Maksavalla yleisöllä on oikeus tietää miksi onkin esiintymässä ihan joku muu artisti, kuten joku Laura Pyrrö, kun menee Tapsan konserttiin!!!! Viiteten esimerkiksi joulukeikkaan 9.12. Menikös taas rengas puhki vai mitä? Ei kyllä Kansa kansaa kunnioita enää yhtään!!!!!!
Miksi
peruuntui?
10842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miksi pitäisi selittää ? Olin viime kesänä tanseissa, jossa piti esiintyä erään nimekkään artistin, mutta kun pääsin paikalle oli siellä lappuseinällä ,että esiintyjä on vaihtunut. Joku tuntemattomanpi yhtye esiintyi siellä. Ei siellä lippuluukulla se myyjäkään mitään selitellyt, että mistä vaihdos johtui. Sanoi vaan ,että heille ilmoitettiin vaan muutoksesta.
Tampereen konsertti oli kutsuvieras konsertti, joten ei sinne mitään lippuja tarvinnut ostaa, vaan konsertin tarjosi Vakuutusyhtiö Pohjola. Konsertin järjestäjälle varmasti ilmoitettiin esiintymisen peruuntumisen syy ja se riittää.
Ihmeellistä jos Tapsalla korkeintaan kerran viidessä vuodessa, joku keikka peruuntuu. Varmaan sitä jakseytaan täällä taas vähintään seuraavat viisi vuotta puida.
Ai, ei tarvinnut ostaa lippuja?! Hei haloo, kyllä se vakuutusyhtiö Pohjola on joutunut konsertista maksamaan! Ja vaikka Pohjola sen konsertin tarjosi, ei ole kuulijoille ihan sama kutienkaan kuka siellä esiintyy!
Ota ne ruusunpunaiset lasit silmistäsi äläkä aina hehkuta! Tämä on keskustelupalsta jossa keskustellaan Tapanin musiikista, ja jos artisti on jättänyt saapumatta niin varmasti siitä keskustellaan, sitä sinä OK et voi estää!!!
Ja kaikkia viestiketjuja sinunkaan OK ei tarvitse lukea jos pääsi ei sitä kestä.
Ruotsin laivalla tullut enää takaisin laivalle Ruotsista ja jäim keikka hoitamatta. Tästä ei ole paljonkaan kirjoiteltu. Löysikö Tapsa mukavan ruotsalaispojan?
Tapsa esiintyi menomatkalla, mutta joku kännihöhö heitti kaljat sen päälle. e ntiedä hermostuiko sitten siitä sen verran ,ettei paluumatkalla esiintynyt. Jossain oli juttua, että myöhästyi siitä laivasta. Oli varmaan tytärtään tapaamassa (tuskin sentään mitään ruotsalaispoikaa), kun se tytärhän opiskelee siellä Tukholmassa.
Tapsa ja Jari olis aika söötti pari ;-)
http://media.turunsanomat.fi/?ts=580364,2
Tapsukalla oli taas vaihteeksi ne kuukautiset. Ja kaikki neljä rengasta meni "yllättäen" puhki ja paikallekutsuttu hyvännäköinen nahkatakkinen poliisiuros piti miellyttävän puhuttelun. Siksi peruuntui.
Hehheh... Ja tuo on taas tietenkin ns. FAKTAtietoa ;o)
Sulla on ainakin pari huomattavaa virhettä noissa tiedoissasi. Miehillä ei ole kuukautisia ja Suomessa ei ole nahkatakkisia poliiseja.
Ai, että ihan itse tollasen seikan huomasit... ohutta yläpilvee taitaa olla sielläpäin...