Firmojen työpaikkalääkärit

ssssssssssssssss

joille firma maksaa suoraan palkkaa, pitäisi lailla kieltää. Eivät voi mitenkään olla puolueettomia, voi olla että jopa salaisesti saavat bonuksia sen mukaan miten vähän kirjoittelevat sairaslomia.

Minulla on nyt ikävä flunssa, joka alkoi tänään sunnuntaina. Jos raahaudun työpaikalleni lääkäriin tai terveydenhoitajalle, niin siellä suunnilleen teipataan asperiini polveen ja määräys töihin vain. Olen konttorihommissa.

Minulle ei ole vielä tähän ikään (mies yli 50 v) valjennut, onko työnantajalla velvollisuus hyväksyä muiden kuin työpaikan oman lääkärin sairauslomatodistukset. Terveyskeskus olisi 1 km päässä kotoani ja työpaikka paljon kauempana. Puhelimellakin voisi kuulemma saada 1 pv kerrallaan työpaikan terveydenhoitajalta, mutta enpä ole jaksanut koskaan lähteä ruikuttamaan. En ole kuin pari kertaa vuodessa flunssassa, muuten terve kuin pukki.

11

2013

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toataalisen kyllästynty

      Työnantajalla on oiekus vaatia käyttämään vain työterveys palveluita. Jos viet sairauslomalapun terveyskeskuksesta työnantajalle, hän voi vaatia sinua käymään omassa lääkärissä. Työnantajalla on myös oikeus hylätä kaikki lääkärin sairauslomat ja vaatia sinua olemaan töissä. Silloin työnantaja vain ottaa riskin sinun terveydestäsi. Tiedän muutaman tapauksen täälläpäin, kun aina eräät henkilöt olivat sunnuntai ja maanantai välisen yön "sairaana", työnantaja velvoitti tulemaan työpäikalle, kertoi hakevansa lämpöisellä autolla ja henkilöt saisivat nukkua koko työvuoron retkisängyssä. Loppui nopeasti juuri tuo sairastaminen. Ihan hyvä, sillä kaikki työpaikalla kuulema tiesivät, että kyseessä oli vain pitkäksi menneet pippalot.

      • ssssssssssssssss

        terveyskeskuksen sairaslomatodistus. Sain juuri 3 päivää sairaslomaa terveyskeskuksesta, ja en viitsisi kyllä näin kurjassa olotilassa töihin mennä.
        Yksi työkaveri soitti ja oli työasiaa. Sitten tuli puheeksi onko hän käynyt jollain muulla lääkärillä kuin oman (samassa rakennuksessa kuin työpaikat) työtervyshuollon lääkärillä. Vastaus oli: Ennen kävi, kun lääkäri X oli vielä työterveyslääkärinä. Hän oli kyllä niitä reippaita nuorekkaita urheilullisia mieslääkäreitä, joilta ei lomaa herunut, ellei nyt ihan poikkeustilanne ollut.
        Muistelen nyt itsekin aiemmin laittaneeni paikallisen terveyskeskuksen todistuksen, ja se oli vielä vain terveydenhoitajan kirjoittama, poissaololappuni liitteeksi. Ei siitä mitään mutinoita kuulunut. Olen tosiaan harvoin töistä poissa, ja ei meidän työpaikassamme kai oikein kukaan harrasta ryypiskelyä. Tarkoitan tietysti näitä lähimpiä n. 20 työkaveriani osastollani.

        Toiselta työkaverilta muistelen kuulleeni eräästä yksityisestä bussifirmasta, jossa omistajan veli oli työterveyslääkärinä. Arvatkaa, saiko millään sairaslomaa?

        Toisinkin päin on käynyt. Vaimoni oli pienen aikaa vielä koeajalla erään pikkukaupungin päiväkodissa lastentarhanopettajana. Sitten hän sairastui, en muista oliko muuta kuin flunssa. Hän halusi mennä työterveysasemalle. Ei kuulemma käynyt, koska oli koeaika vielä menossa. Tuo pikkukaupunki osti kaikki terveyspalvelut yksityiseltä, ja lasku meni kai potilaiden lkm mukaan. Taisin kysellä kuntaliitosta asiasta. Siellä oli joku ketku lakimies joka nauroi tällaista käytäntöä. Sanoi, että jos oikein tarkasti tulkitaan lakia työterveyshuollosta, niin se on tarkoitettu työperäisten tautien ehkäisyyn ja toteamiseen ... Tätä ei kuulemma kukaan ole vienyt oikeuteen, eli voidaanko lakia noin tulkita ja pikkukaupunki sai luvan säästää koeaikalaisilla. Vaimo kävi sitten kotikaupungissamme Helsingissä oman alueemme terveyskeskuslääkärillä. Tuo pikkukaupunki oli työntekijöiden kohtelussaan muutenkin niin vittumainen, että vaimoni irtisanoutui ennen 4 kk määräaikaa ja palasi takaisin töihin Helsinkiin.
        Eräs hänen lyhytaikaisessa työpaikassaan ollut työkaveri kertoi jostain toisesta naisesta, joka asui aivan entisen työpaikkansa (ko. päiväkoti) lähellä, mutta oli mennyt naapurikuntaan töihin. Se jo kertoo siitä, että tämä pikkukaupunki oli omalaatuisine säästömääräyksineen aika ikävä työnantaja.

        No, miksi vaimoni sitten lähti töihin tuohon naapurikaupunkiin? Tietysti harkitsimme muuttoa halvempien ja väljempien asuntojen kaupunkiin. Itselleni olisi tosin tullut pidempi työmatka.

      • Migsu82

        Missä pykälässä sanotaan näin että työnantajalla on oikeus VAATIA käyttämään vain heidän määräämäänsä lääkäriä? Mielestäni suomessa on edelleen jokaisella oikeus käydä sillä lääkärillä millä haluaa. Että eikö tuo sitten sodi hieman tätä vastaan? Ja jos on pakko käydä työnantajan määräämällä lääkärillä, entäs näissä tapauksissa joissa ei pääse niinkään helposti sitten sinne missä tämä työpaikkalääkäri sijaitsee. Eikö näissäkin joku kilometriraja ole, kuinka kaukana se saa olla?

      • 7ut

        paikkaansa tuo. Lääkärin saa lain mukaan valita vapaasti. Oikeus vaatia on, mutta ei tarvitse
        noudattaa. Katsokaapa huvikseen teidän työterveyspalvelujen tarjoavan hallitus kokoonpano..
        Miltä näyttää? Onko tuttuja?

    • kohtaista touhua

      Meillä on oma työterveysasema, siis henkilökunta talon palkkalistoilla. Eipä ole tuollaista niuhotusta ollut.

      Lääkärintodistus terveysasemalta tai yksityiseltä kelpaa ilman mutinoita.

      Ja esim. pahaan flunssa-aikaan voi työterveyshoitajalta saada puhelimitse luvan viikon poissaoloon maksimissaan yhdellä soitolla. Toki silloin pitää puhelimessa kuulostaakin flunssaiselta.

      Toki ymmärrän, että jos jossain alkaa olemaan todella reippaasti esmin. noita maanantaipoissaoloja "flunssan" tai "vatsataudin" takia, niin saattaahan sitä työterveysasemalla alkaa hälytyskellot soimaan ja hommaa tiukennetaan.

      Lääkärintodistusta (joko ta:lta tai siltä työterveysasemalta) aletaan vaatimaan ei-flunssa-aikana vasta kolmannesta sairauspäivästä alkaen.

      • Mä v aan

        Minun on pakko kehua työpaikkalääkäri-asiaa.
        Mun tapauksessa työpaikkalääkäri-palvelut ovat olleet painonsa kultaa.

        Tapatui työmatkaonnettomuus, jota ei kuitenkaan korvata vakutuuslaitoksesta, koska vakuutuslääkäri keksi uuden sairauden minulle näkemättä minua lainkaan. Muu sairaus, ei yhteyttä työtapaturmaan. Koska minua vaivaa tämä "muu sairaus", vaikka sattumoisin alkanut juuri samana päivänä kuin onnettomuus, ei tutkimuksia tai hoitoja korvata Valtiokonttorista.

        Työpaikkalääkärin kautta hoidetaan tutkimukset.
        Olen käynyt fysiatrilla, ortopedillä x 2 sekä selkärankakuvauksisa magneetissa sekä hermoratatutkimus. Varmuuden vuoksi on otettu myös veri- ja muut kokeet, sekä sydänfilmi. Saan myös vuosittain 5 krt hoitoa fysioterapiaan, joka muuten maksaisi 65 euroa/kerta.
        Todistukset työnantajalle ja muihin on ilmaista. Vain jotain etuisuutta haettaessa voin joutua maksamaan lausuntopalkkion joka määritelty etukäteen. Vastaanottomaksuja en maksa.
        Optikkolähete tuli edelliseltä kerralta, tosin se melko "mitätön", koska optikkotutkimukset saa muutenkin ilmaiseksi. Tosin lääkärinlähetteen kautta voi saada alennusta 20%. Ja jos on täyttänyt 50 vuotta, voi saada työnantajan piikkiin silmäläasit, jos päätetyöskentelyä ja yhdet lasit jo itse ostanut & säännöllinen tutkimus.

        Potilas-lääkärisuhde 20 vuotta, tosin välillä lääkäri on vaihtunut ja työterveys-firman nimikin.

        En urputtaisi mistään flunssa-sairaslomalappusesta ja sen hausta, sillä työterveysasema on todella hyvä juttu, jos jotain tapahtuu.

        Toinen esimerkki,että pikkujouluaikaan kaverini kenkä jäi ovimattoon kiinni ja hän lensi päitsikkaa kätensä päälle --> solisluu. Vakuutus ei maksa tutkimuksia eikä kai mitään muutakaan, mutta työterveysasema maksaa.

        Työnantajalle on tärkeämpää saada työntekijä ehjäksi kuin vakuutuslaitokselle maksaa tutkimuksia ja hoitoja omista varoistaan, jotka tarkoitettu johtajille ja bonuksiksi osakkeenomistajille.

      • ddfu
        Mä v aan kirjoitti:

        Ei korvaa meillä yritys muuta kun työterveyslääkärin. Ei puhettakaa et pääsis mihinkää magneettikuviin. Kunnallinen terveydenhuolto on maksanu tutkimuksen ja hoidot vaik työtapaturma oli. Alus työpaikast sai fysterapiaa mut kunnon tutkimuksiin ei päässy.

      • totaalisen kyllästynyt
        ddfu kirjoitti:

        kuuluu korvata kaikki kulut joita loukkaantuneelle tulee työtapaturmasta.

      • ddfu
        totaalisen kyllästynyt kirjoitti:

        kuuluu korvata kaikki kulut joita loukkaantuneelle tulee työtapaturmasta.

        Eikä maha mitää. Valitettu on ,eikä huippulääkärien lausunnoilla ollu mitää merkitystä. Työkyvyttömänä pitää vaa kortistos kituu. Paska maa.

      • yhdistelmä
        ddfu kirjoitti:

        Eikä maha mitää. Valitettu on ,eikä huippulääkärien lausunnoilla ollu mitää merkitystä. Työkyvyttömänä pitää vaa kortistos kituu. Paska maa.

        Vakuutuslääkäri työpaikkalääkärinä?

      • korvata
        totaalisen kyllästynyt kirjoitti:

        kuuluu korvata kaikki kulut joita loukkaantuneelle tulee työtapaturmasta.

        jos yhtiö on esim. T*****A
        nimim. kokemusta on parilta kerralta.
        siellä on kauko-näkevät lääkärit, ei auta todistukset, saavat kumottua lääkärien lausunnot vammasta tulee sairaus jos ikää yli 25 vuotta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1139
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      998
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      61
      722
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    14. 47
      478
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      95
      454
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe