Eli jos täällä on suomalaisia jotka asuvat japanissa, niin kertokaa millä tavoin rasistinen srjintä esiintyy, ja miten japanilaiset ylipäätään suhtautuvat ulkomaalaisiin.
Olisin hyvin kiitollinen vastauksista.
Rasismi Japanissa
10
5602
Vastaukset
- olen Japanissa
työn takia, enkä ole rasismia siellä huomannut olevan.
Japanilaiset ovat ystävällisiä ja kohteliaita.
Myöskään rikollisuutta ei tarvitse pelätä.
Kuten sanottu, nämä omilta lyhyehköiltä matkoilta kokemuksia ja myös kuulopuheita. - Kirsikkapuita katselemaan
Olen tulossa Japaniin ihan maaliskuun lopussa.
Tulen Tokioon. Minne kannattaisi lähteä sieltä?
Olen kaksi viikkoa.
Minulla on japanilainen tuttava täällä ja hän kertoi että japanilaiset tykkää suomalaisista.
Onko siellä kallista matkustella ja yöpyä?- ---
Olen asustellut Japanissa nyt yhteensä vuoden ja neljä kuukautta. Toistaiseksi en ole törmännyt mihinkään sellaiseen, minkä voisi tulkita rasistiseksi. Tottakai ulkomaalaisena joskus kerää hieman katseita jne. ja joku joskus kyselee mistä päin olet.
Mitä taas tulee matkustamiseen, niin se on Japanin sisällä normihinnoilla suhteellisen kallista. Halvimpia ovat yleensä yöbussit. Suosittelen, että hankin Japan Rail Passin (http://www.japanrailpass.net/) ennen matkaasi, sillä se on ostettava Japanin ulkopuolelta. Yöpyminen saattaa olla suhteellisen edullistakin, mikäli hostelli-tyyppiset paikat kelpaavat.
Vaikea suositella yksittäisiä paikkoja kun en tiedä mistä olet kiinnostunut, mutta Tokion lisäksi perinteiset Kioto, Nara ja Nikko ovat ainakin näkemisen arvoisia kohteita. Suosittelen myös Nakayama-järven ympäristöä, joka tarjoaa upeat näkymät Fuji-vuorelle mikäli sää on hyvä. Jos haluaa nähdä hieman erilaisa japanilaista luontoa ja budjetti sallii, niin Hokkaido on hieno paikka. Etelään päin mentäessä taas Kyushu sekä lukuisat pikkusaaret aina Okinawalle saakka. - Kirsikkapuiden aikaan
--- kirjoitti:
Olen asustellut Japanissa nyt yhteensä vuoden ja neljä kuukautta. Toistaiseksi en ole törmännyt mihinkään sellaiseen, minkä voisi tulkita rasistiseksi. Tottakai ulkomaalaisena joskus kerää hieman katseita jne. ja joku joskus kyselee mistä päin olet.
Mitä taas tulee matkustamiseen, niin se on Japanin sisällä normihinnoilla suhteellisen kallista. Halvimpia ovat yleensä yöbussit. Suosittelen, että hankin Japan Rail Passin (http://www.japanrailpass.net/) ennen matkaasi, sillä se on ostettava Japanin ulkopuolelta. Yöpyminen saattaa olla suhteellisen edullistakin, mikäli hostelli-tyyppiset paikat kelpaavat.
Vaikea suositella yksittäisiä paikkoja kun en tiedä mistä olet kiinnostunut, mutta Tokion lisäksi perinteiset Kioto, Nara ja Nikko ovat ainakin näkemisen arvoisia kohteita. Suosittelen myös Nakayama-järven ympäristöä, joka tarjoaa upeat näkymät Fuji-vuorelle mikäli sää on hyvä. Jos haluaa nähdä hieman erilaisa japanilaista luontoa ja budjetti sallii, niin Hokkaido on hieno paikka. Etelään päin mentäessä taas Kyushu sekä lukuisat pikkusaaret aina Okinawalle saakka.Kiitos! On tosiaan kiva tulla Japaniin!
Olisin myös kiinnostunut koto-soittimesta. Voiko sieltä jostain ostaa sellaisen? Entä tiedätkö olisiko siellä jokin koto-kurssikin tai konsertti? Olen itse muusikko ja olisin kiinnostunut opettelemaan koton soittamista.
Kun olin nuori, niin minulla oli japanilainen kirjekaveri, asui Kochissa. Tiedätkö minkälainen paikka se on? - ---
Kirsikkapuiden aikaan kirjoitti:
Kiitos! On tosiaan kiva tulla Japaniin!
Olisin myös kiinnostunut koto-soittimesta. Voiko sieltä jostain ostaa sellaisen? Entä tiedätkö olisiko siellä jokin koto-kurssikin tai konsertti? Olen itse muusikko ja olisin kiinnostunut opettelemaan koton soittamista.
Kun olin nuori, niin minulla oli japanilainen kirjekaveri, asui Kochissa. Tiedätkö minkälainen paikka se on?Varmasti tulet nauttimaan matkastasi. Kochissa, Shikokun saarella, en ole vielä käynyt.
Koto-soittimia saa kyllä ostettua, mutta monet liikkeet tarjoavat palvelua vain japaniksi, valitettavasti. Tässä yksi liike Tokiossa:
http://www.koto-shami.com/index.html
Koto-konsertteja on järjestänyt ainakin Tokyo Opera City Concert Hall, heidän listojaan kannattaa seurailla.
http://www.operacity.jp/en/concert/calendar/index.php?year=2009&month=3
Jos haluat tutustua soittimeen ja sen soittoon, tämä saattaisi sopia sinulle. Yksittäiset tunnit eivät ole hirveän kalliita ja sisältää ilmaisen tutustumisen. Ehkä he osaisivat auttaa myös soittimen hankinnassakin:
http://www.akikosakurai.com/koto english.htm - Kirsikkapuiden aikaan
--- kirjoitti:
Varmasti tulet nauttimaan matkastasi. Kochissa, Shikokun saarella, en ole vielä käynyt.
Koto-soittimia saa kyllä ostettua, mutta monet liikkeet tarjoavat palvelua vain japaniksi, valitettavasti. Tässä yksi liike Tokiossa:
http://www.koto-shami.com/index.html
Koto-konsertteja on järjestänyt ainakin Tokyo Opera City Concert Hall, heidän listojaan kannattaa seurailla.
http://www.operacity.jp/en/concert/calendar/index.php?year=2009&month=3
Jos haluat tutustua soittimeen ja sen soittoon, tämä saattaisi sopia sinulle. Yksittäiset tunnit eivät ole hirveän kalliita ja sisältää ilmaisen tutustumisen. Ehkä he osaisivat auttaa myös soittimen hankinnassakin:
http://www.akikosakurai.com/koto english.htmKiitos todella paljon tiedoista!
Yritän opiskella nyt vähän japanin kieltä, olen oppinut jo muutaman sanan.
Onko Japanissa paljon posliinitaiteilijoita?
Minkälainen ammatti se on, onko se hyvin yleinenkin ammatti?
Vielä toinen kysymys. Ajattelin tulla Kiotoon ja olla siellä 2-3 päivää. Mitähän kannattaisi käydä katsomassa Kiotossa?
- Marko.
Olimme 2001 Hokkaidon saarella lähellä Sapporoa töissä 6 kk . Kävimme päivittäin kylpylässä kuumassa kylvyssä (todella kuuma vesi)
Joku osasi kertoa että siellä olisi uudempi kylpylä mutta emme voi mennä sinne koska olimme ulkomaalaisia .Sehän on rasismia.
Rikollisuutta siinä maassa ei ole ja ihmiset on mukavia.- Ninniku
Japanissa muutaman vuoden 90-luvulla ja koin rasismia. Nyt minäkin osaan vähän kuvitella miltä mustista tuntuu.( Mielestäni terveellinen kokemus meille valkoisille.)
Toisaalta rupesi huvituksen jälkeen ärsyttämään heidän "kikatus" ja silmiin katsomattomuus.
Kun kaupassa ensin pitkän takahuoneessa tapahtuneen nahistelun jälkeen yksi myyjistä selvästi tyrkättiin tiskin taakse, en saanut hänelle selitettyä mitä halusin, kun hän vaan tirskui ja tuijotti lattiaan. Kiire oli ja raivostutti !!
Marketeissa kun käänsit katseesi, 20 päätä kääntyi tutkimaan etikettejä ja lapset livahtivat hyllyköiden taakse. Kun jatkoin matkaa lapsilauma hiljaa hiipi perässäni ja aikuiset jatkoivat tuijotteluaan. Aggrrhh....
Noh, tuohonkin tottui. Japanilaiset ystävät kertoivat, että olen todennäköisesti ensimmäinen sinisilmäinen pellavapää, jonka he ovat nähneet elävänä...Asuimme hyvin pienellä paikkakunnalla.
Useimmiten minua luultiin amerikkalaiseksi (vanha väestö oli jopa vihamielistä) tai NZ:laiseksi. oli aivn turha puhua Suomesta tai edes Euroopasta mitään, heidän karttansa ei sinne saakka ulottunut. Koululaiset tiesivät, mutta kalakauppias ei, (eikä tietty kiinnostanutkaan).
Englantia puhuivat oikeastaan vain koululaiset. joten jos eksyin kysyin aina "teini-ikäisiltä", tytöt tirskuivat mahdottomasti, joten jos jonkun pojan sai kiinni, hän saattoi neuvoa.
Hyvä vinkki jos matkustelee ei englantia puhuvissa maissa - kysy neuvoa teineiltä he kenties osaavat englantia.
Japanin kielen oppiminen on muuten suomalaisille HELPPOA, opin sen melko pian.
Ja sitten itse rasismiin: en päässyt ravintolaan (tapahtui muutaman kerran), en päässyt seuramatkalle, joissain kaupoissa ei palveltu ollenkaan (todellinen ujous, naiset) miehet varsinkin kieltäytyivät (rasismia) palvelemasta.
Kerran juttelin whisky/tupakka-automaatilla siihen tupsahtaneen pikku pojan kanssa niitä näitä, kun isänsä ryntäsi paikalle ja läväytti poikaansa takaa päähän (heidan tapansa kurittaa
lapsia) ja huusi "minähän olen kieltänyt sinua puhumasta mitään ulkomaalaisille!!". Ja sitten vielä lähtiessä solvauksia minulle..
Tässä muutama tapahtuma joka muistuu mieleeni. Mutta tuohan on kaikki tietämättömyyttä ja pelkoa..
Muuten japanilaiset olivat ylenpalttisen ystävällisiä, avuliaita ja auttavaisia.
Miehet tosin "super-machoja"!! Olin kuin kärppä kaikissa jonoissa , ja menin aina ekana sisään, siellä kun naiset vain kumartelevat, avaavat ovia ja herrat menee aina edellä joka paikkaan. Kun olet ravintolassa sinua ei edes nähdä ja tietysti miehille tarjoillaan aina ensin.
Tungoksissa miehet törkeästi "klähmivät". Että sillä lailla... Summa summarum - kaikki ulkomaankeikat ovat erinomaisia "kouluja" ja opettavaisia monella tavalla.
Hupsista, tulihan pitkä juttu! Tsemppiä reissuun ! - ^^kyuunyuu^^
Ninniku kirjoitti:

Hupsista, tulihan pitkä juttu! Tsemppiä reissuun !Minulle kerrottiin, että japanilaiset kunnioittavat ulkomaalaisia hyvin paljon ja ovat muutenkin kohteliasta väkeä. Luotan siihen, sillä ajattelin itsekkin lähteä vaihto-oppilaaksi kunhan aika koittaa :)
- Pohdiskeleva (se ket
Huomasin ohimennen ketjun jonka itse olen pannut aikanaan pystyyn.
No nyt on yhteensä 2 ,matkaa 3 viikon kielein opiskelun ja kavereiden tapaamisen (japanilaisia) merkeissä joten ites olen saanut vähän maistaa elämää japanissa. Eli en ole hakenut töitä tai asuntoa josten syvempi kokemus puuttuu.
Jutut pohjautuvat omiin kokemuksiin ja keskusteluihin japanilaisten kanssa.
Yleiseti ottaen japanilaiset eivät halua jutella hirveästi ulkomaalaisten kanssa. Vahvimpana syynä on kielimuuri. Eräs nainen kertoa että hän suorastaan rakasti ulkomaalaisia, mutta pelkäsi hirveästi koska ei osannut englantia yhtään. Syynä oli häpeä, koska japanilaiset ovat melko perfektionistista kansaa. Hän pakeni aina kun näki ulkomaalaisen. Itsekkin huomasin että jotkut varsinkin naiset nähdessään minut säikähtivät hirveästi ja juoksivat toiseen suuntaan. Ilmeisesti kyse ei ollut inhosta vaan pelosta. Naisen mukaan japanissa on monia ihmisiä jotka ovat oikeasti kiinnostuneet ulkomaalaisista, mutta eivät uskalla lähetyä. Kadulla ihmiset eivät jurikaan kiinnitä sinuun huomiota sen enempää kuin suomessakaan. Tosin riippuu kuinka paljon kaupungissa on ulkomaalaisia. Olen kuullut monilta ulkomaalaisilta että suomessa homma toimii samalla tavalla. Kun puhut suomea nousee monilla leveä hymy.
Hän oli Osakasta jossa kulttuuuri on tosin muutenkin melko erilaista kuin esim Kyushulla ja Tokiossa.
Sitten varsinaiseen negatiiviseen käyttäytymiseen. Pari kertaa minua katsottiin kuin vahinko eläintä kun ostin lippua tai kysyin tietä, eikä se hirveän kivalta tuntunut. Kerran huomasin että eräs lipun myyjä nähdessään minut käski odottamaan hetken ja meni palvelemaan ensin vastakkaiselta puolelta myöhemmin saapunutta asiakasta. Ei katsonut silmiin eikä hymyillyt...kun katsoin taakse hän hymyili kauniisti seuraavalle asiakkaalle. Ei se nyt niin hirveän kivalta tuntunut.
Sitten on eräs rasittava ryhmä joka on sinusta kiinnostunut vain sen takia että ole ulkomaalainen (monet kuulemma vain käyttävät englannin opetusvälineinä). Sellainen lelumainen fiilis ei ole hirveän mairitteleva. Tosin japanilainen ystäväni kertoi että oli törmännyt samaan euroopassa vain koska oli japanilainen (eli ei se ole jännä jos joku japani friikki tulee höpisemään pelkästä japanista).
Sitten jostain luin, japanilaiset ihastelevat mustia kuin eläimiä. En nyt tajua mistä ne ovat tuollaista saaneet päähänsä. Itse juttelin erään senegalilaisen miehen kanssa ja siihen sitten imestyi pari naista joiden kiinostus häntä kohtaan oli puhtaasti seksuaalista.
Mies tosin sanoi että ei ole missään tuntenut olevansa niin Gaijin (ulkopuolinen, Gaikokujin on ulkomaalainen) kuin japanissa. Usassa ja saksassa ihmiet ottivat lämpimämmin vastaan. Sama koskee muitakin ulkomaalaisia. Ainakin intialaisilta sai leveän hymyn kun näki vastaan tulevan. Molemman gaijineita ;)
Mutta yleisesti ottaen minua kohdeltiin ystävllisesti ja kunnioittavasti. Pidin maasta kovasti ja ihan rehellisesti rotuvähemmistö on minulle se luonnollisempi olotila vaikka suomalaisissa ei ole mitään vikaa ihmisinä. Jotenkin vaan tunsin olevani omassa elementissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271311Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on691293Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3191027Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261022- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että278933- 72915