

    Joulun rauha,
    onko se laskeutunut
    luoksemme?
    Luonto on pukeutunut
    juhla asuun,
    voiko kauniinpaa olla?

    Ihmismieli valmistauttuu
    ottamaan vastaan
    joulunsanomaa.
    Rauhaa, rakkautta,
    sitä toivotaan, toivotellaan.
    Olkoon näin,
    tulkoon kaikille
    joulunrauha.

    Kiitos tulenlieskat "Runonurkasta" ja oikein hyvää joulua Sinulle ja kaikille runonurkan kirjoittajille ja lukijoille.
    Mukavaa yhdessä tätä "runoilijan" vaikeaa tietä taivaltaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulenlieskat kirjoitti:

Putosi nurkka huomaamatta
mut ei jää sanomatta
että ylös hinasin
ja runoja tilasin.

Siispä runolla heitä
pimeys harmaus peitä.
Yhdessä iloitaan nurkassa
runot mukavat pulkassa.

Joulu tulla notkuu
tarvitaan ilon potkuu.
Runonurkka sen ehtii tekeen
siispä kiire vekeen.

Ystävät runonurkan tään
pääsee meitä yllättään.
Runoja pukeista, pikkujouluista
kirjoittaen mukavista muisteloista.

Annetaan aivojen tehdä työtä
vaikka pitkin yötä.
Pidetään lukuhetki
yhteinen runoretki.

Mukaan, aina vaan
sinuakin tarvitaan,
ilostamaan päivää iltaa
rakentamaan runosiltaa.
Yhteiselossa mukavaa
tulla voi kuka vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu