Ensimmäiseksi linnuksi kyyhky?

Aikainen miettijä

Olen kovasti miettinyt linnun hankkimista, mutten juurikaan ole kiinnostunut papukaijoista tai kanarialinnuista. Kyyhky kiinnostaisi ja Papukaijayhdistyksen sivujen (http://www.papukaijayhdistys.fi/web/index.php?option=com_content&task=view&id=42&Itemid=93) pohjalta arvelin että naurukyyhky olisi mukava. Mutta sopiiko naurukyyhky ensimmäiseksi lemmikkilinnuksi? Kuinka kauan ne elävät? Ovatko koiraat liian äänekkäitä kerrostaloon?

Todennäköisesti en ole kuitenkaan hankkimassa mitään lintua piakkoin. Sitten vasta kun joskus hamassa tulevaisuudessa muutan omaan asuntoon koulun asuntolasta. Mutta haluaisin tietää hyvissä ajoin josko kyyhky on liian vaativa, sillä lentävän linnun hankkimisen luulisin vaikuttavan oleellisesti asunnon hankintaan ja sisustamiseen.

Vaihtoehtoisesti olen harkinnut lemmikiksi mm. viiriäisiä, joita olen kanojen ohella päässyt joskus käsittelemäänkin.

9

5534

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Kyllä kyyhkyt sopivat ensimmäiseksi linnuksikin. Naurukyyhkyn ääni on jonkun verran voimakkaampi kuin esim timanttikyyhkyllä, mutta matalahko huhuilu ja kujertelu tuskin kerrostalossa kantaa seinien läpi niin pahasti kuin esim monien papukaijojen kimeämpi kiljahtelu, tietysti tuo vähän riippuu talon äänieristyksen tilasta (ja naapureista, onhan niitäkin jotka valittavat häiritsevästä koiran haukusta silloinkin kun omistaja lemmikkeineen on jossain ihan muualla lomailemassa...).

      Hoidon suhteen kyyhky on varsin vaatimaton, tärkeimmät asiat tuossa artikkelissa ovatkin. Lentotilaa tietysti pitää olla riittävästi ja häkin valinnassa on muistettava että pystykorkeutta kyyhky ei pysty hyödyntämään sitäkään vähää kuin kiipeilevät papukaijat, eli vaakamittaa saisi olla riittävästi edes pieneen pyrähdykseen häkissäkin, MMM:n puhtaasti linnun kokonaispituuteen perustuva minimisuositus on noilla minusta alakantissa.

      • Varhainen miettijä

        Sen verran mitä olen nyt esim. youtuben kautta kuunnellut noiden lintujen ääniä, niin ei tosiaan vaikuttaisi olevan mitenkään kovinkaan kovaääninen, vaikkakin jotkut videoilla olleista koiraista näköjään teki tuota kumarrusta ja kujerrusta melkein tauotta... Mutta kauhea kyyhkykuume tuli nyt, vaikka pitäisi jaksaa vielä ehkä pari vuotta odottaa ennen kuin vaihtaa asuntoa :)


      • näitä saa
        Varhainen miettijä kirjoitti:

        Sen verran mitä olen nyt esim. youtuben kautta kuunnellut noiden lintujen ääniä, niin ei tosiaan vaikuttaisi olevan mitenkään kovinkaan kovaääninen, vaikkakin jotkut videoilla olleista koiraista näköjään teki tuota kumarrusta ja kujerrusta melkein tauotta... Mutta kauhea kyyhkykuume tuli nyt, vaikka pitäisi jaksaa vielä ehkä pari vuotta odottaa ennen kuin vaihtaa asuntoa :)

        Eli kasvattajia tai joku jolla olisi myynnissä kyyhkyjä?

        Tuolta kaijulit foorumista ei ainakskaa löytynyt ketään jolla olisi enää jäljellä vapaita lintuja.

        Ja mitähän mahtavat eläinkaupoissa maksaa ja mitä kaupat näitä myyvät?


      • Espoossa
        näitä saa kirjoitti:

        Eli kasvattajia tai joku jolla olisi myynnissä kyyhkyjä?

        Tuolta kaijulit foorumista ei ainakskaa löytynyt ketään jolla olisi enää jäljellä vapaita lintuja.

        Ja mitähän mahtavat eläinkaupoissa maksaa ja mitä kaupat näitä myyvät?

        Lemikkiexpressiin jäi ainakin yksi kyyhkyherra vielä, kun sen siskon ostin meitille. :) H. oli 45€.


    • ...

      No, kyyhlyistä itselläni ei mitään kokemusta ole, mutta kun olin 9v., meille tui neitokakadu, joka oli uros, ja ei pitänyt meteliä olleskaan, kyllähän se välillä huusi, muttei paljoakaan (kunnes tyttölintu tuli taloon) sit alko huuto xD Neitokakadut on tosi mukavia, ja kasvattajalta saa varmemmin terveitä, ja paljon tietoa ja halvemmalla, kuin eläinkaupoista, jotkut kasvattajat myös käsinruokkivat lintunsa, jotka haluaa myydä, niin niistä tulee ERITTÄIN kivoja, sillä ne eivät käsinruokittuina pure, ja pitävät ihmisistä, ja niiden kanssaolemisesta :) Neitokakadu on helppohoitoinen, eikä vie rahaakaan paljoa, ja riittää, kun kerran, tai pari kertaa viikossa vaihtaa häkin pohjalla olevat sanomalehdet, ja joka päivä pitää antaa uusi vesi, ja tarkastaa, onko kalkkikivi riittävän iso vielä, ja vaikka kaikki kuulostaa vaikealta, se ei käytännössä tälläisen linnun pito ole vaikeaa... Niistä saa myös kivaa seuraa! Itse rakastuin neitsikoihin heti, eikä ne ole kovinkaan äänellisiä...

      • ketjun aloittaja

        Muuten neitokakadu olisikin varmasti kiva lemmikki, mutta minun makuuni ne vaikuttavat liian aktiivisilta. En itse ole mikään peuhaaja, joten paljon virikkeitä kaipaava eläin tylsistyisi minun kanssani.

        Asiaan vaikuttaa tietysti myös se että karsastan papukaijoja ja kakaduja ihan ylipäätäänkin. Minua motivoivat tutut ja arkiset asiat, siksi olin alunperin kiinnostunut kanoista ja viiriäisistä. Papukaijat ja muut ovat jotenkin... eksoottisia ja vieraita.


      • .......
        ketjun aloittaja kirjoitti:

        Muuten neitokakadu olisikin varmasti kiva lemmikki, mutta minun makuuni ne vaikuttavat liian aktiivisilta. En itse ole mikään peuhaaja, joten paljon virikkeitä kaipaava eläin tylsistyisi minun kanssani.

        Asiaan vaikuttaa tietysti myös se että karsastan papukaijoja ja kakaduja ihan ylipäätäänkin. Minua motivoivat tutut ja arkiset asiat, siksi olin alunperin kiinnostunut kanoista ja viiriäisistä. Papukaijat ja muut ovat jotenkin... eksoottisia ja vieraita.

        minä kylläkään en ollut ennen varmaan aitoa papukaijaa tai kakadua nähnytkään siis lemmikkinä, mutta kun linnut saimme, olimme kyllä ihan kuin ne olisivat meillä aina olleet, ja tosiaankin, ne ovat mukavia ja pieniä, mutta jos ostaa vaikkapa 2 sellaista, ne eivät edes tarvitse leluja, eikä sellaisia, ne viihtyvät yhdessä, jos vaikka ei muutamaan tuntiin ole kotona, ja linuntujahan voi pitää kokoajan vapaana, niin ne saavat tekemistä lentämisestä, ja linnut ovat hyvin uteliaita, ja niistä on mukavaa seuraakin :) (mun mielipide)


    • K. Lumivalo.

      Ota hyvä ihminen Turkinkyyhky. Se on kaveri heti, kaivaa korvat ja sukii hiukset ja nauraa mahdottomasti. On oikein iloinen veijari. Syö undulaatinsiemeniä ja juo vettä. Korkea häkki 2X3 sentin silmällä, linnun pitää liikkua vapaasti häkissäkin, ei stressit vaivaa silloin ja lennätä tuvassa vapaana, mutta älä aukaise ikkunaa, lintu saattaa hävitä luontoon.
      Kaskisissa näitä elää luonnonvaraisena muutaman kymmenen joukko, eivätkä moiti ulko-olosuhteitakaan, koska kestävät pakkasen, mutta haukalle ovat allergisia.
      Ikää ei tietty hankittaessa, mutta 10 vuotta on jo taivalta tehty ja vireys vaan on tallella. Kestää kauemmin kuin koira tai muu hankalampi hoidettava.
      Tutkituta kuitenkin mahdollinen linnunpölyallergia, ettet koe samaa yllätystä, kuin itselleni tuo pöly tuotti. Se vaiva oli lujemman hoitamisen tuloksena nujerrettavissa.

      Kuulumisiin Ylistarosta!

    • Lintukamu

      Eläinkaupasta ei kannata ostaa eläimiä tai minun mielestäni ei ole suositeltavaa esim. linnuilla kun voivat olla sairaita mutta yleensä sen näkee ja iästä ei olla varmoja ja sisaruksistakaan ei ehkä tiedetä ja voi olla stressaantunut ja yksinäinen.
      Kannattaa ostaa kasvattajilta ja tutustua tarkemmin lintuihin. Paitsi jos tuttu kasvattaa lintuja niin kannattaa kysyä.
      Kasvattajat tietävätkin sisarukset, sukupuolen jne. Ja kasvattajan linnut ovat kesyjä.
      Itse kaverillani on kyyhkyjä undui ja yks papukaija joten kyllä kai minä tiedän jotakin. Mutta kaikkea en laittanut tähän että älkää ihmetelkö eikä Internet tieto oikeaa älyä kata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      264
      4626
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2807
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1624
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1503
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1370
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1262
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1139
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1138
    Aihe