[12:22 - 13:14]
jos olisivat vuodet otsallesi
olkapäille ja rintojen yli
kuohunut joki
vuosien määrääkö minä kysyisin
mittaisin kuukaudet
ajattelisin historiallisia tapahtumia
ja kaupunkeja
kysyisin tarkemmin missä asuit, millä kadulla
ja kerro minulle vielä
millaisia vaatteita silloin oli muodikasta
käyttää
tai sanoisinko sinulle älä välitä
elämä on vain illuusion kaltainen häivähdys jotakin
mitä runollisina hetkinä sanomme syttyväksi ja sammuvaksi liekiksi
keskellä tuntematonta
ja että ei sinulla tai minulla ole varsinaista merkitystä
merkitystä on vain ylitsemme
lävitsemme
virtaavalla joella äärettömine pyörteineen
se ei ala mistään eikä pääty mihinkään
ja jos vapautuisimme illuusioistamme voisimme ehkä havaita
että emme mekään ala
emmekä pääty
sitten
kun vihdoin lakkaamme puhumasta
ja mittailen sormillani paperia, kun mittailen
rakkaani
jos olisivat vuodet
katsoisinko uurteitasi hellällä katseella
miettimättä
onko niitä vähän tai paljon
kysymättä oletko elänyt vuoden tai sata vuotta
kuljettaisin katsettani ihmisen keholla
rakastaen häntä sellaisena kuin hän oikeasti on
mitä tahansa se tarkoittaakin
jos ehkä sanoisit että rakkauteni on illuusio
ei minun tarvitsisi vastata että on illuusiota luulla rakkautta
vain illuusioksi
sarkasmi ja filosofia
kuten määrätyissä hetkissä runoilukin
meditaatiosta puhumattakaan
tappavat rakkauden
katselen ikkunasta joulukuiseen aamupäivään
jos rakkautta
sen tosiasiallista lähdettä
ei tunneta
sitten kyllä on ymmärrettävää
että kaikki mikä on pahaa ja turmelee rakkauden
selitetään illuusioksi
mutta se mihin vapaudutaan
jos ja kun paha
ja sen myötä aistiemme havainnoima elämä kaikkineen
on harha
ei olekaan enää rakkautta
vaan vielä suurempi ja petollisempi harha
niin rakkaani, juuri niin
sarkasmi ja filosofia
kuten määrätyissä hetkissä runoilukin
kun mittailen sormillani
paperia
nämä sanat
tai sanoisinko
kun mittailen sormillani paperia
nämä sanat
rakkaani ehkä sittenkin
kun mittailen
sormillani paperia nämä sanat
nämä sanat
jossain kaupungissa
ehkä joskus meitä yhdistävät
samat mielteet
ehkä joulukuisessa aamupäivässä tai illassa
ja minä määrittelen lisää
puhun
sormeni piirtävät ikäänkuin jonkinlaisia savumerkkejä välillemme
viritettyyn ilmaan:
mikä on
mielteitä syvempää
määrittelemme tai emme
kasvot toisen kasvoja vasten tapahtuvassa yössä
kasvot toisen kasvoja vasten tapahtuvassa yössä
jos olisivat vuodet otsallesi
olkapäille ja rintojen yli
kuohunut joki
vuosien määrääkö minä kysyisin
mittaisin kuukaudet
ajattelisin historiallisia tapahtumia
ja kaupunkeja
kysyisin tarkemmin missä asuit, millä kadulla
ja kerro minulle vielä
millaisia vaatteita silloin oli muodikasta
käyttää
tai sanoisinko sinulle älä välitä
elämä on vain illuusion kaltainen häivähdys jotakin
mitä runollisina hetkinä sanomme syttyväksi ja sammuvaksi liekiksi
keskellä tuntematonta
ja että ei sinulla tai minulla ole varsinaista merkitystä
merkitystä on vain ylitsemme
lävitsemme
virtaavalla joella äärettömine pyörteineen
se ei ala mistään eikä pääty mihinkään
ja jos vapautuisimme illuusioistamme voisimme ehkä havaita
että emme mekään ala
emmekä pääty
sitten
kun vihdoin lakkaamme puhumasta
ja mittailen sormillani paperia, kun mittailen
rakkaani
jos olisivat vuodet
katsoisinko uurteitasi hellällä katseella
miettimättä
onko niitä vähän tai paljon
kysymättä oletko elänyt vuoden tai sata vuotta
kuljettaisin katsettani ihmisen keholla
rakastaen häntä sellaisena kuin hän oikeasti on
mitä tahansa se tarkoittaakin
jos ehkä sanoisit että rakkauteni on illuusio
ei minun tarvitsisi vastata että on illuusiota luulla rakkautta
vain illuusioksi
sarkasmi ja filosofia
kuten määrätyissä hetkissä runoilukin
meditaatiosta puhumattakaan
tappavat rakkauden
katselen ikkunasta joulukuiseen aamupäivään
jos rakkautta
sen tosiasiallista lähdettä
ei tunneta
sitten kyllä on ymmärrettävää
että kaikki mikä on pahaa ja turmelee rakkauden
selitetään illuusioksi
mutta se mihin vapaudutaan
jos ja kun paha
ja sen myötä aistiemme havainnoima elämä kaikkineen
on harha
ei olekaan enää rakkautta
vaan vielä suurempi ja petollisempi harha
niin rakkaani, juuri niin
sarkasmi ja filosofia
kuten määrätyissä hetkissä runoilukin
kun mittailen sormillani
paperia
nämä sanat
tai sanoisinko
kun mittailen sormillani paperia
nämä sanat
rakkaani ehkä sittenkin
kun mittailen
sormillani paperia nämä sanat
nämä sanat
jossain kaupungissa
ehkä joskus meitä yhdistävät
samat mielteet
ehkä joulukuisessa aamupäivässä tai illassa
ja minä määrittelen lisää
puhun
sormeni piirtävät ikäänkuin jonkinlaisia savumerkkejä välillemme
viritettyyn ilmaan:
mikä on
mielteitä syvempää
määrittelemme tai emme
kasvot toisen kasvoja vasten tapahtuvassa yössä
kasvot toisen kasvoja vasten tapahtuvassa yössä
Vastaukset 4
Vanhimmat
hienoa, aitiparta! Olen haltioitunut. Tuo tyyli - se saa runon tuulessa keinumaan, puhumattakaan sen sisällöstä. kerppunen
kerppuli, ja kiitos kommentista.
Olin lähdössä muihin hommiin mutta syntyi tässä yllättäen toinenkin runo, yleensä kirjoitan suoraan ruudulle - niin kuin äskeisen, mikä siis syntyi 12:22 - 13:14 viimeistelyyn käytetyt minuutit - mutta tämä poikkeuksellisesti paperille. Nimi voisi olla "lähimmäisyys" tai "kätesi lämpö". Tulin takaisin palstalle sen verran että ajattelin tämän vielä laittaa, mutta en laitakaan aloitukseksi kun sopii ihan hyvin kommenttisi jatkeeksi.
Hyvää päivänjatkoa.
-parta
- - -
kätesi lämpö
kädessäni on mielihyvän avaruus
elämän täyteys kaikki
en pyydä muuta
hiljaa vain hengittää
lahjaksi saadun hetken
hetket
jos olen tässä
mikään ei ole poissa
jos olen tässä
voiko olla hengenvetoa
tai askelta jonka ottaisin niin
ettei se olisi äärettömän rakkauden
lahjaa
ja silloin kun Hän on kanssani
voin olla kanssasi katoamatta
toiveisiin jotka ylittävät
tai ohittavat
sen mitä on annettu
niin
kätesi lämpö
kädessäni on mielihyvän avaruus
ja elämän täyteys kaikki
annetaan
niin kaunista ja soljuvaa tekstiä taas molemmat
runosi, enkä lakkaa ihmettelemästä milloinkaan
tuota runsautta ( lue taitavaa sanan käyttöä,
ei siis rönsyilyä ) runoissasi. Ollappa itse yhtä
taitava, vaan kun ei.
Kiitos lukunautinnoista ja rauhaisaa Joulun odo-
tusta Sinulle.
Ja kiitoksia itsellesi...
Tämä kuuluu niihin runoihin mitkä ei ole vain aiheensa tarkastelua... siis runomaailman ja yleensä kielen, siihen liittyvän tiedostamisen runollista tarkastelua ja pohdiskelua niinkuin runoni usein on... no juu, onhan tuossa sitäkin mutta enemmän tai ainakin yllättävän paljon sydäntä, siis omaa sisäistä aistimusta oli siinä mukana ja lähtökohtana. Ehkä tunnet minua jo sen verran että osaat nähdä tai ainakin kokea missä kohtaa kyse on tunteellisten asioiden ja/tai ajatelmallisen ilmaisun tarkastelusta ja missä tunteellisesta ilmaisusta ja/tai ajatelmasta itsestään, vaikka taitavat ne joskus tai useinkin mennä lomittain ja sisäkkäin. Joka tapauksessa tuo on sellainen teema mitä huomaan usein kirjoittavani, siis silloin kun kirjoitan - ja minähän kirjoitan vain tässä netin äärellä sen hetken kun kirjoitan - milloin ikäänkuin ulkokohtaisena tarkasteluna missä kiinnostuksen olennainen kohde on käytetyt sanat, ja milloin sielu vereslihalla tavoitellen sanojen takana sykkivää olemisen todellisuutta. Kuinka ihminen nähdään, koetaan ja kohdataan. Aika ja sen kuluminen on sitten tietysti osa teemaa.
Ystävällinen halaus sinne
ja oikein hyvää joulun odotusta.
♥