TV-lupa

Luin eräästä lehdestä tv-maksu(tarkastaji)a koskevan jutun. Tässä lainaus jutusta:

"Silloin tällöin tarkastaja kuulee jo oven taakse tuttujen televisio-ohjelmien tunnusmusiikkia. Hän kirjaa kuulemansa raporttiin, vaikka asukas kieltäisi omistavansa laitteen. Sen jälkeen viestintä- virastosta rapsahtaa sadan euron tarkastusmaksu ja tv-maksu takautuvasti."

Aloin miettiä pitääkö tämä todella paikkansa, että tv-maksun voi periä pelkästään ääniä kuulemalla. Monien tv-ohjelmien tunnuksethan ovat esim. tunnettuja kappaleita muutenkin. Eli niitä voi kuulla myös vaikkapa radiosta. Myöskin tietokoneella voi nykyisin DVD-aikakaudella katsella mitä tahansa ohjelmia. Esimerkiksi voisin pyytää kaveriani tallentamaan DVD:lle jonkin ohjelman, jonka haluan nähdä. Sen jälkeen voin katsella ohjelman tietokoneelta, ja äänet kuuluvat samalla tavalla "oven taakse". Vai luetaanko tietokone tällaisessa tapauksessa televisioksi? Onko jollain kokemuksia tai tarkempaa tietoa asiasta?
111272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hei,

Ainahan asian voi riitauttaa mikäli musiikki
tulee jostakin muusta kuin telvisiosta.

Toki jos sinulla sellainen on, en usko, että kykenet ihan hevillä valehtelemaan virkavallalle saatikka valan alla oikeudessa.

Äänestä

Tuosta vaivasta pääsee, kun ei pidä tv:tä kovalla äänellä.

Äänestä

Jos sulle käy noin, niin ilmoita että sulla on sellainen radio josta kuulee myös TV-taajuudet. Kuuntlit juuri radiostasi kymmppitonnia tai levyraatia.

Äänestä
  • kun ostaa kuulokkeet ja kuuntelee niillä ;)

    Äänestä

  • saman hintaista lystiä

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    saman hintaista lystiä

    Eihän radion kuunteluun tarvita mitään lupaa!!! Onko sulla esim. auotoradioon lupa?

    Äänestä

maksamalla tv-luvan.

Äänestä

Jos katsot tietsikalla tv-ohjelmaa, tarvitset tv-luvan. Tarkastajan pitää pystyä todistamaan, esim naapureita haastattelemalla tai itse näkemällä, että sinulla on tv. Voihan ääni tulla vaikka mistä. Tv-maksutarkastajaa ei tarvitse päästää sisälle, vaikka oven avaisikin. Tarkastusmaksua ei voi määrätä tuosta vaan.

Äänestä

Ja höpön höpö. TV-maksu on aika mielenkiintoinen muinaismuisto ja lähentelee "kommareiden juttuja". Se pitäisi ehdottomasti kustantaa tasapuolisesti kaikilta verorahoja käyttämällä.

TV-tarkastusmaksua EI voi määrätä kuuntelemalla, tai mitenkään muutenkaan arvailemalla television olemassaoloa. Vaikka avaisit tarkastajalle oven ja hän näkee televisiosi hän ei voi määrätä sinulle sakkoa vasten tahtoasi. Sanot vain että "ole hyvä ja poistu, ohjelmat tulevat videolta". Tarkastajalla EI ole poliisin valtuuksia suorittaa kotietsintää ja tarkastaa tulevatko ohjelmat oikeasti videolta, vai valehteletko sinä. Tarkastajan siis tulee nähdä että antennijohto on kytketty antenniverkkoon ennen kuin "rikoksen" tunnusmerkistö täyttyy. Videoiden katselu kun ei vaadi TV-lupaa.

Koska tarkastukset todellakin ovat näin hataralla toimintaperällä, uhkailu kuuluu osana tarkastajien toimenkuvaan. "Jaha, me tulemme sitten poliisin kanssa huomenna uudestaan" tai "Meidän oma lähettimemme näyttää että teillä on televisio kytkettynä" ovat yleisesti käytettyjä konsteja. Todellisuudessa mitään TV:tä paljastavaa laitetta ei ole keksitty, eikä edes poliisi saa kotietsintälupaa television takia. Siihen vaaditaan huumausaine- tai henkirikos.

Jos TV-sakkomaksu sinulle kuitenkin määrätään aiheetta, ilmoita siitä tarkastajalle ja jätä se kylmästi maksamatta. Mikäli tarkastusinstanssi yrittää saada sinua maksamaan he joutuisivat viemään asian käräjille. Tämä taas olisi käytännössä mahdotonta, ei viranomainen lähde valehtelemaan oikeuteen saadakseen sinulta yhden TV-maksun.

Loppuun YLEn TV-lupamainos "kun yksi ei maksa, muut maksavat enemmän". Kivalta kuulostava mainoslause, joka ikävä kyllä on tässä tapauksessa vain valetta. YLE saa valtion tukea riippumatta maksettujen TV-lupien määrästä. Kaiken lisäksi Nelonen ja MTV3 joutuvat maksamaan YLElle korvauksia, eikä heidän toimintaansa rahoiteta sentilläkään TV-lupamaksuista.

Äänestä
  • Kyllä pelkkä toimivan tv-vastaanottimen säilyttäminen asunnossa velvoittaa tv-maksun maksamiseen, vaikka sitä ei "koskaan katsoisikaan"

    Äänestä

  • ranskis kirjoitti:

    Kyllä pelkkä toimivan tv-vastaanottimen säilyttäminen asunnossa velvoittaa tv-maksun maksamiseen, vaikka sitä ei "koskaan katsoisikaan"

    Ep ep ep... Eikä velvoita. Kuten jo sanoin videoiden katselu ei vaadi TV-lupaa. Ja mitenkäs niitä videoita sitten katselisi ilman televisiota?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keimo kirjoitti:

Luin eräästä lehdestä tv-maksu(tarkastaji)a koskevan jutun. Tässä lainaus jutusta:

"Silloin tällöin tarkastaja kuulee jo oven taakse tuttujen televisio-ohjelmien tunnusmusiikkia. Hän kirjaa kuulemansa raporttiin, vaikka asukas kieltäisi omistavansa laitteen. Sen jälkeen viestintä- virastosta rapsahtaa sadan euron tarkastusmaksu ja tv-maksu takautuvasti."

Aloin miettiä pitääkö tämä todella paikkansa, että tv-maksun voi periä pelkästään ääniä kuulemalla. Monien tv-ohjelmien tunnuksethan ovat esim. tunnettuja kappaleita muutenkin. Eli niitä voi kuulla myös vaikkapa radiosta. Myöskin tietokoneella voi nykyisin DVD-aikakaudella katsella mitä tahansa ohjelmia. Esimerkiksi voisin pyytää kaveriani tallentamaan DVD:lle jonkin ohjelman, jonka haluan nähdä. Sen jälkeen voin katsella ohjelman tietokoneelta, ja äänet kuuluvat samalla tavalla "oven taakse". Vai luetaanko tietokone tällaisessa tapauksessa televisioksi? Onko jollain kokemuksia tai tarkempaa tietoa asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu