eli tämmöstä kysyisin, kun ei meillä ole sellaasesta täälläpäin kokemusta, että minkälainen traktorikaivuri on vanhan ojan uudelleenkaivuussa, onnistuuko vain pinillä peltojen sarkaojilla vai saako mahdolliseti isompiakin ojia kaivettua,tottahan niitä on monen kokoosia, ja eihan se mikään telakaivurin veroinen ole, mutta maa/metsätilalla jolla on kaikenmoista kaivamista se olisi kättäkinnassa, koneen siirtely olisi telaiseen verrattuna kätevempää...
traktori...
kaivurista kiinnostunut
95061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos molemmat pientareet ovat samalla tasolla, kaivuu kyllä onnistuu suoraan ojan päältä. Sinne ja sieltä pois pääseminen voi olla vaikeampaa.
Joskus olen kauhonut ensin maata ojaan ( korkeammalta pientareelta )ja sitten kaivanut sen.
käskenyt sinne ojan päälle mennä
sivulta voi kaivaa ihan hyvin
hyviä vehkeitä nuo ja saa kohtuu hinnalla
Pakko hypätä ojan selkään jos mehtäojia kaivaa.
Yleensä kapeat urat ja sivusta ei pääse kaivamaan.
Päältä kaivuu lähes pakollista.
Kuten aloittaja kertoikin,niin ei missään tapauksessa pärjää pyörivälle telakaivurille.
-jos pääset ojan päälle ja vielä vaikka sieltä pois... Ojan päältä kaivettaessa jonkunkin verran helpompaa ja siistimmäksi jäävät ojan posket. Eturaideväli kun vaan on niin leveä kuin mahdollista,muuten jompikumpi etupyörä on aina ojassa. Takapyörillähän ei ole tätä ongelmaa.
Lumen sulettua, mutta routaa vielä pientareissa, on paras aika kaivaa pelto-ojia päältä. Metsäojien kaivuun paras aika on talvella, kun on lunta ja suojasää. Nelivetotraktori melkein kyllä pitää olla.
Miten olis nelipyöräohjattu kaivurikuormaaja, jossa on sivusiirto kaivulaite ja tolppatassut? Näin ollen konetta ei tarvitse ajaa ojan selkäään ja kaivaminen olis helpompaa? Esim JCB 4cx olisi varmasti sopiva kone työhösi.
JCB:n kaivuri kuormaajat on täysiä leluja. Ei oikeestaan minkäänlaisia panssarointeja ja muovia joka puolella, että pakkasella ainakin tulee rumaa jälkee kun ensimmäinen tikku osuu. Nelipyörä ohjaus on täys lelu verrattuna runko-ohjaukseen. Pahassa paikassa kääntelemällä ohjausta ajaessa saa kaivetettua konetta eteenpäin ja sillä pääsee tarvittaessa kävelyttään konetta sivuttain. Jos tuon hintaluokan traktori kaivureista ruvetaan puhuun nii kyä sen sitte pitää olla Lännen kone tai Valmetti. Länkkäri on sitä paitti paljon vakaampi kone tassut ilmassakin kuin mikään JCB. Ja Länkkereissä oleva kulmakaivuu laite on paljon parempi kuin onneton ja turha sivusiirto.
Panssaroinnin saa pohjaan lisävarusteena JCB:kin, joka todella kannattava investointi. Muovisuudesta en sano mitään, ainakaan oma kone ei vielä ole mihinkään hajonnut. Kone tosin eri, mutta aivan yhtä muovinen.
Sitten asiaan. Jos se nelipyöräohjaus nyt on niin lelu, niin minkä ihmeen takia se on yleistynyt viime vuosina huomattavasti. Kurottajat, Suomen myydyin pyöräkuormaaja kramer, kaivurikuormaajat. Meillä ainakin kaivurikuorm. myös rapuohjaus, ja voin kyllä vakuuttaa että sillä saat sen koneen pirun helpolla irti jos pahastakin paikasta. Sitten kun tuohon hintaankin otit kantaa, JCB:n hinta verollisena 110000€, länkkärin 250000€. Painoa löytyy länkkäristä 4t enemmän.
Mitä tulee sivusiirtoon vrt. kulmakaivulaite. Kyllä asia on juurikin toisinpäin, kulmakaivulaite on onneton, jos sitä sivusiirtoon vertaa. Normaalissa kaivutyössä sivusiirrollisessa koneessa näkyvyys työkohteeseen huomattavasti parempi. Ahtailla pihoilla myös äärettömän käytännöllinen, ei tarvitse miettiä missä se kauha huitelee. Muutenkin ahtailla kaupunkialueille länkkäri aika kehno vaihtoehto, vaikka kuinka erinomainen kaikilta ominaisuuksiltaan onkin.
Suomessa jostain syystä on vain vaikea
kannattaisi laittaa tällaiselle tilalle, missä on ojien kaivuuta (pellot ja metsät), lähes joka vuosi tulee jotakin rakennettua (uudet pohja/ vanhan laajennus tai korjaus) pieniä salaojituksia ja kylällä isännät ottais kovaa ojan kaivuuseen (aikkaa ei kuitenkaan ole ihan kokopäiväiseen urakointii) hintaluokka 20 000-30 000 €, saako tolla hintaa eres vielä hyvää pyörivää... sitten olisi tietysti pellon raivuu, mutta se menee vain kaivinkoneella, laittakkaa vähä hyviä ja huonoja puolia, esim minkä kokoluokan kaivuri vs. 9000tn trkaivuri, polttoaineen kulutus ja huolto