Muita

jotka huomanneet että pää ei toimi enää kuten ennen.
Eräs ilta kun sain kaikki lapset nukkumaan joista nuorin reilu 4kk jota imetänn, ajattelin pitkästä aikaa täytellä ristisanatehtäviä ja siemailla kahvia kuten minulla oli tapana ennen tehdä mutta nytpä menikin ilta ihan pilalle kun en osannutkaan!! Tämän jälkeen olen pannut ihan merkille ettei järki enää oikeesti juokse samaan mallin kuin ennen. Mm. lasten läksytkin tuottaa vaivaa.. apua!! Mistä tämä johtuu? Pehmittääkö imetys oikeasti aivoja?? Aiemmilta lapsosilta en huomannu moista joita pulloruokin vaikka olinkin välillä väsynyt.
7396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On ohimenevä vaiva. Eikä sitä kaikille tule. Vähenee sitä mukaan kun imetys vähenee. Eli pari kertaa päivässä imettävällä taaperon äidillä sitä ei enää ole.

Äänestä

Kaveri teki toisen lapsen saatuaan päätöksen olla poissa opiskelukuvioista ihan äitiysloman mittaisen ajan. Oli ollut kyllä tarkoitus tehdä kirjatenttejä jonkin verran, mutta ei kuulemma onnistunut. Imetyksen loputtua alkoi järki jälleen pelata ja rutiinit onnistua.

Kannattaa tosiaan harkita, millaisessa elämänvaiheesa lapset hankkii, jos hankkii. Voi ilmeisesti hidastaa opintoja enemmän kuin mihin on varautunut.

Äänestä

Kyllä näin on, maitoa rinnoissa , puuroa päässä :D

Äänestä

On ihan tutkittu juttu. Pienten vauvojen äitien äö tippuu väliaikaisesti. Kaipa se vauvan hoitaminen on senverran monotonista rutiinihommaa ja vaatii enemmän herkkyyttä kuin järkeä :)

Mutta kyllä se järki sieltä palautuukin, ihan tutkitusti. Musta tuo ei ollut ees mitenkään riippuvainen imetyksestä, vaan esiintyi kaikillä äideillä imetti tai ei.

Äänestä
  • Uskon että jokaisella synnyttäneellä sama vaiva.. ehkä tosiaa toisilla vaan lievempänä!!
    Itse olen ollut täysi pölvästi jokaisen lapsen synnyttyä. Se on täysin selittämätöntä, kuinka tyhmäksi ihminen voi muuttua! Ja varmasti joku ketä ei ole samasta kärsinyt, pitää ihan pimeenä tällaista henkilöä..

    Muistan kyllä lukeneeni sellaistakin että odottavan äidin aivot pienenee!!! Joten kai se sitten saa äidit toimimaan hullusti =)
    Aivot kuulemma kumminkin palautuu entiselleen puolen vuoden sisällä synnytyksestä.. Olisi kyllä kiva tietää myös se mihin se aivosolukko karkaa?? Suoraan vauvallekko ;) ?????

    Äänestä

Hienoa kuulla että aivoni toipuu vielä tästä ja ettei tollous ole pysyvää. Siispä jatkan näinee hyvineni! Kiitos vastaulsista.

Äänestä

Tiiättekö, tään viestiketjun luettuani älysin vasta nyt että minä oikeesti oon tollo ja että se johtuu tosta ihanasta 2,5kk vauvastani! =) Oon välillä ihmetellyt omaa typeryyttäni joissakin yksinkertaisissa asioissa ja päivitellyt itekseni omaa hölmöyttä! Viimeisin mm. se että joulukorteista jäi osoitteet pois. Ei mitään, postissa ne on jossain, varmaan silppuriin jo menneet =D. Hihiii!

En ollut ikinä aikasemmin kuullukkaan tosta, että vauva ja imetys vaikuttaa aivoihin sillä tavalla. Olin jo ihan varma, että nyt tää mummo dementoituu ihan kokonaan. Unohtelen asioita ja esim. yksinkertasten ongelmien ratkasu ja mm. taikinanteko: jos vaikka nestettä tulee 2,5dl ni kui paljon sitä pitää laittaa, jos tekee kolminertasen satsin... Jihuuu! En oo älykääpiö yksin! =D

Hyvää jouluu kaikille älykääpiöille ja onnee tulevalle vuodelle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


imettäjijä kirjoitti:

jotka huomanneet että pää ei toimi enää kuten ennen.
Eräs ilta kun sain kaikki lapset nukkumaan joista nuorin reilu 4kk jota imetänn, ajattelin pitkästä aikaa täytellä ristisanatehtäviä ja siemailla kahvia kuten minulla oli tapana ennen tehdä mutta nytpä menikin ilta ihan pilalle kun en osannutkaan!! Tämän jälkeen olen pannut ihan merkille ettei järki enää oikeesti juokse samaan mallin kuin ennen. Mm. lasten läksytkin tuottaa vaivaa.. apua!! Mistä tämä johtuu? Pehmittääkö imetys oikeasti aivoja?? Aiemmilta lapsosilta en huomannu moista joita pulloruokin vaikka olinkin välillä väsynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu