Niin, otsikossa tulikin se kysymykseni. Eli minä täällä kauhulla odottelen sitä hetkeä, josta kaikki vanhemmat puhuvat, eli nukutusrumban alkaminen. Meidän vauva, tai nyt kai siis jo taapero, on tällä hetkellä 1v 1kk vanha ja menee aina iltaisin todella kiltisti nukkumaan. On mennyt aina puolivuotiaasta asti, kun muutti nukkumaan omaan huoneeseen. Siihen asti yöt olivatkin todella katkonaisia.
Tuntuu jotenkin vähän masentavalta, kun kaikki tutut ja tuntemattomat manailevat, että odotapas vaan, kyllä ne monta tuntiakin kestävät nukutussessiot kohta alkavat, että KAIKKIA lapsia pitää jossain vaiheessa alkaa nukuttamaan. Minua suoraan sanoen hiukan ahdistaa, että näinkö tosiaan, kun olen jo niin tottunut näihin helppoihin iltoihin. Lapselle maitotilkka ja hyvää yötä, sinne jää kiltisti omaan pinnasänkyynsä, josta heräilee n. 12 tunnin yöunen jälkeen.
Eli, voiko siis mitenkään olla mahdollista, että näin jatkuisi, vai pitääkö minun alkaa jo henkisesti valmistautumaan vaikeisiin iltoihin? Onko kellään kokeumsta lapsesta, jota ei ole ikinä jouduttu iltaisin nukuttamaan?
Tuntuu jotenkin vähän masentavalta, kun kaikki tutut ja tuntemattomat manailevat, että odotapas vaan, kyllä ne monta tuntiakin kestävät nukutussessiot kohta alkavat, että KAIKKIA lapsia pitää jossain vaiheessa alkaa nukuttamaan. Minua suoraan sanoen hiukan ahdistaa, että näinkö tosiaan, kun olen jo niin tottunut näihin helppoihin iltoihin. Lapselle maitotilkka ja hyvää yötä, sinne jää kiltisti omaan pinnasänkyynsä, josta heräilee n. 12 tunnin yöunen jälkeen.
Eli, voiko siis mitenkään olla mahdollista, että näin jatkuisi, vai pitääkö minun alkaa jo henkisesti valmistautumaan vaikeisiin iltoihin? Onko kellään kokeumsta lapsesta, jota ei ole ikinä jouduttu iltaisin nukuttamaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
koskaan tiedä miten asiat muuttuvat.Voihan olla että lapsesi menee tulevaisuudessa yhtä helposti nukkumaan tai sitten ei.Mutta ei kai sellaista nyt kannata ruveta stressaamaan vielä.Jos käy niin että joudut nukutusrumbaan ni ehdit silloin murehtimaan asiaa riittävästi.
Aika yksilöllistä kai se on, missä iässä tulee ensimmäinen unta vastaan taistelu kausi. Monilla se tulee jo pienenä, mutta toisilla se on oleellinen osa uhmaikää. Ja sitten on niitä, joissa se tulee vasta murrosiässä.
on niin, ettei lapsi tiedä nukuttamisesta tai siihen liityvästä rumbasta ennen kuin vanhempi sen hänelle opettaa. Meinaan siis sellaista vieressä istuskelua tuntitolkulla... Meillä molempia lapsia tietysti nukuteltiin ihan vauvana, esikoispoika tarvitsi sylin aina noin 1v saakka, sen jälkeen jäi yksin ihan rauhassa köllimään omaan sänkyyn omaan huoneeseen. Vuotta nuorempi sisarensa ei koskaan ole ollut sylivauva, vaan parhaiten rauhoittunut omaan sänkyyn. Nyt poika 2v6kk ja tyttö 1v4kk menevät yhdessä nukkumaan samaan huoneeseen suukkojen ja halien kera ja siinä meidän rumba tällä hetkellä :).
Meillä 8 vuotias tyttö on aina nukahtanut kun on laskenut sänkyyn, nykyää passitetaan sänkyyn ja se on siinä. Sitten taas tämä meidän 8 kk ikäinen poika taas välillä nukahtaa heti, välillä taas saa juosta muutaman kerran laskemassa alas takaisin seisomasta. Parhaillaan on nukuttaminen silloin kestänyt sen 45 min. Me ei tosin olla vierellä koko ajan vaan käydään rauhoitamassa poikaa tarvittaessa ja sitten jätetään yksin sänkyyn.
Mun mielestä nukutusrumban opettaa vanhemmat lapsilleen siten, että jätetään lapsi omaan sänkyyn ja lähdetään huoneesta pois. Joillekin lapsille tämä ei ole ongelma ja he jäävät itse sinne. Mutta ongelma syntyy siitä, että jotkut lapset eivät osaa nukahtaa yksin ja he lähtevät perään. Peräänjuoksusta lähtee se rumba.
Meidän lapsi on sen luonteinen, että vieressä maataan, kunnes nukahtaa, aina ollaan läsnä nukutushetkellä ja nukkuu yöt vanhempien makuuhuoneessa. Ikää kohta 2 vuotta. Mitään juoksutusrumbaa ei ole koskaan ollut. Lapsi tiedä tai älyä, että voisi lähteä sängystä pois (vaikka päivisin siellä möyrii ja pääsee itse sinne ja pois), vaan makoilee vieressä kunnes nukahtaa. Jos lähtisin pois, hän tulisi tikkana perässä. Siksi en halua opettaa siihen. Ja kun on käyty petiin, siellä tosiaan sitten maataan yön yli, ei valoja ei leikkejä eikä mitään muuta kuin tissiä tai tuttia.
Nukuttaminen on tehty jotenkin hirveän vastenmieliseksi puuhaksi. Tai sellaisen kuvan täältä saa.
Minä olen asennoitunut niin, että kun kerta lapsi tarvii nukuttajan, niin se on meidän rauhallinen yhteinen hetki ilman itkuja ja tappeluja ja lauleskelen tuutulauluja ja kuunnellaan unimusiikkia CD:ltä. Se on ihana hetki, kun oma rakas lapsi nukahtaa viereen ja on ihana tunne, kun pystyy antamaan sen turvan. Joskus nukahtamiseen menee tunti, mutta se ei haittaa. Nukuttaminen on ennen kaikkea asennekysymys. Sen ei tarvitse olla hankalaa eikä vastenmielistä.
Nukutat esim.3 lasta, jotka kaikki nukkuvat eri huoneissa?? Makaat kaikkien vieressä vuorotellen parhaimmillaan tunnin? Ja sinun tapauksessa riski on siinä että makaat siinä vieressä vielä muutaman vuoden päästäkin.. toki ei kai siitä haittaa ole jos vaan et meinaa hommata enempää lapsia.. Eräänlaista nukutusrumbaa tuokin. Tai ainakin voi kehittyä jossain vaiheessa. Teillä nyt ei ole vielä edes ekaa kunnon uhmaa koettu..
Ap:lle.. älä turhaan stressaa, lapset ovat erilaisia, myös nukkumatavoiltaan. Meillä yksi pojista oli todella huono nukkumaan, heti synnyttyään! Todella herkkäuninen, nukkui vaan vieressä ja heräsi heti kun yritti lähteä vierestä pois. Sellaisen viisi vuotta heräili pitkin öitä yms.. Omaan sänkyyn siirtyi vasta 8 vuotiaana.
Yksi pojista ollut rauhallisempi. Joskus koittanut tapella vastaan, mutta pää sääntöisesti hyvin nukkunut!
Tyttö taas nukkui kokonaisen yön jo kuukauden ikäisestä saakka. Eikä ikinä ole tapellut nukkumaan menosta.. Nykyään (nyt 7v.) menee sänkyyn klo 20 ja huutaa sieltä että pitää tulla peitteleen. Satu pyörimään ja melkein heti simahtaa.. ja aamulla vielä joutuu repimään suorastaan sängystä ylös. Vapaapäivinä voi nukkua 15 tunnin yöunet.
Viimeisimmät kaksi muistuttavat myös tätä tyttöä enemmän, elelenkin toiveikkaana ettei tarvitsisi alkaa samaan rumbaan niiden kanssa kuin pojan. Mutta koska ovat vielä niin pieniä, ei ihan varma voi olla!!
Minä kanssa nukutan kahta lastani ja ei ole koskaan ollut rasite minulle.Jos tarvitsee nukuttajaa niin se on vanhemman homma.
Se on todellakin ihana hetki kun lapsi nukahtaa viereen,joskus siihen hetkeen mahtuu niin paljon rakkautta että sydän räjähtää:)
Toisilla alkaa joskus ja toisilla puolestaan joskus toiste. Joillain ei ala ollenkaan. Sellaista se vaan on. Lapset ovat niin paljon erilaisia. Ja jos alkaa, niin sitten alkaa. Nukutat sitten vaikka sen pari tuntia, jos niin käy. Se on vanhemmuutta se.
Turha sitä on kuitenkaan stressata, kunhan muistaa, että lapselle tärkeintä on vanhempien syli ja turvallinen olo (myös nukkumaan mennessä)...
teillä mitään isompaa rumbaa tulee. Olette hienosti kerran saaneet tuon jo nytkin toimimaan. Ei meillä ainakaa ole kummamkaan kanssa mitään suurempia ongelmia ollut. Päätin jo alusta asti, että siihen nikutusrumbaan en lähde mukaan. Tietysti sillon, kun olivat vauvoja olivat sylissä paljon ja nukahtivatkin syliin jne, mutta se kuuluu vauvaaikaan.
Viikon kestävä "rumba" oli silloin, kun vajaa 3 vuotiaana siirtyi pinnasängystä tavalliseen sänkyyn, tulo sängystä aina pois ja vietiin vaan aina takaisin. Muuta kummempaa ei ole ollut.
Olen esikoisen vauva-ajasta lähtien oottanut vaikka mitä - koliikkia, sit kun lähtee liikkeelle "niin se on sit joka paikassa kiskomassa tavaroita, kukkia jne", äidin perään huutamista, ruuan kans temppuilua, NUKUTUSRUMBAA, uhmaa, päiväunien poisjäämistä jne.
Edellä mainituista ei siis mikään ole toteutunut, ei ainakaan niissä määrissä, että varsinaisesta ongelmasta voisi puhua.
Totta kai nukkumaan menossa on vaikeampia kausia ja esim varmistelua siitä, että vanhemmat ovat lähettyvillä. Niissä on sitten aina toimittu oman arvion ja lapsen kehitystason mukaan, lisätty läheisyyttä - päivälläkin sylittelyä ja läsnäoloa nukahtamisen hetkellä. Päättäväisesti kuitenkin aina siirrytty takaisin siihen itsenäiseen nukahtamiseen, kun sopivalle tuntuu.
Nauti arjen sujumisesta ja totta kai se on hyvä miettiä, kuinka mahdollisissa ongelmatilanteissa itse oman lapsen kanssa toimisi.